Tämä nainen näkee tähtiä. Maria Pellicci emännöi Lontoossa Pellicci-kuppilaa. Sata vuotta sitten perustettu syöttölä on nykyään erityisesti elokuvaväen ja poppareiden suosiossa. Kun kysyin saanko ottaa kuvan helsinkiläiseen lehteen Maria näytti hiukan epäilevältä.
Marian poika Nevio mainitsi että Dingo-yhtye kävi kuvaamassa Pelliccissä levynkannen. Pelliccissä kuvattiin myös tärkeä kohtaus Keira Knightleyn ja Colin Farrellin uudesta leffasta London Boulevard. Leffa on Scorsesen Departediin käsikirjoituksen laatineen William Monahanin debyyttiohjaus.
Monet tuntemani ovat sitä mieltä että brittiläiset gangsterirainat eivät toimi. Mutta jos tämä ei olekaan mikään täydellin brit-flick London Boulevardin soundtrack on loistava. Lempibändini Kasabianin Sergio Pizzorno on tunnarin takana ja myös laulaa muutaman biisin. Sen sijaan Farrellin lontooaksentti on kökkö. Leffa perustuu vuonna 2001 briteissä julkaistuun samannimiseen dekkariin jonka on kirjoittanut Ken Bruen. Bruenin kirja taas perustuu yllättävää kyllä elokuvaan. Stoori irvailee kuuluisan Hollywood-elokuvan, Sunset Boulevardin kustannuksella. Monahanin elokuvaa katsellessa menee helposti kirjat ja kuvat sekaisin. Sekä Bruenin että Monahanin on luultavasti tarkoitus vaihtaa Beverly Hillsin pintakiilto Bethal Greenin rujouteen. Pellicci on tunnetusti koko kansan halpiskuppila ja siksi sen ovat nyt omineet elokuva-alan ihmiset jotka epätoivoisesti tavoittelevat boheemia imagoa.
Leffassa, yllätys yllätys Keira näyttelee näyttelijää joka menee vankilasta päässeen koviksen kanssa kahville, osaksi suojautuakseen paparazzeilta. Pelliccissäkin on valokuva-albumi johon pitäjät laittavat jokaisen kuuluisan asiakkaan kuvan. Tavis-asiakkaat selailevat tätä katalookia syönnin lomassa. Katalookista puuttuu Keiran kuva. Ehkä joku on pöllinyt sen.
Minulla on taipumus kiinnittää huomiota epäolennaisuuksiin. Tämänkin elokuvan äärellä aloin tuumia miksi nykyään on itseasiassa muotia vihata Keira Knightleytä ja hänen huulimutruaan. Kun kysyin Marialta mitä hän tuumasi Keirasta kävi ilmi että kyseessä oli varsin ok mimmi, noin suunnilleen. Ei kuuulunut sitä tavallista valitusta "miksi se roikottaa sitä alaleukaansa". Jos hakukoneeseen syöttää KEIRA+HUULET ei analyysistä tule olemaan pulaa. Facebookissakin Keiran vihaajat ovat ryhmittyneet. Akateemikot kirjoittavat jo esseitä hänen huulistaan. Hänen naamassaan on jotain jäykkää ja kummallista he tuumivat.
Useimmille Keiran vihaamisen cooliudessa on kyse naisten kateudesta. Keira on niin helvetin hyvä näyttelijä ja hänen mutrunsa näyttää brittiläisiä kilpailijoitaan Romola Garaita, Emily Bluntia tai Rosamunda Pikea paremmalta.
Tai odota. Perun puheeni. Täytyy myöntää että minä todella pidin Rosemunda Piken mutrusta Made in Dagenhamissa. Taidan olla vähän lätkässä. Elokuvan populaarifeministinen ote oli hellyttävää. Tunnelma on hieman retro mutta musa rokkasi kun Ford-tehtaan koneistaja-tytöt ryhtyivät lakkoon seksuaalisen syrjinnän takia.
Kyllä, taidan sittenkin pitää Rosemundastaa enemmän kuin Keirasta. Tätä blogia aloitellessani olin vielä sitä mieltä että Keira on paras 1980-luvulla syntynyt brittinäyttelijätär. Tuskin maltan odottaa Piken uutta roolia Rowan Atkinsonin vuoden vaihteen ensi-iltaan tulevassa komediassa Johnny English Reborn.
Kirjoitettaessa soi Yardbirds: Heart Full of Soul
