On merkillistä huomata, kuinka lähellä elokuva on historiansa ajan ollut aseväkeä ja pyssyjä. Jules Marey, eräs elokuvakameran varhaisista kehittäjistä suunnitteli armeijalle erityisen kiväärikameran voidakseen tallentaa sotajoukkojen liikettä taistelukentällä. Elokuvafilosofi Paul Virilio väittää että värielokuvat yleistyivät toisen maailmansodan välittöminä vuosina. Asevoimat ovat aina olleet persoja erilaisille havaintolaitteille, tutkajärjestelmille, tiedustelukoneille etc. Kuuluisa esimerkki sotateknisen havainnoinnin ja elokuvan yhteydestä on Howard Hawks, hävittäjälentäjä josta tuli elokuva-ohjaaja.
Viimeaikaiset Irakiin sijoittuvat sotaelokuvat ovat tuoneet kamera-avusteisen havainnoinnin osaksi juonikuvioitaan. Brian De Palman Redacted (2007) sisältää pätkiä kuvitteellisista sotilaiden videopäiväkirjoista joissa sotilaat rymyävät keskellä taistelua kypärään kiinnitettyine kameroineen. Hurt Locker ja Battle for Haditha ovat myös tulleet kuuluisiksi tavasta jolla ne muistuttavat ensimmäisen persoonan taistelupelejä. Virtuaaliavusteiseen sotilaskoulutusmetodeihin tutustunut tutkija John Protevi väittää että videopelit ovat tärkeä osa todellista sotaväen koulutusta Yhdysvalloissa. Videopelit ovat myös seksikäs tapa värvätä alokkaita sotaan mistä Amerikan armeijan America's Army, verkossa pelattava sotapeli on todisteena. Sen vuoksi sota näyttää videopeliltä ja videopelit sodalta. Sen lisäksi videopelit ovat myös osa elokuvakerrontaa.
Sotilaiden videopäiväkirjat ovat tulleet sota-elokuvien peruskauraksi. Mutta silti vanhanaikainen sankarillinen sotajournalismi tuntuu olevan hengissä. Vanity Fairin toimittajien tekemä dokumentti Restrepo sijoittuu Afganistaniin. Jostain syystä ja kaikesta yrjöttävyydestään huolimatta tämä elokuva on voittanut palkinnon Sundancen elokuvafestivaaleilla.
Haastattelussa tekijät ilmoittavat kuinka läpeensä konservatiivinen heidän projektinsa on. Sen on tarkoitus osoittaa kotirintamalla miten kovaa siellä jossain luotisateessa elämä voi olla. Todellisuudessa tekijät eivät voi olla paljastamatta että itseasiassa sotiminen on kivaa kun veressä on paljon adrenaliinia ja yhteinen taistelu lujittaa ystävyyssuhteet rintamalla. On harmillista palata takaisin kotiin vaimojen luo omakotitaloon. "Tämä ei ole mikään taide-elokuva vaan elokuva amerikan keskiluokalle" toteaa toinen tekijä, Tim Hetherington Movingpicturesmagazine.comin haastattelussa.
Tämänkaltaiset toteamukset herättävät hirveän aavistuksen. Nuo kaukaiset sodat siellä jossain käydään vain jotta meidän loputon tarpeemme kokea jännittäviä tilanteita kävisi toteen.
Erityisen outoja ovat sotaelokuvat jotka kierrättävät ns. hyvä sota- myyttiä.
Kriitikoiden Pollard & Boggs mukaan hyvällä sodalla viitataan Hollywoodin luomaan myyttiin joka sai alkunsa toisesta maailmansodasta."Hyvä sota on keskeistä militarismikulttuurissa heti Pearl Harborin jälkeen ja se huolehtii siitä ettei yleisö unohda natseista ja fasisteista saatuja käänteentekeviä voittoja".
Se mikä tekee tästä sodasta hyvän ja puolustamisen arvoisen on hiukan epäselvää. Ehkä se on näiden elokuvien vastaansanomaton isänmaallinen tunne. Ehkä selitys on siinä että hyvää sotaa kierrättävät elokuvat toimivat kuin Tuntematon Sotilas. Ne sisältävät koko kansakunnan pienoiskoossa, Hurmurin, Kusipäisen Sulkeis-kersantin, Hyväuskoisen Hölmön ja Kaupungista Kotoisin Olevan Kovanaaman. Kaikilla on sama univormu ja yhteinen vihollinen. Eräs outo juttu on että näitä Hyvää Sotaa kierrättäviä elokuvia tehdään vielä yli puoli vuosisataa todellisen sodan päättymisen jälkeen.
Jokatapauksessa:näiden sota-elokuvien juuret ovat tiukasti propagandassa: kun Japani hyökkäsi Pearl Harboriin joulukuussa 1941 kaikkia Hollywood-sotaleffoja velvoitettiin erityisen valvontaelimen avulla pysymään myönteisinä Yhdysvalloille.
Syntyi idea tavallisista kunnon hepuista taistelmassa isänmaan puolesta, kuva univormun alla asustavasta tavallisesta työläisestä joka puhuu jotakin hassua murretta ja heittää välillä juttelun lomaan karskia huumoria. Valkokankaat pursusivat sellaisia elokuvia kuin He kuolivat viimeiseen mieheen (1942) Tavoitteena Tokio (1943) ja He antoivat kaikkensa (1945) joissa sota kuvataan jalona ja hyvänä asiana jonka etulinjassa on Amerikan Yhdysvallat.