Ei ollutkaan tänään lottopäivä, ei anakaan Suomessa. Voihan olla että vaikka kuinka monessa maassa taas leivottiin muutama miljonääri. Mutta ehkä huomenna.
Tekisi mieli poistua maasta ja käydä Lontoossa, ei siksi että haluaisin katsella nähtävyydet tihkusateessa ja suunnilleen samassa säässä kuin kotoinen marraskuu sateineen oli.
Mut ei nyt tullut lähdettyä passin ja hammasharjan kanssa kentälle jonottamaan peruutuspaikkoja tai jotain pyrähdysmatkoja tilattua. Sensijaan arvelin että kun on näin mukava lauha ilma, eikä sada mitään niin jos 6,5 km tuttua latua auttaisi.
No ei tullut sellaisia ilon hetkiä että ladulla olisi saanut jonkun ohittaa ei ylä- eikä alamäessä. Tuolla voitelulla en yhtään ihmettele että alamäessä eteen lähtenyt varsin muodokas naisen takapuoli katosi ja meni lykkimättä pitkälle ylämäkeen, siinä missä minun vauhtini pysähtyi tasaiselle. Eikä siinä vielä kaikki, viimeset 2 kilometriä pysyin näköetäisyydellä ja tasamaalla otin jopa hieman kiinni, mutta taas kun tuli alamäki tuli myös eroa.
Arvelin että noin kovan vauhdinpidon jälkeen varmaan pysähtyyparkkialueelle ja lähtee kotiin- vaan ei sinne häipyi ylämäkeen toiselle kierrokselle. En tiedä kuinka hiljaa pitäisi eka kierros mennä että jaksaisi simahtamatta vetää toisen 6,5 km. Mutta sikäli reissu meni hyvin että vapaalla jaksoin pisimmän nousun viimeisen jyrkän kohdan alle asti, eikä tehnyt edes pahaa- liekö sit syödyn kanan ja riisin ansiota.
Puolimatkassa tarvi pitää naturan lannoitus ja kaatumistauko- ei kannata mäessä ruveta ottamaan monon ja suksen välistä lumikertymä pois. Parempi olisi ollut mäen päällä tai alla, mutta tuli siis myös naturaan kaatumistauko, onneksi ei lannoituspaikkaan.
Mut mistä stressiä- varmaan osuvista sanoista- "Enkö pärjää yhtä päivää ilman"- no se oli hyvä ja aiheellinen kysymys. Uskon. toivon ja tiedän pärjääväni yksin. Uskon, toivon ja tiedän että kaipaamani henkilö pärjää myös ilman minua ja haluaa pärjätä myös ilman minua, itte, yksin jne. Kysymys on lähinnä siitä että kun löytää jotain tai jonkun sellaisen joka/mikä miellyttää kaikkia aisteja niin pitäisikö sit vaan olla hiljaa sanomatta mitään. Tyhjiä sanoja tähän maailmaan mahtuu ja tyhjiä tekoja, mutta jos jostakusta oikeasti pitää niin siihen täytyy sit koittaa panostaa ja näyttää se.
Itseään ei kannata ajaa perikatoon, eikä konkurssiin "...Love won't pay the rent...". ja sitä rataa. Mut eri ihmisille eri asiat ovat tärkeitä- yksi saattaa tarvita soraa mökkitielle, toinen uudet sidontalenkit sängynpäätyn ja kolmannelle vaikka hevostarhan tolppien pystys.
Mut miten sanoa ihmiselle "Minä välitän sinusta" tai "Ajettelen sinua joka päivä" ilman että se aiheuttaa vastapuolessa ahdistusta, pakokauhua, vauvaunia tai numeronvaihdosta ja muuttoa nunnaluostariin/ muuten vaan ulkomaille. Siinä sitä on stressiä kerrakseen. No yksin on pärjätty ennenkin, suhteessakin selvisin useamma vuoden joten ei tässä mitään hätää ole. Joskus vaan kiinnostuksen kohteet on suurelta osin samanlaiset, mutta keskenäinen kemia ei ole sellainen että siitä syntyisi mitään elämää suurempaa romantiikkaa- eikä tässä tapauksessa edes tarvi tulla, koska elämä on ihan tarpeeksi suurta.
Exeltaulukkokin on jossain olemassa- sitä jo yhdelle Bloggaajalle kauppasin, mutta lupasi tehdä omansa itse. En tosin tiedä missä kiintolevyn nurkassa se majailee. Vaan sit kun se omasta mielestä todella kiintoisa ja monella osa-alueella ylivoimaisesti paras yksilö tulee vastaan- Ei silloin voi, eikä saa ruveta laskemaan ja jos niin tekee niin todennäköisesti silloin se ylivoima vasta selvästi näkyykin ja jos ei niin pitää muuttaa laskukaavaa.
Sikkubileitäkin oli tulossa kolmelle paikkakunnalle- no mikäs siinä. Se saattaa auttaa joitakin pariutumaan tai edes parittelemaan, kenties muutama "yllätysvauvakin" 9 kk myöhemmin. En ole koskaan käynyt ja jää varmaan väliin tälläkin kertaa.