Orapihlajan portti 2

Likimain jokaiselle kiinteistölle johtaa tie. Siinä onkin sitten hajontaa millainen tie.

Edellinen lavettireissun kääntöpiste osui vallan upeaan maisemaan. Niemen tai oikeastaan saaren puolivälissä. Upeuden hintana se että kummaltakin puolelta veturia ja kuljetettavaa irtosi varmaan maalia.

En ole nähnyt noin valtavia orapihlajan piikkejä, suuria määriä punaisina marjoja ja paksuja runkoja. Jo oksat oli sellaisia ettei niihin ollut asiaa oksasaksien kanssa. 2 moottorisahaa kyytiin ja poistamaan yksi työmaata häiritsevä kaadettu pihapuu.

Ensin piti vaan raivata tieltä orapihlajan oksat- en tiedä kestääkö ihan noin rajua leikkausta, mutta se ei ole minun murheeni. Muidenkin puulajien oksistoa tarvi karsia ja enää tie ei ole oksien peittämä tunneli, Paikan omistajan kanssa täytyy vielä keskustella yhdestä puusta, koska se on riski hienolle talolle. Ei pienet puut mitään, mutta tuo kuusi on todennäköisesti ollut kunnan suurimpia havupuita ennen kuin on kuollut pystyyn. Sen kaataminen turvallisesti vaatii taljoja tai muuta konevoimaa. Kun tyvi on luokkaa metri niin jos se kohta kaatuu talon päälle omia aikojaan niin menee varmaan kivijalkaan saakka jos ei satu osumaan savupiipun kohdalle.

Siitä tulee valtavasti polttopuuta vaikka onkin jyrkemmin kartio rungoltaan kuin metsässä kasvanut puu tyypillisesti. Oksien tyvimitta on luokkaa 10-15 cm ja niitäkin on paljon ja joulukuusimaisesti koko rungon pituudelta ympäriinsä- hyvä puu, mutta neulaset puuttuu ja toukat kaivaa kolojaan kaarnan suojassa.

Toistaiseksi mökki on pystyssä ja hyvässä kunnossa ikäisekseen.

Ei siis päivän aikana mitään yllättävää- mitä nyt yksi aivan odottamaton tekstiviesti aikuiselta naiselta.

Vaihteeksi jalat alkaa tuntua lenkkeilykuntoisilta toisin kuin 3 edellistä päivää. Saa sit nähdä mikä on tunne kun lähtee liikkeelle.

4.4 kilsaa mäkistä Aulankoa takana ja ihan ok tuntuu olevan jalat. Tässä tapauksessa harjoitus ei tee mestaria missään lajissa, mutta huomattava ero viikon ensimmäiseen kierrokseen.