KYSYMYS: Kirjoitusten jälkeen minulle avautui ovi toiseen kaupunkiin muuttamiseen ja työn saamiseen. Muutin siis liki 30 vuotta itseäni vahemman miehen luokse johon oli netin kautta tutustunut ja olimme muutamia kertoja tavanneet. Viitisen vuotta ehdimme olemaan suhteessa kunnes luulin rakastuneeni toiseen ja muutin hänen luokseen. Sain kuitenkin päivittäin viestejä ja puheluita kuinka silloisella exälläni ei ole enää ihmisarvoa eikä syytä elää. Palasin hänen luokseen koska en halunnut elää tiedon sen tiedon kanssa että joku on itsensä tappanut minun päätökseni takia. Pari vuotta siitä on nyt kulunut ja haluaisin vihdoin itsenäistyä ja aloittaa oman elämän mutta tämä kaveri kiristää rahallisesti ja kyselee että mitäs sitten kun se oma elämä ei olekaan hauskaa... Hän ei voi ymmärtää miksi haluan itsenäistyä ja miksi en tehnyt sitä heti koulun jälkeen. Miten minun pitäisi menetellä? Kotona oleminen ahdistaa ja yritän vain keksiä yhteistä tekemistä ettei asioista tarvitsisi puhua. Väittelyssä minulla ei ole mitää sananvaltaa kun ei ole elämänkokemusta joihin mielipiteeni perustaisin.
Alistettu, 24
VASTAUS: Jo käyttämäsi nimimerkki kertoo siitä, miten elämäsi koet. Mikäli sinulla ei ikäeronne vuoksi ole suhteessanne mitään sananvaltaa, on se hyvin vakavaa epätasa-arvoisuutta. Sellaiseen ei kenenkään pitäisi suostua. Kerroit aikanaan palanneesi hänen luokseen, koska et halunnut elää tiedon sen tiedon kanssa että joku on itsensä tappanut sinun päätöksesi takia. Se on tavallaan kauniisti tehty, mutta kenenkään ei pitäisi olla suhteessa tästä syystä. Jokaisella meillä on oikeus valita kumppani, jonka kanssa haluamme olla omasta vapaasta tahdostamme, eikä pakotettuna. Jos olet huolissasi hänen hengestään, voit informoida hänen läheisiään, ja pyytää heitä tukemaan häntä. Mutta sinun ei pidä luopua omasta elämästäsi ehkäistäksesi hänen itsemurhansa. Menetettyä elämäähän sekin merkitsee.
Mainitsit, että hän kiristää sinua rahallisesti. Sekään ei todellakaan kerro hyvää suhteestanne. Kuka voisi rakastaa kiristäjäänsä? Miten kiristys on ylipäänsä mahdollista? Onko hän onnistunut uskottelemaan, että olet hänestä taloudellisesti riippuvainen? Mikäli näin on, muista että työ ja opiskelu ovat tie taloudelliseen riippumattomuuteen, ja pahimmissa paikoissa yhteiskunta, ja ehkäpä sukulaiset ja ystävät tulevat avuksi.
Epäilemättä tulee aikoja, jolloin oma elämä ei ole hauskaa. Ei varmaan kenenkään elämä voi koko ajan olla. Silloin tehdään surutyötä ja toivutaan menetyksistä. Sen jälkeen taas suunnataan kohti parempia aikoja. Ei hänen tarvitsekaan ymmärtää, miksi haluat itsenäistyä. Riittää, että sinä ymmärrät.
KYSYMYS: Olen tuntenut ulkomaalaisen naisen yli kuusi kuukautta. Tapasin hänet Helsingissä viime syksynä. Hän on kaunis, 28 v. mallineito (itse olen 49). Haluan korostaa, että myös aikaisemmat kuten ex-vaimoni, oli ulkomaalaisinen ja 18 v. nuorempi, joten ikäero ei ole uusi kokemus. Olen naisen kanssa päivittäin yhteydessä mm. Facebookin kautta ja hän kävi Suomessa mallikeikalla 2 viikon ajan ja tapasimme lähes päivittäin, lounaalla kuntosalillla tai ostoksilla. Nainen valmistuu yliopistosta psykiatriksi kesäkuussa 2015. Hän ei halua parisuhdetta ennen kuin opiskelut loppuvat: ei ole aikaa, ei ole valmis parisuhteeseen. Hän on Puolasta ja hänen ex-poikaystävä oli Puolan rikkain mies, joka jätti hänet tylysti tekstiviestillä.
Olen jo välillä ilmoittanut, että en halua lisää naispuolisia ystäviä vaan ajan myötä mm. parisuhdetta. Hän puolestaan haluaa olla sinkku, mutta pitää yhteyttä minuun koska pitää minusta. Hän teki myös aikoinaan aloitteen välillämme, josta kaikki alkoi. Ollessaan Suomessa hän ei koskenut minua edes pikkusormella tai ottanut kädestä kiinni vaan tunsin jopa jonkinasteista inhoa tms...vaikea sanoa. Siitä huolimatta hän haluaa pitää yhteyttä, koska pitää minusta ja pyytää minua odottamaan kesäkuun loppuun jolloin hän, opiskelujen loppumisen myötä on ehkä valmis parisuhteeseen.
Tilanne on nyt kärjistynyt, koska olen yrittänyt tivata että miksi pitää odottaa kesäkuuhun? Huom. olen ollut koko ajan hänelle fyysisesti uskollinen ja en ole tavannut tai kommunikoinut muiden naisten kanssa koko aikana. Koska olen yrittänyt selittää hänelle, että minusta tuntuu että olen kuin uusi nahkasohva joka tulee kesäkuussa tilauksen myötä ja että miljoonat ihmiset ovat parisuhteessa vaikka työ/opiskelurintamalla on vaikeuksia. Olen 2 x vetänyt välit poikki ja aina nainen palaa ja pyytää ymmärrystä kesäkuuhun saakka. Koska olen tivaamalla niin hyvällä kuin pahalla (verbaalisesti siis) yrittänyt saada perusteluja tuolle kesäkuulle, hän sanoi että minun on mentävä psykiatrille. Sanoin että voin mennä jos hänen menee kysymään jostain apuja tunnepuolelle. Suuttui ja sanoi että aiheesta ei puhuta ja hän ei sairasta miestä halua, henkisesti siis.
Hänellä on taloudellisia pieniä vaikeuksia ja hän haluaa, että osallistun hänen viimeisten kuukausien opiskelukuluihin 500 eur / kk n. 2-3 kk ajaksi, kunnes hänen tilanne tasoittuu. Olen antanut kerran tuon summan ja Suomessa ollessaan ostanut hänelle mm. vaatteita jne. Kun tuli ihan kesävaatteissa Suomeen ja vilustui :) Hän edelleen haluaa että odotan häntä kesäkuuhun jolloin mahdollisesti hän haluaa parisuhteen kanssani, mutta ei lupaa mitään siitäkään huolimatta. Lisäksi nyt vaati minulta käyntiä psyaktrin luona ennen kuin kesäkuu tulee: johtuu siitä että olen yrittänyt kaivaa lisätietoja hänestä ihmisenä, jotta voisin ymmärtää mm. kesäkuun jutun jne..
Mitä teen? Emme ole olleet missään fyysisessä kontaktissa ja hän sanoi, että haluaa tavata minua lisää jne. Mutta kun otan tapaamisen mahdolliset ajankohdat esille: ei ole aikaa mutta haluaa minun odottavan kesäkuuhun (odottaminen alkoi loka/marraskuun vaihteessa 2014). Myös hänen paras ystävätär sanoi, että hän on hyvin kylmä myös häntä kohtaan ajoittain. Eli nainen haukkuu, pilkkaa minua, mutta silti haluaa minun odottavan häntä kesäkuuhun saakka: “you wait if you want, your life, I would like you wait”, hän sanoo jatkuvasti. En haluaisi luovuttaa, mutta vaikka aihetta ehkä olisi.
Tuo pyyntö mennä psykiatrille tuntuu oudolta naiselta, joka ei anna mahdollisuutta saada tietoja hänestä ja toiveistaan jne eikä meidän mahdollisesta jatkosta mitään. Koko ajan myös kehuu, että lähtee pysyvästi Dubaihin tai Miamiin mallihommiiin, mutta samaan hengenvetoon pyytää odottamaan häntä kesäkuuhun.. Tietää, että olen normaali työssäkäyvä mies, joten taloudellista hyötyä hänelle ei ole tiedossa. Mitä teen? Ja miten tuo etäisyys ja kesäkuun odottaminen pitää tulkita?
Kiitos todella paljon, jos vastaatte. tunnepuoleni on hukassa. Tällä hetkellä haluaisin luovuttaa, mutta tässä jo kuusi kuukautta painittu, joten en haluaisi.
Ota Suhdeklinikka seurantaan Facebookissa!
_____________________________________________________________________________________
VASTAUS: Hyvä kysyjä, usein kerromme itsestämme jotain oleellista aivan huomaamattamme. Sinä teet sen, pitkän kysymyksesi aivan lopussa, kun kerrot tunnepuolesi olevan hukassa. Siltä minustakin tuntuu. Samaan hengenvetoon kirjoitat, että haluaisit jo luovuttaa, mutta kumoat sen saman tien. Jotain hyvin tärkeää tiivistyy näihin viimeisiin lauseisiin. Ensinnäkin ymmärrys siitä, että olet jotenkin eksyksissä tunteittesi kanssa ja toisaalta käsität itse, että tunnepuolesi voisi ehkä selvitä hiukan jos luovuttaisit. Eli päästäisit irti tästä tilanteesta. Viimeinen lause, ajatus siitä, että haluaisit vielä toivoa, yrittää ja uskoa, kertoo ehkä enemmän juuri toiveesta, kuin reaalimaailmasta.
Kirjoitan sinulle näin suoraan senkin takia, että olet jo elänyt tätä elämää ja varmasti kokenut kaikenlaista. Tuntuu siltä, että ihastumisesi/rakastumisesi on kuljettanut sinut aika syvälle sellaiseen maailmaan, joka perustuu ristiriitaisiin lupauksiin ja toisaalta ristiriitaisiin odotuksiin. Kirjoitat kysymyksesi alussa, ettei ikäeronne ole sinulle ongelma. Ei sen tarvitsekaan olla, mutta väkisinkin tulee olo, että olette hyvin eri kohdassa elämänne kaaressa. Sinä tunnut haluavat vakituista vakavaa parisuhdetta ja hän on juuri "valmistumaisillaan elämään".
Ajatus siitä, että hän ammattiin valmistumisen jälkeen olisi jotenkin nykyistä valmiimpi parisuhteeseen kanssasi tuntuu hiukan keinotekoiselta. Eikö hän siinä tapauksessa haluaisi sitä jo nyt?
Pitkin kirjoittamaasi tulee esiin se, että kärsit nykyisestä odottamisen tilasta. Se on minusta jo riittävä syy luovuttaa. Olisi eri asia, jos eläisitte yhdessä positiivisen odotuksen tilassa ja rakentaisitte silloin syvällisempää yhteyttä. Nyt minusta kuulostaa kirjoittamasi perusteella siltä, ettei niin tapahdu.
Viittauksen siihen, että rahoitat hänen opiskeluaan ja, että hän toivoo sinun hakeutuvan psykiatrin hoitoon ennen seuraavaa tapaamistanne kuulostaa minusta vähintäänkin epäilyttäviltä ja ihmeellisiltä.
Toivon, ettei suorapuheisuuteni loukkaa sinua, ajattelen, etteivät odotuksenne ja tunteenne ole tällä hetkellä tasapainossa, vaan aiheuttaa puolin ja toisin riitaa ja hankaluutta. Orastavan suhteen rakentumisen kannalta se ei vaikuta kovin turvalliselta.
Muista, että päästäessä tästä irti, voit saada tilalle jotain ihan muuta. Hyvää kevättä!
perheneuvoja Kati
Hei! Olen 20-vuotias nainen ja minulla on ongelma.
Olen tapaillut yhtä miestä noin kolme kuukautta. Mies on minua paljon vanhempi, mutta ikä ei ole koskaan ollut ongelma. Hänellä on sukutila jossa on töissä aamusta iltaan. Nämä kolme kuukautta on ollut hyviä ja meillä on ollut kivaa toistemme kanssa. Vaikka emme näekään kuin iltaisin ja välillä päivällä. Yleensä puhumme netissä tai viesteillä.
Olemme käyneet jopa viikonloppureissulla yhdessä.
Nyt en ole nähnyt miestä kohta kahteen viikkoon. Hän laittoi minulle viestiä, kun oli matkalla, että hän on miettinyt asioita. Hän mm. puhui siitä, että kun hänellä ei ole ollut niin paljon aikaa meille ja ei olla tutustuttu. Ja, että minä menetän aikaa, kun olen hänen kanssaan ja, että häntä harmittaa tämä. Myöhemmin hän myös mainitsi, että meillä ei ole yhteisiä jutunaiheita.
Emme ole ollut virallisesti yhdessä. Sanoin hänelle viestillä takaisin, että ymmärrän ettei hänellä ole aikaa ja minulle on riittänyt ihan hyvin mitä meillä on ollut. Ja aikaa löytyy jos haluaa. Myös sanoin, että ei kukaan pysty kolmen kuukauden jälkeen tietämään onko edes jotain yhteisiä juttuja. Itse en läheskään tunne häntä vielä ja yritin sanoa hänelle, että kannattaako vielä luovuttaa, koska ei olla tunnettu niin kauaa vielä.
Meidän on pitänyt nähdä ja jutella asioista, mutta hänellä ei ole ollut aikaa tai kiinnostusta (tai uskallusta) siihen. Ongelma on siinä: välitän hänestä jo liikaa, enkä haluaisi luovuttaa vielä. Haluaisin tutustua enemmän ja nähdä mitä tuleman pitää. Olen sanonut hänelle kaiken ja yrittänyt kysellä olisiko tänä iltana aikaa, mutta en ole saanut mitään vastakaikua. Olen yrittänyt olla puhumatta hänelle pariin päivään, mutta mietin vaan häntä. En saa edes nukuttua. Tiedän, että hän edes vähäsen välittää minusta edelleen ja tämä asiakin tuli minulle ihan yllätyksenä.
Eli mitä minä teen? Olenko vain hiljaa ja odotan mitä hän joskus sanoo, jos sanoo? Muiden on helppo sanoa minulle, että unohda se, jos ajattelen melkein 24/7 sitä miestä.
Kauanko mies miettii, että mitä haluaa? Olen ihan sekaisin tästä tilanteesta, koska tämä tuli täysin puskista. Minun puolelta tässä ei ole mitään ongelmaa. Olen antanut hänelle aikaa mietiskellä ja olla rauhassa. Ennen puhuimme joka päivä, mutta nyt jos kirjoitan hänelle jotain, en tiedä saanko edes vastausta. Hän sanoin, että jutellaan joku ilta, niin odotanko vain sitä iltaa?
Haluaisin edes jonkinlaisen vastauksen tähän hommaan, vaikka se olisikin loppullinen ero.
nimimerkki Sekaisin, 20-v
Hyvä neiti Sekaisin,
Kiitos viestistäsi. Olet tutustunut kiinnostavaan mieheen, joka herättää sinussa tunteita. Sinulla tuntuisi olevan halua liikkua suhteessa pidemmälle kuin miehellä. Mies ei vastaa viesteihisi, kertoo ettei teillä ole yhteisiä jutunaiheita, häneltä ei löydy aikaa tapaamisillenne eikä hän anna kysymyksiisi täsmällisiä vastuksia. Näyttäisi, että mies on poistumassa takavasemmalle.
Kun joutuu pettymään omissa toiveissaan ja odotuksissaan, se tekee kipeää. Sinä tunnistit miehessä jotain hyvää, kiinnostavaa ja sellaista, mihin halusit liittyä. On ymmärrettävää, että sitä haluaa tavoitella. Me emme tiedä, mitä mies sinussa tunnisti ja näki. Tiedämme vain hänen vetäytymisen ja välttelyn. Se voi tuntua epäreilulle, kun itse on investoinut suhteeseen enemmän odotuksia ja tunteita. Voit tietenkin kysyä, mikä saa hänet vetäytymään, mutta takeita ei voi antaa, että hän vastaisi kysymykseen sen paremmin kuin lupaukseensa ”jutella joku ilta”. Ehkä voisit myös yrittää laittaa jonkin takarajan yhteiselle keskustelullenne, johon mennessä tapaamisenne on tapahduttava ja sen jälkeen et enää häntä odota. Näin voisit jossakin kohtaa vapauttaa itsesi hänen odottelustaan. jos hän ei siihen mennessä ole ottanut sinuun yhteyttä tai järjestänyt kohtaamistanne, viesti lienee selvä: ”Olen poistunut vähin äänin kuviosta”.
Joskus vaan on juotava se kuuluisa ”katkera kalkki”, nieltävä tappionsa ja nuoltava haavansa. Kerroit, että sinulla on ystäviä. Toivottavasti voit antaa heidän lohduttaa sinua, jos käy niin, että suhde tämän miehen kanssa ei nouse siivilleen.
Jos kuvittelemme, että sinulle ja tälle miehelle ei synnykään suhdetta, voit silti käyttää tilanteen hyväksesi. Voit miettiä, mitkä asiat tässä miehessä olivat erityisen kiinnostavia ja kutsuvia. Mitä kaipaat suhteiltasi miehiin? Mihin miehessä olit pettynyt tai mistä et pitänyt? Entä mitä sinulle merkitsee se, että olet ehkä valmis satsaamaan suhteeseen vielä silloinkin, kun toinen ei? Mitä siitä ajattelet ja mitä se sinusta kertoo? Voit myös miettiä millainen itsetunto sinulla on ja miten haluat sinua kohdeltavan? Pettymykset romanttisissa toiveissa ovat yleensä jonkinlainen haava itsetunnollemme. Toivon, että voit paikata haavaan yhdessä läheistesi kanssa ja näkemällä omat vahvat ja pärjäävät puolesi.
Kaikkea hyvää sinulle toivottaen, Iiris, perheneuvoja
Päälle vuosi sitten päädyin monien mutkien kautta erittäin kuumaan seksisuhteeseen itseäni kymmenen vuotta nuoremman miehen kanssa. Tunsimme toisiamme kohtaan vastustamatonta vetoa, ja seksi oli aivan taivaallista. Olin eronnut alle puoli vuotta aikaisemmin vakavasta, pitkästä avoliitosta, jonka loppuvaiheessa suunnittelimme jo yhteisen asunnon ostamista ja lasten hankkimista. Erosimme exäni toiveesta, itse olisin ollut valmis vielä yrittämään huolimatta siitä, että olin todella onneton ja tunsin, etten ole edes elossa.
Tätä taustaa vasten minulla ei siis ollut aikomustakaan päätyä uuteen suhteeseen. Olin äimistynyt siitä, että olin "tuhlannut" melkein kymmenen vuotta suhteessa, jossa olin onneton. Tajusin, etten osaa tunnistaa omia tunteitani ja rajojani ihmissuhteissa, olen liian mukautuvainen, yritän liikaa saada kaiken toimimaan enkä osaa verbalisoida tarpeitani ja toiveitani, koska en itsekään tunnista niitä. Päätin viettää aikaa itsekseni, jotta oppisin kuuntelemaan itseäni ensin.
Mutta suhteeni tähän parikymppiseen mieheen syveni salakavalasti. Meillä olikin hirvittävän paljon yhteistä ja tunsin oloni kummallisen turvalliseksi hänen kanssaan. Hän ikään kuin luki ajatuksiani, tuntui tietävän juuri, mitä ajattelen ja tunnen. Hän osasi suhtautua minuun lempeästi ja rauhallisesti, mutta samalla hänestä löytyi vahvuutta ja jämäkkyyttä, jollaista en ollut aiemmassa suhteessani kokenut. Olen hyvin voimakastahtoinen, mutta tämä nuorukainen osasi vetää omat rajansa eikä antanut minun ottaa yliotetta, ja se teki minuun suuren vaikutuksen.
Nyt olemme viettäneet yhdessä ihanan vuoden. Alkuhuuma ei vieläkään tunnu laantuneen, vaikka meillä on riitamme ja suvantohetkemme. Olemme kasvaneet yhteen, oppineet keskustelemaan/riitelemään rakentavasti ja hänen seurassaan olen opetellut itseni kuuntelemista. Käyn terapiassa, johon mieheni on myös kovasti kannustanut. Puhumme paljon, meillä on hellyyttä ja intohimoa. Tulen rikkinäisestä taustasta, joten turvallisuudentarve on minulla suuri. Mieheni kanssa koen olevani todella turvassa.
Nyt minua on kuitenkin alkanut pelottaa, että elämäntilanteidemme erilaisuus asettaa liikaa esteitä tiellemme. Olen alkanut epäröimään, voiko tällainen suhde kestää? Minä olen korkeasti koulutettu ja nousujohdanteisella uralla, miehellä ei ole lukion jälkeen koulutusta ja hän on tyytyväinen palvelualan työhönsä. Minulla on kattava yleissivistys ja huomaankin monesti, että hiukan hävettää kun mies ei tiedä joitain historian, kulttuurin tai yhteiskunnan perustapahtumia tai -elementtejä. Meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mutta lähtökohtamme tarkastella maailmaa ovat kovin erilaiset.
Olen mieheni elämän keskipiste juuri nyt, mutta toisaalta muistelen, miten parikymppisenä ja rakastuneena toinen ihminen on se maailman napa. Mutta ei se tunne kestä ja olen huolissani siitä, ettei miehelläni tunnu olevan kiinnostusta rakentaa omaa uraansa, hakea opiskelupaikkaa ja tutustua uusiin ihmisiin. Hän on hyvin tyytyväinen kanssani ja sitoutunut meihin, mikä on tietenkin minun turvallisuudentunteelleni hyvä, mutta pelkään hänen tunteidensa pysyvyyttä. Huomaan monesti miettiväni, että hän ei vielä tiedä miten paljon erilaisia kokemuksia voi olla edessä, kun hän on niin nuori. Huomaan, etten luota hänen tietävän omia tunteitaan ja tarpeitaan, kuten en itsekään parikymppisenä tiennyt.
Voiko rakkaus, kumppanuus ja ystävyys kantaa kaikkien elämäntilanteiden, taustojen, koulutuksen yms. erojen mukanaan tuomien haasteiden yli? Mistä voin tietää olenko parikymppisen miehen elämänvaihe vai todellinen rakkauden kohde? Hän rakastaa minua, sen tiedän, mutta en jotenkin osaa ajatella parikymppisten olevan valmiita oikeasti sitoutumaan ja perustamaan perhettä. Ikäeromme ja muunlaisetkin eroavuutemme saavat minut epäröimään edelleen, vuodenkin jälkeen, vaikka lupasin hänelle ja itselleni, että annan tälle mahdollisuuden. Luen kauhulla kaikkia "tutkimuksia" ja "selvityksiä", joissa kerrotaan varmimmin menestyvän suhteen olevan sellainen, jossa ikäeroa ei ole merkittävästi ja koulutus- sekä työtaustat istuvat yhteen. Pelkään, että ennuste suhteellemme on huono, vaikka mikään itse suhteessa ei anna niin olettaa.
Ulkopuolinen näkökulma tulisi todella tarpeeseen! Nainen, 32
Hei!
Kiitos kirjeestäsi! Mukava lukea näin onnellista tarinaa.
Kuvasit itseäsi edellisen suhteen jälkeen: "Tajusin, että en osaa tunnistaa omia tunteitani ja rajojani ihmissuhteissa, olen liian mukautuvainen, yritän liikaa saada kaiken toimimaan enkä osaa verbalisoida tarpeitani ja toiveitani, koska en itsekään tunnista niitä." Hienoa itseymmärrystä, että olet tajunnut kaiken tämän! Miten on nyt, tässä uudessa suhteessa? Oletko edelleen samanlainen kuin tuossa kuvasit? Kerrot, että uusi miesystäväsi osaa ikään kuin lukee ajatuksesi. Hän on lempeä, vahva, jämäkkä... Mitä sinä olet? Kerroit turvallisuuden tarpeestasi, jonka tämä mies osaa tyydyttää. Onko olemassa vaara, että jättäydyt hänen varaansa, asettaudut hoidettavaksi ja suojeltavaksi? Se kuulostaa lapsenomaiselta riippuvaisuudelta. Tunnistatko itse sellaista?
Voi hyvinkin olla, että asemasi hänen elämänsä keskipisteenä joskus muuttuu. Luuletko kestäväsi sen? Kerrot paljon hänen tunteistaan sinua kohtaan. Mitä itse tunnet häntä kohtaan? Voitko luottaa omaan rakkauteesi häntä kohtaan niin paljon, että voit uskoa sen kestävän ikäeron, koulutustaustaeron, suhteen arkipäiväistymisen jne?
Kertoo kypsyydestäsi ja elämänkokemuksestasi, että osaat ja haluat ajatella myös suhteenne tulevaisuutta. Kertookohan se ehkä myös turvallisuuden tarpeestasi? Olisi ihanaa, jos voisikin tietää tulevaisuuteen ja näin osata tehdä vain oikeita ratkaisuja. Niin kuin tiedät, se ei valitettavasti ole meille mahdollista.
Vertaile vaihtoehtoja: 1. jatkatte nyt, ja myöhemmin joko eroatte tai suhteenne jatkuu ehkä pitkäänkin, tai 2. eroatte nyt varmuuden vuoksi. Kumpaa vaihtoehtoa katuisit myöhemmin enemmän? Jos haluat palata varman päälle, eroat nyt heti ja säästät itsesi mahdollisilta myöhemmiltä sydänsuruilta, tosin teet teidät molemmat onnettomiksi. Jos päätät jatkaa, valitset epävarmuuden, joka pitää sisällään myös onnen mahdollisuuden. Tiedät tämänkin: elämä on täynnä epävarmuutta eikä kukaan voi tietää tulevasta. On vain toimittava sen mukaan, miten sydän ja järki meitä ohjaavat.
Rakkaus on riskin ottoa, koskaan ei voi tietää miten käy.
Sopivasti viisautta ja rohkeutta sinulle toivoen, Paula, perheneuvoja
