Sinkkuelämän säännöt on suomalaisbulgarialainen dokudraama.Sitä voisi sanoa myös dokufiktioksi, katsojan näkökulmasta olo on humalainen, ei ole aina varmaa mikä on totta, mikä hyvää nousua. Elokuvassa neljä maahanmuuttajakaverusta Balkanin suunnalta pokailee naisia Helsingissä. Kaikki tämä on tosielämästä. Voi olla että elokuvantekijän/päänäyttelijän bulgarialaisen Tonislav Hristovin mielessä on ollut halu, kenties, provosoida sitä juroa kateudella maustettua riipaisevaa örähdystä jonka joskus kuulee meikäläisissä keskiolutbaareissa "Tulevat tänne viemään naisemme".
No tässä dokumentissa naisia ei viedä, ne menetetään. Tämän elokuvan tarkoitus, luullakseni on herättää myös keskustelua siitä voiko maahanmuuttaja menestyä Suomessa. Ja kaikki elokuvan näyttelijät ovat enemmän kuin ok ammatillisesti. Hristovin kaveri on web developer. Toinen kaiffa omistaa ravintolan. Sinkkuelämän sääntöjen pressitiedotteessa kerrotaan että aloittaessaan tämän elokuvan tekemisen Tonislav oli juuri eronnut, upouuden mersun omistaja ja melkoisen autolainan maksaja" Meille kerrotaan monia muitakin juttuja joita normaalisti elokuvan lehtititiedote ei kerro, kuten että ohjaaja Hristovin äidinkieli on Bulgaria, hänen ammattinsa elokuvaohjaaja ja että hänen silmiensä väri on sininen. Sen lisäksi ohjaaja siteeraa dialogin joka tapahtui hänen ja tuottajan välillä. Tuottaja oli kuulemma sanonut ettei kyllä tahtoisi laittaa Hristovia valkokankaalle iskemään naisia.
Ilmeisesti hän erehtyi koska Sinkkuelämän säännöt on perjantainan ensi-illassa.
Sanotaan myös että Hristovin suosikkikoomikko on brittiläinen Ricky Gervais The Officessa. The Officehan oli olevinaan dokumentti, siinä missä Sinkkuelämän säännöt on olevinaan kuvitteellinen kokopitkä elokuva, Sex and the City miespääosanesittäjillä. Katselin jokin aika sitten The Officen kommenttiraitaa jossa Stephen Merchant ja Gervais kertovat making of -hengessä The Officen synnystä. Siinä tulee tunne että The Office ei olekaan mikään leikkidokumentti vaan täyttä totta. Siis siinä mielessä että Gervais on oikeasti kusipää. Sitten ajattelin että nyt minua on huijattu, ei tämä mikään leikkidokkari ollutkaan.
Vastaavanlaisesta tosi/leikki -kikkailusta on kyse myös Sinkkuelämän säännöissä, ja sen pressitiedotteessa joka muistuttaa senssi-ilmoitusta. Siis se on pressitiedote joka käyttää hyväkseen senssipalstan formaattia. Kuinka kekseliästä. Tositarkoituksella, tuntuu olevan viesti. Ja aivan tositarkoituksella, kuten Varietyn kriitikko huomauttaa katsoja ei ole aina varma ovatko tilanteet elokuvassa Rules of Single Life lavastettuja. Elokuvassa tuntuu olevan hetkiä jotka tuntuvat vaikuttavilta mutta ei vakuuttavilta.
Sinkkuelämän sääntöjen julkaisun yhteydessä törmäsin toiseen dokudraamaan joka on kuin kopio Sinkkuelämän säännöistä. (Tekijät haluavat näyttää tätä leffaa, omien sanojensa mukaan ympäri Eurooppaa koska se levittää toivoa maahanmuuttajissa). Sen nimi on No es facil ser Mujer, Ei ole helppoa olla nainen. Ohjaaja Jhonny Obando on Ecuadorista ja tuottaja Victoria Zapata Kolumbiasta. Kaksikko teki elokuvan neljän keskiluokkaisen maahanmuuttajanaisen kohtaloista Yhdysvalloissa. Tässä elokuvassa espanjaa puhuva nelikkö kohtaa kaikenlaisia hiukan turhan tuntuisia ongelmia -jotka vaikuttavat tutuilta niiden mielestä jotka ovat nähneet Sinkkuelämän säännöt-elokuvan.
Kirjoitettaessa soi Melissa Auf Der Maur: Out of Our Minds
