Kaukaa ja läheltä

Tämä vuosi on ollut vähintäänkin outo. Ei siinä mitään outoa ole että minä olin alkuvuodesta sinkku.

On ollut vaikeaa olla hiljaa. On täytynyt miettiä mitä uskaltaa sanoa ja kenelle. En osaa sanoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivottavasti se ei tuo ihmisraunioita vaan iloa ja rakkautta elämään.

Noin puoli vuotta sitten olin valtavan pettynyt. Niin pettynyt että kirjaimellisesti seisoin orkidea kädessä yhden rakkauden kohteen haudalla ja rinnallani oli mies joka oli ihastunut kanssani samaan naiseen.

Noin puoli vuotta sitten olin myös varsin toiveikas. Toivoin kohun laantumisen jälkeen puhelimen soivan ja kertovan minulle jotain sellaista mitä en vielä tiedä.

Sen puolen vuoden aikana olen ollut harrastuspimennossa, olen vältellyt parhaani mukaan kaikki juhlat ja mahdolliset esiintymiset ja parhaani mukaan keskittynyt elämään mahdollisimman normaalisti.

Tämän puolen vuoden aikana olen kokenut sellaiset treffit joille en uskonut pääseväni, tavannut sellaisen ihmisen jota yksi pitää helmenä ja moni hylkii. Viimeisten kolmen viikon aikana hänelle löytyi viimein se yksi ja ilmeisesti autoin siinä prosessissa.

En ole kuitenkaan ihan kauheasti pitänyt siitä vajaan viiden minuutin valokeilasta.

Kun ystäväni ihmetteli silloisen treffikumppanini ja minun tapaamiseni ristiriitaisuutta ja sitä kuinka minun tilanteeni voisi olla huonompi kuin kumppanini niin vastasin päiväyksellä ja ajalla.

Muutama muu luuli että olin intin hommissa/kertaamassa/kriisinhallintakokouksessa. Lisäsikö tieto sitten tuskaa...

On muuten kauhea paikka kun ei uskalla nähdä edes omia harvoja kavereitaan.

Nyt myllynkivi kaulassa on kuitenkin porattu paineilmaporalla, laskettu tarpeellinen määrä oikeaa ainetta reikiin ja napsautettu kivi kappaleiksi.