Toinen päivä hiihtokeliä

Sinkkumiehen painajainen, pitkä automatka ja auto tuoksuu vastustamattomasti piparille. Kyseessä oli siis ammattikondiittorin takentaman noin 0.25 neliömetrisen piparkakkutalon viimeinen matka.

Ei yllättänyt että talo kärsi matkalla pari pientä kuljetusvauriota. Katosta putosi pala jo ostopaikassa ja lattiasta pieni pala autoillessa, siitäkin huolimatta että matkasi kondiittorin vanerialustalla.

Enteellisesti katosta murtunut palanen oli juurikin samanmallienen kuin määränpään talon suteen mennyt ikkuna. Oli siis mitoillaan, mutta ulkolasit ja ulkomaalit sisäpuolella. Se sentään tuli rahdilla perille. Ikkuna-asennusryhmä oli viime viikolla hommissa ja ovienkin piti tulla. Tänään aamullakaan niitä ovia ei vielä ollut tontilla vaikka ne oli lähteneet ihan ajallaan tehtaalta.

Ovet oli toimitettu ihan oikeaan aikaan ja periaatteessa GPS:n mukaan ihan oikeaan osoitteeseen. Kunta vaan oli väärä joten olivat noin 40 km päässä oikeasta osoitteesta ja tänään oli varmaan kiva kaivaa ne sieltä 20 cm hangesta, lastata ja viedä perille, puhumattakaan kootuista selityksistä.

Mikä on siis tarinan opetus: Jos pihaasi tuodaan jotain uutta rakennustarvetta ja kysellään että onko osoite oikea niin jos osoite on oikea niin tavarat vaan autosta alas ja jos ei kukaan kysele perään niin se oli sit jonkun muun moka. Tällä logiikalla meidänkin pihaan GPS opastuksella olisi tullut 1 1/2 omakotitalon tarvikkeet sekä laatoitusryhmä, 5 kasettilastillista soraa, pari taksia, muutama koiranpennunhakija. jne. Mutta ei ole silti tullut mieleen toimia kuten ilmeisesti tuolla oli toimittu että "jättäkää siiihen vaan".

Järkyttävän esimerkin kuulin autokaupasta. Oli nainen mennyt ostamaan tyttärelleen autoa. Auto oli ihan ok sisältä ja päältä, hintakin oli kohdallaan, mutta yksityinen myyjä (nainen) sanoin useampaan otteeseen: "Jättäkää tyttö tänne."

Olisi kai itsekin jotain vanhaa kevytmoottoripyörää myydessä pitänyt katsojalle todeta että viekää vaan pyörä, mutta jättäkää tyttö tänne. En tosin tiedä miten olisin pärjännyt vajaa parimetrisen lentopalloilijan kanssa, mutta olihan se nuori ja nätti. Puhumattakaan siitä ravintolakokkitytöstä joka älysi jättää pyörän ostamatta.

On tämä korpi sikäli ihmeelline paikka että silloin kun sitä vähiten odottaa niin puhelin soi, pääsee tekemään ajorataa. Sit vielä käy käsky syömään kahden nuoren viehättävän naisen seuraksi. No sen ruokailun kun saa onnellisesti käyntiin niin juuri silloin puhelin värähtää ja suloinen sokerileipuri ilmoittaa että piparitarjous on hyväksytty. Ei siis paljon harmittanut kun yksi kaveri oli rakkaan VR:n mokan vuoksi mennyt väärään junaan. Aika legendaarista sikäli kun minulle 2 vuotta sitten Prahassa väitettiin ettei raiteilla voi eksyä. Näköjään siihen pystyy muutkin kuin minä. Täytyy puolustuksekseni todeta että Prahassa on niitä raitiovaunuja joissa on näyttötaulu ja toimivat kuulutuslaitteet ja niitä joissa on rätinää ja suhinaa tuottava äänentoistolaite. Ajoin siis pysäkistä ohi kun en yhtään saanut selvää mitä kuulutuksessa yritettiin sanoa.