Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olemme mieheni kanssa olleet naimisissa kohta vuoden. Itse olen 27v ja mieheni 41v. Avioliittomme ei alkanut ihan haaveitteni mukaan kun menimme viimevuoden syyskuussa naimisiin ja vasta lokakuussa harrastimme seksiä ensimmäistä kertaa avioparina. Seuraavan kerran kun se tapahtui oli jo uusi vuosi ja tammikuu eikä sen jälkeen ole ollut yhtään yhdyntää. Eli kohta on mennyt 6kk ilman seksiä. Ennen papin aamen (seurusteltiin 1,5 v) meillä oli seksielämässä ylä ja alamäkeä mutta ei ikinä mennyt enemmän kuin 2-3 viikkoa ilman läheisyyttä. Olen onneton, turhautunut, vihainen, väsynyt.. Sanat eivät enää riitä kertomaan. Näen nyt vain peilistä ruman ja läskin kotiäidin. Paljon ollaan sekä riidelty että puhuttu asiasta. Mieheni sanoo että haluaisi että asiat olisivat paremmin mutta että hän ei tiedä miksei ole. Minä haluan, koko ajan. Hän tietää. Sanoo haluavansa. Mutta kuitenkin antaa minulle pakit heti kun yritän lähennellä.

Yksi ilta 3 viikkoa sitten hän suuteli minua kiihkeästi ensimmäistä kertaa piiitkäään aikaan ja koskettelikin vähän ja ajattelin että nyt! Mutta kun olin käynyt siistiytymässä kun oli aika mennä "nukkumaan" niin mieheni oli jo nukahtanut. Yritin herättää mutta hän työnsi minut pois. Kotona meillä on 3 pientä lasta (edellisistä suhteista) mutta masennusten takia en jaksa olla enää edes kunnon äiti. Haluan vain mieheni takaisin. Haluan olla onnellinen. Tyytyväinen itseeni. Mitä teen? Niin paljon ollaan asiasta puhuttu mutta ei näytätilanne paranevan. Mieheni ei halua erota. En minäkään. Mutta mitä tehdä? En jaksa enää!

Väsynyt elämäänsä

VASTAUS: Ei ole ihme, että olet väsynyt ja turhautunut ja vihainen. Voisin kuvitella, että miehesikin on aika epätoivoinen. Haluaisitte molemmat haluta, mutta joku käsittämätön seinä on noussut väliinne. Heti naimisiin menon jälkeen tapahtui jotain, joka estää teitä olemasta intiimisti yhdessä. Odotus naimisiin mennessä on kai aina, että saa rakkautta ja voi sitä antaa.

Vaikka seksi onkin vain yksi tapa ilmaista rakkautta, sen yhtäkkinen loppuminen on vahva viesti jostain. Sinulle se on viesti siitä, että et ole enää viehättävä ja rakastamisen arvoinen. Näin päättelen kommentistasi, että tunnet itsesi rumaksi ja läskiksi kotiäidiksi. Tunnet, että naiseutesi on hukassa, ja se vie sinua masennusta kohti. Olette puhuneet asiasta paljon, ja uskoisin, että miehesikin on yrittänyt vakuuttaa, ettei tilanne ole sinun viehätysvoimasi puutteesta kiinni. Tuskin sinä olet papin aamenen jälkeen muuksi muuttunut.

Se, mikä avioliittoa solmittaessa muuttuu, ovat molempien mielikuvat itsestä, toisesta ja suhteesta. Jännittävästä seurustelukumppanista tulee astetta sitoutuneempi siis myös turvallisempi puoliso. Se on yleensä suhdetta vahvistava muutos. Mieli on kuitenkin sen verran monimutkainen värkki, että joskus Toisen muuttuminen läheisemmäksi aktivoi jotain vanhaa kokemusta, josta ei ihan itsekään saa kiinni. Esim. jännittävä tyttöystävä muuttuu syvällä mielessä vaimoksi ja perheen äidiksi, jonka kanssa seksi ei jostain syystä olekaan ”luvallista”. Tai tavoiteltu poikaystävä alkaa mielessä tuntumaan joltain toiselta elämän mieheltä, jonka lähestyminen ei olekaan niin yksinkertaista. Meidän mielemme on aina täynnä erilaisia hahmoja, joihin sovittelemme uusia kohtaamiamme ihmisiä.

Teidän roolinne suhteessa toisiinne on muuttunut naimisiin menonne jälkeen. Kerroit, että teillä on lapsia edellisistä liitoista. Olette siis molemmat olleet naimisissa aikaisemmin. Onkohan tässä nykyisessä tilanteessanne mitään tuttua vai tapahtuuko kaikki ensimmäistä kertaa? Sanoisin, että mitä suurempi yhteensopivuus kumppaneilla on, sitä suuremmat näytelmät lähtevät mielessä liikkeelle, kun suhde vakiintuu. Kuulostaako tämä hullulta? Tarkoitan, että olette ehkä rakastuessanne tunnistaneet toisissanne jotain sellaista tuttua, joka samalla vetää puoleensa ja samalla aiheuttaa vanhojen tiedostamattomien mörköjen esiintulon. Ja juuri ne vanhat möröt estävät teitä tekemästä sitä, mitä haluaisitte: kohtaamaan täysillä miehenä ja naisena.

Parisuhteessa on taipumus jakaa tehtäviä aika jännällä tavalla. Toinen saa kannettavakseen kaikkea sellaista, mitä toinen ei juuri nyt pystyy käsittelemään. Mitäköhän teidän suhteessanne tapahtuisi, jos miehesi alkaisi yhtäkkiä haluta koko ajan? Voisiko olla, että sinun täytyisi vuorostaan pitää yllä turvallista etäisyyttä välillänne? Kirjoitan näin, koska toivon, että maltatte pohtia tilannettanne yhteisenä ongelmana eikä vain miehesi tai sinun puutteena.

Joka tapauksessa kuulostaa siltä, että vaikeus olla lähekkäin on suhteessanne niin syvällä, että niihin voi olla vaikeaa päästä käsiksi omin avuin. Olette jo uuvuttaneet itseänne puhumalla puhumasta päästyänne. Suosittelen teitä hakeutumaan joko pariterapiaan tai kirkon perheneuvontaan voidaksenne puhua näistä asioista turvassa ammattilaisen kanssa. Yksityinen pariterapia maksaa jonkin verran, mutta jos paikkakunnallanne on perheasiain neuvottelukeskus, voitte saada sieltä apua maksutta.

Toivon, että saat miehesi takaisin, että saat olla onnellinen ja tyytyväinen itseesi. Ja että lapsenne saavat hyvinvoivan äidin takaisin. Näin paljon on voimaa parisuhteessa! Toivon sydämestäni, että jaksatte taistella omanne puolesta.

Perheneuvoja Anne

KYSYMYS: Ongelmani on monimuotoinen, mutta kaikki alkoi noin viisi/kuusi vuotta sitten kun havahduin siihen tunteeseen että elämä ei nyt oikein tyydytä ja koin ajoittaisia voimakkaita kyllästymisen tunteita. Koitin etsiä syytä niille, mietin elämääni karjatilallisen vaimona ja kolmen hyvin lähekkäin syntyneen lapsen äitinä.

Tunteeni kuolevat ja alan ajatella että ero on ainoa vaihtoehto, meidän molempien kannalta. Olen tässä vain lasten takia.

Kämppis

VASTAUS: Hyvä ystävä, kiitos viestistäsi, jossa jaat elämäntarinasi. Siihen mahtuu monenlaista. Karjatilaa pyörittävän pariskunnan arki anoppeineen ja kasvavine perheineen on aina kuormittavaa, ja teidän reppuunne on vuosien varrella kertynyt monenlaista muutakin kannettavaa.

Kuvaat ymmärtäväisesti suhteenne seksielämän vaiheita. Kuulostaa siltä, että olet vuosien varrella saanut yhä enemmän ottaa vastuuta yhteisestä asiasta. Paikoitellen kerrot teidän puhuneen suhteenne tilasta ja sen parantamisesta, mutta puhuminen ei ole saanut aikaan pitkäkestoista muutosta. Kuitenkin ajattelen, että kaikista yhteisistä asioista puhuminen, niin hyvistä kuin hankalistakin, on ainoa keino saada asioita eteenpäin. Pelkällä puhumisella ne eivät muutu, mutta ilman puhumista kumpikaan ei voi edes tietää, mitä toisen mielessä liikkuu.

On ymmärrettävää, että ihastuit toiseen mieheen, koska niin keskusteluyhteys kuin fyysinen läheisyyskin puolisosi kanssa kuihtui. Toinen mies ei kuitenkaan vastannut tunteeseesi. Tässä vaiheessa yritit jälleen panostaa avioliittosi parantamiseen, mutta koit, että miehesi ei lähtenyt yritykseen mukaan.

Kerrot miehesi seksuaalisuudesta sen, että hänestä tuntuu jotenkin vaikealta harrastaa seksiä kanssasi sen jälkeen, kun sinusta on tullut äiti. Hienoa, että hän kertoi tämän. Ei ole harvinaista, että miehelle nousee tällaisia tuntoja. Mielikuva naisesta rakastettuna, halun kohteena ja seksipartnerina ei tuolloin mahdu olemaan olemassa yhtä aikaa madonnamielikuvan kanssa, jossa nainen on hoivaava äiti ja hänen rintansa ovat olemassa vain imetystä ja sukuelimensä lapsen alulle saattamista ja synnyttämistä varten. Tällöin ajatus rakastelemisesta vaimon kanssa vaihtuu mielikuvaan seksistä äidin kanssa, joka on omiaan viemään halun. Jokaisessa parisuhteessa joudutaan pikkulapsivaiheessa tilanteisiin, joissa vaihto hekumallisen rakastajan roolista lasta tyynnytteleväksi vanhemmaksi tapahtuu nanosekunnissa. Näihin mielikuvan vaihtoihin voisi yrittää etsiä omia keinoja. Millä tavalla siirrän mielessäni vanhempiroolin kauas pois, vaikkapa maata kiertävälle radalle asti ja sitten nostan esille haluavan, seksuaalisen minäni? Miten kumppanini voisi auttaa tässä? Millainen kosketus, millainen puhe voisi auttaa tunnelman vaihdossa?

Sinä jouduit vielä käymään läpi abortin ja sen esiin nostattamat muistikuvat seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Onneksi olet saanut käydä näitä asioita läpi omassa terapiassasi. Ymmärrän jotenkin sitä, että miehesi alkoi näissä vaiheissa käydä riitaiseksi ja raivokkaaksi. Ehkä hän oli neuvoton ja turhautunut eikä osannut auttaa sinua. Ehkä hän oli pettynyt siitä, että yhteinen elämänne ja suhteenne sai uusia kuormia kannettavaksi. Hänelläkään ei ole ollut helppoa eikä hänellä ehkä ole työkaluja tunneasioiden selvittämiseen.

Lähtisikö miehesi kanssasi pariterapiaan? Minusta on hienoa, että hän kävi sen yhden kerran yksilöterapiassa, vaikkei kokenutkaan saaneensa siitä paljonkaan irti. Mutta kävi kuitenkin, mikä oli mielestäni osoitus motivaatiosta yrittää jotain paremman elämän puolesta! Jospa lähtisitte yhden kerran pariterapiaan. Miehesi varmaan voisi suostua yhteen käyntiin. Sen käytyänne voisitte pohtia, haluaisitteko jatkaa. Yhdessähän nämä solmut ovat muodostuneet vuosien varrella, joten yhdessä keskustellen niitä kannattaisi vielä yrittää avata.

Toivon teille suhteeseenne uusia, vihreitä oraita, vaikka kesä onkin kääntymässä syksyn suuntaan!

Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen 26-vuotias nainen, ja seurustellut nykyisen avomieheni kanssa kaksi vuotta. Meillä on hyvä suhde, pystymme puhumaan kaikesta, seksi toimii ja sitä on riittävästi, ja näytämme rakkautemme pienillä arkipäiväisillä teoilla tai kerromme suoraan. Kaikki on siis paremmin kuin hyvin, tai ainakin olisi paremmin kuin hyvin ellen itse miettisi koko ajan muita miehiä ja pettämistä.

Apua! Miten pääsen eroon tästä haitallisesta käyttäytymismallista ennen kuin jotain peruuttamatonta tapahtuu?

Becky

VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Kuvaat hyvää suhdettasi avomieheesi, jossa vuorovaikutuksenne ja seksi toimivat. Kuulostaa mukavalta. Teillä on sanoja ja tekoja. Kuvaat löytäneesi miehen, jonka voit nähdä lastesi isänä ja ehkä myös tulevaisuudessa aviopuolisonasi. Nämä ovat valtavan isoja asioita.

Kerrot kuitenkin miettiväsi jatkuvasti toisia miehiä ja pettämistä. Näin on käynyt ennenkin ja pelkäät, että sama kaava toistuu. Huoli on aiheellinen. Näin voi todella käydä. Osa ihmisitä ajautuu jonkinlaiseen kierteeseen, jossa hakeudutaan kerta toisensa jälkeen uusiin suhteisiin.

Nyt kuitenkin koet tässä suhteessa olevan paljon sellaista, mitä et halua menettää etkä puolisoasi loukata. Olet valmis muuttamaan käyttäytymismalliasi. Jokin muutos sinussa on jo käynnissä!

Kerrot olevasi altis imartelulle ja kehuille ja haluat tuntea olevasi haluttava muidenkin miesten silmissä kuin avomiehesi. Muiden miesten seuraan hakeutuminen voi toimia peilinä nähdä, miten muut suhtautuvat sinuun. Testaatko siinä samalla kuka olet ja millaisena muut sinua pitävät? Tässä on hieno tilaisuus tarkastella miten itsesi näet ja millaisena naisena haluat itsesi nähdä?

Rohkaisisinkin sinua jatkamaan näiden juttujen pohtimista, millainen on itsetuntemuksesi ja mistä itsetuntosi ja omanarvontuntosi rakentuu? Voit pohtia, miten muut sinuun suhtautuvat ja miten sinuun on lapsena suhteuduttu? Oletko saanut olla sellainen kuin olet? Entä missä olet onnistunut ja epäonnistunut, ja miten ne ovat määritelleet sitä, oletko hyvä vai et? Voit myös miettiä, mitkä muut asiat kuin seksi ja flirttailu saavat sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi ja arvokkaaksi?

Kerroit kyllästymisestä ja sen olevan laukaiseva tekijä hypätä toisen miehen lakanoihin. Mitä tarkoitat kyllästymisellä? Oletko tässä suhteessa kyennyt tekemään asioita sen eteen, että kyllästyminen ei etenisi siihen pisteeseen, että hakeudut muiden miesten seuraan? Tästä kannattaa puhua miehesi kanssa. Mitä hän toivoo ja haluaa ja mitä sinä toivot? Voitteko puhua myös tästä kyllästymisestä?

Huudat apua. Siitä tulee sellainen tunne, että olet ikään kuin eläimellisten luonnonvoimien armoilla, jotka ajavat sinua muiden miesten luo. Niin se ei voi olla. Ihminen on paljon monimutkaisempi ”kapistus.” Voit käydä keskusteluja omien ihastumisten tunteiden kanssa seuraavalla kerralla, kun huomaat niitä heräävään. Mistä tunne nousee ja mitä se sinulle kertoo sinusta itsestäsi ja miten tunne suhtautuu tavoitteeseesi elää miehesi kanssa antoisassa parisuhteessa.

Sellainen iloinen puoli tässä on, että intohimon kohde voi olla myös pitkän paisuhteen salaisuuksien etsiminen. Lyhyessä suhteessa ei voi kokea samoja seikkailuja, kuin pitkässä. Nykyinen suhde siis todennäköisesti kätkee aarteita joita et löydä, jos ajaudut aina uusiin suhteisiin. Tämän jo tiedätkin ja olet lähtenyt toimimaan siihen suuntaan.

Kaikkea hyvää tälle matkalle!

perheneuvoja Markku

KYSYMYS: Olemme olleet 35 vuotta yhdessä mieheni kanssa ja meillä on 20-vuotias tytär. Tyttären syntymän jälkeen liittomme oli pienemmässä ja vähän isommassa kriisissä mutta selvisimme siitä hyvin, tai näin ainakin kuvittelin. Olen luullut että suhteemme on ollut viimevuodet paremmalla mallilla mutta nyt mieheni uhkaa erota koska ei kuulemma ole enää tunteita vaikka olemme tehneet ja teemme paljon yhdessä asioita. Hänellä on ilmeisemmin pahanlaatuinen ikäkriisi meneillään. Suhteemme on kyllä ollut välillä melkoista vuoristorataa mutta noin päällisin puollin kaikki on kunnossa. Keskustella emme osaa joka on rasite suhteessamme. Mieheni on pettänyt minua ainakin kerran noin viisi vuotta sitten. Rakastan kuitenkin kaikesta huolimatta miestäni enkä haluaisi millään luopua hänestä. Olen ns. kasvanut häneen kiinni. Hän ei suostu lähtemään terapiaan, mitä voin tehdä?

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Teillä on miehesi kanssa pitkä liitto, joka on kestänyt monenlaiset vaiheet. Tämä kertoo hyvää sitkeydestänne ja kestävyydestänne erilaisissa elämäntilanteissa. Ette luovuta helposti! Kerrot myös matkan varrella kohdatuista vaikeuksista. Lapsenne syntymän aikoihin oli hankalaa ja joitakin vuosia sitten miehesi petti sinua. Mieleeni tulee ajatus, että nämä ja ehkä muitakin ongelmakohtia suhteessanne on ehkä ohitettu sen kummemmin niitä käsittelemättä. Silloin voi käydä niin, että senhetkinen kriisi tasoittuu ja elämä jatkuu päällisin puolin hyvin, mutta tyytymättömyyttä jää kasautumaan toisen tai molempien mieleen. Jossain kohdassa kaikesta pureskelematta niellystä kehkeytyy sitten niin iso pala, että eron uhka nousee kuin ukkospilvi kirkkaalta taivaalta. Ei ole tapahtunut mitään yhtäkkisen järisyttävää, mutta toinen puolisoista kokee, että hänen mittansa on tullut täyteen.

Jos miehellesi on käynyt näin, olisi tärkeätä päästä puhumaan asioista. Jos mies ei ole innostunut puhumisesta, asiasta voisi neuvotella vaikkapa niin, että kysyisit, voisitteko keskustella 15 minuuttia ja sitten lopettaa sillä erää, mutta sopia jatkosta seuraavana päivänä. Voisit myös kokeilla omien ajatustesi kirjoittamista paperille tai sähköpostiin ja kirjeen antamista hänelle. Kirjoitettuasi nuku yön yli ja lue teksti uudelleen, jotta siitä ei tule toiselle syyttelevää vaikutelmaa. Kerro omista tunteistasi ja toiveistasi ja siitä, että haluat ymmärtää miestäsi ja tietää, mistä on kysymys.

Tuntuu toki sinun näkökulmastasi epäreilulta, että mies on mielessään käsitellyt liitossanne kokemiaan ongelmia niin pitkälle, että on tullut eropäätökseen asti, ja vasta siinä kohdassa kertoo sinulle asiasta. Ymmärrän, että tuo toimintatapa kertoo puhumisen vaikeudesta. Juuri tuo pettymysten, loukkaantumisten ja omien tarpeiden sekä toiveiden puhumatta jättäminen puolestaan vaikuttaisi olevan ongelmanne ydin.

Voisiko pariterapiaakin vielä ehdottaa niin, että miehesi tulisi yhden kerran kokeilemaan? Sen jälkeen hän voisi päättää, tuntuisiko mielekkäältä jatkaa käyntejä. Voisiko suomalainen mies yhden terapiakerran kestää?

Toivon, että tavalla tai toisella pääsette puhumisen alkuun. Huolehdi omasta jaksamisestasi ja hae tarvittaessa keskusteluapua itsellesi.

Voimia ja elämäniloa!
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Kaiken se kärsii? Olen sairastanut vakavaa masennusta monta vuotta kaikkea on kokeiltu, mutta apua ei löydy, ei edes Herra vastaa rukouksiini. Mies muutti työhuoneeseensä nukkumaan ensin nukkui lattialla sitten hilasi sinne sängyn.. niin lopullista.Välimme ovat erittäin kireät, mies ei ymmärrä enää tätä työkyvöttömyyttä ja lapsetkin arvostelevat kun palvelu ei pelaa. Olimme miehen kanssa kuin kämppäkaverit mitään ei ole muuta 30 vuoden avioliitosta jäljellä. Olen miettinyt lähtemistä mutta minne menen, sairas ja niin uupunut ihminen. Iso talo ja pihamaat kasvihuone kaikki huutaa tee tee tee töitä. Onko niitä masentuneiden hoitokotia mihin voisi muuttaa ja missä? Rukoilkaa puolestani. Amen.

Kyllikki, 57

VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Pitkäaikainen masennus on raskas seuralainen niin masentuneelle itselleen kuin kumppanillekin. Koska tilanteeseen ei ole odotettavissa nopeaa muutosta, on tärkeätä etsiä keinoja mahdollisimman hyvään elämiseen sairauden kanssa. Näitä keinoja tarvittaisiin yhdessäoloon ja toisen ymmärtämiseen.

Suosittelen teille pariterapiaa, jotta puhuminen tulisi mahdolliseksi. Miehesi olisi hyvä saada sanotuksi, mikä kaikki on saanut hänet vetäytymään toiseen huoneeseen. Miltä elämä hänestä tuntuu? Olisiko mitään pientä muutosta, jota hän sinulta toivoisi ja jonka kokeileminen olisi sinulle mahdollista? Samat asiat voisit sinä puolestasi kertoa hänelle. Olisiko jotain ihan pientä asiaa, jonka tekemällä hän saisi sinut tuntemaan olosi hiukan paremmaksi? Olisiko sellaisen asian tekeminen hänelle mahdollista? Pelkästään se, että kumpikin saisi puhuttua omasta olostaan toiselle, olisi askel kohti ymmärtämistä ja hiukan helpompaa oloa.

Kumpikin teistä tarvitsee myös omaa keskusteluapua. Onko sinulla tällä hetkellä käyntejä mielenterveystoimistossa tai muussa vastaavassa paikassa? Entä miehelläsi? Muun muassa Omaiset mielenterveystyön tukena on järjestö, jonka kautta voi saada vertaistukea.

Toivon, että ette jäisi yksin parisuhteessanne, vaan yrittäisitte puhua oloistanne toisillenne. Toivon myös, että kumpikin teistä yksilönä jaksaa hakea keskusteluapua.

Ystävällisin terveisin
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: En edes tiedä mistä aloittaa.. Elämä tuntuu olevan nykyään yksi vuoristorata.

Meidän arkielämämme toimii erittäin hyvin, pystymme puhumaan asioista ja teemme sitä erittäin usein. Myös seksielämämme on erinomainen. Vain tämä yksi osa on itseäni valloittava en voi päästä siitä yli. Mitä pitäisi tehdä, olisiko parempi vain jatkaa elämää erikseen. Olisikohan tähän tilanteesseen kenelläkään mitään viisaita sanoja?

Ihmetellen eteenpäin

VASTAUS: Olipa ikävää lukea kirjettäsi. Olet löytänyt suuren rakkauden ja jättänyt tutun elämän taaksesi voidaksesi elää hänen kanssaan vieraassa kulttuurissa. Jo pelkästään muutto ja sopeutuminen uuteen kulttuuriin vievät paljon voimia. Silloin erityisesti kaipaa lähimpien ihmisten tukea.

Ilmeisesti suhteenne toimiikin monelta osin tuen ja läheisyyden lähteenä, mutta luottamus ei kuulosta olevan parhaalla mallilla. Jo pelkästään se, että sinulle tulee ylitsepääsemätön tarve lukea hänen yksityisiä viestejään, kertoo siitä, että suhteessanne ei ole kaikki kunnossa.

Miehesi ei kunnioita suhteenne rajoja, eli sitä, minkä olette yhdessä sopineet olevan sopivaa. Ikään kuin hän ei pohjimmiltaan ymmärtäisi, mikä sinua loukkaan hänen viestittelyssään muiden naisten kanssa. Olet varmaan yrittänyt sitä hänelle selvittää. Hän sanoo ymmärtävänsä, mutta ymmärrys ei pysy hänen mielessään. Tai sitten hän ymmärtää kyllä sinun tunteesi, mutta ei voi itselleen mitään. Oma tiedostamaton tarve pitää yhteyttä monien naisten kanssa voittaa hänen sinua kohtaan tuntemansa myötätunnon. Ihminen on usein myös itselleen arvoitus. Silloin, kun huomaa omien selittämättömien yllykkeiden tuottavan tuskaa läheisille, olisi hyvä hakea apua oman mielensä selvittelyyn.

Myös sinä olet rikkonut rajoja, hänen yksityisyytensä rajaa, lukemalla hänen viestejään. Mikä sai sinut tekemään niin ensimmäisellä kerralla? Epäilys, että kaikki ei ole kunnossa, vaikka arki toimiikin? Luottamus ei ehkä ole suhteessa parhaimmillaan, kun tällainen tulee mieleen. Miehesi väittää sinua mustasukkaiseksi. Oletko aikaisemmissa suhteissasi kokenut jotain samaa? Vai onko vasta tämä suhde herättänyt sinussa epäilevän puolen? On aivan ymmärrettävää olla mustasukkainen, kun pelkää menettävänsä rakkaan ihmisen. Onkohan tämä pelko sinulle tuttua? Joskus me päädymme elämässä uudestaan ja uudestaan samoihin asetelmiin kunnes tunnistamme ongelman ja löydämme jonkin uuden ratkaisun.

Huomaatko, että tämä suhde olisi yhdessä viettämänne vuoden aikana muuttanut sinua? Mieti silloin tarkoin, haluatko tämän kaltaisen muutoksen jatkuvan. Läheisessä suhteessa eläminen muokkaa meitä jokaista. Olisi toivottavaa, että muutos vapauttaisi potentiaaliamme, ei sitoisi sitä lisääntyvällä ahdistuksella. Elämää ei voi rakentaa epärealistiselle odotukselle, että toinen muuttuisi. Kuulostaa siltä, että sinä olet antanut hänelle monta mahdollisuutta ja toivonut parasta. Kerrot, että rakastat häntä. Rakastatko itseäsi kylliksi suojautuaksesi yhä uusilta pettymyksiltä ja loukkauksilta. On hyvin raastavaa ja mieltä kuluttavaa epäillä koko ajan, mitä toinen tekee, kun ette ole yhdessä. Voisitko kuvitella tulevaisuuttasi tällaisessa elämässä?

Kirjeestäsi sain kuvan, että olet rohkea ja itsenäinen nainen. Olethan muuttanut uuteen kulttuuriin ja saanut sieltä nopeasti työtä. Toivottavasti olet löytänyt myös ystäviä ja muuta tukiverkostoa. Heitä nyt tarvitsisit kipeästi. Todellisuudentaju katoaa helposti yksin asioita miettiessäsi etenkin, kun joudut suhteuttamaan asioita vieraaseen kulttuuriin ja toisenlaiseen tapaan ajatella.

Toivon, että löydät lähellesi ihmisiä, jotka arvostavat sinua ja tunteitasi ja auttavat sinua luottamaan itseesi ja elämään!

Parhain terveisin,
perheneuvoja Anne

KYSYMYS: Olemme reilu kolmikymppinen avopari, joka on ollut yhdessä noin 10 vuotta. Koko tämän ajan suhteeseen on mahtunut todella hyviä aikoja ja sitten todella huonoja aikoja, vuorotellen, säännöllisissä sykleissä. Olemme käyneet muutaman kerran pariterapiassa ja saaneet neuvoja, mutta emme ole osanneet vaikuttaa käytökseemme niin, että tilanne olisi merkittävästi muuttunut. Riitamme ovat "rumia", henkisesti, ja ne pyyhkivät pois paljon hyvää. Anteeksiantaminen ja pyytäminen on vaikeaa. Mielessäni on jo pitkään ollut eroajatuksia, mutta mies on halunnut yrittää - ja olemme taas puhuneet, ja sopineet, ja tehneet sääntöjä - mutta emme ole saaneet muutosta aikaiseksi. Riidat alkavat usein pienestä - mies leiskahtaa nopeasti ja suutahtaessaan loukkaa minua helposti mitätöimällä, nimittelemällä, kiroilemalla jne. Itse alan huutaa (ja myös oma kielenkäyttöni on vuosien mittaan muuttunut ala-arvoiseksi) ja huutaminen taas loukkaa miestä. Koen usein, että minua ei arvosteta ilman, että jotenkin "ansaitsen" arvostuksen, miehen sanat satuttavat myös niin, että en osaa itsekään aina arvostaa häntä. Näiden riitojen takia myös seksi on vähentynyt suhteessa merkittävästi (en halua seksiä juurikaan), mikä ahdistaa erityisesti miestä. Välillä olen aivan valmis luovuttamaan.

Voiko suhteella olla tulevaisuutta? Voimmeko ikinä oppia riitelemään loukkaamatta ja säilyttää arvostuksen ilmapiirin vallitsevana suhteessamme? Onko jo aika myöntää, että olemme yrittäneet kaikkemme, mutta epäonnistuneet ja emme ole oikeat toisillemmet? Olisimmeko onnellisempia ilman toisiamme? Kumpikin meistä osaa asua myös itsekseen, eli kyse ei ole siitäkään, että pelkäisimme olla yksin.

Yhdessä vai erikseen?

VASTAUS:Kuvailet kirjeessäsi parisuhdettasi kahdessa erilaisessa valossa. Toinen on todella hyvää valoa ja toisessa kaikki näyttää huonolta ja tuhoavalta. Hyvää tarkoittavat neuvot ja säännöt pahojen päivien varalle eivät ole teitä auttaneet. En sitä yhtään ihmettele, parisuhteen riidoissa kynnetään yleensä niin syvällä tunnemaailmassa, että ajattelukyky sumenee fiksuimmiltakin.

Isot aivot hyötyvät neuvoista, mutta ajattelevat aivot kytkeytyvät heti pois päältä, kun elämän tärkein suhde on uhattuna. Suhde itseen ja suhde rakkaaseen. Näiden kahden edestähän tekin taistelette, eikö niin?

Minusta oli kiinnostavaa, kuinka kuvasit hyvien ja huonojen aikojen vaihtelua. Mikäköhän saa ilmapiirin kylmenemään teidän välillänne? Tunnistatteko sitä hetkeä, kun alamäki alkaa taas? Mikä sen saa aikaan? Välillänne tapahtuu jotain, todennäköisesti huomaamattanne. Joku syvävirta kuohahtaa, vanha mörkö nostaa päätään. Ja olette taas kaiken kamalan keskellä, kerta kerralta toivottomampana. Ja toivottomuus saa teidät myös reagoimaan voimakkaammin. Eikö niin? Tunnistatteko, mikä on se kipeä kohta, joka saa reagoimaan?

Molemmat ehkä koette, että toinen ei arvosta, ja se loukkaa. Tulette vihaiseksi, sanotte ilkeitä asioita ja loukkaannutte lisää. Kierre on valmis. Mutta mitä tapahtuu pinnan alla? Voisitte ihan rauhassa miettiä, mitä teidän sisällänne tapahtuu silloin, kun koette, että tuo rakkain ihminen ei näe minua arvokkaana, hän halveksii ja mitätöi. Kun niin kaipaisitte juuri hänen hyväksyvää katsettaan ja ihailuaan. Pettymys, riittämättömyyden tunne, huonouden tunne, hyljätty olo, voimaton… nämä ovat joitain oloja, joita joku toinen voisi tuntea. Teillä on omat elämänkokemuksenne, joiden valossa tilannetta tulkitsette.

Onko mahdollista, että kaikkien pahojen olojen alla on jokin pettymys, jotain mitä niin kovasti kaipaisitte toisiltanne, mutta juuri silloin ette sitä saa. Ette saa, koska juuri silloin toinen on oman kipunsa ja pettymyksensä vallassa niin, että ei pysty ajattelemaan muuta kuin omaa selviämistään. Olette jumissa, josta kumpikaan ei pääse ulos yksin. Samalla tuntuu, että toinen on syypää tilanteeseen. Pahanolon keskellä on todella vaikea nähdä, kuinka minä itse vaikutan toiseen.

Tunnen suurta myötätuntoa, kun ajattelen sitä hätää, joka teillä on riidan keskellä. Äsken niin rakas ja läheinen ihminen näyttää muuttuneen viholliseksi, joka pitää tuhota, jos haluaa itse pysyä hengissä!

Jotenkin te jumistanne aina selviätte. Suurin vaurioin, ja ymmärtämättä, mitä tapahtui, mutta kerrot, että välillä taas teillä on todella mukavaa ja pystytte luottamaan tosiinne. Mitä silloin tapahtuu, kun luottamus löytyy? Kuinka onnistutte palauttamaan yhteyden? Silloin ehkä saatte, kuin vahingossa, toiselta sellaisen viestin, jota olette kaivanneet. Kahden ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa tapahtuu aina paljon sellaista, mitä mieli ei ehdi rekisteröidä, pinnan alla.
Välillä on hyvä pysähtyä tarkkaamaan, mitä minussa tapahtuu ja kuuntelemaan, mitä toisen sisällä on menossa.

On selvää, että jokaisen tuhoavan riidan jälkeen toipuminen on vaikeampaa, kun on taas tullut satutetuksi kipeimmällä mahdollisella tavalla. Anteeksianto on vaikeaa, jos ei oikein ymmärrä, mitä minun tulisi pyytää/antaa anteeksi. Suuttumista? - Tunteille ei voi mitään. Huutamista? - Mutta kun sinäkin huusit.

Koette todennäköisesti molemmat samanlaista voimattomuutta riidan viedessä mennessään kuin tulvavirta. On vaikea ottaa vastuuta omasta osuudesta, jos kokee olevansa vain virran heiteltävänä. Vihan ja loukkaantumisen tunteille ette voi mitään, mutta se mitä teet, kun suutut, on sinun vastuullasi. Siinä on se kohta, johon voit vaikuttaa. Ota siitä hetkestä kiinni, riippumatta mitä toinen tekee. SE on hänen vastuullaan. Yhdessä te joko voitatte tai häviätte. Te taistelette yhteistä vihollista vastaan. Vihollinen on se riita, ei kumppani.

Toivon, että näistä ajatuksista on teille apua, miettiessänne olisiko hyvä jatkaa yhdessä vai erikseen. On hyvä muistaa, että rakkaus on nippu monenlaisia tunteita, ei vain niitä ihania ja mukavia. Viha kuuluu myös rakkauteen. Jos paljon rakastaa niin paljon myös vihaa, koska toinen on niin tärkeä.

Lämpimin terveisin
Perheneuvoja Anne

KYSYMYS: Olen 38-vuotias nainen ja seurustellut pari vuotta nykyisen kumppanini kanssa. Rakastan ja arvostan miesystävääni paljon: hän on empaattinen, hellä ja kärsivällinen ihminen, joka pystyy aidosti huomioimaan toisten tarpeet. Yhdessäolomme on pääasiassa helppoa ja mukavaa, nauramme paljon, puhumme paljon, harrastamme yhdessä ja nautimme kotoilusta.

Lähes alusta asti minua on kuitenkin mietityttänyt miesystäväni vaikeus tehdä aloitteita ja ilmaista omia mielipiteitään. Hän myötäilee lähes kaikessa minun ajatuksiani, ja sopeutuu aina minun ehdotuksiini. Tavallisessa arjessa tämä piirre ei aina tule esille, sillä arjen rutiinit sujuvat meiltä mainiosti, eikä meillä ilmeisesti olisi missään tapauksessa suuria erimielisyyksiä esim. siivoamisen suhteen. Ongelmaksi ovat muodostuneet kuitenkin esimerkiksi loma-ajat, joita olisi mukava suunnitella yhdessä. Miesystäväni ei yksinkertaisesti pysty kertomaan mitä haluaisi lomalla mieluiten tehdä (vaikka tietenkin yritämme aina lomaa ennen keskustella aiheesta). Myös pienetkin yllättävät tilanteet saattavat yhdessä ollessamme lamauttaa kumppanini täysin; hän ei kykene toimimaan tilanteissa joissa häneltä vaadittaisiin improvisointia tai ennakkosuunnitelmasta poikkeavia ideoita. Yleensä minä päädynkin tekemään päätökset lomien suhteen ja ratkomaan yllättävät tilanteet, jotka siis eivät ole välttämättä ollenkaan suuria vaan kyse voi olla vaikkapa siitä, että kaupassa ei ole jotain ostoslistalla olevaa tuotetta.

Olemme puhuneet asiasta keskenämme paljon, koska minä kärsin asetelmasta, jossa koen että vain minun tahdollani ja tunteillani on merkitystä suhteessamme. On yksinäistä ja aika lohdutontakin tajuta, että pienet ja suuremmatkin ratkaisut ovat jo tähän mennessä jääneet minun vastuulleni. Tiedän olevani melko voimakastahtoinen ihminen, ja siksi olen alusta alkaen pyrkinyt kysymään kumppanini mielipiteitä ja tarpeita usein ja lähes joka asiassa - tuloksetta. Välillä olen yrittänyt olla itse vähemmän aktiivinen ja antaa siten tilaa hänelle, mutta tilanne on ja pysyy samana. En yksinkertaisesti enää tiedä millä muulla tavalla voisin häntä rohkaista tuomaan esiin omia ajatuksiaan ja halujaan. En halua olla suhteen dominoiva osapuoli, mutta olen sellaiseksi päätynyt. Loogista kyllä, myös riitely miesystäväni kanssa on mahdotonta. Jos minä suutun, saan huutaa ja riehua yksikseni sillä välin kun kumppanini pahoittelee tilannetta ja pyrkii rauhoittamaan minua. Olen siis meidän suhteessamme ainoa, joka ilmaisee aggressiota ja vihaa.

Miesystäväni ei myönnä kärsivänsä tilanteesta, mutta tunnistaa kyllä nykyään halunsa miellyttää minua ja vaikeutensa olla suhteessamme näkyvä. Hän kertoo haluavansa varmistua minun tahdostani ja tunnetilastani aina ennen kuin tekee mitään, koska pitää ajatuksiani ja ideoitani ylivertaisia verrattuna hänen omiinsa (mikä ei tietenkään pidä paikkaansa). Tämä taas on johtanut minut pohtimaan mikä suhteessamme ylipäätään on lähtöisin hänestä: kun kumppanini vakuuttaa rakastavansa minua ja haluavansa olla kanssani, onko lopulta kyse vain hänen tarpeestaan olla minulle mieliksi?

Haluaisin tietää miltä tilanteemme kuulostaa ammattilaisen korvin, ja mitä vaihtoehtoja meillä voisi olla suhteen rakentamiseksi tasapuolisempaan suuntaan? Vai ovatko lähtökohtamme liian kaukana toisistaan?

Yksin kaksin

VASTAUS: Hyvä Yksin kaksin,kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestäsi. Kerrot ehkä monen mielestä yllättävästä ongelmasta: suhteessanne vain sinun tahdollasi ja tunteillasi on merkitystä, miehesi mukautuu ja miellyttää ja jättää päätösvallan sinulle. Viihdytte hyvin yhdessä eikä teillä ole suuria erimielisyyksiä. Moni saattaisi ajatella olevansa tyytyväinen, jos saisi tällaisen suhteen. En kuitenkaan yhtään ihmettele, kun kerrot, että olet yksinäinen, kun et tiedä, onko suhteen toisessa päässä ketään kotona. Kerrot epävarmuudesta, rakastaako miehesi oikeasti sinua vai haluaako hän vain miellyttää ja täyttää sinun tarpeitasi. Vaistoat, että kaikki ei ole kunnossa näin yksipuolisen harmonian keskellä.

Olet saanut suuremman päätösvallan suhteessanne. Vallan mukanaan tuoma vastuu tuntuu raskaalta kantaa yksin. Miehesi haluaa varmistua sinun tahdostasi ja sopeutuu mielellään siihen. Aivan kuin hän olisi oppinut, että joku toinen tietää aina paremmin ja että voi tulla hyljätyksi, jos ei onnistu ennakoimaan toisen tunteita. Tällaiset asiat me usein opimme lapsena ensimmäisissä suhteissamme. Lapsi on täysin riippuvainen hoitajastaan ja on selviytymisen kannalta välttämätöntä oppia säätelemään omia tarpeitaan ympäristön toiveiden mukaisesti. Kerrot, että toisaalta miehesi ei osaa ilmaista toiveitaan ja reagoida spontaanisti, toisaalta hän on empaattinen, hellä ja huomioiva. Kolikolla on aina kaksi puolta.

Kuulostaa hyvältä, että olette kumpikin tunnistaneet jonkinlaisen epätasapainon suhteessanne ja pystytte siitä puhumaan. Näin tilanne ei pääse kehittymään puhumattomaksi möykyksi ja epämääräiseksi pahanolon aiheuttajaksi. Miehesi tunnistaa vaikeutensa olla näkyvä ja kuuluva suhteessanne ja sinä tunnistat olevasi voimakastahtoinen ja ilmeisesti ihan mielelläsi teet päätöksiä, tiettyyn rajaan asti. Pohdit mahdatteko te olla liian kaukana toisistanne, mutta minusta kuulostaa, että olette lähtökohtaisesti hyvin toisianne täydentäviä. Erilaisuus on rakastumisen taustalla useammin kuin samankaltaisuus.
Teidän erilainen tapanne olla suhteessa mahdollistaa molemmille jonkun vanhan toistumisen. Miltä tämä kuulostaa? Voisiko olla, että sinä olet puolestasi tottunut kantamaan vastuuta jo pienenä? Ja ottamaan tilanteita hallintaan, kun joku muu ei ole sitä tehnyt? Lapset ovat hyviä vaistoamaan, mitä heiltä odotetaan ja edellytetään usein ihan huomaamatta. Lapsuuden selviytymiskeinosta tulee sitten myöhemmin totuttuja tapoja olla suhteessa. Niin lapsi kuin aikuinenkin pyrkii maksimoimaan turvallisuutensa suhteessa rakkaisiin ihmisiin.

Kuulostaa siltä, että tällä hetkellä työnjako suhteessanne on jyrkkä - toinen kantaa vastuun, toinen joustaa ja mukautuu. Yhdessä kasvamalla molemmilla voisi olla mahdollisuus löytää toisen avulla omia piilossa olevia puolia, pehmeyttä ja lujuutta, kärsivällisyyttä ja jämäkkyyttä. Suhteessa kasvaminen vaatii sen, että molemmat haluavat nähdä kasvamisen vaivan. Oman kärsimyksen tunnistaminen on siinä hyvä alku.

Toisaalta minulle tulee mieleen kysyä, oletko sinä valmis ottamaan muutoksen riskin suhteessanne? Jos miehesi alkaisi tahtomaan vahvemmin, arki muuttuisi myrskyisämmäksi. Kaksi erillistä ihmistä haluaa väistämättä eri asioita. Mukautumisen sijaan teidän täytyisi alkaa neuvottelemaan. Eikä sekään ole aina helppoa. Oman tahdon vahvistumisen myötä lisääntyy myös kyky pitää puolensa. Jämäkkyys on myönteistä aggressiivisuutta. Muutos vaatisi rohkeutta teiltä molemmilta.

Voisitte miehesi kanssa yhdessä pohtia, onko tämä tapa olla suhteessa teille tuttua aikaisemmista suhteista? Millaista on ollut lapsena ja nuorena ilmaista omaa tahtoa? Tai vihaisuutta? Miten vanhemmat tai sisarukset ovat reagoineet? Onko jonkun tärkeän aikuisen rakkaus ja hyväksyntä ollut ehdollista? Millaisia kokemuksia teillä on aikaisemmissa ystävyys- tai parisuhteissa? Hyväksytyksi ja hyljätyksi tulemisen kokemukset menevät herkille alueille. Me kannamme mukanamme paljon sellaista, mitä emme heti itsekään tunnista. Siksi näistä asioista puhuminen vaatii paljon luottamusta ja toinen toisensa kunnioitusta. Kuulostaa, että te arvostatte toisianne, viihdytte toistenne seurassa ja olette aidosti kiinnostuneita toistenne ajatuksista. Se on hyvä pohja tuleville keskusteluille, itseen ja toiseen tutustumiselle. Ja sehän viekin koko loppuelämän! Hyvää löytöretkeilyä teille molemmille!

Perheneuvoja Anne

KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä 32v. Mieheni halusi lasta, mutta kun aloin odottaa, hänestä tuli esiin ikäviä piirteitä joita seurustellessa ei ollut. Hän puuttui vaatetukseeni ja hänen omat iltamenot lisääntyivät hurjasti. Lapsen synnyttyä tyrkkäsi hänet minulle ja sanoi jotta minun tulee hoitaa hänet. Hän jatkoi edelleen nukkumista puoleen päivään ja juoksi omissa menoissaan. Hänessä tuli myös esiin mustasukkaisuus lasta kohtaan. Hän töni, läpsi lasta milloin mistäkin syystä. Lapsen kasvettua mollasi häntä sanallisesti milloin mistäkin. Mitään lapsi ei osannut hänen mielestään tehdä. Olisin halunnut toisen lapsen, mutten jaksanut/uskaltanut. Koska kaikki hoitovastuu ja kodinhoito on aina jäänyt minun kontolleni. Lisäksi hän sai raivareita milloin mistäkin syystä. Itsestäni tuli vuosien saatossa iloton, pelokas ja hiljainen.

Hän ei halua lähteä asunnosta ja väittää että kuuluu yksin hänelle. En jaksa edes pyytää häntä avioliittoleirille. Hän on mukava muille ihmisille,on aina ollut. Kotona onkin sitten ihan erilainen. Olen uskossa ja siitä saan voimaa päivän tarpeisiin.

Uupunut parisuhteessa

VASTAUS: Hyvä Uupunut parisuhteessa, kirjeesi sai minut kovin surulliseksi.

Olet ollut miehesi kanssa yli 30 vuotta ja noihin vuosiin on mahtunut monenlaista. Ikävät piirteet miehessäsi näyttäytyivät jo esikoista odottaessanne, mutta ilmeisesti sinulla on ollut usko ja toivo parempaan huomiseen. Kerroit vastanneesi yksin lapsen ja kodin hoidosta. Mies laiminlöi sinua ja lastasi monin tavoin etkä saanut tukea edes sairastuttuasi vakavasti. Niin surullista! Ilmeisesti liittoonne on sisältynyt ainakin henkistä ja taloudellista väkivaltaa. Ehkä muutakin? Olet ymmärrettävästi täysin väsynyt ja turhautunut tilanteeseen. Minua kosketti erityisesti kun kuvasit muuttuneesi vuosien saatossa ilottomaksi, pelokkaaksi ja hiljaiseksi. Olet siis kärsinyt pitkään ja yrittänyt sopeutua, mikä on yksi tapa sietää hankalaa tilannetta. Muitakin tapoja toki on ja ilmeisesti oletkin alkanut pohtia muutoksen mahdollisuutta.

Olet ehdottanut miehellesi eroa joitakin kertoja, mutta hän ei ole ottanut näitä ehdotuksia vakavasti. Minä otan ja suosittelen, että pohdit eroa ainakin vakavana vaihtoehtona! Eropäätös on rankka prosessi, mutta samalla se on uusi mahdollisuus! Kirjoitit, ettet tunne miestäsi kohtaan juuri mitään muuta paitsi ajoittaista raivoa, pettymystä ja katkeruutta. Nämä ovat hyvin kuluttavia tunteita, jotka syövät elämäniloa ja nakertavat itsetuntoa. Väkivallan on usein tapana raaistua sen jatkuttua pidempään ja näin on ilmeisesti käynyt teidän suhteessanne. Raaistunut väkivalta ei lopu itsestään vaan siihen pitää aktiivisesti puuttua. Ongelmana on usein se, että pitkään jatkunut väkivalta uuvuttaa ja lamaannuttaa uhrin. Näin väkivallan kierre pääsee jatkumaan elleivät ulkopuoliset henkilöt pääse puuttumaan asiaan. Parisuhdeväkivalta tapahtuu valitettavan usein vain kodin seinien sisäpuolella eivätkä muut ole siten siitä tietoisia. Niin kuin itse kirjoitit, miehesi on mukava muille ihmisille. Kotona näyttäytyy sitten hänen toinen puolensa.

Kirjoitit käyneesi jokunen vuosi sitten puhumassa mieltäsi painavista asioista. Minusta olisi tärkeää, että jatkaisit tätä keskustelukontaktia tai hankkisit uuden! Terapeutin kanssa voisitte yhdessä pohtia, kuinka pääsisit eteenpäin jumittavasta tilanteesta. Kuulostaa siltä, ettei miehesi ole juurikaan yhteistyöhaluinen ja joudut mahdollisen eropäätöksen siihen liittyvine käytännön asioineen (uuden asunnon hankkiminen, yms.) hoitamaan yksin. Voit toki kysyä, mikäli miehesi olisi kuitenkin suostuvainen pariterapiaan, mutta sen varaan ei voi tässä tilanteessa laskea. Mies saattaa yrittää kiristää sinua rahallisesti (eli käyttää taloudellista väkivaltaa), mutta siihen ei pidä suostua. Lainopillista neuvoa voisit lähteä kysymään vaikkapa alueesi oikeusaputoimistosta.

Minusta olisi ensiarvoisen tärkeää, että keskittyisit nyt omaan jaksamiseen ja ehtyneiden voimavarojesi vahvistamiseen. Ole hyvä itsellesi! Sinä ansaitsen sen!

Lämpimin ajatuksin
perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 2,5 vuotta. Alussa etenimme melko nopeasti, olimme tapailleet pari kuukautta, kun mies pikkuhiljaa muutti luokseni. Nopea alku ei kuitenkaan tuntunut pahalta, päinvastoin olemme aina tulleet todella hyvin toimeen. Olimme asuneet yhdessä reilu puoli vuotta, kun mies yhtenä iltana sanoi haluavansa erota. Juteltuamme asiasta päädyimme siihen, että muutamme erilleen, mutta jatkamme suhdetta. Miehelle ongelma oli oman tilan puute (asuimme yksiössä). Sen jälkeen juttelimme silloin tällöin vakavasti suhteestamme, jotta kumpikin tietäisi, missä mennään. Kummallakin oli hyvä olla.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Rakkaussuhteen päättyminen on aina surullista. Erityisen surullista se on silloin, jos vain toinen haluaa lopettaa suhteen. Ei ole helppoa tulla jätetyksi ja elää sen tuskan kanssa. Voimia siis sinulle! Mutta lupaan, että ajan myötä suru ja tuska helpottavat.

Kirjoitat, että poikaystäväsi haluaisi säilyttää ystävyyden välillänne vaikka seurustelu päättyykin. Mietit kuitenkin, pystytkö itse siihen kun sinulla on voimakkaita tunteita häntä kohtaan. Voikin olla niin, että erotilanteessa on hyvä pitää ainakin jonkin aikaa etäisyyttä ja antaa omalle surulle tilaa. Suruprosessiin liittyy usein myös muita vaikeita tunteita kuten hätää, pelkoa ja vihaa. Niillekin tunteille kannattaa antaa tilaa. Onko sinulla ystäviä tai sukulaisia, joiden kanssa voit keskustella? Tai kaipaisitko ehkä ammatillista keskusteluapua? Yksin ollessasi voit purkaa tunteitasi esimerkiksi kirjoittamisen, musiikin tai jonkun muun sinulle luontevan tekemisen kautta. Rakkaussuhteen jälkeinen ystävyyssuhde on toki (myöhemmin) mahdollista, mutta vain, jos molemmat ovat siihen valmiita ja hyväksyvät rakkaussuhteen päättymisen.

Suosittelen sinua tutustumaan Bruce Fisherin kirjaan Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy. Kirjassa käsitellään eroprosessiin liittyviä vaikeita tunteita, mutta sen sanoma on lohdullinen ja toivoa antava.

Kaikkea hyvää sinulle!

Perheneuvoja Kaisa