Aikuinen mies herkistyy

Nuutinpäivänä vanha kansa lopetteli joulun vieton. Eilen oli Nuutinpäivä. Vanhaa kansaa on ystävämme Onni Rentner jos kuka.
Ja koska vieläkään ei porraspieleen ole kuusta kantanut, on oletettavaa että viimeiseen hengenvetoon tahtoo nauttia Paratiisin mies juhlista jaloimmasta.

Niinpä pääsemme kurkistamaan, ulkoseinälle lämmönpitimiksi Onnin työntämää lunta tallattuamme ja kuuraa lasiruudusta raaputettuamme, akkunan raosta, mitenkä miespolo juhlansa lopettelee; päivän jos myöhässä on niin hätäkös tuossa. Kynttilät ainakin yhä loistavat joulupuussa.

Ettei vain, kyllä kyllä, pientä hyrinääkin ruudun läpi kantautuu, joku huokuu: ... ja liekit loistavat joulupuusta ... kun joulu on ... kun jouluuu ooonn...

Ja silleen.

Kas kas, kuusta tuijottelee ja hyrisee, katse kiertää kynttilöissä, latva tähdessä, hopein kultavöin kiedotussa prameassa ihmeen hyvin neulasensa säilyttäneessä joulupuussa. Herkkä on hetki kuin Iivolla illalla oli telkkarissa, silläpä Niskasen Iivolla kun vuoden urheilijaa valittiin ja entäpä Sammalvuolla!
Nielee liikutustaan katseen koristeita kiertäessä.

Nyt -
nypät pysähtyy! Katse.
Ojentaa käden kuusta kohti. Tarttuu oksaan kiinni. Pistelee. Irrottaa otteen. Puhaltaa sormiin. Ojentaa käsivarren uudelleen, ja hellästi, hellin sormin, empien heilauttaa palloa puussa. Eikä mitä tahansa palloa, vaan palleroa jonka itse tehnyt on. Koreinta kaikista koristeista. Pehmeintä, lämpimintä.

Itse kansakoulussa villalangasta väännettyä, pahvikiekolle pyöriteltyä, karhurihmalla niputettua, opettaja-Maijan, sen maailman parhaimman opettajan ikinä, pahvilta irrotuksessa auttamaa, tupsua sumein silmin tuijottaa.

Poistumme, ei oo mei'än paikka. Jätetään mies palloansa puristelemaan, tottahan päivän mittaan saa kuusensa vihonviimein ulos kannetuksi. Aikuinen mies.

Kirjoitettaessa soi Joulukuusi viedään pois pois pois