Kohtapuoleen elokuvateattereihin saapuva Hölmö hullu rakkaus vaikutti niin typerältä elokuvalta, että päätin käydä katsomassa sen Maximin pressinäytöksessä. Tunsin syyllisyyttä istuessani mukavalla punaisella plyyshillä, koska valitsin tällaisen mainstream-komedian, enkä ensimmäistä suomenruotsalaista perhe-elokuvaa, Iiristä joka alkoi heti HHR:n jälkeen. Sinne Iiriksen näytökseen näytti virtaavan paljon toimittajia monista isoista lehdistä. Näyttää siltä että Iiris kannattaa kyllä mennä katsomaan. Siinä on mukana suomenruotsalainen näyttelijä-ohjaaja Tobias Zilliacus, joka ilmoitti äskettäin lehdessä että kauheinta mitä hänelle voisi tapahtua olisi köyhtyminen.
En odottanut siis mitään, mutta kas, HHR oli kuin sen melko ärsyttävä roolihahmo, Jacobia esittävä Ryan Gosling joka antaa elokuvassa litsareita kilteille perheenisille.
Ryanilla on mahtava leuka, ja HHR:ssä Ryanin hahmo on isoleukainen pick-up artisti tai ammattiviettelijä, joka opettaa perheenisälle kuinka naisia pokataan. Kun Jacob tekee aloituksen hän ei kerro mitään itsestään tai duuneistaan, ja jos tyttö alkaa kertoa omaa cv:tään, Jacob käskee pitämään päänsä kiinni, ja kertomaan jotain joka pitää hänet hereillä.
Hölmö hullu rakkaus tekee kaikkensa pitääkseen meidät hereillä. Se onnistuu paljolti, koska Ryan Gosling on monessa mielessä ärsyttävintä mitä valkokangas on tarjonnut vähään aikaan. Se on lähellä epäonnistumista ollessaan ärsyttävän hetero. Hahmot punoutuvat juoneen kuin Shakepearen komediassa. Mutta toisin kuin 1600-luvun Lontoossa, tässä elokuvassa pikkupojat eivät näyttele naisia. Gosling ei tapa ketään, eikä elokuvassa nähdä yhtäkään tuliasetta. Hän on yksinkertaisesti rikas, hänen ei tarvitse tehdä töitä, ja hän saa kaikki naiset. Ryanin hahmo viljelee jatkuvasti sanaa ”game” mikä tarkoittaa että Ryanin Jacob on tutustunut Neil Straussin vuonna 2005 ilmestyneeseen kirjaan The Game jossa toimittaja soluttautuu ammattiviettelijöiden kerhoon.
Strauss on kuin HHR:n kiltti isi jota esittää Steve Carell. Kun isi saa kuulla että äiti käy panemassa työkaveriaan hän ottaa eron. Sitten hän Jacobin johdolla oppii iskuetiketin ja loppu on kuin Karate Kidistä.
Tässä vaiheessa katsoja on hieman peloissaan, yrittääkö tämä elokuva todella myydä uudessa paketissa sankarillisen kuvan panomiehestä miehen mittana? Onneksi väkäleukainen Gosling on toisinaan niin kaukana tästä ideaalista että katsojan on pakko huokaista helpotuksesta ja hykerrellä. Ei se paneminen niin rattoisaa olekaan! Hah hah haa!
Elokuva ei ehkä olekaan mitään pane-propagandaa. Lopussa kiitos seisoo, Gosling päätyy vakituiseen suhteeseen-isin tyttären kanssa. Katsoja voi ottaa teatterista lähtiessään iisisti, mennessään kotiin vakituiseen suhteeseen.
Kyllähän se on aina kivempaa kuin se jatkuva urheiluautolla ajelu ja ne jatkuvasti soittelevat yhdeksän panokaveria.