KYSYMYS: Olen ollut neljä vuotta sinkkuna ja nyt on vierähtänyt kaksi vuotta ilman seksiä. Kynnykseni lähestyä miehiä on noussut ja epäilen että pulkistunut ulkonäköni (ylipainoa yksi kilo) ei sytytä ketään.
Haluaisin kovasti parisuhteen mutta pelkään että kynnys päästää ketään lähelle nousee liian korkeaksi jos kohta ei ole jotain säpinää jonkun kanssa. Tuntuu että elämä menee tietyllä tavalla hukkaan ilman toista ihmistä ja toisen ihmisen kosketusta.
Miten rohkaistuisin taas lähestymään miehiä?
Ikuisesti sinkkunako 29 v.
VASTAUS: Kirjoitat kaipaavasi parisuhdetta oltuasi neljä vuotta yksin. Arvelet ulkonäkösi vaikuttavan siihen, ettet ole löytänyt seurustelukumppania. Mietin, miten päädyt näkemykseen, että yksi ylimääräinen kilo vaikuttaisi seurustelukumppanin löytymiseen? Olet oikeassa siinä, että useimmiten seurustelukumppania etsittäessä huomio kiinnittyy ensin ulkoiseen olemukseen. Se on jotakin sellaista, mikä on näkyvää silloin, kun toista ei tunne vielä hyvin. Pohdin, heijasteleeko kysymyksesi ulkonäköön keskittyvää aikaamme yleisemminkin? Julkisuudessa nimittäin esitetään toisinaan hiukan epärealistinen kuva ihannekumppanista, joka vääristää valitettavasi käsityksiämme ulkonäön merkityksestä. Kokemukseni mukaan kuitenkin hyvin erinäköiset ihmiset eri elämänkaaren vaiheissa löytävät parisuhteisiin.
Kysymyksesi on kuitenkin tärkeä. Se koskettaa tänäkin päivänä monia. Näyttää siltä, että yhä useampien on vaikea löytää sopivaa seurustelukumppania, minkä vuoksi toiset jopa kieltävät kumppanin merkityksen kokonaan ihailemalla itsenäisyyttä. Väitän kuitenkin, että ihmisen perusolemukseen kuuluu tarve yhteyteen, läheisyyteen ja rakkauteen elämän alusta loppuun saakka. Kirjoitatkin osuvasti, että elämä menee hukkaan ilman toista ihmistä ja hänen kosketustaan. Kaipauksesi on siis varsin ymmärrettävä. Pelkäät, että kynnys päästää ketään lähelle nousee, jos ei pian ole jotakin säpinää. Mistä tällainen kynnyksesi on alun perin syntynyt? Mietin, onko sinulla sellaisia kokemuksia lähestymisyrityksistä, jotka ovat haavoittaneet sinua ja synnyttäneet tämän ”kynnyksen”. Haluan haastaa sinua miettimään mikä kynnyksen on synnyttänyt?
Kysyt, miten voisit rohkaistua lähestymään miehiä. Vastaan kysymällä, mikä olisi sinulle luontevin tapa tutustua miehiin? Toisinaan seurustelukumppanit löytyvät yhteisten kiinnostusten ääreltä, läheltä omaa elämänpiiriä – esimerkiksi harrastusten parista tai yhteisen tuttavapiirin kautta. Tänä päivänä on melko paljon erilaisia vaihtoehtoja löytää mahdollinen seurustelukumppani aina seuranhakupalveluista seurakuntailtoihin saakka. Mikä olisi sinun tapasi? Tunnet itsesi parhaiten. Entä löytyykö läheltäsi ihminen, joka voisi pohtia seurusteluun liittyviä näkemyksiä kanssasi? Monesti myös seurusteluun liittyvät kysymykset ovat yhteisiä kaikille ihmisille.
KYSYMYS: Seurustelin itseäni 13v nuoremman miehen kanssa 1.5v. Vuosi sitten luin hänen textiviestinsä kun ehdotteli seksiä vanhalle tyttöystävälleen. Hän kielsi kaiken että se nainen yrittää häntä. Totuus selvisi että usein näitä viestejä lähetellyt exällensä. Huomasin että kumppanini valehteli paljon. Jätin hänet monta kertaa mutta aina uskoin unohtavani jutun... näin ei käynyt. Asia pyörii vieläkin mielessä että miksi teki niin kun vannoi rakastavansa minua??? Vielä kauheampaa on että nyt jätettyäni hänet hän yritti iskeä 17v tyttöä. Laittoi minulle viestin että olisi saanut että tyttö yritti häntä. Ystäväni näki tapauksen ja exäni oli hivellyt tytön sääriä. Niin järkyttävää että heti erottuamme valmis sexiin ja vielä alaikäisen kanssa. Ei tainnut välittää minusta koskaan.
Mummi, 52
VASTAUS: Kirjoitat päättyneestä seurustelusuhteestasi. Olet pettynyt entiseen puolisoosi. Hänen käytöksensä: viestittely ja seksin ehdottaminen entiselle tyttöystävälle ja 17-vuotiaan tytön lähestymisyritys on ymmärrettävästi loukannut sinua. Mietit jopa, onko mies välittänyt sinusta koskaan. Kysymyksesi on varsin inhimillinen ja kertoo minulle siitä, miten haavoittavaa entisen miehesi käytös on sinulle ollut. Seurustelusuhteen päättyminen synnyttää aina monenlaisia ristiriitaisiakin tunteita. Pidän tärkeänä, että eron jälkeen voisit säilyttää yhteyden myös niihin asioihin, jotka ovat olleet suhdetta rakentavia ja tehneet sinut onnelliseksi.
Kirjeesi saa minut pohtimaan haavoittavan eron lisäksi sitä, mikä sinut on saanut alun perinkin seurustelemaan itseäsi 13 vuotta nuoremman miehen kanssa? Käytät nimimerkkiä Mummi 52, mikä kertoo siitä, että koet isovanhemmuuden myös tärkeänä osana itseäsi. Ja kuitenkin seurustelusi nuoremman miehen kanssa sekä tapasi kirjoittaa viestivät siitä, että joku puoli sinusta liittyy itseäsi nuorempien maailmaan. Kuinka voisit ymmärtää tätä puolta itsestäsi? Uskoakseni olette joka tapauksessa entisen miehesi kanssa eri elämänkaaren vaiheissa. Mikä teidät on liittänyt yhteen? Kirjoitat jättäneesi miehen monta kertaa, mikä luo vaikutelman, että jokin puoli sinussa on halunnut palata juuri tämän miehen luo yhä uudestaan.
Rohkaisen sinua tutkimaan sitä, mikä on se elämänvaihe, jossa olet tällä hetkellä. Mitä ovat toiveesi tulevaisuuden suhteen naisena, äitinä ja esimerkiksi isoäitinä. Löytyisikö läheltäsi joku ikäisesi ystävä, jolla on samaa elämänkokemusta ja sen tuomaa viisautta pohtia mieltäsi askarruttavia asioita kanssasi?
KYSYMYS: Minua on alkanut häiritä kun tyttöystäväni on lähentynyt mies puolisen ystäväni/ystävämme kanssa lähiaikoina. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja ystäväni olen tuntenut päiväkodista asti. He viestittelevät päivittäin. Kuten minäkin tyttöystäväni kanssa.
Olen tutustuttanut ystäväni ja tyttökaverini samoihin aikoihin kun itse tapasin hänet. En voisi uskoa kaveristani että hän voisi yrittää jotain tyttöystäväni kanssa mutta se vaivaa minua silti.
Olen kysynyt tyttöystävältäni tästä ja hän sanoi että ovat kavereita ja että ei huolta. Olen lukenut salaa hänen viestejään koska tämä vaivasi minua niin paljon. En löytänyt mitään pettämisen puolelle menevää, hyvää yötä" ja olet kiva" otti silmään kyllä. Tuntuu pahalta kun menin lukemaan ja en voi näistäkään mitään mainita koska en halua kertoa että luin hänen viestejään.
Luotan ja uskon tyttöystävääni ja en epäilisi hyvää ystävääni mutta silti tämä vain vaivaa minua. Olen vain turhasta ehkä mustasukkainen. Mitä teen??
VASTAUS: Kirjoitat vaikeasta tilanteesta, kun kaksi sinulle läheistä ihmistä ovat lähentyneet. Tyttöystäväsi viestittelee päivittäin miespuolisen ystävänne kanssa. Pidän ymmärrettävänä, että tilanne herättää sinussa ristiriitaisia tunteita. Kirjoitat luottamuksesta ja epävarmuudesta. Juuri epävarmuus on saanut sinut lukemaan salaa tyttöystäväsi viestejä.
Mietin kirjeesi äärellä, että olet oikeastaan joutunut keskelle yhden ihmiselämän keskeisimmän kysymyksen kanssa: kuinka tulla toimeen kolmiotilanteissa? Joudumme kolmiotilanteiden ääreen esimerkiksi kasvuperheissämme, työyhteisöissä ja myös parisuhteissa. Kolmiotilanteet synnyttävät väistämättä ulkopuolisuutta ja epävarmuutta, mistä kirjoitat. On elinikäinen haaste opetella tulemaan toimeen kolmiotilanteista syntyvien tunteiden kanssa.
Jos ymmärrän viestistäsi oikein, niin juuri ulkopuolisuuden tunne ja epävarmuus saavat sinut etsimään vastauksia tyttöystäväsi tekstiviesteistä. Pidän viestien lukemista kuitenkin ongelmallisena, koska se synnyttää yhä edelleen luottamuspulaa. Toisen viestejä lukemalla ette käsittele mieltäsi painavia kysymyksiä yhdessä tyttöystäväsi kanssa.
Pohdinkin, kuinka voisit keskustella tyttöystäväsi kanssa nimenomaan tästä sinun kokemuksestasi: kolmiotilanteen synnyttämästä ulkopuolisuudesta ja epävarmuudesta. Ainoastaan tyttöystäväsi voi kertoa, mihin hän tarvitsee näin tiiviin yhteyden miespuolisen ystävänne kanssa. Parhaimmillaan keskustelunne auttaisi selventämään sitä, missä kulkevat parisuhteenne rajat.
Teillä on oikeus määritellä yhdessä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Rohkaisenkin sinua avoimeen keskusteluun tyttöystäväsi kanssa. Kerro hänelle, mikä sinusta tuntuu hyvältä ja mikä ei. Toivon, että olisit valmis kuulemaan myös sitä, millaisia kaipauksia hänellä on suhteessa sinuun.
Kaikkea Hyvää Sinulle toivottaen, perheneuvoja Joona
KYSYMYS: Poikaystäväni jätti minut pari päivää sitten yli kolmen vuoden suhteen jälkeen. Hän sanoi silti rakastavansa minua edelleen, ja välittävänsä minusta. Hän jopa itki jättäessään minut. Sanoi, että tämä tuntuu aivan kamalalta. Meillä on suurimman osan ajasta ollut onnellista aikaa, mutta loppukeväästä tänne asti molemmat ovat olleet onnettomia vähän väliä. Emme ole osanneet puhua asioista vasta kun nyt, erotessamme ja sen jälkeen.
Minusta tuntuu, että hän ei oikeasti haluaisi erota, mutta hän sanoi, että ehkä hän on luovuttanut meidän suhteen. Ja hän ei pysty olemaan yhdessä jos ei olla onnellisia. Minä en suostu luovuttamaan, koska rakkautemme ei ole hävinnyt mihinkään. Tiedän, että pystymme olemaan onnellisia yhdessä, kun olemme ennenkin olleet.
Minua suututtaa, että hän haluaa heittää minut pois, yrittämättä ensin korjata asioita. Aion antaa hänelle tilaa ja omaa aikaa, mutta minusta tuntuu, että jotain pitäisi tehdä. Miten saisin hänet taas uskomaan meihin?
Marje
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa kerrot yli kolme vuotta kestäneen rakkaussuhteesi päättymisestä. Kuvaat, että suurin osa yhteisestä ajastanne oli onnellista mutta viime keväästä saakka olette olleet vähän väliä onnettomia. Sanoit, että ette ole osanneet puhua asioista kun vasta nyt eron myötä.
Et kerro tarkemmin millä tavalla olitte onnettomia. Mitkä ovat niitä asioita, jotka tulivat väliinne ja joista olisi pitänyt pystyä puhumaan aiemmin? Tiedätkö sinä miksi poikaystäväsi halusi erota? Pystyikö hän nyt, erotessanne kertomaan asioista, jotka tekivät hänet onnettomaksi suhteessanne? Onko mahdollisesti niin, että nyt tiedät ja haluaisit tehdä noille asioille jotain, mutta hän ei enää halua. Juna meni jo. Luulen, että aika monen meistä on helppo eläytyä siihen, miltä sinusta tuntuu katsoa hänen lähtöään voimatta vaikuttaa siihen. ”I can't let him go. I can't. There must be some way to bring him back”. Kuten Scarlet sanoo Tuulen viemää -elokuvan lopussa Rhetin lähdettyä.
Kokemukseni mukaan on hyvin tavallista, että erossa osapuolet ovat eri mieltä siitä, että onko oikea hetki erota. Lähes aina toinen osapuoli haluaa eroa enemmän ja toinen puolisoista haluaisi vielä yrittää ja on sitä mieltä, että emme ole vielä tehneet kaikkea. Erityisen kipeältä tuntuu, kun kuulee toisen pettymyksiä ja toiveita vasta erossa, eikä toinen anna enää mahdollisuutta korjata. Minusta kuvaat viestissäsi hyvin myös sitä, miten eroaminen on jättävällekin osapuolelle usein ristiriitaista ja vaikeaa. Rakastan, välitän ja suren, ja silti tiedän, että näin minun pitää tehdä. Se tuntuu ymmärrettävästi hämmentävältä ja herättää toivoa jätetyssä, silloinkin kun toivoa ei enää ole. Erotessa joudumme eroamaan myös niistä asioista joista pidämme.
Parisuhteen jatkoa ei useinkaan ennusta se, miten isoja ongelmia parisuhteessa on, vaan se, miten paljon osapuolet näkevät toivoa yhteisessä parisuhteessa. Jos jompikumpi puolisoista on luovuttanut, niin todennäköisesti parisuhde päätyy eroon. Sanot, että sinusta tuntuu, että hän ei oikeasti halua erota. Sanot, että et suostu luovuttamaan. Kysyt miten saisit hänet taas uskomaan teihin. Me emme voi tietää mitä toinen ihminen oikeasti haluaa. Meidän on suostuttava siihen, että hänellä on oikeus tuntea niin kuin hän tuntee ja annettava hänen tehdä omat ratkaisunsa, jopa omat virheensä. Jos poikaystäväsi päätyykin vielä yrittämään yhteistä suhdetta, niin ainoa kestävä ratkaisu on, että hän tekee päätöksen itse, ilman, että muut ihmiset ovat yrittäneet vaikuttaa hänen päätökseensä.
Sinulle toivotan voimia irti päästämiseen, suremiseen ja tulevaisuuteen suuntautumiseen. Siellä todennäköisesti odottaa sinua jokin uusi vaihe elämässäsi.
KYSYMYS: Kysyisin ystäväni puolesta kysymyksen. Hän kokee olevansa 45-v. miehenä elämänsä käännekohdassa, jossa pitäisi tehdä päätöksiä, mitä vielä tahtoo elämältään. Ongelma on 10 vuotta kestänyt, onnellinen avioliitto, jossa asioista keskustellaan.
Ongelma: 35-vuotias vaimo ei tahdo lapsia. Lapsia ei ole kummallakaan, elämäntilanne on hyvä ja seesteinen. Vaimo on kasvatusalalla koko ajan lasten kanssa ja kokee, että lopulta hän olisi kuitenkin yksin vastuussa lapsen kasvattamisesta, minkä hän kokee liian raskaaksi. Kyseessä on eri maa kuin Suomi, jossa lasta hoitaa usein perinteisesti, hoitopaikkojen ja osa-aikatyöpaikkojen puutteessa ja toisaalta hyvien lapsiperhe-etuuksien takia usein pitkään kotona nainen.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi liittyen ystäväsi vaikeaan kysymykseen parisuhteessa. Kuten mainitsit ystäväsi elää käännekohtaa elämässään, tuo vaihe 40-50 ikävuosien välillä on ihmisille juurikin elämän ja oman itsen arvioimisen aikaa. Elämän rajallisuus alkaa avautua ihmiselämän ollessa yli puolen välin. Mitä vielä elämässä haluaa, mikä vielä on mahdollista ja mikä ei ole mahdollista, sen joutuu suremaan menetyksenä.
Ymmärrän hyvin huolesi ystäväsi puolesta. Miten vaikea ystäväsi tilanne onkaan valintatilanteessa elämän tärkeimpien asioiden kanssa: onnellinen parisuhde vai toive lapsesta. Toive omasta biologisesta lapsesta voi olla erittäin vahva ja luonnollinen kaipuu. Jäin miettimään, miten lapsitoive on mahtanut olla heillä esillä aiemmin suhteen aikana? Vai onko kyseessä asia, joka on noussut esille juuri viime vuosina? Miten mies on aiemmin itse suhtautunut asiaan?
Kerrot, että pariskunnalla on onnellinen liitto, joka on kestänyt jo kymmenen vuotta. Hyvä parisuhde on kallisarvoinen asia ja mietin, voivatko he pysähtyä lapsiasian äärelle vielä rauhassa yhdessäkin? Kuvaat, että ystäväsi liitto on keskusteleva ja seesteinen. Ehkäpä siinä on vieläkin tilaa miettiä mitä kaikkea lapsikysymykseen liittyy: pelkoja ja toiveita, ja mitä mahdolliset valinnat voivat tuoda mukanaan.
Kerroit, että nainen ei halua lasta ja pelkäisi että jäisi kuitenkin yksin vastuuseen lapsen kasvattamisesta. Onko siis kuitenkaan kyseessä se, ettei nainen haluaisi lasta vaan että nainen ei haluaisi olla yksin vastuussa lapsen kasvatuksesta? Ja nainen voisi pelätä mitä lapsi toisi mukanaan heidän elämäänsä? Voisin kuvitella, että lasten kanssa työskennellessään naisella on realistinen kuva siitä, miten haastavaa ja vaativaa lasten hoitaminen on. Naisella on tuntuma siihen, että yksinään vastuussa oleminen olisi hänelle liian rankkaa. Tämä kuulostaa tärkeältä omien voimavarojen ja jaksamisen kuulostelulta. On lupa sanoa ei. Luulen, että monelle suomalaisnaisellekin ajatus pelkästä kotiäitiydestä lasten kouluun menoon saakka voisi olla liian rankkaa. Mikä olisi miehen mielikuvissa hänen oma roolinsa lapsen kasvatuksessa ja perheen arjen jakamisessa? Minkälainen käsitys ja kuva miehellä on lapsen saamisesta ja hoitamisesta? Onko hän voinut seurata lapsiperheiden elämää ja tietää realistisesti, millaisia haasteita lapsi tuo mukanaan suhteeseen? Perheneuvojan näkökulmasta naisen huoli ei ole turha, sillä suurin osa asiakkaistamme on lapsiperheitä, joissa vanhemmuuden ja parisuhteen yhteensovittaminen on haastavaa (jopa Suomessa, jossa tukijärjestelmiä on tarjolla). Ystäväsi hyvä suhde joutuisi lapsen saamisen myötä uudenlaiseen kasvuhaasteeseen ja kriisiin, eikä se voisi jatkua samanlaisena ”seesteisenä” suhteena. Onko naisen valinta olla haluamatta lasta yritys suojella heidän hyvää parisuhdetta?
Toisaalta lapsen saaminen voi herättää syvempiäkin pelkoja, jos esimerkiksi oma lapsuus on ollut vaikea. Voisiko tällaisia pelkoja olla myös naisen ajatusten taustalla?
Et maininnut tekstissäsi miten ystäväsi on vastannut naisen huoleen? Onko hän miettinyt ja kertonut omalta osaltaan, miten olisi läsnä ja jakamassa vastuuta? Vai ajatteleeko hän, että ”perinteinen” tapa on ainoa vaihtoehto? Mutta tarvitseeko elämän mennä perinteiden mukaisesti? Voisiko tällaisella parilla, jolla on hyvä keskusteluyhteys olla mahdollisuus toteuttaa vanhemmuus omalla tavallaan? Perinteet muuttuvat ja voivat muuttua, jos ihmiset alkavat valita toisin. Olisiko heidän mahdollista elää omanlaistaan elämää ja luoda yhteinen jaettu vanhemmuus (ja tukiverkko), joka sopisi molemmille?
Mikäli naisen kanta pysyy samana, on ystävälläsi vaikea valintatilanne puntaroitavana. Arvostaako sitä hyvää, mitä elämässä jo on vai onko toive lapsesta niin suuri, että on valmis eroamaan toiveen toteutumiseksi? Kummassakin vaihtoehdossa ystäväsi menettää jotakin arvokasta ja korvaamatonta. On tärkeää tietää mitä suree, jos joutuu sanomaan hyvästit jollekin tärkeälle ja rakkaalle asialle tai haaveelle elämässään.
Jos ystäväsi joutuisi hyväksymään naisen ratkaisun ja luopumaan lapsihaaveestaan, niin miten se vaikuttaisi hänen suhtautumiseen vaimoonsa? Pystyisikö hän työstämään ja hyväksymään naisen valinnan, ilman että se katkeroittaisi häntä? Voisiko hän surra menetyksen kantamatta kaunaa vaimolle ja ottamaan vastuun omasta valinnastaan elää lapsettomassa suhteessa? Ja vaalia sitä hyvää, jota heillä on?
Minkälaisista haaveista ja toiveista hän joutuisi luopumaan, jos hänestä ei voisi tulla isää? Mistä hän kokisi silloin jäävänsä paitsi? Miten hän mahtaisi kokea itsensä ja elämänsä lapsettomana miehenä?
Yhtenä näkökulmana haluaisin tuoda esille sen, että vanhemmuutta, uuden elämän luomista ja huolenpitämistä voi toteuttaa muutenkin kuin olemalla isä ja äiti. Voisi kuvitella, että ystäväsi vaimo voi työssään lasten kanssa kokea ja todentaa omaa äidillistä puoltaan kasvattamalla lapsia. Voisiko ystäväsi ajatella ja löytää itselleenkin tapoja toteuttaa vanhemmuutta ja olla turvallinen isähahmo joillekin lapsille? Suomessa tällaista toimintaa on järjestetty esimerkiksi yksinhuoltajaäitien lapsille, joilta puuttuu suhde turvalliseen aikuiseen mieheen (lisäksi tukiperhetoiminta, sijaisperhe, kummius, jne., aina on olemassa lapsia, jotka kaipaavat aikuisen läsnäoloa). Tällainen suhde voi olla lapsen kasvun ja kehityksen kannalta erittäin tärkeä.
Jos ystävällesi toive omasta biologisesta lapsesta nousee tärkeämmäksi ja hän eroaa – mitä hän menettäisi vaimossaan? Mitä hän joutuisi suremaan yhteisen hyvän liiton päättymisessä?
Ero on askel tuntemattomaan. Ei ole itsestään selvää löytää itselleen hyvä puoliso ja rakentaa hyvä suhde. Lapsen saaminen ei ole myöskään itsestään selvää. Se voi olla polku, joka tuo eteen uusia yllätyksiä ja haasteita. En halua näillä maalailla pelkokuvia vaan muistuttaa elämään kuuluvasta hallitsemattomuuden ja yllätyksellisyyden elementistä.
Toivon ystävällesi viisautta kuulostella itseä ja tehdä hänelle itselleen hyvät valinnat, joiden kanssa voi elää onnellista ja hyvää elämää jatkossakin. Toivon myös voimia surra ja hyväksyä elämän rajallisuus, joka tuo luopumisia eteen meille kaikille.
KYSYMYS: Olen 20-v nainen ja olen seurustellut poikaystäväni kanssa melkein vuoden. Tämä on ensimmäinen ns. pitkä parisuhteeni. Takanamme on myös ero n. vuosi sitten kun mies ei tiennyt mitä haluaa ja väitti että ei ollut kiinnostunut minusta enää. Tämä jätti syvät arvet itsetuntooni sillä koin itseni petetyksi ja arvottomaksi.
Myöhemmin mies lähestyi minua uudelleen ja katui syvästi, hän kertoi jännittäneensä sitoutumista ja koska minäkin välitin hänestä vielä, aloimme seurustelemaan ja olemme olleet yhdessä nyt sen melkein vuoden ajan. Hän on ollut armeijassa nyt puoli vuotta ja suhteemme alussa olikin epäluottamusta ja pelkoja suhteen jatkuvuudesta, sillä pelkäsin että kestääkö suhde. Mies taas ei kokenut mitään epävarmuutta kunnes minä aloin sitä uskoa horjuttaa peloillani. Olemme puhuneet asiasta paljon ja olen saanut lisää luottamusta suhteeseen mutta silti minua ahdistaa lähes joka päivä ajatus erosta. Välitän hänestä todella paljon mutta mitä jos en olekaan hänelle niin tärkeä kuin hän on minulle ja armeijan jälkeen hän ei viitsi joustaa tai ei halua muuttaa yhteen ja olen odottanut häntä turhaan? Hän sanoo ettei seurustele kanssani ajankuluksi ja tuntuu kyllä välittävän minusta.
En jaksaisi jatkuvasti kyseenalaistaa hänen rakkauttaan minua kohtaan mutta tuntuu että tämä epävarmuus minussa ei häviä minnekään ja välillä vaivun masentaviin ja itsetuhoisiinkin ajatuksiin koska jos en olekaan tarpeeksi hyvä hänelle. Hän ei kuitenkaan puhu mitään tulevaisuudesta koska se on hänelle niin avoin eikä ikinä ole maininnut tulenko minä olemaan silloin kuvioissa mukana ja olenko niin tärkeä hänelle että hän yrittäisi edes päästä asumaan kanssani joskus (samalle paikkakunnalle). Hän elää hetkessä kun minä taas suunnittelen asioita hyvissä ajoin yrittääkseni välttyä tuskaisilta pettymyksiltä. Miksi minun täytyy ahdistua tästä jatkuvasti enkä voisi vain hyvillä mielin uskoa tulevaan? En saa perheeltänikään saati ystäviltänikään tukea tähän koska he uskovat että emme tule asumaan yhdessä koska en tod.näk. tule mahtumaan hänen kuvioihinsa.
Tiedän että elämässä on vastoinkäymisiä eikä tulevasta voi koskaan olla varma, mutta haluaisin edes jotain luottoa tätä suhdetta kohtaan, en kestä ajatella että eroaisimme eikä hän kuuluisi elämääni enää. Luulin häntä aluksi sitoutumiskammoiseksi mutta entä jos se olenkin minä joka on sitoutumiskammoinen? Mitä voin oikein tehdä että voisin nauttia tästä parisuhteesta enkä jatkuvasti etsiä merkkejä siitä että hän ei välitäkään oikeasti ja halua sitoutua vakavammin? En halua puhua näistä hänelle enää koska en halua painostaa ja siten tukahduttaa häntä, joten olen aina työntänyt nämä ajatukset taka-alalle kun olemme yhdessä, mutta sitten kun olen yksin niin en meinaa saada nukutuksikaan huolelta.
Ladybug
VASTAUS: Kiitos mailistasi. Jaoit huolesi epävarmuudesta seurustelusuhteessasi. Poikaystäväsi välittää sinusta ja haluaa olla kanssasi. Sinäkin välität hänestä paljon, mutta et uskaltaudu antautumaan suhteeseen ja nauttimaan siitä, kun et voi olla varma, mikä suhteen tulevaisuus tulee olemaan. Pelkäät, että poikaystäväsi ei rakasta sinua tarpeeksi armeijan jälkeen ja halua sitoutua olemaan kanssasi.
Poikaystäväsi ei puhu tulevaisuudestanne, se vaivaa sinua. Sinäkään et puhu, koska et halua painostaa häntä. Miten poikaystäväsi voisi tietää mietteitäsi ja unettomien öittesi huolia, jos et puhu? Ymmärrän, että toivoisit poikaystävän ottavan puheeksi tulevaisuuden suunnitelmat ja haluavan luoda yhteisiä haaveita. Jostain syystä hän elää tässä ja nyt, keskittyy armeijaan ja seurusteluun sinun kanssasi.
Mikä lopulta estää sinua ottamasta puheeksi sinua vaivaavia kysymyksiä? Kärsit tästä tilanteesta, suhteenne polkee paikallaan ainakin sinun puoleltasi. Kärsimys ei ainakaan suurene, jos käsittelette pinnan alla olevia kysymyksiä. Silloin ainakin saat tietää totuuden.
Tässä tilanteessa suhteenne ei pääse kasvamaan ja syvenemään. Sinun huolestuneisuutesi on läsnä suhteessanne, vaikka yrität peittää sen.
Mietin myös, mikä tekee sinut pelokkaaksi? Mitkä ovat aikaisemmat pettymykset ihmissuhteissasi? Kuka on ollut sinulle tärkeä, mutta hän ei ole kuitenkaan välittänyt sinusta tarpeeksi? Mikä on sen taustalla, että sinun on vaikea luotaa toisen rakkauteen ja ottaa sitä vastaan?
Ehkä vastaat, että poikaystäväsi on kerran jättänyt sinut. Et voi luottaa, etteikö hän tekisi sitä uudelleen. Toisaalta voit ajatella myös niin, että poikaystäväsi halusi palata takaisin. Hän huomasi sittenkin rakastavansa sinua. Olit korvaamaton. Voisitko iloita tästä?
Voisitko kaikessa rauhassa elää päivän kerrallaan, antaa suhteen kehittyä, katsoa, mitä tapahtuu armeijan jälkeen? Yhteen muuttaminen ei ole välttämättä merkki siitä, että suhde on vahva. Pikemminkin suosittelen seurustelua, toinen toiseen tutustumista kaikessa rauhassa. Silloin näette, mitä merkitsette toisillenne. Teitä ei sido toisiinne yhteinen asunto ja yhteinen arki vaan vapaehtoinen kaipuu toistenne luo.
Rohkeutta keskusteluun, mieltäsi askarruttavien kysymysten jakamiseen, rohkeutta antautua suhteeseen ja olemaan kiitollinen siitä mitä tällä hetkellä on. Tässä ilmapiirissä voi molemminpuolinen rakkaus vahvistua.
KYSYMYS: Olen erittäin psykologisesti mieltä askarruttavan asian edessä, ja haluaisin kuulla kommentteja siihen. Tapasin mieheni runsas 2v sitten, tapailimme ensimmäisen vuoden tiiviisti ja sovimmekin melko alussa ettemme tapaile muita. Jo tutustuessamme mietin miksi niin superkomea ja hyväkäytöksinen, huomaavainen, positiivinen, keskustelutaitoinen ja sympaattinen bisnesmies on sinkku. Sellainen joka naisen unelma. Se jotenkin herätti epäilyjä jatkuvasti, ja se että hän oli välillä hieman ailahtelevainen. Hänellä pitkä suhde takana ja siitä myös lapsi. Ekan vuoden olinkin todella varuillani, joten etenimme hyvin rauhassa ja tutustuimme kunnolla. Toisen vuoden alkaessa aloimme seurustella vakavasti, muutimme yhteiseen asuntoon, mietimme taloa, lapsia, naimisiinmenoa. Suhteemme oli muodostunut täydelliseksi! Hän oli jopa ottanut tyttäreni kuin omaksi lapsekseen. Meillä aina synkannut kaikki, samalla aaltopituudella oltu ja niin onnellisina odotimme loppuelämäämme yhdessä. Seurustelumme alussa ekat puoli vuotta hän suorastaan vaati luottamusta, että olemme loppuelämämme yhdessä, ei enää muita, hän on suhteessamme 200%sesti. Että minun pitää luottaa. Puhuimme asioista hyvin syvällisesti, koska halusin olla varma hänestä. Hän vaati myös 7v tyttäreni luottamusta. Aloin pikkuhiljaa luottaa ja mietinkin aina mikä onni minua oli potkaissut! Tuollainen mies tullut elämääni ja rakastamme toisiamme niin palavasti. Lupauduimme viettämään loppuelämämme yhdessä. Olin maailman onnellisin.
Pari kk sitten kaikki muuttui. Hän muuttui. Kuin eri persoonaksi. Mielialat vaihteli, suuttui pienestäkin yksinkertaisesta kysymyksestä. Puhuimme, sovimme asiat ja tilanne rauhoittui. Ajattelin että jokin sitoutumiskammo tms kumpuili hänestä. Tilanne oli ok kunnes tulin raskaaksi..... Se oli hänelle ehdoton ei vaikka olimme puhuneet lapsista. Sen jälkeen kaikki romahti. Aloin miettiä onko hän sittenkään tosissaan, onko tässä järkeä kun ei haluakaan lasta. Rakastin ja rakastan edelleen niin syvästi.
Samaan syssyyn sain selville, että 1. vuoden kun tapailimme, hän oli asunut silloisen naisensa kanssa vielä samassa osoitteessa! Minulle sanoi olevansa vuokralla firman asunnossa. He erosivat kun me muutimme yhteen. Naisen mukaan he olivat tapailleet jälkeenkin. Hänen mukaan lämmitelleet välejä, mies kuulema esitellyt samaa tonttia hänelle, kuin minulle, mies ollut hänen mökillä kylässä, kun sanonut minulle menevänsä vanhempiensa luo. Vapunpäivänä mies soitti minulle, kun olin reissussa ja puoliksi itki kertoessaan kuinka rakastaa, kuinka elää vain minulle ja ettei minun tarvitse murehtia, että me menemme naimisiin. Saman päivän oli viettänyt exänsä kanssa! Miehen mukaan ovat olleet vain kavereita ja että heidän suhteensa oli kuopattu jo ennen kuin me olemme tavanneet. Samapa se enää... Mietin vain millainen ihminen tekee tuollaista?? Asiaa miettineenä tuntuu että hän on koko suhteemme ajan valehdellut joka ikisen lauseen??? Onko se mahdollista? Jos niin millaisia psykopaatteja tässä maailmassa oikein liikkuu? Hän sanoi olleensa tosissaan kanssani ja ettei kuulema sitä voi esittää, mitä meillä oli.
Minulla meni täysin usko/luotto ihmisiin. En luota varmaan enää ikinä kehenkään. Kaiken lisäksi hän haluaisi vielä korjata välit ja asiat. Ehkä yrittää puhtaalta pöydältä uudelleen. Aivan järkyttävää.
D'amour, 30
VASTAUS: Viestisi luettuani ajattelin, että halumme ja tarpeemme rakastaa on joskus niin suuri, että se tekee sokeaksi rakkautemme kohteelle. Jatkamme rakastamisesta, vaikka unelmamme loittonee yhä kauemmaksi todellisuudesta. Sinäkin sanot, että rakastit ja rakastat edelleen häntä syvästi. Mitä hänessä rakastat? Mikä siitä on totta ja mikä toivetta? Vain huonoissa elokuvissa pahikset ovat vain pahoja. Tosielämässä ihmisestä löytyy aina muitakin puolia. Me haluamme uskoa hyvään, joskus silloinkin kun sitä on kovin vähän näkyvissä. Mutta ne ei-hyvät puolet ihmisessä ovat vähintään yhtä totta. Halu luottaa ja uskoa hyvään on kuitenkin myös hyvä asia. Ilman sitä olisimme epäileviä ja meidän olisi vaikea liittyä muihin ihmisiin.
Jos tuo kaikki mitä viestissäsi kuvasit, olisi ollut elokuvaa, niin katsojat olisivat jo alun pienistä merkeistä, katseista, sanoista, eleistä lukeneet vaaran merkkejä. Tässä ei ehkä käy hyvin. Sinäkin luit niitä. Sanoit, että oli asioita, jotka herättivät epäilyn. Joka naisen unelma. Täydellinen parisuhde. Koko elämä yhdessä. Liian hyvää ollakseen totta. Mutta kun meissä on vahvana halu ja tarve rakastaa, niin me emme halua uskoa vaaran merkkejä, joita ulkopuolisen on joskus helpompi nähdä. Kunnes meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin katsoa ja uskoa.
Miehen käyttäytyminen, kuvaamiesi asioiden perusteella arvioituna, kuulosti kyllä hyvin huolestuttavalta. En puutu siihen sen enempää, sillä tässä kohdassa olennaisempi kysymys sinun kannaltasi on, että miten pääset yli, eteenpäin. Odotatko hänelle edelleen lasta? Jos odotat, niin se tarkoittaa sitä, että sinun on todennäköisesti tavalla tai toisella löydettävä tapa olla yhteydessä hänen kanssaan lapsen asioihin liittyen. Kun on tullut petetyksi, menettänyt luottamuksen toiseen ihmiseen ja hänen kykyynsä rehellisyyteen, niin yhteydenpito ei tule olemaan helppoa. Saatat tarvita ulkopuolisen ihmisen tukea ja ikään kuin toiset objektiiviset silmät, jotka auttavat sinua selviämään eteen tulevista tilanteista.
Sanot, että sinulla meni luotto ihmisiin täydellisesti. Et luota enää ikinä keneenkään. En yhtään ihmettele. Silti ajattelen, että meissä ihmisissä on vahvana halu ja tarve rakastaa, löytää joku johon voi luottaa ja jonka kanssa on turvassa. Tämä on eteenpäin vievä voima. Ja onneksi suurin osa ihmisistä on luottamuksen arvoisia. Toivon, että sinun on jossain kohtaa mahdollista kohdata tällainen ihminen.
KYSYMYS: Olemme olleet pitkään naimisissa, yli 30 vuotta. Meillä on kolme täysi-ikäistä lasta, joista nuorin asuu vielä kotona. Olemme eläneet hyvin perhekeskeistä elämää, pitkälti lasten kanssa ja arki on kulunut arkisissa asioissa. Jotenkin pikkuhiljaa varmaan omat tunteeni miestä kohtaan on hiipuneet. Totuus on varmaan paljastunut sitä myötä kun lapset ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja olisi vihdoin aikaa tehdä jotain kahdenkesken. Nyt sitten huomaa, että ei ole oikein mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja keskustelukin hyvin pintapuolista. Olen itse asiaa valtavasti miettinyt, syitä sille miten olemme tällaiseen tilanteeseen ajautuneet. Näiden pohdintojen myötä olen myös oivaltanut, että kyllä monet asiat, jotka tänä päivänä ovat minulle tyytymättömyyttä aiheuttavia, ovat olleet olemassa koko ajan. Niihin ei vain ole ehtinyt kiinnittää huomiota arjen pyörityksessä. Mieheni on ollut hyvä isä ja yhteinen aika perheen kanssa on aina mukavaa. Omat tunteeni vain ovat täysin kuolleet. Seksiä emme ole harrastaneet enää yli vuoteen ja kaikki muukin läheisyys on loppunut. Olemme asiasta kerran puhuneet ja silloin keskustelimme erostakin. Silloin päätimme kuitenkin katsoa jos tilanne jotenkin paranisi.
Muutosta on tapahtunut mielestöni van huonompaan suuntaan. Miehen alkoholin käyttö ja tietynlainen ryhdittömyys omasta elämästä huolehtimisesta on pahentunut. Olen itse aika tervettä elämää viettävä ja liikuntaa harrastava, mieheni käyttää vapaa-aikansa lähinnä televisiota katsellen ja kaljaa juoden. Itse ajattelen, että eroaisin, jos se ei pahoittaisi muiden mieltä, lasten sukulaisten. Myös kaikki omaisuuden jakaminen ja taloudelliset asiat huolettavat minua. En myöskään ole koskaan elämäni aikana asunut yksin ja sekin mietityttää.
Olen myös harkinnut parisuhdeneuvontaan menemistä, mutta en tiedä onko siitä apua, kun en usko että pystyn omaa suhtautumistani miestäni kohtaan enää muuttamaan. Jotenkin hän on menettänyt minun kunnioitukseni joka tuntuu pahalta. Haluaisin nyt kuulla, millaisia ajatuksia tilanteemme jossain ulkopuoisessa herättää.
Ero mielessä
VASTAUS: Kiitos yhteydenotostasi, jossa mietit pitkän parisuhteesi elvytysmahdollisuuksia. Kerrot, että olette olleet naimisissa yli 30 vuotta eläen hyvin perhekeskeistä elämää. Arki on pyörinyt lasten ympärillä. Nyt kun heistä enää nuorimmainen asuu kotona, olet huomannut tunteittesi miestäsi kohtaan hiipuneen, jopa kuolleen. Teillä ei kokemuksesi mukaan ole yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja elämäntapanne ovat erilaisia. Koet myös ettet pysty kunnioittamaan miestäsi ja epäilet, että parisuhdeneuvonta ei enää voisi muuttaa suhtautumistasi häneen.
Olet pohtinut elämäntilannettasi ja parisuhdettasi paljon. Tuntuu hyvältä, että vahvoista tuntemuksistasi huolimatta löydät myös hyviä asioita puolisostasi. Arvostat häntä isänä ja koet perheen yhteisen ajan mukavaksi. Kirjeestäsi saa sen vaikutelman, että yhteiset keskustelut parisuhteestanne ovat jääneet kovin vähäiseksi. Onko puolisosi yhtä tyytymätön tilanteeseen kuin sinä? Kerrot, että olette kerran puhuneet suhteenne seksittömyydestä ja myös erosta. Seksin loppuminen on usein selkeä merkki parisuhteen tilasta. Keskustelussa päädyitte katsomaan jos tilanne paranisi. Mietin sovitteko silloin kuinka tilanne voisi parantua? Päätittekö esimerkiksi tehdä jotain yhdessä? Parisuhde harvemmin voi parantua, jos osapuolet eivät vietä yhteistä aikaa. Kuten totesit, nyt, lasten ollessa isoja, teillä on aikaa toisillenne. Olisiko kuitenkin jotain mikä voisi kiinnostaa teitä molempia? Mitä olette ennen, parisuhteenne hyvinä aikoina ja ennen lapsia, tehneet yhdessä? Mietin myös syitä puolisosi kaljanjuonnille tv:n edessä. Millainen hänen elämäntilanteensa on? Onko hän tyytyväinen elämäänsä? Ja ennen kaikkea, olisiko puolisosi valmis keskustelemaan kanssasi tilanteesta ja motivoitunut työskentelemään suhteenne eteen?
Eroaminen ei tunnu helpolta ratkaisulta ja sitä se ei tietysti olekaan näin pitkän yhteisen taipaleen jälkeen. Ilman perusteellisia keskusteluja ei ole järkevää tehdä elämää koskevia isoja päätöksiä. Jos pääsette kunnon keskusteluun voit yllättyä puolisosi tuntemuksista ja ajatuksista ja saada häneen jonkinlaisen yhteyden myös tunnetasolla. Yleensä ulkopuolinen apu on tarpeen pitkään jumiutuneessa tilanteessa. Suosittelen teille ehdottomasti keskustelua joko keskenänne, tai jos se ei onnistu, pariterapiassa. Pariterapeuttista apua voitte saada ilmaiseksi perheasiain neuvottelukeskuksista tai maksua vastaan yksityisiltä pariterapeuteilta.
Toivon sinulle ja puolisollesi hedelmällisiä keskusteluja ja niiden avulla helpotusta tilanteeseen!
KYSYMYS: Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa melkein viisi kuukautta jo. Alussa meillä meni kaikki todella hyvin ja ihanasti, mutta pari kuukautta sitten alkoi ilmenemään todella kovaa mustasukkaisuutta hänen puoleltaan. Hän on todella mustasukkainen poikapuolisista ystävistäni, olen jo muutamaan ystävääni joutunut katkaisemaan välit todistaakseni että rakastan poikaystävääni ja näyttääkseni että hän on minulle se tärkein. Hän pyytää minua usein kertomaan miksi rakastan häntä ja miksi haluan olla hänen kanssaan. Hän ei koskaan halua, että menemme juhlimaan erikseen, koska hän pelkää minun löytävän jonkun paremman.
Hän on myöntänyt minulle pelkäävänsä että jätän hänet ja hän jäisi taas yksin, mutta hän ei tunnu uskovan sitä kun lupaan olevani lojaali hänelle ja kun lupaan etten jätä häntä. Minä todella rakastan häntä, mutta tuo mustasukkaisuus tuo hieman ongelmia suhteeseemme. Kerran hän suuttui minulle luullessaan, että eräs ystäväni oli laittanut minulle viestiä ja etten ollut kertonut hänelle. Yritin selittää hänelle etten ollut saanut keneltäkään viestiä ja jouduin näyttämään sen omasta kännykästäni ennenkun hän uskoi mitään. Hän kylläkin pyysi anteeksi heti tajuttuaan tehneensä virheen, mutta anteeksipyyntö ei vienyt pois sitä kipua, joka tuli tajuttuani ettei hän luota minuun yhtään. Tuntuu todella rasittavalta keskustella uudelleen ja uudelleen samasta aiheesta koko ajan ja joutua todistelemaan tunteitani hänelle. Haluan rakentaa hänen kanssaan tulevaisuuden ja perheen, mutta kaipaisin silti neuvoja siihen miten pystyisin helpottamaan poikaystäväni mustasukkaisuutta ja hänen oloaan. En keksi enää yhtään mitään mitä voisin tehdä tai sanoa kun mustasukkaisuutta alkaa ilmenemään. Onko olemassa jotain keinoa miten mustasukkaisuuden saisi katoamaan?
VASTAUS: Kiitos mustasukkaisuutta käsittelevästä viestistäsi. Olette olleet poikaystäväsi kanssa yhdessä viisi kuukautta. Viimeisen parin kuukauden aikana poikaystäväsi taholta on alkanut ilmenemään mustasukkaisuutta, joka ilmenee epäilyinä, syytöksinä, rajoittamisena, kontrollointina ja suuttumisena.
Nuo kaikki ovat mustasukkaisuuden oireita, mutta jatkuvina ja erityisesti ilman aihetta toistuessaan, ne voidaan määritellä myös henkiseksi väkivallaksi. Kerrot, että olet monin tavoin yrittänyt vakuuttaa hänelle rakkauttasi ja rauhoittaa hänen epäilyjään. Viestisi lopussa sanot ”En keksi enää mitään mitä voisin tehdä tai sanoa kun mustasukkaisuutta alkaa ilmenemään”. Kuulostaa siltä, että olet yrittänyt kaikkesi ja on myös helppo uskoa, että olet uupunut vakuutteluihin ja loputtomiin keskusteluihin. Tuohon kysymykseesi vastaan, että mustasukkaisuus on hyvin usein mustasukkaiseen ihmiseen, hänen epävarmuuksiinsa ja taustoihinsa liittyvä ongelma. Puolison on oikeastaan mahdotonta poistaa mustasukkaisuutta. Monet alkavat eri tavoin tarkkailemaan ja rajoittamaan omaa toimintaansa, jotta se ei herättäisi puolison mustasukkaisuutta. Tämä rajoittaa ja kapeuttaa parisuhdetta sekä siinä elävien ihmisten elämää. Se saattaa johtaa siihen, että parisuhde tuntuu hyvältä vain silloin kun pari on toistensa kanssa kahden kesken. Kaikki tilanteet, joissa on ulkopuolisia ihmisiä paikalla aiheuttavat jännitteitä ja ristiriitoja. Ikävin asia on se, että rajoittaminen ja elämän kapeuttaminen eivät poista mustasukkaisuusongelmaa. Parisuhde ja rakkaus eivät voi pysyä elävänä ilman vapautta.
Onko olemassa jotain keinoa miten mustasukkaisuuden saisi katoamaan”. Oikeastaan ainoa ihminen joka voi tehdä ongelmalle jotain, on mustasukkainen ihminen itse. Joskus mustasukkaisuus saattaa lieventyä kun ihminen kypsyy, saa lisää itsevarmuutta ja alkaa luottamaan parisuhteensa pysyvyyteen. Joskus taas mustasukkaisuusongelma ei vähene suhteen vakiinnuttuakaan vaan päinvastoin kasvaa, pahenee sekä johtaa parisuhteessa henkiseen ja jopa fyysiseen väkivaltaan. Keskeinen asia on, että mustasukkainen ihminen ymmärtää, että kyse on hänen vaikeudestaan eikä syytä reagoimisestaan puolisoaan ja vaadi tätä käyttäytymään omista epävarmuuksistaan käsin. Mikäli mustasukkaisuus jatkuu ja erityisesti jos se toistuu seuraavissakin suhteissa, ihmisen olisi syytä hakea siihen apua ammattiauttajilta.
Sinulle, mustasukkaisen poikaystävän puolisolle haluaisin sanoa, että riittää, että kerrot hänelle, että rakastat häntä ja toivot teille yhteistä tulevaisuutta. En tiedä voimmeko luvata toiselle, että emme koskaan jätä koska emme voi olla varmoja minkälaiseksi suhde ja tulevaisuus muodostuvat. Suhteenne on vielä kovin nuori. Toivon, että et kapeuta omaa elämääsi, rajoita asioita joita haluat tehdä ja ihmisiä joita haluat tavata. Se, että alat elämään hänen epävarmuuksiensa sanelemaa elämää, ei ole hyväksi kummallekaan teistä. Kerrot, että poikaystäväsi on mustasukkainen erityisesti poikapuolisista ystävistäsi. Ihmiset suhtautuvat eri tavoin kumppaninsa eri sukupuolta oleviin ystäviin. Monille ne ovat vähän vaikea, epävarmuutta herättävä asia, erityisesti suhteen alussa. Tilannetta helpottaa joskus jos myös kumppani voi tutustua näihin ystäviin ja tapaatte heitä myös yhdessä hänen kanssaan. Viestistäsi välittyy hyvin se, että rakastat poikaystävääsi. Sekin, että kirjoitit tänne kysyäksesi apua, kertoo minulle, että suhteenne on sinulle tärkeä. Tämän kaiken pitäisi välittyä myös hänelle ja riittää. Ja joskus on niin, että suurikaan rakkaus ei riitä syyksi pysyä yhdessä, jos suhde saa meidät kärsimään ja voimaan huonosti. Toivon, että pidät kiinni myös itsestäsi.
Kaikkea hyvää sinulle ja teille! perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Olen 19-vuotias ja vuoden kestänyt parisuhteeni ensirakkauteeni päättyi reilu kuukausi sitten. Suhteemme oli vakavalla pohjalla ja asuimme saman katon alla melkein koko suhteen ajan. Eksäni jätti minut koska sanoi ettei pysty seurustelemaan kenenkään kanssa koska kokee pahaa ahdistusta. Ei ole kuulemma ketään rakastanut sillee ku minua ja ei ole ollut kenenkään muun kanssa näin tosissaan tai suunnitellut tulevaisuutta. Sanoi että jos joskus on kykenevä seurustelemaan niin minä olin ainoa vaihtoehto. Ero tuli mulle täysin yllätyksenä luulin kaiken olevan hyvin.
Mutta lähes melkeen heti eron jälkeen ruvettiin laittaa viestiä kuinka kaivataan toisiamme ja kuinka toivotaan pystyvämme olemaan vielä joskus yhdessä, ja harrastimme seksiä myös usein. Viestittely kuitenkin väheni pikkuhiljaa ja mulle iski hirvee ahdistus asiasta ettei tämä voi olla vielä ohi näin pian. Yhtenä iltana näimme seksin merkeissä ja sain hirveen itkupotku raivarin siitä että hän oli flirttailut baarissa toiselle tytölle, tiedän että se oli tyhmää ei hirveän kypsää toimintaa mutta sattui nii paljon ajatus. Tämän jälkeen eksästä ei kuulunut mitään enää pariin päivään eikä vastannut enää puhelimeen, laitoin lopulta viestiä että voisiko edes vähän avata asiaa että mikä on. Hän vastasi että ei pidetä enää yhteyttä, että pääsisin yli hänestä. Tuntui pahalta mutta hyväksyin tosi asian että en pääsisi hänestä yli ennen kuin yhteyden pito loppuisi. Kuitenkin vielä samana iltana kuulin yhteiseltä kaveriltamme että eksäni on siitä päivästä lähtien majaillut yhdellä toisella kaverillani ja laittavat viestiä koko ajan.
Tuntuu hirveeltä ajatukseltä että eksäni on toisen kanssa varsinkin ku se on mun kaveri, ja he ovat salailleet asiaa minulta. Asia ei sinänsä kumminkaan mulle kuulu mutta olisi ollut kiva kuulla se suoraan eksältä tai kaverilta itseltään koska tietävät että saisin kuitenkin jostain kuulla. Minusta tuntuu että minut on petetty, eksän tunteet katosi yhdessä yössä ja en ymmärrä jos ei voi seurustella niin miksi sitten heti alkaa säätämään uuden kanssa jonka vielä tietää olevan kaverini. Haluaako eksä satuttaa mua tahallaan? Asian yli pitäisi päästä mutta en voi olla ajattelematta niitä kahta yhdessä, ja kaiken jälkeen on vieläkin suuria tunteita eksää kohtaan. Miten pääsen yli hänestä?
Multapussi
VASTAUS: Kiitos viestistäsi jossa kerrot vuoden kestäneestä parisuhteestasi – ensirakkaudestasi ja sen päättymisestä. Parisuhteen päättymisenkin koet nyt ensimmäistä kertaa ja siitä on vasta kovin vähän, vain kuukausi, aikaa. On helppo ymmärtää ahdistuksesi, ikäväsi ja suuret tunteet. Viestisi kosketti minua, kuten varmaan monia muitakin meistä, jotka olemme joskus kokeneet ja menettäneet ensirakkautemme.
Kerrot, että poikaystäväsi vannoi sinulle rakkauttaan mutta sanoi, ettei pysty seurustelemaan sinun tai kenenkään kanssa, koska kokee ahdistusta. Samaan aikaan hänen käyttäytymisensä ei kuitenkaan ollut yhdenmukaista puheiden kanssa. Minun korviini tuo kaikki kuvaamasi kuulostaa siltä, että hän ei ole vielä valmis vakiintumaan parisuhteeseen. Hänellä oli vahvoja tunteita sinua kohtaan. Toisaalta kun oma mieli ei vielä osaa asettua, niin saattaa samanaikaisesi haluta monia muitakin, keskenään ristiriitaisia asioita. Siitä todennäköisesti johtuu käyttäytyminen, joka sinulle näyttäytyy epäjohdonmukaisena poukkoiluna. On hyvin mahdollista, että hän on itsekin hämmentynyt omasta käyttäytymisestään. Ajattelen, että oli viisasta häneltä ehdottaa, että ette enää pidä yhteyttä, jotta pääsisit hänestä yli. Tosin ajattelen, että hänkin tarvitsee tuota välimatka päästäkseen sinusta yli. Kun on vaikea päästää irti ja samanaikaisesti vaikea kiinnittyä, niin on hyvä viheltää peli poikki. Tuollaista kuviota jatkamalla vain satuttaisitte toisianne.
Kysyt miten pääset hänestä yli. Vastaan, että päästämällä irti hänestä, suremalla ja sillä, että aika kuluu ja asioihin tulee välimatkaa. En usko, että unohdat häntä eikä tarvitsekaan. Ensirakkaus jää mieleesi sekä ihanana että kipeänä ja vähitellen haikeana muistona. Sitä sanotaan, että ihmiset, joita olemme rakastaneet, eivät lähde meistä koskaan. Ne jäävät meihin ja opettavat meille jotain uutta elämästä ja rakkaudesta. Ja ensimmäisen rakkauden jälkeen tulee toinen rakkaus, ennemmin tai myöhemmin, ja opettaa taas jotain uutta.
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi! perheneuvoja Helena
