Jos tarkkailee ympäristöä siinä uskossa että seksi määrittää kaikkea, yksilöt voi helposti lokeroida vartalon perusteella, haluttaviksi, inhottaviksi, hampaattomiksi, homoiksi, lesboiksi tai heteroiksi. Siitä, että tämä pätee myös elokuviin on todisteena Pedro Almodóvarin uusin elokuva.
Katsoessani naisia kadulla en hallitse silmieni liikkeitä, niihin (silmämuniini) tarttuu jotain moukkamaista. Saamani moitteet asian tiimoilta muistuttavat ainakin kahdesta asiasta. Katsomiseen liittyy mielihyvää. Toiseksi, katsomiseen liittyy mielipahaa. Jälkimmäinen seikka johtuu siitä, että katsomista täytyy aina vähän rajoittaa. Emme saa katsoa mitä tahdomme. Emme ole omien silmiemme suhteen herroja tai rouvia, vaikka joskus erehdymme niin luulemaan. Tällä on seurauksensa elokuvien katselun suhteen. Koska silmämme ovat sidotut näkymättömään silmäetikettiin, katsomme elokuvia erityisellä riemulla, nautimme hetkellisesti vapaan katsomisen iloista. Elokuvaa katsoessamme silmämme saavat lomaa sivistyneestä silmäetiketistä johon ne ovat todellisuudessa sidotut. Elokuvissa me katselemme pääosin toisia kaltaisiamme; ihmisiä, naisia, miehiä. Ja mikä parasta, kukaan ei katso meitä. Yleisöön takaisin katsominen on kielletty.
Katseessa ottaa yksi katsomistapa helposti ylivallan. Jos tarkkailee ympäristöä siinä uskossa että talous määrittää kaikkea, yksilöt voi helposti lokeroida rahapussin paksuuden perusteella.Monet ovat olleet pettyneitä Pedro Almodóvarin tapaan esittää sukupuolta. Kommentaattorit ovat maininneet ohjaajan olevan gay, ja että Matkarakastajien trailerissakin vilahteleva gaykolmikko on jotenkin ikävällä tavalla stereotyyppinen. Myös elokuvan juonen sanotaan jollain koomisella tavalla muistuttavan halpahintaisia lentokenttäelokuvia. Koko leffan toiminta sijoittuu yhden matkan ajaksi lentokoneeseen. Tärkeintä on matka, ei päämäärä! Näiden huomautusten jälkeen kommentoijat toteavat, että elokuva on lattea. Esimerkiksi The New York Timesin kriitikko huomauttaa, ettei elokuva todellakaan ole ansainnut englantilaisen nimensä I’m So Excited! huutomerkkiä!
Satiiri on sukua ironialle; molemmat perustuvat todennäköisyyteen, että on joku joka ei tajua mitä todella sanotaan. Satiirin kohde, joka ei ymmärrä olevansa satiirin kohde, voi olla todiste siitä että satiiri on epäonnistunut. Mutta se voi olla myös esimerkki siitä että yleisöltä puuttuu välineitä ymmärtää satiiria. Sitä paitsi satiiri tekee parhaillaan hiukan kipeää, se pakottaa itsetutkiskeluun. Juuri tästä mahdollisuudesta brittiläinen elokuvakriitikko Mark Kermode puhuu Matkarakastajien kohdalle. On todennäköistä että elokuvan seksuaalinen sisältö on vain savuverho. Kyseessä on satiiri yhteiskunnasta joka suunnanpuutteessaan nostaa etualalle sukupuolen ja siihen liittyvät jännitteet. Se että homokolmikko viihdyttää elokuvassa, muttei onnistu viihdyttämään katsojia, on oireellista.