Kun Myanmarissa menee ulos kaupungeista, näkee oikeata burmalaiselämää. Kuvassa mies punoo bambukoria.
Maailman ensimmäisinä suomalaisina motoristeina pääsemme sellaisiin paikkoihin Myanmarissa, jonne muut eivät pääse.
Myanmar on auki, mutta vielä on paljon suljettuja paikkoja. Viisumi tänne on helppo saada. Bangkokista Myanmarin konsulaatista sen saa päivässä.
Autonomiset alueet
Myanmarissa on autonomisia alueita, jonne pääsee vain paikallisoppaan kanssa. Oppaan palkka on noin 10 USD per päivä.
Erityisluvanvaraiset alueet
Tietyille alueille mennäkseen pitää hakea lupa valtiolta. Meillä on lupa mennä monille luvanvaraisille alueille. Ihan normaali viranomaisen allekirjoittama lupalappu. Kannattaa järjestää etukäteen.
Myanmarissa naiset tekevät yleensä kaikki työt. Ei paha diili. Mitäs jos otettais suomeenkin tämä käytäntö? (vitsi)
Kielletyt alueet
Sotatilan ja taistelujen keskelle ei saa mennä paitsi tietenkin salaa ja erityisluvalla oppaan kanssa.
Kielletty alue. Arvaa meninkö?
Myanmar on turvallinen paikka jos ei sekaannu paikallisten juttuihin. Kannattaa kokeilla. Menestystä elämääsi!
Polkupyörät rakennetaan ties mistä osista. Käsityötä arvostetaan Burmassa.
Maailman ensimmäisinä suomalaisina motoristeina pääsemme sellaisiin paikkoihin Myanmarissa, jonne ei ilman paikallisopasta pääse. Tarvitsemme erityisluvat.
Pulloissa ei tarvitse panttia
Burmalaiset kierrättävät kaiken. Roskat kerätään tien varteen läjään. Koirat syövät kaiken syömäkelpoisen. Vanhat sukat ja paidat kerätään talteen ja niistä parsitaan kasaan paitoja köyhemmille.
Vanhoista renkaista tehdään laukkuja. Metallit viedään metallinkierrätykseen.
Käsityötä ja kierrätysinnovaatioita arvostetaan. Veitsenteroittaja kiertää kylästä kylään teroittamassa kivensä kanssa teriä ja saksia.
Sepän työtä vielä arvostetaan
Vuotava alumiinikattila hitsataan umpeen. Saksien ja kirveiden teroittajat ovat arvostettuja. Kellot ja sähkölaitteet korjataan. Moottoripyöriä korjataan loputtomiin. Kaikki varaosiksi kelpaava säästetään.
Burmalaisilla ei ole roskiinheittämisen ylellistä mahdollisuutta
Muovipullot kerätään talteen ja täytetään uudestaan. Niistä tehdään myös leluja. Lasipullot pestään tarkkaan - ei pantin vaan itse pullon arvon vuoksi.
Lelut on useimmiten itse tehtyjä. Kierrätetty joistain vanhoista tavaroista.
Muotivaatteet ostetaan second hand shopista, jonne vaatteet tulevat japanista.
Kierrätystä arvostetaan, koska on pakko. Yhdellä matkaseurueesta hajoaa kengät. Suutari löytyy nurkan takaa ja korjaa kengät käden käänteessä.
Tuleeko sinusta isona sateenvarjonkorjaaja vai alumiinipannujen korjaaja? Arvostetaan tavaroita. Arvostetaan sitä mitä meillä on. Ei heitetä kaikkea roskiin.
Keskustelin paikallisen kanssa. Hän kertoi ettei juo ollenkaan alkoholia. Kysyin miksi? Sanoi haluavansa olla oikea kunnollinen munkki. Munkkeja Myanmarissa on noin 500000 joka on 65 miljoonan ihmisen joukosta alle prosentti. Keskustelu jatkui:
- Mitä munkit tekevät työkseen?
- Työkseen?
- Niin
- Ei munkit tee mitään. Ne meditoi.
- Millä ne sit elää?
- Lahjoituksilla.
- Ahaa. Onko ne siis pummeja?
- No tavallaan, mutta arvostettuja. Todella kovasti arvostettuja.
Huomaan olevani todella sivistymätön budhalaisuuden suhteen. Päätin ottaa enemmän selvää mitä munkit oikeasti tekevät koska en voinut uskoa että he vain hengailevat.
Kyselin toiselta munkilta lisää: No tekee munkit muutakin. Ne pitää temppeleissä majoitusta muille munkeille ja opettaa kymmentä disipliiniä. Ahaa siis crowdsoursattua eli talkoistettua pappismia. Opettajuutta. Alan päästä kärryille.
Teknomunkki surffaa netissä. Oikeat kunnon munkit ei sais kuunnella musaa mutta moni ottaa disipliinit rennommin.
Jokaisessa uskonnossa on paljon hyvää ja huonoa. Usein huonot ovat kuitenkin enemmän maan kulttuuria kuin uskontoa js uskonto sekoittuu kultuuriin.
Jotta burmalaisuudesta voi ymmärtää jotain niin pitää ymmärtää budhalaisuudesta. Kyselin oppaalta. Hän kertoi että heillä opetetaan (munkit opettaa) seuraavia kymmentä ohjetta.
1. Älä tapa
2. Älä pölli mitää
3. Älä dokaile
4. Tää oli erikoinen: ei dinneriä eli ei sapuskaa iltapäivän jälkeen. Jotkut laihdutustyylit noudattavat tätä samaa.
5. Älä valehtele
6. Tämä on uskonnon sisäinen hierarkiasääntö: Dont go to upper Rio place (its for higher people, masters). Eli älä mene opettajille varatulle alueelle. Ihan ookoo sääntö joka pitää hyvin yllä järjestystä.
7. Ei saa kuunnella musaa. Tätä sääntöä en kyllä kestäis eikä kestä munkitkaan. Kun olimme tällä reissulla takana yönä metsän keskellä niin meidän opas huomasi että munkit kuunteli musaa salaa.
8. Elä luonnollisesti. Ei kosmetiikkaa eikä mitään muutkakaan. Päät kaljuksi kaikilta.
9. Ei seksii.
10. Meditoi ja putsaa ajatukset
Aika ekologisia ja päteviä elämänohjeita. Rentoutumisharjoituksista/hengitysharjoituksista eli meditoinnista ei ole ikinä haittaa.
Kysymys siis oli: Mitä työtä munkit tekevät?
Vastaus on: opettavat Buddalaisia elämäntapoja.
Tämä blogaus ei ole mikään kattava kuvaus buddismista. Lue lisää budhalaisuudesta vaikkapa wikipediasta. Luin itsekin ja olen nyt sivistyneempi.
Työpaikka kodin yhteydessä ja lasten ottaminen työpaikalle mahdollistaa perheen yhdessäolon.
Olemme nyt viikon tehneet tutkimusmatkaa burmalaiseen elämään. Olen ensimmäisen suomalaisen moottoripyöräporukan kanssa Myanmarissa. Tässä raportti vanhushuollosta ja lasten päiväkotijärjestelmästä.
Olemme Inle Lake järven rannalla olevassa kylässä syömässä illallista. Tilaamme burmalaista ruokaa isot lajitelmat. Täällä käytetään paljon mausteita. Chili ja curry ovat vakiotavaraa lampaassa, naudassa ja possussa.
Lasten vuoropäiväkoti
Syömme. Noin 5 vuotias lapsi katsoo ravintolan nurkassa televisiota. Muut lapset ovat vanhempien lasten vahdittavana ravintolan naapurissa olevassa asunnossa. Asunnossa on myös ravintolan asiakaswc.
Lapsi nukkuu päiväunia työpaikalla ravintolan lattialla. Toinen istuu tupakanlehtiä lajittelevan naisen sylissä.
Lapset vahtivat toisiaan tai ovat vanhempien mukana töissä. Mummokin voi hoitaa. Suku pitää huolta omistaan. Ei ole mitään päiväkotia. Lasten kotihoidontukijärjestelmiä ei ole. Naapurit, ystävät ja suku tukee ja auttaa.
Vanhainkoti
Ravintolassa on hälinää. Vatsa alkaa täyttyä. Yksi pöytäseurue lähtee. Vanha nainen pyyhkii pöytiä ja järjestelee paikkoja. Ravintolan ulkopuolella ikkunan takana toinen vanha nainen tiskaa astioita.
Vanha tiskaaja on todella reipas. Hampaattomalla suullaan hymyillen hän hoitaa hommansa. Välillä järjestelee ja katsoo, että kaikki on hyvin.
Kysymme tiskaajamummon ikää. Hän on tarjoilijan täti. 71 vuuotias. Hän näyttää onnelliselta. Mummon elämällä on tarkoitus. Hän saa olla suvun kanssa. Hän saa liikuntaa ja sosiaalista kanssakäymistä.
Burmalaiset ovat kiinni elämässä jatkuvasti
Burmassa ihmiset tekevät töitä yhdessä. Suomessa työ halutaan erottaa muusta elämästä. Onko pakko olla päiväkotilaitos, joka erkaannuttaa mummot ja vanhemmat lastenlapsista?
Ennen suomessa oli maatila ja koti. Nykyään päiväkoti, yökoti ja siihen väliin vielä keinotekoisia harrastuksia varastamaan kaiken perheen yhteisen ajan. Päälle vielä kesämökki ja monta harrastusta.
Suomessakin oli ennen maatiloilla yhtenäistä. Suku piti huolen ikäihmisistä. Lapset auttoivat maatilan töissä. Ei ajateltu että lapsilla ei saisi teettää töitä. Työhön oppiminen oli osa lasten kasvatusta.
Ennen suomessakin lapset vahtivat toisiaan. Suku asui yhdessä. Samassa taloudessa asuvien määrä oli yli kymmenen. Nyt olemme yksinäisempiä kuin koskaan. Yksineläviä kotitalouksia on suomessa 1.1 Miljoonaa. Viidesosa suomalaisista elää yksin.
Ottakaa mummot mukaan päiväkotiin auttamaan. Lapsista mummot ovat varmasti ihania ja kenelläpä olisi enemmän elämänkokemusta kuin mummoilla?
Mummot päiväkoteihin?
Olisiko suomessa mahdollista antaa mummojen tulla ilmaiseksi töihin päiväkotiin auttamaan? Lapsistamme kasvaisi varmasti eheämpiä ja vanhuksia kunnioittavampia.
Päiväkotimummojen aikakautta odotellessa lähetän terveisiä täältä Myanmarista. Burmalainen lifestyle on luonnonläheistä ja perhekeskeistä.
Olen osa suomalaista retkikuntaa joka kartoittaa moottoripyörillä ensimmäisinä suomalaisina tutkimusmatkailijoina Myanmaria. Menemme paikkoihin jonne pääsee vain vesipuhveleilla, kävellen tai moottoripyörällä.
Meidän valitsemat tiet ovat niin kapeat että välillä puskat raapivat vasenta ja oikeaa kättä samaan aikaan. Sadekausi on muovannut monista teistä mutalammikoita joihin isokin moottoripyörä saattaa kokemattomalla jäädä upoksiin. Osa teistä on niin kuoppaisia että joudun keulimaan kuopan yli. Välillä tielle on romahtanut soraa sateen vyöryttämänä. Välillä ylitämme jokia, välillä puroja. Siltoja ei ole.
Saavuimme myöhään eilen illalla kylään, jossa asuu 100 ihmistä. Kylän pääelinkeino on tupakanlehtien kasvattaminen ja kuivaus. He jalostavat niistä sikareita. Pian koko kylä saapuu katsomaan kummaa kulkuettamme. Länsimaalaisia ei täällä varmastikaan ole useita käynyt. Lapsilla on itsetehtyjä leluja. Savu nousee tuvasta. Miehet ovat siellä testaavat oman kylänsä tuotteita. Kaikkialla tuoksuu sikarille. Morjestan vesipuhvelia. Sitten jatkamme matkaa alaspäin kohti Inle Lake järveä.
Moottoripyörillä pääsee vaikka minne mutta se ei ole mitään helppoa hommaa siltikään.
Ajamme elämäni haastavinta enduroprätkäreittiä alas vuorilta ja pian Inle Lake siintää alhaalla. Puolen tunnin hikisen reissun päästä olemme perillä. On jo pimeää. Majoitumme, pesemme mutaiset ajovarusteemme, syömme ja nukahdamme kaskaiden lauluun.
Pitkien unien jälkeen herään ja katson järvelle. Näky on häikäisevä. Vuoret siintävät sinisen järven taustalla. Edustalla kukkivat kirkkaanväriset kukat. Hotelli on ihanan laadukkaan oloinen. Kaikkialla on vihreää koska sadekausi on juuri päättynyt.
Aamupalan jälkeen lähdimme Inle järvelle seikkailemaan.
Herkullisen aamupalan jälkeen hyppäsimme pitkään veneeseen joka vei meidät ulos järvelle. Yksipyttyinen moottori papatti perässä ja vesi roiskusi. Inglajärvellä on paljon kelluvia kasveja. Opas sanoi että pian näemme paljon muutakin kelluvaa.
Saavuimme kelluvaan kylään. Ei se kylä oikeasti kellu mutta heidän tomaattiviljelmät kyllä kelluivat järven pinnalla. Hauskan näköisiä. Talot seisoivat paalujen varassa pitkin järveä.
Markkinat Inle Laken rannalla olevassa kylässä.
Rantauduimme. Kävimme markkinoilla ja lähdimme kohti toista kylää. Markkinoita on täällä viitenä päivänä viikossa. Aina eri kylässä. Kätevä järjestely. Parempi isommat markkinat kerralla kuin viidet pienet joka päivä.
Saavuimme pian toiselle puolta Inlejärveä. Hamepukuiset pojat ottivat veneemme vastaan. Nousimme ylös veneestä. Olimme saapuneet Lootuksenkukkasilkkitehtaaseen. Lotus, Silk & Cotton Hand Weaving Centre.
Lootuksenkukkasilkkitehdas Burma / Myanmar Inle Lake
Nainen katkoi lootuksen kukan varsia ja keräsi sen sisältä kuitua. Lootuksen kukka on todella harvinainen. Katsoin ikkunasta ja näin niitä pienen pellollisen kellumassa vedessä. Osassa oli valkoinen kukka kukkimassa. Lootus pitää täysikuusta ja silloin se on täysin auki.
Toinen nainen kerii lankaa kerälle rukilla. Menemme eteenpäin yläkertaan. Yläkerrassa kangaspuut laulavat.
Lopuksi saavumme myymälään. Sieltä voi ostaa kaikenlaisia tuotteita ja tietenkin lootuksenkukkakankaasta tehtyjä tuotteita.
Tämä näytelmä tuo mieleeni silkkitehtaan Kiinan Shanghaissa.
Siellä oli vastaava näytelmä. Se oli vaan räikeämpi: silkin teko alkoi 5 minuuttia ennen saapumistamme ja loppui kun kävelimme huoneesta ulos myymälän puolelle. Mitäpä ihminen ei tekisi elämysten ja kaupanteon vuoksi.
Pine ja Gilmore kuvailivat Experience Economy -kirjassa kuinka maailmassa kilpailu menee yhä enemmän siihen suuntaan, että firmojen on luotava elämyksiä pärjätäkseen. Silkkikutomoihin liittyvä käsityötaidon näytelmä on kuin suoraan Pinen oppikirjasta.
Inle järven näytelmässä ei ollut feikkiä kuin se, että myytävät tuotteet tehtiin muualla. Itse tehdas oli aito. Silti kokemus oli hieno ja toi historiaa aidosti esiin. Annan esitykselle 5/5 tähteä.
Lähdimme vielä uimaan. Pysähdymme hylättylle talolle järven keskellä. Siellä on lupa kenen tahansa käydä. Inle järven vesi on virkistävää. Noin 24 asteista.
Upea paikka. Inle järvi on helppo nuorille ja vanhoille. Valtava turistikohde tästä tulee ennemmin tai myöhemmin. Kannattaa käydä ennenkuin kaikki löytävät Burman. Jos käyt Burmassa niin vieraile myös pikkukylissä äläkä tyydy pelkkään Inle järveen.
Työnteko voi olla myös hauskaa. Tietyömaa Myanmarissa.
Oppisopimus ja sukupolvenvaihdos Burmalaisittain.
Myanmarissa on pakollinen kouluttautua samoin kuin Suomessa. Täällä sitä ei kukaan valvo vaan vanhemmat voivat tehdä lastensa kanssa niinkuin parhaaksi näkevät. Suomessakin on mahdollista järjestää kotiopetusta. Lähtökohdat sukupolvenvaihdossa suunnilleen samanlaiset.
Moni burmalainen asuu työpaikan yhteydessä. Ihan käytännön syistä: tavaroitanei varasteta niin helposti ja asuntoja ei ole niin helposti saatavilla. Työtä ei eroteta muusta elämästä vaan elämä on työntekoa ja työnteko on elämää. Työ on burmalaisille oleellisempi ja ihmistä, ihmisen identiteettiä ja elämäntapa. Ei ole stressiä harrastuksista. On vain elämä ja hengissä pysyminen.
Lapset kasvavat työpaikan yhteydessä ja näkevät työnteon. Kuten ennenvanhaan suomessakin oli: lapset elivät maatilalla ja oppivat työnteon leikin lomassa vanhempiaan auttaen. Kyse ei ole lapsityövoimasta vaikka lapset tekevätkin töitä.
Suomessa koulutusjärjestelmä on viety niin pitkälle että korkeakoulutetut teoreetikot ovat vieraantuneet oikeasta työnteosta.
Oppisopimus tai koulutussopimus olisi siis parhaimmillaan jotain jota tehdään niin että sitä ei mielletä työnteoksi vaan elämänkouluksi.
Kun lapset kasvavat työpaikalla, he oppivat samalla työn teon ja tavat. Tällöin sukupolvenvaihdos sujuu helpommin: asiakkaat ja toimintatavat ovat tuttuja.
Täällä Burmassa on myös yksi erilaisuus suomeen nähden: täällä ei ole muita vaihtoehtoja. Suomessa lapsille laitetaan niin paljon vaihtoehtoja että he päättävät usein ryhtyä mieluummin työttömiksi taiteilijoiksi ja elämäntapaintiaaneiksi koska se kuulostaa kivemmata vaihtoehdolta.
Onnistunut sukupolvenvaihdos pienyrityksissä on kasvamista yrittäjyyteen. Suomessa meillä on niin paljon vaihtoehtoja että moni pieni yritys ei kelpaa jatkajalle. Silloin on etsittävä jatkaja suvun ulkopuolelta ja usein firma on annettava melkein ilmaiseksi tai ainakin tosi halvalla. Parempi sekin että elämäntyö saa jatkoa janjoku nuori innokas hyvän startin uralleen kuin että firma lopetetaan.
Istumme viinitilalla. Saksalainen perusti tilan vuonna 1999. Pojat maistelevat viinejä. Minä nautin lattea.
Lapset kasvavat työtä tehden ja saavat elämänkoulusta palkkaa. Oikea työ olisi monelle suomalaisellekin parempi kuin koulu. Silti lapsityövoima on mustavalkoisesti ajateltuna väärin.
Burmalaisten on periaatteessa pakko käydä koulussa. Todellisuudessa kukaan ei valvo. Monet lapset tekevät mieluusti töotä kahviloissa ja muualla. Kuukausipalkat saattavat olla 10-50 USD tasolla. Aikuisten palkat ovat korkeampia, jopa 60-100 USD per kk.
Parkkipirkko yritti kusettaa meiltä 2 dollarin pysäköintimaksua kun normaalisti maksu olisi jotain 0.2-0.3 dollaria. Kusettaja saisi onnistuessaan hyvän palkan. Epärehellisyys kannattaa lyhytnäköisesti ajateltuna. Pitkällä tähtäimellä ei ikinä.
Kun köyhät ovat köyhiä niin rikkaat ovat rikkaita. Yksi meidän illallinen täällä hienossa ravintolassa maksaa toisen kuukausipalkan verran. Siinä on tuloeroa.
Hienoimmissa ravintoloissa on hallituksen ja armeijan tyypeille oma VIP huone. Laki määrää että on oltava. Paikallisilla on myös varaa syödä toisen ihmisen kuukausipalkan arvoisia annoksia. Siinä sitä tuloeroa.
Kerjääminen ja roskien keruu ovat ammatteja. Sossu-Tatulle vähän perspektiiviä siihen mitä ihmisiä hänen ryöstämillä rahoillaan voitaisiin auttaa.
Nainen pesee pyykkiä ojassa. Kysymme respasta pesulapalvelua. Löytyy. Lienee tämä sama nainen. Kysymme jos jättää pesuun niin milloin saisi kuivattuna. Saamme vastaukseksi että jos on aamulla aurinkoista niin heti kun aurinko kuivattaa.
Vesi lämmitetään puuhellalla. Avotulella. Puut kerätään itse. Energia on ilmaista. Kun ei ole edes sähköä niin kulut ovat pienet.
Taloudellisesti voi menestyä luomalla tilapäisiä monopoleja ja hallitsemalla niitä. Sotilasjuntat, diktaattorit, oligopolit ja monopolit mahdollistavat rikastumisensa käyttämällä hyväksi talouden epätasajakautumisen. Samalla tavalla suomalaiset pistävät rahansa ylellisyyshyödykkeisiin vaikka maan rajojen ulkopuolella olisi pienituloisia joiden palkka on 10% sossutatun käteenjäävästä "palkasta". Ainoa ero on että Burmassa tehdään töitä 12-16h per päivä ja suomessa sossuttelemalla ei tartte tehdä töitä ja saa silti fyrkkaa. Suuri tuloero syntyy kun joku käyttää väärin omaa asemaansa ja järjestelmän porsaanreikiä. Onneksi järjestelmiä voi muuttaa ja kehittää. Palkkojen nousu inflaation mukana korjaa burmalaisten suuria tuloeroja ennemmin tai myöhemmin.
Sitä tarkoittaa suuri tuloero. Kaikki pysyvät silti hengissä ja ovat onnellisia. Ei tartte kitistä jos nallekarkit on väärän värisiä.
Myanmarissa on upeita teitä joita ei ole merkitty karttaan. Paikallinen oppaamme vei meidät suljetuille tiepätkille. Näkyä ja kokemusta ei voi tallentaa kameralla.
Olemme nyt olleet Myanmarissa 5 päivää. Olemme ensimmäinen suomalainen motoristiryhmä joka tutkii ja raportoi maan tilannetta. Kulttuurishokista toivuttuani olen alkanut ajattelemaan että nämä ihmiset ovat ihan tavallisia ihmisiä. Meidän käsityksemme tästä ihanasta maasta on median välityksellä todella vääristynyt.
Ihmisillä on kauheasti ennakkoluuloja ja kaikki burmalaiset tai Myanmarista tulevat lokeroidaan välittömästi epäluotettavien kategoriaan. Miksi? Miksi meidän pitää suhtautua johonkin kansaann ja maa-alueen sisällä asuviin ihmisiin epäluuloisesti? Kun olen täällä niin Elisa operaattori ei anna minun soittaa puhelimellani vaan laittaa roamauskiellon. Kaverini pankkitili jäädytettiin väärinkäyttöepäilyjen vuoksi (fraud protection). Google jo kerran bannas mut ja samoin face.
Älä usko kaikkea mitä media syöttää. Paitsi tietty Cityyn kannattaa luottaa koska City ei lokeroi vaan City on arvoliberaali. No tämä työasioista ja mielipiteestäni perinteisiä medioita ja rajoittunutta palstatilaa kohtaan (jossa tilaa riittää vain kriiseille eikä yhtään oikealle elämälle). Onneksi digiaika tekee medioistakin tasapuolisempia maailmanrauhaa ajatellen.
Upeita vuoristoteitä. Joen ylitys veneellä ja aitoa Burmalaiselämää.
Faijani opetti mulle aikanaan yhen tärkeä neuvon: älä ikinä aliarvioi ihmistä hänen pukeutumisensa vuoksi. Rikkinäisissä housuissa oleva kaveri sattaa olla miljonääri ja hän on huomenna ostamassa sinulta elämäsi isointa hommaa. Jos osaismme suhtautua samoin myös myamarilaisiin eli burmalaisiin ja kaikkiin tässä maailmassa niin maailmanrauha olisi ehkä jälleen vähän lähempänä.
Suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä elämääsi. Opetellaan yhdessä tuntemaan ne asiat mitkä ovat ennakkoluuloja ja koettakaamme olla lokeroimatta ihmisiä etukäteen ennakkoluulojemme kautta.
Näillä teillä ei ole ennen suomalaisia motoristeja näkynyt. Asfalttia ja hiekkaa. Sähköttömyyttä ja luksushotelleja.
On aivan pimeää kun herään Myanmarissa kylänpäällikön talon lattialta. Patjanani on matto. Peittonani fleecepeitto. Kukko kiekuu. Kaikki kylän kukot kiekuvat. Aurinko alkaa nousta. Linnut aloittavat viserryksen. Tuhannet linnut pitävät ääntä ja kukot.
Loikoilen kovalla patjallani. Kuulen ohuen seinän läpi ääniä kun munkit siirtyvät kohti aamuhartauttaan. Linnut laulavat. Ilma on raikasta yöllisen sateen jäljiltä.
Nukahdan uneen. Ajattelen että onnellisuus ei ole kiinni siitä miten paljon omistamme eikä siitä miten hienossa talossa asumme.
Paikalliset ajavat samoja reittejä kuin me. Ei ole muita teitä. Upeita maisemia ja aavemaisia paikkoja.
Aamupalaksi nuudeleita
Burmalaiset syövät paljon nuudeleita ja kaikkea mitä metsistä löytyy. Täällä lapset kasvatetaan tuntemaan ympäristönsä. Kaikki paikalliset osaavat kävellä metsissä ja he tietävät mitä luonnosta voi syödä.
Kyläpäällikkö lähtee tapaamiseen
Kyläpäällikkö on pukeutunut kauluspaitaan ja suoriin housuihin. Hän pukee vyötä päälleen.
Kerran kuukaudessa jokaisen kylän pitää raportoida kuinka paljon asukkaita kylässä on ollut ja kuinka monta turistia on käynyt minäkin päivänä.
Kerran kylässä oli kapinallisia piilossa. Heistä yksi nukkui kiväärinsä kanssa samassa huoneessa kuin me. Siellä oli silloin myös pieni tyttölapsi joka hymyili koko ajan kapinalliselle jottei häntä tapettaisi. Vaikka tytölle sanottiin että kapinallinen on samalla puolella ka ystävä niin silti tyttö pelkäsi niin paljon että hymyili vaan koko ajan.
Paikalliset pojat halusivat esitellä stendariaan. Teiden varsilla on kaikenlaisia eläimiä: aaseja, vesipuhveleita, ankkoja, hanhia, koira, kameli?, kissoja
Hiekkatie jatkuu
Ajamme kohti kiellettyä aluetta. Meillä on lupa ajaa sinne lähelle muttei sota-alueelle. Mogoke kylään saisi myös luvan oppaa kanssa ohjattuna mutta ei moottoripyörien kanssa. Ilmeisesti oppaat eivät halua ajaa moottoripyörillä.
Tie on kivikkoista ja väistelemme vesilätäkköjä. Maisemat ovat häikäisevät. Isoja pudotuksia. Rotkoja. Jyrkänteitä. Valtavia puita. Sademetsän tuoksu. Ihania mutkia. Kyliä kuin historiankirjoista.
Kenelläkään ei ole kiire minnekään. Nautimme ajamisesta. En ole ennen ajanut näin kivikkoista tietä mutta opin nopeasti. Annan moottoripyörän tehdä työt ja nautin kivien yli hyppelystä ja ajamisesta. Välillä kura roiskuu mutta se ei haittaa. Sen minkä Myanmar kastelee sen Burma kuivattaa.
Taistelujen todellinen syy
Pohjoinen alue on kuuluisa jalokivistä, rubiineista ja kullasta. Sen vuoksi Brititkin Burman aikanaan valtasivat. Suljetulla alueella on paljon rikkauksia ja kaivoksia joista kapinalliset eivät halua alkaa maksamaan 20% kaivosveroa Myanmarille. Miljardibisneksessä 20% on niin iso raha että kannattaa vähän vertakin vuodattaa. Tämä lienee todellinen syy siihen että kapinalliset jatkavat taisteluja.
Jalokivimyyjä
Pysähdymme pitämään taukoa. Syömme pienet nuudelisopat. Nuori äiti syöttää lastaan. Lasten syntyminen on merkki siitä että ihmiset uskovat tulevaisuuteen.
Olemme juuri lähdössä. Äiti pesee lapsen peppua, noin 1 vuotias vauvahan se vielä on. Samanlaista on ihmisen elämä joka kulttuurissa. Pakistanilais-intialaisen näköinen pukumies tulee luoksemme ja kysyy haluammeko ostaa rubiinia 500 dollarilla. Kieltäydymme vaikka olisihan se kiva tuliainen
Joutuisimme poliisin tehotarkastukseen jos lähtisimme Mogokiin päin risteyksestä. Ajelemme Pyin Oo Lwiniin päin. Tie on uudehko kapea asfalttitie. Tie mutkittelee vuorten huipulla. Näkymät ovat mahtavat. Ajelen teepaitasillani ja shortseilla. Elämä on ihanaa!
Ensimmäinen suomalainen motoristiryhmä Myanmarissa.
Kiipesimme juuri vuorille prätkillä. Alkumatka satoi kaatamalla mutta pian sade loppui ja lämmin Burman aurinko kuivasi meidät. Matkalla näimme paljon kulkukoiria. Yksi juoksi juuri prätkäni edestä täysiä tien yli. Kulkukoiria on tässä maassa älyttömän paljon. Matkalla näkyi myös vesipuhveleita, lampaita, lehmiä, kissoja ja hanhia.
Liikenne on hauska. Välillä risteyksestä pitää lähteä väärään suuntaan autoja vastaan ja pitää ajaa satoja metrejä vastavirtaan, josta sitten vasta pääsee omalle kaistalle. Tuntuu näin länkkäristä aika hurjalta kun liikenne saattaa välillä mennä kahteen suuntaan samalla kaistalla. Täällä se on ihan normaalia.
Burman Cybercity
Myanmarin hallitus päätti vuosia sitten, että tehdään Burmasta Hightech maa. He perustivat High-Tech Cityn Cybercity Yadanarpon.
Täällä on luottamukseen ja palveluksiin perustuva bisneskulttuuri. Hallitus rakensi tiet High-Tech Cityyn vuoren huipulle ja pyysi paikallisia yrityksiä perustamaan sinne toimiston. Vastalahjaksi yritykset saavat jalokivikaivosoikeuksia yms jolla itse bisnes tehdään. "Joskus täytyy tehdä jotain muuta, että voi tehdä sitä mitä haluaa" -sääntö pätee Myanmarissakin.
Cybercityn hienot rakennukset rakennettiin mutta yhtään työntekijää ei kaupunkiin saatu. Kaupungissa ei asu ketään, on vain hienot toimistot. Nyt tänne rakennetaan 2 yliopistoa ja toivotaan että sitä kautta kylään muuttaisi ihmisiä ja jäisi tekemään töitä.
Prätkä hajalla
Olimme juuri lähteneet High-Tech Citystä kun yksi ihan uusista Hondistamme otti ja hyytyi. Onneksi läheltä löytyi paikallinen moottoripyörämekaanikko, joka lupasi korjata rikkinäisen sytyttimen.
Hondaan voi yleensä luottaan mutta tämä onkin erikoisversio: kiinalainen Honda. Menimme syömään ja sillä välin paikallinen meksu eli mekaanikko vaihtoi lähes uuteen 1700km ajettuun Kiina-Hondaan puolan hiilen. Prätkä taas kunnossa.
Pääsimme huristelemaan eteenpäin kohti upeaa vuoristoa ja serpentiinimutkatietä. Muutamien tietullien jälkeen kaahailimme näköalapaikalle Goktiek :iin jonne kurvatessamme yksi meistä veti ekat pannut. On kahdenlaisia Suomalaisia motoristeja Burmassa sellaisia jotka ovat kaatuneet tällä reissulla ja sellaisia jotka eivät ole vielä kaatuneet tällä reissulla. Ei kaatuminen ole vaarallista. Eikä nytkään käynyt mitään.
Näköalalle päästyämme napsimme muutamat kuvat ja nautimme näköalan kanssa pienet virvokkeet.
1800 luvun kello
Näköalatasanteella olevan ravintolan isäntä kysyi meiltä jännittyneenä haluammeko nähdä kellon. Ihmettelimme, että mitähän tämä yrittäjä oikein meinaa ja uteliaisuuttamme ilmoitimme että tottakai halusimme.
Papparainen lähti innoissaan takahuoneeseen ja toi pian meille pumpulissa nähtäväksi kellon. Setä ilmoitti saaneensa sen isoisältään. Arvuuttelimme kellon arvoa. Setä ei myynyt kelloa meille 1000 dollarilla.
Jatkoimme matkaa pitkin hyväkuntoisia teitä. Katselimme kauniita maisemia ja pian saavuimme Kyaukme:en kylään jossa meitä odotti pieneen Shwe Palaung heimoon kuuluva paikallisoppaamme. Aurinko laskeutui ja lähdimme pimeässä kohti tutkimatonta vuoristoa.
Hu gwat village
Tie numero 312 on karttaan merkitty päätie, mutta se on hiekkatie. Hiekkatie on aikalailla kiltti kuvaus tästä tiestä, jonka pienimmät kivet ovat nyrkin kokoisia. Osa tiepätkästä on päivällisen sateen jälkeen todella liukasta ja jyrkkää. Onneksi on niin pimeää ettemme tajua miten korkealla olemme ja miten lähellä rotkoja liukastelemme. Korksus meren pinnasta on 1100metriä.
Saavumme kahden tunnin ajamisen jälkeen vihdoin väsyneenä perille Hu Gwatiin, joka on 3000 ihmisen kylä keskellä ei mitään. Piha on mutainen ja hiekkainen. Asuntomme on sähkötön mukava vanha kylänvanhimman kylä. Sisällä ei luonnollisestikaan saa pitää kenkiä.
Syömme erittäin hyvin rakkaudella tehtyä ruokaa. Turisteja kylässä käy harvoin ja tuntuu että me olemme kylän suurin turistinähtävyys. Turismia ei Burmassa ole ennen 2011 vuotta ollutkaan. Kylän tärkeimmät elinkeinot ovat oopiumin ja teen viljely. Teetä saa myytyä isompiin kaupunkeihin. Huumeilla on omat välitystiensä.
Muut turistit ovat pääasiassa paikallisia ja harvoin täällä käy ulkkisturisteja. Vaeltelu ja luolaseikkailut sekä kiipeily on mahdollista. Täällä päin Myanmaria on todella paljon kauniita maisemia. En ole tämän kylän maisemia vielä nähnyt koska on edelleenkin säkkipimeää.
Sotilaita tuli vastaan
Kun ajoimme tänne kylään meitä vastaan tuli noin viisikymmentä sotilasta kiväärit olallaan sekä muutamia sotilasajoneuvoja. Lähistöllä olevalla alueella kapinalliset ja hallitus taistelevat. Me joudumme menemään taistelun läpi. Mutta se ei kuulemma ole vaarallista. Me emme ole kummankaan osapuolen kohde.
Kuumailmapallon lähetys taivaalle
Kävelemme iltaruoan jälkeen kylän raitilla. Kolme kauppaa on vielä auki. Kaupat ovat sekatavarakauppoja joissa ei globaaleita brändejä näy.
Eilen vietettiin Buddhan taivasta laskeutumisen päivää. Muutamia kuumailmapalloja oli juhlista jäänyt jäljelle ja kylän lapset ovat sytyttämässä kuumailmapalloa.
Ensimmäinen kuumailmapallo saadaan ilmaan tulen avulla lämmittämällä. Pallo nousee talojen kattojen tasolle mutta laskeutuu sitten alas. Toinenkaan ei lähde sen korkeammalle. Usein pallot lentävät korkealle ja kauas kauniisti tulen valoa loistaen.
Henkien talo
Olemme melkein vuoren huipulla 50 metriä ylempänä on henkien talo jonne kaikki kuolleet menevät. Paikallisten mielestä siellä on pelottavaa kun siellä on haamuja. Aika taikauskoista. Täällä haudataan ihmiset metsiin ja siksi metsissä on pelottavaa. Käymme katsastamassa tiikeripatsaat ja henkien päällikön. Kengät pitää taas ottaa pois. Ihan hieno mesta.
Sumu on noussut. Olemme pilven sisällä. Kävelemme alas kyläpäällikön talolle. Matkalla kuulemme kun munkit kuuntelevat musiikkia. Kunnon munkit eivät saisi kuunnella musiikkia. Työnnämme prätkät taloon sisälle etteivät uteliaat lapset vääntele bensahanoja yms vääriin asentoihin.
Lattia on patjana. Lakanana on viltti. Painan pääni tyynylle ja peittelen itseni huopaan. Kuuntelen tuhansien lintujen yölaulua. Vaivun pian uneen täällä kyläpäällikön talossa. Vuoren huipulla. Pilven sisällä. Burmassa. Keskellä ei mitään.
