Tuulituhoja

Kävin pitkästä aikaa katsomassa kaveriani. Hänen hevostallistaan oli joskus marraskuun myrskytuulilla repeytynyt muutama kattopelti. Jos katto olisi loivempi ja oma kunto hieman vähemmän tukkoinen saattaisin hyvinkin olla korjaamassa sitä tuhoa vaikkapa huomenna. Se on kuitenkin mielestäni nosturihomma, koska katto on 5,7 - 10 metriä korkealla, eikä ainakaan minulla ole tarpeita rakentaan sellaiseen paikkaan, niin viettäville seinustoille ja noihin korkeuksiin mitään telineitä.

Katon ovat kuulemma aikoinaan pistäneet pystyyn venäläiset ja alla on vielä kohtuukuntoinen pärekatto toimittamassa aluskatteen virkaa.

Kotona aloin sitten ihmetellä kuinka sellainen kuuden tuuman nauloilla lyöty ristikkäisrimoitus nousee peltien mukana ja avautuu kuin säilykepurkki. Mitään muuta en keksinyt kuin sen että reunalla ei ole nurkkapeltiä. Niin pärekaton ja pellin väliin jää mukava pieni rako josta sopivalla tuulella syntyy peltiin nostetta.

Toinen aisia mikä ei keksimistä tarvinnut oli kyseisen vanhan rakennuksen päädyn painuminen. Pellit on sen edellisen uusimisen yhteydessä ruuvattu rimoihin kiinni. Jos painuminen on tapahtunut sen pellityksen jälkeen pelti on pysynyt kiinni rimoissa ja naulojen kärjet pärekaton alla olevassa laudoituksessa. Pärekerros ei sentään mitään pumpulia ole, mutta lujuus kahden suoraan toisiinsa naulatun laudan liitoksen lujuus leikkausvoimaa vastaan on ihan eri luokkaan kuin että väliin tungetaan muutama kerros päreitä ja ehkä vielä vähän ilmaakin.

Silloin myrskytuulen tullessa pärekaton alla on ollut kiini enää vähän naulojen kärkiä.