Koirat haukkuu, karavaani kulkee

Palatakseni vielä hiljattain mainitsemani Modern Warfare 2:n pariin: huomasin, että pelin pc-versio on valmistajansa mukaan myynyt jo ensimmäisellä viikolla paremmin kuin edellisen osan pc-versio.

Pc-pelimyynti on jo pitkään ollut kriisissä, ja merkittävin yksittäinen syy on piratismi. Se on sinänsä nurinkurista, että konekanta on paljon suurempi kuin millään pelikonsolilla, joten potentiaalisia asiakkaita on paljon enemmän, mutta kun pelin kuin pelin saa helposti ilmaiseksi netistä, kynnys ostaa se rahalla kaupasta on monelle varsin korkea. (En nyt aio tässä välissä tarttua piratismiin sen tarkemmin, kunhan pohjustelen varsinaista asiaani.)

Tässä tapauksessa peli kuitenkin on ilmeisesti myynyt ihan mukavasti. Se on sikäli huvittavaa, että ennen pelin julkaisua pc-pelaajien parissa nousi erityisen suuri poru ja valitus, koska... no, äh, se ei ole kovin mielenkiintoista; oleellista on, ettei peli tee tiettyjä verkkopelijuttuja sillä tavalla, johon pelaajat ovat tottuneet. Asiaa protestoitiin boikottiuhkauksilla ja yli 220 000 nimeä sisältävän addressin voimalla. Kyseessä oli siis asia, joka ihan oikeasti vitutti ihmisiä.

Mutta se ei kuitenkaan näy myynnissä, ja tämä alleviivaa hyvin internet-keskustelujen luonnetta: se, että joku valittaa jostain suureen ääneen ja saa kannatusta ei automaattisesti tarkoita sitä, että kyseessä olisi sellainen asia, jolla olisi todellista merkitystä esimerkiksi kyseisen tuotteen myynnin kannalta.

Netissä puheet saavat paljon enemmän painoarvoa ihan vain siksi, että siinä missä kavereiden parissa tehty hölmö heitto katoaa eetteriin, jossain keskusteluryhmässä se jää paikalleen kaikkien nähtäville provosoimaan lisää keskustelua. Sen sanoja löytää itsensä helposti tilanteesta, jossa puolustaa aiempia puheitaan suu vaahdossa, vaikka se ei sanomishetkellä ollutkaan oikeasti mikään vahva ja harkittu mielipide. Toinen vaihtoehto olisi myöntää puhuneensa hölmöjä, ja sehän ei nyt vain käy.

Lopulta kuitenkin mennään sinne kauppaan ostamaan se peli ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, koska se länkytys ei lopulta kuitenkaan edusta omaa kantaa, tai ainakaan asia ei ole niin haudanvakava, kun äkillisessä kiukunpuuskassa tuli sanottua. Ylipäätänsä netissä ihmiset ovat kovia tempautumaan mukaan -- varsinkin, jos jostain voi valittaa. Yleensä tähän liittyy joko täydellinen tietämättömyys asiaan liittyvistä käytännön seikoista tai siitä, miten maailma ylipäätänsä toimii.

Synkkä tosiasia on, että kommentointikynnys laskee suunnilleen samaa tahtia kuin älykkyys, joten yleensä on todennäköisempää, että kommentin jättää joku mouhottava lihapää kuin henkilö, joka on esimerkiksi miettinyt asiaa etukäteen. Oikeasti fiksut ihmiset eivät yksinkertaisesti koe tarpeelliseksi aloittaa huutamista heti, kun jokin osuu siihen kiukkurefleksiin, vaan he ovat kiinnostuneita esimerkiksi siitä, näyttävätkö he ääliöiltä, jos eivät tiedäkään, mistä puhuvat. Kyse ei edes ole siitä, voidaanko heidät tunnistaa vastauksestaan, vaan siitä, että siinä missä idiootti ei välitä, skarppi ihminen yrittää välttää mokailua. (Minun tekstejäni tietenkin kommentoivat vain älykkäät ihmiset. Fakta.)

Nämä ilmiöt kukkivat usein voimakkaimmin aktiivisissa harrastaja- ja fanipiireissä, joissa kaikkeen suhtaudutaan hyvin vakavasti – eli pelintekijöiden tapauksessa juuri siellä kohdeyleisön keskustassa. Asiaa mutkistaa kuitenkin se, että usein kimpaantuneiden osapuolien motiivit eivät ole aivan selkeitä: tässäkin tapauksessa tämä asia oli selvästi monelle vain yksi taistelu loputtomassa pc-pelaamisen ja konsolipelaamisen välisessä sodassa. Sitä käydään etupäässä osallistujien päiden sisällä, mutta valitettavasti se vuotaa usein internetiin muiden kiusaksi.

Mutta se, että tempaudutaan mukaan huutokuoroon ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että asia olisi valittajalle oikeasti tärkeä. Niinpä näistäkin protestoijista merkittävä osa hankki pelin heti sen ilmestyessä, vaikka tarkoitus oli boikotoida. Se nettinärkästys ei sitten kuitenkaan riittänyt siihen, että ihan oikeasti jätettäisiin väliin se peli, jota kaikki muutkin pelaavat. Kuten elämässä ylipäätänsäkin, puheiden ja tekojen välillä on melkoinen kuilu.

Tällaisessa ympäristössä ajatus asiakaspalautteesta on aika hankala: toisaalta niitä kuluttajia pitäisi tietenkin kuunnella, mutta on hyvin vaikea tietää etukäteen, mitkä niistä puheista ovat oikeasti merkityksellisiä. Pitäisi kai lähestyä asiaa niin, että jos valittajia on lukumääräisesti paljon, ainakin se on selvä merkki siitä, että peli kiinnostaa ja koskettaa monia. Ainakin Modern Warfare 2:n kohdalla tämä selvästi piti paikkansa.