Contour

Yleensä kirjoitan blogia joko silloin kun on tapahtunut jotain mielenkiintoista hyvää tai pahaa. Nyt luin että maan isät meinaavat pistää nesteen osakkeita lihoiksi. Liekö kukaan kertonut että sen varmempaa tulonlähdettä ei ole paitsi ehkä sähköverkoissa.

Samoin sitten jos omistusosuus laskee tulee tapahtumaan seuraavaa: joku monikansallinen tai venäläinen yritys nielaisee koko ytiön ja sen jälkeen tapahtuu paljon ikäviä valtion verotuloja laskevia asioita ja se sit siinä vaiheessa myöhäistä kun on Teboilin tyyliin Lukoilin tarrat huoltoasemilla, jalostamo Pietarissa ja kaikki osaaminen vedetty alas vessanpöntöstä.

Myynnillä siis tavoitellaan lyhyen tähtäimen voittoja ja taas kenties taas valtavia fuusiobonuksia jo ennestään tähtitieteellisiä palkkoja nauttiville johtajille.

Tähän mennnessä kaikki valtionyhtiöiden myynnit ovat olleet huonoja kauppoja. Jos joku yhdenkin hyvän tietää niin kommentteja siitä tekstin loppuun hyvin perusteluin.

Osakkeista saatu raha on kuitenkin kertaluonteinen erä, kuin laastari, mutta iso osakekanta on se peruskudos kantasoluineen jolla pystytään tuottamaan paljon enemmän pitkällä tähtäimellä.

Ittellä ei ole niin paljoa rahaa että voisin tuohon millään lailla vaikuttaa. Nyt kun puhelinlaskussa lukee Telia ja niin miettii vaan että miksi helvetissä niin typerästi on saatu tehdä?

Varmasti monta muutakin asiaa on jäänyt viime aikoina vähälle huomiolle kiitos kotoisten ongelmien ja työmäärän.

Kuitenkin 40 vuotta vanhoihin rakennusvirheisiin oli vaan pakko puuttua.

Sen lisäksi meinasin tehdä jotain repäisevää ja teinkin, mutta pimiäksi perseenpainumaksi tyhjässä takissa sohvanraossa sekin sit lopulta jäi kuten suomalaisten suoritus jääkiekossa.

95 % valmistautuminen on 50% suoritus vai olisiko 99/ 50. Tässä tapauksessa kokolailla kaikki meni valmistautumisessa pileen. Tuli ylitöitä, lisätöitä ja ihan ylimääräisiä töitä, kauhea rahanmeno, yöunet jäi olemattomiksi ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Ruuallakin on yllättävän suuri merkitys. Fiksumpi ja kokeneempi ottaa mukaan omat ja omaan elämäänsä sopivat eväät, välttyy päänsäryltä, verensokerin laskulta, väsymykseltä, vitutukselta ja jaksaa olla oma hymyilevä itsensä päätymättä ennenaikaisesti viemään kukkia haudalle.

Olin siis eilen Porvoossa ja kävin myös entisen tyttöystäväni haudalla. Vein sinne orkideasta yhden kukan varmaankin huomenna jo täysin kuihtuneen. Kukka oli tarkoitettu muuhun tarkoitukseen.

Epätietoisuus lähiomaisen terveydentilasta vaivasi ja se että pääsi käymään siellä hautausmaalla. Yöunen tuplaus kahdesta neljään tuntiin nostanee tämän päivän suoritustasoa ja kun pääsee yli kuuden tunnin niin heti on parempi mieli.

Tälle päivälle olisi edelleen ohjelmassa portaan korjaamista ja pihatöitä parissakin kohteessa.

Kiire- valmistelupäivänä siis kaivinkone hajosi aamulla. Kävin korjaamassa jatkoin töitäni toisaalla. Sit oli pakko lähteä rautakauppaan. Siitä se alamäki sitten alkoi. Ensin kassan uusi kaunotar löi ostokseni väärin, huomasi virheensä ja korjasi. Seuraava kauppa meni ok lukuunottamatta farkkujen ostoa, mutta sen perään kaatui maksukortipääte, puhelin oli jo taas soinut kaivinkoneen hajoamisen merkiksi, eikä edes pikaruokapaikkaan päässyt tilaamaan heti kun sielläkin oli ongelma päällä. Tulostimen muste jäi ostamatta, laskut tulostamatta ja pakkaamiseen ja matkaan varattu aika meni konetta korjatessa kädet rasvassa.

En tiedä mahtaako tällä hetkellä pisin tyttö jonka kanssa olen ollut treffeillä olla minulle vihainen vai kiitollinen kun lähetin hänen luokseen yhden aviomiesehdokkaan. Toivottavasti heillä synkkaa päätyvät saman katon alle samaan punkkaan.

Suoraan sanottuna kuitenkin karvain pettymys oli ruoka. Onneksi kotomatkan varrelta löytyi McDonald´s eikä tarvinnut avata eväskokoelmaani.

Tämän vuorokauden puoli taas on alkanut huomattavasti paremmin kiitos siitä yhdelle viestille.

Tästä se ylämäki sitten alkoi ja saa nähdä mitä tapahtuu 12.9 mennessä.

En nukkunut edellisenäkään trooppisena yönä kunnolla. Ei auttanut sauna, ei auttanut kevennetty peitto.

Voi tietenkin olla että syy on vain ja ainoastaan korvien välissä. En kuule kellon tikitystä tai prosessorituulettimen huminaa, mutta ajattelen ilmeisesti vähän liikaa tulevaisuutta ja liian kauas tulevaisuuteen, menneisyyteenkin.

Mietin esimerkiksi miten kannustaisin reippaasti ylipainoisia sukulaisiani pitämään itsestään parempaa huolta ja sitä miten saisin naapurini ymmärtämään miten tärkeää toimiva ojitus ja ajokuntoinen tie minulle ovat. Tietysti siinä vaiheessa kun työeämä on ohi niin ei tarviste enää kyetä pysähtymättä kymmeniä kilometrejä juoksemaan, mutta jos nelikymppisestä asti alla on hajonnut tuoleja ja sohvalta nousemiseen täytyy otta useamman kerran vauhtia niin vika on jossain muualla kuin minun korvieni välissä.

Itse asiassa uskon että lähinnä kyse on ollut ystävystymisestä oluen kanssa- se kun ei valita likaisista käsistä, pesemättömistä vaatteista, läskien alle hautaununeesta munasta, vähentyneistä haluista tai kyvyistä, tai varsinkaan siitä kun jääkaapissa on vain olutta ja makkaraa. Siihen on sitten yhdistynyt häpeä juoda sitä kotona, sitä kautta halu päästä pois nalkuttavan emännän luota jonnekin missä on halpaa alkoholia ja itsensä estottomaan mielentilaan juoneita naisia.

Minun muistinihan ei ole erehtymätön, en ole psykiatri, lääkäri tai varsinkaan minkään sortin hoitaja. Sen kuitenkin ymmärrän että puheet painoindekseistä, liikunnasta, ruokavaliosta ym ovat nykypäivää, koska ruokaa on saatavilla pääsääntöisesti enemmän kuin sitä saa päivän aikana millään työmäärällä tai liikunnalla kulutettua.

Siitä tullaan vääjäämättä tilanteeseen että hoikkien ja atleettistenkin ihmisten on alettava käyttää aikaa miettien miten paljon ja mitä voi syödä ja juoda, miten paljon tarvitsee liikkua ja miten se käytännössä onnistuu.

Viimeiset viikot olen joka ilta töiden jälkeen ollut niin väsynyt ettei tosiaankaan ole tehnyt mieli lähteä lenkille- oli keli sitten miten hyvä tahansa. Televisio ja tietokone ovat vieneen voiton ja se taas tarkoittaa että vaaka näyttää noin 80 kg lukemia. Se ei ole mikään ihannepaino, vaikkei vielä mikään valtava ylipainokaan.

Kun taas sitten asioita ajattelee vuosia eteenpäin niin nyt ja tulevaisuudessa painolle on tehtävä vähennysliike. Ihan vain siksi etten ole kuusikymppisenä reilut satakiloinen nilkat, polvet ja lonkat hajalla makaava sohvaperuna. Mun hermoni eivät enää kestä joukkueurheilua jossa mennään hampaat irvessä joka tilanteeseen, kuntosali ei ole minun juttuni, olen surkea uimaan- vaikka omistan kirkasvetisen savipohjaisen lähdelammen. Vesi on tietysti kylmää ja talvella jäässä.

Vaikka päivällä oman toimen ohella, laittaisi putkia, lapioisi sora, kiipeilisi kaivantoon ja takaisin- se ei millään riitä polttamaan kahden kunnollisen lämpimän aterian sisältämään energiamäärää. Niin se vaan valitettavasti on. Jos en mitään muuta muuttaisi kuin alkaisin pitämään alkoholista- oluesta, siideristä ja lisäisin sitä yhden pienen pullon tai tölkin päivällisen yhteyteen, iltaan tai muutaman vapaaillan ratoksi, lihoisin varmasti ja pahimmassa tapauksessa kilon viikossa tahdilla.

Ihme juttu että oikeastaan valtaosalle väestöstä kaikkein helpoin tie on kaikkein vaikein kuljettavaksi. Ei tarvitse hikoilla, ei tarvitse tanssia, ei luopua autosta-tarvitsee vain olla syömättä ja juomatta liikaa energiaa.

Jos joku on siinä onnistunut tai näyttää onnistuneen sen perusteella miltä näyttää varsinkin uimapuvussa takaapäin niin ilmeisesti senkin kertomisesta saa seuraavaksi vihapostia. Koittaa nyt ymmärtää että se vyötärön ja lantion suhde näytti vähintäänkin hedelmälliseltä, eikä todellakaan miltään vesielämäänkin sopeutuneelta nisäkkäältä.

Onko laiha ihminen sitten onnellisempi tai terveempi kuin lihava- ei tietenkään ole jos ei ole tyytyväinen itseensä. Oli siellä peilissä sitten millainen mörökölli hyvänsä niin sitä peilikuvaa kolmisen sekuntia katsomalla suurin osa väestöstä löytää itsestään jotain mitä haluaisi muuttaa. Olkoon se sitten puuttuva sormus vasemmasta nimettömästä, liian isot nännipihat, puuttuvat kulmakarvat, nenä, vihaiset silmät tai väärä vyötärön ja lantion suhde.

Muistan kun muutama vuosi sitten olin syömässä naisen kanssa jolla oli minun mielestäni täydellinen runko, mallikasvot ja sääret joilla olisi voinut tehdä Julia Robertsin stuntit pretty womanissa. Hän halusi laihduttaa joitain paikkoja kun ei ollut tyytyväinen itseensä.

Miten naiselle voi sanoa ettei tuosta hoikasta varresta soisi enää lähtevän grammaakaan? Tai miten sanoa että sinä olet kaunis ja älykäs, mutta kaipaan sitä muutaman vuoden takaista raitista sporttiversiota ajalta ennen nillkkojen ja polvien operoimista. Tai että alkoholi ei tee sinusta kaunista, tupakka ei tee sinusta hyvän makuista, hevonen ei lisää jo tapissa olevaa viehätysvoimaasi tai että kumpa olisin saanut sinut iskettyä ennen kuin miehesi pani sinut paksuksi ja jätti.

Minähän en ole kovin ulkonäkökeskeinen, enkä panosta kauheasti omaan ulkonäkööni, tai varsikaan vaatteisiini. Tiedän kuitenkin miten paljon helpompaa on kiinnostua kerta toisensa jälkeen normaalista naisen vartalosta. En itse asiassa usko että yksikään nainen valisisi minut puhtaasti ulkonäön perusteella ihmismassasta. Minä en ole koskaan pärjännyt siinä kilpailussa. En edes silloin kun urheilin 5 - 7 kertaa viikossa. Miksi siis nähdä kaikki se hikoilu ja vaiva- no tietysti siksi että oli itse paremmassa kunnossa ja urheilu antoi myös hyviä kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen. Sitä urheilemisen ja sen myötä kiinteytymisen kipinää ei vaan enää ole. Lahjoja ei ole riittävästi minkään lajin huipulle- tai siis ehkä yhden olisi, mutta ei enää tällä ikää mitään järkeä alkaa harjoittemaan vaikka nimissä olisi kaksi jaettua epävirallista ennätystä 15 vuoden takaa.

Jos nyt sitten joku peilikuvaansa tyytymätön nainen tätä lukee ja itkee kotonaan tai älypuhelimensa äärellä- se on ihan turhaa itkua. Vietin ehkä elämäni parhaat nelisen kuukautta kaksi kertaa pitkäaikaisinta tyttöystävääni kookkaamman naisen kanssa. Siinä vaiheessa ulkonäöllä, kiloilla ja senteillä ei ollut mitään merkitystä. Elintavoissa vaan oli niin suuri ero että totesin itseni kyvyttömäksi muuttamaan itseäni ja mielipiteitäni riittävästi, enkä uskonut hänekään haluavan niin suurta muutosta omaan elämäänsä. Jos halusi niin virhe on jo tapahtunut monta vuotta sitten ja paljon muutakin.

SEN jo kauan sitten päättyneen suhteen tärkein opetus ei ollut pakastepohjalle tehty pizza vaan se ettei naisen ulkonäöllä ole oikeastaan merkitystä kun selviää ensinäkemisestä piiloutumatta ja juoksematta karkuun. Se nimittäin kävi mielessä silloin reilut 10 vuotta sitten ja auto oli valmiiksi lämpimänä kulman takana nokka menosuuntaan.