Homo ja-lesboelokuva? Palomieselokuva? Seiväshyppääjäthrilleri? No, homodekkarit ovat kyllä kukoistava alagenre kirjallisuudessa. Ja tehdäänhän baseball-elokuviakin. Mutta tarvitaanko homoleffoja esittäviä festivaaleja? Outi Heiskanen oli perustamassa maailman ensimmäistä suomalaista homo&lesbo-leffafestaria vuonna 1992. Heiskasen mukaan koko jutun tarkoitus oli tehdä itsensä tarpeettomaksi. Sen jälkeen kun valtavirta oli niellyt homot ja lesbot osaksi elokuvallista dieettiä, festivaali oli määrä unohtaa, kuin aspiriini pääkivun jälkeen. Vinokinon olemassalolo 20 vuoden jälkeen osoittaa Heiskasen mukaan että marginaalin homouttaminen ei ole tapahtunut kuten aie oli. Tärkeät luokittelukysymykset tekevät paluunsa. Homo-ohjaaja Markku Heikkisen uusin All Boys, Poikien Bisnes ilmestyi DVD:nä Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Tätä ennen se on julkaistu Saksassa. (Aiheen tiimoilta on myös kaikille avoimet bileet Andorrassa Vinokino-festareiden yhteydessä 30.10)
Dokumentissa tulee esille jo tavaramerkiksi muodostunut tsekkimiesten panseksuaalisuus. Kaikkea pannaan, transusta heteroon. Kommunismin kuoltua erityisesti Prahan miesten halun rajattomuudessa ja piittamattomuudessa homo/hetero-jaotteluita kohtaan nähtiin yhteys maailmanpolitiikkaan.Heikkisen dokkari seuraa hiukan samoissa urissa kuin puolalainen Wiktor Grodeck. Vuonna 1994 hän teki dokumentin Not Angels But Angels jossa esiteltiin Prahan ylpeitä homoilevia heteromiehiä.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana LGBT-elokuvat ovat rentoutuneet. Tätä ennen samansukupuolisten välistä jännitystä on joutunut hakemaan piiloviesteistä- kuin kommunisti Ladan ikkunassa länsirajalla.Ensimmäinen englantilainen elokuva jossa käytettiin sanaa homoseksuaali oli Basil Reardenin Victim (1961).Elokuva keskittyi niihin traagisiin seurauksiin joita homovihamielisyys aiheuttaa, miehet jotka paljastuvat homoiksi hirttävät poikkeuksetta itsensä eikä tunnelma ole kannustava.
Ilmassa ei ole sitä feel good- henkeä kuin myöhemmissä 1990-luvun brittiläisissä ulos kaapista-leffoissa. Teinihomot homoilevat eikä juoni oikeastaan poikkea valtavirran tyttö kohtaa pojan-tarinoista. 1990-luvulla alettiin puhua ssv-homoelokuvista. Safe for Straigh viewing tarkoitti että kuka tahansa saattoi katsoa homoja valkokankaalla pahoittamatta mieltänsä. Kriitikoiden mielestä erityisesti Hettie McDonaldin Beutiful Thing oli esimerkki "karkkihomogenrestä".
Homoulottuvuuden sisältävät mainstream-leffat ovat oma kategoriansa. Perhe-elokuvana tunnettu Ihmemaa Oz on homopiireissä edelleen kulttiklassikko. Top Gunin lentopallokohtaus, hikoilevine torsoineen, Paistetut vihreät tomaatit, Marlene Dietrich Marokossa, Greta Garbo kuningattarena. Mutta mitä tapahtuu kun H/L-leffa tulee mainstreamiin? Homoudesta tai lesboudesta ei enää puhuta. Näyttää siltä että jos elokuva on tarpeeksi hyvä katsojia ei kiinnosta henkilöiden sukupuolinen suuntaus. Ainakin leffakriitikko Roger Ebert totesi The Kids are All Rightin nähtyään: Ei tämä mikään lesboelokuva ole! Ja elokuvakriitikko Jussi Virratvuori kirjoittaa "Jokainen parisuhdekokemuksen omaava löytää valkokankaalta tuttuja tunteita".
Ohjaaja Lisa Cholodenkon lisäksi tärkeitä H/L -teemoja mainstreamiin tuovia tekijöitä ovat Tom Kalin ja Tom Ford. Vinokinon Outi Heiskasen mukaan jälkimmäinen oli niin loistava että ohjaajalla on väistämätön "toisen elokuvan paniikki" tiedossa. Christie Vachon on tuottanut homo-ohjaaja Todd Haynesia. Vachon myös tuotti Todd Solonzin Happinessin 1998 joka on tärkeä 'paha isi'-genren edustaja.
Alkaessaan tehdä dokumenttia Itä-Euroopan homopornoskenestä Heikkinen tahtoi tehdä elokuvan jonka myös aivan tavallinen herra ja rouva Hetero voisivat katsoa narisevissa nahkanojatuoleissaan Vantaalla. Tähän mennessä Suomen televisio ei ole miettisen heterohomoja näyttänyt. All Boys on nähty viidellätoista LGBT-festivaaleilla, San Fransiscosta Reykjavikiin. Ja se ei ole ihan mitä Heikkinen alunperin aikoi. Hän kiikarissaan oli nimenomaan tuoda marginaali-ilmiö valtavirran tietoisuuteen, plasma-tv ruudulle heti urheiluruudun jälkeen.
Eräs norjalainen tuottaja jolta Heikkinen anoi rahoitusta kysyi miksi normaaleiden norjalaisheteroiden pitäisi olla kiinnostuneita homopornosta? Toinen tuottaja joka oli Heikkisen mukaan homo itsekin sanoi ettei rahoitusta tule, koska tälläiset elokuvat likaavat meidän homojen maineen. Eikö homoja voisi esittää vähän kivemmassa valossa? Siitä porno-sanasta kun tulee niin likainen olo. Heikkisen ahaa-elämys dokumenttia tehdessä oli, että suuri osa skeneen osallistuneista näyttelijöistä oli heteroita. Miksi heteromies homoilee kameran edessä? Miettisen haastatellessa kävi ilmi että suurin syy oli potti eli paalu. 15 tuhatta korunaa per leffa merkitsee vajaata 200 euroa. Yhden elokuvan tekemiseen menee kaksi päivää. Kuukaudessa lompakka pullistuu ja trash-bling vaihtuu aitoon kultaan.