Mustat hatut, valkoiset hatut

Länkkäri on elokuvagenrenä kestävä klassikko, joka tuskin tulee kuolemaan koskaan. Genren peruskäsitteet ovat hyvin vetäviä: tyypillisesti karut ja elämän arpeuttavat miehet ja naiset elävät kesyttämättömässä maailmassa, joka sijaitsee jossain sivilisaation ja sen sääntöjen tuolla puolen. Aina välillä myös pelit sijoittuvat villiin länteen, mutta yleensä tulokset ovat olleet melko kyseenalaisia.

Näkisin, että tämä johtuu erityisesti siitä, että ne länkkäreiden tunnetuimmat ja rakastetuimmat elementit ovat sellaisia, että ne on hyvin vaikea siirtää pelimuotoon. Sergio Leonen spaghettiwesterneihin kiteytyy suuri osa ihmisten länkkärirakkaudesta, mutta ne ovat itse asiassa hyvin verkkaisia ja tunnelmapainotteisia elokuvia. Pelit taas ovat luonteeltaan melko nopeatempoisia, ja niissä tuppaa olemaan hyvin paljon toimintaa.

Clint Eastwoodin nimetön sankari ampuu elokuvassa Kourallinen dollareita ehkä tusinan tyyppejä, ja se tapahtuu tyypillisesti kohtauksissa joissa tulitaistelu on paitsi elämää suurempi tapahtuma, myös jotain, jota edeltää massiivisen painostava ilmapiiri. Peleissä taas lopputekstien pyöriessä raatoja on hyvinkin voinut tulla nelinumeroinen luku, ja niinpä tällaisilla kohtaamisilla ei yksinkertaisesti ole enää samanlaista merkitystä. Tuntuu, että usein tekijät eivät oikein ymmärrä sitä, että vaikka kuinka haettaisiin Leonen visuaalista tyyliä ja tuupattaisiin ääniraidalle Ennio Morriconen legendaarisia biisejä myötäilevää musiikkia, se ei riitä luomaan yhtä vahvaa tunnelmaa.

Rockstarin uutuus, eilen julkaistu Red Dead Redemption on länkkäri. Sarjan edellinen osa, Red Dead Revolver ei oikein vakuuttanut juuri edellä mainituista syistä, mutta tällä kertaa lähestymistapa on erilainen. Olen ehtinyt pelata Redemptionia tähän mennessä ehkä kolmisen tuntia, joten en tietenkään ole niin syvällä pelissä, että voisin sanoa siitä mitään kovin tyhjentävää, mutta minuun teki heti vaikutuksen paitsi se, että se on selvästi hyvä peli, myös se, ettei se yritä liikaa olla jotain, mihin videopeliä ei lähtökohtaisesti ole optimoitu.

Jos sitä kuvaisi GTA:ksi hevosella, se ei olisi kaukana totuudesta, mutta se olisi vähän niin kuin kuvaisi suklaakakkua ruoaksi -- se pitää paikkansa, mutta silloin ei oikein nähdä metsää puilta. Peli ottaa kyllä selvästi kaiken irti Leonesta, Morriconesta, Deadwoodista ja lukemattomista muista vaikuttimista, mutta se ei yritä olla muuta kuin videopeli. Armottoman rajaseudun ja vääjäämättömästi kohti puskevan sivilisaation tunnelma on käsin kosketeltava. Ei tietenkään ole mikään yllätys, että Rockstar osaa asiansa. Toiminnasta ei todellakaan pääse tulemaan pulaa, mutta tuntuu, että nyt ollaan löydetty eräänlainen länkkärin ydin, eikä se varsinaisesti tule kuudestilaukeavista.

[video]3gBctl1h_2o[/video]