KYSYMYS: Olen 20-vuotias nainen. Ongelmani on se että paras kaverini joka on poika. Olen rakastunut häneen palavasti. Hän on sanonut minulle että ei ole kiinnostunut minusta,mutta en ole enää varma. Koska aina kun olemme kahden hän pitää minua kainalossaan ja antaa suukkoja ja kutsuu minua rakkaakseen. Onko hän kumminkin kiinnostunut minusta mutta ei halua myöntää sitä. Onko ajatuksessani mitään järkeä?
VASTAUS: Kirjeesi luettuani mieleeni tuli muutama vaihtoehto, jotka ovat tietenkin vain arvailuja.
Ensiksi: mahtaako olla niin, että hänen tunteensa sinua kohtaan ovat muuttuneet? Kerroit että hän on sanonut ettei ole kiinnostunut sinusta, mutta hänen käytöksensä kertoo muusta: vaikuttaisi tosiaan siltä, että hän on kaikkea muuta kuin välinpitämätön sinun suhteesi. Milloin hän puhui tunteistaan suhteessa sinuun viimeksi? Voiko olla niin, että hänen tunteensa sinua kohtaan ovat heränneet?
Toisaalta mietin, onko niin että hän ei vielä ole oikein varma tunteistaan? Kuulosteleeko hän omia tunteitaan, miettiiköhän onko kyse ystävyydestä, ihastumisesta vai rakkaudesta? Sinä tapauksessa on hyvä antaa hänelle aikaa itsensä ja tunteidensa tutkimiseen.
Sekin voisi toki olla mahdollista, ettei hän itse tunnista tunteitaan sinua kohtaan. Joskus nimittäin asian laita voi olla näinkin. Silloin tunteiden kuuntelemista ja niistä puhumista voi opetella. Voisitko sinä olla hänelle avuksi? Olisiko mahdollista ottaa asia vielä puheeksi, kysellä toisen tuntoja? Jos hän ei oikein osaa puhua tunteistaan, on hyvä antaa tilaa ettei hän kokisi keskustelua tungettelevaksi. Tunneasioista puhuttaessa tarvitaan herkkyyttä.
Hyvä ystävään voi luottaa. Silloin ei ole pelkoa siitä, että toinen leikittelisi toisen tunteilla. Keskustelu tunteista on tärkeää: silloin oppii tuntemaan paitsi toista, myös itseään. Samalla luottamus toiseen kasvaa. Puhumisen kautta vältymme väärinkäsityksiltä.
Olen 21-vuotias nuori mies. Olen seurustellut samanikäisen tyttöystäväni kanssa neljä vuotta. Minulle seurustelusuhde on toinen ja tyttöystävälleni ensimmäinen. Olemme molemmat vielä opiskelemassa ja asumme kotona. Tähän asti meillä on mennyt hyvin, mitään isompia riitoja ei ole ollut, läheisyyttä riittää ja puhumme toisillemme kaikesta. Ongelma on kuitenkin siinä, että tyttöystävästäni tuntuu, että suhteemme on muuttunut enemmän kaverisuhteeksi.
Olemme keskustelleet asiasta, mutta hän ei osaa sanoa syytä tähän tunteeseen. Seksiä emme harrasta kovin usein, koska tyttöystävälläni on todella vaihteleva halu seksin suhteen, ja koska asumme kotona ja opiskelut aiheuttavat kiireitä, ei siihen niin usein ole tilaisuuttakaan. Olemme kuitenkin tämän asian kanssa sujut.
Tyttöystäväni on sanonut, ettei hän kaipaa enempää seksiä ja itselleni myös riittää vähempikin. Olemme miettineet, voiko tämä olla vain alkuhuuman häviämisestä johtuva ohimenevä tunne. Vaikean tästä kuitenkin tekee se, ettei tyttöystäväni ole vielä kovin selvillä ajatuksistaan ja haluistaan. Hän kuitenkin sanoo tuntevansa jonkunlaista tyytymättömyyttä, muttei tiedä syytä.
Pidämme kuitenkin toisistamme todella paljon ja luotamme toisiimme.
Tyttöystäväni miettikin, että muuttuisiko suhteemme edes, jos olisimme vain kavereita. Minun osaltani se kuitenkin muuttuisi, sillä kaipaan sen kaltaista läheisyyttä, mitä tavallisessa kaverisuhteessa ei voisi olla. Olemme molemmat motivoituneita jatkamaan suhdettamme ja pitämään toisistamme kiinni. Hyviä näkökulmia otetaan vastaan.
Kiitos vastauksesta!
tietämätön, mies, 21.
Hei Tietämätön!
Kiitos viestistäsi ja luottamuksesta meitä kohtaan.
Kerrot tutunkuuloisesta tilanteesta. Olette aloittaneet seurustelun nuorina ja olleet jo pitkään yhdessä. Alkuihastumisen huuma on jo laantunut ja suhde on asettunut tuttuun ja turvalliseen malliinsa. Tyttöystäväsi on kuitenkin nyt nostanut esiin suhteeseenne liittyviä kysymyksiä. Hyvä niin. Tämä onkin varmasti hyvä vaihe miettiä, mitä kumpikin haluatte parisuhteelta ja elämältä yleensä.
Te elätte juuri nyt tärkeää itsenäistymisen ja aikuistumisen vaihetta. Jonkun ajan päästä valmistutte opinnoistanne ja siirrytte työelämään. Edessä on myös muutto omaan kotiin pois vanhempien luota. On ehkä ihan hyvä pysähtyä miettimään, onko nyt edes sitoutumisen aika. On tärkeää, että molemmilla olisi aikaa ja tilaa itsenäistyä ja oppia seisomaan omilla jaloillaan. Monet kertovat yksin asumisen vaiheen olleen tärkeää ja monella tavalla opettavaista aikaa tulevaa elämääkin ajatellen.
Kerroit, että tyttöystäväsi ei ole kovin selvillä omista ajatuksistaan ja haluistaan. Se on tosi tavallista tämän ikäisillä. Silloin on viisasta ihan rauhassa tutkiskella sitä, mitä oikeastaan haluaa. Voi olla, että kyse on isoista pohdinnoista: Kuka minä olen ja mihin suuntaan haluan elämässäni kulkea? Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Millaista elämää haluan elää? Entä sinä itse? Tiedätkö sinä, mitä haluat elämältäsi? Näitä kysymyksiä teidän on hyvä jutella yhdessä.
Tyttöystäväsi ilmaisema tyytymättömyys saa minut ajattelemaan, että hän kenties kaipaa jotain sellaista, jota suhteessanne ei tällaisenaan ole. Viestistäsi tulee sellainen kuva, että teillä on ihan kivaa yhdessä. Kysymys onkin, riittääkö se?
Kirjoituksestasi välittyy ajatus, että sinä itse olet tyytyväisempi suhteeseenne kuin tyttöystäväsi. Mietin, että mahdanko tuntea menettämisen pelkoa hänen ilmaistessaan tyytymättömyyttään. Kerroit, että pelkkä kaverisuhde ei sinua tyydyttäisi, haluat ja tarvitset enemmän. Hellyyden ja läheisyyden kaipuu on yleisinhimillistä ja parisuhteessa se tietenkin on ihan omanlaistansa. Jos suhteenne fyysisen puolen laatu nyt on jollain tavoin haaleaa, niin luuletko, että se voisi sellaisena tyydyttää sinua pidemmän päälle? Vai voisiko olla niin, että vuosien kuluttua sinäkin alkaisit tuntea tyytymättömyyttä?
Pysähtykää rauhassa tähän kohtaan seurustelussanne. Miettikää rauhassa suhdettanne, itseänne ja elämää kumpikin tahoillanne. Varatkaa aikaa juttelemiselle ja jakakaa ajatuksianne. Sillä tavoin opitte paljon itsestänne ja toisistanne. Uskon, että sitä kautta löydätte myös oikean suunnan seurustelunne suhteen.
Onnellista elämää sinulle toivoen, perheneuvoja Paula
Olen 24-vuotias nainen ja seurustellut neljä vuotta avomieheni kanssa. Olen ajatellut eroa jo puoli vuotta, mutta olen hukassa. En ole enää onnellinen suhteessamme, seksi ei kiinnosta, koska kumppanini ei herätä minussa tunteita seksuaalisesti. Seksi kyllä muuten kiinnostaisi.
En ole varma, onko tämän hetkinen kumppanini juuri se, jonka kanssa haluaisin viettää loppuelämäni. Olemme kuin hyviä ystäviä ja kämppäkavereita, nauramme toistemme jutuille, ymmärrämme toisiamme melko hyvin ja katsomme telkkaria joskus yhdessä. Emme muuten vietä aikaa yhdessä juuri ollenkaan ja riitelemme pikkumaisista asioista. Mitään romantiikkaa tai hellittelyä ei ole. En ole koskaan saanut häneltä kummempia lahjoja tai yllätyksiä, vaikka olen sanonut asiasta monta kertaa.
Kun puhuin hänelle tulevaisuudesta, tuli esille ettei suunnitelmamme ole samanlaiset. Nyt kun otin puheeksi eron, tuli se hänelle yllätyksenä, vaikka molemmat tiesimme ettei meillä mene hyvin. Heti kun mainitsin asiasta, että päädymme ehkä eroon, hän toikin minulle kukkia ja lupaili kihloja ja lapsia (vaikka pari viikkoa sitten ei vielä niitä halunnut). Nyt hän on toitottanut minulle koko ajan, että saamme asiat korjattua ja että vika on hänessä.
Nyt olen niin sekaisin tästä kaikesta, etten tiedä enään kumpi on oikea suunta ero vai yhdessä olo. Vaistoni sanovat, että en löydä enää onnea tästä suhteesta, mutta pelkään että vaistoni ovat väärässä.
Nainen, 24
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Suhteenne vaikuttaa pikku hiljaa ajautuneen ystävyys- ja kaveruustasolle. Se tietty kipinä, seksuaalisuus ja intohimo, joka liittyy parisuhteeseen, on päässyt hiipumaan. On tärkeätä miettiä tässä kohdassa, onko tämä se suhde, johon haluaisi sitoutua loppuelämäkseen. Löytyykö siihen riittävästi yhteistä pohjaa? Fyysisen ja psyykkisen läheisyyden ylläpitäminen parisuhteessa vaatii ajan ja huomion satsaamista toiseen. Läheisyys ei säily itsestään, koska sitä tunteakseen kummankin pitää voida kokea olevansa toiselle tärkeä, ykkössijalla hänen elämässään.
Olet esittänyt puolisollesi näihin asioihin liittyviä toiveita, mutta hän ei ilmeisesti ole tajunnut, miten suuri merkitys näillä itsessään aika pienillä ja helposti toteutettavilla asioilla - lahjoilla, yhteisellä tekemisellä, ajan varaamisella toista varten, kaikenlaisella huomioimisella ja romanttisuudella - oikeasti on. Näillä pienillä viesteillä voi pitää yllä yhteyttä ja osoittaa toiselle arvostustaan ja rakkauttaan. Alettuasi puhua erosta miehesi on havahtunut asian mittasuhteisiin. Pienten huomionosoitusten ja välittämisen näyttämisen puute voisi johtaa teidät eroon. Tämän oivallettuaan miehesi on aktivoitunut toimimaan.
Olisiko sinun mahdollista antaa vielä aikaa suhteellenne? Voisitteko lähteä yhdessä löytöretkelle selvittääksenne, olisiko seksielämänne ja muu niin fyysinen kuin psyykkinenkin läheisyytenne löydettävissä uudelleen? Mitä hänen pitäisi tehdä ollakseen taas haluttava kumppani sinulle? Miten sinä voisit vastata hänessä virinneeseen aktiivisuuteen suhteenne pelastamiseksi? Mitä ylipäänsä odotatte parisuhteelta? Millaisia suhdemalleja olette saaneet omista lapsuudenkodeistanne?
Kukaan ei voi ennalta tietää, mitä tulette retkeltänne löytämään, uutta tuoreutta ja tulevaisuuden uskoa suhteeseenne vaiko ymmärryksen siitä, että suhde on todella tullut tiensä päähän. Motivoituisitteko vielä yhdessä etsimään näitä vastauksia?
