"Ei voisi vähempää kiinnostaa vaikka kaikki filmikriitikot menettäisivät duuninsa. Makunsa kullakin. Ei ole tarpeen maksaa toisille siitä mitä jotkut tekisivät mieluusti ilmaiseksi"
Ylläoleva kommentti oli osa viestiketjua jossa lukijat kommentoivat elokuvalehti Varietyn päätöstä antaa kenkää pitkäaikaiselle elokuvakriitikolle. Koska verkko on täynnä foorumeja joissa blogaajat ja amatöörikriitikot arvostelevat elokuvia nykymaailma ei monien mielestä enää tarvitse elokuvakriitikoita. Ilmeisesti Varietykin on tätä mieltä.
Kyllä kai kuka tahansa osaa kertoa mitä elokuvassa tapahtuu.
Ammattimaiset elokuvakriitikot ovat usein yliopistokoulutuksen saaneita. Monet ovat närkästyneitä kriitikkojen kritiikistä. Amerikkalainen leffakriitikko Ronald Bergan esimerkiksi myöntää että kyllä kuka tahansa osaa tiivistää katselukokemuksen sanoiksi, joo-o.
Mutta tämä ei ole yhtä kuin kritiikki. Kritiikki edellyttää teknistä tietämystä. Mikä on panorointi, diegesis, 180 asteen sääntö ja sutuuri. Ollakseen filmikriitikko pitää kyetä erottamaan Truffaut Pasolinista.
Muhkeaan sävyynsä Herra Kriitikko väittää ettei kukaan joka ei ole nähnyt jokaikistä Carl Dreyerin, Robert Bressonin, Jean Renoirin, Luis Bunuelin ja Ingmar Bergmanin elokuvaa ei voi väittää olevansa elokuvakriitikko.
Olen yhtä mieltä Herra Kriitikon kanssa ettei ole mitään haittaa jos on nähnyt paljon elokuvia. Se antaa näkemystä. En kuitenkaan ajattele että arvostellakseen Tuomas Vimmaa tarvitsisi tuntea Kalevalaa.
Tarvitseeko tietää kampiakselin räjäytyskaaviota voidakseen sanoa onko auto hyvä ajettava? Ei. Eihän tarvitse olla barista sanoakseen että kahvi maistui paskalle. Useimmat meistä kuitenkin osaavat selittää miksi pannukahvi maistuu pahalle: karkeampi jauhatus ja suora kosketus keitinveteen liuottaa enemmän rasvaa kahviin.
On eri asia mitä tämä tieto hyödyttää.
Tarkoittaako tämä tieto että pannukahvi on absoluuttista kuraa vai onko kyse vain makuasiasta josta voi kiistellä?