Suhdeklinikka

Alkuun Edellinen…41 42 43 44 45…Seuraava Loppuun

En ole onnellinen, mutta auttaako eroaminen? 13

KYSYMYS: Olen 26-vuotias nainen ja koen tällä hetkellä suurta ahdistusta elämäntilanteessani. Olen ollut parisuhteessa melkein vuosikymmenen ja aina silloin tällöin olen miettinyt, että onko tämä nyt todella se mitä haluan vai pitäisikö erota. Nyt tuntuu, että jokin muutos on elämässäni tehtävä. Koen, että minulla ja poikaystävälläni ei ole ihan samanlaiset arvot ja tulevaisuuden näkymät. Koen myös, että poikaystäväni ei halua tehdä kanssani asioita, jotka minua kiinnostaisivat, eikä osallistua kanssani esimerkiksi sukujuhliin ym. Emme ole ikinä olleet hyviä keskustelemaan asioista. Riitaa aiheuttavia tilanteita ei ole ikinä selvitetty, vaan on pidetty jonkin aikaa mykkäkoulua ja sitten jatkettu normaalisti. Lisäksi tuntuu, että en enää tunne häntä kohtaan niin kuin parisuhteessa kuuluisi. Rakastan häntä kyllä, mutta tunne on enemmän ystävärakkautta.

Otin eron puheeksi n. kuukausi sitten ja poikaystäväni teki selväksi, ettei haluaisi erota. Hän sanoi, että olisi valmis tekemään mitä vaan, jos se korjaisi asian. En vain tiedä muuttaako se enää mitään, kun tunteeni ovat jossain määrin vähentyneet. Samalla kuitenkin mietin, että jos nyt eroan niin annanko liian helposti periksi kaikkien näiden vuosien jälkeen. Lisäksi tuntuu kauhealta olla se ”jättäjä” ja ehkä asian tekisi helpommaksi, jos päätös tulisi olemaan yhteinen. Hän myös sanoi, että jos eroamme, niin hän ei enää halua nähdä minua tai koiraamme, joka jäisi minulle erossa.

Mietin myös kovasti, miten selviän, jos eroamme. Itsetuntoni on aina ollut kovin huono. Minulla on nyt syksyn aikana diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko ja tarkoitus olisi aloittaa terapia alkuvuodesta. Sosiaalinen fobiani ei ole kaikista pahimmasta päästä, mutta useat sosiaaliset tilanteet aiheuttavat suurta ahdistusta ja fyysisiä oireita. Pystyn kyllä käymään töissä, mutta jään helposti pelkoni takia kotiin, kun minua pyydetään johonkin. Jos nyt eroan, niin pelkään, että eristäydyn vielä enemmän. Lisäksi minulle jää koira, joka tuo omat haasteensa kodista lähtemiseen. Yksinjääminen pelottaa kauheasti. Parisuhteessani olemme yleensä viettäneet aikaa poikaystäväni ystävien kanssa, koska poikaystävääni ei ole minun ystäväni juuri kiinnostaneet. Minulla ei ole kuin muutama oma ystävä, joilla tietenkin on omat elämänsäkin, joten he eivät pysty olemaan tukenani kuin silloin tällöin. Tietenkin poikaystäväni on ollut minulle jossain määrin myös se paras kaveri ja tämän menettäminen tuntuu kauhealta. Usein koen, etten pysty olemaan ihmisten kanssa täysin oma itseni ja hänen kanssaan olen pystynyt olemaan aidoimmillani.

Olen tämän eropohdinnan aikana (ja jo sitä ennenkin), ollut melko etäinen poikaystävääni kohtaan, koska en vaan ole pystynyt näyttelemään, että kaikki on hyvin, kun niin ei ole. Hän kovasti yrittää halata ja muuta, mutta en vain pysty siihen ja joudun olemaan torjuva. Tämä tuntuu minusta pahalta. En haluaisi olla hänelle ikävä. Lisäksi poikaystäväni pyrkii vain jatkamaan arkea normaalisti, vaikka tämä meidän eropohdintatilanne on ihan kesken. Heräilen öisin ja pohdin asiaa jatkuvasti, välillä tuntuu, että tulen hulluksi. Tuntuu, että menetän niin paljon, mutta en ole tässä tilanteessa onnellinen. Mitä minun pitäisi tehdä tässä tilanteessa? Jos eroaisimme, niin miten ikinä selviän siitä?

Hukassa

VASTAUS: Hei, kiitos viestistäsi ja tärkeästä kysymyksestä. Kirjoitat pohtineesi eroa pitkäaikaisesta poikaystävästäsi. Olette aloittaneet seurustelun nuorena ja olleet pitkään yhdessä. Voisiko jopa ajatella, että olette aikuistuneet yhdessä? Erokysymys on ymmärrettävästi vaikea. Luen viestistäsi siitä, miten joudut eroa pohtiessasi ristiriitaiseen tilanteeseen: joku puoli sinusta löytää hyviä perusteita mahdolliseen eroon. Kirjoitat esimerkiksi erilaisista tulevaisuudensuunnitelmista, arvomaailmasta ja poikaystävää kohtaan tuntemastasi ystävyydenkaltaisesta rakkaudesta. Joku toinen puoli taas epäröi miettimällä, annatko liian helposti periksi, eristäytyisitkö eron jälkeen ja miten selviäisit yksin. Erokysymystä vaikeuttaa kenties entisestään poikaystäväsi viesti, että erotilanteessa hän tahtoisi katkaista välinne kokonaan. Poikaystäväsi reaktio kertoo siitä, että myös hänelle ajatus erostanne on hyvin haavoittava. Hänellä ei ole tällä hetkellä muuta tapaa käsitellä asiaa kuin uhkaamalla välien katkaisemisella. Mietin, millä tavoin voisitte jakaa yhdessä eroon liittyviä kipeitä kysymyksiä? Kirjoitat toisaalta, että yhdessä keskusteleminen ei ole ollut suhteenne vahvuus. Tämän vuoksi mietin, voisiko esimerkiksi kirkon perheneuvonnasta olla teille apua? Perheneuvonnassa on mahdollista tutkia yhdessä perheneuvojan kanssa myös eroon liittyviä kysymyksiä. Toisinaan ulkopuolisen ihmisen kysymykset auttavat jäsentämään vaikeita tilanteita.

Kirjoitat viestissäsi siitä, että olet aloittamassa ensi vuoden alussa terapian. Tämä kertoo mielestäni toivosta – siitäkin, että sinulla on olemassa polku, jota pitkin voit lähteä tutkimaan oman mielesi salaisuuksia. Kenties terapiassa voi löytyä ymmärrystä myös eroon liittyville kysymyksille.

Päätät viestisi kysymällä, kuinka sinun tulisi toimia vaikeassa tilanteessasi? Kysymykseen on vaikea vastata puolestasi. Kysymyksesi on joka tapauksessa tärkeä ja tuo mieleeni runoilija John Keatsin kirjoituksen: "Mikä ei ole vielä saanut muotoa, tarvitsee mahdollisuuden kypsyä ehyeksi hahmoksi omassa tahdissaan ja omalla tavallaan. Tarvitaan luottamusta siihen, että merkityskuviot ja -yhteydet tulevat näyttäytymään. Mikäli yksilö ei kestä epätietoisuutta ja epävarmuutta, hän tulee tuntemaan kiusausta ennenaikaisiin ja pakotettuihin ratkaisuihin, jotka vievät hänet kauemmaksi itsestään." Pyydän sinua viipymään ristiriitaisten tunteidesi äärellä riittävän pitkään, ja tutkimaan kumpaakin erilaista puolta. Mieleeni nousee kysymyksiä: Mitä sinulle merkitsee, jos jäät suhteeseen, jossa et koe olevasi onnellinen? Entä jos lähdet? Mistä kaikesta joudut luopumaan? Mitkä olisivat keinojasi tulla toimeen erosta syntyvien tunteiden – esimerkiksi surun, pettymyksen ja yksinäisyyden kanssa?

Kiinnostun myös siitä, mikä erokysymyksen nostaa juuri nyt esille? Onko elämässäsi tapahtunut viime aikoina jotakin poikkeuksellista, mikä auttaisi sinua ymmärtämään sitä, mikä kuljettaa sinut erokysymysten äärelle?

Rohkeutta ja kaikkea Hyvää sinulle ja poikaystävällesi!
Perheneuvoja Joona

Avunantamiseksi kaipaamme lisää tietoa 1

KYSYMYS: Miksi kumppani ei pysty sanomaan rakastavansa ja käyttäytyy välinpitämättömästi vaikka ero tulisi/tulee?

Miesjokarakastaapetturia 25

VASTAUS: Minulla on sinulle nyt enemmän kysymyksiä kuin vastauksia... Kertoisitko hieman lisää itsestäsi, kumppanistasi ja suhteestanne. Onko niin, että sinä olet varma omista tunteistasi, mutta epävarma kumppanisi tunteista? Mikä on saanut sinut / teidät pohtimaan eroamista? Mitä tarkoitat petturilla?

Me täällä Suhdeklinikalla autamme mielellämme, mutta tarvitsemme lisää tietoa tilanteestanne kokonaisuuden hahmottamiseksi.

Ystävällisin terveisin
perheneuvoja Kaisa

Nettikeskustelu kolmen kimpasta oli mieheni mielestä petturuutta 4

KYSYMYS: Noin kymmenen vuoden parisuhteessa on ollut monia ylä- ja alamäkiä, tietysti. Olemme 25-vuotiaita. Noin viisi vuotta sitten käytiin eron partaalla, mutta saatiin asiat kuitenkin selvitettyä. Nyt tuntuu, että sama oravanpyörä pyörii taas, ja itse taistelen syyllisyyden surun ja ahdistuksen suossa. Kukaan ei voi puolestani päättää, mikä on elämälleni oikea suunta, mutta ulkopuolisen apu tai perspektiivi tuntuu nyt tarpeelliselta. Kuten myös ulkopuolisen arvio siitä, kuinka vaikeaa avioliittomme eheyttäminen vielä olisi.

Olen ollut aina itsenäinen ihminen, hyvin tietoinen omasta tahdostani, omasta tilasta, ajasta, ajatuksista.

Olen vanhin lapsista, avioeroperheestä, jossa moninaisia alkoholi- ja väkivaltasotkuja, huolta ja huolehtimista pikkusisaruksista. Minut heitettiin kotoa pois alaikäisenä. En ole katkera, rakastan perhettäni yhä ja aina, mutta tämä on muokannut minusta yli-itsenäisen ja vahvan ihmisen. On rankkaa huomata, etten ehkä jaksakaan enää kantaa parisuhdettani ja sen toista osapuolta ja koko elämäämme harteillani.

Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa 16-vuotiaasta saakka. Minusta tuntuu, että hän on kasvanut tukeutuen minuun. Tämä on parisuhteemme suurin ongelma minun mielestäni. Hän muutti kotoa suoraan kanssani asumaan. Viiden vuoden takainen kriisimme oli vahvasti kriisi aikuiseksi kasvamisesta. Paljon käytännön asioita, kuinka kotia hoidetaan, millaista on yhdessäolo oikeassa aikuisten arjessa. Pääsimme siitä yli.

Mutta yhä ja edelleen koen, että mieheni ei seiso omilla jaloillaan. Emme ole tässä parisuhteessa kaksi kumppania, vaan minä ohjaan laivaa. Kriisien keskellä minun pitää näyttää suunta. Hän ei kykene päättämään pienintäkään asiaa kysymättä varmistusta minulta. Tämä asia ahdistaa minua kohtuuttoman paljon – jos yksinkertaisesti kieltäydyn sanomasta ”mielipidettäni” siihen, lähteekö hän lenkille, mitä pukee päälleen tai lähteekö ystävänsä kanssa oluelle, hän loukkaantuu. Tätä asiaa on vaikea kuvata lyhyesti, mutta suurin haaveeni olisi, että mieheni olisi itsenäisesti omin ajatuksin hoitanut jonkun asian alusta loppuun asti ilman minua. Asiasta on puhuttu aina. Asia ei muutu.

Seksielämämme on ajautunut umpikujaan. Joskus eläväinen ja kokeileva ja kiihkeä on nyt minusta johtuen lamaantunut. Halumme ovat aina käyneet hiukan eri tahtia, minulle hyvinäkin aikoina sopiva määrä olisi 1-2 kertaa viikossa, hänelle ehkä 3-5. Nyt tuokin tilanne kuulostaa niin houkuttelevalta. Haluaisin haluta, mutta en tunne itseäni seksuaaliseksi missään mielessä. Viimeksi ongelmiemme aikaan tein suuren työn, että pääsin takaisin siihen mielentilaan, mutta onnistuin siinä! Lueskelin paljon netissä haluista ja haluttomuudesta, fantasioista ja ruokin omiani lukemalla esimerkiksi novelleja. Yritin pukeutua kauniiksi ihan arkena, en vain mieheni nähden vaan kouluun, töihin. Yritin ylläpitää naiseuttani, ostin alusvaatteita ja ajoin karvani vaikka seksielämämme olikin lamaantunut ja kukaan ei tuloksia välttämättä nähnytkään. No, tästä seurasi vain se, että mieheni alkoi epäillä.

Seksielämämme kuitenkin parani ponnistelujeni myötä, ehkä parhaaksi ajaksi ikinä. Pystyin jopa jakamaan fantasioitani ja fantasioimme paljon yhdessä. Kunnes mieheni kävi noissa epäilyksissään tutkimassa tietokoneeni sivuhistoriaa ja totesi että olen nettikeskustellut seksistä. Hän piti tätä petturuutena. Olin keskustellut erään pariskunnan kanssa kolmen kimpasta, mikä oli mieheni ja minun lempifantasia puhua ja kuvitella sängyssä. En itse ollut mieltänyt asiaa vääräksi, kun keskustelu oli anonyymiä, eikä kyse ollut nettiseksistä, vaan hiukan latautuneesta keskustelusta asian tiimoilta yleensä.

Itse koin enemmän vakavaksi yksityisyyteni loukkaamisen, hän siis kaivoi keskusteluhistoriaani tietokoneeltani! Mutta häpeä ja syylllisyys ohittivat tämän ajatuksen. En pysty enää palaamaan yhdessä fantasioihin. Häpeän itseäni liikaa, että ruokkiessani seksielämäämme ajauduin sopimattomuuksiin. Mieheni yrittää yhä, että juttelisimme yhdessä tuhmia, en pysty tähän enää. Se tuntuu vain likaiselta, fantasiani on niin sanotusti tuhottu. En ajattele noita asioita enää edes itsekseni. Samat keinot seksihalujen herättelemiseen eivät vain enää tänä päivänä toimi.

Yritän yhä pitää huolta itsestäni ja tuntea itseni kauniiksi. Saunassa mieheni tenttaa, koska olen itseni ajellut (miksi). Hän ei myönnä, että tarkoittaisi näillä kysymyksillä mitään, mutta ne ahdistavat todella paljon. Yllätin mieheni eräänä viikonloppuaamuna pyytämällä hänet takaisin sänkyyn jäätyäni itse pidempään nukkumaan. Seksi oli oikein mahtavaa. Jälkikäteen mieheni alkoi tenttaamaan mitä ajattelin aamulla kun sain itseni syttymään. Kun sanoin etten halua puhua siitä, hän ei antanut asian olla, hän halusi tietää mitä ajattelin ja totesi, että jos en halua sitä kertoa, asia on siis sellainen mikä loukkaisi häntä. Tuskin siis enää teen aloitteitakaan.

Olen täysin lukossa, syytetty ja syyllistetty. Mieheni sanoo, että minun täytyy tehdä tälle asialle nyt jotain, tehdä itselleni jotain, eikä hän näe miten hän on itse minut tähän ajanut. Jonkinlainen madonna-huora-syndrooma, jossa minun pitäisi pystyä olemaan estoton ja avoin, mutta jossa oikeuteni omiin ajatuksiin ja fantasioihin viedään, ja niistä aiheutetaan minulle häpeää. Ongelma on lähiaikoina levinnyt muuhunkin läheisyyteen. Mieheni huomauttelee minulle jatkuvasti, etten halaa, pussaa, silitä tarpeeksi. Hän itse tekee sitä koko ajan, ja sanoo että en ole normaali, kun vetäydyn pois. En ole normaali, kun en antaudu kielisuudelmiin. En tiedä mikä lukko tässä on. Seksi aiheuttaa minulle ahdistusta, koska sen määrä ja laatu on minun vastuullani. Tunnelma on täysin sen varassa sytynkö, ääntelenkö, teenkö tarpeeksi. Enkä pysty siihen, ja tunnen aiheuttaneeni pettymyksen sillä vähällä mitä saan aikaan. Joskus mieheni näyttää pettymyksensä, imitoi naamani ilmeitä ja kuinka vaivaantunut olen sängyssä. Miten pystyisin hyppäämään suoraan nollasta loistavaan seksiin?

Nyt kun ongelma on jatkunut, mieheni on sanonut, ettei odotakaan kovin laadukasta seksiä. Kuitenkin hän on vakaasti sitä mieltä, että ongelma ei poistu, jos seksiä ei harrasteta. Minun masennustani kuulemma auttaisi vähän rentoutua, ja seksiin pitää vain ryhtyä. Ryhdyn siis siihen hiukan väkisin, ja muutaman kerran viikossa teen miehelleni käsin asioita. Mutta tästä ”en odotakaan mitään hyvää” –seksistä en usko olevan kuin haittaa – suoraan sanottuna tunnen itseni täydeksi haaskaksi. Säälittäväksi lahnaksi, jolla sattuu olemaan reikä.

Olen ahdistunut ja masentunut. Arki rullaa ihan ok, pystyn juttelemaan ja nauramaan asioille, mieliala on kuitenkin surumielinen, apaattinen, itku on herkässä. Tai jos ei itketä tuntuu aika kylmältä. Välillä mietin, olisiko se niin paha jos vain kuolisi pois. Olen tämän kertonut miehelleni, ja hän takertuu minuun yhä vahvemmin. Laittaa lupaamaan etten tee itselleni mitään (en tietenkään, en ole tarkoittanut asiaa uhkaukseksi, vaan kuvaukseksi siitä kuinka paha oloni on), lupaamaan ettemme koskaan eroa (jos vastaan, etten voi luvata sellaista hän romahtaa ja pitkän keskustelun jälkeen joudun kuitenkin vakuuttamaan ettei niin tapahdu), lupaamaan että kerron hänelle kaiken.

Haluaisin pystyä käymään keskustelua aiheesta, olemmeko me ajautumassa eroon. Saammeko seksiä enää kuntoon, saanko itseäni kuntoon, olenko sellainen mitä sinä haluat jos en pysty muuttumaan, oletko sinä mitä minä haluan, toivommeko tulevaisuudelta samaa. Mutta tämä keskustelu ei ole mahdollista, mieheni menee tolaltaan. Joudun siis pohtimaan yksin.

Rakastan miestäni, paljon, en epäile sitä hetkeäkään, mutta onko rakkaus muuttanut muotoaan? En halua hänelle mitään pahaa, mutta en jaksaisi tuntea syyllisyyttä siitä että olen vääränlainen, ajattelen väärällä tavalla, en anna hänelle sitä mitä kuuluu antaa. Hän kuitenkin sanoo, että on valmis uhraamaan ”elämänsä parhaat vuodet seksittömässä suhteessa”. Lähinnä mietin, onko masennus syy vai oire? Pääsenkö siitä yli uudelleen, löydänkö itseni taas uudelleen tässä suhteessa?

VASTAUS: Hyvä ystävä.

Kiitos perusteellisesta pitkästä kirjeestäsi. Lopussa kirjoitat, että rakastat miestäsi ja sitä et epäile hetkeäkään. Hänkin rakastaa sinua eikä halua kuullakaan puhuttavan erosta. Tässä on hyvä pohja lähetä tarkastelemaan sitä, miten voisitte päästä eteenpäin lukkiutuneesta tilanteestanne.

Olette selvinneet yhdestä kriisistä. Kerroit, että tuon kriisin myötä kasvoitte aikuisiksi. Muistelepa, mikä auttoi teitä selviytymään tuolloin? Todennäköisesti puhuitte paljon ja saitte sovittua yhteisen arkenne asioista ja käytännöistä. Silloin ongelmanne olivat toisenlaisia kuin nyt, mutta tuosta kriisistä selviämiskeinojen muisteleminen auttaa teitä tässäkin kriisissä.

Olette alkaneet seurustelun varsin nuorina. Olette olleet ihailtavan sitoutuneita parisuhteeseenne ja edelleen haluatte selvittää ongelmanne. Tänä päivänä ette ole samoja ihmisiä kuin seurustelua aloittaessanne. Ette ole edes samoja verrattuna viiden vuoden takaiseen kriisiinne. Olette nuoria ja tuossa iässä muututte, kypsytte ja aikuistutte koko ajan. Myös suhteenne dynamiikka on muutoksessa. Viiden vuoden takaiset muutokset, jotka saitte aikaan yhteisillä päätöksillä, antaa toivoa, että tämäkin kriisi on selvitettävissä ja teissä on nuoruuden joustavuutta kuunnella toisianne ja muuttua.

Erilaiset perhetaustat ovat kasvattaneet teistä erilaisia persoonia. Sinä olet joutunut ottamaan vastuuta ja itsenäistymään aikaisemmin kuin kasvavan lapsen kuuluisi ja miehesi on saanut olla huolehdittu ja tukeutua muihin ehkä tarpeettoman kauan. Tämä vastakkaisuus on aiheuttanut kitkaa, mutta tällä alueella kaikki kasvun mahdollisuudet on tallella, kun olette tiedostaneet asetelman. Oletko muuten miettinyt, mitä elämässäsi on merkinnyt se, että olet joutunut elämään kriisiytyneessä perheessä ja huolehtimaan itsestäsi ja muista varhain? Mitä se on merkinnyt parisuhteessanne? Ehkä suhteenne alussa jatkoit huomaamatta vastuun kantamista, aloitteellisuutta ja itsenäistä päätöksen tekoa. Nyt et enää jaksa. Viisaasti olet jo välillä heittänyt palloa miehellesi, kun hän kysyy mielipidettäsi itseään koskevissa päätöksissä. Kysele edelleen: ”Mitä itse haluat?”, jolloin hän joutuu kuulostelemaan omia tarpeitaan ja toiveitaan. Luulen, että tämän alueen pettymykset heijastuvat tällä hetkellä suhteeseenne ja seksielämäänne.

Seksielämänne on ajautunut umpikujaan, niin kerrot. Seksielämän ongelmat ovat kytköksissä suhteen ongelmiin. Uskon, että kun suhteessanne saatte selvitettyä yhteisymmärryksessä tämän hetken ongelmia, yhteisymmärrykselle ja lämmölle tulee tilaa suhteessanne. Toisaalta kerrot, että haluaminen on hiipunut, mutta samalla kerroit, että yhtenä aamuna kutsuit miehesi takaisin sänkyyn. Siis haluaminen on tallella, mutta hautautunut pahan mielen alle.

Teit paljon työtä virkistääksesi omaa seksuaalisuuttasi. Rikastitte seksielämäänne yhteisillä fantasioilla. Näen, että olette nähneet paljon vaivaa suhteenne eteen. Nyt et enää saa fantasioista iloa, koska niihin liittyi miehesi epäluottamuksen syntyminen ja sinun yksityisen alueesi rajan ylitys. Fantasiat palvelivat teitä aikanaan. Ehkä nyt olisi uuden tulokulman aika.

Koska juuri nyt olette seksin alueella umpikujassa, suosittelen että otatte monta askelta taaksepäin. Voisitteko alkaa deittailla uudelleen, tutustua toisiinne ilman seksiä. Seksuaaliterapiassa aloitetaan usein seksipaastolla, jotta velvollisuusseksin paineet hellittävät. Sopikaa ajasta, jolloin olette ilman seksiä, mutta pyritte lähestymään toisianne muilla tavoin. Mitä teette mielellänne yhdessä? Mistä nautitte?

Voitte olla lähellä toisianne, kosketella ja hyväillä, mutta jätätte erogeeniset alueet rauhaan. Silloin voitte löytää monipuolisempaa aistimielihyvää läheisyydestä ja kosketuksesta. Rentoudutte ja avarrutte nauttimaan ilman seksiä pelkoa tai suorituspaineita. Muutaman viikon aikana jo voitte kokea rauhoittumista, lepoa toistenne lähellä ja vähitellen voi seksuaalinen haluaminen hiipiä kuin huomaamatta.

Kysyit, kuinka vaikea avioliittonne eheyttäminen olisi. Työtä se vaatii, mutta halua siihen teillä näyttää olevan. Eheytyminen edellyttää myös halua antaa anteeksi se millä olette toisianne loukanneet. Keskustelkaa siitäkin kysymällä toisiltanne, millä olen sinua loukannut ja itseltänne ”Haluanko antaa anteeksi?”. Toivottavasti voitte vastata ”Kyllä”.

Toivon sydämestäni teille selviämistä, suhteenne eheytymistä ja jälleen uutta alkua. Sytytetään toivon kynttilä.

Perheneuvoja Saara

"Luulin keränneeni yhden yön jutuilla sellaista oloa, että mä kelpaan” 2

KYSYMYS: Hei, olen 23-vuotias nainen. Olen seurustellut elämäni aikana kahdesti, joista ensimmäinen suhde kesti muutaman vuoden, ja tämän jälkeinen “laastarisuhde” reilun puoli vuotta, mutta kariutui pääasiassa kokemaani henkiseen väkivaltaan.

Tästä viimeisimmästä suhteesta on nyt 3,5 vuotta aikaa, ja tässä välissä olen harrastanut kohtalaisen runsaasti yhden yön juttuja, sekä muutamaan kertaan olen ehtinyt ihastua, mutta aina väärään ihmiseen: joko en ole saanut vastakaikua, tai sitten miehet ovat olleet liian sitoutumiskammoisia ja ovat karanneet sen jälkeen, kun olen möläyttänyt tunteistani, vaikka olisivat itsekin väittäneet jotain tuntevansa. Olen aina ollut hyvin epävarma itsestäni, mutta yhden yön jutuilla luulin hetkeksi keränneeni itseluottamusta ja sellaista oloa, että “mä kelpaan”. Kyllä se siinä mielessä toimikin, lähes aina esimerkiksi baari-iltoina sain jonkun lähtemään mukaani, jos vain siltä sattui tuntumaan.

Jotkut kanssani öitä viettäneet laittoivat paljon enemmän peliin kuin minä, ja törkeästi jätin heidät roikkumaan vastaamatta yhteydenottoihin, vaikka olisimme nähneetkin useamman kerran. Tein tätä myös sellaisille kavereille, joiden kanssa eksyin sänkyyn syystä tai toisesta. Sanomattakin selvää, että olen tällä pilannut usean kaverisuhteen. Tämän vuoden alussa kuitenkin lopetin kaiken turhan säätämisen. Tammikuussa minulla oli yksi yhden yön juttu, mutta sen jälkeen päätin, että se saa loppua. Ei se ole sitä elämää, mitä mä haluan elää. Aloin tosissani toivoa tasaisempaa elämää. Jotain, mistä saa kiinni ja mihin tukeutua.

Tajusin, että yhden yön jutut ainoastaan tuhoavat minua kaikella sillä katumuksella ja ahdistuksella, enkä loppupeleissä ole saanut niistä mitään hyvää. Itseluottamukseni kyllä kieltämättä nousi aluksi, mutta lopulta aloin nähdä itseni vain säälittävänä ja halpana, mikä laski itsevarmuuttani alemmas kuin koskaan.

Kesällä aloin tuntea itseni tosi yksinäiseksi ja epähaluttavaksi, kun ei ollut mitään kontaktia miehiin. Kyllä sitä aina silloin tällöin sai huomiota, mutta olin (ja olen) sitä mieltä, että lähes poikkeuksetta kaikki näistä halusivat vain sänkyyn ja olisin vain jatkanut samaa elämääni, enkä halunnut sitä. Päätin, että seuraavaksi olen sängyssä tulevan seurustelukumppanini kanssa, millä sen nyt sitten mukamas ajattelinkin tietäväni.. Joka tapauksessa, purin vähän tätä oloani tinderillä, mikä oli ihan hauskaa. Yhden tuntemattoman kanssa olen tavannut, mutta pääasiassa koko tinderöinti oli vain sellaista itseluottamuksen uudelleen nostattamista, tai sen yrittämistä. Saada matcheja, mutta ei tarvitse lähteä siihen sänkytouhuun mukaan, mikä kaduttaisi kuitenkin. Loppukesästä painoin tinderissä hieman vitsillä sydäntä yhdelle tuttavalle samasta kaupungista - tutustunut olen häneen jo useampia vuosi takaperin kun olin suhteessa, ja ollaan satunnaisesti nähty, mutta ei sen kummemmin. Saman työpaikan takia näimme niissä merkeissä toisinaan ja teimme töitä yhdessä, mutta en ollut koskaan ajatellut häntä kaveria kummoisempana. Sattumalta siitä tuli kuitenkin match, jolle ensin nauroimme molemmat, mutta lopulta chattailun kautta tapasimme.

Sen jälkeen olemme harrastaneet useampaan kertaan seksiä ja ollaan ruvettu tutustumaan toisiimme kunnolla. Muutaman kerran jälkeen jo tajusin, miten mulle alkoi välittömästi kasvaa tunteita tuota ihmistä kohtaan - olimme niiiiiin samanlaisia, vaikka en ollut sitä ennen tajunnutkaan. Vihelsin jo ensimmäisen kuukauden aikana jutun pariin kertaan poikki vedoten siihen, etten pystykään tällaiseen friends with benefits -juttuun. Ei mennyt aikaakaan, kun mies ilmoitti, että haluaa tapailla kanssani. Sen jälkeen tilanne onkin ollut äärettömän haastava, koska en jostain syystä pysty sisäistämään “tapailua”. Tästä olemme saaneet muutamaan kertaan riidankin aikaan, sillä epävarmuuteni on tullut esille aivan liikaa. Se alkaa olla hyvin sairaalloista, sillä se on mielessäni aivan oikeasti 24/7.

Tiedän meidän kaveruusajoista miehestä sen verran, että hän on seurustellut useaan kertaan ja on ainakin kertaalleen pettänyt. Tiedän myös sen, että hän on erittäin flirttaileva ja sosiaalinen, erityisesti humalassa, mutta muutenkin. Ennen tapailuamme hänellä on ollut useamman kuukauden “villivaihe”, jolloin on harrastanut reippaasti yhden yön juttuja ja tapaillut useampaakin naista samaan aikaan. Nyt hän kuitenkin vakuuttaa, ettei aio enää tapailla ketään muuta kuin minua. Hän ei halua enää edes keskustella asiasta kanssani, koska olen niin useaan kertaan näyttänyt epäilyni tätä lupausta kohtaan, että hän alkaa todellakin kyllästyä vakuutteluun - ja ihan syystäkin, ymmärrän sen kyllä. Minun on vain tolkuttoman vaikeaa luottaa hänen sanaansa.

Erityisesti siksi, että mä kaipaisin tapailulta enemmän, mutta tunnen olevani ahdistava. Näemme vaihtelevasti, mutta noin kerran viikossa/kahdessa, toisinaan useammin, toisinaan harvemmin. Muuna aikana emme juuri pidä yhteyttäkään. Itse kaipaisin huomattavasti enemmän yhteistä aikaa, mutta en kuitenkaan halua, että hän tuntee minun riistävän aikaansa kavereidensa kanssa, sillä kuten mainittua, hän on todella sosiaalinen ja omaa tiiviin ystäväporukan, joiden kanssa viettää aikaansa oikeasti paljon. Aina kun näemme, hänen puhelimensa käy kuumana, puhelua ja viestiä pukkaa vähän väliä. Tämä ei minua aiemmin häirinnyt ollenkaan, koska tiesin ystävien pitävän oikeasti päivittäin yhteyttä PALJON. Eräällä kerralla hänen luonaan vieraillessa satuin kuitenkin ohimennen huomaamaan hänen puhelimensa pöydällä, ja siinä oli tinder päällä. En silloin oikein tiennyt miten siihen pitäisi suhtautua, joten sivuutin asian, mutta heti sen jälkeen se on alkanut kaivelemaan mieltäni. Ja nyt pääsemme dilemmaan, kun en enää halua näyttää epävarmuuttani ja kysyä asiasta, koska pelkään (ja tiedän) ajavani hänet hiljalleen pois luotani lopullisesti, jos jatkuvasti näytän, etten luottaisi häneen.

Tämä mies tietää varsin hyvin edellisistä suhteistani ja menneisyydestäni muutenkin, mutta ei ole reilua laittaa kaikkea mun käytöstä senkään piikkiin. Mitä voisin tehdä tälle epävarmuudelleni? Kuinka voisin ottaa noita asioita hänen kanssaan puheeksi tekemättä asiasta mitään suurta numeroa ja ahdistuksen aihetta? En haluakaan aloittaa keskustelua mitenkään sävyllä “meidän täytyy nyt jutella vakavia”, vaan haluaisin kysyä asiasta vain ohimennen ja mainita, että se on vain mietityttänyt mua. Pelottaa, että oikeasti hakkaan sen viimeisen naulan tähän arkkuun ottamalla näitä asioita TAAS kertaalleen puheeksi, kun niistä on niin moneen kertaan jo jauhettu - ei tinderistä, mutta yleisesti siitä, miten pelkään hänen tekevän muiden kanssa jotain.

Huoh, olen ihan loputtomassa suossa oman pääni kanssa. En pysty käsittelemään ajatusta, että menettäisin tuon ihmisen, jonka kanssa oikeasti yhteinen aika on parempaa kuin mikään muu.

Väsynyt epävarmuuteen

VASTAUS: Kiitos pitkästä viestistäsi.
Kuulostaa sitä, että olet viime vuosina monin eri tavoin ja kokemuksin tutkinut ihmissuhteissa olemista. Ikääsi nähden olet ehtinyt jo kokea kovin monenlaisia suhteita. Osa näistä kokemuksista on ollut, ainakin joltain osin, hyödyllisiä ja osa haitallisia sinulle. Kaikista niistä voi kuitenkin yrittää oppia, ennen kaikkea itsestään. Niin kuin olet pyrkinytkin tekemään.

Kerrot, että olet yrittänyt nostaa itseluottamustasi yhden illan jutuilla ja tinderillä. Loppupeleissä et ole kuitenkaan saanut näistä itsellesi mitään hyvää vaan niiden vaikutus on ollut jopa päinvastainen: Olet alkanut näkemään itsesi säälittävänä ja halpana ja lopulta itseluottamuksesi on laskenut alemmaksi kuin koskaan. Kerrot, että olet alkanut toivoa tasaisempaa elämää, jotain mistä saa kiinni ja mihin tukeutua. Olet alkanut toimimaan naiden toiveittesi suuntaisesti mm. lopettamalla yhden illan suhteet.

Nuo mainitsemasi asiat kuulostavat hyviltä toiveilta ja oikeastaan ne ovat toiveita, jotka toteutuessaan tuovat turvaa ja vaikuttavat mm. itseluottamukseen. Itseluottamus parisuhteessa rakentuu mm. siitä, että voin luottaa, nojata kumppaniini, tulen nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tarpeineni, minuun sitoudutaan. Itsetuntoa on myös se, että tiedän mitä tarvitsen ja kaipaan, ja pyrin järjestämään elämääni niin, että voisin mahdollisuuksien mukaan elää itseni näköistä elämää.

Sinulla on kokemusta miehistä, jotka eivät halua sitoutua ja jotka lähtevät kun sinä alat kertomaan tunteistasi. Toisaalta kerrot myös itsestäsi, että olet katkaissut yhteydenpidon kun vastapuoli on laittanut itseään peliin ja olisi ollut mahdollista syventää suhdetta. Nämä teemat toistuvat nykyisessäkin suhteessasi. Joku puoli sinusta kaipaa yhteyttä, sitä että voisi luottaa, voisi puhua ja kertoa itsestään, tunteistaan. Samanaikaisesti toinen puoli viheltää peliä poikki ja sanoo, etten pystykään tähän. Sanot että "en pysty sisäistämään tapailua". Mitä mahdat tarkoittaa?

Sanot, että kaipaat tapailultanne enemmän, mm. enemmän yhteistä aikaa. Nimimerkkisikin sanoo, että olet väsynyt epävarmuuteen. Mutta on vaikea luottaa. On vaikea luottaa, että miesystäväsi ei tapaile muita vaan on sitoutunut sinuun. On vaikea luottaa, että sinulla on oikeus puhua epävarmuudestasi juuri sellaisena kun sinä sen koet, ei vähätellen tai ohimennen. Viestissäsi hyvältä kuulostivat kaikki ne asiat, joissa tunnistat itseäsi, pelkojasi ja toiveitasi. Ajattelen, että sinun tulisi kuunnella niitä puolia itsessäsi ja miettiä mistä kaikesta ne kumpuavat. Mistä esimerkiksi mahtaa pohjimmiltaan kummuta tuo kelpaamattomuuden kokemus? Sanot, että pelkäät ajavasi hänet pois jos kerrot epävarmuudestasi. Se on tietenkin mahdollista, että niin kävisi. Muistan joskus kuulleeni sanonnan "Parempi tulla hylätyksi omana itsenään kuin rakastetuksi jonain mitä ei ole".

Saattaisi olla hyvä, jos löytäisit itsellesi jonkun turvallisen ammatti-ihmisen, esim. täältä Kirkon perheneuvonnasta. Hän voisi miettiä kanssasi näitä kysymyksiä ja olla tukenasi, että pääsisit ylös "loputtomasta suosta" jossa koet olevasi. Toivon, että jossain kohtaa saat ihmissuhteen, jossa voit olla turvallisesti sinä.

Kaikkea hyvää Sinulle toivottaen,
Perheneuvoja Helena

Alkoholinkäyttö johti salailuun, joka johti asumuseroon 5

KYSYMYS: Minulle ja vaimolleni tuli asumusero elokuussa ja syyt siihen oli minun alkoholinkäyttö ja sen myötä kaikenlainen salailu, vaikka toki vaimo oli pettänyt minua noin vuosi aiemmin.

Eroa ei olla vielä laitettu vireille… Meillä on viisi ihanaa lasta. Raha-asiat ovat olleet todella huonosti jo useamman vuoden. Me ollaan oltu naimisissa kahdeksan vuotta ja yhdessä jotain 11 vuotta.

Mä haluaisin meidän jossain vaiheessa palaavan yhteen ja olenkin valmis omalta osin hoitamaan asiani kuntoon ja odottamaan vaikka usean vuoden, koska rakastan häntä niin paljon. Mutta tuntuu niin pahalta, että vaimoni on joka kerta viihteellä, kun sillä on vapaa viikonloppu ja vähintään yhden miehen kanssa. Häntä on pienenä kiusattu koulussa ja haukuttu rumaksi ja niin edelleen, ja muutenkin nuorena ei ole saanut juoda ja ollut tiukemmat säännöt..

Mitä minun pitäisi tehdä, kun haluan vaimoni takaisin?

Haikaileva, 27

VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Kirjoitat monenlaisista vaikeuksista: alkoholin käytöstä, salailusta, uskottomuudesta ja rahahuolista, jotka ovat vaikuttaneet tämänhetkiseen asumuseroon vaimosi kanssa. Teillä on viisi lasta. Et kirjoita siitä, minkä ikäisiä lapsenne ovat. Mietin, miten lapset pärjäävät vaikeassa tilanteessanne? Miten olette järjestäneet esimerkiksi käytännön asiat lastenne kannalta? Miten heille mahdollistuu asumuseronne aikana suhde molempiin vanhempiin?

Viestistäsi välittyy se, miten tärkeä vaimosi on sinulle. Kirjoitat rakastavasi häntä paljon, mikä on ymmärrettävää. Olette olleet pitkään yhdessä. Yhteiset elämänkokemukset ja lapset yhdistävät sinua ja vaimoasi väistämättä. Jäin miettimään sitä, että olet omien sanojesi mukaan valmis odottamaan vaimoasi vaikka usean vuoden ajan. Tietääkö vaimosi tämän, ja mitkä ovat hänen tunteensa sinua kohtaan? Kuinka paljon olette keskustelleet asumuseron aikana kummankin tunteista, toiveista ja tulevaisuuden suunnitelmista?

Kirjoitat vaimosi juhlivan paljon ja tapailevan muita miehiä, mikä huolestuttaa ymmärrettävästi sinua. Synnyttääkö vaimosi käytös huolen lisäksi myös muita tunteita? Kenen kanssa voit puhua vaikeasta tilanteestasi? Etsit vastauksia vaimosi käytökseen hänen lapsuutensa tiukoista säännöistä ja koulukiusaamisesta. Haluat tällä tavoin ymmärtää vaimoasi, mitä pidän arvokkaana. Hänen käytöksensä viittaa joka tapauksessa siihen, että hän ei ole ainakaan vielä valmis palaamaan luoksesi. Rohkaisen sinua miettimään, miten pitkään olet valmis odottamaan ja mitkä ovat odottamisen motiivit. Luen viestistäsi, että sekä sinä että vaimosi joudutte luopumiskysymysten äärelle. Pohdin, yritättekö ratkaista luopumisen surua kumpikin omalla tavallanne: sinä jäämällä odottamaan ja vaimosi etsimällä tilapäistä lohtua muista miehistä.

Toivon, että voisitte puhua asumuseron herättämistä tunteista ja toimintatavoista sen aikana. Ennen kaikkea toivon, että löytäisitte erotilanteen aiheuttamalle luopumisen surulle riittävästi tilaa. Vasta sen jälkeen pidän mahdollisena sen kysymyksen miettimistä, olisiko yhteen paluunne mahdollinen.

Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi!
Perheneuvoja Joona

“Makasin lasittunut katse silmissä ja toivoin, että kaikki on vain pahaa unta” 15

KYSYMYS: Olen seurustellut puolisoni kanssa kaksi vuotta. Hän käyttäytyi suhteen alussa agressiivisesti minua kohtaan, mutta ei koskaan lyönyt. Puoli vuotta sitten tilanne kärjistyi niin, että hän otti minua rinnuksista kiinni ja heitti maahan. Jätin hänet yöllä. Olimme todella humalassa.

Lähdin kotoa ja eksyin vanhalle tutulleni. Tuttuni oli joskus kiinnostunut minusta ja päätti käyttää tilanteen hyväksi ja houkutella minut (olin sekaisin, humalassa ja shokissa) sänkyyn kanssaan. En muista koko tapahtumasta mitään muuta kuin sen, että makasin selälläni lasittunut katse silmissä ja toivoin, että kaikki on vain pahaa unta.

Palasin kotiin muutaman päivän päästä ja yritimme sopia asian. Kysyin aloitetaanko seurustelu uudelleen ja aloitetaan kaikki alusta ja sain myöntävän vastauksen. Nyt kaikki on todella hyvin, hän sai apua ongelmiinsa ja on kuin uusi ihminen. Olenko pettänyt? Pitääkö minun kertoa, mitä tapahtui sinä yönä? Usein en edes ajattele asiaa, mutta joskus se vaivaa. Kiitos.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Kirjoitat parisuhteesi vaikeuksista, joihin on liittynyt puolisosi aggressiivista käytöstä. Kerrot tilanteen kärjistyneen jopa siihen, että puolisosi kävi sinuun käsiksi, mikä rikkoo fyysisen koskemattomuuden rajat. Viestistäsi tulee vaikutelma, ikään kuin vähättelisit alkuajan tilannetta kirjoittamalla, ettei puolisosi ole lyönyt sinua koskaan – ja että käsiksi käyminen johtui humalatilasta. Toisaalta puolisosi jättäminen väkivaltaisen episodin yhteydessä kertoo siitä, miten haavoittavana olet kokenut tilanteen. Olen iloinen siitä, että kirjoitat puolisosi hakeneen apua käytökseensä. Et kerro kuitenkaan tarkemmin, miten käsittelitte yhdessä aggressiivisia tilanteita palattuanne yhteen. Pidän tärkeänä suhteenne kannalta, että teillä kummallakin olisi riittävästi ymmärrystä siitä, mikä johti väkivaltaan suhteenne alussa.

Kirjoitat samalla myös siitä, miten päädyit puolison jätettyäsi sänkyyn vanhan tuttusi kanssa. Tilanne oli sinulle traumaattinen, mikä tulee puhuttelevasti esiin viestissäsi. Muistat tilanteesta vain sen, että toivoit sen päättyvän kuin pahan unen. Kenen puoleen olet voinut kääntyä tämän asian kanssa? Löytyisikö läheltäsi joku ihminen, jonka kanssa voisit jakaa tämän vaikean asian, niin ettet joutuisi kantamaan sitä yksin? Murehdit myös sitä, tulisiko sinun kertoa tapahtuneesta puolisollesi. Kysymykseesi on vaikea vastata yksiselitteisesti. Haastaisin sinua miettimään, mitä merkitystä sinun ja suhteenne kannalta on sillä jos kerrot; entä jos jätät kertomatta?

Kirjoitat, että sinä teit aloitteen seurustelun ja kaiken aloittamisesta uudelleen. Puolisosi on ollut valmis tähän kanssasi. Jään pohtimaan viestisi äärellä, oletko sinä voinut tulla riittävästi sinuiksi kaiken tapahtuneen kanssa, niin että voisit olla vapaa nauttimaan tästä hetkestä ja tulevaisuudesta?

Kaikkea Hyvää toivottaen!
 Perheneuvoja Joona

En jaksa olla enää ylikäveltävä piika 3

KYSYMYS: Hei, olen kolmen pojan äiti, joista nuorin on puolivuotias, olen siis vielä kotosalla. Minulla ei ole mitään eikä ketään..

En tiedä jaksanko enää olla ylikäveltävä piika, yritän olla suhteessa vain lasten takia, tiedän ettei se kannata, mutta pelkään, että mies keksii jotain jos lähden. Asumme pienessä kaupungissa, jossa apua ei paljoa ole..

Olen joskus miettinyt, että tekisin lastensuojeluun ilmoituksen miehestäni, mutta pelkään että hän saa tietää. Minulla ei ole ajokorttia, olemme vain kotona. Tuntuu hullulta, että jäätyäni äitiyslomalle minusta tuli pelkkä palvelija ja kaiken maksaja.. Ja arvoni nousisi, kun menen takaisin töihin, että pystyn maksamaan enemmän.. En jaksaisi kymmenen vuoden jälkeen enää käskeä, ja toivoisin että hän välittäisi lapsistaan..

VASTAUS: Kerroit kirjeessäsi koskettavasti omasta ja perheesi haastavasta tilanteesta. Arki pienten lasten lasten kanssa voi olla joskus hyvinkin uuvuttavaa. Lapset tarvitsevat molempien vanhempien huomion, läsnäolon ja sitoutumisen vanhemmuuden tuomaan vastuuseen. Aika on monesti tiukilla ja parisuhdekin joutuu koetukselle. Tällaisessa haasteellisessa elämäntilanteessa turvaverkko ainakin jossakin muodossa tulee todella tarpeeseen. Vaikka lapset toisaalta tuovat iloa ja paljon hyvää myös vanhempien elämään, kummankin vanhemman on voitava välillä vähän hengähtää. Jos parisuhteelle ei riitä aikaa, puolisot etääntyvät helposti toisistaan. Jokainen tarvitsee omaakin aikaa, harrastuksia ja ystävien seuraa.

Kirjeesi perusteella sain kuvan että koet ettei puolisosi sitoudu riittävästi perheenne arkeen. Sinusta tuntuu ettei hän arvosta sinua ja työpanostasi. Koet myös ettei hän välitä lapsistaan. Kirjeestäsi välittyy paitsi huoli lapsistasi, myös kokemasi pelko: mitä mies tekee jos lähdet, miten hän reagoi jos saa tietää sinun tehneen lastensuojeluilmoituksen. Sain kuvan että olet hyvin yksin etkä koe saaneesi apua.

Minusta on tärkeää että kuuntelet itseäsi ja omaa jaksamistasi. Yli voimiensa ei kenenkään tarvitse yrittää selvitä. Huoltensa kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Koetko voivasi hakeutua avun piiriin kotikaupungissasi? Oletko puhunut tilanteestanne esimerkiksi lastenneuvolassa? Jos koet ettei miehesi kuule eikä näe väsymistäsi ja huoltasi lapsista, sinun kannattaa esimerkiksi ottaa elämäntilanteenne puheeksi neuvolassa, jossa puolivuotiaan kanssa varmaankin käyt. Jos kerrot avoimesti uuvuttavasta arjestanne, turvaverkon puuttumisesta ja huolestasi lapsista, neuvolassa osataan parhaiten auttaa teitä. Kirkon perheneuvonnasta voitte myös saada apua niin parisuhteen kuin koko perheen pulmiin.

Olet miettinyt myös lastensuojeluilmoituksen tekoa. Se tehdään aina lasten parhaaksi, ei toista vanhempaa vastaan. Ehkäpä voisit ottaa asian puheeksi neuvolassa? Siellä voisit yhdessä henkilökunnan kanssa arvioida mikä olisi lapsille ja koko perheellenne paras polku eteenpäin.

Kannustan sinua lämpimästi hakemaan ulkopuolista apua!

Perheneuvoja Olli

Miehen juominen ja narsistiset piirteet ongelmana 5

KYSYMYS: Hei, mielessä on vaan joka päivä ero! Olemme olleet 11 vuotta yhdessä, josta 8 aviossa.

Alusta asti on ollut samat ongelmat; miehen juominen ja miehen narsistiset piirteet. Ostin pari vuotta sitten oman asunnon, joka nyt on tyhjillään, en ole ollut siellä kuin muutaman kuukauden.

Mies on vähintään neljä iltaa viikossa humalassa. Hän on nyt eläkkeellä ja minä olen illat töissä, joten useinkaan mies ei ole edes kotona kun tulen töistä, hän mielellään kulkee yksin kaupungilla kaupoissa ja kahvilla, usein saan tulla tyhjään asuntoon, kun miestä ei kiinnosta ajatella että vaimo pääsee töistä ja vois ehkä olla silloin kotona kahvien kanssa.

Mies on todella auttavainen kun on kyse muista, etenkin vieraista naisista, mutta minulle on monta kertaa ilkeä ja monet kerrat tehnyt ilkeitä temppuja esim. lähtemällä viikonloppuna yksin kapakkaan ja jättää vaimon yksin kotiin.
Väkivaltaakin on ollut, viime aikoina ei kylläkään, mutta hän on humalassa arvaamaton ja pitääkin varoa puheita silloin.

Mies tykkää katsoa pornoa ja alastonkuvia eikä mielestäni huomioi vaimoa, vaan on kiinnostunut katselemaan vieraita, mikä loukkaa minua. Hän on tallentanut silikonitissipimujen kuvia koneelle ja varmaan niitä sitten katselee kun olen töissä, loukkaavaa.

Kun ostin oman asunnon ei hän luvannut edes vähentää juomista, silläkin uhalla että vaimo lähtee. Olenkin miettinyt, että tuskin hän minusta välittää, jos ei ole valmis edes yrittämään. Hän ei voi mistään ongelmista puhua ja emme siis paljonkaan puhu keskenämme, mutta sitten kyllä kavereiden ja ihan vieraiden ihmisten kanssa juttua riittää.

Onko ero ainoa ratkaisu, koska miestä ei kiinnosta tehdä parisuhteen eteen mitään… Olen niin kyllästynyt katsomaan humalaista ja usein meillä on iltaisin hiljaista, kun menen makuuhuoneeseen katselemaan tv:tä ja mies katsoo olohuoneessa ja juo kaljaa ja usein sammuu sohvalle. Siitä on kaukana kiva yhdessäolo.

VASTAUS: Hyvä ystävä,

Kovin tuli alakuloinen olo kun luin kirjeesi. Toisaalta minussa heräsi kiinnostus, millainenhan olisi miehesi kertomus, jos häneltä kysyttäisiin, millainen avioliitto teillä on ja onko hän siihen tyytyväinen. Jäin miettimään mihin kipuun hän tarvitsee jatkuvaa humaltumista.

Kuitenkin nyt on kysymys sinusta ja sinun jaksamisestasi. Ilmeisesti teillä on ollut parempia vaiheita, kun olette pysyneet yhdessä ja kolmen yhdessäolovuoden jälkeen halusitte sitoutua toisiinne solmimalla avioliiton. Tänä päivänä parisuhteenne ei ole tyydyttävä. Kärsit monestakin syystä.

Yritin etsiä kertomuksestasi kohtia, jotka viestittäisivät jostain myönteisestä välillänne. Niitä ei löytynyt. Hyvällä tahdolla voi tulkita, että maininta miehen avuliaisuudesta pitää sisällään myös sen, että avuliaisuus kohdistuu joskus myös sinuun ja kotiin.

Olet loukattu ja loukkaantunut monella tavalla ja jatkuvasti. Olet kovin yksin avioliitossasi. Niin on myös miehesi, mutta eri syistä. Hankit asunnon ehkä toiveena, että mies heräisi huomaamaan, että voi menettää sinut ja avioliiton. Mikä sai sinut jäämään kotiin? Mikä pitää teitä yhdessä? Ehkä toivo paremmasta ja joskus välillänne ollut rakkaus.

Millaista elämänne tulee olemaan vuoden kuluttua? Entä viiden vuoden? Mikä on kurjin kuvitelmasi? Mitä se voisi olla parhaimmillaan? Kumpi vaihtoehto on todennäköisempi toteutumaan? Mitä pitäisi tapahtua, että voisit elää tässä suhteessa tyydyttävää elämää ja pysyä mieleltäsi terveenä? Mitä tarvitset lähteäksesi suhteesta?

Näyttää siltä, että sinä olet teidän suhteessanne se, joka joutuu määrittelemään sen, millaista elämää haluaa elää, millaista elämää jaksaa elää. Olet ainakin kyselyn alussa kun olet lähettänyt kirjeesi. Ehkä olet kysellyt jo vuosia, mutta et ole osannut antaa itsellesi vastausta. Kun aika on kypsä, mielessäsi olet valmis tekemään päätöksen joko jäämisestä tai lähtemisestä. Silloin sinulla on voimaa myös toteuttaa se.

Toivon sinulle ajatusten ja toiveiden selkiytymistä ja sellaista elämää, jossa voisit elää arvostettuna ja rakastettuna.

Saara, perheneuvoja

Mitä tehdä kun seksi ei kiinnosta? 3

KYSYMYS: Olen 29-vuotias nainen ja ollut naimisissa 2,5 vuotta. Suhde alkoi etäsuhteena, koska mies asui toisessa maassa, ja seurustelua kesti monta vuotta. Pidättäydymme yhdynnästä ennen avioliittoa hänen uskonnollisen vakaumuksensa perusteella, vaikka jonkinasteista esileikin tyylistä seksuaalista käytöstä esiintyi.

Itselläni on ollut nuorempana seksisuhteita muiden kanssa, vaihtelevalla menestyksellä. Minusta tuntuu, että olisin ollut valmis menemään kihloihin ennen kuin hän oli, joten kun vihdoinkin menimme kihloihin, tuntui että oli jo korkea aika. Naimisiin menimme vähän yli vuoden kuluttua kihlauksesta, noin puoli vuotta sen jälkeen, kun mieheni oli muuttanut Suomeen.

Ensimmäinen seksikerta oli kömpelö ja vähän sattui. Ajattelin, että se paranee siitä ajan myötä, mutten jatkossakaan osannut nauttia seksistä ja usein yritämme yhdyntää ennen kuin olen tarpeeksi kostunut. Usein yhdyntä kestää liian pitkään eikä kumpikaan saa orgasmia. En voi ilmaista olevani kiihottunut koska hyvin harvoin olen, ja sekin lopahtaa kun seksi kestää liian pitkään. En ole koskaan saanut yhdynnästä orgasmia kenenkään kanssa, ja mieheni kanssa en millään tavalla. Vibraattorilla voisin saada, mutta hän ei ole koskaan osoittanut kiinnostusta käyttää seksileluja yhdessä.

Nimimerkki Pettynyt

VASTAUS: Hyvä Pettynyt

Kerrot avoimesti ja rehellisesti parisuhdettanne vaivaavasta arasta aiheesta: kumpikaan teistä ei ole löytänyt nautintoa seksistä. Kerrot myös, että et ole löytänyt sitä aikaisemmistakaan suhteistasi.

Mietit, mitä tehdä kun seksi ei kiinnosta? Mistähän kaikesta mahtaa olla kysymys? Oletteko pystyneet puhumaan toisillenne siitä, miltä seksi tuntuu, mitä toivotte, kaipaatte ja haluatte? Mihin olette pettyneitä ja mikä voisi auttaa teitä pettymysten yli? Miten suuria paineita teillä mahtaa olla yhdynnän "onnistumisesta"? Onko onnistumisen mittari teille se, että molemmat saavat orgasmin? Pakonomainen tarve onnistua voi johtaa liialliseen yrittämiseen niin, että halu lopahtaa molemmilta.

Seksuaalisuus menee niin syvälle tunteisiimme ja ajatuksiimme, että siitä ei ole helppoa puhua. Aina kun ei itsekään tiedä, mitä toiselta ja seksiltä haluaa. Millaisia kokemuksia teillä on elämänne varrelta seksistä ja seksuaalisuudesta? Millä tavalla miehesi uskonnollinen vakaumus vaikuttaa siihen, mikä seksissä on hänen mielestään luvallista ja mikä ei? Entä mitä sinä ajattelet siitä? Oletteko saaneet kasvaa rauhassa seksuaalisesti vai onko kasvuanne jollain tavalla häiritty?

On tärkeää oppia tuntemaan oma seksuaalisuutensa: Mikä tuo minulle mielihyvää, mistä kiihotun, mikä auttaa pitämään kiihottumista yllä, ja mikä johtaa lopulta orgasmiin. Orgasmia voi opetella. Vaikka miehesi ei ole innostunut seksileluista, olisiko mahdollista, että sinä käyttäisit niitä apuvälineenä oman seksuaalisuutesi etsimisessä? Miten miehesi mahtaisi suhtautua siihen? Entä saako miehesi orgasmin itse ilman sinua? Mikä auttaisi häntä saamaan orgasmin yhdynnän aikana?

Seksi on aikuisten leikkiä. Miettikää, millä tavalla te voisitte löytää leikinomaisuuden puurtamisen sijasta. Aina yhteisen leikin ei tarvitse johtaa yhdyntään. Läheisyys ja hyväilyt voivat riittää kokemukseen, että olemme toisillemme tärkeitä. Ehkäpä voisittekin yhteisestä sopimuksesta lakata joksikin ajaksi yrittämästä yhdyntää ja olla vain lähekkäin, kuulostellen, miltä toisen läheisyys omassa kehossa tuntuu.

Jos seksistä puhuminenkin tuntuu kahdestaan mahdottomalta ajatukselta, älkää epäröikö hakea apua. Kokenut seksuaali- tai pariterapeutti voi auttaa teitä ilmaisemaan toisillenne näitä usein vaikeasti sanoitettavia tunteita ja ajatuksia.

Toivon, että yhteinen matkanne itsenne ja toistenne tuntemiseen saa jatkua ja syventyä

Perheneuvoja Pirkko

Ruuhkavuodet vievät mehut ja aiheuttavat huolia 1

KYSYMYS: Perheessä eletään ruuhkavuosia. Lapset on pieniä, vauvakin viisi kuukautta, mutta meillä riidellään liikaa tai ainakin tuntuu riitaiselta. Ollut ehkä liiankin helppoa aikaisemmin. Nyt rahahuolia, kiirettä, omia toiveita, yhteisiä toiveita, toiveita toiselle. Liikaa monenlaista. Viimeinen, ehkä isoin ongelma on, että emme saa mitä haluamme. Emme ehdi mitä haluaisimme. Ja ikävintä, että tarvitsisimme toiselta tukea moniin eri asioihin, joita joudumme tai haluamme tehdä, mutta toinen ei ehdi tai jaksa kannustaa tai tukea puolisoa.

Apua tarvitaan! Eilen sanoin puolisolleni: “meillä on mun mielestä neljä vaihtoehtoa: minä tarviin apua tai sinä tarviit apua tai me tarvitaan apua tai tässä rämmitään ja selvitään tai ei”.

Puolisoni ei halua puhumaan vieraalle ihmiselle omia asioita. Tuntisi olon ikäväksi, jos joku kyselisi jotain. Itse olen valmis ja halukas yksin tai yhdessä tai päästän mielellään puolisoni yksinkin minne vaan saamaan apua.

VASTAUS: Tuntui toiveikkaalta lukea tätä lähettämääsi kysymystä. Siinä on jotakin päättäväistä. Kuvaisin sitä halulla taistella sen puolesta, minkä koet itsellesi tärkeäksi ja arvokkaaksi. Elätte juuri sitä vaihetta vauvaperheessänne ja parisuhteessanne, jolloin tuntuu, että aika ei riitä mihinkään. Lapsiperheen arjen pyörittäminen vie voimia. Taloudelliset vaikeudet stressaavat ja saattavat kiristää pinnaa myös parisuhteessa. Riidat saavat helposti potkua kiireestä, väsymyksestä, asioiden paljoudesta ja huolista.

Hyvänä ja kannustavana asiana pidän sitä, että teillä on yhteisiä ja toisianne koskevia toiveita henkilökohtaisten toiveittenne lisäksi. Mielestäni se kertoo jotakin suhteenne jatkuvuudesta ja tahdostanne sitoutua toisiinne. Mitä siitä ajattelet? Pohdit, että viimeisin isoin ongelma on kenties siinä, että ette saa, ettekä ehdi sitä mitä haluaisitte. Jäinkin miettimään, miten se helpottaisi elämäänne, että saisitte haluamanne? Auttaisiko se jaksamaan paremmin yhteistä arkea?

Joskus hyvällä arkielämän organisoinnilla, vastuiden jakamisella ja molempia tyydyttävillä sopimuksilla päästään sitä kohti, mitä halutaan. Toisaalta olisiko tässä elämäntilanteessanne hyvä jättää asiat hautumaan ja ottaa ne esiin sitten kun niiden toteuttamiseen on realistisemmat mahdollisuudet? Sen aikaa voisi pyrkiä nauttimaan niistä asioista, jotka perheessänne ja parisuhteessanne on kohdallaan juuri nyt.

Kirjoittamasi pohjalta voisin ajatella, että parisuhteessanne on paljon hyvää vuorovaikutusta, joka sisältää molempien toiveiden, odotusten ja tarpeiden jakamista. Ratkaisemattomienkin pulmien kanssa voi oppia elämään. Keskinäisissä ristiriidoissa on tärkeää, että niistä voidaan keskustella meidän yhteisinä ongelmina, jotka sitten aiheuttavat molemmissa erilaisia tunteita.

Kirjoitat painokkaasti, että tarvitset/tarvitsette apua. Parisuhteenne on merkityksellinen sinulle ja miehellesi! Jos miehesi ei ole vielä halukas lähtemään kanssasi ammattiauttajalle, voit hakeutua avun piiriin yksinkin. Sekin voi auttaa teitä molempia, että pääset keskustelemaan ongelmistanne ulkopuolisen kanssa. Voit ottaa yhteyttä esimerkiksi lähimpään Perheasiain neuvottelukeskukseen. Aloitteellisuutesi yhteisten asioiden puolesta saattaa rohkaista myös miestäsi lähtemään liikkeelle.

Kaikkea Hyvää toivottaen,
Perheneuvoja Elisabeth