Loppuluiska

Entinen työnantajani oli taas päässyt avautumaan lehdessä siitä kuinka huonoja suomalaiset työntekijät ovat työn laadun ja ahkeruuden osalta. Oli ilmeisesti messuilla yrittänyt myydä uutta konettaan enemmän kuin yhden kappaleen per maa.

Oli siinä artikkelissa paljon ihan asiaakin, mutta siinä ei mainittu kuinka hyvänkin laadun saa pilattua huonolla johtamisella ja työilmampiirillä. Kun sitten joku pieni asia menee pieleen ja sitä sitten uuvuksiin asti korjataan, yöunet menevät niin ei se laatukaan voi priimaa olla.

Ehdotin jo silloin että palkkaus pitäisi pistää uusiksi ja suunnilleen niin että puolet palkasta perustuu työaikaan ja loppu on riippuvainen lopputuotteen laadusta asiakkaan ensimmäisten käyttökuukausien aikana. Käytännössä huono käyttäjä pisti koneen remontoitavaan kuntoon tunneissa ja taitava ajoin vuosia.

Perjantai ei sitten mennytkään ihan putkeen. Oli näköjään lasti muuten sopivaa tavaraa, mutta väri on räikeästi pielessä. Luiska sentään tuli pääpiirteittäin täyteen ja vastustuksesta huolimatta pistin tukimuuria vasten 100 mm styroxin. Muuri on kyllä vahvasti raudoitettu kun vertasi seiniin joihin se nojaa+ parempaa betonia. Kuitenkin arvelen että patolevy pysyy paremmin ehjänä noin ja maan paine jakautuu tasaisemmin.

Huomenna ei vaan pysty kuin täryttämään.

Päivän päätteksi oli keskustelu "vuorisaarnasta". Ehkä se oli tullut silloin ihan selkäytimestä, mutta aiheesta. Kyllä minäkin olisin siinä tilanteessa kysynyt milloin on kunkin aika mennä nukkumaan, enkä tarkoita lapsia.

Minä totesin että saarnan kohde varmaan suivaantui, koska se osui kohdalleen ja arkaan paikkaan. Lasten kasvattaminen on vanhempien tärkein homma ja vanhempien pitäisi kasvaa mukana. Kyseessähän oli siis ylireagointi ja huono sanavalinta, kuten itsellänikin peilijäällä kännykkä korvalla ajaneelle autoilijalle, mutta ehkä parempi sanoa ennen kuin mitään pahaa tapahtuu.