Viimeiset kaksi vuotta ovat näyttäneet huonoa suuntaa. Onneksi en ole ollut hoitokodissa tai sairaalahoidon tarpeessa.
Älkää tukkiko sitä Helsinkiä mihinkään valeuutisten virtaan nojaten. Kyllä se tukkoon menee kunnon lumisateella muutenkin kuten aina ennenkin.
Eilen puhelin soi. Joku oli kieltomerkeistä huolimatta ajanut pikkutielle, törmännyt penkkaan, peruuttanut ja päätynyt syvän ojan pohjalle autoineen. Ilmeisesti se oli hänen protestinsa- mitäpä noista kielloista kun siinä kerran jonkinlainen ura on.
Soitto oli kuitenkin sitä varten ettei saisi mennä auttamaan. Tien hoitaminen kuuluu jollekin ja se on kilpailtettu. Tietä ei kuitenaan ole tälläkään kertaa hoidettu tai pidetty auki vaan siihen on vaadittu talkoovoimaa. Ei kauheasti innosta lähteä talkoisiin koneen kanssa kun moottoripolttoöljy maksaa viime vuoteen verrattuna lähes tuplaten ja sitä kuluu viime talveen verrattuna ainakin tuplaten.
Polttoaineen hintaralli hirvittää. Tietenkään se ei mikään yllätys ole kun hinnassa on raaka-aineen hinta, kuljetuksen ja jalostuksen kustannukset sekä aina vaan kasvava määrä veroja.
Kun moni pieni kunnallinen sähköyhtiö aikoinaan myytiin ulkmaalaiselle toimijalle kaapelointikustannusten pelossa olisi kaupat tullut purkaa ryöstöhinnoittelun saapuessa.
Raakaöljyhän loppuu maailmasta aikanaan. Valitettavasti vaan nykymuotoinen sähköauto on melkoinen ympäristökatastrofi ennen tehtaalta ulos rullaamista ja nykytedon mukaan myös akuston käyttöiän päättymisen jälkeen. Luultavasti materiaaleja opitaan hyödyntämään paremmin tai helpommin kierrätettävä akku syntyy vahingossa pitkällisen tutkimuksen sivutuotteena.
Siltikään en haluaisi lähteä mitään syrjäistä metsätietä avaamaan millään pelkästään akkukäyttöosellä härvelillä. Tietä jos ei avata niin sieltä ei sit tule edes hakerekka läpi näillä keleillä.
Lämpimässä toimistossa on helppo huudella vedota vihreään siirtymään, kestävään kehitykseen ja ties mihin vihreyteen. Luultavasti se sormi menee kuitenkin suuhun jos pitäisi sen toimiston ja kodin lämmittämisen eteen hakea puut metsästä kirveen ja kottikärryn kanssa.
Sehän se suunta on jos ei ole kertakaikkiaan varaa ostaa polttoainetta nykysiin koneisiin ja kiitos ryöstöhinnoittelun ei ole kohta varaa sähköönkään. Sitä mukaa kun sähköautot yleistyvät nousee sähkönkin hinta ja sähköautosta tulee lypsylehmä siinä missä polttomoottoriautostakin. Erona vaan että polttomoottoriautolla pari tankillista vuodessa pitää itse moottorin vireessä kun harvakseltaan on pakottavaa tarvetta liikkua.
En missään nimessä kiistä sähköauton hyötysuhdetta. En myöskään kerran Teslan kyydissä olleena kiistä helposti nykytekniikalla saavutettavissa olevaa suorituskykyä pelkällä sähköllä.
Helsingin luultavasti saisi pyörimään oikeinkin hyvin ilman polttooottoriautoja. Tilanne on vaan kovasti toinen silloin kun lähimpään pistorasiaan on kymmeniä kilometrejä, tie on ummessa ja lämpötila 17,2 astetta pakkasen puolella.
Pandemia on saanut pohtimaan matkustamisen tarpeellisuutta. Saman on tehnyt myös polttoaineen hintaralli. Veroissa olisi jo hyvinkin paljon laskemisen varaa.
Rajoitustoimet ovat hiertäneen monen mieltä. Itseäni hiersi kun hautajaisreissulla ei saanut yöllä syödä huoltoasemalla. Enemmän kuitenkin olisi hiertänyt jos sama reissu olisi tehty rokottamattoman terveydenhuollon ammattilaisen hoitolaitokseen kantaman taudin vuoksi.
En ymmärrä rokotevastaisuutta. En tosin sitäkään miksi talvella pitää matkustaa kanarialle ja kesällä valittaa hellettä.
En ymmärrä valeuutisia, mutta ymmärrän kyllä mitä tarkoittaa +100 000 sotilasta tai 5,5 miljoonaa kuollutta.
Toimiva demokratia diktatuurin naapurissa antaa mahdollisuuden osoittaa mieltään päätymättä vielä minnekään vankileirille. Riittävällä määrällä valeuutisia on ennekin sotia aloitettu ja jos ne ei riitä niin ammutaan sitten vaikka omia.
Sitähän tuo rokotevastaisuus vähän on- omien ampumista. 98 prosenttia maapallon väestöstä kuolee niin rokotteita tuskin siitä lähivuosina tarvitaan tai saadaankaan. Polttoainetta ja ruokaa riittää taas tuhanneksi vuodeksi. 2-4 % kuolleisuus taas noin kärjeistetysti voi olla hoitajamitoituksen ja julkisen talouden pelastus. Ei vaan paljon lohduta siinä vaiheessa kun oma äiti kuolee tuollaiseen pieneen ja vaarattomaan kulkutautiin jota ei osattu hoitaa.
Sikäli jos olen sen taudin potillaalle jostain kantanut ja vanhus kuolee niin mitä joudun sit vaan elämään sen tiedon tai tietämättömyyden kanssa.
Minusta ei olisi hoitajaksi, lääkäriksi, terapeutiksi tai matkaoppaaksi. Kone ei yleensä kuole odotellessaan ilmansuodatinta tai uusia kierteitä vakaajan kiinitykseen.
Rajoitusten oikeasta mitoituksesta ja ajoituksesta tullaan varmaan vääntämään peistä vielä monta kertaa. Täällä voidaan jossain määrin luottaa tilastoihin ja demokratiaan. Jossain taas mieluummin ammutaan omia ja tilastoidaan muuta.
