Sitten mieleni rohkaisin

Aikataulullisesti aamu oli täydellinen. Ehti herätä hieman ennen kelloa, syöda ja lastata kokolailla kaiken tarpeellisen kyytiin. Juuri kun olin kahden vaiheilla menisinkö katsomaan 2. 3. tai 4. työmaata soitettiin ykkösestä että pystyy jatkamaan.

Se umpeen ja täryllä niin maan perkeleesti kiinni. Jämät kyytiin ja täry lavalle. Sitten oli taas nälkä, kuten oikeastaan aina lounasaikaan on. Pari tuttua kaveria taapersi naapurikauppaan apetta hakemaan, mutta mielessä oli vähän muuta. Oli näet ainutlaatuinen tilaisuus käydä kadun toisella puolella vaikkei ollut oikeastaan mitään ostettavaa tällä kertaa.

Olin näet päättänyt, että minähän kysyn lähtisikö se parin kaupan päässä työskentelevä neiti, joka saa minut painamaan maksupäätteen vääriä nappuloita pelkällä katsellaan, syömään kadun toiselle puolelle. Tilaisuus oli sikäli ainutkertainen että ei ollut A sähköfirman B kunnossapitofirman ukkoja ja C samassa tienhoitokunnassa oleva naapurin tyttö ( joka on muuten ensimmäinen nainen jonka kanssa muistan koskaan tanssineeni) samasta rakennuksesta oli varmaankin maakunnassa puita mittaamassa ja D olin hommani tehnyt ja kävelyetäisyydellä.

Valitettavasti en saanut sen kauppakeskittymän mielestäni viehättävintä naista ruokaseurakseni, mutta ruokakasseja kantaneet tutut kaverit eivät suostuttelua kaivanneet.

Jälkiruokaan päästyäni sähköfirman legioona palasi ja onneksi en ollut nostanut kytkintä. Kyseinen tolppamali kun oli sellainen ettei sitä noin vain nostettukaan pystyyn, vaikka oli neljä ukkoa hikoilemassa. ilman valaisinta ja toisen valaisimen kiinnikettä olisi varmaan mennytkin. mutta noilla lisävermeillä painopiste menee niin valtavan kauas, ettei nostovoima kertakaikkiaan riittänyt käsipelillä.