Suhdeklinikka

Olen puolisoni omaishoitaja. Hän sairastaa useita perussairauksia, on eläkkeellä. Tilanne ei ollut näin paha, kun menimme naimisiin. Ajatuksissa oli saada perhe, ihana mies ja hyvä elämä.

Olen elossa vain ja ainoastaan salasuhteen takia. Tapailen silloin tällöin varattua miestä, joka ei myöskään ole liitostaan lähtemättä. Toisen ihmisen läsnäolon, kosketuksen, tyydytyksen voimalla minä sitten taas jaksan jatkaa - hetken. En tiedä, palaako seksielämämme mieheni kanssa koskaan hänen sairautensa takia. Minusta on VÄÄRIN, että kolmikymppisenä minun pitäisi olla valmis luopumaan seksistä, naiseudesta ja toisen läheisyydestä. Meillä on takana viisi keskenmenoa, joita surraan edelleen. Jos minua ei olisi, ei tarvitsisi surra. Jos huomenna rekan etuvalot olisivatkin viimeiset valot, mitkä näen.
Nainen 30

Hei!

Kiitos viestistäsi hyvä kysyjä. Elämäntilanteesi kuulostaa sekä hankalalle että tuskalliselle. Samalla kuoleman toiveesi tuntuvat hyvin huolestuttaville. On tärkeää, että saisit apua tilanteeseesi. En pidä riittävänä sitä tukea, minkä ehkä vastaukseni sinulle tuo, mutta toivon, että se johtaisi sinut paremman avun luo.

Viestisi on kipeä kuvaus tilanteestasi ja pari kysymystä, kuin puuskahduksia. Aloitan kuitenkin niistä: Esität kysymyksen: "miksi heille, mutta meille ei?" Kysymyksessä et erittele, mitä varsinaisesti tarkoitat, mutta oletan sinun viittaavan sillä edellisen lauseen onnelliseen parisuhteeseen ja lapsiin. Kipuilet elämän epäreiluuden kanssa. Toiset saavat lapsia, mutta sinun perimäsi vaikeuttaa teidän lapsen hankintaa. Lisäksi teillä on paljon sairautta perheessänne ja huonosti toimiva suhde. Miksi teille kävi näin, miksi sinulle ei suotu sitä, mitä toisille?! Vaikeita asioita tapahtuu kelle tahansa ja pahoillekin ihmisille näyttää käyvän hyvin. Osaisinpa vastata sinulle. Voin vain ottaa osaa kipuusi ja tarjoilla muutaman ajatuksen matkasi varrelle.

Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi kirjoituksesi apeaan, epätoivoiseen, pettyneeseen ja masentuneeseen sävyyn. Kerrot esimerkkejä murentuneista toiveista, itkusta ja vääryyden kokemuksesta. Toivot elämäsi päättymistä. Mietin, oletko mahdollisesti masentunut. Kertomuksesi taustalta olen hahmottavinani myös masentuneen miehen. Oletteko saaneet tai hakeneet apua elämän toivottomuuteen ja raskauteen? Pitäisin sitä ensimmäisenä asiana, mikä teidän kannattaisi tehdä. Masennus on sairaus, jonka seuraukset hoitamattomina voivat olla vakavia. Se on kuitenkin myös luonnollinen vastaus vaikeaan elämäntilanteeseen ja sitä voidaan hoitaa.

On tärkeää, että haette apua sekä yksilöinä että parina. Asuinpaikkakunnastanne riippuen tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja. Kaikilla on pääsy ainakin terveyskeskukseen, jossa asia kannattaa ottaa puheeksi. Lisäksi keskusteluavun etsiminen voisi olla hyvä idea. Yksinkertaisimmillaan voit googlata, mitä löytyy yhdistämällä paikkakuntasi nimi ja psykoterapia. Rahoitusta kannattaa kysellä KELA:n kautta.

Puhut viestissäsi moneen otteeseen luopumisesta ja menetyksestä. Olet pettynyt odotuksissasi saada perhe, ihana mies ja hyvä elämä. Seksiä on harvoin ja hellyyskin on kortilla. Kerrot myös tekeväsi kaikki kotityöt ja eläväsi toisen tarpeille omasi sivuuttaen. Sairauksille ja perimälleen ei ehkä voi mitään, mutta parisuhteelle ja intiimielämälleen voi ainakin yrittää tehdä jotakin. Myös omaan hyvinvointiinsa voi vaikuttaa pienin ja isoin keinoin. Sitä vaan ei jaksa tai huomaa huolien saartamana ja pitkällisessä matalapaineessa. Kuten sanonta sanoo: tärkeimmät asiat ensimmäiseksi. Alavireinen ja kuolemaa toivova mieliala on hoidettava ensin, jotta muihin asioihin edes jaksaa puuttua. On totta, että alakulo luultavasti, ainakin pitkälti, johtuu viestissäsi mainitsemista vaikeuksista. En yritä vähätellä niiden merkitystä. Ajattelen vain marssijärjestystä. Elämänhalun ja toivon palauttaminen tunneliisi on välttämätöntä, että jaksaa tarttua muihin asioihin. Joudutte joka tapauksessa ratkomaan vaikeita ja syvällekäyviä kysymyksiä suhteessanne ja itsessänne jatkoitte yhdessä tai ette.

Raikkaana ja toiveikkaana koin kertomuksesi salasuhteestasi. Pitkin viestiä kerrot kuinka elät toista varten ja yrität selviytyä ilman hellyyttä ja vastavuoroisuutta suhteessanne. On tervettä nousta kapinaan sellaisia olosuhteita vastaan, jotka tuottavat tuskaa ja painavat alas. Elämä sinusta ei ole kuollut. Raivokohtauksesi kertovat voimasta ja halusta puolustaa itseäsi ja elämääsi. En tiedä, miten koet suhteesi tähän toiseen mieheen. Lisäksi kirjoitat "joka ei myöskään ole liitostaan lähtemättä". En tiedä, mitä tuosta pitäisi ymmärtää? Onko kyseessä kirjoitusvirhe vai sisältyykö siihen toive, että mies lähtisi liitostaan sinun vuoksesi, että olisit niin arvokas hänelle? On tärkeää, että voisit saada kokea, että olet tärkeintä jollekulle toiselle. Jos kyseessä on kirjoitusvirhe, ja siinä pitäisi lukea "lähtemässä", asian voi nähdä toisin. Myös tässä toisessa suhteessa jäät kakkoseksi: toisen ihmisen halut ja tarpeet menevät sinun ohi. Molemmista suhteista saat jotakin, mutta maksat siitä kalliin hinnan. Mietin, miten voisit oppia kunnioittamaan ja kuuntelemaan omia tarpeitasi ja toimimaan omaksi parhaaksesi? Voitko sallia sellaista itsellesi? Onko sinun lupa tavoitella itsellesi tärkeitä, jopa elintärkeitä asioita?

Kysyt viestissäsi "onko minun koko loppuelämäni tätä?" Siihen en osaa vastata, mutta sen tiedän, ettei sen tarvitse olla. Sinulla on oikeus saada ja ottaa vastaan apua. Sinulla on oikeus muuttaa elämääsi ja tehdä siitä omalta kannaltasi mielekästä. Kaikkea ei voi muuttaa, mutta moneen asiaan voi vaikuttaa. Kannustan sinua hakemaan apua itsellesi. Älä tyydy pelkkään pilleripurkkiin, vaan vaadi myös keskustelukäyntejä tai omaa terapiaa. Ota asioita puheeksi ja kurottaudu kohti apua. Onko sinulla ketään ystävää tai omaista, johon luotat? Tietääkö puolisosi kuinka huonosti sinä voit? Netissä on useita apupalveluita, joista voit saada tukea, mutta kokemukseni mukaan kuoleman toiveiden kanssa on hyvä päästä kasvokkain toisen ihmisen kanssa. On tärkeää, että joku todella näkee, kuulee ja ottaa vastaan hätäsi ja toivottomuutesi.

Rohkeutta ja uskoa tulevaisuuteen toivottaen
perheneuvoja Iiris

Olemme olleet tyttöystäväni kanssa useamman vuoden yhdessä. Yhteiselomme alkoi eikä edes mielestäni ehditty tutustumaan ja pian muutinkin hänen luokseen (samassa kaupungissa), mutta täysin eri puolelle. Jo suhteen alkuvaiheessa huomasin kumppanini sanovan minulle, mitä minun tulisi tehdä ja mitä saan tehdä, missä pitäisi olla silloin ja .. ja...

Olen nyt alkanut tuntea niin, että olemme täysin eri ihmisiä, emmekä kuulu yhteen. Mitä meidän tulisi tehdä? Kiitos että sain kertoa raapaisun pinnasta.
Mies 28

Kiitos viestistäsi. Minusta se ei ollut lainkaan sekava vaan kuvasit siinä hyvin koskettavasti tilannettanne ja sitä, miten sinä sen näet. Viestisi perusteella minulle tuli myös tunne, että sinä olet ihminen, joka yrittää kovasti ottaa huomioon toisen tunteita ja pystyy oikein hyvin eläytymään toiseen ihmiseen. Onko niin, että osittain juuri siksi olet joutunut nykyiseen tilanteeseen? Olet kuunnellut muita niin paljon, että olet unohtanut huomioida ja kuunnella itseäsi ja omia toiveitasi.

Kerrot kirjeessäsi, että muutitte nopeasti yhteen (halusitko sinä muuttaa?), kumppanisi alkoi esittää sinulle toiveitaan ja ajatuksiaan siitä, mitä sinun pitäisi tai ei pitäisi tehdä, kenen kanssa sinun on soveliasta olla, ja niin edelleen. Tämä kaikki sai sinut hämmennyksiin. Et halunnut satuttaa häntä muun muassa menemisilläsi, joten asia toisensa jälkeen mukauduit hänen toiveisiinsa, sulkeuduit. Siitä seurasi vähitellen, että "en tuntenut oloani omaksi itsekseni". Koska ihmisillä kuitenkin on voimakas tarve pysyä omana itsenään, aloit toimia niin kuin ihmiset usein toimivat vastaavanlaisessa tilanteessa: Aloit suojautua kumppaniltasi sulkeutumalla, vetäytymällä, moittimalla. Kuten itse sen kuvasit: käyttäydyit alitajuisesti häntä vastaan. Se oli sinun tapasi protestoida ja säilyttää edes rippeitä omasta itsestäsi. Huono puoli on se, mitä puhuttelevasti kuvaatkin: voimasi ovat lopussa, olet menettänyt elämänhaluasi.

On hyvä kun pysähdyit kysymään, mitä pitää tehdä. Lyhyesti vastaukseni on, että sinun pitää löytää itsesi takaisin. Sinun pitää pysäyttää tuo kielteinen kehä välillänne, jossa teidän kummankin on varmasti paha olla. Voisitko sanoa tyttöystävällesi ystävällisesti mutta päättäväisesti, että sinä olet lopussa, väsynyt ja että et halua enää jatkaa näin vaan asioiden on muututtava. Voi olla, että hän reagoi sanomiseesi vastustamalla. Yritä silti pysyä päättäväisenä. Paras tapa tulla kuulluksi ei yleensä ole huutaminen ja suuttuminen vaan se, että olemme päättäväisiä ja uskomme itse itseämme. Silloin emme myöskään reagoi niin vahvasti toisen käyttäytymiseen ja sanomiseen.

Ikävä kuulla, että tyttöystävälläsi on vakava sairaus ja ymmärrän hyvin, että se lisää tilanteen ristiriitaisuutta sinulle. Sairaus ei kuitenkaan anna meille mitään lisäoikeutta kontrolloida tai määritellä toista ihmistä. Olisiko sinun mahdollista ajatella niin, että se, että alat päättäväisesti asettamaan rajoja ja et anna tyttöystävän määritellä itseäsi ja elämääsi, on viime kädessä myös tyttöystäväsi etu. Tällöin hän joutuu myös kasvamaan ja kohtaamaan itseään, omia pelkojaan ja epävarmuuksiaan.

Onko niin, että tuo kokemasi viestin sekavuus on enempi sitä sekavuutta omassa mielessäsi. On hyvä idea etsiä ulkopuolista apua, jonka avulla on usein helpompi jäsentää tilannetta, ajatuksia ja tunteita. Ajattelisin, että tässä tilanteessa, ainakin alkuvaiheessa, voisi olla hyvä, että menisit keskustelemaan yksin.

Toivotan sinulle onnea ja voimia itsesi ja omaan elämääsi takaisin löytämisessä!
Perheneuvoja Helena

Erosin kumppanistani melkein vuosi sitten. Eromme oli myrskyisä ja siihen liittyi kolmas osapuoli. Tilanne on kuitenkin edennyt niin, että tämä kolmas osapuoli on poistunut kuvioista ja olen alkanut viettää paljon aikaa entisen kumppanini kanssa. Olemme tällä hetkellä kovin läheisissä väleissä, nukumme silloin tällöin yhdessä, vietämme aikaa yhdessä ja kuulemme toisistamme joka päivä. Melkein voisi sanoa, että olemme parisuhteessa toistemme kanssa, vaikka emme olekaan.

Tiedän, että rakastan edelleen tätä entistä kumppania, mutta kun rakkauttakin on monenlaista.. Olen tosiaan hieman pulassa tämän asian kanssa ja kaipaisin kipeästi neuvoja.
Nainen 29

Hei ja kiitos viestistäsi!

Kerrot, että nyt olisi aika selvitellä, mitä haluat suhteeltanne (jätin lainausmerkit pois koska suhdehan se on) ja kumppaniltasi, ja ilmeisesti kumppanisikin sitä sinulta odottaa. Minusta sinä viisaasti käännät huomion itseesi ja tunteisiisi, kun mietit, mistä pitäisi aloittaa. Myös se, että tunnistat suhteissasi toistuvan kaavan on hyvä huomio, sekä se, että osaat eritellä, mitä suhteen edetessä tapahtuu.

Kysymyksestäsi ei käy ilmi oletko ollut uskoton ongelmien ilmaannuttua, vai onko ongelmia alkanut ilmaantua uskottomuutesi jälkeen, joka tapauksessa tässä olisi myös aivan erityisen selvittelyn paikka. Sinänsä suhteen hiipuminen, kipeiden asioiden kasautuminen ja vuorovaikutuksen ongelmat ovat parisuhteen kaareen kuuluvia ilmiöitä, ja niiden ratkaiseminen rakentavasti ja turvallisesti parisuhteen kehityshaasteita - eivätkä ne ole vain sinun ongelmiasi, tai vain sinun ratkaistavissasi, vaan kahden kauppa. Uskottomuus on joskus suhteen ulkopuolinen ratkaisu suhteen sisäisiin ongelmiin, vastuu tekemisistään on uskottoman osapuolen, mutta vastuu "uskottomuudelle otollisesta parisuhteen ilmapiiristä" on molempien. Nyt siirryn yleiseltä tasolta sinuun.

Nähdäkseni sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on peiliin katsominen, ja tarkoitan tässä konkreettisen peilin sijaan ammattiauttajaa, jonka kanssa voisit pohtia, mitä sinulle suhteissa tapahtuu, ja peilata myös aiemman elämäsi kokemuksia ja suhteita mahdollisesti jopa kasvuperheestä lähtien, ja niiden vaikuttavuutta mainitsemiisi ongelmiin. Epätoivoon ei kannata vajota, vaikka juuri nyt tuntuisikin siltä, ettei sinusta ole kestäviin parisuhteisiin, ongelmien tunnistaminen ja tunnustaminen on edellytys ja iso ensimmäinen askel niiden ratkaisemiseen.

En tiedä missä asut, mutta googlaamalla vaikkapa yksityisiä terapeutteja tai ottamalla yhteyttä alueesi perheasiain neuvottelukeskukseen pääset eteenpäin. Viestisi perusteella en pysty ottamaan kantaa siihen minkälaista tai minkä kestoista apua tai terapiaa tarvitset, mutta moni asia viestissäsi puhuu sen puolesta, että lyhyestäkin terapiasuhteesta voisi olla sinulle hyötyä.

Toinen vaihtoehto on selvitellä asiaa kumppanisi kanssa, jälleen ammattiauttajan kanssa, koska keskenään ette ole päässeet eteenpäin, näin ymmärsin. Hyvässä pariterapiassa on nimittäin mahdollista selvitellä myös yksilöllisiä asioita ja teemoja, parisuhteen kontekstissa. Joku liima tai vetovoima teillä kahdella näyttää olevan, kun kaikesta huolimatta olette edelleen suhteessa eivätkä tapahtuneet suhderikkomukset näytä olevan kummallekaan ylitsepääsemättömiä.

Tartun suoraviivaisesti lauseeseesi "...enkä tiedä miten alkaisin näitä kaikkia tunteitani selvittelemään" ja tarjoan teille yhtenä mahdollisuutena Tunnekeskeistä pariterapiaa (EFT), jossa kumppaneita pyritään auttamaan käsittelemään tunteitaan ja tunnereaktioitaan uudella ja tyydyttävämmällä, vuorovaikutusta lisäävällä tavalla. Vuorovaikutuksen puutehan oli suhteenne suurin ongelma, kuten mainitsit. Toki samoja teemoja voi parina työstää pariterapiassa joka ei tapahdu EFT-viitekehyksessä, mutta tuota teille siis suosittelen kirjoituksesi perusteella. EFT-osaamista löytyy niin googlaamalla yksityisiä pariterapeutteja kuin joidenkin perheasioiden neuvottelukeskuksien työntekijöiden työkalupakista. Myös kirjaa "Kunpa sinut tuntisin paremmin" (Sue Johnson) voin suositella luettavaksi. Se on hyvä yleistajuinen ja käytännönläheinen opas tunnekeskeisestä pariterapiasta ja parisuhteesta ylipäätään.

Nähdäkseni molemmat vaihtoehdot ovat tilanteessasi mahdollisia ja hyviä, ja kumpikin vaihtoehto tukee myös toiseen liittyviä tekijöitä. Omien ajatusten selvittely tukee kykyä ylläpitää toimivaa parisuhdetta, ja pariterapiassa keskiöön asetettu parisuhteen vuorovaikutus ja molempien kumppanien vaikutus sen kuvioihin voi tukea myös ihmisen yksilöllistä kasvua. Mainintasi "hukassa olemisesta" sai minut muistelemaan kokeneen parisuhdeterapeutin määrittelyä sille, mistä terapiassa on kyse: "se on ihmisen tai parin kanssa sumun keskellä vaeltelua turvallisessa ilmapiirissä." Pidän vertauksesta siksi, että enemmän kuin usein sumun hälvettyä keli on aurinkoinen ja suorastaan loistava. Ehkä sumu sinun ympäriltäsi on pikku hiljaa hälventymässä, kiitos sen, että arvostat itseäsi, kumppaniasi ja suhteitasi, sillä olet rikkomassa kaavaa kohti jotain uutta ja kestävää.
Perheneuvoja Jarno

Olen kolmekymppinen nainen ja meillä on mieheni kanssa parivuotias lapsi. Suhteemme ei ole palautunut ennalleen vaikeuksien jälkeen, on epäluottamusta ja läheisyyden puutetta.

Tuntuu, että elämän ilonaiheet tulevat kaikkialta muualta paitsi suhteestamme ja pelkään, että jossain vaiheessa suhteemme aiheuttaa sen, että elämäniloni hiipuu. Nyt olen vielä lapsen ja muiden ihanien asioiden avulla pystynyt pitämään positiivista mieltä yllä.
Nainen 30

Hei ja kiitos viestistäsi!

Kerroit parisuhteestanne puuttuvan luottamusta ja läheisyyttä. Nämä ovat tärkeitä ja olennaisia asioita toimivassa parisuhteessa. Kirjoitit vaikeuksienne alkaneen raskaus- ja vauva-aikana, jotka ovat herkkää aika erityisesti naiselle. Jäin miettimään, minkälainen parisuhteenne oli ennen raskautta. Mitä teitte yhdessä? Mihin olitte tyytyväisiä? Mihin toivoitte muutosta? Toimiko luottamus välillänne? Entäpä seksi? Kirjoitit, että seksielämänne on ollut aina ongelmallista... millähän tavalla? Pystyittekö käsittelemää tätä asiaa yhdessä ennen lapsen syntymää?

Minkälainen kokemus lapsen syntymä ja äidiksi tuleminen oli Sinulle? Entä miten miehesi koki isäksi tulemisen? Muuttuiko parisuhteessanne jotain tuolloin? Sanotaan, että jokaisen lapsen syntymä haastaa parisuhdetta jollakin tapaa. Erityisen haavoittuva on parisuhde, jossa on ilmennyt ratkaisemattomia ristiriitoja jo ennen lapsen syntymää. Kirjoitit, että miehesi oli paljon pois kotoa raskaus- ja vauva-aikana. Tuore äiti kaipaa yleensä tuossa vaiheessa erityisen paljon tukea ja läheisyyttä... jäitkö sinä näitä vaille? On täysin ymmärrettävää, että myöhemmin selvinneet asiat eli miehesi vierailut strippiklubeilla ja netin pornosivuilla ovat aiheuttaneet Sinussa pettymystä ja epäluottamusta.

Kirjoitit, että terapiakäynnit auttoivat teitä aikanaan jossakin määrin, mutta suhteeseenne jäi jälki menneistä tapahtumista. Onkohan mahdollista, että terapianne jäi jotenkin kesken? Olisikohan suhteessanne nyt sellainen kohta, jossa voisitte uudestaan hyötyä pariterapiasta? Rohkaisen sinua ottamaan asian puheeksi miehesi kanssa! Yhteinen historianne ja erityisesti yhteinen lapsenne ovat asioita, joiden eteen kannattaa tehdä yhdessä töitä! Kirjoitit pelkääväsi elämänilosi hiipumista. Älä anna sen tapahtua! Jos miehesi ei ole enää suostuvainen pariterapiaan, voit hakea keskusteluapua myös itsellesi. Kun pidät huolta itsestäsi, pidät samalla huolta myös lapsestasi.

Läheisyyden, hellyyden, kosketusten ja hellien sanojen toiveesi ovat täysin oikeutettuja! Pidä niistä kiinni!

Hyvää syksyä toivotellen,
perheneuvoja Kaisa

Suhteemme on muuten kunnossa, mutta meillä on heikko elämä petipuuhissa ja toivoisin siihen muutosta. Olemme seurustelleet 6 vuotta ja menimme hiljattain naimisiin. Jo ensimmäisen vuoden seurustelun jälkeen jouduimme kriisiin seksielämästä. Minä halusin enemmän. Mielestäni 1-2 kertaa kuukaudessa on "normiminimi". Joskus useamminkin.

Menin siis naimisiin tietäen tämän ongelman. Elän puutteessa ja seksillä 4krt vuodessa tuskin koskaan tehdään (yhteisiä) lapsia. Nyt haluaisin etsiä ratkaisuja, kuinka parantaa seksielämäämme myös mahdollisia lapsia ajatellen. Sen jo tiedän, että valittaminen tai painostaminen ei auta (eikä pornoasutkaan..), joten mitä ihmettä minä teen???
Nainen, 26

Hei,

Kiitos kirjeestäsi. Kysymyksesi aihepiiri on tärkeä ja ajankohtainenkin. Suurin osa pareista joutuu sovittelemaan yhteen seksuaalisen haluamisen eroja. Tähän aihepiiriin liittyvät pohdinnat ja kysymykset ovat hyvin yleisiä, minkä huomaa siitä, että tämänkin keskustelupalstan kysymyksistä monet koskevat sitä. Vastoin yleistä käsitystä on kuitenkin niin, että nykyään yhä useammin parisuhteessa nainen kokee että mies ei halua seksiä/häntä. Eli ei ole vain ei-haluavia naisia vaan yhä enemmän on myös haluttomia miehiä. Myytti aina haluavasta ja aina valmiista miehestä elää edelleen vahvana, vaikka todellisuudessa miehet ovat paljon tätä kuvaa monipuolisempia. On hyvin satuttavaa ja loukkaavaa kun puoliso toistuvasti torjuu eikä halua. Suurin osa ihmisistä miettii, kuten sinäkin, että mikä minussa on vikana, miksi en kelpaa puolisolleni.

Seksuaalisuus ei ole alue, jonka voisimme leikata erilleen muusta elämästä. Siksi seksuaalisuudesta on mahdotonta puhua vain seksinä, puhumatta asioista sen ympärillä. Seksuaaliterapeutit ovat ajat sitten lakanneet tarjoamasta seksuaalisuuden ongelmiin suoraan seksiin liittyviä ratkaisuja (kuten seksiharjoituksia, seksivirikkeitä, tmv.) ja keskittyneet miettimään suhteessa olemisen, läheisyyden ja turvallisuuden kysymyksiä. Olet siis oikeilla jäljillä kun toteat, että pornoasut eivät auta.

Kirjeessäsi tuntui hyvältä kuulla, että kaiken turhautumisen ja pettymyksenkin keskellä tunnet, että suhteenne on monella tavalla muuten kunnossa. Suhteessanne on sellaista hyvää ja tärkeää, että halusitte sitoutua toisiinne menemällä naimisiin, vaikka seksuaalisuuden alue ei tuntunut toimivan. Tämä on tärkeää ja tuo turvallisuutta kun lähdette ratkaisemaan parisuhteenne seksuaalisuuteen liittyviä asioita. Olet myös viisaasti ymmärtänyt sen, että valittaminen tai painostaminen ei auta tilannetta vaan jopa päinvastoin. Vihaisuuteen reagoimme usein torjumalla, hyökkäämällä, vetäytymällä, suojautumalla, eli siksikin se huonontaa tilannetta entisestään ja vie teitä enempi erilleen.

Jäin miettimään muutamaan kysymystä. Onko teillä ollut suhteen alussa tai jossain vaiheessa suhdetta aika/aikoja, jolloin seksi on ollut hyvää ja toiminut? Tämä on tärkeä kysymys sikäli, että jos on ollut toimivia aikoja, niin miksi se on silloin toiminut? Pystyttekö puhumaan muista suhteeseenne liittyvistä asioista? Jos vaikeiden asioiden puhuminen ylipäätään on vaikeaa, niin sitten seksuaalisuuteen liittyvien asioiden puhuminen on erityisen hankalaa. Kerroit, että te molemmat katsotte pornoa tahoillanne. Tämän perusteella voisi ajatella, että teillä molemmilla on seksuaalista halua ja toivetta. Jostain syystä nämä halut eivät kohtaa suhteessanne. Mitähän siihen tulee väliin?

Puhuit "tekosyistä", joilla ymmärrän sinun tarkoittavan syitä ja selityksiä joilla miehesi perustelee haluttomuuttaan. Itse kuitenkin ajattelisin, että hänellä on jokin hyvä syy olla haluamatta. Saattaa myös olla, että hän ei itsekään oikein tiedä, mikä se syy pohjimmiltaan on. Ainoa tapa lähestyä aihetta on luoda sellainen turvallinen tilanne, jossa voisitte rauhassa lähteä puhumaan tilanteesta. Mitä vaikeampi aihe, sitä enemmän tarvitaan turvaa ja luottamusta jotta me voimme lähteä aukaisemaan siihen liittyviä tuntemuksiamme. Joskus ulkopuolisen ammattiauttajan läsnäolo tuo tilanteeseen lisää tuvallisuutta ja mahdollistaa sen, että asioista aletaan puhua uudella taholla.

Kun kysyt mitä teet, niin ehdottaisin, että etsit sopivan, hyvän hetken ja sanot miehellesi, että haluaisit puhua hänen kanssaan. Yritä luoda turvallinen ja hyväksyvä, ei-syyttävä tunnelma, jossa olet kiinnostunut kuulemaan hänen ajatuksiaan. Yritä pysyä rauhallisena silloinkin jos hän on torjuva tai ärtynyt tai jos hän sanoo jotain jonka sinä näet toisin. Sano, että sinä haluat kuulla ja ymmärtää miten hän ajattelee teidän välisestä seksuaalisuudesta. Kokeeko hän sen ongelmana vai onko hän tyytyväinen että asiat ovat näin? Onko hän miettinyt miten tälle teidän väliinne tuleva asialle voitaisiin tehdä? Mitä hän toivoo sinulta? Älkää edes yrittäkö vielä ratkaista/muuttaa tilannetta. Yrittäkää vain päästä puhumaan siitä. Pyri esittämään asioita niin, että hän ei koe niitä syytöksinä tai moitteina.

Haluttomuuden taustalla olevat syyt voivat olla moninaisia. Myös fysiologiaan liittyvät syyt voi olla hyvä pois sulkea. Vihan, syytösten ja torjunnan ilmapiirissä te ette kuitenkaan pääse niitä ymmärtämään ja ratkaisemaan.

Toivotan sinulle voimia ja viisautta!
perheneuvoja Helena

Olemme tyttöystäväni kanssa seurustelleet nyt miltei puolitoista vuotta. Alkuaikoina olin todella epävarma suhteesta ja tunteistani, enkä tiennyt mitä halusin tehdä. Minulla on taustalla muutamia suhteita, joissa olen aina jäänyt jätetyksi ja rikotuksi, ja sen takia uusi suhde tuntui vaikealta aloittaa. Myöhemmin rakkaus tähän ihmiseen kuitenkin syttyi, ja huomasin olevani todella onnellinen toisen kanssa ja parisuhteemme voi hyvin. En ole koskaan aiemmin tuntenut sellaista rakkautta ja välittämistä kuin nyt, puolin ja toisin.

Kiitos.
Nainen, 23

Hyvä ystävä.

Kiitos kysymyksestäsi. Arvostan sitä, että olet pysähtynyt miettimään tilannettasi ja kuuntelemaan itseäsi ja tutustumaan tunteisiisi. Myös tyttöystävääsi arvostan siitä, että hän teki aloitteen tauon pitämiseen ja antoi sinulle aikaa selvitellä, mikä on oikea tie teidän kohdallanne.

Seurustelu on aikaa, jolloin selvitetään, onko tämä se suhde johon voi sitoutua. Tutustumisvaiheessa tunteet kertovat suhteen tilasta. Siksi tunteita on hyvä oppia kuuntelemaan.

Sinä haluat tutustua kumppaniisi kaikessa rauhassa hätiköimättä yhteenmuuttoa. Kun yhteenmuuttoehdotus tuli äkillisellä aikataululla, sinun fysiikkasi riensi avuksi ja kehitti paniikkioireet, jotta varmasti osaisit pysähtyä ja tutkistella sydämesi ääntä.

Kerroit, että olet tullut usein hylätyksi aikaisemmissa suhteissasi. Arvostan sinua siinäkin, että et takerru nykyiseen suhteeseesi vain siitä syystä, että toinen haluaa jatkaa suhdetta tai että haluat olla kiltti hänelle. Olet vielä nuori ja sinulla on hyvää aikaa kuulostella kuka olet, mitä haluat, millaista suhdetta haluat, mitä suhteelta haluat.

Olet tuntenut syvää rakkautta tyttöystävääsi kohtaan, mutta nyt rinnalle on tullut epävarmuus. Epävarmuus on merkki epävarmuudesta, vaikka edelleen pidät ystävästäsi. Sinun kysymyksesi äärellä minulle tuli vahva tunne: "Kuuntele tunteitasi. Tutustu kaikessa rauhassa itseesi." Usein on hyvä sopia määräaika tunteittensa ja itsensä selvittelylle. Se on reilua myös tyttöystävääsi kohtaan.

Toivon sinulle levollisia hetkiä ja mieleesi rauhaa isojen kysymysten äärellä.
Saara, perheneuvoja

Hei, olen ollut parisuhteessa nyt reilut puolitoista vuotta miehen kanssa jonka olen tuntenut noin 2,5 vuotta. Tapasimme silloisella työpaikallamme ja tulimme alusta alkaen todella hyvin juttuun. Aluksi olimme vain työkavereita, mutta pikkuhiljaa meistä tuli läheisiä ystäviä. Ikäeroa meillä on niinkin paljon kuin 14 vuotta ja minä vietin tuolloin, 20-vuotiaana, sitä ehkä kaikkein villeintä aikaa nuoruudestani, tyttökavereiden kanssa yökerhoissa ja baareissa oleilu ja juhliminen olikin minulle melkein arkipäivää.

Kiitos jo etukäteen.
Nainen, 22

Hyvä kysyjä!

Kiitos viestistäsi. Vastaan viestiisi yhdeltä näkökulmalta, vaikka muitakin lähestymiskulmia asiaasi löytyy.

Kuvaat epäluottamuksen ja mustasukkaisuuden kokemuksia ja tunteita välillänne monipuolisesti oikeastaan koko suhteenne ajalta. Mustasukkaisuus tuntuu olleen jo suhteenne alussa tärkeä tekijä ja vihjaat siihen suuntaan, että jopa tavallaan sen kulminaatiopiste: miesystäväsi otti eron ja aloitti suhteen sinun kanssasi, kun olit kertonut yhteisistä juhlista jääkiekkojoukkueen kanssa. Kerrot miehen sanoneen, että jos hän tuntee sinua "kohtaan niin kuin tuntee, hänen on pakko erota avovaimostaan". Et kerro, mitä hän tunsi. Kysyitkö koskaan?

Eriasteinen mustasukkaisuus ei ole tavatonta ihmissuhteissa. Jotkut voivat kokea pienen mustasukkaisuuden suhteessa positiivisena asiana, mutta useimmat alkavat mustasukaisuuden lisääntyessä kokea olonsa ahdistetuksi ja huonoksi. Joskus mustasukkaisuuden tunteet kertovat siitä, että on reagoinut pieniin vihjeisiin suhteessa, jotka kertovat todellisesta syystä olla mustasukkainen. Aina näin ei ole, ja siitä te tunnutte kärsivän. Kumpikin riutuu ja kamppailee vaikeiden tunteiden kanssa ilmeisen yksin kykenemättä uskomaan toisen vakuuttelua tai järjen ääntä.

Mustasukkaisuuden syyt voivat olla hyvinkin moninaisia. Ne voivat vaihdella aiheellisesta epäilystä, itsetunto-ongelmiin, arvottomuuden kokemuksiin, omistamisen haluun, epävarmuuteen ja turvattomuuteen, aikaisempiin karvaisiin kokemuksiin aina paranoidisuuteen saakka yms. Kirjo on siis iso, enkä voi edes arvailla, mikä teillä voisi olla syynä. Se teidän, ja tarkoitan molempia, on selvitettävä itse.

Et kerro suoraan kärsiväsi miehen mustasukkaisuudesta, mutta kerrot oman vainoharhaisuutesi tekevän sinut hulluksi. Kerrot suhteen alusta kuinka kävit juhlimassa, kerroit siitä ja kuinka mies koki siitä mustasukkaisuutta. Jatkat että, tästä alkoi pieni romanttinen vihjailu, joka lopulta johti suhteen alkamiseen. Siitä syntyikin oikein vuosisadan rakkaustarina. Annan itseni kuvitella, että sillä on merkitystä mitä olet valinnut kirjoittaa ja missä järjestyksessä. Melkein tuntuu kuin olisit kutsunut miehen mustasukkaisia tunteita esiin kertoessasi juhlimisestasi, vaikka tiesit sen herättävän hänessä vaikeita tunteita. Seuraavaksi kerrot romanttisten tunteiden heräämisestä. Mitä itse mietit, miltä sinusta tuntui/tuntuu, kun miesystäväsi on sinusta mustasukkainen, mitä tunteita sinussa herää? Millaiseksi tunnet silloin itsesi? Onko se sinusta miellyttävää vai ei, herättääkö se tuttuuden tunteen, turvallisuutta vai pelkoa ja turvattomuutta?

Kerrot suhteenne alussa ajatelleesi olevasi miehelle vain pieni seikkailu. Nyt uskot, että miehesi seikkailee suhteen ulkopuolella. Kerrot myös, että miesystäväsi antaa vihjailevien viestien ja kännissä soitettujen puheluiden jatkua, vaikka se tekee sinut "hulluksi". Jotenkin tähän mustasukkaisuuteen tuntuu kietoutuvan suhteenne kannalta oleellista. Mietin, miksi puhuminen siitä on niin vaikeaa. Mitä ette saisi oivaltaa tai minkä näkyväksi tulemien oli liian pelottavaa?

Kysyt, onko teillä mahdollisuuksia saada menneisyyden haamuja pois väliltänne ja oppia luottamaan toisiinne. Nähdäkseni on kysymys siitä haluatteko sitä. Itsestään se ei tapahdu, mutta jos teillä tahtoa riittää, varmasti löytyvät myös keinot.

Ehdotan teille molemmille mahdollisimman avointa keskustelua mustasukkaisuudesta ja siitä, mitä tunteita toisen käytös itsessä aiheuttaa. Joskus voi olla avuksi, jos keskusteluja käy jonkun ammattilaisen kanssa. Ammattilainen voi avata uusia näkökulmia ja toisaalta mahdollisesti auttaa pitämään ilmapiirin turvallisena ja riittävän neutraalina, että keskustelu on mahdollista. Haasteeksesi tuntuukin jäävän, miten saada mies innostumaan keskustelusta. Voisi olla hyödyllistä, että aloitatkin asian lähestymisen miettimällä ensin itseksesi, mitä tunteita, pelkoja, muistoja ja tarpeita sinussa herää, kun tunnet mustasukkaisuutta. Koeta mahdollisimman neutraalisti ja itsesi ja kokemuksesi hyväksyen "katsella", mitä kaikkea sinussa herää ja liikkuu, kun olet mustasukkainen. Koeta olla arvostelematta itseäsi, totea vain, että jaahas tältä siis tuntuu, tätä ajattelen, pelkään, jne... Aloita sitten keskustelu miesystäväsi kanssa näistä tuntemuksista ja teemoista, siitä mitä sinä pelkäät, tunnet ja tarvitset. Ehkä se auttaa teitä keskustelun alkuun.

On myös mahdollista, että miehesi ei halua ryhtyä keskusteluun ainakaan nyt. Tämän ei tarvitse olla esteenä sinulle. On sinun ja luultavasti suhteennekin kannalta hyödyllistä, että pohdit näitä asioita itseksesi ja toisten kanssa peilaten, kuten jo nyt teet. Voit hakea myös ammattiauttajan apua ihan vain itsellesi. Pääkaupunkiseudulla, jossa ymmärsin sinun asuvan, hyviä terapeutteja on runsaasti tarjolla. Voit ottaa yhteyttä perheasiain neuvottelukeskuksiin sekä yksityisiin terapeuttivälityksiin, joita löydät mm. googlaamalla.

Viestisi lopuksi sanot, ettette halua kumpikaan rajoittaa toinen toisianne. Pidän tätä erittäin hyvänä asiana. Se kertoo teidän kyvystänne ja halustanne ottaa vastuuta omista tunteistanne ja tekemisistänne. Se luo myös hyvän pohjan uuden oppimiselle ja suhteenne kehittymiselle aina vain paremmaksi.

Kaikkea hyvää sinulle toivottaen,
Perheneuvoja Iiris

Olemme olleet on/off-suhteessa neljä vuotta. Tapasimme molempien kotipaikkakunnalla. Hän ihastui minuun heti, itse olin imarreltu saamastani huomiosta. Asiat etenivät. Vietimme aikaa yhdessä aina silloin tällöin. Emme tosin asu yhdessä.

Joten olen pitkittänyt tätä, laittanut itseni sivuun. Mutta olen onneton ollut jo pitemmän aikaa. Ei sillä, ettenkö rakastaisi häntä, mutta pelkään, että pelkkä rakkaus ei riitä enää. Intohimo puuttuu ja seksiäkin on ainoastaan vain silloin, kun hän haluaa, samalla kaavalla. Minun tarpeet ja tunteet eivät tunnu merkitsevän mitään. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta hän ei ota kuuleviin korviin. En enää tiedä, mitä tehdä. Olen todella uupunut tilanteeseen.
Nainen, 23

Hei,

Kirjeestäsi välittyy hyvin se, miten moneen suuntaan ajatuksesi tällä hetkellä risteilevät, joten on helppo uskoa että olet uupunut. Luettelet asioita, mitä sinä tarvitset, kaipaat ja toisaalta pohdit asioita, joita kumppanisi haluaa tai jopa mitä vanhempasi haluavat. Minulle tuli tunne, että tämän kaiken ristiriitaisen keskellä sinun olisi tärkeää pysähtyä kuulemaan ja kuuntelemaan sitä, mitä sinä itse tarvitset ja haluat.

Minulle jää viestissäsi epäselväksi, mitä sinä tunnet kumppaniasi kohtaan? Kerrot, että suhteen alussa olit imarreltu hänen ihastumisestaan, vietitte aikaa yhdessä, petit häntä ja kun hän halusi jatkaa, menit mukana. Olet harkinnut hänen jättämistä. Toisaalta sanot myös rakastavasti häntä, mutta intohimo puuttuu. Ensimmäinen iso kysymykseni on, että oletko ollut suhteen alussa tai aikana ihastunut/rakastunut kumppaniisi, vai koetko, että ajauduit olemaan hänen kanssaan? Mitä tarkoitat, kun sanot rakastavasi häntä? Mietin, että onko niin, että et ole itse asiassa koskaan varsinaisesti "valinnut" häntä kumppaniksesi vaan olet "mennyt mukana". Voi olla vaikea sitoutua oikeasti johonkin, joka ei tunnut omalta valinnalta. Entä jos leikkisimme ajatuksella, että valitsisit itsellesi kumppanin. Millaisen kumppanin valitsisit? Entä onko tämä nykyinen kumppani kovin erilainen kuin tämä kuvitteellinen itse valittu kumppani? Minkälaiset asiat nykyisessä kumppanissasi on sellaisia joista pidät tai jotka sopivat sinulle?

Kuvaat suhdettanne: "on/off-suhde, vietitte aikaa yhdessä silloin tällöin, et ole pitänyt tätä parisuhteena". Tämän keskellä suhteessanne pyörii niinkin isoja kysymyksiä kuin perheen perustaminen. Olet hyvin oikeassa siinä, että kun on näin paljon ratkaisemattomia kysymyksiä, on syytä lykätä tällaisia päätöksiä myöhemmäksi. Sanot, että opiskelet ja että haluat pärjätä omillasi. Kuulostaa hyvältä, että haluat silläkin tavalla itsenäistyä ja vahvistua. Nuo asiat auttavat sinua myös vähitellen tuntemaan itseäsi paremmin niin että tiedät paremmin mitä haluat, olet itsenäisempi ja opit pitämään kiinni itsestäsi sen sijaan että ajelehtisit muiden toiveiden mukana ja laitat itseäsi sivuun, kuten nyt koet tekeväsi.

Joskus saattaa olla hyötyä jäsentää omia ajatuksiaan erilaisten listojen avulla, joissa esimerkiksi listaa tärkeysjärjestykseen itselle tärkeitä asioita tai unelmia.

Kaiken kaikkiaan kirjeesi toi mieleen sen, että jotta pystyisimme olemaan tasavertaisessa ja vastavuoroisessa parisuhteessa, meillä pitää olla oman itsemme ääriviivat selkeinä eli meidän pitää olla riittävän itsenäisiä. Usein on/off-parisuhteissa onkin kyse oman ja toisen välisten rajojen epäselvyydestä eli eräänlaisesta epäitsenäisyydestä ja riippuvuudesta.

Toivotan sinulle voimia oman itsesi löytämiseen!
perheneuvoja Helena

Lopetin juuri 3,5 vuotta kestäneen suhteen tyttöystäväni kanssa, varmaankin yhteisymmärryksessä molemmin puolin. Silti minua vaivaa tapa jolla suhde päättyi.

Huomaan, ettei hän ole oma itsensä, sanoinkin siitä hänelle ja hän sanoi ettei ole ollut oma itsensä pitkään aikaan. En nyt tiedä kannattaako asian olla vai mitä tehdä.... eron jälkeen en ole ollut masentunut tai itkenyt jutun perään, mutta silti olen jäänyt hieman kaipaamaan kaikkea kivaa, jota meillä ollut yhdessä.
Mies 23

Hei ja kiitos viestistäsi!

Hyvä että kirjoitit, asioiden ulkoistaminen ja pukeminen sanoiksi voi olla helpottavaa, ja kun kirjoittaa jotain, niin lukiessaan omia ajatuksiaan ja kysymyksiään voi itsekin oivaltaa jotain merkittävää jo ennen kuin kukaan muu on kirjoitusta nähnyt saati vastannut siihen. Miten muuten nyt itse vastaisit itsellesi, kun aikaa kysymyksesi kirjoittamisesta on kuitenkin jo jonkin verran?

Suhteen loppuminen on aina iso asia. Olet seurustellut tyttöystäväsi kanssa kuudesosan elämästäsi, elämänvaiheessa jossa olet irtaantumassa omasta kodistasi ja hakemassa omaa paikkaasi tässä maailmassa. Aivan erityisesti sinua vaivaa nyt se, miten suhde päättyi.

Kiinnitin huomiota niin suhteen päättymisen kuin monen muunkin asian kohdalla sanavalintoihisi: "...varmaankin yhteisymmärryksessä... hieman kuin varkain... äitinsä luuli... luulin että yritämme... jostain syystä hän halusi lopettaa... hän sanoi hiljaa takaisin että ei ole varma siitä..." Moni asia jäi sinulle epäselväksi ja vaille vastausta, ja epätietoisuus on aina raastavaa. Toisaalta, kun kuvaat sitä, mitä tästä suhteesta opit tai miten suhde kasvatti sinua olet hyvin selkeä: "Suhteen alussa olin aika lapsellinen ja hukassa... nykyään tuntuu että olen löytänyt itsevarmuuteni ja itseni... olen huomannut virheeni, katunut niitä ja luvannut itselleni muuttaa huonot tapani... olen paketti jonka hän halusi..."

Ihmisen henkisestä kasvusta sanotaan, että se tapahtuu kriisien kautta, koska kriisit pakottavat ihmisen pysähtymään, pohtimaan ja kohtaamaan itsensä. Voisitko ajatella, että olet tämän suhteen kautta kasvanut epävarmuudesta varmuuteen, tai toisin sanottuna oppinut tuntemaan itseäsi aiempaa paremmin? Siitä näkökulmasta yhteistä aikaanne ja seurusteluanne kaikista hankaluuksista riippumatta voi siis pitää onnistuneena, vaikka suhde päättyikin. Hyvän seurustelunhan ei tarvitse välttämättä johtaa pysyvään suhteeseen, mutta siitä oppii jotain merkittävää.

Olen nyt heikoilla jäillä, mutta ehkä se epävarmuus suhteeseenne tuli myös muusta syystä kuin kokemattomuutenne ja nuoruutenne takia. Ajattelen tässä tyttöystäväsi vanhempien roolia siinä mitä kerrot. Et kerro millä tyttöystäväsi isä uhkaili sinua, mutta ymmärrän hyvin millaisia mustia pilviä vanhempien painostus suhteellenne toi. Jotenkin jäi sellainen kuva, että tyttöystäväsi ei pystynyt tai halunnut asettaa rajoja vanhemmilleen ja heidän vaikutukselleen, eikä hänen oma itsenäistymisensä ollut vielä niin pitkällä että hän olisi voinut riittävästi sitoutua sinuun, vaan "jahkaili" sinun ja kodin välillä. Teit sen minkä pystyit välttelemällä tiettyjä tilanteita ja jopa otit äitiin yhteyttä selvittääksesi asiaa, mutta se aiheutti eripuraa välillenne ja rajoitti elämäänne eikä lopulta johtanut mihinkään. Jotain epämääräistä tyttöystäväsi perheestä siirtyi teidän suhteeseenne, ja minulle jäi sellainen olo että se olisi aiheuttanut jatkossakin teille ongelmia, ja se jokin on juuri se, minkä takia tyttöystäväsi ei ole ollut oma itsensä pitkään aikaan, kuten hänelle huomautit, ja jonka hän myönsi. Suhdetta on hyvin hankala saada onnistumaan, jos ei pysty olemaan oma itsensä.

Sanoit lopussa, että jäit hieman kaipaamaan "kaikkea kivaa jota meillä on ollut yhdessä." Ihmissuhteissa se kiva on totta kai tärkeää, mutta olisi tärkeää oppia olemaan onnellinen myös ei-kivan vallitessa. Meissä kaikissa on hyvä ja huono puoli, rakentava ja tuhoava, teemme hyvää ja pahaa, ja tavoitteena voisi pitää sitä että olisimme näistä eri puolista tietoisia, ja ne integroituisivat meidän persoonassamme rakentavalla tavalla. Teidän suhde ei lopulta kestänyt näitä ihmiselämän molempia puolia, aina kun teillä meni erittäin hyvin, piditte samoista asioista ja tykkäsitte käydä samoissa paikoissa olitte sitoutuneita, ihastuksissanne ja muutitte yhteen, mutta kun "maailmaan tuli virhe" alkoi syyttely, jahkailu, suhteen rakoilu ja erilleen muutto. Saatko kiinni?

Se on hankala ja haastava juttu hyväksyä, että hyvään suhteeseen kuuluvat nämä molemmat puolet, ja sitoutua toiseen ja suhteeseen niin myötä- kuin vastamäessä, integroida rakentavasti suhteeseen sen hyvät ja huonot puolet. Mitä tahansa ei tietenkään tarvitse hyväksy, mutta noin yleisesti ottaen. Seurustelusuhteessa tässä ei tarvitse onnistua, eikä se mitä nyt teille tapahtui ollut mikään epäonnistuminen, vaan ensimmäinen vakava yritys kestävään sitoutuneeseen parisuhteeseen, olkoonkin että luopuminen tekee kipeää ja paljon hyvää jäi taakse. Ehkä se paketti meni kuitenkin väärään osoitteeseen, ja oikeaa kannattaa odottaa?!

perheneuvoja Jarno

Olemme kohta kymmenen vuotta yhdessä ollut pari. Mieheni on minua neljä vuotta vanhempi. Seksi on ollut viime vuosina vähäistä, vain muutaman kerran vuodessa. Vaikka harrastamme seksiä pääsääntöisesti selvin päin, on miehelläni ollut vaikeuksia säilyttää erektio loppuun saakka. Tästä on nyt tullut niin sanottu olohuoneen vaaleanpunainen elefantti: en uskalla tehdä aloitetta, sillä pelkään, ettei mies enää pysty suoriutumaan.

Asiaa ei helpota se, että oikeastaan haluaisin lapsen ja hedelmälliset päivät alkavat tässä iässä olla luetut.
Nainen 37

Hei,

Hyvä, että päätit ottaa asian esille. Seksiin liittyvät kysymykset ja ongelmat ovatkin usein juuri sellaisia, että niitä on vaikea ottaa puheeksi. Käy juuri niin kuin sinullekin: asiaa ei uskalla tai halua ottaa puheeksi kumppanin kanssa, koska pelkää aiheuttavansa toiselle paineita tai jopa loukkaavansa häntä. Kuitenkin varsin todennäköistä on, että mietitte molemmat samoja asioita. Melko varmaa on, että jo asian puheeksi ottaminen miehesi kanssa auttaa teitä askeleen eteenpäin. Nyt olette monelle muullekin tutussa tilanteessa, jossa seksiä ei harrasteta, eikä siitä puhuta.

On lähes mahdotonta arvailla miehesi erektio-ongelman syitä. Kun syitä ei tiedä, niin mielikuvitus kyllä keksii niitä. Itse ajattelit, että syynä voi olla, se ettei miehesi halua sinua tai että hänellä on toinen nainen. Syyt voivat olla kuitenkin aivan jotain muuta. Elämäntavoilla on merkitystä, jotkut sairaudet ja lääkkeet vaikuttavat asiaan. Myös psyykkiset syyt saattavat olla riittävä selitys: masennus, stressi, uupuminen.

Erektio-ongelmat ovat varsin yleisiä eri-ikäisillä miehillä. Toisinaan puhutaan tarpeettomasti erektiohäiriöstä, vaikka kyse on normaalista jaksamisen vaihtelusta. Tämä vain nostaa suorituspaineita entisestään. Satunnainen ongelma erektion kanssa on aivan tavallista ja saattaa selittyä hyvinkin arkisilla asioilla. Kaikilla on satunnaisia häiriöitä.

Kirjoitit, että purat turhautumistasi masturboimalla, ja mietit pitääkö asennoitua loppuelämään ilman seksiä. Masturbointi on aivan hyvä keino seksuaalisuuden toteuttamiseen. Eikä missään tapauksessa tarvitse asennoitua elämään ilman seksiä. Seksiä ja läheisyyttä voi kokea monella tasolla kumppanin kanssa. Sitä paitsi erektiohäiriöitä voidaan hoitaa.

Voisit ottaa asia puheeksi esimerkiksi kysymällä mieheltäsi, millaisesta läheisyydestä hän nauttii. Voisitte keskustella siitä, millainen hellyys ja kosketus ja lähellä olo tuntuu teistä hyvältä. Sinun kannattaa kertoa hänelle omista ajatuksistasi ja tunnelmistasi. Kerroit, että haluaisit lapset. Onkohan tämä sellainen asia, josta olette keskustelleet miehesi kanssa? Puhumattomat asiat vaikuttavat usein arvaamattomalla tavalla ja heijastuvat niin seksiin kuin kaikkeen muuhunkin läheisyyteen.

Heikki, perheneuvoja