Näyttää siltä että pornoteatterissa aika on pysähtynyt. Designin kulmakivet: aulassa killuva kahviautomaatti, punainen haiseva chesterfield-sohva, Huhtamäki Oy:n 1960-luvulla kehittämä korvallinen pahvipikari ja tietenkin käsipyyheautomaatti. Pöydällä on tuhkakuppi. Täällä saa polttaa. Ja vaikka tila muistuttaa terveyskeskuksen aulaa muovisine koristekukkineen, suorittaa mies tv-ruudulla kuin huomaamatta cunnillingusta.
kuva: kimmo laakso
Takanani seisoo mies kulli paljaana.
Jo pitkään päätäni on särkenyt design-evankeliumiin liittyvä holhoava asenne, jossa designia yritetään tuoda lähemmäs ihmistä. Minusta ongelma tässä ei ole, etteivät ihmiset olisi lähellä designiä. Siitä todisteena on oikea käteni joka kannattelee Huhtamäen pahvipikaria.
Tästä Kampissa sijaitsevasta "cinemasta" on turha hakea populaaria luksusta, design destrict helsinki-tarraa, camppia tai leopardityynyjä saatikka designed by-kylttejä. Elokuvaa ja designia tutkineen Jussi Kantosen mukaan tämä on popdesignia parhaimmillaan. Kyse on kuumottavasta, niljakkaasta hujanhajaisesta tunnelmasta jossa on ripaus ruotsinlaivaeleganssia ja rautakauppa-chickiä. Tässä tunnelmassa on myös jotain hyvin väsynyttä ja yksinäistä.
"Anonyymiin, mutta kuitenkin yhteisölliseen kokemukseen kuuluvat tilan nuhjuisuus, kuluneet ja tahmeat penkit, lattialla lojuvat kleenexit ja oluttölkit. Penkkien välissä tapahtuva levoton kuhina, satunnaiset suihinotot ja hermostunut trafiikki käymälätiloihin luovat tunnelman." Kronikoi puolestaan elokuvakirjailija Jouni Hokkanen viehtymyksestään pornoteattereihin.
Tästä inspiroituneena päätän käydä testaamassa millaista on alimman yhteisen nimittäjän design.
kuva:kimmo laakso
19-vuotias Turkka on ollut töissä lipunmyyjänä nyt kuukauden. Hän on oppinut paikan peruslait: viikonloppuisin yhden yön aikana keskustan erektiokinoon tunkee jopa 200 asiakasta, naiset vähemmistössä. Turkka pyytää lipusta 12 euroa. Se oikeuttaa hengailemaan aamukuuteen. Turkka ei tiedä, että naapurissa oleva kilpaileva cinema ei päästä sisälle naisia ollenkaan sen jälkeen kun MTV3 teki ohjelman ja omistaja on saanut syytteen parittamisesta. http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/mtv3-loysi-salaisen-seksiluolan-helsingin-keskustasta/2011/10/1402553 Hän ei suostu valokuvaan. "Parempi olla vaan hiljaa tällä alalla" hän toteaa repien dvd:tä kääreestä.
Turkan cinemassa linkkiä laivojen sisustuksiin ei tarvitse väkisin hakea: kaikki seinät on vuorattu ruskealla rautakaupasta tutulla vesivanerilla, jota tavallisesti käytetään veneissä. Mutta toisin kuin veneissä, tässä leffalaivassa kosteus ei ole lähtöisin ulkopuolelta.
Koko designia luonnehtii yksi sana: roiskeenkestävyys.
Erityisesti erään katselukopin katsojan ja plasmaruudun välissä killuvat teräskalterit tuovat mieleen 1980-luvun ja cyberpunkin: ne elokuvat joissa takaa-ajaja ja takaa-ajettu ovat jollain epämääräisellä klubilla, ja jossa kohta sattuu ampuvälikohtaus hidastettuna. Mielestäni tätä on design: se herättää epämääräisen levottaman tunteen.
Suosikkini tässä paikassa ovat love boat- paraatiportaat, jotka johtavat hämärälle goottilaiselle katselukujalle, jossa on vieri vieressä pieniä katselukoppeja.
kuva:kimmo laakso
Portaat on reunustettu kebab-ravintoloiden valotauluista tutuilla led-letkuilla. Niitä pitkin horjuu pipopäisiä miehiä: hämärässä he tuovat elävästi mieleen ostoskeskuksen zombiet Dawn of the Deadissä. Yritän naispuolisen kaverini kanssa saada käsityksen alakerran luolaston laajuudesta. Pimeys yltyy ja kaivan taskusta fikkarin. Takaa ilmestyy romeromainen koura ja ääni: TÄMÄ ON BLACK ROOM, EI FIKKAREITA!!
Katselukokemus täällä palauttaa elokuvan esihistoriaan: videokabinetit ovat muistutus sadan vuoden takaisista kinetoskoopeista joissa katselija nautti sisällöstä yksin. http://en.wikipedia.org/wiki/Kinetograph Jokaisen kabinetin yhteydessä on mitä hienoin k-raudan roisketiivis valokatkaisija-nestekidenäyttö-yhdistelmä. Katkaisijaa painamalla voi vaihtaa elokuvasta toiseen ja digitaalinumerot vilkkuvat näytöllä kuin Blade Runnerissa. Tämä vasta käyttäjäystävällistä designiä.
kuva:kimmo laakso
Varsinaisessa cinemassa ei ole penkkejä. Täällä seistään. Eräs pipopää avaa sepaluksensa. Yllätyn, sillä pipopää ei katsokaan valkonkaalla tapahtuvaa poskeenottoa vaan minua. Toteamme että design-retkemme on nyt päättynyt koska pelkään että kohta joku haukkaa käsivarrestani palasen.