KYSYMYS: Olemme olleet naimisissa 22v., yhdessä kaikkineen 27v. Olemme selvinneet vaikeista asioista, lapsettomuushoitoineen. Oman talon rakentaminen, pääasiassa itse tehden. Olimme todella rakastuneita ja oli sellainen me henki. Nyt viimeiset vuodet olleet vaikeita. Huomasin muutokset mieheni täytettyä 50v (5v. sitten).
Muuttui välinpitämättömäksi, ei huomioi minua mitenkään, mitään hyvää sanaa en ole moneen vuoteen saanut, ei juuri puhu, jos puhuu on äkäinen ääni, kohauttelee olkapäitään kun juttelen, "en tiedä" yleisin vastaus kuin teini-ikäisillä konsanaan. Ei ole kiinnostunut mistään asioistani ja tuntuu että on halunnut välimatkaa myös ystäviimme, toki omat kaverit tärkeitä. Halaukset suukot vähentyneet, ei aloitetta koskaan hänen puoleltaan. Kertoo tapahtumista ystäville minä muodossa, vaikka yhdessä niitä olimme tehneet. Yhden kerran väläytti että on kyllästynyt ja haluaa vapautta. Sitä hänellä toki mielestäni on keskiverto miestä enemmän.
Yritin keskustella tilanteesta useampaankin kertaan, mutta hän ei ollut halukas. Ja itsekin tein väärin kun koetin vaan sopeutua ja odottaa aikaa parermpaa ja muutosta ja sopivaa hetkeä.
Tässä äsken mieheni oli työpaikan risteilyllä ja ei laittanut yhtään viestiä minulle, sanoi että ei joka kohdassa laivalla onnistunutkaan.
Sitten itse tein teon jota en aimmin ole koskaan tehnyt, eli luin kännykän viestejä ja siellähän näkyi että ko. risteilyltä oli viestitetty ueita kertoja toiselle naiselle ja loppuviimein tuli ilmi että hänellä on ollut viestittelysuhde tämän toisen naisen kanssa tietämäni mukaan ainakin 2 1/2 vuoden ajan. Lounastreffejä, kahvilla käyntejä, aamulenkkejä viestistä paljastui. Ystävänpäiväyllätystä ym mitä itse en enää alkuvuosien jälkeen ole saanut.
Kiven kovaan hän vannoo että se on pelkkää ystävyyttä ja lukemani viestit eivät kyllä mitenkään lemmekkäitä olleet, asiapohjaisia.
Minua loukkaa tämä todella paljon,Yhteisiltä lomiltamme on viestitetty ja tarjottu tuliaisia tuomaan. Ja kun olen mennyt aikaisemmin nukkumaan, on viestit kulkeneet. tästä pettämisestä syntyi keskustelu ja hän oli vahvasti eron kannalla kun haluaa muutosta ja vapautta. Mitään romanttisia ajatuksia ei kuulemma tämän naisen suhteen hänellä ole, ei halauksia ja suukkoja kuulemma, voiko olla totta?? Olen itse kuitenkin sillä kannalla että kun ja jos mitään isompaa ei ole tapahtunut, niin ei pitkää suhdetta ja yhteistä kotia noin vaan kannata rikkoa, vaan yrittää työstää meidän suhdetta parempaan, uuteen alkuun. Tahtotilasta kysymys, itsellä sitä on, mutta onko miehellä?
Nyt ollaan miettimässä jatkoa, että yritetään paikata liittoamme, mietitään mihin toivotaan parannusta ja työstetään sitä. Haluaisin pariterapiaan, mutta hän ei ole halukas, ei koe siitä hyötyä olevan. Laitoin kuitnekin meidät jonoon perheasiain neuvotteluun, syksylle mahd. tilannekartoitus tulisi, jos saisin siiheksi pään kääntymään.
Laitoin kuitenkin ehdoksi että tämä ystävyyssuhde pitää katkaista ja hän kokee sen vaikeana, ei ole pystynyt päättämään asiaa. Kolmannen osapuolen vaikutus ei kuitenkaan yhteistä asiaamme mielestäni edistä. Jos tämä todella on pelkkää ystävyyttä, voinko vaatia että se on loputtava? Koen kuitenkin sen uhkana ja nöyryytystä kun selkäni takana salakähmäisesti on näin toimittu. Olen ollut ihan rikki tämän asian kanssa. Miten olisi viisasta toimia ja menetellä, päässä vaan pyörii että mitä todella se suhde on ja kuinka kauan kestänyt oikeasti.
Neuvoja tarvitaan.
VASTAUS: Kerroit viestissäsi että olette olleet puolisosi kanssa yhdessä kohta jo kolmekymmentä vuotta. Viimeiset viisi vuotta olet kokenut vaikeiksi miehesi etääntymisen takia. Sanoit miehesi myös sanoneen joskus, että ”on kyllästynyt ja kaipaa vapautta”. Kerroit vielä että äskettäin paljastui että puolisollasi on ollut toinen nainen, mutta että tuo suhde on puolisosi mukaan puhdasta ystävyyttä. Tämä on kuitenkin satuttanut sinua kovasti ja olet ”ihan rikki”.
On hienoa että olet hakenut apua perheasiain neuvottelukeskuksesta! Toivottavasti myös miehesi osaa ottaa sitä vastaan sulateltuaan asiaa.
Mietit mikä mahtaa olla puolisosi ja hänen naisystävänsä välisen suhteen todellinen laita. Onko se vain ystävyyttä vai sisältyykö siihen muutakin – kyselet siis itseltäsi voitko luottaa puolisoosi. On toki hyvinkin mahdollista, että kyseessä vain henkisen tason ystävyys. Oli asia niin tai näin, totta on kuitenkin se, että se on loukannut sinua ja koet sen uhkana ja salakähmäisyydessään nöyryyttävänä: kun puhutaan pettämisestä, on kuunneltava satutetun osapuolen kokemusta. Yksi kokee uskottomuutena asian, joka toiselle ei sitä ole. Sinä olet kokenut miehesi ystävyyden toiseen naiseen pettämisenä ja uhkana. Se että miehesi on etääntynyt sinusta eikä osoita huomiotaan sinulle, ei lainkaan lievennä tuota pelkoa ja epäluottamusta. Luottamus rakentuu avoimuudesta: minusta olisi hyvä jos voisitte puhua asiasta ja sen herättämistä tunteista avoimesti niin että sinua satuttanut asia ei jäisi hiertämään välejänne. Onko miehesi valmis siihen? Kipeistä asioista puhuminen ei ole helppoa. Ehkä se olisi turvallisempaa kolmannen osapuolen, vaikkapa perheneuvojan läsnä ollessa?
Jäin miettimään myös sitä, että kerroit huomanneesi muutokset 5 vuotta sitten. Ymmärränkö oikein että muutos ei ole tapahtunut vähitellen, vaan sille on jossain määrin määriteltävissä ajankohta? Onko silloin tapahtunut jotain? Oliko teidän elämässänne muutoksia? Kokiko puolisosi tuolloin itsessään muutoksia henkisellä tai fyysisellä tasolla? Mitä luulet, olisiko teidän vielä mahdollista keskustella tästä sinun huomaamastasi viiden vuoden takaisesta muutoksesta?
Teillä on pitkä yhteinen menneisyys. Yhteisen tulevaisuuden edellytyksenä on molempien halu jatkaa yhdessä. Hyvän parisuhteen kulmakiviä on myös toimiva vuorovaikutus. Molemmilta tarvitaan rohkeutta ja luottamusta, että toiselle avautuminen olisi mahdollista. Kipeiden asioiden käsittely turvallisesti ja toista arvostava kuunteleminen tuovat parisuhteen osapuolia lähemmäs toisiaan. Luottamuksen rakentuminen vaatii joskus aikaa ja sinnikästä työtä.
Toivon teille voimavaroja, rohkeutta ja kärsivällisyyttä etsiessänne uutta yhteyttä välillenne!
KYSYMYS: Tämä kysymys ei koske parisuhdetta, mutta liittyy sen ympärille kuitenkin.
Minulla on uusi poikaystävä ja kaksi lasta sekä uudella poikaystävällä on kaksi lasta. Hänen poikansa vierailee isänsä luona säännöllisesti. Tytär harvemmin. Minun lapseni taas tapaavat isiään harvoin (heillä on eri isät).
Kuinka autan uudessa elämäntilanteessa lapsiani sopeutumaan? Nyt näyttää siltä, että ihan ok menee, mutta pieniä sopeutumisvaikeuksia taitaa olla. Poikani ja hänen poikansa ovat samanikäisiä ja samassa koulussa ja sikäli helppoa muodostaa kaverisuhde. Pojat ovat 8-vuotiaita. Tyttäreni on 4v. Hänen tyttärensä taas 12v. Tyttäreni on kuitenkin tottunut liikkumaan veljensä ja hänen kaveriensa kanssa poikaporukassa. Tyttäreni on kuitenkin tottunut myös saamaan sen enimmän huomion puoleensa ja nyt olen tietysti huomioinut myös uutta kumppania aika tavalla läheisissä merkeissä.
Eikö uusioperhekuviossa ole eri vaiheita? Ensialkuun ns. kuherruskuukausi ja sitten mahdollisesti taantumavaihe jne. Yhteen emme heti ainakaan ole muuttamassa, mutta käsittääkseni tapaamme jatkossakin usein. Nyt olemme naapureita, mutta hän on myymässä asuntoaan ja muuttamassa muutaman kilometrin päähän.
Haluaisin saada tämän kuvion toimimaan kunnolla ja mahdollisimman pienillä haavoilla puolin ja toisin.
Kiitos vastauksesta jo etukäteen.
VASTAUS: Kerrot kirjeessäsi omasta ja lastesi uudesta elämänvaiheesta ja mahdollisesta uusperheen muodostumisesta. Mietit millä tavalla tukisit lapsiasi ja poikaystäväsi lapsia niin että asiat sujuisivat ”mahdollisimman pienillä haavoilla”. Ymmärsin siis että haluat varautua ja valmistautua etukäteen mahdollisiin hankauskohtiin ja haasteisiin.
Uusperheen arjen haasteet ovat moninaiset. Uusperheessä on monta jäsentä ja lapsia on monenikäisiä. Osa asuu koko ajan yhteisessä kodissa, osa asuu välillä muualla. Välillä talo on täynnä väkeä, välillä on hiljaisempaa. Kun ihmisiä on paljon, myös näkökulmia ja kokemusmaailmoja on paljon. Jokainen tulee uusperheeseen myös omine tunteineen, toiveineen ja pettymyksineen. Ketään ei saisi unohtaa – ei aikuisten kokemusta mutta ennen kaikkea ei lapsia.
Lähtökohtana on siis hyvä muistaa se, että jokainen perheen jäsen tuo mukanaan ihan oman näkökulmansa, kokemusmaailmansa ja tunteensa. Ne vaikuttavat uusperheen päivittäisissä kohtaamisissa ja se on hyvä tiedostaa. Toisaalta tämäkään ei ole vain haaste, vaan myös rikkautta ja – tohtisin jopa sanoa – upea lahja.
Mietit että poikasi ja poikaystäväsi poika ehkä löytävät helpommin toveruuden monien yhdistävien tekijöiden ansiosta. Tyttärenne taas ovat varsin eri-ikäisiä, ja mietit miten oma tyttäresi sopeutuu uuteen tilanteeseen, jossa ei ole huomion keskipisteenä. Yksiselitteisiä vastauksia en pysty tässä antamaan, voin vain pohtia yleisemmin ja esittää sinulle kysymyksiä pohdittavaksi. Läsnäolo, puhuminen ja huomion antaminen tukevat uuteen tilanteeseen sopeutumista. Kaikki ovat yksilöitä – miten voisi tukea kunkin keskinäisen suhteen kehittymistä? Miten saada heidät kokemaan myönteisellä tavalla sisaruutta? Onko esimerkiksi mitään edes pienen pientä puuhaa tai hetkeä, jossa leikki-ikäinen ja murrosikäinen voisivat kokea keskinäistä yhteyttä? Ei välttämättä helppo tavoite, mutta onnistumisen hetki on varmasti kaikille palkitseva!
Uusperheessä molempien vanhempien on panostettava uuden, yhteisen perheen hyvinvointiin. Tavoitteenahan on oma perhe omine pelisääntöineen, joihin kaikki sitoutuvat. Se, miten on toimittu aiemmassa perheessä, ei välttämättä enää toimi uudessa perheessä. Yhteisöllisyyden, sen ”meidän perhe”-kokemuksen syntymiseksi tarvitaan yhteisiä koko perheen hetkiä ja elämyksiä: niistä muodostuvat yhteiset muistot, jotka puolestaan luovat yhteisyyden tunnetta.
Puhuit uusperheen eri vaiheista. Jokainen perhe on erilainen ja yksilöllinen. Jonkinlaisia kehityskulkuja ja vaiheita uusperheissä voidaan kuitenkin tunnistaa. [url=www.supli.fi]Suomen uusperheiden liiton[/url] sivuilta saat asiasta tarkempaa tutkimustietoa. Sieltä löydät myös muun muassa artikkeleita aiheesta sekä tietoa uusperheellisille kohdennetuista luennoista, parisuhdekursseista, tapahtumista ja vertaisryhmistä.
Teillä on monta ihmistä, jotka ovat uuden äärellä. On monta uutta ihmistä, johon tutustua ja joihin luoda suhde. Haasteita siis toki on, mutta myös rikkautta. Kun panostatte suhteeseenne ja perheeseenne, uskon että teillä tulee olemaan vielä paljon onnellisia hetkiä yhdessä läheistenne kanssa!
KYSYMYS: Tapasin v. 2014 alussa miehen jonka kanssa käytännössä alettiin seurustelemaan aivan samantien. Olimme molemmat jo yli 30-vuotiaita, ja "villit vuodet" takana. Itse olin eronnut muutama vuosi aiemmin erittäin vaikeasta, väkivaltaisesta, alistavasta suhteesta jossa mies lisäksi vielä petti, suhteessa sinnittelin edellämainituista huolimatta melkein 7 vuotta. Vieläkään tuo exäni ei ole lopettanut piinaamistani, vaikka on itse jo uudessa suhteessa.
Ihastuin tosi tulisesti tähän uuteen mieheen. Hän on huomaavainen, kiltti, aito, avoin, tunteellinen; kaikkea mitä exäni ei ollut. Hän teki heti selväksi että haluaa tulevaisuuden kanssani ja alkoi puhua nopeasti yhteenmuutosta ja yhteisen asunnon ostosta. Koin tämän hiukan ahdistavana, mutta myönnyin silllä mies oli niin ihana kaikin puolin (ja on siis edelleen). Mies ei painostanut varsinaisesti mutta vei asioita eteenpäin niin että muutimme pian yhteen, vain n. 8 kk ensitapaamisen jälkeen. Kuten kerroin, minua alistettiin ja määräiltiin vahvasti aiemmassa parisuhteessa joten en ehkä osannut riittävästi tuoda omia pelkojani esille vaan annoin miehen toiveiden määrätä.
Ostimme talon joka on aivan ihana ja mieskin osoittautunut kokoajan paremmaksi. Emme riitele ja mies huomioi minua. Mutta ahdistukseni on aivan suunnaton: Minua ärsyttää (on ärsyttänyt jo monta kk) lähes kaikki miehen ominaisuudet. Seksi on lopahtanut, koska minua ei vaan enää kiinnosta. Ne piirteet joissa mieheen ihastuin alunperin, tuntuvat todella ärsyttäviltä. Mies haluaa olla kanssani kokoajan, koska sanoo että nauttii seurastani niin paljon. Itse kaipaisin vapautta ja itsenäisyyttä, mutta kun olen koittanut asiasta varovasti puhua (olen todella huono puhumaan tunteistani koska exän kanssa tuli turpaan automaattisesti jos oli erimieltä) jolloin tuntuu että mies menee ihan lukkoon ja alkaa syyttää itseään. Mustasukkaisuutta en miehessä ole tavannut aiemmin, paitsi nyt: Hämmästyin kun tulevana viikonloppuna miehellä on menoa ja minä sanoin lähteväni tapaamaan ystäviäni, hän innokkaasti yritti ympäripuhua minua etten lähtisi. Ehkä etäisyyteni on saanut hänen hälyytyskellot soimaan).
En haluaisi luopua miehestä, haluaisin olla hänelle hyvä ja haluaisin tietää miten ihmeessä pääsisin eroon näistä naurettavista ahdistuksen piirteistä, eihän ole mitään järkeä ahdistua ja ärsyyntyä toisen kävelytyylistä, puhetyylistä, tavasta vastata jopa puhelimeen (!).
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Sitä lukiessani ajattelin, että olet ihan itsekin päässyt kiinni niihin tekijöihin jotka vaikuttavat sinuun ja tämänhetkiseen suhteeseenne.
Kerrot että taustassasi on vaikea, väkivaltainen, alistava suhde, joka osin muistuttaa vieläkin itsestään. Nykyisen miehesi kanssa muutitte nopeasti yhteen, hänen toivomuksestaan. Sanot, että et osannut tuoda esille omia pelkojasi, vaan annoit tämänkin miehen toiveiden määrätä.
Nyt elät parisuhteessa, jossa kuvaat miestäsi monin hyvin adjektiivein. Kuitenkin, kaikesta hyvästä huolimatta, olet suunnattoman ahdistunut, ja ärsyyntynyt mieheesi.
Kerrot, että ette riitele. Kuitenkin sanot, että lähes kaikki miehessä ärsyttää sinua. Hän haluaa olla kanssasi koko ajan ja sinä kaipaisit vapautta ja itsenäisyyttä. Hän yritti ylipuhua sinua olemaan menemättä tapaamaan ystäviäsi vaikka hänellä itsellään oli menoa. Viestistäsi kuulen ärtymyksesi ja sen, että olet eri mieltä hänen kanssaan mielessäsi. Mutta etkö tuo tätä ärtymystäsi esille hänelle? Jos et, niin miksi et? Mitä pelkäät tapahtuvat jos toisit sen esille, riitelisit? Olisiko se mahdollista tässä suhteessa? Tietääkö hän edes, että olet eri mieltä ja ärsyyntynyt? Onko niin, että kaikki ärtymys, viha kasaantuu sisällesi ja hän näkee vain vetäytymisesi ja hän reagoi siihen?
Minulle tuli viestistäsi mieleeni surullinen mielikuva kultaisesta häkistä. Elät taas eräällä tavalla vangittuna, nyt vain toisenlaisissa puitteissa. En tiedä kuka tämän häkin on rakentanut. Ehkä te kaksi yhdessä. Olennaista tässä kohtaa on se, voiko tuon häkin purkaa? Mitä se tarkoittaisi kummallekin teistä ja miten se tehdään?
Rakkaus ja halu voivat elää vain silloin kun parisuhteessa on riittävästi vapautta. Ilman vapautta ne vähitellen tukehtuvat ja kuolevat. Niin oudolta kuin se saattaa kuulostaakin, niin ärtymys ja viha eivät välttämättä ole huonoja asioita parisuhteessa. Monissa parisuhteissa, joissa ei lainkaan riidellä on ongelmia mm. seksin kanssa. Sanot, että olet huono puhumaan tunteistasi koska aiemmassa suhteessa tuli aina turpaan. Kerrot nykyisessä suhteessasi miehesi menevän lukkoon ja alkavan syyttää itseään. Kumpikin tarkoittaa viime kädessä samaa eli sitä, että sinä alistat omat tarpeesi muiden tarpeille, omalla kustannuksellasi. Jos ihmisen ei ole mahdollista puolustaa omia tarpeitaan, on vaarassa, että hän vähitellen masentuu ja/tai katkeroituu.
Sanot viestisi lopussa, että et halua luopua miehestäsi, haluaisit olla hänelle hyvä. Minä ohjaisin sinua etsimään, tekemään ja puolustamaan niitä asioita, joita sinä haluat. Olemaan itsellesi hyvä. Olet useiden vuosien ajan, mahdollisesti jopa jo lapsuudessasi, tottunut laittamaan omia tarpeitasi sivuun Siksi ehdotan, että etsit itsellesi jonkun ihmisen, esimerkiksi Kirkon perheneuvonnasta, joka voisi auttaa sinua löytämään omaa ääntäsi. Kun sinä alat löytää omaa ääntäsi, miehesi joutuu väistämättä tutustumaan uuteen puoleen sinussa. Se edellyttää sitä, että myös hän joutuu tutkimaan itseään ja omaa tapaansa olla suhteessa. Parhaimmillaan tästä prosessista kuitenkin seuraa uudenlainen parisuhde jossa kummakin on hyvä olla.
Kaikkea hyvää Sinulle toivottaen perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä n. 20 vuotta mieheni kanssa. menimme naimisiin n.4 vuotta sitten, ja meille syntyi monien vuosien odotuksen jälkeen poika.
Minusta tuli aluksi ylihuolehtiva ja kaikkeen puuttuva sekä tarkoin neuvolan ohjeita seuraava epäilevä äiti. Nyt olen päässyt siitä ainakin osittain eroon. N. vuosi syntymän jälkeen sain poliisilta viestin jossa minun epäillään vieneen työpaikaltani n. 25000 euroa. Minulla ei ole asiasta mitään tietoa. Mutta tämän jälkeen tämä suht onnellinen avioliitto on ajautunut sellaiseen kriisiin, jossa minä latelen totuuksia miehelleni ja hän ei minulle vastaa. Lapsen kuullen olemme välttäneet tappelua ja pyrimme hoitamaan häntä kuitenkin mahdollisuuksien mukaan hyvin.
Tämä poliisi asia on edelleen kesken ja olemme viittä vailla eroamassa. Itse en enää jaksa edes yrittää, jos hän haluaa olla hiljaa ja puhumatta, niin olkoon. Hän ei muutenkaan tunnu enää välittävän minusta. Mitä tehdä?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa kerrot kahdesta isosta asiasta, jotka ovat vaikuttaneet parisuhteeseenne.
Ensinnäkin teille syntyi lapsi. On hienoa, että huomaat nyt sen, miten lapsen saaminen, vuosien odotuksen ja pettymysten jälkeen vaikutti sinuun. Se teki sinusta ylihuolehtivan, kaikkeen puuttuvan, tarkan ja epäilevän äidin. Käyttäytymisesi on monin tavoin ymmärrettävää. On hienoa, että olet nyt pystynyt muuttamaan sitä. Valitettavasti se on osaltaan vaikuttanut yhteiseen parisuhteeseenne ja mieheesi? Oletteko pystyneet puhumaan asiasta? Onko hän kertonut, miten hän koki nuo ajat, lapsettomuuden, lapsen saamisen ja sinun reagoinnin? Oletko ottanut omalta osaltasi vastuuta tilanteesta ja pyytänyt käyttäytymistäsi anteeksi mieheltäsi? Vai onko tapahtunut jäänyt käsittelemättä, väliinne?
Sitten tapahtui yllättäen toinen iso asia, tilanteessa, jossa teillä oli pieni lapsi ja olitte jo valmiiksi monin tavoin uuden tilanteen kuormittamia. On todella järkyttävää joutua syytetyksi rikoksesta, jota ei ole tehnyt. Miten tämä asia, jonka on täytynyt kuormittaa sinua todella paljon, on vaikuttanut sinuun ja käyttäytymiseesi? Entä miten miehesi on suhtautunut asiaan? Koetko, että miehesi on ollut sinun puolellasi, tukenut sinua? Vai tuliko tämäkin asia väliinne?
Sanot, että latelet totuuksia miehellesi. Mitä mahdat tällä tarkoittaa? Mitä ovat nuo totuudet? Joka tapauksessa ymmärrän viestistäsi, että miehesi on reagoinut tapahtuneeseen vetäytymällä, lakkaamalla puhumisen, hiljaisuudella. Tämä on ymmärrettävää ja itse asiassa hyvinkin tavallinen tapa, erityisesti miehille, reagoida tilanteessa, jossa he kokevat itsensä syytetyiksi ja keinottomiksi. Itse asiassa tavallisin asia, mitä miehet kuvaavat pariterapiatilanteissa on, että kaikki mitä he sanovat tai tekevät vie asioita vain huonompaan suuntaan ja siksi on helpompaa lakata yrittämästä, vetäytyä. Mutta kun puoliso vetäytyy, niin se ymmärrettävästi tulkitaan niin, että hän ei enää välitä minusta, meistä. Näin sinäkin olet miehesi käyttäytymisen kokenut.
Teillä on pitkä yhteinen historia ja vihdoin kauan kaivattu yhteinen lapsi. On surullista, että olette joutuneet näin kauas toisistanne, kumpikin suremaan tapahtuneita yksin, erillään toisistanne. Miten saisitte vihellettyä tämän kielteisen kehän välillänne poikki? Pysyisitkö lähestymään miestäsi rauhan lippua heilutellen? Sano hänelle, että haluaisit jutella hänen kanssaan siitä, mitä teille parina on tapahtunut. Yritä pysyä rauhallisena vaikka hän ei heti olisi valmis puhumaan. Yritä houkutella häntä sovittelevana, hyvällä. Ehdota, että varaisitte kahdenkeskistä aikaa juttelulle, mieluummin niin, että lapsi ei ole paikalla. Sano, että haluat kuulla hänen ajatuksiaan ja tunnelmiaan. Älä syytä. Puhu mieluummin itsestäsi, omista tunnelmistasi ja tunteistasi, kuin hänestä. Viestistäsi luen huolesi ja hätäsi teistä ja yhteisestä suhteestanne. Kerro siitä hänelle. Kerro mitä tarvitset häneltä. Kysy mieheltäsi mitä hän kaipaa sinulta. Kysy hänen ajatuksiaan siitä miten voisitte mennä tilanteessa eteenpäin, uudenlaiseen suuntaan. Saattaa hyvin olla, että yksi keskustelu ei auta. Saattaa myös olla, että meinaatte joutua entisenlaisiin kielteisiin keskusteluihin. Älkää kuitenkaan luovuttako. Todetkaa, että nyt tämä meinaa mennä taas huonosti mutta yritetään uudestaan toisella kerralla.
Tällaisia ajatuksia viestisi toi mieleeni. Toivottavasti ne voisivat aukaista jotain uusia polkuja. Toivotan sinulle voimia tilanteeseenne!
KYSYMYS: Parisuhde taas jäissä. Mieskaverini käytös taas ala-arvoista minua kohtaan. Oltiin vappuna lähibaarissa. Pukeuduin nätisti, mekko päälle, hajuvettä ym. Mieskaveri toppuutteli jotta laita ennemmin jotain peittävämpää. Mulla alkoi olla kivaa. Oli juttuseuraa ja annas olla kun eräs mies tanssitti minua. Kaverini ei sulattanut sitä vaan hyökkäsi toisen miehen päälle. Lähdin paikalta pois. Kaveri jo siinä tilanteessa poistettiiin ennemmin baarista ja meni vissiin kotiinsa. Ei tullut onneks luokseni yöksi. Mut lauantaiaamuna tuli asuntooni ilmottamatta kun hänellä on kotiavaimeni hallussa. 2 kertaa aiemminkin on tullut tarkistaakseen onko mulla joku muu täällä. Viime kerralla ei puhunut mulle mitään. Otti vaan jääkaapistani ostamansa ruuat. Nyt tämän jälkeen ei ole muuta kun mököttänyt. Ehdotin kuitenkin sunnuntaina voisinko edes tunniksi tulla juttelemaan. Ei halunnut.
Hän on viime aikoina muitten kuullenkin mua loukannu. 9 vuotta on tunnettu. Monta kesää olen hänen moottoripyöränsä kyydissä ollut ja olen tykännyt. Mut ennen tätä riitaa hän sanoi mulle että toisella tavalla sinne kyytiin noustaan eikä niin miten olen tähän asti. Käytiin vappuaattona hänen kotimökillä makkaran paistossa ja häntä ei pitkään aikaan näkynyt. Kunnes ilmaantui ja kysyin missä olit. Vastas et luinpa tuolla vintillä Moottoripyörälehtee ja kukua että Tule kyytiin beibi. Sillä hetkellä menin hiljaiseksi ja makkaranpaisto hänen siskonsa ja sen miehen kanssa menetti hohtonsa. Tosi ylimielisesti käyttäytyi ja pitkän aikaa mulle negatiivista tunnetta tuottanut. Mietin miten voisin, ja miksi hän noin tekee.
Hyvät hetket joita on ollut auttaa jaksamaan, mut mitä tehdä? Siivosin myös hänen kotinsa joitain viikkoja sitten ja ikkunatkin pesin. Onko tervettä olla noin mustasukkainen??
Sirpuli 52
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kertomiesi asioiden ja tilanteiden perusteella kuulostaa siltä, että parisuhteessanne ei tällä hetkellä ole kummakaan näkökulmasta riittävästi luottamusta ja turvallisuutta. Mustasukkaisuus kertoo usein turvattomuuden tunteesta ja menettämisen pelosta. Miehesi ei ehkä jostain syystä voi luottaa siihen, että hän on sinulle tärkein. Onkohan mahdollisesti niin, että hän ei oikein osaa kertoa tästä olostaan, vaan reagoi suuttumalla ja käyttäytymällä huonosti. Mietin, onko jotain tapoja, jolla voisit lisätä hänen turvallisuudentunnettaan ja luottamustaan siihen, että sinä haluat olla hänen kanssaan ja hän on sinulle tärkein? Oletko sanonut sen hänelle? Kun miehesi ei jostain syystä pysty puhumaan ja kertomaan omista tuntemuksistaan ja epävarmuuksistaan, niin onkohan niin, että ne näkyvät sitten mm. ikävinä puheina sinua kohtaan? On ymmärrettävää, että ne loukkaavat ja satuttavat sinua aiheuttaen sinulle turvattomuutta. Voiko luottaa ihmiseen joka puhuu minulle rumasti ja loukkaa minua?
Ymmärsin viestistäsi, että olette olleet yhdessä jo pitkään mutta nyt, viime aikoina tilanne suhteessanne on huonontunut ja miehesi loukkaava käytös ja puheet ovat alkaneet sitä myöten. Jos suhteenne on aiemmin ollut välillänne hyvä, niin tapahtuiko jotain joka muutti tilannetta? Joskus suhteeseen voi esimerkiksi tulla loukkauksia, jotka muuttavat parisuhdetta. Saattaa olla, että toinen osapuoli ei edes tiedä, että joku tilanne on tuntunut toisesta pahalta.
Sanot, että hyvät hetket auttavat jaksamaan. Minkälaiset ovat olosuhteet silloin kun teillä on hyviä hetkiä? Todennäköisesti ne ovat sellaisia, joissa kummallakin on hyvä ja turvallinen olla toistenne seurassa. Entä pystyttekö juttelemaan toistenne kanssa myös hankalista asioista? Jos pari ei pysty käsittelemään välilleen tulevia hankalia asioita ja erimielisyyksiä, ne joko ”haudataan elävältä” eli ne jäävät käsittelemättä tai sitten ne purkautuvat mitä kummallisimpina reagointeina eri tilanteissa. Niin tai näin, puhumattomat asiat jäävät vaikuttamaan parisuhteeseen, kasaantuvat parin välille. Ne haurastuttavat parisuhdetta ja tuovat siihen turvattomuutta.
Voisitko lähestyä miestäsi sanomalla, että haluaisit ymmärtää mitä suhteellenne on tapahtunut viime aikoina. Kysy onko asioita, jotka ovat mahdollisesti jääneet vaivaamaan häntä. Kuuntele mitä hän kertoo. Älä väitä vastaan tai puolustaudu. Yritä vain kuunnella mitä hän sanoo. On myös tärkeää, että sanot hänelle, että haluat olla hänen kanssaan, että hän on sinulle tärkein ja että miehesi voi luottaa siihen. Ei tarvitse sopeutua toisen huonoon kohteluun tai loukkaavaan käytökseen tai puheisiin. Olisi kuitenkin hyvä selvittää onko tuon käyttäytymisen takana jotain epävarmuutta ja turvattomuutta, josta miehesi ei osaa puhua. On myös tärkeää, että sinä voisit tuoda esille niitä asioita, joita sinä häneltä toivot suhteessanne.
Hei. Minulla ja tyttöystävälläni tuli riitaa turhasta aiheesta, mutta pääsyyllinen hänen suuttumiseensa olen minä. Sen tiedän itsekkin. Kaipaan nyt lähinnä neuvoa miten tästä riidasta selvittäisiin. Itse en pidä tilannetta riitana vaan yritin keskustella hänen kanssaan asiallisesti ja olin rauhallinen, mutta hän suuttui kokoajan pikkuhiljaa. Olemme siis kaukosuhteessa ja keskustelemme skypen, whatsapp-tekstiviestiohjelman ja steam-peliohjelman chatin sekä facebookin välityksellä ja joskus puhelimessa. Vakiona on whatsapp jolla kerrotaan missä kumpikin menee tai kysyy mitä toinen tekee jos on esimerkiksi ulkona eikä koneella sekä skype jolla puhutaankin sitten eniten webkamerat auki. Riita alkoi näin.
Meillä on rutiinina sellainen, että kummankin tullessa kotiin avaamme samantien skypen ja kumpikin olettaa automaattisesti toisen olevan skypessä. Se on, kuin yhteinen sanaton sopimus. Vaikka toinen ei edes olisi paikalla niin silti laittaa viestiä (Skypessä voi laittaa paikallaolotilansa myös näkymättömäksi vaikka olisi oikeasti paikalla). Yleensä kumpikin on tai korkeintaan 5 minuuttia ''myöhässä''. Pitempään jos on niin ilmoittaa yleensä syyn whatsappissa. Sitten puhumme suurimman osan päivästä skypessä ellei toisella ole menoja ja silloinkin kun toisella on menoja esim. kaverin luokse meno niin toinen automaattisesti odottaa toisen tulevan tämän jälkeen skypeen kun tulee kotiin ja näin tapahtuukin yleensä aina. Tähän luonnollisesti on tottunut. Harvoin tulee mitään äkillisiä muutoksia, mutta niitä jos tulee niin kumpikin on aivan ihmeissään mitä tapahtuu ja nyt kävi niin.
Tyttöstäväni kertoi lähtevänsä tänään kahville kun oli tullut kotiin työssäoppimasta ja minä sanoin, että asia ok. Hyvin normaalia, että hän käy kahvilla ystävänsä kanssa joten en ajatellut siitä mitään sen kummempaa vaan puuhasin kotonani omia juttujani ja odottelin häntä vanhasta tottumuksesta. Muutaman tunnin kuluttua näin hänet paikalla whatsappissa ja kysyin oliko hän jo kotona. Sanoi, että oli juuri tullut kotiin. Tässä kohtaa tuli ensimmäinen ihmettely miksei hän kertonut lähteneensä kotiin kuten yleensä aina tekee (hän kertoo jopa silloin kun lähtee kaupasta kotiin!). Annoin asian olla ja hän sanoi katsovansa televisiosta Simpsonit ja minä puuhasin omia juttujani sen aikaa. Sitten hän ilmaantui steamiin mikä itsessään ei pitäisi herättää ihmetystä, mutta meillä on tapana tehdä niin, että avaamme skypen ja juttelemme siellä muutaman tunnin ja avaamme steamin vasta myöhemmin pelataksemme jotain ja jutellaksemme kavereille siellä. Hän ei puhunut minulle lainkaan avattuaan steamin. Vasta 40min jälkeen kun itse kysyin häneltä miten ilta meni kahvilla ja miksei hän ollut tullut skypeen kuten aina ennenkin. Hän sanoi, että kivaa oli kahvilla. Tästä alkoi alamäki:
Kysyin mitä hän puuhaili ja kertoi katselevansa youtubesta videoita. Kysyin miksei hän ollut tullut skypeen. Ensin hän antoi perusteluksi ettei häntä huvittanut tulla skypeen mikä sinänsä oli outoa. Sitten totesin hänelle, että meidän olisi helpompi puhua skypessä ääneen webkamerat auki ja mikrofonit päällä, kuin steamissa kirjoittaen ja ihmettelin, että saman verran vaivaa ja aikaa vie skypeenkin kirjautuminen ja siellä olisi helpompi puhuakkin. Sitten ihmettelin mistä tämmöinen yhtäkkinen muutos tuli ja kerroin ne mitä tuossa aiemminkin, että miten yleensä toimimme ja ihmettelin hänelle tätä muutosta. Sitten hän kirjoitti hieman vihaiseen sävyyn, että ''no enkö saa tehdä toisin? Päätin nyt tehdä näin''. Vastasin, että tietysti hän saa tehdä toisin, mutta halusin silti kuulla syyn. Nyt hän antoi perusteluksi sen ettei hän halunnut tulla skypeen, koska ''olisit varmaan taas sanonut: et kuunnellut vaan keskityit muuhun, en toista.''
(pari päivää sitten hermostuin hänelle kun hän itse oli halunnut keskustella kanssani, mutta kun yritin puhua hän keskittyä katsomaan youtubesta videoita eikä kuullut mitään mitä sanoin, kuin vasta neljännellä kerralla kun kysyin kuuliko hän mitään mitä olin sanonut. Hän sanoi, että ei ja pyyti jälleen toistamaan ja sanoin, etten toista viidettä kertaa ja siitä hän alkoi mököttämään. Pyysin anteeksi omaa suutahtamistani, mutta sanoin ettei tunnu kivalle kun toinen itse haluaa jutella ja sitten ei kuuntele. Olin töistä valmiiksi väsynyt joten olin jo hieman ärtynyt ja väsynyt valmiiksi. Hän antoi minulle anteeksi).
Loukkaannuin hieman, koska minusta tuntui ettei hän uskonut minun ottaneen opiksi viime kerrasta ja sanoin tästä hänelle ja siihen hän vastasi, ettei hän missään vaiheessa sanonut ettei hän usko. Kerroin, että minusta tuntui siltä ja tuntuu etten saisi loukkaantua. Hän sanoi siihenkin ettei hän ole kieltänyt minua loukkaantumasta. Kolmas perustelu alkoi tästä ja se oli, ettei hänen ole järkeä avata skypeä jos hän katsoo videoita. Tätäkin minä ihmettelin, koska me kumpikin katsomme youtubesta videoita silloinkin kun keskustelemme skypessä. Linkkaamme toisillemme hassuja videoita yms. Ihmettelin mistä moinen mielenmuutos. Siitä hän aloitti taas sen etteikö hän saisi muuttaa tapojaan. Sanoin, että ei hänen tarvitse suuttua vaan haluan ymmärtää miksi näin yhtäkkinen muutos ilman mitään näkyvää syytä. Siihen sain vastaukseksi ''no halusin nyt vaan tehdä näin. Onko se niin vaikea ymmärtää''. Tässä kohtaa asiat junnasivat paikallaan: Minä yritin ymmärtää ja saada selvää missä mennään ja hän jankkasi samoja asioita. Kysyin, että teemmekö me sitten jatkossa niin, että skype sammutetaan kun tekee mieli katsoa videoita tai ennen skypettelyä katsotaan niitä. Hän vastasi kiukkuiseen sävyyn ''En tiedä''. Sitten hän sanoi, että halusi vain katsoa videoita ennen nukkumaanmenoa eikä hän jaksanut oikein puhua kellekkään.
Tästä minä aloin kysymään miksi hän antoi minulle liudan eri perusteluja mitkä vaan sekoittivat asioita. Hän sanoi, että ei hän mitään eri perusteluja antanut. Sitten kopioin hänelle nuo hänen sanomansa perustelut ja siitä hän suutahti lisää, että sain vastaukseksi vain ''Jaa!''. Yritin rauhoittaa tilannetta kertomalla, että olin tottunut siihen miten me yleensä käyttäydymme ja toimimme ja tietysti ihmettelen yhtäkkistä muutosta kun toinen ei edes sano mitään ja, että vanhasta tottumuksesta odotin häntä skypeen. Tähän hän sanoi, että ''No en jaksa aina toimia saman kaavan mukaan. Ei kiitos. Ja en pyytänyt sua odottamaan''. Sanoin, että olisi ollut edes kohteliasta sanoa, ettei hän tänään jaksa skypetellä ja jutella. Sanoin, että jos minä olisin käyttäytynyt aivan vastaavasti eli muuttanut tapojani yhtäkkiä niin hänkin ihmettelisi ja kyselisi. Tähän hän vastasi jälleen, että ''Jaa!'' (tiedän, että hän käyttäytyisi aivan samalla tapaa aikaisempien kokemustemme perusteella). Tässä kohtaa hän lähti vihaisena nukkumaan ja sammutti steamin. Laitoin hänelle kuitenkin vielä tekstiviestinä ''Tästä ei olisi tullut tämmöistä vääntöä vaan oltaisiin päästy paljon helpommalla jos olisit vaan suoraan ja heti päivällä sanonut, ettet jaksa tulla koneelle skypettelemään ja haluat katsella videoita. En olisi turhaan vanhasta tottumuksesta odotellut sua ja meille ei olisi tullut mitään tämmöistä kinaa ja kaikki olisi ihan hyvin. Nyt tuli ihan turhasta kinaa''. Sain vastaukseksi vain ''ok'' ja laitoin vielä hänelle ''Anteeksi. Kerroit minulle niin monta eri perustelua etten ollenkaan ymmärtänyt missä mennään ja kun yhtäkkiä vaan muutit tapojasi niin menin hämilleni. Sinä tarkoitit samaa asiaa eri sanoilla, mutta minä taas näin sun vaan vaihtavan perusteluja enkä ymmärtänyt, että tarkoitit kaikilla samaa asiaa. Minä oon yksinkertainen. Jos minulle sanotaan jotain niin minä huomaan vain sen. En osaa kovin hyvin lukea rivien välistä ja jos perustelutkin muuttuu niin menen ihan ymmälleni. En silloin tiedä mikä on se oikea syy. Olen pahoillani. Hyvää yötä ja kauniita unia. Nuku hyvin''. Vastaukseksi en saanut mitään.
Tiedän mikä meidän kahden ongelma on ja se on kommunikoinnin puute tai epäselvyys siinä. En yritä vierittää syytä kokonaan hänen niskoilleen, mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta, että se todellinen syy tulee vasta ihan lopussa esille kun hän on jo todella vihainen. En ymmärrä miksei hän sano sitä suoraan heti vaan tekee asiasta näin vaikean niin, että minäkin putoan kelkasta. Olettaako hän minun kykenevän lukemaan hänen ajatuksensa tai rivien välistä mitä hän yrittää sanoa? En halua kinastella turhasta ja siksi minua harmittaa tämmöinen asioiden mutkistaminen ihan turhaan. Kuten tästä kertomuksesta paistaa niin hän kimmastuu kyselemisestä ja ihmettelystä helposti vaikka itse on hirmu utelias ihminen ja haluaa tietää jopa lahjayllätyksenkin mitä se sisältää vaikka se olisi salaisuus. Hän on temperamenttinen luonne ja minä taas tyynen rauhallinen. Pyrin keskustelemaan hänen kanssaan aina asiallisesti ja yritän saada hänet ymmärtämään omat tunteeni ja samaan aikaan yritän ymmärtää häntäkin. Silti joskus käy näin, että hän hermostuu ja vasta lopussa kertoo sen todellisen syyn vaikka olisi päässyt paljon helpommalla sanoessaan sen heti tai jo aiemmin päivällä. Miten saisin hänet sanomaan minulle asiat heti suoraan kuten ne on eikä vasta tämmöisen kinastelun jälkeen kun hän on jo kiukkuinen, kuin ampiainen? Samoin hän aina olettaa asioista pahinta mahdollista tapahtumaa ensimmäisenä kuten tuo, että olisin hänelle taas äkäinen kun hän ei kuuntelisi ja joutuisin toistamaan vaikka niin ei kävisi. Miten tämänkin olettamistavan saisi jotenkin parannettua tai edes lievitettyä? Siitä on keskusteltu, mutta se taitaa olla pinttynyt tapa. En halua turhien kinastelujen ja riitojen tappavan suhdettamme. Hänelle tuottaa vaikeuksia kommunikoida välillä niin, että minäkin ymmärrän, koska hän kiertelee ja kaartelee ja sanoo muuta ensin ja sitten viimeisenä kertoo asian oikean laidan. Minä taas sanon heti suoraan.
Samoin tuo hänen ''enkö saa tehdä toisin'' ja muut sen tapaiset kuten ''no enkö saa tehdä omia päätöksiä'', ''en saa tavata kavereita'' (viimeinen tuli kun kahdesti olin halunnut jutella hänen kanssaan suhteemme asioista ja hän meni kaverinsa kanssa kahville sen sijaan ja sanoin hänelle tästä, että asioista pitäisi ensin puhua) jne. ovat minusta inhottava tapa, koska en koskaan kiellä mitään. Kysyn häneltä asioista, ihmettelen, pyydän perusteluja ja annan oman näkökulmani asioihin, mutta en kiellä mitään. En edes asioita joita pitäisin typeränä, mutta sanon siitä kuitenkin oman näkökantani ihan asiallisesti. Silti hän saa jotenkin kiskottua tuollaisen ''kieltämisen'' puheistani. Miten saisin hänet huomaamaan ettei tuo ole lainkaan mukavaa eikä edes reilua? Sanominen ei tunnu auttavan.
Ymmällään, 23
VASTAUS: Kiitos pitkästä ja perusteellisesta viestistäsi. Sen luettuani jäin kuitenkin miettimään muutamaa kysymystä.
Kerrot, että olette kaukosuhteessa. Kuinka usein tapaatte toisianne livenä? Vaikka nykytekniikka mahdollistaa monin tavoin yhteydenpidon välimatkasta huolimatta, niin toiseen ihmiseen tutustuminen ja parisuhteessa oleminen tarvitsevat kuitenkin sitä, että ihmiset kohtaavat toisiaan myös oikeassa elämässä. Ilman oikean elämän kohtaamisia jää toiseen ihmiseen ja parisuhteeseen katvealueita eli niitä alueita, joissa emme opi tuntemaan riittävästi toisiamme. Tällöin on vaarana, että kuvamme toisesta ihmisestä ja suhteestamme vääristyy. Ylipäätään kaukosuhteessa oleminen on vaativaa. Se vaatii paljon luottamusta puolin ja toisin. Se vaatii mm. sitä, että voimme luottaa yhteyteen silloinkin kun toinen ei ole saatavilla eli emme tarkalleen tiedä missä hän on. Miten sinä koet kaukosuhteessa olemisen? Tiedätkö miten tyttöystäväsi sen kokee?
Miten pitkään olette olleet yhdessä? Usein on niin, että suhteen alussa pari on tiiviisti yhdessä. Vähitellen kuitenkin jompikumpi kokee tarvetta irrottautua tästä alun symbioosista. Tämä näkyy yleensä esimerkiksi niin, että parisuhteen toinen osapuoli alkaa joko kaivata tai ottaa eri tavoin omaa tilaa. Tämä on yleensä luonnollinen osa parisuhteen kehityskaarta, eikä välttämättä tarkoita mitään hälyttävää. Itseasiassa, jotta parisuhde voisi jatkua elävänä, symbioosin purkautuminen on välttämätöntä. Onkohan tyttöystäväsi käytöksessä kyse tästä? Viestisi perusteella yhteydenpitonne on ollut hyvin tiivistä. En usko, että noin tiivis yhteydenpito voi pidemmän päälle jatkua, vaan on vähitellen löydettävä uudenlaista yhdessä olemisen tapoja. Mitä se teidän kohdallanne voisi tarkoittaa?
Kerrot viestissäsi, että te olette tyttöystäväsi kanssa erilaisia luonteeltanne ja teillä on erilaiset tavat reagoida asioihin. Kuulostaa siltä, että tyttöystäväsi on enkä kipakampi, temperamenttisempi. Sinä rauhallinen, ja kuulostaa sitä, että myös hyvin perusteellinen pohdinnoissasi. Parisuhteessa on aina kaksi erilaista ihmistä. Tästä seuraa väistämättä myös erimielisyyksiä ja riitoja. Kohtuullinen määrä riitoja parisuhteessa ei ole vaarallista. Itse asiassa riitelemättömyys on paljon vaarallisempaa. Siksi riitoja ei tulisi pelätä. Parhaimmillaan ne auttavat meitä tutustumaan toisiimme paremmin. Riidan jälkeen olisi hyvä päästä selvittämään miten kumpikin koki tilanteen. On myös hyvä muistaa, että parisuhteessa on aina asioita, joista me emme pääse yksimielisyyteen. On siis osattava myös lakata puhumasta, setvimästä ja suostuttava siihen, että kaikkia asioita ei puhumalla ratkaista. Tavallaan tästä kahden ihmisen erilaisuudesta syntyy myös parisuhteen dynamiikka ja jännitys. Aina välillä kadotamme yhteyden väliltämme ja joudumme tavoittelemaan sitä yhä uudestaan.
Toiveesi siitä, että tyttöystäväsi kertoisi sinulle selkeästi mitä hän haluaa, on ymmärrettävä. Saattaa kuitenkin olla, että hän ei oikein itsekään osaa pukea sanoiksi epämääräisiä oloja ja tuntemuksia. Saattaa myös olla, että hän pelkää sinun reagointiasi tai että hän ei osaa riittävän hyvin vastata tai perustella sinulle ajatuksiaan tai olojaan. Joskus toive puhumisesta voi kääntyä toisen mielessä vaatimukseksi puhua ja tuntua painostamiselta.
Viestistäsi välittyy se, että tyttöystäväsi ja suhteenne on sinulle tärkeä ja että haluat omalta osaltasi toimia niin, että suhteenne onnistuisi. Tämä kuulostaa hyvältä. On myös tärkeää, että kummallakin on omia kiinnostuksenkohteita ja ystäviäkin, jotka tuovat suhteeseen hyvällä tavalla väljyyttä.
Toivotan omalta osaltani hyvää jatkoa suhteellenne! Perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Elämäni on ulkoapäin katsottuna kunnossa, välillä jopa kadehdittavaakin.
Asutaan kauniissa miehen omistamassa omakotitalossa, molemmilla ok palkka... Mutta, mutta...
Avomieheni petti minua 2013. Pettäminen tapaus ei ilmeisesti "kuulunut" suunnitelmiin... Mut niin vaan kävi! Hän lähti kaverinsa kanssa laivalle ja minulla oli jo ennen tätä reissua epämääräinen olo. Olen kyllä luonteeltani hieman mustasukkainen, että "ihmeellinen" oloni saattoi siitäkin johtua. Tän episodin jälkeen käytiin parisuhdeneuvojalla, mutta edelleen asia piinaa minua aika ajoin... Tuntuu, että asiasta pitäisi vielä keskustella. Tai että minulla on vielä paljon kysymysmerkkejä tapaukseen liittyen. Meidän suhde meni ihan hyvin ennen tapausta, n. 2 vuotta oltiin jo asuttu yhdessäkin. Lapsia meillä ei ole, enkä minä niitä halua... Tästä ollaan puhuttu jo ennen yhteen muuttoa eli yhteinen päätös. Välillä kyl tuntuu, et mies vois lapsen haluta, mutta minusta hän on "vastuuton" eli ei edes isäksi sopisi.
Suhteessamme on paljon Miksi?- kysymyksiä, mutta niistä vaan ei puhuta... Alan pikkuhiljaa "kyllästyä" tähän elämään. Miksi en saa pettämistä mielestäni? Haluaako mies oikeesti lapsen? Miksi hän on vielä kanssani?
VASTAUS: Kerrot, että elämäsi avomiehesi kanssa on ulkoapäin katsottuna kunnossa. Kuitenkin viestistäsi luen, että pinnan alla on puhumattomia, kesken jääneitä, epäselviä asioita, jotka tuovat epävarmuutta ja turvattomuutta suhteeseenne.
Kerrot, että miehesi petti sinua ja että kävitte tämän jälkeen parisuhdeneuvojalla. Tuliko teille tuolloin ymmärrystä siihen, mitä tapahtui ja miksi? Koitko, että miehesi oli aidosti pahoillaan tapahtuneesta ja ymmärsi uskottomuuden merkityksen sinulle? Miten hän koki tapahtuneen? Millaista teidän yhteinen elämänne ja parisuhteenne on ollut ennen tapahtumaa ja tapahtuneen jälkeen? Kerrot, että olet luonteeltasi hieman mustasukkainen. Mustasukkaisuus liittyy usein epävarmuuden ja turvattomuuden tunteisiin. Kun tällaisessa tilanteessa tapahtuu uskottomuutta, niin se osuu suoraan pelkoihimme. Voinko luottaa? Riitänkö? Kelpaanko? Olenko sinulle tärkein? Jos pari ei löydä yhteistä ymmärrystä tapahtuneelle, ja sen jälkeen korjaavaa, hoitavaa vuorovaikutusta, uskottomuus aiheuttaa parisuhteeseen haavan jota pelkästään aika ei paranna. Kysyt miksi et saa pettämistä mielestäsi. Kuulostaa sitä, että järjen tasolla haluaisit päästä tapahtuneen yli, mutta tunteesi ovat eri mieltä. Tunteet viestittävät edelleen sinulle turvattomuutta. Vasta kun koet olevasi turvassa suhteessasi, tunteesi tapahtuneeseen voivat vähitellen rauhoittua.
Sanot, että haluaisit vielä keskustella asiasta miehesi kanssa. Oletko yrittänyt puhua hänelle? Miten hän suhtautuu? Mitä haluaisit hänelle sanoa tai häneltä kysyä? Voisiko olla hyödyllistä, että kirjoittaisit itsellesi ylös näitä mielessäsi olevia asioita? Tällöin on usein helpompi rauhallisesti tuoda esille ajatuksiaan ja tunteitaan ja toisen on helpompi ottaa niitä vastaan. Joskus pari on yrittänyt keskustella uskottomuudesta, jopa niin, että asia nousee koko ajan esille ja aiheuttaa riitoja. Siksi olisi tärkeää, että asiasta päästäisiin puhumaan uudella tavalla eikä kerta toisensa jälkeen samoja asioita toistellen. Jos keskustelu ei onnistu, voi myös kirjoittaa puolisolleen kirjeen.
Viestisi lopussa on kaksi isoa, yhteisiin unelmiin ja tulevaisuuteen liittyvää kysymystä. Haluaako mies oikeasti lapsen? Miksi hän on vielä kanssasi? Oletko uskaltanut kysyä häneltä näitä asioita? Kuulostaa siltä, että suhteenne kaipaa perusteellista keskustelua kummankin unelmista, toiveista ja yhteisisistä päämääristä ja tulevaisuudesta. Oletko itse miettinyt näitä asioita omalta kohdaltasi muiltakin osin kuin lapsen saamisen kannalta? Tällaiset keskustelut jäävät helposti käymättä, erityisesti jos suhteeseen liittyy epävarmuutta. Joskus näet on niin, että kummankin ajatukset tulevaisuudesta ovat niin erilaisia, että pari joutuu sen kysymyksen äärelle, että onko yhteinen tulevaisuus mahdollinen.
Toivotan sinulle rohkeutta tämän asian selittämiseksi. Perheneuvoja Helena
KYSYMYS: Olen seurustellut yli vuoden poikaystäväni kanssa ja tarvitsisin neuvoa.
Alkuun hän tuntui täydelliseltä. En löytänyt mitään vikoja. Oli suloista kun hän saattoi ikävöidä minua vain koska emme nähneet päivään, saattoi jopa itkeä sen takia. Poikaystäväni melkein kaikki kaverit ovat naispuolisia ja hän viettää heidän kanssaan paljon aikaa ja kommentoivat toistensa kuviin jne. Mutta asia ei minua haitannut, koska tiedostin asian jo ennen seurusteluamme.
2kk jälkeen huomasin, että hän on todella herkkä. Loukkaantuu helposti.
Kun olisin halunnut olla ulkona hänen ja kavereidemme kanssa, hän aina halusi mennä heille. Enkä viittinyt melkein ikinä sanoa ei, koska tiesin, että hän loukkaantuisi. Niinpä tein pari kuukautta asiat juuri niinkuin hän halusi. Sen jälkeen kyllästyin ja tajusin että minullakin saa olla oma mielipide ja saan tehdä asioita jotka tekevät minut iloiseksi. Aina kun minua ärsytti jokin mitä hän teki, en sanonut mitään. Jos minua ärsytti, että hän vei naisia heille, en sanonut asiasta. Meidän piti nähdä ulkona kerran, ja hän toi exänsä sinne. Asia tietysti ärsytti, mutta olin silti hiljaa. Siitä alkoi meidän riitely. Hän suuttui joka kerta, kun asiat eivät menneetkään niinkuin hän halusi. Olimme seurustelleet n. 4kk silloin. Riitely ei kuitenkaan ollut jokapäiväistä, mutta se oli silti todella rasittavaa ja vei voimia.
Minulla on ollut vakava masennus useita vuosia, ja poikaystäväni on tästä tietoinen. Hänellä taas on ADHD.
Kesän alussa otin minipillerit käyttöön.
Kesällä sukulaiseni yritti itsemurhaa, joten masennukseni paheni, ja olin melkein koko kesän sisällä. Ulos lähteminen tuntui todella vaikealta ja tarvitsin vain aikaa yksin. Poikaystävä loukkaantui usein kun en viettänyt hänen kanssaan aikaa. Tuntui että en saanut tarvittavaa tukea kun olisin tarvinnut. Mutta ymmärrän sen hyvin, koska en välttämättä itsekkään tietäisi mitä sanoa siinä tilanteessa. Kesällä kinastelimme jonkin verran, mutta meillä oli kuitenkin hauska kesä.
Syksyllä otin ehkäisykapselin.
Olin viikon ulkomailla ja siellä ollessani poikaystäväni kertoi nukkuneensa 2 naispuolisen kaverinsa vieressä lomamatkan aikana. Tiedän, ettei hän ollut tehnyt mitään, eikä hän pystyisi edes olla sanomatta, koska hänelle tulee huono omatunto todella helposti. Tietysti suutuin kun hän oli nukkunut heidän vieressään. Emme puhuneet koko viikkoon ja ajattelin jo että eroaisimme. Selvitimme kuitenkin asiat, mutta asia häiritsi minua kuitenkin. Riidan aikana poikaystäväni sanoi, että voi lopettaa jopa alkoholin käytön takiani. Koska oli molemmissa tilanteissa humaltunut. En kuitenkaan pyytänyt häntä lopettamaan alkoholin käyttöä.
Asia painoi minua todella paljon ja reissun jälkeen emme tehneet muuta kuin riidelleet jatkuvasti. Hänen mielestään olin hänelle tyly, omasta mielestäni en ollut. Mutta voi taas johtua siitä koska hän loukkaantui helposti. Useita kertoja humaltuneena hän saattoi rikkoa jotain ja oli poliisien kanssa tekemisissä ja se ärsytti minua suunnattomasti. Pian aloimme saada jo sen ''riitelevän parin'' roolin.
Alkusyksyn vietimme kuitenkin paljon aikaa yhdessä. Olin heillä jatkuvasti. Mutta jossain vaiheessa hänelle riitti, koska halusi nähdä useammin kavereita. Se oli ihan okei, mutta olihan se outoa kun ei yht'äkkiä enään nähtykkään niin usein. Masennus oli edelleen paha, enkä taaskaan voinut mennä ulos. Olin koko syksyn kotona. Kaverit eivät pitäneet yhteyttä. Ja MINÄ aloin saamaan sen ''laiskan'' roolin. Vaikka kyse oli masennuksesta. Aina kun riitelemme, hän sanoo että en jaksa tehdä ikinä mitään muuta kuin maata kotona. Syynä on masennus. Ja hän ei ymmärrä sitä. Syksyllä halusin, että hän lopettaisi juomisen, koska aina kun hän oli juomassa riitelimme ja hän rikkoi jotain. Hän ei suostunut lopettamaan alkoholin käyttöä, vaikka alkusyksystä sanoi voivansa sen lopettaa. Joten sanoin, että minäkin olen juomatta sitten sen ajan. Olimme 2-3 kk juomatta. Toki itseäni ärsytti, että en voinut juoda alkoholia sen takia, että HÄNELLÄ oli ongelmia alkoholin käytön kanssa.
Kun vuosi vaihtui aloin käymään enemmän ulkona. Yökyläilimme paljon toistemme luona. Mutta en silti ollut poikaystäväni kanssa ulkona, aina vain meillä tai heillä.
Hän kertoi myös, että oli eräs viikonloppu nukkunut hänen naispuolisen ystävänsä vieressä.
TAAS. Sanoin hänelle, että en halua hänen pitävän enään häneen yhteyttä.
Mies suuttui hieman, mutta lopulta katkaisi välit hänen kanssaan. Nainen oli vielä ihminen jonka tiesin ja kerran puhuimme juuri siitä kun kerroin, että minua ärsyttää kun poikaystäväni on nukkunut muiden naisten vieressä jne, ja hän kovasti vaikutti ymmärtävän ja oli samaa mieltä, ja HÄN oli kuitenkin se joka meni sitten myöhemmin poikaystäväni viereen nukkumaan.
Ja aina kun menimme yhdessä ulos kavereidemme kanssa, hän heitti minusta vitsejä, jotka loukkasivat minua. Hän puhui riidoistamme, niinkuin minä olisin niihin aina syypää. Minua ärsyttää poikaystäväni aikaansaamattomuus, hän ei itse tee mitään, vaan kaikki pitää tehdä hänelle. Hän ei edes itse tee työhakemuksia, vaan hänen äitinsä kirjoittaa ne. Hänen äitinsä tekee kaikki hänen puolestaan, vaikka on kyseessä jo aikuinen ihminen.
Sängyssä hän ajattelee vain omia tarpeitansa, eikä yhtään minun. Siitäkin olen sanonut, mutta ei mitään muutosta.
Vähän aikaa sitten, hän kertoi riidellessämme, että hänellä on asperger.
Luin tästä ja huomasin että hänessä on melkein kaikki samat piirteet.
Se selitti myös sen miksi hän ei ymmärrä tunnetilojani enkä saa minkäänlaista tukea.
En tiedä miten voimme lopettaa riitelyn, en tiedä miten saisimme suhteestamme taas terveen. Tuntuu kuin hän olisi pikkulapsi. Hän on todella vaikea persoona.
En tiedä miten voin pärjätä miehen kanssa, joka ei ymmärrä tunteitani. Vaikka itken, hän ei välttämättä tajua, että olen surullinen. Hänellä ei ole minkäänlaista empatiakykyä. Nykyisin hän välttelee minun kanssa olemista. Aina kun näemme, me riitelemme, JOKA kerta.
Tarvitsen neuvoja miten voin pärjätä ADHD Asperger henkilön kanssa. Miten voimme lopettaa riitelyn. Olen ihan loppu.
VASTAUS: Kiitos pitkästä kirjeestäsi. Jo se viestii minulle siitä, että olet pohtinut paljon parisuhdettasi ja motivoitunut parantamaan sitä. Jäin kuitenkin miettimään, kuinka valmis kumppanisi on tekemään töitä yhteisen hyvänne eteen. Parisuhde on aina kahden kauppa (ja kolmannen korvapuusti, kuten sanonta kuuluu). Ilman yhteistä tahtoa ei parisuhdetta voi rakentaa. Haastaisin sinut miettimään, millä ehdoilla olet itse valmis jatkamaan parisuhdetta? Entä mihin et voi enää suostua?
Kirjoitit, että alkuun poikaystäväsi vaikutti täydelliseltä. Näin yleensä rakastumisvaiheessa tapahtuu, että katselemme uutta kumppaniamme ikään kuin vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Ajan kuluessa kumppanissa alkaa kuitenkin näkemään myös vähemmän suotuisia piirteitä eli kuvamme hänestä tulee realistisemmaksi. Kuluneen vuoden aikana kuvaan on tullut mukaan myös poikaystäväsi päihteiden käyttöä, tavaroiden rikkomista ja poliisin kanssa asioimista. Nämä piirteet eivät valitettavasti yleensä itsestään korjaannu ellei asianosainen ota itse vastuuta teoistaan ja hae apua.
Kirjoitit myötäilleesi pari ensimmäistä kuukautta kumppanisi mielipidettä ja mukautuneesi hänen tahtoonsa. Minkähän takia teit niin? Myöhemmin, kun aloit ilmaista omaa mielipidettäsi, on alkanut yhä enemmän voimia kuluttava riitely. Ajattelen niin, että riitely ei sinänsä ole pahasta. Ratkaisevaa on, kuinka riidellään ja kuinka riita pystytään sopimaan. Rakentavassa riitelyssä molemmin puolinen kunnioitus säilyy erimielisyyksistä huolimatta. Tärkeää on myös molemmin puolinen joustavuus sekä kyky kompromissiin. Riidan jälkeen olisi tärkeää tehdä sovinto, ettei riita ikään kuin "jää päälle". Jatkuva riitely syö voimavaroja ja nakertaa vähitellen itsetuntoa.
Yksi keskeinen riidan aiheenne on ollut poikaystäväsi naisystävät. Jokaisessa parisuhteessa on omat sääntönsä siitä, mikä on sallittua ja mikä taas ei. Kun olet ilmeisen selkeästi ilmaissut poikaystävällesi, ettet halua hänen nukkuvan toisten naisten kanssa, niin mielestäni hänen tulisi kunnioittaa tätä pyyntöä. Oletteko keskustelleet siitä, kuinka hän suhtautuisi, jos sinä vastaavasti nukkuisit toisen miehen kanssa?
Kirjoitit kärsiväsi itse masennuksesta ja poikaystäväsi taas ADHD:stä sekä Aspergeristä. En voi näiden tietojen perusteella ottaa sen enempää kantaa näihin diagnooseihin tai siihen, kuinka nämä heijastuvat parisuhteeseenne. Minusta olisi tärkeää, että teillä molemmilla olisi omat hoitokontaktinne (niin kuin ehkä onkin?) ja voisitte näissä kontakteissa käsitellä oireitanne myös parisuhdenäkökulmasta.
Minua kosketti erityisesti kun kirjoitit, ettei mies ymmärrä tunteitasi. Vaikka itket, hän ei välttämättä ymmärrä suruasi. Tämä lienee merkki empatiakyvyn rajallisuudesta, niin kuin itsekin arvelit. Kyky empatiaan on kuitenkin parisuhteessa kovin tärkeää. Ilman sitä ei toiselta voi saada tunnetukea. Parisuhteesta huolimatta voi siis tunnetasolla jäädä kovin yksin. Yksinäisyys parisuhteessa voi olla hyvin raastavaa. Joskus aito yksin olo (ilman parisuhdetta) voi sen jälkeen olla helpottavaa ja voimia antavaa. Tunnetukea voi silloin herkemmin etsiä ja sitä kautta myös saada myös muilta ihmisiltä; ystäviltä, sukulaisilta tai vaikkapa terapeutilta. Niin vaikeaa kuin parisuhteen lopettaminen usein onkin, voi se pidemmän päälle olla myös eheyttävää.
Kysyit, miten voisitte lopettaa riitelyn ja miten saisitte suhteestanne taas terveen. Tässä tilanteessa ja näiden antamiesi tietojen valossa en valitettavasti näe parisuhde-ennustettanne kovin hyvänä. Kirjoitit olevasi aivan loppu ja parisuhteenne kuulostaakin kovin kuluttavalta. Minusta olisi tärkeää, että keskittyisit nyt omaan jaksamiseesi ja jättäisit parisuhdeasiat ainakin vähäksi aikaa tauolle. Jos sinulla ei ole vielä terapiakontaktia, niin suosittelen sinua etsimään sellaisen esimerkiksi terveysaseman, opiskelijahuollon tai työterveyshuollon kautta.
Tärkeää on säilyttää empatiakyky itseään kohtaan; olla hyvä itselle. Sinä ansaitset sen!
KYSYMYS: Kirjoitan tänne jälleen. Suhde on viime kirjoituksen jälkeen edistynyt parempaan, mutta nyt iski jälleen dilemma josta kirjoitan ja haluaisin tähän vastauksia, apuja, neuvoja, ihan mitä vain.
Nainen haluaisi nyt pistää suhteen poikki. Tai itseasiassa ei edes tiedä haluaako vai ei. Jotta sopan ymmärtäisi niin pitää kertoa vähän lisää eli:
Kinastelimme lauantaina naisen ajankäytöstä ja miten hänestä tuntuu, että kun kerron hänelle omista ajatuksistani ja tuntemuksistani niin hän hermostuu niistä. Mainittakoon nyt ensimmäisenä, että naisella on tällähetkellä opintojen takia paljon stressiä ja hyvin herkästi hermostuu ja persoonaan kuuluu ettei hän kestä varsinkaan stressaantuneena pientäkään kritiikkiä. Edes rakentavaa tai sellaista ''minusta tuntuu tältä tämän asian takia..''. Meillä on siis yhteinen aika vähentynyt. En tarkoita, että pitäisi kokoajan nyhjätä toisen vieressä, mutta hänellä on nykyisin jatkuvasti menoa. Tästä siis mainitsin hänelle. Aikaisemmin tästä ei tullut mitään riitaa, mutta nyt hän jostain syystä kiskoi senkin mukaan, että olin puhunut ajankäytöstä aikaisemmin. No samalla paljastui tuo, että hänestä on tuntunut, että syyllistän häntä kun kerron syitä miksi minusta on välillä tuntunut jokin asia pahalta. No puhuimme nämä asiat halki ja kaikki oli hyvin.
Sunnuntaina aamu ja päivä meni ihan normaalisti toisen kanssa jutellessa ja aikaa viettäessä ja hyvällä tuulella olimme kumpikin. Juteltiin siinä sitten asioita ja sitten tuli puheeksi sattumalta pieni pala meidän menneisyydestämme. Pettäminen. Nainen oli siis pettänyt minua kerran menneisyydessä exän kanssa. Minä olin antanut tämän tapahtuneen jo anteeksi, mutta hänestä oli tuntunut, että en ollut antanut sitä anteeksi vaikka siitä on kauan aikaa kun viimeksi tästä aiheesta puhuttiin ja silloin kerroin antaneeni sen anteeksi. Ilmeisesti hän ei ollut uskonut minua. Naisella oli tästä paha olo ja hän lähti lenkille ja sinä aikana sekä hän, että minä rauhotuimme. Hän oli rauhoittunut ja minä myös ja juttelimme sitten ihan normaalisti taas mukavia. No jatkoimme lisää keskustelua myöhemmin hänen tahdostaan ja koska minäkin halusin selvittää asian. Meillä oli aikaisemmin käynyt niin, että nainen oli hautonut vanhoja riitoja jotka sitten puhuim me halki ja sovimme, että jatkossa kerrotaan jos jokin asia painaa mieltä eikä sitä jäädä yksin hautomaan. No asiat sujui hyvin tuon sopimuksen jälkeen, mutta nyt puolenvuoden jälkeen alkoi paljastumaan (sunnuntaina), että nainen oli hautonut meidän vanhojakin riitojamme mielessään taas kerran, mutta ei vain ollut kehdannut kertoa niistä minulle. Ei kaikkia, mutta osaa riidoista. Ihmettelin miksei hän ollut kertonut minulle, että häntä oli jäänyt kalvamaan vanhat asiat ja hän ei itsekkään tiennyt miksei ollut kehdannut kertoa. Tässä kohtaa hän kertoi ettei tiedä rakastaako minua enää ja haluaako olla kanssani, koska hänellä on niin paha olo ja, että haluaa olla yksin. Hänen mielensä muuttui vähän väliä niin, että ensin hän halusi omaa aikaa miettiä yksin ilman mitään suhteita ja yhteydenpitoa ja sitten yhtäkkiä hän halusi katkaista samantien ja taas muutti mieltään, että haluaakin miettiä rauhassa, mutta haluaa samalla kuitenkin puhua minulle, mutta ilman mitään hellyydenosoituksia yms. Mieli siis muuttui keskustelujen aikana vähän väliä. Olin täysin ihmeissäni, koska olin luullut meillä menevän aivan hyvin ja niin hänenkin mielestään joten tämä hänen olotilansa tuli aivan puuntakaa ja se tuli hänellekkin aivan yhtäkkiä tämän keskustelun aikana kun puhuimme siitä, että hän oli hautonut vanhoja riitoja. Tämä hänen riitojen hautominen osoittautui syyksi. Hän kertoi, että oli miettinyt tuon pettämis-keskustelun aikana kanssa haluaako olla minun kanssani, mutta lenkillä käyminen oli parantanut hänen oloaan ja sysännyt moiset mietteet pois. Kyselin häneltä mitkä riidat ja muut syyt olivat tämän olon aiheuttaneet. Hän ei osannut tarkalleen vastata mitkä olivat aiheuttajat, mutta lopulta kertoi muutaman mistä yritin hänen kanssaan jutella:
1. Minä olin antanut pettämisen anteeksi, mutta hän ei ollut vielä antanut itselleen sitä anteeksi ja sanoi, että tässä olisi syytä hänelle lähteä. Minä sanoin, että ei ole sillä olen antanut anteeksi ja hän intti tuota, että hän ei ole itselleen ja ei toista petä jos rakastaa. Minä sanoin, että jotkut pettävä vaikka rakastaa jos on esimerkiksi vanhoja tunteita exää kohtaan (hänellä oli ollut). Ex ei ole enää kuviossa mitenkään ja nainen oli aikaisemmin väittänyt hyväksyneensä myös asian, mutta sanoi nyt, että aihe oli niin kipeä ettei hän ollut kyennyt puhumaan siitä kanssani viimeisimmän keskustelun jälkeen. Hän myönsi myös, että on syyttänyt itseään tämän ajan ja syyttää edelleen eikä tiedä kauan kestää kun hän antaa itselleen anteeksi tai antaako ikinä. Minä sanoin, että se vaatii aikaa, mutta minä kyllä jaksan odottaa enkä tuomitse häntä siitä ja olen jo aiheesta päässyt yli. Inttäminen jatkui edelleen.
2. Hänestä on tuntunut, että kyselen kokoajan hänen tekemisistään, menoistaan ja mitä hän puhuu muiden kanssa ja ettei hänellä ole mitään yksityisyyttä ja, että minun muka pitäisi tietää kaikki. Tästä sanoin, että olimme aikoinaan sopineet, että hän voi sanoa minulle kun haluaa omaa tilaa niin annan hänen olla aivan rauhassa. Ei ole pyytänyt sitä ja minä en tietääkseni muutenkaan paljoa kysy häneltä. Kysyn hänen päivästään kun hän tulee kotiin, että oliko millainen päivä. Jos huono niin yritän vähän piristää häntä ja jos hyvä niin olen iloinen hänen puolestaan. Saatan kysäistä mitä siellä tapahtui, mutta en muuta. Jos hän on ulkona kavereiden kanssa niin annan hänen olla aivan rauhassa sillä tiedän hänellä olevan kaikki hyvin, mutta muutaman tunnin päästä (3-6h jälkeen) saatan kysäistä miten ilta menee ja mitä puuhastelevat. Hän on ihan reilusti vastannut, että ovat vaikka keilaamassa, kahvilla tai pelaamassa aliasta ja, että mukava ilta (tämänkään takia en ole ajatellut, että hän on noin ajatellut, koska aina reilusti kertonut mitä tekevät ja omien sanojensa mukaan kertonut ihan mielellään). Tähän olen vastannut, että mukavaa kun on kiva ilta ja en ole sen tarkemmin kysellyt paitsi jos nainen itse on kertonut esimerkiksi jonkun kaverin toilailleen niin olen saattanut kysyä mitä tämä kaveri oikein teki. Kerran tai kaksi kysyn miten ilta sujuu riippuen kuinka myöhään hän on ulkona. Silloin kun hän puhuu puhelimessa, whatsappissa, facebookissa tai skypessä jonkun kanssa niin joskus kysäisen kenen kanssa hän juttelee ja hän vastaa aina kenen kanssa ja vastaan vaan, että ''okei'' tai kysäisen, että mitäpäs asiaa tällä kaverilla oli. Kysyn siis vain ihan uteliaisuuttani ja senkin takia, että jos naisella on menoa kaverin kanssa niin en sitten ihmettele missä hän on ja voin rauhassa keskittyä omiin puuhiini. En myöskään tunne kaikkia naisen kavereita hyvin joten senkin takia kysäisen, että tavallaan opin kysymällä vähän enemmän näistä kavereista millaisia ovat. Puolustelin kyllä vähän itseäni sanomalla nämä hänelle ja se suututti häntä ja hän vain vastasi, että tuntuu siltä, että minun pitäisi tietää kaikki. En ole ajatellut niin. Ihan uteliaisuuttani kysyn ja tottakai haluan tietää miten päivä meni ja, että onko hänellä kivaa kavereiden kanssa (ei aina, koska osa kavereista tykkää ryypätä ja hän ei lainkaan ja välillä ahdistuu siinä seurassa ja haluaa pois, mutta ei kehtaa lähteä heidän seurastaan). Välillä on käynyt niin ettei nainen ole tullut kotiin kun on pitänyt ja ilta venynyt pitkälle ja kun olen ihan nätistikkin tästä sanonut niin hän on siitä suuttunut ja raivonnut minulle. Tietysti itsekkin alan hermostua jos toinen raivostuu kun kysyn vain syytä miksi ilta venyi ja kerron, että odotin häntä kotiin. En kuitenkaan aina sano vaan useimmiten totean, että asia ok ja siitä ei sen kummemmin puhuta.
3. Suhteemme alussa kun olin vielä aika tyhmä ja kokematon parisuhteiden suhteen niin tokaisin naiselle sängyssä todella typerän ja loukkaavan kommentin jota pyysin heti anteeksi ja kysyin miten voisin hyvittää sen. Nainen oli siis niin liukas esileikistämme, ettei yhdyntä onnistunut mitenkään, koska hän oli niin liukas, että luisuin ulos hänestä yritimme sitten mitä asentoa tahansa ja koko sänky oli märkä. Lopulta totesin ettei tästä tule mitään kun olet niin kostea ja lopetimme touhun siihen. Nainen sanoi, että se tuntui todella pahalta kun sanoin noin ja pyysin sitä anteeksi koko sydämmestäni ja olen katunut sitä koko tämän ajan. Hän kertoi nyt, että tuo kommentti on syöpynyt hänen päähänsä eikä suostu lähtemään pois. Hän oli vakuutellut antaneensa tämän anteeksi, mutta ei sitten ollutkaan.
4. Koska naisella on ollut paljon stressiä niin hän on ollut todella hermona. Sen takia meillä on tullut mitättömistäkin asioista riitoja, mutta ne on aina sovittu ja kumpikin on pyytänyt anteeksi. Nyt hän mietti, että koska meillä on ollut niin paljon riitoja niin hän ei tiedä onko meidän järkevää olla yhdessä. Minä totesin, että on, koska kuitenkin riidat ovat johtuneet pääasiassa hänen stressistään ja siitä miten hermona on. En ole ainut joka kärsii tästä hänen tämänhetkisestä stressistään. Totesin myös, että näiden pikkuriitojen avulla olen oppinut toimimaan hänen stressitilansa kanssa paremmin ja oppinut varomaan sanojani. Hän silti pohtii eroa ja, että haluaa olla yksin ja ei oikein tiedä mitä tekisi. Haluaa kuitenkin saattaa opinnot päätökseen, mutta ei tiedä valmistuuko (minä tiedän, että valmistuu. Olen auttanut opinnoissa ja hänellä on hyvät arvosanat ja näytötkin menneet kunnialla läpi ja silti hän stressaa siitä). Nainen ei oikein osaa sanoa haluaako olla kanssani vai ei ja rakastaako minua edelleen vai ei näiden edellä mainittujen asioiden takia.
Kun lopetimme keskustelun tästä aiheesta niin sanoin hänelle, että annan hänelle aikaa miettiä kaikessa rauhassa yksin. Hän sanoi, että saan puhua hänelle, mutta mitään hellyydenosoituksia hän ei anna vaikka minä itse antaisin.
Kuitenkin kun lopetimme keskustelun (skypettelimme webit auki kun hän oli ystävänsä luona) niin hän lähetti lentopusun, lentohalin ja toivotti hyvää yötä samaan tapaan, kuin aina ennenkin (Hyvää yötä, kauniita unia oman kullan kuvia, nuku hyvin) ja hymyili minulle. Vaikka hän vaikutti keskustelumme aikana kylmältä kun kuunteli minua niin välillä se hänen kylmyytensä murtui ja hän itki avoimesti ja totesi, että hänellä on paha olo ja siksi ei tiedä. Hänellä on tunteet ja ajatukset kuulemma aivan sekaisin. Kuitenkin hän kuunteli ja puhui minulle nyt aivan avoimesti. Kohta kakkosesta hän mainitsi, että oli ajatellut vähän liikaa, mutta hänellä on nyt silti paha olo ja haluaa olla yksin. Hän myös sanoi, ettei tiedä eikä ymmärrä miksei kertonut minulle näistä olotiloistaan aikaisemmin. Hän sanoi, että hänelle tuli vasta siinä lenkin aikana tämmöisiä ajatuksia. Sanoin hänelle, että tällä hetkellä paras ratkaisu kummallekkin on nukkua yön yli ja katsoa sitten haluaako hän puhua vai olla vielä yksin ja onko olotila muuttunut mihinkään ja ettei tehdä hätiköityjä päätöksiä. Silloinkin kun näin kävi aikaisemmin, että hän oli hautonut asioita niin hän otti aikalisän, mutta siinä vierähti viikko kun kaikki oli taas kunnossa. Luulen, että nyt käy vähän samoin, mutta en ole aivan varma, koska hän vaikutti sen verran sekavalta. Siis oikeasti sekavalta. Välillä hän itki, välillä vaikutti vihaiselta, välillä vain turhautuneelta ja välillä taas ihan rauhalliselta. Vaikka hän tuosta erosta puhuikin niin samalla hän sanoi, että haluaisi pitää minut elämässään.
Ajatukset ovat tästä hieman sekaisin, koska hän antaa ymmärtää, että haluaa kokonaan pois ja ei halua ollaan missään tekemisissä ja sitten sanoo päinvastaista ja sitten sanoo ettei ole menossa mihinkään vaan haluaa aikalisän ja tämä on vain takapakkia yms. Mitä tässä tilanteessa pitäisi oikein tehdä? Sen ymmärrän, että pitää antaa hänelle omaa aikaa nyt, mutta onko antaa tähän mitään apuja, että miten esimerkiksi saisin hänet puhumaan tuosta pettämisestä vaikka se on kipeä asia. Millekkään parisuhdeterapeutille hän ei suostu lähtemään. Vaisto ja aikaisempi kokemus sanoo, että tässä käy vielä hyvin kunhan hän saa aikaa, mutta sydämmessä on kuitenkin pieni pelko, että mitä jos hän lähtee. Nainen sanoi kuitenkin, että hänen on itsekkin vaikea olla ilman minua ja olla hempeilemättä minulle, mutta pakko jotta hän voi rauhassa pohtia. Se hänen hyvän yön toivotuksensa mitä hän yleensäkin tekee, nuo puheet ettei hän ole menossa mihinkään ja tuo, että hänen on vaikea olla ilman minua niin mielestäni kuitenkin kertovat siitä, että hän haluaisi olla kanssani, mutta hänen tunteensa ja päänsä on pahan olon takia nyt hieman sekavassa tilassa.
Suhteemme voi muuten hyvin ja meillä on suhteessa paljon enemmän hyviä kokemuksia ja asioita, kuin huonoja. Sen tietää meistä kumpikin, mutta hän sanoi siitäkin, että nykyisessä mielentilassa ei pysty ajattelemaan hyviä eikä huonoja asioita. Meillä on kuitenkin tulevaisuudenkin suunnitelmat aivan samanlaiset ja meistä kumpikin nauttii toisen seurasta kun olemme kahden tai muiden ihmisten kanssa ja aivan avoimesti näytämme tunteemme. Olemme jo päättäneet lasten nimet, missä asuisimme tulevaisuudessa, minä säästän tällä hetkellä rahaa tulevaisuuttemme varten ja olemme muutenkin tehneet paljon tulevaisuuden suunnitelmia kuten ajatelleet matkustaa ennen lasten hankintaa.
Unohdin mainita tuossa aiemmin vielä yhden asian mikä häntä vaivaa. Muutama hänen kavereistaan ja omistani on sanonut hänelle, että hän ei muka yritä yhtä kovasti tässä suhteessa tehdä töitä, kuin minä. Sekin on vaivannut häntä ja se purkautuu nyt minuun. Hän väittää, että minäkin olen antanut ymmärtää niin noiden edellä mainittujen asioiden takia. En ajattele niin ja sanoin suoraan, että tiedän hänen tekevän parhaansa tässä suhteessa kuten minäkin ja se riittää. Silti sekin vaivaa häntä.
VASTAUS: Valotit pitkässä kirjeessäsi suhteenne tilaa monelta kantilta. Kirjeesi alussa kiteytät oleellisen (tai ainakin niin minä viestisi luin): kumppanisi haluaisi pistää suhteen poikki – tai ei itse asiassa tiedä haluaako vai ei.
Kerrot myös että hän haluaisi tilaa miettiä suhdettanne ja sitä mitä hän itse haluaa. On tärkeää että kunnioitat hänen pyyntöään. Jotkin elämässä vastaan tulevat kysymykset eivät vaadi pitkää aikaa tullakseen ratkaistuksi: toisten prosessointi kestää kauemmin. Kun on kysymys parisuhteesta, mukana ovat tunteet. Niiden käsitteleminen ei suju käden käänteessä. Niihin liittyvät myös toiveet, halut, tarpeet ja haaveet. Myös menneisyyden pettymykset, menetykset ja syyllisyys mutkistavat kuviota. Mietin, mahtaako kumppanisi painiskella tällaisten kysymysten sokkeloissa? Ainakin kerroit hänen sanoneen, että hänen tunteensa ja ajatuksensa ovat sekaisin. Ja kun omakin kokemuksesi oli, että kumppanisi vaikutti ”oikeasti sekavalta” (tunteet ailahtelivat laidasta toiseen), on tilan ja ajan antaminen oman itsen kuuntelemiselle varmasti tarpeen. Ole kärsivällinen ja pidä mielessäsi omakin lupauksesi antaa ”hänelle aikaa miettiä kaikessa rauhassa yksin.”
Sinulla on ymmärrettävästi omat tunteesi, toiveesi, pettymyksesi ja haaveesi suhteessa kumppaniisi ja yhteiselämäänne. Hän on sinulle tärkeä, haluat auttaa häntä ja toisaalta pelkäät menettäväsi hänet. Haluat pitää hänestä kiinni. Nyt hän kuitenkin tarvitsisi henkistä tilaa selvittääkseen, mitä hän itse oikein haluaakaan. Hänen on nyt nähtävästi tarpeen kuulostella omia tunteitaan ja miettiä mitä sinulta, parisuhteeltanne ja koko elämältä haluaa. Voi olla että sen selvittäminen vie häneltä pidemmänkin ajan – yön yli nukkuminen ei välttämättä riitä. On tärkeää että annat hänelle sen ajan mitä hän tarvitseekaan, vaikkei se varmaankaan ole sinulle helppoa.
Kerroit ymmärtäväsi että hän tarvitsee nyt aikaa. Haluaisit kuitenkin auttaa häntä, koska välität hänestä. Ehkä sinun kannattaa kuitenkin luottaa siihen, että hän tietää kuitenkin itse parhaiten mitä ja millaista apua hän tarvitsee. Ja ellei hän nyt vielä tiedä, ajan kanssa sekin selviää.
Parisuhde muuttuu ajan mittaan. Välillä ollaan lähempänä toista, välillä otetaan etäisyyttä. Näin kuuluu ollakin. Voisiko olla niin, että tämä on yksi vaihe teidän parisuhteessanne: osa parisuhteen tervettä muutosta ja kumppaneina ja ihmisinä kasvamista? Kirjoitathan lopussa että suhteenne ”voi muuten hyvin” ja että siinä on molempien mielestä paljon hyviä puolia.
KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä 23 vuotta ja naimisissa kohta 20 vuotta. Suhde alkoi, kun olimme molemmat eronneet edellisistä liitostamme. Jo suhteen alussa meillä oli erilaisia näkemyksiä läheisyydestä ja hellyydestä. Minä olin eronnut lyhyestä liitosta ja uskoin täysin rakkauteen ja olisin halunnut näyttää ja saada ihailua, hellyyttä, läheisyyttä ym. Mies oli jätetty ja hän oli hyvin varovainen ja pidättyväinen tunteiden näyttämisessä. Hän kuitenkin halusi sitoutua ja halusi meidän menevän kihloihin melko nopeasti. Ajattelin, että hän oppii luottamaan minuun ja näyttää tunteitaan myöhemmin.
Menimme naimisiin ja vuosi häiden jälkeen syntyi ensimmäinen lapsi. Olin onnellinen, mutta tyytymätön siihen, että mies ei näyttänyt tunteitaan minua ja lastamme kohtaan. Lapsemme ollessa pieni, hoidin kotityöt ja lapsen hoitamisen lähes yksin. Mies teki pitkiä päiviä ja työmatkoja ja riitelimme usein kotitöistä ja lapsen hoitamisesta. Sain aina kuulla, että pari vuotta on tiukkaa ja sitten helpottaa. Nyt lapsemme on 17-vuotias ja edelleen hoidan kotityöt lähes yksin, lapsi kyllä auttaa ja osallistuu jonkin verran. Mies omistautuu työlleen ja heittäytyy kotiin tultuaan sohvalle torkkumaan ja telkkaria katsomaan. Välillä mainitsen hänelle, kuinka väsynyt olen kaiken hoitamiseen yksin, mutta hän ei suostu kuuntelemaan. Tunnen myös yksinäisyyttä suhteessamme, kun mies ei kuuntele minua eikä ota minua huomioon. Läheisyys on hävinnyt väliltämme ja riitelemme paljon. Meidän liitto on ollut lähes koko ajan hyvin riitaisa ja siitäkin olemme riidelleet. Minun mielestä hyvässä avioliitossa ei tarvitse riidellä koko ajan. Miehen mielestä se on täysin normaalia. Minä haluaisin sopia riidat heti ja mies ei. Hän saattaa pitää mykkäkoulua useitakin viikkoja eikä suostu koskaan pyytämään anteeksi. Aikaisemmin tein aina jossain vaiheessa sovinnon ja otin riidan syyt niskoilleni, jotta saisin tilanteen normaaliksi. Viime aikoina en ole enää jaksanut ja halunnut niin tehdä ja asiat ovat jääneet käsittelemättä. Minä koen tilanteesta suurta surua ja ahdistusta, miehen mielestä kaikki on hyvin.
Olemme käyneet pariterapiassa muutaman kerran noin vuosi sitten. Hetkeksi tilanne muuttui, mutta muutaman viikon jälkeen kaikki palasi samaan vanhaan kuvioon. Olen käynyt terapeutilla juttelemassa myös yksin. Hänen mielestään minun toimintatapojen muuttaminen ei yksin auta ja hänen mielestään mieheni käyttäytyminen on henkistä väkivaltaa. Nyt pohdin kovasti, pitäisikö erota ja rakentaa oma elämä ilman turhia odotuksia. Vai jäädä tähän liittoon, unohtaa omat toiveet ja tarpeet ja elää yhtä onnettomana ja surullisena kuin tähänkin asti. Tilanne on minun mielestä sietämätön ja vaikuttaa suuresti minun fyysiseen ja henkiseen terveyteen.
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Luin kirjeestäsi, että olet nyt ikään kuin tien risteyksessä: pohdit jatkaako parisuhdetta vai erotako. Kerroit että olette olleet jo pitkään yhdessä, 23 vuotta. Muistelet suhteenne alkuvaiheita, sitä miten oletit että miehesi alkaisi näyttää tunteitaan myöhemmin opittuaan luottamaan sinuun edellisen suhteen kolhujen jälkeen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Muitakin pettymyksiä olet kokenut: koet yksinäisyyttä eikä miehesi tunnu haluavan kuunnella sinua eikä ota sinua huomioon. Myös parisuhteen riitaisuudesta teillä on eri näkökannat.
Haluan alkuun nostaa esille yhden asian, jonka kirjettäsi lukiessani panin merkille: kävitte jossain vaiheessa pariterapiassa ja se muutti asioita muutaman viikon ajaksi. Näkisin tässä pienen toivonkipinän. Voisiko olla mahdollista että koettaisitte vielä yhdessä saada avioliittoonne muutosta? Sen aikaan saaminen ei ole aina helppoa ja voi vaatia pitkäjänteistä työtä, mutta ennen kaikkea molempien sitoutumisen parisuhteen uudistamiseen. Vanhoihin kaavoihin on usein liiankin helppo huomaamattaan palata – vaikka ne olisivat tuhoisiakin, ne ovat kuitenkin tuttuja ja turvallisia. On tärkeää että kumpikin tiedostaa parisuhteen merkityksen sekä sen, että sille tulee antaa aikaa ja huomiota ja että sen eteen on tehtävä joskus kovastikin työtä. Yksinäisyys parisuhteessa sattuu kipeästi. Parisuhde, jossa molemmat voivat hyvin, on voimavara elämässä. ”Huono” parisuhde taas kuormittaa ja vaikuttaa kielteisesti myös muilla elämänalueilla. Olisiko teidän avioliittonne vielä pelastettavissa? Keskustelu on erittäin tärkeää yhteyden löytämiselle ja sen ylläpitämiselle. Rohkeus ilmaista tunteita, avata omia kokemuksiaan ja kuunnella toista ovat vuorovaikutustaitoja, joita voi harjoitella.
Kirjeesi viimeisistä virkkeistä luin, ettet oikein itsekään taida uskoa jaksavasi parisuhteessanne, jos kaikki jatkuu ennallaan. Asioiden laita tuntuu vaikuttavan vahvasti elämänlaatuusi. Siksi minusta on todella tärkeää tehdä juuri kuten olet tehnytkin: olet pysähtynyt ja alkanut miettiä vaihtoehtoja. Oletko ottanut asian puheeksi puolisosi kanssa? Oletteko pysähtyneet yhdessä punnitsemaan vaihtoehtoja: eroa ja yhdessä jatkamista? Jos jaat ajatuksiasi, eivät pohdintasi tule puolisollekaan yllätyksenä ja kumpikin ehtii prosessoida asiaa, mihin jatkosuunnitelmiin sitten päädyttekään. Avoimessa vuorovaikutuksessa piilee myös mahdollisuus uuden yhteyden löytymiselle.
Minusta näyttää että kaiken ennallaan jatkuminen ei ole sinulle vaihtoehto. Jonkin olisi muututtava. Olet alkanut ilmeisen vakavasti pohtia eroamista. Erokaan ei ole helppo vaihtoehto, mutta joskus muuta vaihtoehtoa ei oikein löydy. Kerrot käyneesi terapeutilla myös yksin. Ehkäpä se voisi olla yksi paikka pohtia eroa ja punnita kaikkea siihen liittyvää?
Ajattelen että olisi hyvä käydä pariterapiassa yhdessä puolisosi kanssa – siinäkin tapauksessa että päädytte eroon. Näin voisitte saada tukea ja apua tunteiden käsittelemiseen, keskinäiseen vuorovaikutukseenne ja kokonaisuuden työstämiseen.
