Jos menee Ystadin kaupungin kotisivuille (www.ystad.se) ei välttämättä ole enää kovinkaan selvää seikkaileeko elokuvassa vai todellisuudessa. Ystad, omien sanojensa mukaan on Henning Mankellin kuvitteellisen dekkarin Kurt Wallanderin kotikaupunki. Sivustolla on nähtävissä postiluukku jossa lukee sukunimi: Wallander. Sen lisäksi hehkutetaan Ystadin 2004 avattuja elokuvastudioita ja Ruotsin vanhinta elokuvateatteria, Scalaa joka sijaitsee täällä. Ystad on Ruotsin elokuvapääkaupunki.
Siellä elämä on kuin leffaa.
Sivuilta ei kuitenkaan löydy mainintaa Kimmosta, Leenasta, Helmistä ja Veikosta, suomalaisista maahanmuuttajista. He saapuvat Pernilla Augustin uudessa elokuvassa Sovinto Ystadiin, Fridhem-nimiseen lähiöön. Tarina sijoittuu 1970-luvulle ja suomalaiset ovat kuin peilikuva 1990-luvun maahanmuuttajista Kontulassa.Erona on, että sinivalkoiset maahanmuuttajat ovat viinanhimoisia kristittyjä, mikään ei estä heitä ryyppäämästä itseään hengiltä. Elokuva perustuu Susanna Alakosken romaaniin jossa suomalaismiehet palaavat viinakaupasta polkupyörän sarvet raskaina Vino Tintosta: Fridhemin lähiö tunnetaan kansan parissa Sikalana. Olen pettynyt ettei tätä lähiön lempinimeä ole säilytetty elokuvaversion käännöksessä. Ehkä elokuvilla on taipumus olla aina vähän älyllisesti lällympiä. Sovinnolla ilmeisesti viitataan ajatukseen että tarinan Leena (Noomi Rapace) antaa lopussa anteeksi isälle ja äidille että nämä ovat molemmat juoppoja ja pilanneet hänen elämänsä.
(Kuva: Nordisk Film)
Tietenkään Sikaloita ei mainita Ystadin sivuilla. "Tyvärr fick du inga träffar på det du sökte" kertoo Ystad.se:n hakukone. Sovinnon suomalaisille maahanmuuttajille kaikki näyttäytyy kuitenkin parempana. Nimensä mukaisesti paikka on lupaus vapaudesta. Leenalle jopa ruotsalaisten naisten vartalot ovat suomalaisia parempia. Alakosken romaanissa Leena näkee naapurin ruotsittaren, Karinin alasti kylvyssä. Kotona hän vertaa Karinin ja äitinsä vartaloa: "Saisinko minä tuollaiset rinnat. Ja tuollaisen mahan. Ja tuollaiset reidet. Halusin mieluummin näyttää samanlaiselta kuin Karin" hän toteaa.
Elokuvassa korostuu erilaisten huippumodernien vapauttavien vempainten rooli. Ruotsissa on kaikkea. Kylpyamme. Peilikaappi. Appelsiineja. Kuuma vesi. Elämä on kuin elokuvaa. Kukat isompia. Lattiassa on parketti. Kraanasta tulee kuumaa vettä. Taivas on isompi kuin Suomessa. Suomi on paska paikka. Ruotsi on paras paikka. Elokuvassa Suomi on Ruotsin pikkuveli joka haisee paskalle. Ruotsi haisee kirsikoille ja syreeneille.
Ystadin kaupungin kotisivuilla ei myöskään puhuta miljoonaohjelmasta. Se oli demareiden cool yritys luoda parempi maailma. Vuosien 1965-1974 välillä Ruotsiin kohosi miljoona asuntoa.Kas näin cooleja niistä tuli. Fridhem tai siis Sikala oli yksi näistä uusista uljaista miljoonalähiöistä.
Näiden mökkien oli määrä muuttaa Ruotsi böndelandiasta joksikin urbaaniksi. Kaikista oli määrä tulla tyytyväisiä. Ongelma oli, ruotsalaisen leffakriitikko Dan Hallemarin mukaan, että nämä miljoona-asunnot itseasiassa eivät onnistuneet tavoittelemassaan idyllissä. Ne olivat liian toistensa näköisiä. Sen sijaan että ihmiset olisivat halunneet asua vuokralla he tahtoivatkin omistaa asunnon. Maailma jakautui omistajiin ja vuokralaisiin. Sovinto on eräänlainen tyytymättömyyden kuvaus. Sosiaalidemokratian ainoa seuraus on että se tekee meistä juoppoja.
Miljoonakämpät onnistuivat synnyttämään korkeintaan epämukavuusalueella liikkuvaa viihdettä jota voi katsoa valkokankaalta tai lukea Susanna Alakosken Sikalat-romaanista.