Kun puhutaan videopelien osaamisesta, tarkoitetaan yleensä puhtaasti kykyä käsitellä pelin ohjaamiseen tarvittavia vehkeitä, olipa kyseessä sitten peliohjain tai näppäimistö. Oikeasti pelien pelaamiseen ja ymmärtämiseen vaaditaan kuitenkin sellaisia hiljaisia taitoja, joista monet pelaajatkaan eivät ole ollenkaan tietoisia.
Itse asiassa hyvän vertauksen tähän löytää ihan perinteisestä penkkiurheilusta: en esimerkiksi itse tajua lätkästä mitään. Kesti aika pitkään hyväksyä, että tämä ymmärryksen puute johtuu etupäässä siitä, etten yksinkertaisesti osaa lainkaan katsoa sitä. Toki sisäistän sen perusteet — kiekko yritetään viedä maaliin mailoilla — mutta en vieläkään muista suoralta kädeltä, mikä helvetti on paitsio.
Oleellisempaa on kuitenkin se, etten [i]osaa[/i] katsoa lätkää. Siihen tarvitaan erityistä harjaantumista, jota lätkäfaneilta löytyy, vaikkeivät he sitä välttämättä erityiseksi taidoksi tiedostakaan. Pelin tapahtumien seuraaminen ja sisäistäminen on itse asiassa aika vaikeaa. Huipputason pelaajat tekevät jatkuvasti todella taitavia suorituksia, mutta jos katsoja ei ole perehtynyt lätkään tarpeeksi, hyvää pelinrakennusta ei erota huonosta — puhumattakaan siitä, että oikeasti ehtisi nähdä, mitä yksittäiset pelaajat todella tekevät nopeatempoisessa pelissä. Ummikon mielestä jäällä on vain kaoottista kuhinaa, eikä katsoja välttämättä edes näe, missä kiekko milloinkin menee. Tämän oppiminen ei sinänsä ole vaikeaa, mutta se vaatii treeniä — pitäisi ihan oikeasti seurata lätkää ja olla kiinnostunut siitä. Jos niin ei tee, peliä seuraa vain pinnallisimmalla tasolla — missä kaukalon päädyssä kiekko on ja kumpi puoli teki maalin.
Sama pätee tietenkin myös videopeleihin: jos ei tiedä, mitä pitäisi katsoa ja miten, nopeatempoisen pelin katsominen vierestä on hyvin hämmentävää. Ei se ongelma ole siinä, että mummu on niin vanha, ettei voi tajuta mistään mitään, vaan siinä, ettei mummulla ole mitään viitekehystä sen asian ymmärtämiseen. (Lisäksi pitäisi tietenkin myös olla edes vähän kiinnostunut aiheesta, koska se on luonnollisesti oppimisen perusedellytys.)
Harjaantumattomalle silmälle useiden pelien tapahtumat näyttävät hämmentävältä vilinältä. Sen sijaan harjaantunut pelaaja osaa parin sekunnin vilkaisulla päätellä näkemänsä perusteella pelistä tiettyjä asioita, vaikkei välttämättä sitä erityisesti tiedostakaan – ”tuossa voi varmaan kiivetä, tuolta tulee vihollisia, noita varmaan kannattaa kerätä, tässä kentässä on tarkoitus kulkea tuohon suuntaan”.
Tästä päästäänkin monelle tuttuun tilanteeseen: seurassa on aloitteleva pelaaja, joka nappaa peliohjaimen kouraansa. Tyypillisesti hän käyttää alussa paljon aikaa siihen, että yrittää juttuja, jotka selvästikään eivät onnistu – kokenut pelaaja näkee heti, ettei tuo ole mahdollista tällaisessa pelissä. Sen katselu voi tuntua turhauttavalta, mutta se on kaikin puolin tyhmä ja väärä reaktio! Siitä pitäisi innostua. Se on kuin katsoisi vauvan ensimmäisiä askeleita.