Mistä saisin mielihyvää?
Eräänä päivänä halusin päivittää tietämykseni korealaisista saippuaoopperoista. DramaFever-sivusto lupaa, että voin katsoa korealaisia draamoja, telenoveloita ja elokuvia –ilmaiseksi. Kun klikkaan lupaavalta näyttävää ikonia, tuttu lappu ponnahtaa ja lannistaa: This Video is Not Available in Your Country. Sitten seuraa selonteko. Yhtiömme tekee kovasti töitä, jotta palvelu olisi globaali, mutta tekijänoikeudet ovat kinkkinen juttu. Siihen asti, odota. Sama ei myös Nollywood-elokuvia tarjoavalla sivustolla, ja Hulu-streamaus-palvelussa. Mitä tv-ja elokuvatarjonnan streamaukseen tulee,nämä yllä mainitut palvelut osoittavat, että amerikkalaiset ovat kansainvälisempiä kuin eurooppalaiset. En ole juristi, enkä osaa sanoa mistä teknisesti on kysymys. Tiedän, että ensimmäinen reaktioni on hämmästys. Kaikki mainitsemani palvelut luotiin ajatellen ensimmäisen polven maahanmuuttajia, jotka kaipaavat omaa, kansallista tv-tarjontaa.
Innovaatio-haukkojen hämmästykseksi nykyään suuri osa kansainvälisen tv-tarjonnan yleisöistä on kotimaisia. Kaikki tämä viittaa siihen, ettei yleisöjen rajoittaminen Not Available to Watch in YOur Country-tyyliin ole synkassa markkinoiden kysynnän kanssa.
Usa Todayn lehtijutun mukaan DramaFeverin katsojista 85% on taustaltaan ei-aasialaisia. Ironia tietenkin on siinä, että näiden palveluiden alkuperäinen idea on tarjota katsojille kansainvälinen vaihtoehto. Ne ovat syntyneet tilanteessa, jossa palveluiden kehittäjät ovat huomanneet, miten vaikea haluaamansa sisältöä on löytää, ja sen jälkeen ryhtyneet toimiin. Palveluiden luojat ovat vastanneet oligopoliaan joka rajoittaa katsomisen mielihyvää.
Maailma on odottanut tekijänoikeuksien höltymistä –viimeiset 200 vuotta. Kun näitä lakeja ensi kertaa säädettiin 1700-luvun lopulla, ne takasivat teokselle muutaman vuoden suojan. Sen jälkeen tekijänoikeuslaki on systemaattisesti tiukentunut. 1976 säädettiin että oikeudet säilyvät tekijällä viisikymmentä vuotta kuoleman jälkeen. 1998 aikaa jatkettiin, nyt se on seitsemänkymmentä vuotta. Kun näitä lakeja alettiin laatia, tarkoitus oli taata tekijälle on riittävä motiivi jatkossakin tuottaa sosiaalista hyvää luovien tuotteiden muodossa.Kyse ei siis suoranaisesti ollut taata tuottajalle tai yhtiölle tuottoisaa elämää.
Onkin merkillistä, että nykyisessä tilanteessa, jossa luovien sisältöjen jakaminen verkossa on heikentänyt tekijänoikeuksia, luovia sisältöjä tuotetaan yhä enemmän. Näyttää siltä, ettei piratismi lopulta tappanut elokuvia, musiikkia eikä mitään muutakaan. Päinvastoin, tekijänoikeuksien höltyminen on itse hyödyttänyt ihmiskuntaa. Luovien sisältöjen luvaton verkkojakelu tuntuu aina esiintyvän yhdessä luovien sisältöjen lisääntyvän tuotannon kanssa. Vuonna 2003 maailmassa tehtiin 3807 pitkää elokuvaa. Vajaa kymmenen vuotta myöhemmin määrä oli noussut viiteen tuhanteen. Kiinassa, Intiassa ja Etelä-Koreassa on paljon piratismia, mutta myös siellä pitkien elokuvien tuotannot ovat jatkuvassa kasvussa.
Kirjoitettaessa soi Debbiefox: Utopia
