Suhdeklinikka

Olemme tunteneet mieheni kanssa viitisen vuotta ja olleet naimisissakin jo usemman vuoden ajan. Minusta kuitenkin tuntuu, että olemme koko ajan yhä erilaisempia, mikä aiheuttaa paljon riitaa arjessamme.

Onko oikein "vaatia" toista kertomaan asioita lapsuudestaan ja muutenkin menneisyydestään vai onko minun vain tyydyttävä siihen, että tiedän vain hänen nykyhetkensä asioita?
Nainen, 27

Kiitos viestistäsi, jossa pohdit parisuhteenne vuorovaikutuspulmia. Se kertoo minulle myös siitä, että olet aidosti huolissasi avioliitostanne. Kertomasi ajatukset osuvat suoraan parisuhteen ytimeen. Yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa on avoin ja molempia tyydyttävä keskusteluyhteys; että tulee nähdyksi ja kuulluksi toisen taholta omana itsenään.

Kerrot siitä, että tunnet teidän olevan koko ajan yhä erilaisempia. Kun vuorovaikutus toiseen on katkolla, niin puolison erilaisuuskin saa aikaan itsessä negatiivisia virityksiä ja yksinäisiä oloja. Parhaimmillaanhan erilaisuus parisuhteessa on mielestäni rikkaus. Se pitää yllä mielenkiintoa ja positiivista "actionia". Viestistäsi oli hyvä lukea, että olet kiinnostunut miehestäsi, hänen elämästään ja historiastaan. Toiselta ei ehkä voi "vaatia" samaa, mutta aina voi toivoa. Omasta mielestä hyväntahtoinenkin vaatiminen voi aiheuttaa puolisossa vetäytymisen tai tiukan lukkiutumisen. Varsinkin jos hänellä on kokemus siitä, että ei osaa, ei pysty tai on vaikea ilmaista omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Uskon, että lapsuudenkodin keskustelukulttuuri jättää ihmiseen kyllä omat painavat jälkensä. Jos ei lapsuudessa ole syntynyt hyväksyvää vuorovaikutussuhdetta vanhempiin ja läheisiin, puhumisen opettelu aikuisena voi viedä paljon aikaa turvallisessakin parisuhteessa. Kenties olettekin jo miettineet miehesi kanssa sitä, millaiseen keskustelukulttuuriin kumpikin teistä on lapsuudenkodissaan kasvanut?

Lukiessani viestiäsi huomasin miettiväni, millainen mahtoi vuorovaikutuksenne olla suhteenne ensimmäisinä vuosina. Millaiset asiat teitä yhdistävät? Mitkä asiat suhteessanne tällä hetkellä toimivat? Toimiiko keskinäinen yhteys jollakin muulla kuin keskustelun tasolla? Joillekin ihmisille puhumista helpompaa on osoittaa rakkauttaan konkreettisen huomioimisen ja tekemisen kautta. Samaan sarjaan kuuluu ajatus siitä, että joskus puolisoista toinen voi ilmaista tärkeän asian ja tunteen yhdessä, kahdessa lauseessa, kun taas toinen voi tarvita saman asian ilmaisemiseen kokonaisen tunnin. Molemmissa tapauksissa kuuntelemisen taito on kultaa, vaikkakaan ei aina suinkaan helppoa.

Yhdyn ajatuksiisi siitä, että on tärkeä jakaa toisen kanssa kokemuksia omasta historiastaan. Sen kautta oppii tuntemaan ja ymmärtämään toista paremmin myös siinä elämässä, mitä eletään yhdessä tässä ja nyt. Menneisyyden ovien aukominen voi vain joskus olla niin kipeää tai vaikeaa, että kokee järkevämmäksi keskittyä mieluummin tähän hetkeen kuin siihen mitä on ollut. Näen myönteisenä viestissäsi kuitenkin sen, että miehesi on suostunut juttelemaan kanssasi. Mistä se mielestäsi kertoo?

Mikäli ette kahdestaan pääse eteenpäin keskinäiseen vuorovaikutukseen liittyvässä pulmassanne, kannustan teitä hakeutumaan pariterapiaan. Se voi auttaa teitä rakentavasti aukaisemaan niitä solmuja, joita ette keskenänne saa auki.

Kaikkea Hyvää Toivottaen
perheneuvoja Saija

Olen seurustellut ihanan miehen kanssa kolme vuotta. Olen melkoisen varma, että hän on Se Oikea: meillä on hauskaa yhdessä, arki sujuu ja tulevaisuuden suunnitelmatkin ovat yhdenmukaisia, onneksi. Mies on minua liki kymmenen vuotta vanhempi.

Nyt on ollut puhetta naimisiinmenosta. Sydämeni sanoo, että tuon miehen kanssa haluan olla. Mutta järki pohtii: pitäisikö kuitenkin etsiä mies, joka ei kuluta alkoholia ihan yhtä rankasti (ja pystyisi halutessaan vaikka lopettamaan sen käytön kokonaan)? Monet naiset kertovat netissä, millaista alkoholistimiehen kanssa asuminen ja eläminen on ja kehottavat nuoria tyttöjä juoksemaan kauas ja lujaa. Mitä jos mieheni alkaakin tulevaisuudessa käyttää runsaammin alkoholia? Pitäisikö valita "järkevämmin"? Olenko tyhmä, jos nain miehen, joka käyttää paljon rahaa alkoholiin ja tykkää kaljoitella kavereiden kanssa reilusti vielä aikuisenakin? Seuraanko sydäntäni?
Nainen, 24

Ihan aluksi onnittelut siitä, että olet löytänyt itsellesi ihanan miehen, ja olet kokenut hänen kanssaan hyviä asioita suhteenne aikana.

Kuvaat suhdettanne seurusteluksi, ja kysyisinkin sinulta että mitä ajattelet seurustelusta - onko sinulla teidän seurustelullenne jokin merkitys tai päämäärä, vai onko se ilmaus yhdessä olemisesta ja asumisesta, jossa ei vielä ole erityisiä sitoumuksia tai päämääriä? Olen nimittäin itse sitä mieltä, että koko seurustelukulttuurissamme on jotain pielessä, sillä seurustelusuhteen päätyminen eroon koetaan ikään kuin epäonnistumisena, vaikka eri teille lähtemisen (jos kyse on kahdesta aikuisesta ihmisestä ilman lapsia) voisi usein nähdä onnistumisenakin, siitäkin huolimatta, että tilanteeseen toki liittyy hankalia tunteita ja yksinjäämisen pelkoa.

Tästä syystä luin kysymystäsi ilolla, sillä sinä tunnut pohtivan oikeita asioita juuri oikeassa kohdassa. Palaan alkoholiasiaan, mutta sitä ennen rohkaisisin sinua kuitenkin enemmän tutkailemaan itseäsi ja omia toiveitasi. Et kerro mitä yhteiset suunnitelmanne naimisiinmenon lisäksi ovat, mutta kuvaat itseäsi sanalla "bilettäjäneitonen". Kuka haluat olla vaikkapa viiden tai kymmenen vuoden päästä, mikä sana kuvaisi sitä kuka silloin haluat olla? Kun löydät sopivalta tuntuvan sanan tai sanoja, niin kysy itseltäsi, miten hyvin sekä yhteiset suunnitelmanne että kaikki se mitä kumppanistasi nyt tiedät, sopii yhteen sen plusmiinus kolmekymppisen naisen kanssa, joka haluaisit olla. Siinä on sinulle yksi vastaus. Tein tässä muuten oletuksen, ettet halua olla "bilettäjäneitonen" ikuisesti, mutta toki sekin on mahdollista eikä siinä ole mitään pahaa!

Joku on joskus sanonut, että ihmissuhteessa ei ole haastavaa sitoutuminen siihen, minkä kumppanistaan tietää, vaan sitoutuminen myös siihen, mitä hänestä ei vielä tiedä. Esimerkiksi työelämän vakiintuminen tai lasten syntyminen tuo elämään takuuvarmasti uusia kuvioita ja uusia haasteita, ja sitoutuminen toiseen ihmiseen kannattaa jo alusta asti nähdä toistuvana ja kertautuvana asiana, ei pistemäisenä ja jossain suhteen alkuvaiheessa "once and for all" tyyppisenä ratkaisuna.

Kysymyksessäsi pohdit nimenomaan kumppanisi alkoholinkäyttöä, ja se onkin hankala asia tässä yhteydessä. En ole mikään alan asiantuntija, mutta huomaan jääväni ajattelemaan sitä, miten pitkäaikainen alkoholin käyttö ihmiseen vaikuttaa: terveyteen, seksuaalisuuteen, elämänhallintaan, käyttäytymiseen jne. Jos suunnitelmissanne on perheen perustaminen, ja kumppanisi alkoholinkäyttö mietityttää sinua, niin eikö olisi syytä nostaa kissa pöydälle ja puhua asiasta suoraan? Mitä mieltä hän itse on asiasta, ja olisiko tässä elämäntilanteessa jossa hän on palamaassa työelämään hyvä sauma tehdä asialle jotakin?!

Jäin kyllä pohtimaan myös mainitsemiasi asioita, kuten hänen aiempaa huumeidenkäyttöään tai "aiempien parisuhteiden tuhoamisia". Ne kuulostavat asioilta, joiden käsittelyyn saattaisi olla ulkopuolinen apu tarpeen, niiden merkitystä on nyt tässä vaikea hahmottaa. Se mitä nyt voit tehdä ja teetkin, on sinun omien elämään ja parisuhteeseen liittyvien tarpeiden ja toiveiden tiedostaminen. Se, että teillä on nyt hauskaa yhdessä, arki sujuu ja tulevaisuudensuunnitelmat ovat yhdenmukaisia, ei ole ollenkaan hassumpi aloitus pitkälle parisuhteelle. Se, että kumppanisi alkoholinkäyttö ikään kuin seisoo onnellisen tulevaisuuden edessä, on ehkä juuri teille kahdelle se haaste ja kasvun paikka, jonka ratkaiseminen on edellytys sille että suhteenne etenee seurustelusta haluamaanne vakiintuneeseen suuntaan. Tämä ei saa olla yksin sinun vastuullasi, joten vastuuta myös kumppaniasi kertomalla suunnitelmiinne liittyvistäsi peloista ja epävarmuuksista. Ehkä se on juuri se, mitä hän tarvitsee omaan kasvuunsa.

perheneuvoja Jarno

Olen avioliitossa, lapsikin on. Olen ihastunut voimakkaasti ystävääni. Ihastus on jatkunut jo kuukausia. Näemme joskus 2-3 kertaa kuukaudessa. Haluaisin erota, mutta erinäisistä syistä en voi. Ystäväni tietää ihastukseni ja on myös ihastunut minuun tulkintani mukaan. Jokin tarkoitus meidän suhteella on, en vain tiedä mikä.

Mieheni on sairastellut. Kuoleeko hän pian vai mikä on syynä tähä kaikkeen? Rakastan siis yhä molempia. Ikävää tässä on se, ettei mieheni suostu seksiin. Ajatukseni on jatkaa entiseen malliin. Ihastukseni tietää, etten voi erota, ja olenkin hänelle sanonut, että hän on vapaa minusta. Tämä ihastus antaa minulle voimia elää.
Nainen, 36

Hyvä nainen 36

Kerrot ihastuksesta ystävääsi ja arvelet sen olevan molemminpuolista. Mietit ihastuksen tarkoitusta ja näet, että se antaa sinulle voimia vaikeassa elämäntilanteessasi. Et kuitenkaan halua erota miehestäsi. Olet huolissasi hänestä ja hänen sairaudestaan. Sairausko on syynä siihen, ettei hän suostu seksiin? Mitä muuta miehesi tilanne tuo parisuhteeseenne? Oletko voinut puhua miehesi kanssa siitä, mitä kaikkea sairaus merkitsee hänelle ja sinulle? Entä lapsellenne? Miten huolissanne olette tilanteesta? Oletteko voineet yhdessä jakaa huoltanne?

Olet hankalassa tilanteessa: et halua luopua ihastuksestasi etkä miehestäsi. On ymmärrettävää, että toisaalta haluat pitää kiinni sellaisesta, mikä antaa sinulle voimia elää ja toisaalta et halua rikkoa perhettäsi. Salailu ja peittely saattavat kuitenkin verottaa voimiasi pidemmän päälle. Itsesi takia sinun on tärkeää miettiä, mitä elämältä haluat. Mistä kaikesta joutuisit luopumaan, jos luopuisit miehestäsi? Entä jos luopuisit ihastuksestasi? Mitä menettäisit, mitä saisit? Kumpi painaa elämäsi vaakakupissa enemmän?

Päädytpä mihin ratkaisuun tahansa, lapsennekin takia olisi tärkeää, että voisit miehesi kanssa puhua suhteenne kipeistä asioista. Onko miehesi siinä kunnossa, että se on mahdollista? Vai oletteko jo avun piirissä? Voit myös hakeutua yksin keskustelemaan elämäntilanteestasi. Ulkopuolinen näkökulma voisi auttaa sinua pohtimaan, miten haluat tilanteessasi edetä.

Ajatuksin kanssasi,
perheneuvoja Pirkko

Olen ollut mieheni kanssa kohta kahdeksan vuotta, siitä neljä naimisissa. Meillä on 4-vuotias tytär.

Jos sattumalta on käynyt niin, että minä olen päässyt ulos kavereiden kanssa, niin mieheni lähettää koko ajan viestejä, että "kotiin heti" ja haukkuu alentavasti. Minä en saisi mennä, mutta mieheni kyllä omasta mielestään saa sitäkin enemmän. Olen katsonut nyt tätä touhua jo niin kauan, että alan olemaan lopen uupunut ja tyytymätön elämääni. Mitä voin tehdä? Meillä aina riitojen jälkeen sovitaan, että nyt puhutaan, mutta se menee siihen, että mies on hiljaa ja minä puhun. Hän ei ota opikseen virheistään ja luulee saavansa ikuisesti anteeksi. En ole enää pitkään aikaan ollut varma rakastanko miestäni enää...
Nainen, 26

Hyvä nainen 26

Kerrot vaikeuksista miehesi kanssa. Vaikeutenne alkoivat samoihin aikoihin kun lapsenne syntyi. Olet vähitellen menettänyt luottamuksen mieheesi hänen jäätyään useamman kerran valheesta kiinni. Miehesi näyttää sallivan itselleen sellaista, mitä hän ei salli sinulle. Riiteleminen onnistuu teiltä molemmilta mutta riita-asioiden selvittely menee sinun yksinpuheluksesi. Et tiedä, mitä miehesi oikein ajattelee, kun hän ei jaa tuntemuksiaan kanssasi. Olet syystä pettynyt ja turhautunut.

Olisikohan teille mahdollista lähestyä tätä kipeää aihetta vähän toisesta näkökulmasta? Voisitteko herättää keskustelua vaikkapa seuraavista kysymyksistä: Millaista elämänne oli silloin kun kaikki oli hyvin? Mistä olitte tyytyväisiä? Miten sinä koit lapsenne syntymän? Entä miten miehesi koki lapsenne syntymän? Muuttuiko parisuhteessanne jotain tuolloin? Kaipasiko jompikumpi tai molemmat toiselta jotain sellaista, mikä ei tuossa elämäntilanteessa mahdollistunut? Mihin olette pettyneet toisissanne ja suhteessanne tällä hetkellä? Mitä toivotte toinen toisiltanne?

Tilanteen ollessa tulehtunut voi tällaisen keskustelun herättäminen kahden kesken olla hankalaa. Silloin kannattaa hakea apua. Ulkopuolinen kuuntelija voi auttaa teitä jakamaan kipeitä asioita toisillenne ja etsimään niihin teille toimivia ratkaisuja. Esimerkiksi perheasiain neuvottelukeskuksista ja yksityiseltä puolelta löytyy parisuhdekysymyksiin erikoistuneita terapeutteja.

perheneuvoja Pirkko

Suhteemme ongelmana on miehen liiallinen työnteko. Työ on melko uusi, alkanut noin puoli vuotta sitten. Aluksi olikin ymmärrettävämpää, että työ vei paljon aikaa kaiken ollessa uutta, mutta enää en ymmärrä. Työaika on epäsäännöllistä, työt kantautuvat kotiin ja vapaa-aikaa ei juurikaan ole. Koska tahansa voi soida puhelin ja siihen on pakko vastata. En muista milloin mieheni olisi pitänyt kokonaisen vapaapäivän niin että mitään työtehtäviä tai puheluita siihen ei olisi kuulunut. En muista milloin mieheni olisi ehdottanut meille yhteistä tekemistä.

Olen yrittänyt saada selville miksi mieheni tekee niin paljon töitä, mutta vastaus on ainoastaan, että hänen on "pakko". Ymmärrän, että jostain on rahat ansaittava, mutta en jaksaisi jatkuvasti olla toissijainen ja häiritsevä asia hänen elämässään. Olemme etääntyneet toisistamme tämän myötä paljon ja uudelleen lähentyminen tuntuu vaikealta. Myös arkisissa asioissa luottaminen on vaikeaa, sillä aina voi tulla jotain tärkeämpää joka muuttaa kaiken sovitun.
Nainen, 26

Hyvä ystävä

Suhteenne ei ilmeisesti ole vielä kovin monta vuotta vanha. Puolen vuoden aikana on miehesi työnteko alkanut varjostaa elämäänne. Olet toivonut, että tiukan alun jälkeen työtahti tasaantuisi, mutta se onkin jäänyt päälle.

Olet kertonut miehellesi, että kaipaat häntä. Kerrot myös, että aina et ole jaksanut kertoa harmistasi rakentavalla tavalla. Joskus kielteisestä tunteiden ilmaisusta tulee kierre; nalkutat, kiukuttelet, käytät pahoja sanoja. Mitä luulet miehesi tuntevan näissä tilanteissa? Toivot, että hänessä syntyisi myötätunto sinua kohtaan, mutta usein käykin päinvastoin; hän viipyy yhä enemmän työnsä parissa. Hän kuulee vain nalkutuksen, mutta ei näe sinun kipeitä tunteitasi; sitä, että koet itsesi vähäpätöiseksi ja että miehesi ei arvosta sinua.

Miehesi pitää saada tietää, mitä todella tunnet. Voisitko kertoa sen sillä tavalla, että hänessä ei syntyisi puolustus tai pakoreaktio. Siis; kerro vain tunteistasi, älä moiti häntä. Mitä jos kirjoittaisit kirjeen, jossa kertoisit kaipuustasi ja että ikävöit yhteisiä hetkiä. Ja huom! ei yhtään moitetta kirjeeseen. Voit myös kirjoittaa joitain rakentavia ehdotuksia, mitä voisitte tehdä yhdessä "Mitä ajattelet jos..."-tyyliin tai "Voisimmeko ehkä...?"

Olette etääntyneet toisistanne, mutta lähentyminen on vielä mahdollista. Olette nuoria ja ongelmannekin on kestänyt onneksi vasta vähän aikaa. Teillä on kaikki mahdollisuudet vielä löytää toinen toisenne.

Ehkä hänkin kaipaa yhteyttä sinun kanssasi, mutta ei osaa ilmaista sitä ja tuntee olonsa epävarmaksi.

Toivon sydämestäni, että kesän lämpö sulattaa jään väliltänne ja löydätte uudelleen toistenne luo.

perheneuvoja Saara

Olen ymmälläni, en tiedä onko meillä suhde tai mitä on? Tavataan silloin tällöin, yleensä miehen ehdoilla. Aluksi hän oli innostunut ja mukava, yhtäkkiä muuttui sulkeutuneeksi, tuli muuri. Sen tiedän, että hänellä taitaa olla ainakin alkoholiongelma. Jotenkin tuntuu, että hän pitää minusta ja on sanonutkin sen silloin kun vielä puhui. En ole itsekään puhunut seurustelusta tms. En tiedä haluaako hän enemmän vai mitä? Nykyisin hän pakenee, jos haluan jutella, hän vain sanoo, että pelkää rakastuvansa minuun? Tämä on todella turhauttavaa ja kuluttavaa. Onko parempi erota kokonaan?
Keski-ikäinen nainen

Hei!

Kiitos, kun jaoit tärkeän pohdintasi kanssamme.

Ajattelen, että on todella tärkeää, että pysähdyt juuri tähän kohtaan miettimään suhdettanne.

Aika kuvaavaa on, että heti viestisi aluksi epäröit, että onko teillä ylipäätään suhde. Omista tunteistasi et maininnut muita kuin turhautumisen. Et kertonut, kauanko olette tapailleet. Hyvältä ei kuitenkaan kuulosta, että jo nyt tilanne on muuttunut huonompaan suuntaan. Mukava mies sulkeutuu ja lakkaa puhumasta. Kieltäytyy keskusteluista vedoten siihen, että pelkää rakastuvansa.... Mahdollisesti ongelmia alkoholin kanssa. Hmmm... Mitähän itse mahdat tästä ajatella? Mitä neuvoisit, jos kyseessä olisi ystäväsi?

Oleellisinta on, mitä itse haluat ja toivot parisuhteelta. Millaisen kumppanin haluat itsellesi? Mitkä ovat asiat, jotka ovat sinulle erityisen tärkeitä ja joista et ole valmis joustamaan? Kukaan meistä ei ole täydellinen, jokaisella on omat puutteensa. On silti tärkeää, että olet tietoinen niistä asioista, joita sinä parisuhteessa ja kumppaniltasi tarvitset ollaksesi onnellinen ja voidaksesi hyvin. Vähemmän tärkeistä voi sitten joustaakin. Tee lista vaikka paperille. Kirjoita vapaasti ja ajatuksiasi kontrolloimatta. Katso sitten listaasi. Ja katso suhdettasi tähän mieheen. Saatko sen, mitä haluat ja tarvitset? Luulen, että vastaus viimeiseen kysymykseesi alkaa hahmottua...

Oli päätöksesi mikä tahansa, muista, että olet hyvän suhteen ja aidon rakkauden arvoinen. Älä tyydy vähempään!

perheneuvoja Paula

Meidän uusperhe: minä, minun 12 ja 6v pojat, uo (=uusi onni, toim. huom.) ja hänen 9v tytär.

En tiedä, mitä tehdä. Auttakaa.
Uusperheen äiti

Hei sinä uusperheen uupunut äiti!

Kiitos viestistäsi. Kirjoitit tärkeästä aiheesta, joka koskettaa monia uusperheessä eläviä.

Ero oman lapsen tai omien lasten vanhemmasta on harvoin helppoa ja yksinkertaista. Siihen liittyy monenlaisia tunteita, joista yksi yleinen on syyllisyys. Omalle lapselleen olisi halunnut ehjän ja onnellisen kodin, mutta toisin kävi. Osa syyllisyydestä voi kummuta jo edellisen parisuhteen ajoilta. Silloinkaan kun edellinen perhe oli vielä kasassa, ei ehkä tullut oltua niin hyvä vanhempi kuin olisi pitänyt. Joskus syylisyyttä yritetään hoitaa olemalla eron jälkeen superhyvä vanhempi aina silloin, kun tapaa lastaan. Sillä ikään kuin yritetään korvata aiempia laiminlyöntejä ja hyvitellä erosta johtuvia ikäviä asioita.

En tiedä, selittääkö tämä yhtään miehesi ja hänen tyttärensä välistä tilannetta. Mietin, ovatko he asuneet koko yhdeksän vuotta yhdessä ja olleet läheisiä koko ajan. Vai onko tilanne muuttunut jotenkin eron myötä? Asuuko tytär vakinaisesti teillä? Viettääkö hän välillä aikaa äitinsä luona? Millaiset sinun ja miehesi väliset suhteet ovat silloin?

Lapsen etu on tärkein, sen olet hyvin sisäistänyt. Sen huomaa myös siitä, miten mietit tätä tilannetta myös omien lastesi kannalta. Lasten etu on se, että perheen aikuisten välit ovat hyvät ja toimivat. Tällä hetkellä teillä ei niin ole. Tyttären kannaltakaan tilanne ei kuulosta hyvältä. Vaikka hän saa paljon isänsä huomiota, hän saattaa tuntea mielessään syyllisyyttä tilanteesta. Miten sinun poikasi kokevat tilanteen? Millaiset välillä heillä on miehesi tyttäreen? Ovatko poikasi huolissaan sinusta ja siitä, että olet onneton?

Uusperheen toimivuuden kannalta aikuisten välinen parisuhde on perusta ja lähtökohta, josta kaikki muu lähtee ja jonka päälle muu kuvio rakentuu. Uusperheessä tarvitaan erittäin selkeät rakenteet ja tietoisuus rooleista ja asemasta. Jos toinen aikuinen pudotetaan paikaltaan, kakkoseksi, niin systeemissä vallitsee kaaos. Siitä kertoo ainakin sinun pahoinvointisi. Mahtavatko lapset oireilla tätä jotenkin?

Miehesi saattaisi tarvita apua omassa rooliristiriidassaan: miten olla sekä hyvä puoliso että hyvä isä yhtä aikaa. Sinun on tärkeää saada tuntea olevasi aikuinen puoliso hänen rinnallaan. Suhde puolisoon ja suhde lapsiin on erilainen. Pelkään, että jos lähdet taistelemaan paikastasi lasta vastaan, tulet häviämään. Lapsella on aina erityinen ykköspaikka vanhemman sydämessä. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, että itse valitulla puolisolla on myös oma erityinen paikkansa, jolle eivät voi muut tulla. Eivät edes lapset.

Mikäli perheenne ongelmallinen tilanne ja sinun pahoinvointisi ei tunnu miestäsi lainkaan kiinnostavan, vaan hän ainoastaan puolustelee toimintaansa eikä halua toimia kokonaistilanteen kohentumiseksi, voi olla, ettei uusperheen muotoutuminen edistyisi jatkossakaan. Pelkät vuodet eivät aina riitä, tarvitaan myös kaikkia osapuolia ja kokonaisuutta huomioon ottavaa asennetta.

Kuulostaisi siltä, että voisitte hyötyä perheterapiasta, jossa kaikki viisi olisitte paikalla. Lapset ovat tarkkanäköisiä ja osaisivat ehkä kuvata tilannetta omasta näkökulmastaan. Jatkossa voisitte jatkaa miehesi kanssa pariterapiassa. Kerroitte, että olette jo käyneet perheneuvolassa. Voitteko jatkaa siellä vai olisiko hyvä, että menisitte vaikka yksityiselle perheterapeutille, mikäli se on teille taloudellisesti mahdollista? On olemassa erityisesti uusperheiden ongelmiin erikoistuneita terapeutteja. Lisätietoja saa osoitteesta http://www.uusperheelliset.info/supli.

Sinua kannustaisin vahvistamaan parisuhdettanne parhaalla mahdollisella tavalla. Olet jo kerran valloittanut miehesi. Vahvista nyt sitä suhdetta. Se on ainutlaatuinen.

Voi olla, että tämä kuulostaa paljon vaaditulta, mutta ajattelen, että olisi hyväksi koko perhesysteemille, jos saisit luotua tyttöön henkilökohtaista suhdetta. Tehkää kahdestaan jotain tyttöjen juttuja. Jotain, joka on sinusta itsestäsikin hauskaa. Ehkä jotain erilaista, mitä hän tekee äitinsä kanssa. Sinä olet niin hyvä tyyppi, että hänen isänsä on rakastunut sinuun. Anna hänenkin löytää se puoli sinussa. Ehkä sinäkin voit päästä näkemään suloisia puolia hänessä.

Kuulostaa, että voit tällä hetkellä todella huonosti. Ota vointisi tosissasi ja hae apua myös itsellesi esim. työterveyshuollon kautta.

Toivon, että pääsette tämän hankalan vaiheen yli ja pääsette yhdessä sopuisaan ja onnelliseen uusperhe-elämään,
perheneuvoja Paula

Lasten syntymän jälkeen en ole halunnut enää lainkaan seksiä, se vain ällöttää. Minulla ei ole kahteen vuoteen ollut minkäänlaisia halun tunteita omaa eikä ketään muutakaan miestä kohtaan. Suren asiaa, koska haluaisin olla muutakin kuin äiti, mutta en tiedä mitä tehdä. Miehen mielestä tämä on vain minun ongelmani, ei hänen. Mikä neuvoksi?
Nainen, 34

Hei,

ja kiitos kirjeestäsi. Pienlapsiperheiden seksielämä on varmasti yksi ikuisuuskysymyksistä. Harvassa taitavat olla ne parit, joilla kaikki jatkuu heti lasten syntymän jälkeen niin kuin ennenkin.

Millaista teillä oli silloin ennen eli aikana ennen lasten syntymää? Olitteko tyytyväisiä seksielämäänne? Kumpi oli aktiivisempi tekemään aloitteita? Miten mahtaa olla tilanne nyt? Vaikka sinua ei huvita, niin huvittaisiko miestäsi? Onko hän aktiivisesti ehdottelemassa ja järjestämässä yhteisiä helliä hetkiä? Vai onko hän jo väsynyt yrittämiseen? Vai sopiiko tilanne hänelle itse asiassa ihan hyvin?

Fyysinen läheisyys on parisuhteessa tärkeää. Se voi olla ikään kuin liima, joka pitää puolisot yhdessä. Vaikka et halua nyt rakastella, onko teillä kuitenkin muuta läheisyyttä? Nukutteko lähekkäin ja katsotteko teeveetä vierekkäin? Onko halailuja ja suukotteluja? Vietättekö aikaa yhdessä, perheenä ja kahden kesken? Onko teillä kivaa yhdessä?

Millainen tunnesuhde sinulla on mieheesi? Rakastako häntä tai pidätkö hänestä? Kohteleeko hän sinua hyvin? Voitko arvostaa ja kunnioittaa häntä miehenä ja isänä? Tunnetko olosi turvalliseksi hänen kanssaan ja hänen sylissään?

Mietin ällötystäsi. Se on vahva kehon viesti. Mieti sitä tarkemmin, mihin se tarkkaan ottaen liittyy. Sanotaan, että haluttomuudessa on jokin sisäinen viisaus. Jostain ihan hyvästä syystä et nyt tunne seksuaalista halua. Oletko uupunut, masentunut? Voitko mielestäsi itse hyvin, oletko terve? Onko sinulla huolia? Onko parisuhteesi riittävän turvallinen?

Se, että haluaisit haluta, on hyvä merkki. Sanoit, että haluaisit olla muutakin kuin äiti. Entäs jos lähtisitkin miettimään asiaa toisesta suunnasta. Miten muuten voisit tuntea itsesi naiseksi ja naiselliseksi kuin sängyssä? Ala vahvistamaan niitä asioita, jotka ovat ominta sinua ja jotka ovat sinulle tärkeitä. Jos se auttaa, mieti pukeutumistasi. Mieti kehoasi: miten sitä kohtelet, miten sitä kannat. Pienten lasten äitinäkin voit olla naisellinen nainen ja oma itsesi. Suo itsellesi vaikka pienissä erissä niitä asioita, joista nautit ja joista sinulle tulee hyvä mieli. Voi olla, että sitä kautta alkaa seksuaalienergiasikin virrata uudella tavalla.

Pyydän anteeksi, että vastaukseni sisältää nyt paljon kysymyslauseita, mutta ajattelen, niiden avulla voit hahmottaa tilannettasi eri kanteilta ja ehkä löytää uusia ajattelemisen aiheita.

Toivon lämpimien kesätuulien puhaltavan eloa naiseuteesi,
perheneuvoja Paula

Miksi naiset ovat niin ihania tavatessa, mutta suhteen edetessä he haluavat kontrolloida kaikkia tekemisiäni ja rajoittaa elämääni? En haluaisi olla yksin, mutta kaikesta vapaudesta en ole valmis luopumaan. Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa vasta muutaman viikon ja jo nyt vaikuttaa siltä, että hän haluaa päättää liikaakin menemisistäni. Ymmärrän, että baari-iltoja omien kavereiden kanssa pitää vähentää, mutta esimerkiksi urheiluharrastuksistani en ole valmis tinkimään.
Mies, 25

Hei!

Parisuhde alkaa usein ihastumisella, jossa sekä ihastuksen kohde että suhde näyttävät olevan täynnä mahdollisuuksia ja lupauksia. Suhteen alussa näemme toisessa omia toiveitamme ja unelmiamme. Vähitellen, yhä enemmän, alamme näkemään myös niitä puolia, jotka eivät ole toiveidemme tai unelmiemme mukaisia. Voi tuntua pahalta luopua tästä unelmien prinssistä/prinsessasta ja suostua rakastamaan todellista ihmistä, johon kuuluu sekä niitä puolia joista pidämme, mutta myös niitä puolia, joiden toivoisimme olevan toisin. Tällöin saatamme yrittää pakottaa toista tuohon unelmiemme kumppanin muottiin.

Parisuhteessa kummankin unelmat ja toiveet saattavat törmätä toisiinsa. On tärkeää, että ihminen voi parisuhteestaan huolimatta pysyä omana itsenään ja toteuttaa itselle tärkeitä unelmia ja asioita. Joskus voi auttaa kun me rauhallisesti selitämme kumppanillemme miksi tietty asia on meille tärkeä. Kontrolloimisen taustalla saattaa olla kumppanin oma epävarmuus tai turvattomuus, esim. pelko siitä, että ei ole tärkeä. Osaisiko tyttöystäväsi kertoa ja kuvata, jos kysyisit, miksi hänellä on tarve puuttua menemisiisi? On myös hyvä, jos sinä pystyisit kertomaan hänelle, mikä olo sinulle tulee siitä.

Parisuhde vaatii kykyä sitoutua eli päästää lähelle ja suostua olemaan riippuvainen toisesta, mutta myös kykyä sietää erillisyyttä, sitä, että toinen on erillinen ihminen, jolla saattaa olla erilaisia toiveita tai näkemyksiä. Parisuhteessa on kaksi erilaista ihmistä, jotka ei voi eikä heidän edes tarvitse olla samaa mieltä kaikista asioita. Ei ole hyväksi parisuhteellekaan, jos kokonaan luovumme itselle tärkeästä asiasta parisuhteen takia. Itse asiassa tutkimustenkin mukaan onnelliset parit ovat hyviä hyväksymään toistensa erilaisuuden ja pärjäämään sen kanssa. Jos unelmamme ja toiveemme ovat keskenään liian ristiriitaisia ja emme pysty niitä neuvottelemalla ja kompromisseilla ratkaisemaan, joudumme kysymään onko tämä suhde mahdollinen.

Erityisesti nuoret parit joutuvat usein suhteen alussa harjoittelemaan ja ratkaisemaan parisuhteessa olemista sitoutumisen ja erillisyyden kysymyksiä. Miten olla lähellä, mutta antaa toisen silti pysyä omana itsenään? Tällaisten rajojen etsimisestä varmaan teidänkin suhteessanne on kysymys.

Kestävyyttä rakkauden haasteisiin, toivottaa
perheneuvoja Liisa

Haluaisin vakiintua ja saada lapsia, mutta tyttöystäväni ei ole vielä valmis. Mikä neuvoksi? Olemme käyneet asiasta lyhyehkön keskustelun pariin kertaan, mutta koska asia tuntuu vaikealta, minun on vaikea ottaa asiaa enää edes esiin. Olemme samanikäisiä ja välillä tuntuu, että hän odottaa jotain minua parempaa tilalleni, sillä tiedän, että hänkin haluaa jossain vaiheessa lapsia. Miten saisin puhuttua asian selväksi hänen kanssaan? Välillä mietin, että olisi parempi vaan pistää koko juttu poikki. Toisaalta uskon rakastavani häntä, enkä ainakaan haluaisi olla yksin.
Mies, 29

Kirjoitat kahdesta isosta asiasta, vakiintumisesta ja lasten saamisesta. Jäin miettimään, kuinka pitkään olette seurustelleet ja mikä on muu elämäntilanteenne. Voitko luottaa parisuhteenne jatkuvuuteen vai kuinka vahvat ovat mietteesi siitä, että tyttöystäväsi "odottaa jotain parempaa"? Olisiko lasten saaminen Sinulle viesti suuremmasta sitoutumisesta? Jaksaisitko luottaa siihen, että lasten aika on sitten, kun molemmat ovat siihen valmiita?

Kirjoitit, että olette käyneet asiasta pari lyhyehköä keskustelua ja että asian uudelleen esiinottaminen tuntuu Sinusta vaikealta. Rohkaisen Sinua kuitenkin jatkossakin kertomaan omista toiveistasi ja tarpeistasi tyttöystävällesi. Vain te kaksi voitte päättää, jatkuuko parisuhteenne ja koska olisi perheen perustamisen aika. Jos tyttöystäväsi ei ole siihen vielä valmis, et oikein voi asiaa jouduttaa. Voisitko kuitenkin kertoa hänelle, miksi asia on Sinulle nyt ajankohtainen (- ovatko kaverisi kenties jo perheellistyneet?) ja saada ehkä näin ymmärrystä osaksesi. Yhtä tärkeää on, että kuuntelet tyttöystäväsi toiveita ja pyrit ymmärtämään häntä. Erimielisyydet kuuluvat parisuhteeseen, mutta rakentavalla tavalla käsiteltynä ne yleensä lujittavat suhdetta.

Ilmeisesti asiaa vaivaa Sinua aika tavalla kun kirjoitit, että olet pohtinut jopa suhteenne lopettamista. Onko tyttöystäväsi tietoinen tästä? Pohdit myös rakkauttasi ja haluttomuuttasi yksin olemiseen. Nämäkin ovat isoja elämänkysymyksiä. Onko Sinun mahdollista peilata näitä ajatuksia jonkun toisen, samantyyppisessä elämäntilanteessa olevan ihmisen kanssa? Puhuminen vaikeistakin asioista usein helpottaa omaa oloa ja jäsentää samalla omia ajatuksia. Ehkä huomaat, että muillakin ikäisilläsi miehillä tai naisilla on samankaltaisia mietteitä. Monet kolmekymppiset kokevat olevansa elämässään jonkinlaisessa "risteyksessä" ja pohtivat ehkä aiempaa vakavammin tulevaisuuteen liittyviä valintoja.

Terveisin,
Perheneuvoja Paula