Elokuvat

Huomenna todelliset musiikkityöläiset saavat palkintonsa, kun Helsingin Nosturissa jaetaan kunniaa vuoden parhaista musiikkisuorituksista eli Femmat.

Aikoinaan Emma-palkintojenjakotilaisuuden varjogaalasta vuonna 2004 käynnistynyt Femma on erinomainen ja kiehtova konsepti. Jo musiikkipalkinnon slogankin sen kertoo sen, että tavoitteena ei ole uida valtavirtaan, vaan vastavirtaan: "Vaikkei artisti ei ole myynyt kybällä, voidaan se silti palkita femmalla". Juuri näin, Suomi on täynnä mainiota musiikkia, joka ei koskaan pääse kultalevymyynteihin, mutta ansaitsee silti vähintään hatunnoston tai yläfemman.

Jos Emma-gaala on tylsähkö, joka vuosi samalla kaavalla etenevä mainstream-artistien palkitsemistilaisuus, Femma-gaala yllättää jo pelkästään palkintokategorioillaan. Tänä vuonna palkitaan muun muassa seuraavissa kategorioissa: LUUKKU-Femma, KEHITTYVIEN MAAKUNTIEN-Femma ja KESKUSTELUNAVAAJA-Femma. Aiempina vuosina on jaettu PIKAVIPPI-femmaa, SYRJÄHYPPY-Femmaa ja POSITIIVINEN TAIDEPASKA-Femmaa. Lisäksi Femma-gaalaa seuraamalla pääsee helposti selville siitä, mitä bubbling under/ug -skenessä todella tapahtuu.

Ja tiesitkö muuten, että Femma-gaalan alkuperäinen on lähtenyt Wallu Valpion päästä. Alkoholi ei siis tuhoakaan jokaista aivosolua. MOT.

Femma-gaala, OP:L Bastards, I Was a Teenage Satan Worshipper ja Jesse Helsingin Nosturissa 12.2. klo 20 alkaen.
http://www.femmagaala.fi/

Aloittelin tässä kuluvalla viikolla Mass Effect 2:n pelaamisen. Jos pelisarja ei ole tuttu, se on Biowaren scifi-roolipeliseikkailuviritys, jossa galaktisessa yhteisössä sattuu ja tapahtuu kurjia, ja pelaajan ohjastama sankari tovereineen käärii hihansa ja ryhtyy toimeen.

[video]jLhptv1yYMU[/video]

Sarjan edellinen peli oli lukuisista puutteistaan huolimatta hillittömän hyvä, ja jatko-osa tuntuu alustavan kuuden tunnin perusteella siltä, että vikoihin on puututtu ja hyviä osia on parannettu entisestään -- ja kun kerran olen ammatiltani käsikirjoittaja, pelin tarina ja dialogi ovat tietenkin asioita, jotka kiinnostavat minua erityisesti. Kukaan tuskin voi kiistää sitä, että pelien parissa Biowarella ollaan tämän osaamisen kärkikastissa. Se ei sinänsä ole vaikeaa, sillä monessa pelissä käsikirjoitus on valitettavan usein lapsipuolen asemassa -- se on se välttämätön paha, jonka avulla saadaan jokin tekosyy sille, miksi ammutaan ihan vitusti ja pelin puolivälissä kuljetaan laavan välissä.

Mutta Biowarella tehdään toisin: siellä ymmärretään, että tällaisessa hahmovetoisessa pelissä ei ole mitään, jos ei ole hyvää käsikirjoitusta. Vaikka pelin toimintaosuudet ovatkin ihan hauskoja, itse huomaan aina odottavani seuraavaa tilaisuutta päästä juttelemaan. Pelin päähenkilö on aina komentaja Shepard, mutta se, minkälainen mies -- tai nainen -- Shepard on, riippuu pitkälti pelaajasta.

Erityisen kiehtovia ovat Shepardin ihmissuhteet: pelissä on kymmeniä sivuhahmoja, joille Shepard on eräänlainen kiintopiste -- esimies, ystävä, rakastaja ja/tai välttämätön paha, esimerkiksi -- ja se, miten Shepard kohtelee heitä vaikuttaa suuresti siihen, miten nämä ihmissuhteet kehittyvät. Kyse ei siis ole vain avaruusoopperasta, vaan etenkin avaruussaippuaoopperasta. Ja se on yksinkertaisesti kiehtovaa -- vitut Ridgestä ja Salkkareista, sillä laskelmoidusti loppumattomalla ja läpeensä muovisella luiskaotsaisella skeidalla ei ole mitään tekemistä inhimillisten tunteiden kanssa. Vaan annas olla, kun pelin alussa törmään ensimmäiseen edellisestä pelistä tuttuun hahmoon ja aletaan vaihtaa kuulumisia? Se on kuin tulisi kotiin pitkän poissaolon jälkeen.

Minusta erityisen mielenkiintoista on se, ettei pelissä oikein oteta kantaa siihen, onko Shepard hyvä vai paha. Perinteisestihän peleissä on usein hyvin mustavalkoisia moraalisia valintoja, mutta ne ovat yleensä naurettavan ylilyötyjä -- "pelasta mummo hädästä, tai potkaise se syvemmälle hissikuiluun". Sitä voi yleensä olla pyhimys tai täysi mulkku. Shepardin kanssa liikutaan vähän toisella sektorilla: pelaaja voi olla jalo tai häikäilemätön.

Se on paljon mielenkiintoisempi jako, sillä se ei oikeastaan ota lainkaan kantaa siihen, onko pelaaja hyvällä asialla vai ei, mutta se määrittelee ne metodit, joita pelaaja käyttää toimissaan. Niinpä pelaaja voi helposti itse mieltää hahmonsa puhtaaksi hyvikseksi ja silti sortua hyvin luontevasti "pahisteluun" vain siksi, että monessa tilanteessa kusipää ei yksinkertaisesti välitä, mutta todella hyvä ihminen suuttuisi ja toimisi -- vaikka sitten häikäilemättömästikin. On yksinkertaisesti kivaa pelata peliä, joka ei koko ajan aliarvioi pelaajaa.

Oscar-ehdokkuudet julistettiin parisen päivää sitten, mutta mitäpä siitä? Eipä juuri mitään. Oscareilla ei ole mitään tekemistä vuoden parhaimpien elokuvien kanssa. Palkintojen jakaminen on politiikka ja markkinointia. Toisinaan joku saa pystin siksi, että nyt on hänen vuoronsa.

Eikä tässä mitään. Eivät nämä faktat Oscareiden arvoa vähennä. Kyseessä on hieno perinne, jonka mielelläni näkisin itsekin livenä gaalan kohtuuttomasta pituudesta huolimatta. Tämä tosin on mahdotonta siksi, että en pysy yöllä mitenkään hereillä.

Razzie-palkinnot kiinnostavat Oscareita enemmän. Razziet (www.razzies.com) jaetaan vuoden huonoimmille elokuville ja näyttelijöille. Tai näin ainakin yleensä sanotaan. Parempi olisi puhua alisuoriutujista: lopputulos ei ole ollut lähelläkään sitä, mitä näyttelijältä ja elokuvan tekijöiltä olisi lupa odottaa.

Steve Martin on ehdolla Vaalenpunainen pantteri 2:sta, joka on surkea elokuva. Martin kuitenkaan silti tuskin on vuoden huonoin näyttelijä tai huonoin koomikko. Siinä paskaläjässä ei olisi voinut loistaa kukaan. Jeesus itse pääroolissa ei olisi voinut pelastaa tätä elokuvaa. Martin veti rutiiniesityksen, koska pystyi tekemään niin usean miljoonan tilin. Helppoa rahaa. Olisitko sinä kieltäytynyt miljoonista siksi, että lopputulos ei ehkä olekaan kovin hyvä? En minäkään.

Sen sijaan Vaaleanpunainen pantteri 2:n taustajoukkoja kokonaisuudessaan olisi voinut syyttää välinpitämättömyydestä, yrityksen puutteesta ja kyynisyydestä. "Kun edellinen osa tuotti X dollaria, niin jatko-osa tuottaa tilastojen mukaan voittoa, mikäli se tehdään Y dollarilla. Mistään muusta meidän ei tarvitse huolestua, kaikkein vähiten käsikirjoituksesta."

Eniten Razzie-ehdokkuuksia ovat keränneet Transformers: Kaatuneiden kosto, Land of the Lost ja G.I. Joe. Land of the Lost oli taloudellinen floppi, mutta siinä sentään edes yritettiin tehdä jotain massasta poikkeavaa. Suuri yleisö ei campista kuitenkaan innostunut. Enkä innostunut minäkään. Pitäisin kuitenkin Land of the Lostia enemmän mielenkiintoisena epäonnistumisena kuin huippusurkeana elokuvana.

G.I. Joe ei ollut missään nimessä mielenkiintoinen, mutta sekin oli rehti kahden tähden elokuva. Nippanappa. Kiitos vauhdin ja tehosteiden, eli kyse on puhtaasti teknisestä suorituksesta. Homma meni pieleen, mutta ei nyt mitenkään katastrofaalisesti. Sattuuhan näitä paremmissakin piireissä ja pari muuta klisettä.

Sen sijaan Trasformers: Kaatuneiden kosto oli loukkaus katsojia kohtaan. Se ei ollut enää vain huono elokuva, se oli suoranaista vittuilua. Kaksi ja puoli tuntia erikoistehosteita, eikä mitään muuta. Mikä pahinta, huijaus meni läpi. Elokuvasta tuli suurmenestys! Siksi olisi hyvä perustaa yksi uusi Razzie-kategoria: typerimmän yleisön palkinto. Pystin jakavat kollektiivisesti kaikki Transformers II:een omalla rahalla menneet.

Itse asiassa kaikki muutkin Razziet voisi antaa Transformersille, myös ne, joista se ei ole edes ehdolla. Trannies, Too oli ehdottomasti vuoden huonoin elokuva. Huonoimman miesnäyttelijän palkinnon voisi antaa vaikka niille rodullisia stereotypioita edustaneille roboteille. Huonoin naisnäyttelijä oli Megan Fox, joka näytteli pelkästään tissejään. Tästä tosin saamme syyttää ohjaaja Michael Baytä. Enkä minä nyt valtavasti voi valittaa. Ilman niitä tissejä elokuvassa ei olisi ollut mikään nähtävää.

Bay saisi tietenkin myös huonoimman ohjaajan tittelin. Ajatella, että meillä on tässä toimintaelokuvaspesialisti, joka ei osaa ohjata toimintakohtauksia. Käytössä on valtavat summat rahaa, eikä taisteluista saa selvää edes siitä, ketkä siinä taistelevat ja kuka on pahis ja kuka hyvis. Mitä action-ohjaamiseen tulee, pelkässä James Cameronin esinahassa on enemmän kyvykkyyttä kuin koko Bay-pellessä. Tämä pätee myös siinä tapauksessa, että Cameronilla ei esinahkaa syystä tai toisesta enää ole.

Uusi Transformers sai minut masentumaan ja kaivoi esiin sisäisen kyynikkoni. Jos tällainen sianoksennus menee läpi maksavien katsojien parissa, niin ehkä emme ole ansainneet elokuvia lainkaan. Ehkä meidän pitäisi mieluummin ottaa nyrkkiä perseeseen, ilman liukuvoidetta. Se kun sattuu vähemmän kuin Kaatuneiden kosto.

Eilen oli Los Angelesissa monta onnellista uuden gramofonipystin omistajaa, kun vuosittaiset musiikkialan Oscarit, Grammy-palkinnot menivät jakoon.

Media on suitsuttanut gaalan jälkeen naisten esiinmarssia, eikä turhaan. Beyoncé teki naisartistien historiaa pokkaamalla kerralla peräti kuusi pystiä. Eikä 20-vuotias countrypoppari Taylor Swift kauaksi jäänyt neljällä voitollaan. Naisten menestystä siivittivät myös Lady Gagan ja Rihannan kahdet palkinnot.

Mutta vaikkei Taylor Swift eniten palkintoja saanutkaan, niin hän on näistä naisista mielenkiintoisin tapaus, sillä mimmin ura on kestänyt vasta neljä vuotta ja siinä ajassa hän on muun muassa noussut musiikkibisneksen historiassa kaikkien aikojen digimyyntitilastojen kärkeen lähes 25 miljoonan digitaalisen biisin myynnillään.

Lisäksi Swift oli USA:n myydyin artisti vuonna 2008 (vaivaiset neljä miljoonaa levyä) ja hänen viimeisin levynsä Fearless notkui Billboard 200 -listan kärjessä huimat 11 viikkoa. Viimeksi moinen on tapahtunut ihme on tapahtunut vuonna 2000.

Jottei nuorella naisella ihan kusahda kusi kupoliin, niin täytyy muistuttaa, että 11 viikon kärkipositiosta on vielä pitkä matka Billboardin all time -kärkisijoille.

Esimerkiksi kaikkien aikojen ykkösviikkojen hopeasijasta pitää kiinni Grammy-gaalassakin ansaittua huomiota saaneen popin kuninkaan, Michael Jacksonin, Thriller-levy 37 listaykkösviikollaan.

Mutta mikäs kärjessä viipeltää? Kyllä se taitaa olla West Side Storyn soundtrack, joka hallitsi Billboardia peräti 54 viikkoa 1960-luvun alussa. Sitä ennätystä ei hevillä rikota.

Lisää Grammya täältä:

http://www.youtube.com/thegrammys