KYSYMYS: Erosin eksästäni 3kk sitten pahan masennuksen takia ja menin ihastumaan toiseen, josta tuli minulle suojapaikka, jonka kanssa mulla oli hyvä olla ja luonnollista. En ole ikinä tuntenut niin aiemmin. Ja taisin rakastua, mutta mies haluaa nyt pysyäkkin kavereina. Miten voin päästä miehen yli (vaikka toivonkin että ehkä joku päivä kokeilemme uudestaan)? Olen aika yksinäinen ja masennuksen takia en saa aikaiseksi asioita, mutta tämän ihmisen takia sain aikaiseksi. En vain halua hyväksyä että säätömme on loppunut enkä tiedä mitä tehdä.
VASTAUS: Kerrot eronneesi eksästä kolme kuukautta sitten pahan masennuksen vuoksi. Ihastuit toiseen mieheen ja hänen kanssaan sinulla oli hyvä ja luonnollista olla. Sait aikaan asioita, masennuksesi tuntui helpottavan. Tunsit hyvän olon olevan ainutlaatuista, et ollut koskaan ennen tuntenut niin. Vaikuttaa siltä, että uusi ihmissuhde hoiti eroon liittyvää suruasi ja myös masennustasi. Ihastuminen tai rakastuminen saa ihmisen leijumaan hyvässä olossa, antaa energiaa ja uskoa tulevaisuuteen.
Rakastuneet ihmiset usein sanovat, etteivät ole tunteneet mitään tällaista aiemmin. Joskus ihmiset toteavat tämän monesti uudelleen ihmissuhteissaan.
Kerrot, että mies haluaakin pysyä kavereina eli ei haluakaan parisuhdetta kanssasi. Tästä voisi päätellä, että sinä olit enemmän innostunut hänestä kuin hän sinusta. Säätönne loppuminen harmittaa sinua, mikä on luonnollista. Suhteen alkuhuuma on ihanaa aikaa. Ehkä pelkäät nyt putoavasi masennuksen syövereihin. Mietin millä tavalla masennus mahtoi aiheuttaa erosi eksästä. Mietin myös onko sinulla hyvää keskusteluhoitoa masennukseesi ja suunnitelmia yksinäisyyteesi lievittämiseksi? Toisen ihmisen tuoma huomio ja sitä kautta hyvä olo ei ole ensisijainen eikä riittävä masennuksen hoitokeino. Voisiko itsesi hoidon ensisijaiseksi asettaminen saada myös muut asiat sujumaan, myös rakkauselämän, silloin kun olet siihen valmis?
Valoisampaa syksyä ja kaikkea hyvää sinulle toivoen, Perheneuvoja Nina
KYSYMYS: Olen 25-vuotias nainen. Olemme seurustelleet mieheni kanssa neljä vuotta, josta puolitoista vuotta naimisissa. Alusta alkaen olemme riidelleet paljon. Toisaalta kun on mennyt hyvin, senkin olemme näyttäneet selvästi. Avioliiton aikana riidat ovat pahentuneet: tosi fyysisiä riitoja, haukkumista, halveksumista, puhumattomuutta.
Viime kesä toi tullessaan muutoksia kun muutimme aivan eri puolelle Suomea töideni perässä. Alku sujui hyvin, kai jotenkin ajattelimme, että muutokset olisivat uusi alku myös suhteellemme. Pian asiat muuttuivat kuitenkin yhtä huonoon tilanteeseen kuin aiemminkin. Lisäksi mieheni sai kuulla saavansa töitä toiselta paikkakunnalta. Suunnittelimme elämäämme sen mukaan, että elämme viikot erillämme ja viikonloppuisin mies ajaa tänne kotiimme. Kuitenkin hetki ennen töidensä alkamista mies lähti reissuun ilmoittamatta tarkemmin suunnitelmistaan, minne menee ja milloin tulee.
Hänestä ei kuulunut mitään. Sitten noin viikon jälkeen eräänä päivänä kun tulin töistä, mies oli muuttoauton kanssa tullut paikalle ja tyhjännyt kodista kaiken itselleen kuuluvaksi luokitelleen: toisinsanoen kaiken elektoniikan koko talosta pyykinpesukoneineen, mikroineen, tv:neen ja tietokoneineen. Myös lamput hävisivät katosta. Allekirjoitimme eropaperit emmekä olleet tekemisissä.
Yritin tosin aluksi ottaa yhteyttä mieheen, mutta turhaan. Kävin jo mielessäni läpi eroposessia. Kahden kuukauden kuluttua mies alkoi ottaa yhteyttä ja tuli nöyrällä mielellä käymään. Hän teki paljon voittaakseen minut takaisin. Kun näin lopulta kävi, tuntuu nyt että arki on muuttunut jälleen pelkäksi riitelyksi.
Riitelemme suurimman osan viikonlopuista, kun näemme ja nykyään myös suurimman osan arkiviikoista, vaikka emme töiden takia näekään. Vuorovaikutus välillämme on kankeaa. Apua tuntuu olevan vaikea saada yhdessä koska asumme viikot erillään ja perheneuvonnassakin ajat ajoittuvat viikolle. Tämänhetkinen tilanne tuntuu vaikealta ja ahdistavalta. Pohdin jälleen paljon eroa. En tiedä mitä tulisi tehdä. Väkivaltaa ei kuitenkaan ole asumuseron jälkeen ollut.. Epätoivoinen, 25
VASTAUS: Kuulostaa siltä, että yhteinen elämänne on ollut vaihtelevaa ja suurelta osin myrskyistä koko suhteenne ajan. Erityisen huolestuttavaa on mainitsemasi fyysinen käsiksi käyminen. Positiivista on se, että väkivalta on viime aikoina pysynyt poissa. Onko se merkki hiukan paremman riitelytavan oppimisesta? Vaikuttaa siltä, että eron aikana miehesi - ja varmaan sinäkin - pohditte suhteenne hyviä ja huonoja puolia ja päädyitte sitten yrittämään yhdessä uudelleen. Teillä on nyt mahdollisuus kokeilla, saatteko suhteenne toimimaan.
Jokainen pari saa aikaan riitoja tai mykkäkouluja. Olennaista on kiinnittää huomiota riitelytapoihin. On tärkeätä oppia tunnistamaan omia tuntemuksiaan. Mistä huomaan, että kiukkuni menee kohta yli rajojen niin, että alan huutaa, loukata, haukkua tai jopa käydä käsiksi? Miltä minusta alkaa tuntua vähän ennen sitä? Tuossa tilanteessa sydämen syke kiihtyy, verenpaine kohoaa, adrenaliinia virtaa elimistöön ja hengitys tihenee. Koko keho alkaa jännittyä ja alkukantaisesti valmistautua taisteluun tai pakoon. Siinä olotilassa ei enää tule sanotuksi mitään järkevää. Kun oppii tunnistamaan tätä tapahtumasarjaa itsessään, pystyy riittävän aikaisin ottamaan aikalisän eli poistumaan toiseen huoneeseen tai ulos. Ulkona on syytä pysyä jonkin aikaa, jotta saa kunnolla rauhoitetuksi itsensä. Takaisin toisen luo voi palata sitten, kun on ehtinyt miettiä, mitä oikeastaan haluaa sanoa ja miten. Jos riita alkaa leimahtaa uudelleen, tarvitaan uusi aikalisä.
On tärkeätä sopia etukäteen siitä, että kesken jäänyt asia puhutaan loppuun aikanaan, kummankin rauhoituttua. On myös selvää, että se, joka ottaa tilanteessa aikalisän, ei ole riidassa häviäjä eikä voittaja. Hän vain ottaa vastuun omista tunteistaan.
Syvemmällä tasolla on tarpeen miettiä, mikä teitä riitelyttää. Millaisia tunteita kummallakin on sisällään? Pettymyksiä, hylätyksi tulemisen pelkoa, mustasukkaisuutta, kaipausta toisen luo, huomion tarvetta...? Voisiko tunteitaan ja tarpeitaan ilmaista riitelemättä? Jotkut onnistuvat keskustelemaan tai ainakin aloittamaan keskusteluita sähköpostitse. Silloin kirjoittaja ehtii rauhassa miettiä, mitä haluaa sanoa, eikä lukijakaan purskauta heti ulos ensimmäistä reaktiotaan. Oli keskustelutapa mikä tahansa, ilmaiskaa myös myönteisiä asioita. Hyvä palaute kannustaa eikä lannista.
