Hesarissa oli juuri lyhyt juttu Hannu Aholasta. Aholaa kohtaan on vaikea olla tuntematta sympatiaa: perhe kuoli tulipalossa, takana on vuosien masennusputki. Kuka tahansa, joka on millään tasolla joutunut näkemään tai kokemaan tällaisia tilanteita tietää, että se on rankkaa. Verkkopelaamisen avulla Ahola saa kuitenkin pidettyä yllä sosiaalisia kontakteja ilman turhia paineita.
Valitettavasti kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen: eräs mulkvisti pölli Aholan World of Warcraft -pelihahmon. Tapaukseen liittyy kaikenlaisia yksityiskohtia, mutta oleellista on tämä: kyseessä on pelkkä mielikuvitusukkeli. Tähän kuvitteelliseen hahmoon liittyy kasa numeroita, jotka määrittelevät, kuinka hyvin sillä pärjää pelissä.
Kyse ei kuitenkaan ole mistään fyysisestä tavarasta, joka katosi Aholan kotoa. Niinpä monen on tosi vaikea tajuta, mitä väliä tällä on, ja totta kai samaan syssyyn päästään päivittelemään, että siellä se nyt istuu eläkkeellä muka sairaana, pelailee vaan kaikki päivät ja huvittelee yhteiskunnan rahoilla. (Nämä eläkkeethän ovat tunnetusti massivisia summia, joilla ihminen elää kuin kreivi!)
Mutta oleellista ei oikeasti ole se, voiko pelaaja koskettaa hahmoa sormella, vaan se, miten peli koskettaa pelaajaa hahmon kautta. Etenkin kun kyseessä on World of Warcraftin kaltainen verkkoroolipeli, kyse ei edes ole siitä, mitä varsinaisessa pelissä tapahtuu taktisella tasolla, sillä merkittävä osa pelistä on toisten ihmisten kanssa asioimista. Kyseessä on paljon, paljon monimutkaisempi ja -tahoisempi sosiaalinen järjestelmä kuin moni ummikko osaa aavistaa.
Ei ole kovin helppo selittää, miksi tämä on tärkeää. Toisaalta, ei ole sitäkään, miksi on joskus kivaa vain istua kaverin kanssa hiljaa autossa kesällä matkalla mökille. Tai miksi moni porukka haluaa mennä yhdessä lätkämatsiin. Ihminen janoaa kokemuksia, joilla on merkitystä, mutta oikeasti millään ei ole mitään merkitystä -- ei missään ole mitään absoluuttista taulukkoa, josta elämän lopulla nähdään, paljonko tuli kokemuspisteitä. Tärkeitä ovat ne kokemukset, joka säväyttävät -- ne, joita kohtaan kokee aitoa intohimoa, joiden parista havahtuu ja huomaa, että iltapäivä meni ohi huomaamatta.
Ja siitähän peleissä, tai taiteessa, tai ylipäätänsä elämässä on kyse: että jokin tuntuu joltain. Olisi väärin sanoa, että Ahola sai sävärinsä pelihahmonsa kautta -- yhtä hyvin voisi sanoa, että sählyssä kokemus tulee mailasta. Mutta hahmo on silti työkalu, jota ilman pelaaminen ei onnistu.
Ja sama pätee kaikkien pelien grafiikkaan, ääniin, tunnelmaan tai pelimekaniikkaan: itse pelikokemus on enemmän kuin osiensa summa, jossain niiden tuolla puolen. Ei romaanikaan ole oikeasti siinä paperissa ja painomusteessa, vaan siinä, mitä sanojen lukeminen saa tapahtumaan lukijan pään sisällä. Sen vieminen pois Aholan asemassa olevalta ihmiseltä on aika julmaa.
8 kommenttia
Hofstadter
7.11.2009 09:38
Pakko tuolla on olla merkitystä. Eräs ystäväni sanoi puolisentoista vuotta pelanneensa koko kesäloman WoWia, ja totesi ihan rehellisesti että se oli hänen elämänsä onnellisinta aikaa.
En oikein tiedä miten minun tähän pitäisi suhtautua.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Hofstadter
7.11.2009 09:59
^ korjaan, puolisentoista vuotta SITTEN. :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
8.11.2009 18:49
Kyseessä ei muuten ollut lyhyt juttu, vaan kulttuurisivujen koko etusivun artikkeli. Netissä näyttää olevan lyhennelmä.
Hieno juttu oli se, että mies, joka on vuosia taistellut vain netissä olevia vihollisia vastaan, saavutti voiton myös tosielämässä. Ilmeisesti tarvitsi sitä todella.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
8.11.2009 21:10
Tuossa tapauksessa oli monta epäselvää kohtaa. ensinnäkin WoW-pelitilien myyminen on kiellettyä, ja tämä Ahola oli ostanut tilinsä tältä kuopiolaiselta, joka sitten oli varastanut hahmon pari vuotta myöhemmin takaisin. Toisekseen ihmetyttää se, että käytettyjä pelitilejä yleensä ostelevat henkilöt, jotka eivät jaksa pelata hahmoaan, mutta haluavat pelata korkean tason hahmolla. Ahola oli kuitenkin pelannut sillä täysiä työpäiviä kahden vuoden ajan - miksi hän hankki alun pitäenkään käytetyn tilin eikä avannut omaa?
Vastaa kommenttiinTämä ei tietenkään pista sitä, että toisen tekemän työn varastaminen on väärin. Miksei nettiomaisuuden vieminen olisi varkaus? Onhan siihen pantu aikaa ja rahaa siinä missä mihin tahansa muuhunkin harrastukseen. Aholalle kyseessä ei kylläkään ollut enää harrastus, vaan koko elämä. Se ei ehkä ole hyvä asia.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
8.11.2009 21:31
Kiitos viisaista ja silmiä avaavista sanoistasi. Ensimmäinen kerta kun minä, joka en ole kertaakaan elämässäni pelannut tietokoneella varttia pidempään, luen kokonaisen kirjoituksen tietokonepeleistä. Nyt ymmärrän paremmin, miksi joku pelaa. Viittaat tietokonepeleihin taiteena. Alan uskoa, että ne voivat olla taidetta siinä missä viihdettäkin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
9.11.2009 09:01
Eikös jotain rikosilmoituksia ole samantyyppisistä asioista tehty ennenkin? Muistelen että Habbo Hotellissa kakarat on pöllineet toisiltaan kamaa. Se on varmaan kyllä sovittu huoltajien kesken. Mutta varkaudesta mun mielestä silloinkin puhuttiin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Mikki Rautalahti
9.11.2009 14:59
Jos pelin valmistajalla Blizzardilla on jotain nillitettävää sen suhteen, että Ahola osti hahmonsa, se on Aholan ja Blizzardin välinen asia. Jos Ahola halusi valmiin kovatasoisen hahmon, se taas on Aholan asia. Voi hyvin olla, että WoW-harrastuksen rooli Aholan elämässä on tarpeettoman suuri!
Mutta tämä kaikki on kirjoitukseni kannalta epäoleellista. Minusta mielenkiintoista on se, miksi tällaisella varkaudella on väliä, ja sillä, miksi pelaajan hahmon avulla kokemat asiat ovat arvokkaita. Se, mitä ekstrasäätöä Aholan tapauksessa asiaan liittyy on minusta aika toisarvoista.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
10.11.2009 09:55
Kyllä, mutta on se jäätävää, kuinka henkilö saa sävärinsä yhdestä ainoasta asiasta, WoW:ista. Ei se ole mitenkään paheksuttavaa, mutta kovin surullista kylläkin. Yhtä surullista on, jos elämän ainoa sisältö on sähly.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin