Contour

Tänään käytin ensin sukulaismiestä sairaalassa. Hän sit sai päähänsä että täytyy saada vene. Ihminen vanhenee niin alkaa uudestaan lapsettamaan.

No seuraavien seitsemän tunnin aikana peräväunun päälle vedettiin vanha lasikuitukippo ja sitä vaunua raijattiin useampi tunti josta tietysti vain puolet veneen kanssa.

Matkalla alkoi jo meno muistuttaa "Kummelin Catch a fish sketsiä". Onneksi järvi on vielä jäässä, pelastusliivit ja ankkuri kaupassa.

Eli Veturina oli kokolailla samanlainen Toyota ja veneeseen istutettiin uutuuttaan kiiltävä vanha perämoottori. Kaiken huippuna vielä teline televisiota varten- en tosin ole ihan varma oliko sekin tarkoitus veneesee asentaa- ite en ainaakaan ole törmännyt vesitiiviiseen matkatelevisioon.

Mies kirjoitaa ostoslistan kärkeen ruisleipää ja lähtee kohti kauppaa.

Matkalla kuitenkin tulee mieleen että perävaunu pitää palauttaa- koukkuun ja menoksi.

Kun koukku on tyhjä kärryn ontuva omistaja valittelee kun ei saa moottoripyöräänsä käyntiin ja valot palavat oudosti.

Korjaamaan parit sähköjohtojen liitokset jotta kaksilankaisille polttimoille saadaan virtaa molemmille toiminnoille. Siitä syömään.

Paluumatkalla tulee mieleen että piti käydä tarkistamassa vuotaako liitos ja että samalla vois tankata koneen.

Kun aineet on tankissa käykin ilmi että tarvis vähän levittää soraa. Reilut 3 tuntia myöhemmin alkaa jo mahassa kurnia, joten puhelu työmaalle- no vartin päästä alkaisi kokous- sinne, siellä tunti, lyhyt hiekkalaatikolla käynti sukulaisen pihassa ja viimein nälkäisenä kauppaan.

Sieltä sitten ostokset kyydissä kotiin toteamaan että pakastimessakaan ei enää tai vieläkään ole yhtään ruisleipää ja bataattiranskalaisetkin joutui paistamaan rehellisessä voissa. Ei muuten tullut ihan yhtä hyviä kuin rypsiöljyssä.

Kyllä on vaikeaa treffeille pääseminen nykyaikana. Reilu viikko takaperin ajelin sellaiset 235 kilometriä ja siellä puolimatkan krouvissa eli kääntöpisteessä odottelin P11 farmariversiota.

Näpit jäässä oli jäässä treffien päätteeksi. En siis kaivanut takakontista hanskoja siinä vaiheessa kun ohjelmassa oli koirien kanssa lenkkeilyä.

Hyvää kannattaa odottaa. Oli näet pitkästä aikaa sitä luonnollista viehätysvoimaa.

No siinä sitten kesken treffien totesin mielessäni että taisin mokata nämä treffit jo paljon ennen ensimmäistä tapaamista. Ei muuten, mutta ei ensimmäisenä tullut mieleen että mahdollisimman kaukana autosta hän saa puhelun liittyen vanhemman velvollisuuksiin.

Nostan silti naiselle hattua ja pistäisin vielä lentosuukonkin perään jos sattuisi tätä lukemaan.

Siitä pari päivää aikaisemmin tai myöhemmin mene ja tiedä olin niin ikään kaukotreffeillä tosin vain syömässä. Tällä kertaa lenkkeily jäi väliin tai lähinnä autojen ulkoiluttamiseksi.

Mutta siis jos tähtäimessä olisi romantiikkaa, lakanoiden ruttaamista ja sitä millä tavoin heterot lisääntyvät täytyisi varmaan todeta suosiolla että ei varmaan kannata yrittääkään. Sitä varten on tyhmempiä ja komeampia miehiä ja toivottavasti myös heitä karttavia naisia.

Tänään tehtyäni ruokaa noin kahden tunnin ajan en vieläkään pysty sanomaan oliko ruuaassa olleet pakastimesta otetut sienet rouskuja, tatteja vai jotain muuta.

Sen tiedän että perunat oli oman maan, samoin punajuuret.

Päivähän ei ollut mitenkään yllättävä. Ihan sitä oli mitä pitikin. Jossain puolen päivän tienoilla kaivettuna oli noin kolme kuutiometriä maata, eikä yhtään katkottua kaapelia.

Sen sijaan jossain yhden huippeilla vikapaikka alkoi hahmottua ja myös se syy. Muuten oli putket hienossa kunnossa, mutta viimeinen mutka maassa, vedessä/savessa ja se vuoksi pala reikäjuustoa välissä.

No yhtiön mies lähti hakemaan korjauspalaa, tuli takaisin pala kiinni ja vuoti edelleen. Ei kun irti, sama reisssu uudestaan ja uuden osan kanssa takaisin.

Sitten alkoikin noin neljän tunnin taistelu jonka päätteeksi todettiin että paskan möivät ja siis kirjaimellisesti korjauspalan tiivistävä osa murtui käsissä. Niin huonoa on siis kumi vuodelta 2005.

Jos jokin asia on varmaa niin se että tuo liitos vaihdetaan heti kun vaan siihen on olemassa sopiva kulmapala.

On ollut melkoinen juhlasuma. Eikä lopu vielä.

Tänään kaipasin lähinnä silmänruokaa- muuten oli herrkuja ja ohjelmaa. Sitten vasta kun aika alkoi käydä vähiin totesin että pitäisi olla silmät selässä.

Välijäähdytin on ollut olohuoneen pöydällä katsastusviikosta asti. Ahtoputki kävi korjauksessa, mutta mitäpä iloa putkesta on jos kennossa ei ole kuin toinen pääty kunnolla kiinni.

Jäähdytinkorjaamossa kerrottiin rehellisesti että sen korjaaminen on riski tai vaihtoehtoisesti siihen vaihdetaan koko kenno- siis sellainen hitsaamalla kasattava.

No kun mitään menetettävää ei ollut ja puuannos oli onnellisesti serkun ja sen varpaansa murtaneen miehen pihassa. Otin pari ulosvetäjää, puhaltimen, vasaran ja muutaman puunpalasen. Lämpöä sen verran ettei paljain käsin pystynyt kiinni pitämään, ulosvetäjillä pätkä kerrallaan tiiviste kasaan- pahimmin pullahtaneesta paikasta leikkaisin palan tiivistettä pois. Loppu olikin sitten vasarahommaa.

Tänään päätin käydä avaamassa mökkitien siis riippumatta siitä onko se ajettavassa kunnossa tai ei. Matkalla kävi kuin eräässa mainoksessa eli "Missäs kaikki haarukat on?" Veitsiä ja lusikoita oli monta laatikollista. No sain ruokani ja lopulta myös sen haarukan ettei tarvinnut herkutella sormin.- (kassakoneesta loppui vaihtorahat)

Perillä meni ihan ok sitten paluumatkalla pysähdyin ensin Matkakeitaalla. Siellä pirtelö puuttui valikoimasta. Ajoin sitten semmoiseen paikkaan missä oli pihassa kolme keltaista bussia. Siellä olisi ollut sohjojuomaa, mutta lähinnä siksi kun silmänruokaa riitti päätin ostaa jäätelön (kassakoneessa ei ollut ollenkaan vaihtorahaa) - täytetään ilmeisesti sitten kun muullakin kuin lapissa on yli 11 astetta lämmintä ja muutkin kuin miinä ostavat jäätelöä.

Tosiaan pisti silmään millainen määrä naiskauneutta sen lyhyen visiitin aikana niin pieneen paikkaan osui ja kuinka kaikkien niiden herkkujen keskellä jäätelön myynyt on voinut pysyä niin upeassa kunnossa- liekö sit uusi duunari.

Pois lähtiessä oli vielä kolme nuorta kaunista naista bussipysäkillä menossa samaan suuntaan, mutta kun ei tällä kertaa ollut edes kahden istuttavaa takapenkkiä niin ei tarvinnut ruveta samaan järjestelyoperaatioon kuin kolmen itämaisen marjanpoimijan kanssa.

Kolmas yritys noin 25 kilometrin päässä kotoa ja siinä vaiheessa rupesi jo vähän ottamaan päähän kun ei vieläkään saanut sitä mansikkapirtelöä vaan mautonta vaniljaa. Täytyy varmaan seuraavalla kertaa ottaa oma tehosekoitin ja omat mansikat mukaan. Ei se nyt oikeasti voi olla noin vaikeaa hankkia suomen suurimmalle kertjulle toimivia laitteita sinne ravintolakeittiöön- ja jos ei pystytä valmistamaan niin ottakaa jotain sellaista sinne listalle mitä pystytään valmistamaan.

No sitten viimein pääsin kauppaan ja ensimmäisenä sokeripussia kärryyn laittaessa totesin että joku oli jo tökännyt siihenkin reijän.

Olipa kerran kaukana kaukana täältä yksinäinen Boris. Boris tunnettiin hyvänä tyyppinä ja kani kun oli niin tietysti hänellä oli parhaina päivinään ympärillään lauma kaikenkirjavia puputyttöjä.

Boris kuitenkin kaneille tyypilliseen tapaan joutui luopumaan vanhasta laumastaan kaikkine puputyttöineen. Boris laitettiin kuljetushäkkiin kaltereiden taa, kuvattiin muutama video, otettiin jokunen valokuva joita sitten muut saivat ihailla pupunetin kaupallisella palstalla.

Boriksen vanhoille omistajillle jäi Boriksesta vain papanoita, valokuvia ja videoita.

Boris nimettiin kenties uudelleen ja vanhan tyttöpupujen täyteisen lauman sijaan aidan takana olikin ihmisiä joita kiinnosti Boriksen viriilin kanimaisuuden ja kanin tahdin sijaan Boriksen lihan piilottaminen pakastimeen. Toisella puolen kaltereita taas saisi olla varoa joutumasta vanhemman ja kokeneemman tyttöystäväksi.

Ihmeen kaupalla Boris kuitenkin pelastui pieneen eristettyyn koppiin. Ihan kaikkein parasta siinä pienessä kopissa oli turvaa tuovan valvontakameran ja säännöllisen ruuan sijasta Tatjaanoiden kanssa paritteleminen-

Onko Boriksella kaikki hyvin- en tiedä, koska Boris on kani. Tietääkö Boris että hänen elämäänsä on tehty käsikirjoitus joka päättyy nylkemiseen sen jälkeen kun kamerat on sammutettu.

Tänään pelastin tien päältä tuoreen kotimaisen vaatemerkin toisen perustajan. Ei hänellä poikaystävineen suurta hätää ollut, mutta peilittömällä autolla useamman päivän ja vieraiden kaupunkien reissuun lähteminen ei vaikuttanut järkevältä.

Näin ollen hänen autonsa meni talliin odottamaan liimausten kuivamista ja hän sitten lähti matkaan äitinsä entisellä autolla.

No minä sitten rupesin tutkimaan että mitäs se nainen oikein suunnittelee ja myy. Sieltä löytyi sitten verkkokauppaa ym ja myös blogi jota tässä vapaasti suomennan.

Hidas muoti= tuote joka kestää sekä käyttöä että aikaa. Näin ollen jos vaihtoehtona on ostaan halpoja kiinassa/filippiineillä tehtyjä hikipajojen paitoja hintaan 8 € tai kotomaista suunnittelua muutaman sadan kilometrin päässä Helsingistä valmistettuna hintaan 68 € niin kumpi kannattaa- No noin kärjistetysti kalliimpi voi olla hyvinkin paljon parempi kun huomioidaan tuotteen koko elinkaari.

Eli vähemmän vaatetta on enemmän kaappitilaa, vähemmän kaappitilaa on vähemmän asuinneliöitä, vähemmän kaupasta kannettuja pakkausmateriaaleja jne. Niin ja sitten se että kymmenestä halvasta paidasta ei välttämättä löydy yhtään hyvää.

Oikeastaan minun ei kannattaisi puhua muodista kun en sen päällä ymmärrä yhtään mitään- ei ole koskaan kiinnostanut. Mutta se on täysin totta että halvoilla tuontivaatteilla on monessa maassa tuhottu oma vaatetusteollisuus. Itsekin kaipaan aikaa kun VPU myymälästä sai mukavia vaatteita jotka kestivät satoja pesukertoja ja joissa saumat ei hiertäneet edes silloin kuon päällä oli luotiliivin, aseen ja taisteluvyön verran ylimääräistä painoa.

Eli nyt tämä kotomainen suunnittelija laittaa saumat oikeaan paikkaan että vaate ei hierrä. Etsii oikeat materiaalit että vaatteesta ei tule kertakäyttöistä ja alkaa luoda hidasta muotia nopeaan menoon.

Tähän piti taas kirjoittaa muutama paha sana, mutta tyydyn toteamaan että narsisti ei näköjään erota orkideaa rikkaruohosta vaikka olisi nähnyt sen kukkivan.

Eli muutama vuosi sitten P11 Primeran tuulilasin pyyhkimistä kuului kaameaa kiljuntaa. Purin sen mekanismin, paikallistin vian, hioin akselin ja laitoin muistaakseni ihan rasvanipan akselia ympäröivään putkeen että sen sai kunnolla rasvattua.

Tänään oli vuorossa Toyota. Sitä on jo kolme muuta ihmistä remontoinut ja yrittänyt rasvata ulkopuolelta- sehän ei onnistu millään, koska akselin ja putken välissä on tiiviste.

Kun sanon ettei onnistu millään niin ei ainakaan ilman porakonetta, hiomakonetta, katkaisulaikkaa jne. Nyt se näet on osina pöysällä. Varmasti pienempinä osiana kuin komponenttivalmistaja koskaan tarkoitti sitä kasaan niittauksen jälkeen purettavan. Seuraavaksi täytyy mennä poraamaan rasvanippaa varten reikä ja metsästää jostain uusi tiiviste. Valitettavasti kasaan niittaminen ei enää onnistu, mutta kun tuohon rakenteeseen lisää rasvanipan ja niittauksen tilalle tulee pari heftiä se kestää toiset 26 vuotta natisematta.