Hullut mutsit

Münchhausen-oireyhtymä on todennäköisesti kummallisin tauti minkä tiedän.

Terve teeskentelee sairautta saadakseen huomiota.

Munchausen by Proxy on syndrooman toinen, ns. kehittyneempi välillinen muoto eli hullun ämmän tauti.
MBP:ssä aikuinen holhooja valehtelee lapsen olevan sairas. Tulos on että lapsi itsekin uskoo olevansa kipeä, vaikka onkin terve.

Yleisimmin MBP:n osapuolina ovat perheen äiti sekä jälkikasvu, tavallisesti tytär. Yleensä äidillä on jonkin sortin tietoa lääketieteestä. Kodin hyllyllä on 100% varmuudella Joka Kodin Lääkäri. Useissa tapauksissa hullu mutsi on itseasiassa ammatiltaan hoitaja.

Ja kuten arvata saattaa, tämä umpikiero asetelma on pohjana oikealle tarinateollisuudelle elokuvissa. MBP-klassikkoina mainitaan usein Bruce Willisin Kuudes aisti, vaikka sairaus on oikeastaan vain leffan osajuoni. Hullu, omia lapsiaan myrkyttävä mutsi on Mischa Barton.

Minä törmäsin MBP:hen kirjan kautta. Julie Gregoryn Sickened (2004) on tarina tytöstä joka on koko elämänsä luullut olevansa kuolemansairas, kiitos hänen hullun mutsinsa. MBP on nykyään yleinen juoniaines niin tositelkassa kuin koko-illan elokuvissa, etenkin kauhuelokuvissa. Hyvä esimerkki on vuoden 2005 espanjalainen kauhuleffa Fragile. Muitakin varmasti on, otan kiitollisuudella suosituksia vastaan.

Elokuvat ja kirjat ovat ottaneet tämän pähkähullun sairauden toisen muodon omakseen koska sairaudella on yhtymäkohtia keksittyihin tarinoihin. Sairaudessa itsessään on kyse luovasta prosessista, jossa olemattomia oireita loihditaan tyhjästä.

Taudin ristiminen vuonna 1720 syntyneen kirjailijan, Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausenin mukaan on vain oikein. Aatelisherra tuli kuuluisaksi epätodennäköisistä tarinoistaan. Esimerksiksi pudottuaan jorpakkoon paroni veti muka itsensä ylös tarttuen kädellä tukkaansa.

Ai niin, ja tietysti hän lensi myös tykinkuulalla.

MBP sai nimensä vuonna 1977 kun brittiläinen lääkäri hoiti kahta lasta jotka voivat selittämättömällä tavalla pahoin vaikka arvot olivatkin kohdallaan. Kävi ilmi että mutsi oli syöttänyt kakaroille suolaa. Lääkäri, Roy Medow muuttui hetkeksi elokuvan salapoliisiksi. Saadessaan selville että vika oli mutsissa eikä vekaroissa Medow havaitsi törmänneensä oireyhtymään jolla ei ollut vielä virallista nimeä vaikka se oli olemassa.

Nyt näyttää siltä että taudista on tullut melko suosittu.

Kiintoisaa on että Munchausen By Proxy Syndrome-tautinimitys luotiin vain vuotta ennen kuin Tukholma-syndrooman keksimistä. Vuonna 1978 alettiin puhua siitä oudosta tavasta jolla Tukholmalaisen Kreditbankin ryöstäjat muodostivat tunnesiteitä panttivankiensa kanssa.

Medown mielessä uusi tauti muistutti jo 1951 diagnosoitua Munchausenin syndroomaa. Molemmat kuuluvat luokkaan "itseaiheutetut häiriöt" jolle on ominaista psyykkisestä tarpeesta johtuva oireiden teeskentely tai tahallinen tuottaminen ilman ulkoisen edun tavoittelua.

Nämä sairautta esittävät elokuvat ovat kasvattavia, kuuluu yleinen väite. Koska koko 2000-luvun ajan elokuvaterapia on yleistynyt, sairautta esittäviä elokuvia käytetään kipeiden ihmisten parantamiseen.

Luin äskettäin Turkin valtionyliopiston projektista jossa Hollywood-elokuvaa käytettiin perfektionismi-häiriön hoidossa. Ilmeisesti katsomalla toisia perfektionisteja valkokankaalla todelliset perfektionistit alkoivat ottaa rennommin.

Yleisesti ottaen sairauksilla elokuvissa tuntuu olevan kahdenlaisia tehtäviä. Omaelämänkerroissa pääosanesittäjä sankarillisesti selviää sairaudesta ja sen rajoitteista. Usein sairauden esittäminen on vain tekosyy. Diabetes on esimerkiksi poikinut oman genrensä jota joskus kutsutaan nimellä Diabetic Horror, sokeritautikauhu. Hyviä esimerkkejä ovat Larry Cohenin Ambulance (1990) sekä B-luokan kauhuleffat Scarecrow Gone Wild ja Candy Stripers joissa molemmissa on diabetesta sairastava sankari.

Näitä elokuvia katsellessa voi oppia ainakin sen miltä kusi maistuu. Diabeteksen tutkimuksen virstanpylväänä voidaan pitää Dobson-nimistä lääkäriä joka vuonna 1776 selvitti että pissan makeus johtuu sokerista joka ennen kuseen siirtymistään sijaitsee veressä.

Verensokeri voidaan nykyään mitata paljon helpommin kuin maistamalla.

Thrillerin No Good Deed alussa etsivä Friaria esittävä Samuel L. Jackson mittaa verensokerin ja ruiskuttaa insuliinia suoneensa. Outoa kyllä tässä leffassa sairaus on esitetty positiivisessa valossa. Sairaudestaan huolimatta poliisimestari ei ole mikään herneenpoimija.
.

Kirjoitettaessa soi Blonde Redhead: Penny Sparkle