KYSYMYS: Olen 63-vuotias nainen. Nyt olen eläkkeellä, mutta harrastuksia on ihan mukavasti. Se vaan ei tunnu riittävän. Kotona on mies, joka on suurinpiirtein aina kotona. Olen ehdottanut hänellekin harrastuksia, mutta häntä ei tunnu kiinnostavan oikein mikään. Masennuksesta ei ole kysymys. Alkoholia kuluu joka ilta vaihtelevia määriä. Tuntuu, että meillä ei ole mitään yhteistä. Lapset elävät omaa elämäänsä, heitä kyllä näemme säännöllisesti. Olemme kuin kämppäkavereita, joilla on kyllä yhteinen menneisyys. Haluaisin kuitenkin paljon muuta. Ei ole ollut läheisyyttä enää vuosiin. Siihenkin johti aikoinaan alkoholin liikakäyttö muunmuassa. En vaan halunnut.
Ja nyt tulee se kaikkein polttavin kysymys. Olen tavannut mukavan miehen, joka on vapaa. Hän on minua nuorempi. Olen viettänyt hänen kanssaan päiviä ja muutamia öitäkin. Näemme aika harvakseltaan, mutta aina tuntuu olevan tosi mukavaa. Haluaisin olla enemmän hänen kanssaan, mutta se ei onnistu tietenkään näissä puitteissa. Olemme kyllä tunteneet jo n. 2 vuotta. Nyt vaan tuntuu, että olen täällä kotona ihan kuin vankina. Tuntuu, että teen niin tai näin, niin tulos ei ole hyvä. Joku kärsii joka tapauksessa.
Kiitos vastauksesta jo nyt.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kerrot viettäväsi suhteellisen aktiivista eläkeaikaa, mutta yksin. Miehesi on jumiutunut kotiin. Häntä ei tunnu kiinnostavan mikään ja alkoholia kuluu joka ilta. Alkoholi on ollut syynä myös läheisyyden loppumiseen ja nyt liittonne tuntuu lähinnä kämppäkaveruudelta. Tämä kaikki on ilmeisesti saanut sinut etsimään virikkeitä kodin ulkopuolelta. Nyt sinulla on suhde nuorempaan mieheen. Et varsinaisesti kysy mitään kysymyksen muodossa, mutta arvelen sinun haluavan pohdintaa siitä jatkaako avioliitossa vai aloittaako alusta uuden miehen kanssa.
Ilmeisesti puolisosi ei tiedä suhteestasi toiseen mieheen. Olet kuitenkin ollut myös öitä poissa, voisiko hän epäillä jotain? Jos hän saisi tietää suhteesta tai kertoisit hänelle siitä, miten hän mahtaisi reagoida? Lähtisikö hän taistelemaan suhteenne puolesta, haluaisiko erota tai jotain muuta? Jos miehesi haluaisi pelastaa suhteen, olisitko valmis yrittämään? Löytäisitkö vielä kenties piilossa olleita rakkauden tuntemuksia häntä kohtaan? Lähtisitkö hänen kanssaan pariterapiaan? Pariterapiaan sitoutuminen tarkoittaisi sitä, että joutuisit lopettamaan sivusuhteesi. Jotta pariterapia olisi tuloksellista, asioista tulisi puhua avoimesti. Sinun pitäisi kertoa tyytymättömyyden aiheiden lisäksi uskottomuudesta. Uskottomuuden tuomasta kriisistä voi selvitä, mutta nopeasti luottamus toiseen ei palaudu. Uskottomuuden paljastuminen voi alkushokin jälkeen olla ”hyvä herätys” parisuhteen parantamiseksi. Parhaimmillaan ihmiset onnistuvat luomaan uuden, molempia tyydyttävän parisuhteen kriisin jälkeen.
Ajatuksesi sen suhteen erotako vai ei, ovat varmasti ristiriitaisia. Uusi suhde tuntuu ihanalta. Olet ehkä rakastunut ja saat rakastumisesi kohteelta paljon huomiota. Tapaamiset ovat mukavia, innostavia hetkiä ilman arkisia hankaluuksia. Aviomiehesi kanssa teillä on taas takana pitkä historia yhteisine lapsineen ja elämänkuvioineen. Kuten totesit, joku tulee todennäköisesti kärsimään. Todennäköisesti myös sinä joudut kärsimään, tapahtui niin tai näin. Vaikka uusi alku olisi suunniteltuna, erot eivät ole koskaan helppoja. Samaan aikaa voi olla tosi surullinen liiton päättymisestä ja sen mukana tuomista muutoksista ja toisaalta tuntea helpotusta pois pääsystä. Ympäristön reaktiot eivät välttämättä ole ratkaisua tukevia. Aikuiset lapsetkin reagoivat vanhempiensa eroon.
Joskus tyytymätön osapuoli ei uskalla lähteä liitosta, koska pelkää puolison romahtavan eron jälkeen. Monelle miehelle, jotka eivät ole tottuneet puhumaan huolistaan muille, ero tuo tullessaan juomisen lisääntymistä ja/tai masennusta. Miehelläsi olisi hyvä olla tukiverkkoa turvanaan jos eroatte. Joskus erossa aloitteellinen puoliso tuntee pitkään syyllisyyttä ratkaisusta ja myös sääliä jätettyä osapuolta kohtaan. Monet alkavat hoivata entistä puolisoaan, mitä on uuden kumppanin usein vaikeaa kestää.
Puolisolle kertomisen ja päätöksen tekemisen lisäksi on toki sekin vaihtoehto, että jatkat entiseen malliin kahta suhdetta. Kuinka kauan pystyt siihen? Se vaatii varmasti stressaavia järjestelyjä ja selittelyjä. Salaisuuksien pitäminen on aina raskasta. Vaarana on aina, että suhde paljastuu ikävällä tavalla. Varmasti miehesi arvostaisi sitä enemmän, että kuulisi asiasta sinulta.
Kirjoittamaani lukiessa huomaan haluavani sanoa sinulle, että kannattaa olla rehellinen kaikille osapuolille mitä tahansa päätätkin. Toivon sinulle voimaa ja rohkeutta avoimeen keskusteluun ja päätöksentekoon!
KYSYMYS: Menin puoli vuotta sitten kihloihin ja kumppanini muutti toiselta paikkakunnalta luokseni asumaan. Siihen saakka koko suhde toimi kaikin puolin hienosti, mutta muutettuaan luokseni, hän ei ole enää kiinnostunut mistään läheisyydesta. Ajattelin aluksi, että hänellä on paikan vaihdoksen takia, jokin ohimenevä asia, jonka takia hän ei ole kiinnostunut seksistä. Nyt puoleen vuoteen ei ole ollut mitään kanssakäymistä. Hän tulee nukkumaan, kun olen nukahtanut. Kysyin asiaa häneltä, että olenko niin vastenmielinen, ettei hän voi olla enää kanssani läheisesti ja hän sanoi, että olen hieno ihminen ja hän arvostaa minua. Muuta vastausta en saanut. Nyt alkaa tuntua, että hän on vain käyttänyt minua hyväkseen. Hän muutti vuokra-asunnosta luokseni ja hänen asumiskulut loppuivat. Tuntuu, että olen vain hänelle kodinhoitaja, joka laittaa hyvää ruokaa. Oloni on hirveän ahdistunut, itkeskelen paljon salaa ja olen muuttunut hiljaiseksi. Ennen yhteen muuttamista hän oli todella ihana mies. Nyt olemme kuin samassa asunnossa asuvat kämppäkaverit. Itse rakastan häntä edelleenkin kovasti. Olen antanut hänelle omaa aikaa, enkä tyrkytä itseäni mitenkään. Olen yrittäänyt olla hänelle vain hyvä ja reilu kaveri, mutta minulle ei riitä pelkkä kaveruus. Molemmat olemme jo yli 50-vuotiaita.
Toivoton
VASTAUS: Kerrot, miten lupaavasti alkanut suhde muuttui, kun asetuitte asumaan samana katon alle. Mies ei olekaan enää kiinnostunut läheisyydestä ja seksistä, joka puolestaan olisi sinulle tärkeää suhteen ylläpitämiseksi ja oman itsetuntosikin kannalta.
Kerrot, miten ahdistunut olet tilanteesta. Et haluaisi loukata miestäsi ja niinpä olet valinnut hiljaisuuden. Olet myös valinnut sen, ettet halua roikkua hänessä, vaan annat omaa tilaa ja aikaa. Toimimalla näin et ehkä loukkaa miestäsi – mutta tulet itse loukatuksi. Ahdistus sisälläsi kasvaa sitä mukaa kuin ohitat omat tarpeesi. Rakastat miestäsi, mutta unohdat rakastaa itseäsi. Miehesi on varmasti tosissaan, kun hän sanoo, että olet hieno ihminen. Et nalkuta, et kerjää, annat tilaa, väistät, unohdat omat tarpeesi. Ehkä olet hänelle sopiva puoliso juuri tällaisena, mutta se ei palvele suhdettanne. Myös sinä olet olemassa. Parisuhteessa on kaksi osapuolta, ja molempien tarpeilla on siinä oltava oma tilansa.
Mahtaako miehesi ollenkaan tietää, miten huonosti oikeasti voit suhteessanne? Nyt olisi puhumisen paikka. Olisiko syytä olla oikeasti ”hieno ihminen” ja kertoa, mitä sisimmässäsi tunnet ja ajattelet? Rakkaus on rehellisyyttä itseä ja toista kohtaan. Usein pelko toisen menettämisestä saa peittämään omat loukatut tunteet. Mutta jos nuo tunteet eivät saa tilaa parisuhteessa, ei suhde pääse kehittymään molempia tyydyttävään suuntaan.
Puhumisen aloittaminen ei aina ole helppoa. Mitäpä jos aloittaisitkin siitä, miten vaikeaa ja omien tunteitten ilmaiseminen sinulle on? Voisit vaivihkaa kysyä, miten puolisosi kokee tunteista puhumisen. Ehdota yhteistä harjoitusta ja aloita kertomalla kirjeessä kuvaamiasi tuntemuksia. Keskity kuvaamaan omaa tunnettasi ja toisen käyttäytymistä. Vaikkapa näin: ”Tunnen oloni hylätyksi aina silloin kun et tule kanssani yhtä aikaa nukkumaan.” Voit kysyä, miten miehesi on asian kokenut. Voi olla, että et heti saa vastauksia, mutta tällä tavoin yhteyden kanava voi pikku hiljaa aueta uudelleen. Puhumalla omista tunteistasi itseäsi tai puolisoasi syyttelemättä saatat saada hänetkin houkuteltua kertomaan omista kätketyistä tunteistaan ja ajatuksistaan. Miksi hän esimerkiksi sinun kokemuksesi mukaan väistelee läheisyyttä – onko hänellä ehkä terveys- tai muita huolia, vai onko hänen käyttäytymisensä kenties totuttu tapa, jolla hän ei edes huomaa satuttavansa sinua. Ehkäpä fyysinen läheisyyskin palautuu ja syvenee, kun saatte ensin puhumalla rakennettua keskinäistä luottamusta. Eri mieltä olemista ja riitelemistäkään ei kannata pelätä, kunhan opettelee riitelemään oikein.
KYSYMYS: Olen nelikymppinen nainen ja asun avoliitossa. Olemme tunteneet toisemme yläasteikäisestä, ja törmännet aikuisina aina silloin tällöin toisiimme, mutta aina jompikumpi on ollut varattu. Vuosien tauon jälkeen tapasimme vuosi sitten ja salama rakastuimme. Kerron teille taustaa, jotta osaisitte vastata lopussa tulevaan kysymykseeni.
Avopuolisoni oli tutustunut nykyiseen entiseen vaimoonsa, netissä vuosia sitten ja nettitutustumisen jäljiltä avopuolisoni matkusti naisen kotimaahan. He menivät heti naimisiin ja uusi vaimo muutti Suomeen. Aika pian avioliiton solmimisen jälkeen uuden vaimon raivokas ja temppuileva luonne tuli esiin, mutta mies päätti pysyä liitossa, sillä aiempi liitto oli karahtanut kiville, eikä hän enää toivonut epäonnistumista vaan koko loppuelämän kestävää suhdetta. Lisäksi näitä vaimon kohtauksia seliteltiin milloin milläkin, sillä että on vaikea sopeutua uuteen maahan ja kulttuuriin jne.
Avopuolisollani oli lapsia jo edellisestä liitosta, ja hän ei välttämättä olisi halunnut lisää, mutta suostui yhteen lapseen, koska uusi vaimo sitä niin kovasti halusi. Vaimo ei ollut tyytyväinen miehessä mihinkään, vaan estottomasti haukkui tätä hänen itsensä kuullen, lapsille (sekä yhteisille että vanhemmille), miehen sukulaisille ja ystäville. Kenelle tahansa kuka vaan jaksoi kuunnella tai ei kehdannut pyytää tätä lopettamaan. Mieheni ystävät ovat erittäin hienoja ihmisiä, ja olivat ottaneet hänetkin avosylin vastaan ja tarjosivat ystävyyttä. Ex-vaimo osaa halutessaan olla erittäin hurmaava, mutta ei pysty ylläpitämään pitkiä ihmissuhteita. Aina suuttuu ja katkaisee kaikki välit, jos joku kehtaa esittää eriävän mielipiteen hänen kanssaan. Hän ei myöskään katso aikaa, paikkaa tai ketä on paikalla suuttuessaan, vaan järjestää todella suuria ja dramaattisia kohtauksia, miestäni kohtaan myös väkivaltaisia. Avopuolisoni yritti olla hänelle mieliksi ja teki kaikkensa, että vaimo olisi tyytyväinen ja jatkuva solvaaminen loppuisi. Aina hetken aikaa olikin hyvin vaimon saatua tahtonsa periksi, mutta aina tuli sitten jokin uusi tarve. Jos puolisoni ei halunnut tehdä mitä vaimo halusi, teki vaimo hänen elämästään jatkuvaa helvettiä siihen asti, että mies antoi periksi. Koko avioliiton ajan vaimo uhkaili avioerolla jos mieheni ei tehnyt kuten hän tahtoi. Lähettikin allekirjoitetun paperin kerran tai kaksi käräjäoikeuteen, mutta aina veti eron takaisin. Mieheni sanoi, että sitten kun hän kirjoittaa nimensä avioeropaperiin, niin sitten avioliitto on siinä. Siitä ei ole enää takaisin palaamista. Vaimo välillä uhkasi jättää lapset isälleen ja muuttaa itse takaisin kotimaahansa ja välillä vievänsä lapset mukanaan.
Puolisoilla oli myös eriävät mielipiteet lasten kasvatuksesta. Vaimo rankaisi fyysisesti ja oli muutenkin kovakourainen heti lapsen tullessa siihen ikään ettei ollut enää käsiteltävissä oleva vauva. Monille yhteisille ystäville vaimo myös ajan kanssa kertoi vihaavansa poikaansa, sillä ensinnäkin hän on poika ja toisekseen aivan isänsä kaltainen luonteeltaan ja sekä myös ulkonäöltään. Vaimo myös sai raivokohtauksia lapsille, jos nämä eivät toimineet hänen mielensä mukaan. Mies yritti olla lasten tuki ja turva ja suojelija, ja tämän vuoksi ei lähtenyt liitosta aiemmin, vaikka viimeiset vuodet he elivätkin samassa huushollissa omissa huoneissaan. Mieheni nukkui lukkojen takana, sillä pelkäsi puolisonsa joskus raivopäissään tulevan jopa tappamaan hänet.
Avioliiton aikana vaimo saattoi viettää useampia kuukausia kotimaassaan mieheni hoitaessa kodin ja lapset. Mieheni on myös aina maksanut perheen laskut ja lainanlyhennykset vaikka vaimolla on erittäin suurituloinen yritys, joka on rekisteröity ulkomaille. Silti koskaan mieheni ei eksänsä mielestä tehnyt mitään tarpeeksi eikä hyvin. Mieheni ei viihdy kapakoissa ja hän on aina todella sitoutunut parisuhteeseen, ei ole pelkoa pettämisestä ja viihtyy kotona tehden normiaskareita. Mutta toki tahtoo välillä käydä ystävien kanssa ulkona.
Nykyinen avopuolisoni oli keväällä allekirjoittanut avioeropaperit nykyisen entisen vaimon kanssa, mutta vaimo ei ollut vielä(kään) muuttanut pois heidän yhteisestä kodistaan, vaan kun hänen oli pitänyt muuttaa, hän oli pakannut matkalaukut ja lähtenyt kotimaahansa lasten kanssa lomalle kuukaudeksi. Matkan syyksi hän oli ensin kertonut miehelleni, lapsilleen ja kaikille muillekin sen, että entisen vaimon isä (eli lasten vaari) oli tehnyt itsemurhan koska lasten isä aiheutti sellaista tuskaa ja häpeää ja huolta vaimon isälle. Tämä tarina ei pitänyt paikkaansa, vaan tuo isoisä on vieläkin hyvinkin hengissä. Tullessaan takaisin hän ilmoitti miehelle, että hän on päättänyt, että heidän tulee jatkaa avioliittoa lasten vuoksi. Tämän ehdotuksen mies tyrmäsi ehdottomasti. Eksä menetti täysin hermonsa ja haukkui mieheni pataluhaksi ja uhkaili kostolla tavalla tai toisella. Pian tämän jälkeen mieheni yllätti minut tulemalla kylään lasten kanssa. Teimme ruokaa ja söimme yhdessä kun lasten äiti soitti ja halusi puhua puhelimessa pojan kanssa. Keskustelu käytiin vieraalla kielellä ja keskustelun jälkeen mieheni vielä otti luurin ja sanoi, että hän tuo lapset pian, ja että syömme vain loppuun. Kohta puhelin soi uudelleen, ja sama toistui. Miehen ja lasten ollessa lähdössä, lasten äiti syöksyi heidän avatessaan ulko-oven sisään, mutta mieheni onnistui pysäyttämään hänet tuulikaappiin. Minä pidin ovea vastaan toiselta puolelta. Hän ensin yritti minulle haukkua miestä, mutta pysyin hiljaa. Tämän jälkeen raivo kohdistui mieheen, ja julmettu sättiminen ja uhkailu alkoi. Lapset seisoivat pihalla neuvottomina ja näkivät ja kuulivat koko tilanteen. Eksä uhkaili mm. että kostaa miehelleni kaiken, ja että hän ei välitä vaikka häneltä itseltään menisi viimeinen penni kunhan miehelleni ei jäisi yhtään mitään eikä ketään. Vaimo muutti nopeasti pois yhteisestä kodista tämän jälkeen salaa vieden lapset mennessään.
He olivat perheasian neuvottelukeskuksessa neuvotelleet jo ennen vaimon muuttoa päästä sopuun lasten huoltajuudesta, tapaamisista, asumisesta jne. Mutta tuleva entinen vaimo ei tyytynyt mihinkään, vaan asiasta käytiin käräjäoikeuden istunto, ja lapset määrättiin asumaan äidilleen ja kotikuntamme lastensuojelu tekemään olosuhdeselvityksen molempien kotona. Sitten mieheni sai maistraatista kirjeen, jossa kerrottiin, että lasten uusi osoite on yli 100km päässä entisestä kodista. Entinen vaimo ei ilmestynyt olosuhdeselvityksen ensimmäiseen palaveriin ja sosiaalityöntekijän saadessa hänet kiinni, hän totesi ettei hänen tarvitse tulla sinne enää, sillä hän asuu muualla. Käräjäoikeus määräsi, että kotikuntamme lastensuojelu jatkaa selvitystä mieheni osalta, ja että äidin uuden kotikaupungin lastensuojelu tekee selvityksen äidin osalta. Koska ison kaupungin lastensuojelussa on ruuhkaa, venyi ja venyi tuo selvityksen teko, mutta myös sen tähden, että lasten äiti saattoi tulla palaveriin ja todeta ettei hyväksy hänelle varattua tulkkia ja pyysi toisen ja uuden ajan. Olosuhdeselvityksen aikana poika laittoi isälleen tekstaria, että äiti kuristi. Mieheni soitti pojalleen ja kyseli tilanteesta ja teki lastensuojeluilmoituksen. Toisen kerran tuli tekstari, että äiti potkaisi. Kouluterveydenhoitaja tutki pojan jalan, jossa oli messevä mustelma. Poika oli kertonut terkkarille, että äiti potkaisi kun hän ei tyhjentänyt riittävän nopeasti astianpesukonetta. Kouluterveydenhoitaja teki asiasta lastensuojeluilmoituksen. Poika oli kuitenkin lastensuojelun haastattelussa ja lääkärissä, molemmissa tapahtumissa äiti aivan vieressä, kertonut kaatuneensa isänsä luona viikonloppuna. Lastensuojelu tuli siihen tulokseen, että pojan tarina oli ulkoa opetellun kuuloinen ja epämääräinen, ja poliisi päätti, että poikaa tutkitaan Oikeuspsykiatrian laitoksessa. Yhden kerran äiti vei hänet sinne ja äitiä haastateltiin samaan aikaan eri huoneessa ja toisen kerran isä jolloin myös isää haastateltiin toisessa huoneessa. Nyt kuulimme, että tutkimuksen lopputuloksena on se, että kuristaminen ja potkiminen on tapahtunut, ja että äiti on käskenyt poikaa valehtelemaan tapauksesta. Tapaus on lähetetty syyttäjälle, mutta emme vielä tiedä miten asian kanssa käy. Käräjäoikeuden lopullinen istunto lasten asumisesta oli kuitenkin jo lokakuun alussa, eikä näitä tutkintamateriaaleja voitu silloin käyttää. Tuomari päätti, että vanhemmilla on yhteishuoltajuus, mutta lapset asuvat äitinsä luona. Päätös on maallikon tajuun aivan käsittämätön. Äiti on kuitenkin rikkonut joka ikistä väliaikaismääräyksen kohtaa ja lasten ja isän tapaamiset eivät ole toteutuneet määrätyllä tavalla. Enimmäkseen on, mutta silti on aina ollut jokin ”pieni” kiusa, esim. lapsilla oli harrastuksia silloin kun isän tapaamien alkoi, eikä tästä voitu ilmoittaa ajoissa. Ja toisekseen vaikka olisikin ilmoittanut, niin isän aikaa oli vain joka toinen viikonloppu ja myöhemmin kuin oli aiottu. Mutta tosiaan, jos ex-vaimo voi jotenkin lasten kautta tehdä kiusaa, hän myös tekee sen. Selvityksen aikana lapset kertoivat myös minulle, että äiti on käskenyt heitä valitsemaan äidin jos joku kysyy ja että kenellekään ei saa sanoa, että he rakastavat isää tai että haluavat elää isän kanssa. Oli uhannut muun muassa sillä, että silloin hän jättää heidät isälleen eivätkä lapset enää ikinä milloinkaan tule näkemään äitiään. Ja taas välillä ostanut heille ylenpalttisia lahjoja palkaksi mikäli olivat tehneet kuten hän oli käskenyt.
Hän on myös tehnyt kiusaa miehelleni heidän entisen yhteisen yrityksen kautta. Milloin on uhkailtu rikostutkinnalla ja milloin milläkin. Ex-vaimo on myös käynyt olosuhdeselvityksen aikana jatkuvasti tekemässä tutkimuspyyntöjä milloin mistäkin syystä poliisille. Hän on kautta aikojen väittänyt, että mieheni vanhemmat lapset ovat vaikutukseltaan haitallisia hänen lapsilleen ja että yksi heistä olisi hyväksikäyttänyt poikaansa, näyttänyt pornoa, käyttänyt huumeita. Vaikka mitä. Poliisi ei tutkinut mitään näistä syytöksistä. Ja vailla pohjaahan ne olivatkin. Mieheni vanhemmat lapset ovat oikein mukavia ja fiksuja lapsia, ja rakastavat pikkusisaruksiaan ehdottomasti.
Voisin kirjoittaa vaikka romaanin kaikesta siitä kiusasta mitä ex-vaimo on miehelleni tehnyt, mutta tässäkin on jo tarpeeksi varmaankin siihen, että saatte yleiskuvan. Itse olen elänyt avoliitossa narsistin kanssa, ja olen sitä mieltä, että mieheni entinen vaimo on narsisti tai ainakin omaa hyvin narsistisia piirteitä. Olkoonkin se kuinka muodikasta sanoa ihmisistä niin… Mutta uskoakseni tuo luonnekuvaus pätee. Lapset ovat kertoneet sanoneensa äidilleen, että he eivät viihdy uudessa kaupungissa vaan toivovat kovasti muuttoa edes kotikuntamme viereiseen kaupunkiin. Ovat sanoneet, että haluaisivat olla lähempänä isää ja vanhoja ystäviään. Mutta äiti ei kuuntele. Hänen mielestään on paras asua uudessa kaupungissa. Hänellä ei ole sinänsä mitään syytä asua siellä, sillä hän tekee töitä kotona.
Hän on useassa tekstiviestissä miehelleni kirjoittanut siitä, että hän ajattelee vain lasten parasta, ja että hän olisi valmis tekemään lasten eteen mitä tahansa, ja että ainoa asia mitä lapset haluavat, on että äiti ja isä asuvat yhdessä. Mieheni ei ole näihin kirjoituksiin kommentoinut mitenkään, vaikka muuhun tekstiviestiin olisikin kommentoinut/vastannut. Huoltajuusoikeudenkäynnin toisessa vaiheessa minäkin olin todistajana, ja ex-vaimo kuiskutteli asianajajansa korvaan koko sen ajan mitä hän kyseli minulta. Joten luulen, että nämä kysymykset olivat sellaisia mitä ex-vaimo halusi minulle esittää eikä niinkään mitä kysyttävää asianajajalla oli. Kysymyksiin kuului mm. että asunko avoliitossa sen ja sen kanssa? Oletteko kihloissa tai naimisissa? Miksi ette? Miltä tuntuu kun suhteellanne ei ole tulevaisuutta? Käykö teidän huonosti kun se ja se (entinen vaimo ja mieheni) palaavat yhteen?
Ex-vaimo myös pitkittämällä pitkittää ositusta. Jos ei muuta keksi, niin hän vaihtaa asianajajaa jolloin on peruste lykätä taas palaveria jotta uuden asianajajan menot saadaan sovitettua kalenteriin.
Nyt mieheni taas sai tekstiviestin jossa oli pojan kouluasiaa, mutta myös taas, että lapset toivovat vanhempien palaavan yhteen, ja että hän olisi siihen lasten vuoksi valmis. Mieheni vastasi tekstiviestiin kouluasian osalta, mutta ei kommentoinut taaskaan sanallakaan tuota yhteen paluuta.
Luotan mieheeni, ja koen että hän on todella ihana mies ja puoliso, hellä ja kiltti. Mutta välillä liiankin kiltti. Olemme juuri alkaneet käymään pariterapiassa, sillä tämä kulunut puoli toista vuotta on ollut todella raskas entisen vaimon aiheuttamien juttujen takia. Milloin pettää meidän suunnitelmat äkkinäisten aikataulumuutosten takia ja milloin mitäkin. Molemmilla on vielä pelkoja entisistä vaikeista suhteista ja haluamme, että meidän rakkautemme selviää. Tämän lisäksi molemmat olemme jatkuvasti huolissamme lasten henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista äitinsä luona ja se luonnollisesti kuormittaa meidän henkistä jaksamista. Meidän luonamme lapset saavat ilmaista tunteensa ja toiveensa vapaasti, kumpikaan meistä ei loukkaannut jos lapset joskus sanoisivatkin asioita jotka eivät ole meidän jommankumman mieleen. Lapset ovat kuitenkin avoimesti puhuneet siitä, että meidän luona on parempi olla ja kumpikaan ei tahdo vanhempien muuttavan yhteen. Kysyin kerran miksi, ja molemmat oli sitä mieltä, että isä oli silloin onneton ja kotona oli jatkuvasti riitaa. Tämän he ovat myös kertoneet avopuolisolleni. Minulla ja lapsilla on erittäin läheiset välit ja molemmin puolin on rakkautta ja lämpöä.
Itse olen sitä mieltä ollut jo kauan, että entinen vaimo tekee kaikkensa, että asiat ovat vaikeita ja hankalia avomiehelleni, ja että hän yrittää näin saada kiristettyä avopuolisoani palaamaan hänen kanssaan yhteen. Oikeudenistunnossa esitetyt kysymykset ja sen jälkeen tulleet tekstiviestit koskien ns. lasten toivetta vanhempien yhteen palaamisesta ovat vain vahvistaneet mielipidettäni.
Itse olen sitä mieltä, että mieheni kannattaisi vielä kerran erittäin painokkaasti ilmaista, että hän ei missään nimessä aio enää palata entisen vaimonsa kanssa yhteen, ei mistään syystä, ei edes lasten. Tai juurikin lasten vuoksi. Meidän kummankaan mielestä lasten ei ole hyvä nähdä sellaista parisuhdemallia mitä miehelläni oli entisen vaimonsa kanssa. Itse olen sitä mieltä, että koska nämä ex-vaimon kostot jatkuvat ja vielä vihanpurkaukset tulevat aaltoina, hän elättelee toivetta, että mieheni palaisi hänen kanssaan yhteen, ja kokee vihantunnetta ja pettymystä kuukaudesta toiseen kun näin ei käykään. Uskon, että hän on niin vihan sokaisema, että hän ei kykene näkemään totuutta ilman että se esitetään hänelle suoraan, vaan hän jää roikkumaan toivoon kun hän ei saa kieltävää vastausta. En usko, että entisen vaimon puolelta kyse on niinkään rakkaudesta, tuskin hän sellaista tunnetta osaa tunteakaan, vaan lähinnä siitä, että hänen kotimaassaan on suuri häpeä olla eronnut ja myöskin ylpeydestä ja siinä, että hän haluaa loppuun asti manipuloida miestäni, vaikka vain lasten kautta.
Mieheni mielestä hän on jo asiansa ilmaissut ottamalla avioeron ja käymällä katkeraa taistoa lasten asuinpaikasta entisen vaimonsa kanssa. Nyt hän vain toivoo, että yrittämällä olla positiivinen ja joustamalla entisen vaimon suhteen, lasten äiti jossain vaiheessa herää ja haistaa kahvin ja muuttaa toimintatapojaan ja lopettaa tuon iänikuisen kostamisen ja kiusanteon. Mieheni pelkää, että loukkaa entisestä vaimoaan jos hän sanoo ettei yhteen paluu tule missään nimessä kysymykseen, ja että asiat menisivät vain pahempaan suuntaan.
Mitä teidän mielestänne meidän tulisi tässä tilanteessa tehdä? Onko kummankaan näkemys lähelläkään oikeaa vai olisiko vielä jokin vaihtoehtoinen tie?
Ystävälläni on ollut vastaavanlainen tapaus, jossa hänen miehensä entinen vaimo on tehnyt vaikka mitä kiusaa lasten kautta, ja ei kyllä itseä huvittaisi kokea tuollaista kärsimystä vuodesta toiseen. Mieheni on kuitenkin niin ihana, että en halua missään nimessä hänestä luopua.
Narsistin uhrit
VASTAUS: Kiitos koskettavasta kirjeestäsi, jossa avasit kipeää ja haastavaa uusperhekuviotanne. Olipa hyvä, että kirjoitit kaiken tuon itsestäsi ulos! Uskon, että jo se auttaa sinua jäsentämään mielessäsi, mistä kaikesta tässä oikein on kysymys. Poimin vastaukseeni muutamia huomioita kirjeestäsi.
Kerrot miehesi ex-puolisosta ja hänen käyttäytymisestään lapsia ja teidän uusperhettänne kohtaan. Hänen toimintansa kertoo siitä, että hän ei ole valmis päästämään miehestäsi irti, vaan yrittää kaikin mahdollisin sitoa hänet itseensä. Hänen päällimmäinen motiivinsa ei suinkaan ole rakkaus ja toimiva parisuhde vaan kosto: häntä on loukattu jättämällä, niinpä hän on valmis tekemään kaikkensa, ettei jättäjä vain voisi unohtaa häntä.
Lapset ovat monin tavoin joutuneet äidin koston välikappaleeksi. Äiti manipuloi, kiristää, uhkailee ja kiusaa yrittäen saada tahtonsa läpi lasten kautta. Tällaista käytöstä kutsutaan vieraannuttamiseksi: se tarkoittaa, että toinen vanhempi pyrkii vaikuttamaan toisen vanhemman ja lasten väleihin häiritsevästi ja tuhoavasti. Lasten äidillä on kuvauksesi mukaan paljon tällaista käyttäytymistä. Vieraannuttaminen on väkivaltaa sekä lapsia että vieraannutettavaa vanhempaa kohtaan. Arvaamattomalla käyttäytymisellään äiti horjuttaa pahasti lasten turvallisuutta.
Lasten kanssa on tärkeää puhua – niin kuin kertomasi mukaan teettekin - ja oikaista väärät asiat: Lapsilla on oikeus omaan mielipiteeseen, he ansaitsevat tulla kuulluiksi. Lapset ovat isälle tärkeitä ja rakkaita, ja he saavat pitää isästä. He saavat myös pitää isän puolisosta. He saavat olla sitä mieltä, että heidän on parempi olla isän perheen luona, kun äidillä on niin paha olla. Ja vaikka äiti käyttäytyy huonosti, samaan ei aikuisena kannata lähteä mukaan. Ei, vaikka kuinka mieli tekisi.
Teillä on erilainen näkemys siitä, mistä tässä kaikessa on kysymys. Se on luonnollista: sinä katsot tilannetta osittain ulkopuolisena ja näet paljon sellaista, mitä miehesi ei tässä myrskyn silmässä pystykään havaitsemaan.
Samantapaisesta manipuloivasta parisuhteesta pois lähteneenä sinulla on myös oma kokemus siitä, miltä tuntuu olla miehesi asemassa. Puolisosi on sitä mieltä, että hän on ilmoittanut erosta laittamalla nimen avioeropaperiin. Toisaalta hänen on vaikea ilmaista eron lopullisuutta entiselle puolisolleen ja siksi hän mieluummin vaikenee – pelosta, että jotain vielä pahempaa tapahtuisi, erityisesti lapsille.
Sinun ja miehesi suhteen kannalta ei ole olennaista se, näettekö asian täysin samalla tavalla. Sinähän olet tavallaan jo käynyt läpi sen, minkä kanssa miehesi tällä hetkellä kipuilee, ja olisit rohkeampi ilmaisemaan mielipiteitäsi kuin mihin puolisosi on valmis. Tärkeintä on, että voitte tukea toisianne, tapahtuipa mitä tahansa. Siksi on erittäin hyvä, että käytte pariterapiassa selvittelemässä ajatuksianne. Parasta, mitä tässä tilanteessa voitte tehdä, on vahvistaa keskinäistä suhdettanne. Se antaa voimia ottaa vastaan kaikki se, mitä tapahtuu ja on vielä tulossa. Kerrot, että käräjäoikeus on antanut päätöksensä lasten yhteishuoltajuudesta ja äidin lähivanhemmuudesta, mutta oikeusprosessi hänen lapsiin kohdistuvan väkivaltaisen käyttäytymisensä osalta on vielä kesken. Juuri tällä hetkellä tilanne on siis vielä ratkaisua vailla. Odottaminen siihen liittyvine pelkoineen ja uhkakuvineen on pahinta. Mutta tulee päivä, jolloin asiat muuttuvat, tavalla tai toisella.
Toivon sydämestäni, että tilanne ratkeaa kaikkien osapuolten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla
KYSYMYS: Se perinteinen tarina; seksittömyys. Mieheni ei ole koskaan ollut mikään "seksipeto", hän voisi elää seksittä varmaan lopunelämäänsä. Minun tähteni hän seurustellessa suostui seksiin, mutta kyllä hän siitä nautti. Seksistäkin, mutta lähinnä siitä, kun hän sai minut nauttimaan. Sitten menimme naimisiin ja tulin raskaaksi..
Minun haluni hävisi raskauden myötä täysin. Kerran kuussa suoritimme velvollisuusseksin, en edes tiedä ketä varten, mutta suoritimme sen kunnes mahakin alkoi jo olla niin iso, etten jaksanut enää, eikä miestä se haitannut.
Sektion jälkeen ei paljon seksi kiinnostanut ja imetys ilmeisesti ylläpiti haluttomuutta oman aikansa. Kun hormonit alkoi tasaantua ajan kanssa, omat seksihaluni palautuivat suht normaaliksi, mutta mies ei enää niin kiinnostunut.
Nykyisin seksiä on n. kerran kuussa, sekin miehen puolelta velvollisuusseksiä riidan jälkeen. Läheisyyttä ei ole, siis halaamista, suutelua, lähelläoloa.. Ne jäi raskausaikana, kun vuosi sitten kesällä oli niin kova helle ja minulla niin tukala olo raskauden takia, mutta ne ei koskaan palannut vaikka itse niin kovin sitä kaipaan.
Pari päivää sitten sain miehen katsomaan sarjaa kanssani sohvalle, tunnin päästä ohjelma loppui ja makoiltiin sohvalla. "janottaa", "pitäs mennä suihkuun", "mennäänkö ajoissa nukkumaan", kaikkia syitä jatkuvasti, että voisi liueta paikalta. Hermostuin taas, ja totesin, että voi alkaa etsimään itselleen uutta asuntoa, en voi elää enää näin.
Kerran kuussa minä hermostun, silloin kun seksintarve on niin suuri, että se häiritsee jokapäiväistä elämääni. Välillä se päättyy itkuuni, välillä vaan suutun. Yleensä raivostun, sitten itken. Lopulta olemme viikon tai kaksi puhumatta, jonka jälkeen mies alistuu kohtaloonsa ja harrastamme seksiä. Toki siis minä rikon jään ja selvittelemme asioita, sovimme ja sitten on seksiä. Vaitioloaika vaan pitenee riita riidalta, enkä jaksa elää tälläistä elämää..
Olen koittanut ratkoa ongelmaa.. Mies on liikaa koneella, eikä aikaa jää muulle. Sovimme, että päivittäinen koneaika rajataan 3 tuntiin, se toimi aluksi, mutta lopulta se koneaika vaan pitenee ja pitenee. Hän valitti, että olen huonolla tuulella liikaa, joten minä aloin harjoittelemaan siitä luopumista ja kummankin mielestä se on onnistunut ihan hyvin, nauretaan paljon, silloin kun mies irtoaa koneelta. Se ei auttanut tilanteeseen koskaan, oli toki kummallakin mukavampaa, mutta läheisyyttä sillä ei ansainnut. Kun tätä on koitettu setviä jo vuoden, ehdotin kerran, että hankin seksini muualta, siis ihan hyvässä hengessä keskusteltiin ja ajattelin, ettei mies vain halua seksiä, ettei se ole suhteessa hänelle niin tärkeää ja että se ei ole häneltä pois, jos sen muualta haen. Sekään ei käynyt, syytä en saanut, mutta hän suuttui. Joten alkaa olemaan ratkaisukeinot käyty, eikä tulosta synny.
Itse koen, että miehen saamattomuus on syynä. Hän makaa koneella päivät pitkät, pelaa ja juttelee muiden pelaajien kanssa. Hän on aina ollut kovasti tietokoneella, mutta sentään halunnut olla lähellä aiemmin. Nyt lapsensaannin jälkeen hän hoitaa velvollisuudet, on lapsen kanssa jne siivoaa käskettäessä, mutta kanssani hän ei vain halua olla lähekkäin. Hän on mielummin sen ajan koneella, ja kokee kanssani olemisen rasitteena ja velvollisuutena. Mies välillä valittaa väsymystä, mutten sitäkään ymmärrä, kun minä lapsen laitan nukkumaan, minä herään jos lapsi herää, ei mies. Hän nukkuu kun tietokoneajaltaan kerkeää. Tulee nukkumaan myöhemmin kun minä, jos saa olla koneella.. Yleensä yhden kahden aikaan. Sitten kun vaadin parisuhdeaikaa illalla lapsen mentyä nukkumaan, tulee kova kiire mennä ajoissa nukkumaan.
Alan olla aivan rikki, eikä mieskään hyvin voi. Muuten kaikki on hyvin, arki sujuu, ellei sitten ole hiljainen viikko-kaksi.. Sillonkin lapseen liittyvät asiat voidaan puhua, mutta muuta ei sitten sanotakkaan. Enkä halua tälläistä parisuhdemallia lapselleni antaa. Miten tästä voidaan mennä eteenpäin vai onko tarpeemme vaan niin erilaiset, että tästä ei tule mitään.
Taustatietona: Mies on 40v. ja hänellä on aiemmasta suhteesta 2 lasta, he ovat jo 8 ja 10 vuotiaita, he käyvät luonamme jokatoinen viikonloppu. Minä olen 27 vuotias, ja yhteinen lapsemme on esikoiseni.
Yksinäinen äiti
VASTAUS: kirjeesi on riipaisevaa luettavaa. Kaipaat yhteyttä mieheesi niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta olet joutunut toistuvasti pettymään odotuksissasi. Ensimmäiseksi ajatuksekseni heräsi, että tässä on nainen, joka on yrittänyt sitkeästi ratkaista ongelmaa! Pidä ihmeessä tuosta sitkeydestäsi kiinni! Et ole vielä lannistunut kun haet nyt apua Suhdeklinikalta... kiitos luottamuksestasi!
Kirjoitit, ettei miehesi ole koskaan ollut mikään "seksipeto" ja arvelet, että hän voisi elää loppuelämänsä ilman seksiäkin. Tämä on ensimmäinen kohta, jota jäin miettimään. Mistähän miehesi haluttomuus kertoo? Liittyyköhän haluttomuus nimenomaan nykyiseen parisuhteeseen vai onko sitä ollut jo aiemmissakin suhteissa? Liittyykö haluttomuus kenties nykyiseen elämäntilanteeseen uusperheen isänä? Onkohan taustalla ehkä mielialan laskua ja siihen liittyvää energian puutetta? Kirjoitit, että miehesi nukkuu silloin kun tietokoneajaltaan ehtii... Tämä kuulostaa huolestuttavalta. Onkohan pelaaminen enemmän haluttomuuden syy vai seuraus? Tämän tyyppisiä kysymyksiä esitän pariskunnille silloin kun he tulevat perheneuvontaan puhumaan haluttomuudesta. Haluttomuus on viesti jostakin, josta asianosaisenkin on joskus vaikea saada itsekään heti kiinni. Pariterapiassa solmut lähtevät usein kuitenkin aukeamaan tai ainakin löystymään. Joskus haluttomuuden taustalta löytyy aiempaan elämänhistoriaan liittyviä selitystekijöitä, esimerkiksi kasvuperheen seksikielteinen ilmapiiri. Joskus haluttomuus näyttää liittyvän enemmän nykyiseen elämäntilanteeseen kuten uupumukseen pikkulapsiperheessä. Kolmanneksi haluttomuus voi kertoa tulevaisuuteen liittyvistä epävarmuustekijöistä ja peloista, jos esimerkiksi perheen lapsilukuun liittyvistä toiveista ei olla avoimesti puhuttu. En osaa näiden tietojen valossa arvioida, mistä teidän tapauksessanne olisi eniten kyse.
Toinen kohta, mihin kiinnitin huomiota, oli oman haluttomuutesi kuvaileminen. On täysin luonnollista ja ymmärrettävää, että raskaus, (synnytys), sektio, imetys ja näistä toipuminen syövät väliaikaisesti seksuaalisia haluja. Kuten itse kirjoitit, seksihalusi palautuivat suht normaaleiksi hormonaalisten muutosten tasaannuttua. Minusta olisikin tärkeää, ettet etsisi syytä miehesi haluttomuuteen itsestäsi tässä tilanteessa! Kuvauksesi perusteella olet yrittänyt ymmärtää ja olla kärsivällinen. Olet etsinyt ratkaisua seksuaalisten tarpeidenne erilaisuuteen monin tavoin. Olet jopa ehdottanut miehellesi, että hoitaisit seksuaaliset tarpeesi kodin ulkopuolella, mutta miehesi suuttui asiasta. Tämä on mielestäni tärkeä kohta, josta olisi hyvä keskustella. Mahdollisesti parisuhdeammattilaisen kanssa. Etsit yhteyttä mieheesi, mutta jäät monin tavoin yksinäiseksi. Se on surullista. Riskinä on, että toistuva torjutuksi tuleminen nakertaa pikkuhiljaa itsetuntoa ja vaikuttaa kokemuksiimme naisena (tai miehenä) olemisesta. Siksi on tärkeää, että pidät huolta omasta naiseudestasi tässä seksittömässäkin elämäntilanteessa - olet hyvä ja hellä itsellesi.
Suosittelen, että lähdette selvittelemään asiaa yhdessä pariterapeutin avulla. Kirkon perheneuvonta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua. Myös yksityissektorilta löytyy hyvää pariterapeuttista osaamista.
KYSYMYS: Olemme 7 vuotta olleet naimisissa. Nyt tänä keväänä päätin hakea eroa miehestä. Parisuhteessa ei toimi mikään seksiä ei ole ollut moneen vuoteen ja se onkin suurin ongelma. Mies kyllä hokee haluavansa mutta mitään ei tapahdu ja vannoo että vika ei ole minussa jota en usko. Mies oli suhteen alussa touhukas ja hoiti asiat mutta nyt vuosien mittaan on muuttunut että ei hoida omia asioitaan vaan olettaa että minä kyllä hoidan. Mies on kyllä tosi kiltti. No päädyin erohakemukseen js kesä oltu erossa ja minulla ollut toinen mies jonka kertoin toiselle ja hän ei reakoinu millään tavalla asiaan ja se minua huolettaa. No nyt on päätetty yritää vielä kerran koska tunteita on molemmilla mutta en tiedä mistä saisi ulkopuolista apua sillä ilman sitä emme selviä. Onneksi meillä ei ole lapsia.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Olet ollut avioliitossa hyvän ja kiltin miehen kanssa. Vuosien mittaan olet kuitenkin väsynyt ja turhautunut miehesi seksuaaliseen haluttomuuteen ja passiivisuuteen muissakin asioissa. Olet nyt hakemassa muutosta elämääsi ja varsinkin parisuhteeseen.
Kerroit, että miehesi on liittonne aikana muuttunut siinä, miten hän hoitaa omiaan ja ehkä myös teidän yhteisiä asioitanne. Hän on olettanut, että sinä kyllä hoidat ja niin ilmeisesti olet tehnytkin ja nyt väsynyt siihen. Kertomastasi tulee mieleeni yksi aika tavallinen parisuhteen dynamiikka, jossa toinen on alivastuullinen ja toinen ylivastuullinen.Monesti nämä ovat rooleja, jotka on opittu omassa lapsuudessa. Ylivastuulliset ovat usein esikoisia, jotka ovat tottuneet katsomaan pienempien perään. Heitä ovat usein myös ne, jotka ovat jo nuorena joutuneet huolehtimaan itsestään ja/tai toisista vanhempien puuttumisen, sairastamisen, päihdeongelman tms takia. Alivastuulliset saattavat olla ihmisiä, jotka kuopusaseman tai jonkun muun syyn takia eivät ole saaneet perheessään vastuunkantajan asemaa. Ei ehkä ole koskaan luotettu, että he osaisivat ja pärjäisivät. Joissain elämäntilanteissa vanhemmat ajattelevat pääsevansä helpommalla, kun tekevät asiat itse, sen sijaan, että opettaisivat lapsiaan osallistumaan.
Nämä kaksi erilaista tyyppiä näyttävät täydentävän toisiaan hienosti. Suhteen alkuaikoina ylivastuullinen voi ilmaista rakkauttaan huolehtimalla toisesta ja järjestämällä yhteistä elämää. Alivastuullinen taas ottaa mielellään toisen avun vastaan. Monesti molemmat toteavatkin, sanallisesti tai sanattomasti, että asiat hoituvat parhaiten, kun se tekee, joka sen niin hyvin osaa. Ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun ylivastuullinen väsyy vetämään rekeä yksin. Alivastuullinen on yleensä tässä kohdin aivan tyytyväinen eikä aina heti ymmärrä tilanteen vakavuutta parisuhteen kannalta. Hän ei ole halukas luopumaan saavutetuista eduistaan. Mikäli hän ei kuitenkaan tässä kohdin havahdu ja ota oma-aloitteisesti kantaakseen osaansa yhteisestä kuormasta, voi olla kohta liian myöhäistä. Uupunut, kyllästynyt ja turhautunut ylivastuullinen (usein nainen) pakkaa kamansa ja pistää erohakemuksen vetämään.
Näin on ilmeisesti käynyt teilläkin. Sinä hait eroa, asuitte erillänne ja sinulla oli uusi miesystävä. Erilläänolo selvitti kuitenkin tunteitasi. Olit pahoillasi ja huolissasi, kun miehesi ei osoittanut mustasukkaisuuden merkkejä, kun kerroit hänelle uudesta miehestä. Se, ettei miehesi näkyvästi reagoinut asiaan, ei tietenkään tarkoita välttämättä sitä, että asia olisi hänelle yhdentekevä. Nyt olette päässeet puhumaan tilanteestanne ja tunteistanne. Olette päättäneet yrittää yhdessä vielä. Hienoa!
Tässä uuden alun kohdassa on tärkeää, että katsotte taaksepäin sitä, millaista elämänne yhdessä on ollut. Kun tiedätte, mitkä asiat ovat olleet tyytymättömyyttä aiheuttaneita, voitte yhdessä tuumin pyrkiä toimimaan näissä asioissa jatkossa toisin. Seksuaalinen läheisyys saattaa joskus uuden alun myötä palautua itsestään tyydyttävälle tasolle. Mikäli siinä on kuitenkin edelleen ongelmia, apua siihenkin on saatavana. Fyysisen puolen tarkistamiseksi voisi olla hyvä käydä tarkastuttamassa miehesi testosteroniarvot, lääkäriltä saa tarvittaessa lähetteen. Mikäli ongelma ei ole fyysisellä puolella, seksuaaliterapeutit voivat auttaa.
Asiani koskee erotilannetta, jossa juuri tällä hetkellä olen. Asia on tuore, ja tunteet ovat kovin vaihtelevat. Toivottavasti onnistun kuitenkin edes jotenkin ymmärrettävästi asiasta kertomaan.
Olen ollut muutaman vuoden ajan tapailusuhteessa miehen kanssa, joka ei missään vaiheessa halunnut seurustella kanssani. Käytännössä odotin, sillä miehellä oli ymmärrettävä syy, sille miksi halusi jarrutella suhdetta. Hänellä oli takana rankka ero ja mieli myllersi voimakkaasti. Olin häneen välittömästi ihastunut ja päätin sitoutua häneen ja hänen tilanteeseensa.Tilanne kuitenkin jatkui jatkumistaan ja odottavan aika alkoi käydä pitkäksi. Suhteeseemme alkoi kehittyä voimakkaita ristiriitoja liittyen omiin odotuksiini ja hänen odotuksiin. Erosimme ja palasimme yhteen lukuisia kertoja, ja liikuimme jatkuvasti samojen ongelmien äärellä. Odotuksemme suhteelle olivat erilaiset. Mies väitti, ettei kyseessä ollut se, ettei olisi välittänyt minusta. Kyse oli hänen elämäntilanteestaan.
Tänä vuonna olemme olleet enimmäkseen ristiriidoissa ja paljon erossa. Syksyllä mies vihdoin kertoi, että olisi valmis vakiintumaan kanssani. Tämä ei edelleenkään onnistunut. Sen sijaan hän ilmoitti minulle tavanneensa naisen, jonka koki olevan "se mitä on etsinyt". Hän on nyt päätöksensä tehnyt. Asiaa hän ei pahoitellut, eikä harmitellut suhteemme päättymistä. Muutuin ilmaksi.
Tästä kaikesta jäi itselleni jotenkin hyväksikäytetty olo. En tiedä enää mikä on totta. En tiedä oliko välillämme oikeasti mitään ja olinko hänen elämässään vain siksi ettei muutakaan ollut? Hän ei ole koskaan halunnut käsitellä välejämme, eikä tässäkään tilanteesta hänestä ole mitään herunut.
Tunnen oloni hätääntyneeksi, sillä kaikki on jäänyt epäselväksi ja käsittelemättä. Minulla ei ole mitään hajua, miten koko tämä asia pitäisi käsittää. Mutta sen tiedän, että olen yksin näiden ajatusten kanssa, sillä hänhän on jatkanut elämäänsä.
Tuntuu, että en kykene hahmottamaan tilanteen "pelinappuloita" ja haluaisin kuulla ulkopuolisen ajatuksia asiasta.
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Kuvasit kirjeessäsi erotilannettasi. Kerroit miten tunteesi vaihtelevat, että olet hätääntynyt etkä oikein hahmota tilannetta. Siksi haluaisit kuulla ulkopuolisen ajatuksia asiasta. Kirjoitan nyt vastausta sen perusteella, mitä kirjeessäsi kerroit.
Tilanteesi kuulostaa todella rankalta: olet ajatustesi kanssa yksin, etkä saa vastapuolelta vastauksia sinua kaihertaviin kysymyksiin. Et tiedä enää mikä on totta.
Kerroit ihastuneesi häneen välittömästi ja odottaneesi hän eroprosessinsa päättymistä, jotta suhteenne voisi alkaa ”puhtaalta pöydältä” ilman edellisen suhteen ja eron tuomaa tunnekuormitusta. Nyt kuitenkin koet että sinua on käytetty hyväksi ja olet ollut ikään kuin laastarina helpottamassa toisen rankkaa elämänvaihetta. Se että mies vihdoin sanoi olevansa valmis suhteeseen kanssasi, kertoisi minusta siitä, että hänenkin puolellaan on ollut tunteita sinua kohtaan. Yllättävää on, että hänen elämäänsä kirjeesi mukaan ilmestyikin pian uusi nainen. Voi vain arvailla miten mies on suhteenne nähnyt ja miksi hän ei halua selvittää välejänne. Eikö hän kenties ymmärrä sitä, miten raskaasti sinä koet suhteenne päättymisen? Pelkääkö hän jostain syystä keskustella kanssasi asiasta? Pakeneeko hän vastuutaan? Eikö hän itse tiedä mitä todella haluaa?
Kuulostaa siltä, että hän toivoo sinun pääsevän ajan kanssa eteenpäin suhteenne kariutumisesta ilman että hänen tarvitsisi kertoa syitä käyttäytymiseensä. Kirjeesi pohjalta mieleeni nousee ajatus, että olisi kyllä hänen puoleltaan reilua käsitellä vielä yhdessä suhteenne päättymistä ja siihen johtaneita syitä – siinäkin tapauksessa, ettei hän sitä itse olisi seurusteluksi mieltänytkään. Toisen jättäminen kuin nalli kalliolle ei ole oikeanlaista vastuunkantoa.
Ellei hän tosiaankaan suostu enää keskusteluun kanssasi, en näe muuta keinoa kuin yrittää selvitä kriisistä eteenpäin muilla keinoin. Helppoa se ei ole, etenkään siksi että niin moni kysymys on jäänyt vaille vastausta. Suhteen päättyminen niin, että toinen katkaisee vuorovaikutuksen kokonaan ilman ymmärrettävää syytä, on todella rankkaa. Myös siitä selviäminen ihan yksin on vaativa tehtävä. Ajattelen että olisi todella tärkeää ettet joutuisi jäämään yksin tämän asian kanssa. Onko sinulla ketään luotettua ihmistä jolle voit purkaa hämmennystäsi? Moni on saanut koottua ajatuksiaan kirjoittamalla päivittäin tunteitaan ja mietteitään paperille eräänlaiseksi päiväkirjaksi. Myös perheneuvonnasta voit saada keskusteluapua kokemustesi jäsentämiseen.
KYSYMYS: Miten luottamuspulasta toivutaan? Olen 29 vuotias nainen ja ollut mieheni kanssa 9 vuotta. Vuosien saatossa kykyni luottaa häneen on hävinnyt kokonaan. Hänellä on tapana tehdä kaikki päinvastoin kun pyydän. Kerron hänelle hyvinkin henkilökohtaisia asioita pyyntöjen taustalta ja toivon aina että nämä asiat lähentäisivät meitä. Olen ollut kiusattu peruskoulussa ja kiusaaminen on ilmennyt erityisesti ulkopuolelle jättämisenä ja hyljeksimisenä. Tällöin opin ulkopuolisuuden tunteeseen koulussa, mutta kotona onneksi noin täydellistä hyväksyntää omana itsenäni. Kuitenkin toistuvasti mieheni jättää minut ulkopuolelle suhteestamme tai ihan kirjaimellisesti muittenkin seurasta. Petyn suunnattomasti enkä luota että mieheni haluaa minulle hyvää elämää ja uskon ettei hän hyväksy minua tällaisena kuin olen. Tuntuu että minun pitäisi olla täysin erillinen. Luottamuspulaa aiheuttaa myös se että hän valehtelee minulle käytännössä kaikesta, koska on päättänyt joskus että valehteleminen minulle suututtaa minua vähemmän. Lisäksi on ollut myös uskottomuutta hänen puoleltaan, jonka myös koin osaltani suuresti. Riittämättömyyden tunnetta on paljon. Voinko luottaa tähän mieheen että hän haluaa minulle hyvää?
VASTAUS: Kirjoitit luottamuspulasta, jota koe suhteessa mieheesi. Mietit haluaako hän sinulle hyvää.
Kun luin kirjeesi, jäin miettimään saatko kumppaniltasi lainkaan arvonantoa, kunnioitusta ja rakkautta. Kerrot että koet toistuvasti ulkopuolisuutta suhteessanne. Sinun on vaikea luottaa mieheesi ja siihen, että hän hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Kerroit myös, että hän on ollut sinulle uskoton. Kerroit vielä että olet yrittänyt toimia niin, että lähentyisitte toinen toisianne. Kaiken kaikkiaan kirjeesi perusteella kuulostaa ettei suhteessanne ole sellaista vastavuoroisuutta ja tasa-arvoisuutta, joka saisi sinut voimaan siinä hyvin. Sain vaikutelman että sinä olet ainoa joka panostaa suhteeseen ja koettaa ”puhaltaa siihen henkeä”. Mahtaako asia olla näin? Mitä kumppanisi tekee suhteenne eteen? Onko teille mahdollista keskustella asiasta?
Voisiko olla hyvä miettiä, mitä hyvää suhteessanne on? Mikä saa sinut pysymään yhdessä kumppanisi kanssa? Osoittaako hän millään tavalla välittävänsä sinusta, kunnioittavansa ja rakastavansa sinua? Ainakaan kirjeessäsi et kerro mistään sellaisesta. – Mietin sitäkin, että joskus ilmaisemme välittämisemme eri tavoin ilman että hoksaamme sitä: toiselle kotitöiden tekeminen on tapa osoittaa, että välittää toisesta, toinen taas kaipaa enemmän sanallista viestintää. Voiko teidän suhteessanne olla tämäntapaista vuorovaikutuksen erilaisuutta?
Kerroit myös uskottomuudesta: kertomasi perusteella ymmärsin että sekin satuttaa sinua suuresti, enkä yhtään ihmettele! Parisuhde on ihmissuhde, jossa meidän pitäisi voida kokea olevamme turvassa ja rakastettuja omana itsenämme. Jos toinen rikkoo luottamuksen pettämällä toista, satuttaa se kipeästi ja traumatisoi petetyn osapuolen. Miten olette käsitelleet asiaa? Millä tavalla kumppanisi on alkanut rakentaa rikkomaansa luottamusta? Katuuko hän tekoaan? Onko hän pyytänyt anteeksi? Uskottomuus on parisuhteessa suuri kriisi ja ammattiapu on useimmiten tarpeen.
Jos haluatte jatkaa yhdessä niin, että kumpikin voi suhteessanne hyvin, on molempien sitouduttava siihen. Parisuhde ei voi rakentua sen varaan, että vain toinen rakentaa sitä. On tärkeää pysähtyä keskustelemaan asiasta kumppanin kanssa. Ilman vuorovaikutusta ei synny ymmärrystä. Ilman ymmärrystä ei synny yhteyttä. Toisen käytöksen, tekojen ja puheiden ymmärtäminen on parisuhteessa erityisen tärkeää.
Mietin, kannattaisiko teidän hakeutua ulkopuolisen avun piiriin? Kun omaa parisuhdetta tutkailee kolmannen näkökulmasta, voi kumpikin osapuoli havahtua uudenlaiseen vuorovaikutukseen. Voi syntyä jotain uutta. Toisaalta voi pitää mielessä senkin vaihtoehdon, että huonoon suhteeseen ei tarvitse jäädä. Voit miettiä esimerkiksi mitä sinä haluat elämältä? Mitä haluat parisuhteestasi? Onko se taakka vai voimavara? Mitä menettäisit ja mitä saisit tilalle jos lähtisit suhteesta? Näitä kysymyksiä voit miettiä itseksesi, mutta on hyvä muistaa että esimerkiksi perheneuvontaan voi hakeutua yksinkin. Joskus jo toisenkin osapuolen tekemät löydöt voivat tönäistä parisuhteen dynamiikan aivan uudelle uralle.
KYSYMYS: Olen seurustellut tiiviisti 14kk samanikäisen miehen kanssa. Olen onnellinen silloin kun olemme yhdessä. Hän on tehnyt 2 lomareissua ilman minua ja yhdessä olemme olleet myös 2 ulkomaanmatkalla. Hän on taas lähdössä 2viikon ulkomaanmatkalle miesystävän kanssa. Asia vaivaa minua todella paljon. Olen kertonut tämän hänelle. Hän ei ole antanut suoraa vastausta meneekö vai ei. Olen pyytänyt päästä mukaan, mutta hänen matkakumppani ei hyväksy sitä.
Rakastan häntä paljon mutta en luota häneen... pelkään että menee huoriin ja tuo jonkun taudin tuliaisiksi. Seksielämä on meillä hyvää ja olemme muuten saman henkisiä ja ajattelemme monista asioista samalla tavalla. Minulla tosi paha olla ja mietin miten kestän jos hän myös jatkossa jatkaa ulkomaanmatkoja miesporukassa. Itse en osaa lähteä ulkomaanmatkoille ilman häntä, enkä edes halua. Hän viestittää matkoilta joka päivä miten ikävä on minua. En ymmärrä miksi menee jos kaipaa minua niin paljon matkan aikana.
Hän sanoo rakastavansa minua, eikä halua meidän eroa. Kun tapasimme olin varma että olemme aina yhdessä eikä tälläistä ristiriitaa tulisi.
Hyväksyin edelliset 2 matkaa kun suhteemme oli vasta alussa mutta nyt kun suhde on syventynyt en halua että hän reissa yksin. Mitä teen???
Neitsyt, 60v
VASTAUS: Kerrot seurustelleesi yli vuoden ikäisesi miehen kanssa. Koet, että rakastatte toisianne, olette samanhenkisiä ajatuksiltanne ja seksielämänne on hyvää. Tunnet kuitenkin, ettet luota miesystävääsi. Et ymmärrä miksi hän haluaa matkustella miespuolisen ystävän kanssa. Pahin pelkosi on, että hän käyttää matkallaan maksullisia naisia ja tuo vielä sukupuolitaudin tullessaan. Kysyt mitä sinun pitäisi tehdä.
Kirjoituksesi tuo mieleeni paljon tarkentavia kysymyksiä. Ilmeisesti matkakohde on tuonut mieleesi maksulliset naiset. Epäilitkö jotain sellaista kahden muun reissun suhteen? Onko kumppanisi jotenkin muuten osoittautunut ei-luotettavaksi? Jos ei, niin onko sinulla ollut aiemmissa parisuhteissasi epäluottamusta pettämisen tai jonkun muun asian suhteen? Kirjoituksestasi ei selviä oletko kertonut epäilysi pettämisen osalta hänelle suoraan? Jos et, estääkö jokin sen kysymisen? On luonnollista, että peloista on vaikea puhua. Niistä puhuminen kuitenkin helpottaa. Miehesi on sanonut, että ei halua erota. Se on hyvä lähtökohta keskustelulle. Luottamus on hyvin tärkeä asia parisuhteessa.
Mietin myös miten kauan miehesi on ollut yksin ennen tapaamistanne? Kuinka tärkeä kaveripiiri on hänelle? Joillekin ihmisille on hyvin tärkeää parisuhteessa ollessa myös säilyttää oma yksityinen elämänpiiri omine kavereineen. Usein tasapainoisessa parisuhteessa on hyvä olla myös asioita, joita tehdään ilman kumppania. Jos olette eläneet pitkään omillanne, näitä asioita on varmasti jonkin verran. Jos ystävä on erittäin tärkeä, voi olla vaikeaa sanoa ei matkaehdotukselle, vaikka sitä haluaisikin uudessa tilanteessa.
Jos käy ilmi, että epäilyksesi osoittautuvat oikeaksi, luonnollisesti joudut miettimään miten siihen suhtautua. Kirjoituksestasi päätellen et ole valmis hyväksymään parisuhteen ulkopuolisia seksiseikkailuja. Se kannattaa suoraan ilmaista miehellesi, hänen on hyvä tietää miten asiaan suhtaudut. Hän tekee päätöksensä lomamatkan suhteen sitten sen tiedon varassa. Valitettavasti joskus ihmiset sanovat yhtä ja tekevät toista. Onnistuisiko miesystäväsi jatkamaan suhdetta tavalliseen tapaan, jos hän olisi pettänyt sinua? Salaisuuden säilyttäminen on kovin raskasta parisuhteessa. Myös sinun kannaltasi on raskasta elää epäilysten keskellä.
Joskus keskustelut auttavat selvittämään väärinkäsityksiä. Voihan olla että kyseessä onkin vain vanhojen kavereiden yhteinen rentoutumismatka, jossa ei alkoholinkäyttöä pahempaa tapahdu. Silloin miestäsi varmasti loukkaa epäilyksesi. Silloin on hyvä puhua luottamuksesta välillänne.
KYSYMYS: Kuulen mieheni suusta usein etten omista häntä, ja takerrun häneen sata prosenttisesti ja että hän pitää minua elättinä. Vaikka tekisin juhlaillallisen ja haluaisin puolituntia laatuaikaa ja läheisyyttä mieheni kanssa, kun hän on sitä kaivannut, niin hän kokee vain minut takertujana. MItä tämä on?
VASTAUS: Tuntuu viestisi perusteella siltä, että sinun on hyvin vaikeaa seurata miehesi ajatuksenkulkua, kun hän määrittelee sinut ”takertujaksi” ja ”elätiksi”. Miehesi tuntuu ristiriitaisesti yhtäältä kaipaavan läheisyyttä ja yhdessäoloa, mutta samalla kokee sen jotenkin ahdistavaksi – tai näin mahdollisesti näet asian? Epäilemättä tällainen tuntuu pahalta: on ikävää jos kokee itsensä vähätellyksi ja torjutuksi. Tietämättä varmasti, mitä itse koet näissä tilanteissa, oletko kertonut miehellesi, miltä sinusta tuntuu kun hän kutsuu sinua esim. takertujaksi?
Minkälaisissa tilanteissa miehesi tarkalleen ottaen tuo esille näitä kokemuksiaan omistamisesta ja takertumisesta? Mitä oikeastaan hänen mielestään tarkoittaa, että voisit hänet jotenkin omistaa? Onko sinulle selvinnyt, miten asioiden pitäisi muuttua nykyisestä, ettei miehesi kokisi niitä tunteita, joista kirjoitat? Ja mikä hänen elämässään olisi paremmin, jos et ikään kuin hänen kokemuksensa mukaan olisi takertuja?
Kysymyksesi käsittelee ehkä jollain tavalla sitä perustavaa kysymystä, että mitä ylipäätänsä ajatella parisuhteessa elämisestä, sitoutumisesta ja uskollisuudesta. Mitä omasta elämästään haluaa jakaa toisen kanssa ja mitä on itse valmis tekemään sen eteen, että suhteeseen tulisi sellaista myönteistä vastavuoroista me-henkeä. Mihin olette omasta mielestänne suhteessa sitoutuneet esim. ajankäytön ja läheisyyden suhteen? Miten paljon omasta elämästä voi elää suhteen ulkopuolella ilman, että se alkaa tuntua melkeinpä uskottomuudelta? Ja minkälaisessa suhteessa on lopulta itse valmis elämään jatkossa?
Tosiasia on myös, että ihmisillä on hyvin erilaisia kokemuksia ja odotuksia läheisyyden suhteen. Toisille se on hyvin luontevaa ja helppoa. Toisille siihen voi liittyä omasta elämänhistoriasta riippuen paljon jännitystä, riittämättömyyttä, häpeää ja pelkoa. Minkälaisia tunteita miehesi kokee kun olette fyysisesti ja henkisesti lähellä toisianne – oletteko mahdollisesti jutelleet tällaisista asioista keskenänne? Aika monelle on vaikeaa olla aidosti lähellä toisia, koska pelkäävät tulevansa torjutuksi, jos ilmaisevat omia toiveitaan ja tarpeitaan (liian) avoimesti. Kuitenkin, jos ei pysty syystä tai toisesta avaamaan sisintään toisille, niin silloin ihmissuhteissaan jää ikään kuin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.
Tässä jotain (vähän hajanaisia) ajatuksia, joita kysymyksesi minussa herätti – toivottavasti pohdinnoistani on sinulle jotain hyötyä.
KYSYMYS: Olen 20-vuotias nainen. Ongelmani on se että paras kaverini joka on poika. Olen rakastunut häneen palavasti. Hän on sanonut minulle että ei ole kiinnostunut minusta,mutta en ole enää varma. Koska aina kun olemme kahden hän pitää minua kainalossaan ja antaa suukkoja ja kutsuu minua rakkaakseen. Onko hän kumminkin kiinnostunut minusta mutta ei halua myöntää sitä. Onko ajatuksessani mitään järkeä?
VASTAUS: Kirjeesi luettuani mieleeni tuli muutama vaihtoehto, jotka ovat tietenkin vain arvailuja.
Ensiksi: mahtaako olla niin, että hänen tunteensa sinua kohtaan ovat muuttuneet? Kerroit että hän on sanonut ettei ole kiinnostunut sinusta, mutta hänen käytöksensä kertoo muusta: vaikuttaisi tosiaan siltä, että hän on kaikkea muuta kuin välinpitämätön sinun suhteesi. Milloin hän puhui tunteistaan suhteessa sinuun viimeksi? Voiko olla niin, että hänen tunteensa sinua kohtaan ovat heränneet?
Toisaalta mietin, onko niin että hän ei vielä ole oikein varma tunteistaan? Kuulosteleeko hän omia tunteitaan, miettiiköhän onko kyse ystävyydestä, ihastumisesta vai rakkaudesta? Sinä tapauksessa on hyvä antaa hänelle aikaa itsensä ja tunteidensa tutkimiseen.
Sekin voisi toki olla mahdollista, ettei hän itse tunnista tunteitaan sinua kohtaan. Joskus nimittäin asian laita voi olla näinkin. Silloin tunteiden kuuntelemista ja niistä puhumista voi opetella. Voisitko sinä olla hänelle avuksi? Olisiko mahdollista ottaa asia vielä puheeksi, kysellä toisen tuntoja? Jos hän ei oikein osaa puhua tunteistaan, on hyvä antaa tilaa ettei hän kokisi keskustelua tungettelevaksi. Tunneasioista puhuttaessa tarvitaan herkkyyttä.
Hyvä ystävään voi luottaa. Silloin ei ole pelkoa siitä, että toinen leikittelisi toisen tunteilla. Keskustelu tunteista on tärkeää: silloin oppii tuntemaan paitsi toista, myös itseään. Samalla luottamus toiseen kasvaa. Puhumisen kautta vältymme väärinkäsityksiltä.
