Pinkkiin pukeutuva pieniruokainen

Ehkä olisi voinut leipomisen jälkeen mennä suoraan nukkumaan ja maistaa aamulla uuden palan herkullista mansikkapiirakkaa. Ei kuitenkaan vielä väsyttänyt, päivärytmi on sekaisin ja helvetin kuuma.

Millä sitä kuumuutta sitten helpottaa- no menemällä ulos tai ilmastoituun tilaan kuuntelemaan musiikkia- edellisenä yönä oli suolaiset niin pitkään uunissa että paikka oli mennyt kiinni kun pääsin ovelle asti. Oli ilahduttavaa huomata että paikalla oli selvästi toisistaan pitävän naisparin ohella muutakin silmänruokaa kuin naispuolinen henkilökunta. Oli mustavalkopallohametta, oli Aulangontietä lenkkireittinään käyttävä sporttikaunotar ja monta muuta vähintäänkin mukiinmenevää. Makunsa kullakin ja jollekin lyhyet hiukset, muutama tatuointi, lävistykset tai vaikkapa kukkaseppele kaulassa voi olla juurikin se tarvittava katalyytti halutun huomion saamiseksi.

Kaupassa taas satuin olemaan lähes ainoa kanssa asiakas ja niistä harvoista muista yksi oli pukeutunut melkein varpaankynsiä myöden pinkkiin. Mulla olisi ollut siihen asukokonaisuuteen sopiva pinkki perintökassi, mutta ei tietenkään mukana, eikä varsinkaan pestynä muutaman tuhannen työautossa lojutun kilometrin jäljiltä.

Tänään totesin että ehkä kirkkoon voisivat vanhemmat pukea rippikoulun käyneet tyttönsä hieman siveämmin. En nyt mitään burkhaa tarkoita vaan että sen verran hameeseen pituutta ettei pääkäytävään nähden poikittain istuessa ihan pikkuhousut näy ja taas toisaalta se yläosakin voisi peittää nännit myös yläpuolelta. Tällä kertaa pappi ei sentään saarnannut pelkästään synnistä, himosta ja siitä ettei ihmistä saa rangaista siitä mitä on kirjoitettu hiekkaan. Siinä olisi ollut viime viikon häihin kolmas morsiusneito ja neljäs olisi voinut olla yksi isosista. Tai niin päin että sen isosen ja yhden morsiusneidon kun olisi vaihtanut päikseen niin tuskin puoletkaan häävieraista olisi huomannut vaihtoa.

Ei olisi huomannut varmaan konfirmaatiolapsen äitikään, koska itku päästi valloileen jo seremonian puolivälissä ja suorastaan hävetti kun ei ollut tarjolla edes paperia. Autossa olisi ollut, mutta ei taskussa.

Juhlat on nyt sitten vähäksi aikaa juhlittu ja kävin vähän ajelemassa. Sattumalta terassilla istunut ilmeisesti neiti ihmetteli millä olen liikeellä kun asuna oli nahkatakki ja verkkarit. Vastaus oli helppo, koska kävin tarjoamassa Suzukia sijoitukseen reiluksi kahdeksi vuodeksi. Tuntuu vaan että liian monta rautaa on ihmisillä tulessa.

No niin, mutta siis olen ilmeisesti lahjakkaan näkymätön. Voin olla samassa tilassa lähes kolme tuntia ilman että minut havaitaan ja ilmeisesti pitäisi vaan joka kerta käydä juttelemassa. No mikäs siinä, mutta on kuitenkin paljon mukavempi esimerkiksi kertoa parikymppiselle kuorma-autokortilliselle naiselle että polkupyörän kanssa pysähtyminen toinen jalka suojatien viivalle täyttää mielestäni suojatiesäännön pysähtymisvelvoitteen. Eli niin kauan kun se jalka on siinä maassa, eikä hän aja pyörällään niin hän on jalankulkija ja kun on suojatiellä niin hänelle on annettava esteetön kulku ja se on esteetön vain silloin kun pysähdyn siihen suojatien eteen odottamaan.

Nainen ei siitä paljon hämääntynyt vaikka hänelle kerroinkin pysähtymiseni syyn- en tosin sitä että näytti varsin hyvältä.

Mutta siis terassille pysähtyminen johtui niin ikään näköhavainnosta. Havainto ei tällä kertaa ollut pelkät hiukset.