Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olemme molemmat 40-vuotiaita eikä kummallakaan ole ollut ennen vakavaa suhdetta. Joitain lyhyitä kokeiluja oli. Suhteemme alkoi pitkästä ystävyydestä, muuttui seurusteluksi ja lapsiakin tuli. Olemme selättäneet valtavan suuria taloudellisia ongelmia aina yhtä köyttä vetäen ja minusta tuntuu, että rakastuimme uudestaan ne läpäistyämme. Löysimme kiihkon uudestaan ja ajauduimme parinvaihtoon, joka alussa vahvisti suhdettamme ja syvensi kiihkoamme. Mutta nyt tilanne on toinen:

Miltä teistä kuulostaa?

Huono mies

VASTAUS: Kerrot rohkeasti hyvin kipeästä ja herkästä ongelmasta, seksuaalisesta kelpaamisesta. Sinulle on pitkän liiton aikana muodostunut käsitys, että et riitä vaimollesi, että olisit miehenä jotenkin huono.

Minulle ei selvinnyt oletteko yrittäneet ratkaista seksielämänne hankaluuksia parivaihdolla vai ovatko hankaluudet tulleet toisten kumppaneiden jälkeen. Kerrot kuitenkin pitkästä hyvästä liitosta, jonka pohjalla oli vuosien ystävyys. Olette yhdessä selättäneet monia vaikeuksia ja rakastuneet niiden jälkeen uudelleen. Kerrot myös seksin roihahtaneen uudelleen ja että ”ajauduitte” parinvaihtoon. Tarkoittaako se, että ette pohtineet toiveitanne ja pelkojanne uuden kokeilun edellä? Aluksi kaikki tuntuikin hyvältä, mutta alun jälkeen jotain muuttui. Jo uudelleen syttynyt halu toisiinne on lopahtanut, ainakin sinun vaimoltasi?

Oletteko keskustelleet mitä ulkopuoliset seksikumppanit ovat kummallekin teille merkinneet? Seksuaalisuus on niin herkkä ja intiimi puoli meissä, että itsekin saatamme yllättyä, miten syvästi koemme ja reagoimme, ohi järjen ja logiikan.

Joskus ohitamme oman loukkaantumisemme ja silloin vihaisuus tulee ilmaistuksi epäsuoralla tavalla, torjunnalla, halveksunnalla, loukkaamalla. Olisiko mahdollista, että molemmat olette jotenkin haavoittuneet nähdessänne/tietäessänne rakkaan ihmisen toisen sylissä? Ulkopuolisuuden ja mustasukkaisuuden tunteet piilevät usein aivan ohuen rationaalisuuden alla. Loukkaantuneena sanomme asioita, joiden tiedämme satuttavan toista. Suutelemisen taitojen ja maistumisen vertailu kuulostaa juuri tällaiselta suojautumiselta hyökkäämällä. Onko sinulla aavistusta, mikä vaimoasi on satuttanut näin paljon?

Myös sinä kerrot saaneesi toisilta naisilta kaikkea, mitä olet toivonut ja enemmän. Miltä arvelet vaimostasi tuntuneen, kun hän on kuullut tämän?

Jotain vahvaa suhteessanne on, kun kerrot yhä sekä omasta että vaimosi rakkauden tunteista. Hän kertoo sinun olevan hänen elämänsä keskipiste ja sinä kerrot rakastuneesi häneen yhä palavammin. Hullua, mutta joskus vain on niin, että juuri kaikkein rakkaimmille ihmisille on vaikeinta näyttää omaa haavoittuneisuutta. Hyljätyksi tulemisen pelko on liian suuri.

Haavoittumiset seksuaalisuuden alueella parisuhteessa menevät usein niin syvälle, että ulkopuolinen keskusteluapu on tarpeen. Teidän täytyisi voida turvallisesti tutkia pelkojanne, loukkaantumisianne sekä toiveitanne ja unelmianne seksuaalisuudessa ja parisuhteessa. Olette selättäneet vaikeita asioita yhdessä ennenkin. Rohkaisen teitä sydämestäni hakeutumaan riittävän ammattitaitoisen pari- tai seksuaaliterapeutin vastaanotolle. Totuus itsestä ja toisesta on aina monisävyisempi kuin aluksi kuvittelemme. Kannattaa kaivaa syvemmältä sen löytääkseen!

Toivon sinulle ja vaimollesi vielä monia hyviä intohimoisia hetkiä toistenne seurassa.

Perheneuvoja Anne

KYSYMYS: Laitoin tänne aikaisemmin keväällä viestiä, jossa kerroin kuinka olen loppu miesystäväni ja minun suhteeseen joka on jatkunut yli vuoden. Riitoja oli paljon ja halusin tehdä parannuksen.

Me emme tee oikeastaan mitään yhdessä. En edes tiedä mitä voisimme tehdä. Välillä tuntuu, että emme edes ole parisuhteessa, että sanon vain kaikille olevani parisuhteessa. Tuntuu oudolta välillä ajatella, että olen hänen kanssaan, kun emme näe, emmekä puhu.

Sekaisin päästään

VASTAUS: Kysyit keväällä, miten voisitte lopettaa riitelyn poikaystäväsi kanssa ja miten saisitte parisuhteestanne taas terveen. Vastasin huhtikuussa, että siinä tilanteessa ja niiden antamiesi tietojen valossa en nähnyt parisuhde-ennustetta kovin hyvänä. Kirjoitit olevasi aivan loppu. Suosittelin sinua keskittymään omaan jaksamiseesi ja hakeutumaan omaan terapiaan.

Kirjoitit uudelleen kesäkuun lopussa ja kerroit, että vastauksestani huolimatta jatkoit parisuhdetta. Pohdit, ettet osaa päästää irti ja omalla tavallasi et haluakaan. Minun tulee kunnioittaa tätä valintaasi. Kirjoitit, että haluat edelleen panostaa parisuhteeseesi ja haluat saada sen toimimaan. Toisaalta mietit, oletko parisuhteessa kun ette juuri tapaa toisianne ettekä puhu asioista.

Minusta on hienoa, ettet ole lähtenyt ratkaisemaan parisuhdeongelmaasi sivusuhteen avulla! Kuten itsekin kirjoitit, se oli hyvä valinta, ettet päätynyt pettämään miestäsi houkutuksesta huolimatta.

Edelleen suosittelisin sinua hankkimaan keskusteluapua itsellesi. Viimeinen lauseesi kesäkuisessa kirjoituksessasi oli "sekaisin päästään". Ajatuksesi ja tunteesi saattavat tuntua nyt päänsisäiseltä sekamelskalta, mutta ammattilaisen avulla voisit saada niitä jäsenneltyä. Kun et saa kaipaamaasi keskusteluyhteyttä omaan miesystävääsi (ainakaan tällä hetkellä), sitä kannattaa etsiä muualta (eli ammattilaiselta).

Kaikkea hyvää sinulle! Ystävällisin terveisin

perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: En oikein osaa jäsennellä ajatuksiani. Aloitan siitä että elämäni on täydellistä. Minulla hyvä mies. Aivan ihanat lapset. Talo, koira ja upea piha. Näennäisesti kaikki kunnossa.

Olenko valmis heittämään 14-vuotta roskiin vain oman päähänpistoni takia. En vain enää tunnista itseäni. Eilen itkin koko päivän ja tänään liitto tuntuu turvalliselta. Menen kuin myrskyssä.. Ja alan väsyä tähän.. Enkä tiedä mikä on oikea vastaus..

Hyvä vaimo

VASTAUS: Aloitit kertomalla, että elämäsi on täydellistä. Jäin miettimään tätä määritelmää. Olet ilmeisesti saavuttanut monia tavoittelemiasi asioita, mutta voikohan täydellisyyttä saavuttaakaan...? Itse ajattelen, että elämään mahtuu monenlaista vaihetta, myötä- ja vastamäkeä sekä tasaisempaakin aikaa. Täydellisyyttä voi kokea hetkittäin, mutta harvalle se on pysyvä olotila. Eikä tarvitsekaan olla. Jos emme olisi ajoittain tyytymättömiä elämäämme tai kaipaisi siihen jotain uutta, jäisi ehkä jotain tärkeää kokematta. On tärkeää, että meillä on toiveita ja unelmia, joita kohti mennä. Kaikki toiveet ja unelmat eivät ehkä toteudu ja ne saattavat muuttaa muotoaan elämän varrella. Mutta juuri tässä piilee mielestäni elämän suola ja sokeri: emme ole koskaan valmiita, elämä ei ole koskaan valmis.

Kirjoitit, että sinulla on hyvä mies, ihanat lapset, talo, koira ja upea piha. Näennäisesti kerrot kaiken olevan kunnossa, mutta silti jotain puuttuu. Teet asioita, joita "pitää" tehdä, mutta et koe eläväsi omaa elämääsi. Kuulostaa siltä, että olet jonkinlaisessa (ikä?)kriisissä. Mietit omaa identiteettiäsi: kuka minä oikein olen, mitä haluan? Pohdit elämäsi tähänastisia valintoja etkä taida oikein tietää, mitä haluat tulevaisuudelta. Tämä sinun olisi kuitenkin tärkeää selvittää. Vain sinä voit elää sinun elämääsi. Olet miettinyt puolisen vuotta eroa, mutta se aiheuttaa sinussa ilmeisen ristiriitaisia tunteita. Ristiriidan kanssa eläminen on rankkaa, mutta samalla se viestii siitä, että olet ehkä luopumassa (ainakin ajatuksen tasolla) jostakin itsellesi tärkeästä ja arvokkaasta.

Kirjoitit, ettet ole tehnyt koskaan mitään yksin, itsenäistynyt. Eroajatus on kuitenkin kovin itsenäinen ajatus. Tutki sitä rauhassa, anna sille aikaa. Oletko valmis luopumaan elämänkumppanistasi, lastesi isästä ja (ydin)perheestä? Vai voisitkohan löytää itsenäisyyttä myös perheesi ja kotisi sisältä? Kirjoitit, että miehesi on hoitanut kaiken. Mitäpä jos alkaisit ottamaan enemmän vastuuta kodin asioista? Leikkaisit vaikkapa nurmikon, pesisit auton tai maksaisit laskuja? Voisiko se vähentää ulkopuolisuuden tunnettasi? Mitä muuta tarvitsisit, jotta voisit kokea eläväsi enemmän omaa elämääsi?

Nimimerkkisi "Hyvä vaimo" sai minut myös mietteliääksi. Minkälainen olet kun olet hyvä vaimo? Entä hyvä äiti? Hyvä tytär? Hyvä naapuri? Hyvä ystävä? Entä minkälainen olet kun olet hyvä ystävä itsellesi?! Meillä on elämässä monia rooleja ja varsinkin elämän niinkutsuittuina ruuhkavuosina (kun lapset ovat pieniä), saatamme uupua näiden roolien ristipaineessa. Silloin kannattaa tarkistaa, mikä on itselle tärkeää ja luovuttamatonta, ja mistä taas voi hellittää. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, riittävän hyvä riittää.

Jos ristiriitainen olosi jatkuu pidempään, suosittelen sinua hankkimaan keskusteluapua esimerkiksi terveysasemalta, työterveyshuollosta, seurakunnasta tai yksityiseltä terapeutilta.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Kirjoitukseni ei koske suoraan parisuhdetta, vaan ystävyyssuhdetta tai oikeastaan niiden muutoksia ja kasvukipuja (liittyen omaan seurusteluuni). Olen 38-vuotias nainen, olen ollut elämässäni pitkiä aikoja sinkku, muutamia lyhyitä suhteita lukuunottamatta. Muutama vuosi sitten löysin miehen, ja elämäni muuttui monella tavalla. Ennen niin läheiset ystävät ja yhteinen elämäntyylimme matkusteluineen jäi taka-alalle. Arvomaailmanikin muuttui ja ehkä löysin suhteen aikana ”itseni” eri tavalla kuin ennen. Tajusin myös, etten halua enää olla yksin, vaan kaipaan rakkautta. Isoja muutoksia henkisesti, itsenäistyin ja kasvoin.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kysymyksessäsi on tärkeää pohdintaa.

Sanotaan, että jokainen ihmissuhde elämässämme opettaa meille jotain. Mainitsemasi miessuhde on opettanut sinulle todella tärkeitä asioita. Usein tarvitaankin jokin ulkopuolinen, entiset kuviot sotkeva muutostekijä, joka saa meidät havahtumaan. Se, mikä on ennen ollut ihan hyvää ja toimivaa, ei enää tunnukaan siltä. Kasvamme, muutumme ja siinä samalla muuttuvat myös tarpeemme, toiveemme ja toisinaan, kuten mainitsit, myös arvomme. Nämä ovat niin tärkeitä ja arvokkaita asioita, että kun ne löytää, on vaikeaa enää palata entiseen. Se ei vaan tunnu enää oikealta eikä itselle sopivalta.

Tällaiset muutoskohdat ovat aiempien ihmissuhteiden (ystävät, perhe, suku) testauskohtia. Yhdet iloitsevat aidosti siitä, että toinen on löytänyt aidommin omaa itseään. Toisten kanssa ei yhteyttä enää vain tunnu löytyvän, kun entiset yhdistävät asiat ovat menettäneet merkitystään ja niinpä suhde usein vähitellen hiipuu. Kolmannet kiinnostuvat toisen uusista ajatuksista. Heillä on oma samankaltainen prosessi kenties myös käynnissä tai käynnistymässä.

Asiat etenevät usein dominopalikkaefektin tavoin. Muutos yhdessä kohdassa aiheuttaa muutoksia myös muissa kohdissa. Niinpä monet muutkin elämän osa-alueet joutuvat uuden tarkastelun kohteiksi. Ystävät ovat tärkeitä, yksin eläjille vielä erityisesti. Usein ystävyyssuhteet eivät kuitenkaan ole elinikäisiä. Jotkut ihmiset ovat tärkeässä roolissa jossain elämämme vaiheessa, mutta elämän ja ihmisten muuttuessa myös ystävyys muuttuu. ”Aika aikaa kutakin.” Joissain elämän käännekohdissa voi myös ystäväpiiri kokea suuren muutoksen.

Olet onnekas, kun sinulla on hyviä ystäviä, joiden kanssa olette voineet toteuttaa yhteistä elämäntyyliänne matkustellen jne. Nyt osa heistä on hämmennyksen tilassa. Voi olla, että jotkut heistä jäävät nyt pois elämästäsi, mikäli muuttumisesi on heille liian hankalaa hyväksyä. Se, mitä olet löytänyt, on kuitenkin niin arvokasta oman elämäsi kannalta, että toivoisin, ettet luopuisi siitä. Tosi ystävät pysyvät mukanasi tapahtui elämässä mitä tahansa ja ne, jotka nyt putoavat pois, saattavat vielä jossain vaiheessa myöhemmin palautua takaisin.

Kerroit, että olet puhunut ystäviesi kanssa avoimesti. Oikein hyvä. Voisitko puhua myös tästä hämmennyksestäsi ja kysyä mitä he ajattelevat tästä uudesta tilanteesta? Niiden keskustelujen kautta voisitte lähentyä uudelleen tai todeta, että tässä kohtaa ajatuksenne eivät enää kohtaa.

Iloitsen kanssasi kaikesta siitä tärkeästä, mitä olet löytänyt. Toivotan sinulle onnea matkallasi eteenpäin ja sitä, että kohtaat pian sen rakkauden, jota kaipaat.

Parheneuvoja, Paula

KYSYMYS: Olen ollut avioliitossa 22 vuotta. Hän oli ensimmäinen nainen, joka kiinnostui minusta, silloin ujosta pojasta. Ihastuin, nyt väitän etten rakastunut todella.

Mitä suosittelette minulle? Onko ero moraalisesti hyväksyttävää tällaisessa tilanteessa?

Miesopettaja

VASTAUS: Hyvä Miesopettaja, kiitos luottamuksestasi Suhdeklinikkaa kohtaan!

Pohdit isoja elämän kysymyksiä, joista yksi on avioero pitkäaikaisesta kumppanista. Se on iso kysymys, jota kannattaa työstää rauhassa. Kerroit olleesi tavatessanne ujo poika eli onko niin, että olet tältä osin muuttunut yhteisen taipaleenne aikana? Entä puolisosi, kuinka hän on mahtanut muuttua vuosien saatossa? Olettaisin, että teidän molempien tarpeet ja toiveet olivat ainakin osittain erilaiset silloin kaksikymppisinä kuin nyt yli nelikymppisinä. Siksi näitä toiveita ja tarpeita olisi hyvä yhdessä päivittää. Mitkä toiveenne ovat toteutuneet yhteisen matkanne aikana? Mihin olette pettyneet? Mitä toivotte tulevaisuudelta ja ovatko nämä toiveet vielä yhteensovitettavissa? Vai oletteko kasvaneet liian eri suuntiin?

Kirjoitit, että sinä olet lähes aina tehnyt liitossanne myönnytyksiä. Jäin miettimään tätä. Olet ilmeisesti kovin kiltti mies? Mitähän olisi tapahtunut, jos olisit ilmaissut enemmän eriäviä mielipiteitä ja myötäillyt vähemmän? Kirjoitit olevasi toista kertaa uupumustilassa. En saanut selvää käsitystä, liittyykö uupuminen parisuhdetilanteeseen vai esim. työelämän paineisiin. Yhtä kaikki, on hienoa, että olet hakenut apua itsellesi. Mitä parisuhdeongelmiin tulee, et voi kuitenkaan yksin hoitaa niitä kuntoon. Siihen tarvitaan myös puolisosi motivaatiota ja panostusta.

Olet diagnosoinut omaksi ongelmaksi seksittömyyden. Itse ajattelen niin, että se on myös parisuhdeongelma. Jos ymmärsin oikein, olet jälleen toiminut kiltin miehen tavalla ja pyrkinyt tukahduttamaan omat tarpeesi. Et ole lähtenyt ratkaisemaan asiaa esim. sivusuhteen avulla, mikä on hieno asia. Osaakohan vaimosi arvostaa tätä? Olen kuitenkin sitä mieltä, että sinulla on oikeus omiin seksuaalisiin tarpeisiisi. Parisuhdeseksin vähyys voi tilapäisesti liittyä moneen eri asiaan kuten stressiin, työhön, työttömyyteen, lapsiin, lapsettomuuteen... Mutta pidemmän päälle kyseessä on oleellinen suhteeseen liittyvä ongelma, josta et voi mielestäni olla yksin vastuussa. Osaakohan vaimosi määritellä, mitä hän ei halua? Mitä haluttomuus hänelle viestittää? Entä sinulle?

Olet miettinyt, miksi olette yhdessä ja päätynyt vain rahan sitovan teitä enää toisiinne. Tämä on surullista luettavaa. Onko niin, ettei suhteessanne ole (enää) lämpöä ja läheisyyttä; kiinnostusta jakaa omia tunteita ja ajatuksia toisen kanssa? Kuinka etäällä olette toisistanne? Henkinen etääntyminen liittyy usein fyysiseen (seksuaaliseen) etääntymiseen, mutta joskus on vaikea erottaa, kumpi on muna ja kumpi kana.

Kirjoitit, että vanhempasi ovat tiukan linjan kristittyjä, jotka saattaisivat reagoida mahdolliseen eroon (negatiivisesti). Sinun täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on sinun ainutkertainen elämäsi! Olet aikuinen mies, jolla on vapaus ja vastuu tehdä omaa elämääsi liittyvät tärkeät valinnat! Kysyt, onko ero moraalisesti hyväksyttävää tällaisessa tilanteessa. Heitän sinulle vastakysymyksen: miksi se ei olisi yksi vaihtoehto?

Ennen mahdollista eropäätöstä suosittelen sinua kuitenkin vielä yrittämään keskusteluyhteyttä puolisosi kanssa. Eropohdinnat voivat tulla hänelle yllätyksenä tai vaihtoehtoisesti myös hän on saattanut miettiä niitä tahollaan. Ulkopuolista keskusteluapua voit(te) lähteä tiedustelemaan kirkon perheneuvonnasta. Kaikista kirjoittamistasi teemoista (ja muistakin) on mahdollista keskustella luottamuksellisesti ja maksuttomasti perheneuvonnassa.

Rohkaisevin terveisin
perheneuvoja Kaisa

KYSYMYS: Olin avopuolisoni kanssa n. 5v ja tuossa pari kk sitten hän muutti pois yhteisestä kodistamme. Ja n. 2 viikkoa sitten sain hänet kiinni itsensä myymisestä. Tämä tieto löi minut ihan maahan. Sain myös selville että tätä on jatkunut jo pidempään.. Suhteemme oli mielestäni muuten ihan ok pikku riitoineen, paitsi hänellä oli sairaaloinen äitisuhde.. Jatkuvaa päivittäin soittelua ym. Äitinsä koko ajan keksi kaikkea ohjelmaa, ym. auttamista naiselleni. Eikä kyse ole vanhasta sairaasta äidistä. Mä oon ihan hajalla tästä kaikesta.

VASTAUS: Hyvä ystävä. Kiitos postista. Olet hämmentynyt, suorastaan järkyttynyt, hajalla, niinkuin itse sanoit. Ensin avopuoliso muutti pois, sitten sait tietää hänen myyvän itseään. Itsensä myyminen on tapahtunut jo suhteenne aikana. Luulen, että se on järkyttänyt sinua myös. Ehkä kertaat yhteistä menneisyyttänne ja yrität löytää merkkejä, joista olisit voinut huomata, mitä on tapahtumassa.

Kuvaat suhdettanne omasta mielestäsi kohtuullisen hyväksi. Avopuolisosi äiti aiheutti harmia, mutta muuten sinulla ei ole isompaa tyytymättömyyden aihetta. Et kerro, mitä ex-kumppanisi on kertonut lähtönsä syyksi. Vai oliko se yksinkertaisesti viehtymys itsensä myymiseen ja se ei pitkän päälle hänenkään mielestä sopinut vakituiseen suhteeseen.

Todennäköisesti välität ex-kumppanista vieläkin paljon, koska kutsut häntä naiseni-sanalla. Olen lukevinani viestistäsi myös huolta ja pettymystä. Ilmeisesti olette kontaktissa toistenne kanssa. Voit kertoa hänelle ajatuksiasi ja tunteitasi, mitä tilanteen paljastuminen on sinussa aiheuttanut. Viestitä hänelle jollakin tavalla, että hän on liian arvokas ihminen myymään itseään. Jo se, että otat häneen yhteyttä kertoo, että hän on välittämisen arvoinen ihminen.

Toivon sinulle voimia ja viisautta ja selviämistä.

Saara, perheneuvoja

KYSYMYS: Olemme alle nelikymppinen pariskunta. Meillä on takana kahdeksan-yhdeksän vuotta yhteiseloa, ja ongelma on on miehen lähes totaalinen haluttomuus. Aluksi, noin ensimmäiset puoli vuotta seksiä oli runsaasti, mutta sitten mies meni ”jotenkin lukkoon”, omien sanojensa mukaan.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Tilanteesi todellakin on hankala. Teillä on tilanne, joka on tuttu monessa muussakin parisuhteessa. Parisuhde on hyvä ja turvallinen eikä avioliittoa ja perhettä haluta hajottaa, mutta seksuaalisen halun tasot ovat kaukana toisistaan ja aiheuttavat suurta tyytymättömyyttä.

Sinun ongelmasi on, kuten viestisi otsikoit, puolison haluttomuus. Olet todella jaksanut olla pitkämielinen ja ymmärtäväinen. Kaikki kunnia sinulle siitä! Ymmärrettävää on, että kun rakastelujen välissä olevaa aikaa mitataan vuosissa, alkaa vahvinkin kärsivällisyys jo hiipua. Sain sen käsityksen, että elämä ilman seksiä olisi miehellesi ok tai jopa toivetila. Haluttomuus on hänelle tuttua jo aikaisemmastakin suhteesta. Mutta toisen ollessa vaille jotain itselleen tärkeää parisuhteen komponenttia, siitä tulee ongelma molemmille.

Kerroit, että miehestäsi ei elimellistä vikaa löydy. Vaikeaa tietää, mitä kaikkea se pitää sisällään, mutta mikäli testosteroniarvoja ei ole lähiaikoina mitattu, ne kannattaisi ehdottomasti tutkia. Sen perusteella mitä kerrot, miehelläsi on monenlaista epätietoisuutta omaan seksuaalisuuteensa lliityen. Aseksuaalinen hän tuskin on. Siinä tapauksessa tarvetta masturbaatiolle ei olisi ollenkaan.

Haluttomuuden syyt voidaan karkeasti ajatellen jakaa neljään ryhmään:

1. henkilöön itseensä liittyvät syyt (henkiset tai fyysiset sairaudet, matala libido, sukupuolihormonien häiriötila, epätietoisuus omasta seksuaali-identiteetistä, liiallinen alkoholin käyttö tai muiden päihteiden käyttö, hormonien käyttö, ihastuminen johonkin muuhun, traumat lapsuudessa tai nuoruudessa, tms)
2. puolisoon liittyvät syyt (toinen käyttäytyy ikävästi/kylmästi/väkivaltaisesti, toisen liiallinen alkoholin käyttö tai muiden päihteiden käyttö, radikaali muutos toisen ulkomuodossa tms)
3. suhteeseen liittyvät syyt (kommunikaation toimimattomuus, ei muuta läheisyyttä, tyytymättömyys toisen vanhemmuuteen, riitely, väkivalta...)
4. ulkopuoliset syyt (taloudelliset huolet, stressi, työttömyys, läheisen kuolema tai muu huoli...)

Sulkujen sisältö ei ole ollenkaan kaiken kattava, ne ovat vain esimerkkejä.

Voisitte yhdessä miehesi kanssa käydä tuota listaa läpi. Sen perusteella, mitä olet kertonut, vaikuttaa siltä, että ykköskohta olisi teidän tapauksessanne osuvin, mutta kannattaa silti kysyä hänen omaa näkemystään.

Mietin samaa mitä sinä itsekin: miten jaksat seksittömässä liitossa. Miehesi ehdottoma ratkaisu hankkia rakastaja ei toimi sinulle. Sooloseksi auttaa fyysien paineen purkamisessa, mutta toisen kosketusta ja läheisyyttä se ei voi korvata. Suosittelen lämpimästi käyntejä koulutetun seksuaaliterapeutin luona, vaikka se vaatiikin teiltä matkustamista vähän kauemmaksi. Mikäli miehesi haluaa lisäksi tutkia omaa lukkoaan terapeutin avustuksella, se olisi ehdottomasti hyvä juttu teidän molempien kannalta.

Mikäli asiantuntija-avun hakemisen jälkeenkään tilanteessanne ei tapahtuisi muutosta, olet sen hankalan valinnan edessä, jota jo nyt välillä mietit. Luopuako avioliitosta muuten hyvän miehen kanssa ja hajottaa lasten koti, jotta olisit vapaa etsimään mahdollista uutta elämänkumppania vai pitääkö kaikki olemassa oleva kasassa, jatkaa seksittömässä liitossa ja olla tyytymätön? Tämä on kysymys, johon ei ole helppoa vastausta. Yksi tärkeä näkökulma on tietenkin lasten hyvinvointi. Mikäli sinun tyytymättömyytesi alkaa johtaa jatkuviin tai muuten pahoihin riitoihin, täytyy miettiä miten se heijastuu lasten turvallisuuden tunteeseen. Mutta tällä hetkellä voitte onneksi elää sopuisasti ajoittaisesta kärttyisyydestäsi huolimatta.

Ilman, että lähdette hakemaan ulkopuolista apua, on epätodennäköistä, että tilanteeseenne tulee muutosta. Suosittelen sitä siis lämpimästi. Vaikka se vaatii aikaa, rahaa ja vaivannäköä, se on tässä kohtaa sellainen investointi, jota kannattaa kokeilla.

Toivon, että löydätte avun ja voit elää täyttä elämää siitä kaikin tavoin nauttien.

Lämpimin ajatuksin,
perheneuvoja Paula

KYSYMYS: Koettuani jo paljon en olisi uskonut vielä kerran törmääväni nykyiseen päänsärkyyni, pettämisestä toipumiseen. Olen 54-vuotias nainen, eronnut kaksikymmentä vuotta sitten, kasvatin kaksi lastani yksinhuoltajana ja tapasin heidän aikuistuttuaan nykyisen elämänkumppanini kolme vuotta sitten. Jonkun kerran olin seurustellut eroni jälkeen, mutta totta puhuen halusin keskittyä lapsiini ja koin tiiviimmät suhteet enintään lisärasitteena. Eroni jälkeen myös seikkailin, ilomielin, paikkailin itsetuntoani ikuiseksi aiotun liiton kariuduttua.

VASTAUS: Kiitos pitkästä kirjeestäsi. Se valottaa, mitä kaikkea olette yhdessä käyneet läpi, ja ennen kaikkea – millainen prosessi on ollut sinun kannaltasi. Kirjettäsi lukiessa tulee olo, että olet antanut miehellesi lahjan: hän on saanut jakaa oman kipeän tarinansa kanssasi ja tullut siinä hoidetuksi. Olet ymmärtänyt hänen toimintaansa, varmasti myös välillä oman itsesi unohtaen.

Nyt kun miehesi on toipunut, alkavat sinun tunteesi nousta pintaan. Se on sinänsä aivan luonnollista. Se, että olet yrittänyt ymmärtää miehesi tekoja, ei poista sitä, että olet samalla tullut syvästi loukatuksi ja petetyksi hänen taholtaan. Kirjeesi lopussa kuvaat petetyksi tulleen tunteita. Niitä sinä et pääse karkuun, eikä niitä kannatakaan kieltää. Et voi elää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka ehkä haluaisitkin. Tunteet ovat ajattomia, ne on tärkeää tunnistaa, kokea sellaisina kuin ne ovat ja tarvittaessa sanoa ääneen. Vain sillä tavalla ne vähitellen muuttuvat oikean kokoisiksi ja löydät tien takaisin omaan iloiseen itseesi.

Nyt on sinun vuorosi saada mieheltäsi sitä, mitä sinä tarvitset: aikaa, ymmärrystä, lohdutusta näiden tunteittesi keskellä. Samaa mitä sinä annoit hänelle kun pettäminen paljastui. Ansaitset yhä uudelleen kuulla, että sinä olet hänelle se tärkein, kaunein ja rakkain maailmassa. Sillä tavalla luottamuksesi häneen vahvistuu ja syvenee. Sanotaan, että luottamus on helppo menettää, mutta vaikea saavuttaa takaisin. Pettäminen – olkoon sen syy sitten mikä hyvänsä - kouraisee syvältä petetyn omanarvontuntoa. Siitä voi kyllä selvitä yhdessä, mutta se vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä, molemmilta osapuolilta.

Kysyt, mikä auttaisi sinua lopullisesti toipumaan miehesi pettämisestä. Vastaus taitaa löytyä keskinäisen suhteenne hoitamisesta ja vahvistamisesta. Kerrot, että oman eron jälkeisen elämäsi kautta voit ymmärtää miehesi tekoja. Ehkäpä miehesi voi ymmärtää tunteitasi oman hylätyksi tulemisen kokemustensa kautta. Mahtoiko hän silloin käydä läpi samantapaisia tunteita kuin sinä nyt? Mitä samanlaista ja mitä erilaista tuntemuksissanne on?

Teidän parisuhteenne on ainutlaatuinen. Kuten kuvaat, siinä on paljon sellaista hyvää, mitä molemmat olette kaivanneet ja arvostatte. Teistä kahdesta riippuu, millaiseksi se muotoutuu. Tehkää siitä teidän näköisenne, sellainen, missä molempien on hyvä olla omana itsenään.

Tälle matkalle toivotan teille viisautta ja rohkeutta.

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Tapasin viime lokakuussa netissä kivan, vuotta vanhemman miehen. Itse olen 24. Asumme eri paikkakunnilla, mutta meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja työskennelläänkin vielä molemmat samalla alalla. Viime marraskuusta lähtien ollaan nähty viikon/ 2 viikon välein, sen mukaan miten 3-vuorotyö antaa periksi. Mies tulee useammin tänne, koska hänellä on oma auto ja se onkin ollut hänelle alusta asti ihan okei. Koko ajan mies on ollut ujo ja heti alusta asti tehnyt selväksi että on hieman sitoutumiskammoinen, koska edellisestä suhteesta tuli turpaan. Ja on myös tuonut ilmi, että hänen on vaikea puhua tunteistaan. Aluksi se ei haitannut, mutta nyt kun suhde on mennyt eteenpäin ja itse alan olla rakastunut, on miehen tunteet alkaneet epäilyttää. Erosin itse kuuden vuoden suhteen jälkeen toukokuussa 2014 ja silloin ero tuli mulle kyllä ihan puskista. Sen takia olen aika epävarma itsestäni ja pelkään jätetyksi tulemista. Tuskaani lisää se, että mies työskentelee naisvaltaisella alalla ja hänellä on paljon naispuolisia ystäviä ja osan kanssa pitää yhteyttäkin usein. Hän onneksi puhuu heistä välillä, mikä taas rauhoittaa mun myrskyävää oloa.

Vastaus selittää kaiken, kaikki mun aikaisemmat epäilykset ja oudot tunteet sai vastauksen. Nyt kuitenkaan en oikein tiedä mitä tehdä? Ymmärsin viesteistä ettei tässä eroamassa olla, mutta en osaa päättää pitäisikö mun jatkaa yhteydenpitoa normaalisti vai antaa miehen olla rauhassa ja antaa hänen ottaa yhteyttä minuun sitten kun siltä tuntuu? Olenko typerä kun en ole valmis jättämään suhdetta tähän vaan haluan vielä katsoa mitä tästä tulee?

Nonnis

VASTAUS: Pohdit, mitä tehdä suhteelle, jossa on paljon hyvää ja toimivaa, mutta joka tekee sinut kuitenkin epävarmaksi sen jatkamisen suhteen. Kuvaat seurustelukumppaniasi sitoutumispelkoiseksi, joka ilmenee siten, ettei hän juuri puhu tunteistaan sinua kohtaan. Itse taas kärsit jätetyksi tulemisen pelosta liittyen aikaisempiin kokemuksiisi. Se on tehnyt sinut epävarmaksi ja araksi ottamaan asiaa puheeksi kumppanisi kanssa.

Vaikuttaa siltä, että kumppanisi omista kokemuksistaan johtuen helposti vetäytyy läheisyydestä eikä tuo esiin sen enempää myönteisiä kuin ristiriitaisiakaan tunteitaan sinua kohtaan. Mahtaako suhteenne herättää hänessä vanhat pelot: entä jos tässäkin suhteessa käy samalla tavalla? Sinä taasen näytät tunnistavan itsessäsi mahdollisuuden takertua toiseen, koska jätetyksi tuleminen pelottaa – onhan sinulla karu kokemus siitä takanasi. Siksi toimit varovasti tekstiviestien välityksellä saadaksesi selville, mitä kumppanisi oikein haluaa.

Kumppanisi vastasi kyselyysi, ettei hän oikein tiedä, mitä haluaa. Tiedätkö sinä mitä haluat? Oletteko kertoneet toisillenne, mitä toivotte elämältä ja parisuhteelta? Kohtaavatko toiveenne siinä määrin, että teillä olisi mahdollisuus rakentaa yhteistä elämää ja toimivaa parisuhdetta? Pystyttekö rehellisesti kertomaan omista tunteistanne – niistä hankalistakin – toisillenne? Samalla muistaen, että aikaisemmat kokemuksemme vaikuttavat siihen, miten helppoa tai haastavaa on oppia luottamaan toiseen. Luottamus syvenee vain siten, että uskaltaa ottaa riskin ja luottaa toiseen – vaikka pelottaisikin.

Parisuhteessa on aika tavallista, että toinen osapuoli on se vetäytyvämpi, jolloin toinen helposti takertuu. Tämän seurauksena vetäytyvämpi menee yhä kauemmaksi, ja takertuva yrittää saada häntä kiinni. Kierre on valmis. Sen sijaan, että molemmat saavat tarvitsemaansa – läheisyyttä ja välittämistä – pari menee yhä kauemmas toisistaan ja molemmilla on paha olla. Teidän yhtenä haasteenanne taitaa olla, miten vältätte tällaisen kierteen syntymisen välillenne. Hyvä keino siihen on puhua kaikesta mieltä ilahduttavasta ja painavasta, unelmista ja haaveista. Parasta olisi, jos tuollainen keskusteluhetki syntyisi pakottamatta ja luonnostaan.

Olette tunteneet vasta vajaan vuoden. Ehkä tarvitsette vielä aikaa sen löytämiseen, mitä oikeasti haluatte. Tutustukaa rauhassa toisiinne!

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Olemme olleet naimisissa 25 vuotta. Minulla on alusta asti ollut sellainen tunne, että meidät oli tarkoitettu yhteen, olin nimittäin vannoutunut vanhapiika, vaikken ihan siihen ikään ehtinytkään ennen naimisiin menoa. Meillä on 3 lasta, josta 2 on aikuisia ja viimeinen hyvässä murrosiässä. Nyt minusta on jo pidempään tuntunut siltä, että olen lähes ilmaa miehelleni. Katse ja kosketus ovat minulle tärkeitä asioita, mutta ei miehelleni, ainakaan "ylimääräinen" koskettelu. Meillä ei riidellä, meillä mökötetään. Mykkäkoulua on jopa kuukausia, yksi viikko ei riitä. Ja tämmöinen on erittäin piinaavaa.

Olen uskossa oleva ja niin monesti pyytänyt ja anonut apua, mutta en ole sitä ymmärtänyt ottaa vastaan. Mikä avuksi?

Koputa niin avataan

VASTAUS: Kerrot, että pitkästä liitostanne on jo jonkin aikaa puuttunut sellainen läheisyys ja hellyys, jota kaipaat voidaksesi tuntea itsesi rakastetuksi. Miehesi ei tunnu välittävän ylimääräisestä koskettelusta ja hyväksyvistä katseista, mikä sinulle taas olisi tärkeää tuon tunteen ylläpitäjänä.

Mietin, mitähän teille on mahtanut viime vuosina tapahtua. Tavoitatko mieleesi, milloin katseet ja kosketus alkoivat vähentyä? Oliko se molemminpuolista vai alkoiko toinen käyttäytyä uudella tavalla? Tapahtuiko elämässä jotain, joka ehkä vei voimavaroja keskinäisen suhteenne hoitamiselta? Tästä teidän olisi tärkeää puhua yhdessä.

Koet syyllisyyttä siitä, että olet tunteitasi ehkä paremmin ilmaisevana kertonut miehellesi, miltä hellyyden vähäisyys ja mököttäminen sinusta tuntuvat. Miksiköhän? Koetko syyllisyyttä räväkästä tavastasi sanoa näistä sinua vaivaavista asioista vai siitä, että yleensä avaat suusi niistä? Mitä mahdat pyytää mieheltäsi anteeksi? Sen ilmaisemista, että tilanteenne tuntuu sinusta pahalta, ei tarvitse pyytää anteeksi. Se on sinun tunteesi, joka ansaitsee tulla kuulluksi. Sen sijaan on paikallaan pyytää anteeksi, jos ilmaisee tunteensa toista loukkaavalla tavalla. Kummastakohan sinun tapauksessasi on kysymys? Voit kokeilla sitä vaihtamalla mielessäsi rooleja miehesi kanssa: millaisia tunteita sinussa heräisi, jos miehesi puhuisi sinulle samalla tavoin kuin sinä hänelle.

Mietin myös, mikä mahtaa olla miehesi mykkäkoulun ja murjottamisen takana. Tunnut ajattelevan, että syy on sinussa ja käyttäytymisessäsi. Mutta parisuhteessa on aina kaksi osapuolta. Tiedätkö, mitä miehellesi oikeasti kuuluu? Onko hänellä työpaineita tai muuten stressiä elämässään, mikä voisi selittää hänen käyttäytymistään? Hän vaikuttaa ennemmin mököttävän kuin puhuvan ääneen vaikeista asioista.

Mikä sitten avuksi? Miten voisi tulla kuulluksi ja myös varmistaa, että aidosti kuulee toista? Mietipä ensiksi, mitä teille ”riidoissa” tapahtuu? Meneekö se aina saman kaavan mukaan? Ensin sinä räjähdät, kun et enää jaksa pitää asioita sisälläsi ja miehesi saa siitä aiheen mököttää, kun sinä et osaa käyttäytyä oikein. Olisikohan nyt syytä muuttaa toimintatapaa? Olennaisinta ei ole päästä eroon riidoista vaan oppia riitelemään oikein. Rakentavan riitelyn perussääntö on, että puhut minä-kieltä puhuessasi omista tunteistasi ja sinä-kieltä vain kuvatessasi toisen käyttäytymistä. Teidän tapauksessanne se voisi toimia vaikka tähän tapaan: ”Minusta tuntuu, ettet välitä minusta, kun kerron sinulle pahasta olostani etkä sinä vastaa minulle. Minulle tulee siitä yksinäinen ja surullinen olo. Mietin, mitä sinä mahdat tuntea ja ajatella.”

Rakentavasta riitelystä löytyy paljon tietoa netistä, sieltä kannattaa käydä vilkaisemassa. Toivon, että löydätte yhdessä uudenlaisen tavan puhua toisillenne ja kuunnella itseänne ja toista. Sitä kautta läheisyys ja hellyyskin pääsevät suhdettanne rikastuttamaan.

Perheneuvoja Pirkko