KYSYMYS: Toiveena ja tavoitteena parisuhteen ja kumppanuuden toimivuuden parantaminen ja kehittäminen. Vaiheikas ja ajoittain stressaavankin aikuis- ja työelämävaihe elettynä – osin opittunakin, edessä senioriteetti, erilaisten luopumisten ja vanhuuden loppuelämä.
Selkeä ja vahva tarve saada keinoja, apua tai ohjausta paremmaksi kumppanuudeksi. Nykyisessä tilanteessamme olemme pahasti ikäviin asenteisiimme lukkiutuneessa kumppanuudessamme kyvyttömiä sopimaan asioiden selvittämisestä ja edelleen suhteen kehittämisestä rakentavaan sopimiseen. Kumppanini kohtaaminen nuoruudessa, seurustelun, pariutumisen, avioitumisen jne vaiheissa olin kiinnostunut nykyisestä puolisostani mahdollisena elämänkumppanina, innostumiseni lähemmästä tuttavuudesta johti maltillisen joutuisaan mieltymiseen ja ihastumiseen, sitten jopa jonkinlaiseen haltioitumiseen tulevista läheisyyden ihanteellisen rakentumisen ja lopullisen elämänmittaisen yhdessä onnellisena pysymisen mahdollisuuksista. Kaikki kuitenkin ilmeisessä alentuneen huomiokyvyn ja ymmärryksen tilassa – näin, nyt, elämänkokemuksen ymmärryksellä noita vaiheita arvioiden.
Sitten oman kotikiinteistön hankkimisen ja lasten syntymien jälkeen seurasivatkin intensiivisen työskentelyn ja ruuhkavuosien röykkiöiset sopeutumisen ja sovittautumisen riittämättömyyden tuskien aikaansaamat pettymykset ja keskinäiseen valtataisteluun sortuminen omien ensisijaisten intressiensä puolesta.
Omista intresseistään kiinnipitämisen ja jaksamistensa kanssa kamppaillessa jouduttiin eri suuntiin kasvamiseen ja kehittymiseen vailla yhteistä tilanne- ja tulevaisuusnäkemystä tai selviytymissuunnitelmaa, kun ilmeni ristiriitoja aiheuttavia eri suuntiin vetäviä - joskus repiviäkin velvollisuuksia ja intressejä.
Jo kauan sitten tapahtunut havahtuminen järjettömästä tilanteestamme ja suhteemme vihollismaisesta mielettömyydestä ei auttanut omatoimisista yrityksistä huolimatta palauttamaan lähentymistä – enemmänkin vain juuttumaan ikäviin asenteisiin ja mielen luomiin uhkakuviin niiden hautomine kielteisine asenteineen ja luuloineen.
Emme ole vieläkään löytäneet keinoja parempaan luonnikkaaseen kanssakäymiseen ja kumppanuuteen, tai läheisempään ja toisiamme tukevaan vanhenemiseen ja yhteisyytemme vastavuoroisuuksista sopimiseen.
Rakoileeko rakkaus? -kysymykseen voisin ensiksi vastakysyä: “Mitä se olisi itse kenellekin?” En kysy noin hankalia, mutta pyrin selvittämää seikkoja noiden käsitteiden yleisesti mielletyissä puitteissa jotenkin selkeämmin : yhteistä erotiikkaa, seksiä tai rakastelua ei ole edes aiheista keskusteluina, asenteet, halut ja tarpeet ilmenevät vain yksipuolisina. Huolenpitoa toisistamme ja palvelua toisillemme toteutamme lähes koskettamattomalla fyysisellä etäisyydellä. Eipä meillä ole varsinaisia yhteisiä iloja, tyydytyksiä tai harrastus kiintymyksiä, eikä merkittävää mielihyvää ja nautintoa toisistamme. Rooliset velvollisuudet toistemme hyväksi suoritamme tavanmukaisesti. Keskinäisestä kunnioituksesta en osaa arvioida objektiivisesti – ilmaisut ainakin vaikeasti arvioitavia elleivät jopa varottavina puutuvat tai ovat keskinäisesti tabuja. Ei meillä ole juuri enää edes kosketuksia tai mitään fyysistä läheisyyttä. Yhteisyyttä ja kumppanuutta selvittävistä ja kehittävistä asioista ei kyetä keskustelemaan. Vähäisistäkään asioista rauhallinen ja asiallinen keskustella on vaikeaa, asioiden selkeytyksistä sopimisesta puhumattakaan. Suhteemme ja kumppanuutemme on kummallinen nyppimisille ja asemiemme varmistelulle, ehkä piilojulkisestikin, perustuva peli.
Yhteisistä käytännöistä, säännöistä, tai edes ärsyttävistä seikoista ei kyetä keskustelemaan tai sopimaan. Toiveet asioiden ja keskinäisen toimeen tulemisen kohentamiseksi hiipuvat ikääntyessä ja uusien vaivojen lisääntyessä. Molempien omanlaistensa tavoitteiden romuttumisen pelot ovat vaarassa toteutua molemmin puolisesti pelkojen kasvun ja ajan hupenemisen edetessä. Yhteisyys ilmenee merkittävimmin vain jaksoittaisten yhdessä asumisen, yhteisten ruokailujen, lapsenlasten kanssa olemisen ja naapureiden ja tuttavien puitteissa. Sukulaisyhteydet, matkat, ostokset, autoilut ja yhteisen kotipiirin ulkopuoliset liikkumisemme yms lähes aina vuorotellen. Molemmilla on omat roolinsa ja reviirinsä! Tämä siis erityisesti kaihtamastani ‘rakkaus-käsitteestä’ ja sen ilmenemisestä suhteessamme.
Meillä avioparina ja -kumppaneina ei ole luonnollista läheisyyttä – vain avioliittoinstituution ulkoiset ja lainsäädännölliset puitteet, ilman tasavertaisuutta, tasa-arvoisuudesta puhumattakaan – luulen, näin ainakin minusta tuntuu tämä asenteiden vankeus olla sallimatta toiselle mitä ei itse osaa kuvitella tarvitsevansa – olisikohan asenteet näin?!
Arjen kumppanuuden onttous ja epäkohtien ja hankaluuksien väisteltävyys ahdistaa joskus sietokyvyn ja mielen arjessa ja velvollisuuksissa pysyttämisessä lähes epäonnistumisen rajoille! Merkittävin puutteeni lienee dramatiikkaan tottumaton asiakeskeisyys ja riitelykyvyttömyys, eritoten nyt, ikääntymisen korostamassa tunneherkistymisessäni ja oman tasapainoni varjelun tarpeessa?
Lapsuudenkodissani eivät aikuiset kiukutelleet, ärsyttäneet toisiaan eivätkä riidelleet keskenään, asiat sovittiin yhteisten hyväksyttävien periaatteiden mukaisesti enimmäksi yhteiseksi hyväksi. Olen työelämässä ja oman sukuni asioita selvitellessä ja järjestellessä tulevaisuuskelpoisiksi joutunut perehtymään sopimusjuridiikkaan, sovittelu-, ja neuvottelujärjestelmiin.
Ärsyyntymiskynnystäni alentaa turhalle tuntuvan valittamisen ja ruikutuksen kuuleminen, joskus jopa sanattomatkin tyytymättömyyden osoitukset, ilmapiirin ja tavallisten tehtävien asiaton ankeuttaminen sekä osallistumattomuus epäkohtien ja niiden syiden selvittämiseen ja poistamiseen sekä yhteisen hyvän mahdollisuuden lisäämisen väistely.
Masentava ja turhauttava asetelma!
YxÄijä 74v
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Ihan ensimmäiseksi minun on todettava, että surullisesta sisällöstään huolimatta viestisi oli hyvin miellyttävää ja kiinnostavaa luettavaa vivahteikkaan sanan käyttösi vuoksi. Osaat todella taitavasti ilmaista itseäsi ja kuvailla tilannetta hyvin elävästi.
Maalaat eteeni kuvan pitkästä avioliitosta, joka on alkanut suurin odotuksin ja lupauksin, mutta vuosien kuluessa nämä eivät olekaan täyttyneet, päinvastoin. Kuvaat parisuhdettanne ikään kuin taloksi, jonka hienojen ulkoseinien sisällä kaksi yksinäistä ihmistä palelee.
Ihailen sitä, että kaikesta kuvailemastasi vieraantumisesta huolimatta toiveenasi ja tavoitteenasi on parisuhteen ja kumppanuuden toimivuuden parantaminen ja kehittäminen.
Oletan, että sinulla siis kaikesta huolimatta on vielä ainakin hiukkanen uskoa ja toivoa paremmasta. Hyvä, se riittää! Ymmärrät pitkän liiton ja vanhan kumppanuuden edut. Toinen ihminen ja hänen tapansa, niin hyvät kuin ne toisenlaisetkin, ovat tuttuja ja tiedät, miten tulla toimeen. Pelkkä toisen kanssa jotenkin toimeen tuleminen ei sinulle kuitenkaan riitä. Toivot ja tavoittelet parempaa suhdetta ja antoisampaa yhteiselämää vaimosi kanssa tästä eteenpäin. Oikein hyvä!
Koska avioliitto on kahden kauppa, molemmilla puolisoilla on oma osuutensa niin suhteen toimiviin kuin toimimattomiin puoliin. Perheterapian oppeihin kuuluu kuitenkin väite, jonka mukaan yhdenkin perheenjäsenen muuttuminen järisyttää vallitsevaa tasapainoa siinä määrin, että se pakottaa myös muut muutokseen. Niinpä se, että sinä itse et enää tyydy vallitsevaan olotilaan, vaan olet lähtenyt hakemaan siihen muutosta, vaikuttaa väistämättä jossain kohdin myös vaimoosi.
Olennaista sinulle on nyt sekä asenne- että käyttäytymisen tason muutos. Kuvaat, että suhteenne on kummallinen nyppimisille ja asemien varmistelulle perustuva peli. Lakkaa sinä pelaamasta sitä. Faktahan on, että jos vanha strategia ei johda toivottuihin tuloksiin, sitä on syytä vaihtaa. Haastan sinua isoon muutokseen, mutta lupaan, että kannattaa kokeilla. Aloita siitä, että ajattelet vaimostasi kauniita ajatuksia. Näe kaikki hänen hyvät puolensa. Muistele niitä hetkiä, kun teillä on ollut mukavaa yhdessä. Huomaa kaikki ne tavat, joilla hän huolehtii sinusta ja hyvinvoinnistasi. Mieti, mitä kaikkea kaipaisit, jos hän yllättäen poistuisi elämästäsi. Ala asennoitua häneen kuin hän olisi sinulle rakas. Käännä katseesi pois hänen epätäydellisyyksistään ja anna negatiivisten ilmaisujen valua ohi, älä kiinnitä huomiotasi niihin.
Lopeta sinä omalta osaltasi nyppiminen ja muu negatiivinen käytös. Kiitä häntä aina, kun on aihetta. Tee joskus sellaisia asioita, joita hän toivoo ja niin kuin hän toivoo. Kuuntele häntä. Voi olla, että hänen valituksissaan on jotain ihan oikeaa sisältöä. Myös hänellä on paljon pettymystä ja loukkaantumisia sydämessään. Pyydä anteeksi niitä asioita, joissa olet toiminut väärin. Sitäkin voi pyytää anteeksi, että on aiheuttanut toiselle pahaa mieltä. Pyri itsekin antamaan hänelle anteeksi ne asiat, joilla hän on sinua satuttanut. Ehkä hän ei ole kaikkia niitä tarkoittanut. Ole itsellesikin armollinen menneiden suhteen. Kumpikin teistä on toiminut niin kuin niissä tilanteissa on ajatellut hyväksi olevan, itselle, perheelle tai jollekin muulle. Ihmiset tuskin koskaan tavoittelevat pahaa. Joskus emme vain osaa tai kykene toimimaan viisaammin. Onneksi niin kauan kuin on elämää, on vielä mahdollisuus muutokseen.
Vaimosi tulee varmasti ihmettelemään muuttumistasi. Se on ihan hyvä, se kertoo, että hän on huomannut sen. Aluksi hän on todennäköisesti ymmärrettävästi hämmentynyt. Muutos voi tuntua pelottavalta, olettehan jo niin pitkään pelanneet tuttua peliänne. Vanha ja tuttu, huonokin, on turvallisempaa kuin uusi ja erilainen. Älä kuitenkaan väsähdä vastoinkäymisiin, vaan jatka valitsemallasi linjalla. Kun näytät, että muutos on pysyvää, vaimosi on pakko asemoitua tilanteeseen jollain uudella tavalla.
Toivoit apua tai ohjausta paremman kumppanuuden saavuttamiseksi. Ohjeeni eivät ole helppoja eivätkä yksinkertaisia. Niiden lisäksi tarvitset sinnikkyyttä ja pitkämielisyyttä. Kun hankaluudet ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa, niiden muuttaminen vie myös aikaa. Älä enää hukkaa aikaa, vaan aloita heti!
Rakkauden ja onnellisemman parisuhteen puolesta, kannustavin terveisin parisuhdevalmentajasi
Perheneuvoja Paula
