Pienestä kii

Paluumatka oli tänään sellainen että näin vaihteeksi oikein mallisuorituksen kuorman sidonnasta. Oli näet varmaan vaan santsilautasesta kiinni että en olisi joutunut väistämään risteyksessä kuljetuksessa putoavaa kuormatraktoria. Jos tämän nyt joku ammattiautoilija joka tuota kyseistä John Deereä tänään kuljettaneen kuskin tuntee niin sanokaa sille ettei ne saatanan telat jäisellä lavalla sivusuuntaan pidä yhtään mitään. Opettele sitomaan kuormasi ettet tapa ketään tai tuhoa jonkun elinkeinoa.

Minä en ainakaan uskaltaisi lähteä ajamaan sitomaton työkone jäisellä lavalla kahdesta syystä. 1. on se että se voi pudotetessaan tappaa tai tuhota vaikka mitä 2. on tietysti se että se mitä virkavalta tekee moisen kuorman kohdatessaan.

Toki joku voi sokeasti luottaa kitkaan tai lavan muotoiluun, mutta jos koneenkuljetuslavettia ajaa ammattilainen niin kuorma pysyy kyydissä ja menee ehjänä perille.

Olin tänään ainakin tunnin liian aamuvirkku. Toisaalta olin aivan oikealla hetkellä työmaalla jälleen kerran ottamassa esiin valopylvään jalkaa.

Ihan ehjähän se oli, mutta vinossa. Ei kuitenkaan sen parkkipaikan vinoin, vaan toisen tolpan yläosa oli taipunut banaanille.

Muuten meni ok, mutta näköjään sillä parkkipaikalla ei parkkikiekolla ole mitään virkaa ja aika paskamaista yrittää ronkkia yhden pysäköintiruudun kokoisessa tilassa. Tokihan sen pystyi tekemään, mutta aikaa meni enemmän, eikä toivoakaan lajitella pintamaata erikseen tasamaalle.

Jotain mystista matkalla kuitenkin tapahtui, koska toinen takavalo pimeni tyystin.