KYSYMYS: Hei, minua vaivaa sellainen asia että puolisoni (avovaimoni) on todella riippuvainen perheestään, vanhemmat sekä sisarukset. Kun asuimme vielä samalla paikkakunnalla heidän kanssaan saattoi hän tavata heitä lähes päivittäin. Nyt olemme hetken asuneet toisella paikkakunnalla ja välimatkaa hänen perheeseensä on noin 300km. Tänä lyhyenä aikana mitä olemme täällä asuneet on sisaruksia käynyt jo kerran kylässä ja hän puolestaan myös kerran perheensä luona. Yhteydenpito on muutenkin jatkuvaa, ei edes vain päivittäistä vaan jollakin tapaa lähes joka hetkistä. Tämä kaikki on taas poissa meidän yhteisestä ajasta mitä on muutenkin hyvin rajallisesti.
Nyt pelkään että hän matkustaa sukuloimaan tyylin 2-3krt/kk ja siihen päälle vielä ehkä joku sieltäkin käy meillä ainakin sen kerran kuussa. Millä saisin hänet pois roikkumasta sukulaisistaan ja panostamaan enemmän meihin kahteen? tälläistä tilannetta en tule ainakaan jaksamaan kovin pitkään. Hän on hieman alta kolmekymppinen ja minä jonkin verran vanhempi, hän myös kärsii jonkinlaisesta masennuksesta eli riippuvuus sukulaisiin voi osittain johtua myös siitäkin.
VASTAUS: Sinua vaivaa asia, joka ei ole ihan tavatonta ja joka voi monella tavalla aiheuttaa haasteita parisuhteessa. Nimittäin molempien kasvuperheet. Parisuhteessa yhdistyy kaksi elämänikäistä historiaa, jotka voivat puolisoilla olla hyvinkin erilaiset. Teidän kohdallanne vaikuttaa siltä, että vaimollasi on hyvin kiinteät suhteet kasvuperheeseensä verrattuna omiin kokemuksiisi.
Kerrot, että vaimollasi on miltei jatkuva yhteys vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ja se häiritsee teidän suhteenne kehittymistä. Koet jääväsi toiseksi kun puolisosi pitää yhteyttä kasvuperheensä jäseniin. On toisaalta luonnollista, että tunnet olevasi ulkopuolinen: heillä on takanaan elämänikäinen suhde, teidän parisuhteenne on vain murto-osa siitä. Heillä on omat muistonsa ja juttunsa, johon sinä voit osallistua korkeintaan kuuntelemalla ja kyselemällä.
Oletteko keskustelleet, mikä vaimosi perhettä on yhdistänyt? Joskus taustalla voi olla jokin perhettä kohdannut vaikeus, joka on pakottanut sen jäsenet turvautumaan toisiinsa. Vanhempiin ja sisaruksiin turvautuminen voi jäädä päälle ja vaikeuttaa itsenäistymistä sekä pysyvien ihmissuhteiden luomista vielä aikuisiällä. Kokemuksesi perusteella vaikuttaa siltä, että vaimosi ei ole vielä tähän mennessä ollut valmis irtautumaan kasvuperheestään ja kääntymään sinun puoleesi.
Entä millainen on oma taustasi? Millaisesta perheestä tulet, miten olet kokenut ja miten tällä hetkellä koet suhteet vanhempiisi ja sisaruksiisi, jos sinulla sellaisia on? Mitä yhteistä ja erilaista niissä on verrattuna vaimosi kokemuksiin? Mitä ajattelette toistenne kasvuperheistä? Näistä asioista teidän on hyvä puhua yhdessä, että ymmärtäisitte toisianne paremmin. Myös siitä on tärkeää sopia, millä tavalla pidätte yhteyttä molempien sukulaisiin. Tasapuolisuus yhteydenpidossa voisi olla hyvä periaate, jos se teidän tilanteessanne tuntuu mahdolliselta.
Itsenäistyminen omasta kasvuperheestä on yksi elämän kehitystehtävistä. Turhaan ei Isossa Kirjassa sanota: mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa. Käännettävät kääntäen: myös vaimo luopukoon vanhemmistaan ja liittyköön puolisoonsa. Ajattelen tämän kehotuksen tarkoittavan laajemminkin sitä yhteisöä, jossa on kasvanut; siis myös sisaruksia ja muita sukulaisia. Luopuminen ei tietenkään tarkoita, että yhteydenpito pitäisi kokonaan lopettaa. Totta kai teillä voi olla läheiset ja lämpimät välit sukulaisiinne. Mutta te kaksi olette nyt uusi perheyksikkö, jonka suojissa sen mahdolliset tulevatkin jäsenet voivat rauhassa kasvaa ja kehittyä. Sen rakentamiseen teidän on nyt tärkeää keskittyä. Muut, ovat he sitten lähisukulaisia tai ystäviä, ovat vierailijoita, jotka sitten elävät ”talossa talon tavalla”.
Kysyt, miten saisit vaimosi panostamaan suhteeseenne sukulaisten sijasta. Käskemällä se tuskin onnistuu. Sen sijaan kysele, ole kiinnostunut vaimostasi: millaista hänen elämänsä on ollut, mistä hän haaveilee, mitä hän haluaa suhteeltanne. Kerro myös omista ajatuksistasi ja tunteistasi. Ehkäpä tätä kautta löydätte parhaiten tien toistenne luo.
KYSYMYS: Olen 18-vuotias nainen, joten elämää on vielä nähtävänä paljon. Ongelmanani on entinen kumppanini.
Erosimme melkein vuosi sitten. Suhteemme oli kaunis, lukuunottamatta myrskyisiä riitoja. Ja lukuunottamatta sitä että petin häntä, internetissä keskustellen miesten kanssa rivoja.
Hän on ensimmäinen ihminen kehen olen syvästi rakastunut. Näen hänessä kaikki hänen huonot puolensa ja kaikki hänen hyvät puolensa ja silti voin vielä myöntää kuinka paljon rakastan tätä ihmistä. Hän ei ole joka naisen unelma tai valinta, mutta minusta hän on sellainen ihminen juuri minulle. Se Oikea.
Erottuamme juttelimme päivittäin, joko riitelimme tai olimme sovussa. Halailimme ja harrastimme seksiä, ihan kuten suhteessakin. Sitä kesti kuukauden tai kaksikin, kunnes hän löysi tyttöystävän ja minä jäin takaa-alalle. Riitelimme silti usein, koska olin erostamme sekaisin ja halusin selvittää asiat jotta minun olisi helpompi edetä elämässä eteenpäin ja oppia suhteessamme olleista virheistä. Emme nähneet kahteen kuukauteen, mutta netissä riitelimme hyvä ettei melkein joka päivä.
Kahden kuukauden aikana, olin kasvanut onnelliseksi ihmiseksi, opin rakastamaan itseäni ja tunsin olevani vahvempi ja mikä tärkeintä - yli eksästäni.
Kahden kuukauden jälkeen hän otti yhteyttä ja halusin jutella hänen kanssaan asiat halki kasvotusten. Tulimme minun luokseni, koska muualla emme saaneet rauhaa. Keskustelu meni hyvin, istuin kahden metrin päässä hänestä tuolilla ja hän istui sängylläni. Kunnes hän pyysi minua hieromaan hänen hartioitaan. Koin, että kyllä minä ystävänäsi voin näin tehdä.
Hän silitteli jalkojani ja minulle tuli hyvä olo. Turvallinen olo. Se olo, jonka vain hän saa aikaiseksi minussa. Se johti halailuun hänen aloitteesta, muttei muuhun.
Viikon päästä tapasimme sattumalta ja tällä kertaa hän halusi jutella. Menimme jälleen luokseni. Kommunikoimme vähän, kunnes hän alkoi pyytää ihan omituisia asioita minulta.
Halailimme jälleen, mutta tällä kertaa myös pussailimme. Ja yhtäkkiä olemmekin alasti ja harrastamme seksiä. Näin hän on pettänyt kumppaniaan ja meillä molemmilla on hirveä olo.
Siitä päivästä lähtien, hän tuli käymään luonani välillä. Juttelemaan, harrastamaan seksiä ja saamaan läheisyyttä - vaikka hänen tyttöystävänsä asuu minusta 7km päässä!
Ei aikaakaan kun eksäni erosi tämän naisen kanssa, naisen tahdosta, koska nainen oli pettänyt häntä. Eksäni ei kehdannut edes tuossa vaiheessa myöntää pettäneensä häntä, mutta kun minä petin eksääni netissä, hänen mielestään minun olisi pitänyt kertoa koko maailmalle asiasta.
Meillä jatkui kuukauden sellainen seksiä & läheisyyttä suhde. Hän tuli tänne paljonkin sen takia ja siinä vaiheessa hän vielä jutteli minulle oma-aloitteisesti.
Hän löysi uuden tyttöystävän ja alkoi seurustella. Koin olevani pohjalla, olin masentunut ettei hän vieläkään ymmärrä kuinka paljon olen uhrannut hänen vuokseen ja että olisin valmis tekemään kaikkeni että hänellä olisi hyvä olla, että myös minulla olisi hyvä olla.
He olivat seurustelleet melkein kolme viikkoa ja näin hän tulee käymään luonani. Harrastimme seksiä. Hän petti jälleen kumppaniaan. Eksäni kertoi minulle, että nainen ei anna hänelle mitään läheisyyttä ja siksi hän tekee näin. (eksäni tarvitsee läheisyyttä paljon)
Toiminta jatkui, seksiä silloin tällöin. Otin usein puheeksi että haluan suhteen hänen kanssaan ja kuinka rakastan häntä. Kun olin kysynyt (ensimmäisen tyttöystävän vaiheessa) että pystyisikö hän seurustelemaan kanssani enää koskaan, hän totesi että ehkä joskus vielä.
Kun hän oli eronnut toisesta naisesta, kysyttyäni saman kysymyksen.. sain vastaukseksi että minulla olisi ollut mahdollisuuksia aina näinä kertoina kun hän on käynyt luonani, mutta koska minä olen yhä samanlainen (hänen sanojensa mukaan valehteleva, turhasta raivoava itkupilli, omien ongelmieni hänen niskaan heittäjä) eli koska en ollut muuttunut, niin hän ei halunnut olla kanssani. Tästä vielä kuukausi kaksi eteenpäin, hän sanoi ettei enää ikinä haluaisi seurustella kanssani. Harrastimme silti seksiä ja läheisyyttä, nauroimme ja kaikki tuntui hänen käynneissään ihan samalta kuin se suhteessakin oli.
Nyt hommaa on jatkunut 7 kuukautta. Pari viikkoa sitten vedin hänelle äärettömät raivarit, koska olin ollut kotipaikkakunnallani pohjoisessa lomailemassa ja näkemässä perhettäni sekä vanhoja ystäviäni, sitten hän pyytää minut tänne monen sadan kilometrin päähän koska hänellä on tärkeätä asiaa, jota ei voi sanoa kuin kasvotusten, enkä saisi kuulla asiaa jos en lähtisi seuraavana päivänä ja koska olemme molemmat halukkaita. Hänen tärkeä asiansa ei ollut sellainen jonka takia olisi pitänyt tulla tänne. "Minä vain halusin seuraa."
Olin vihainen, koska täällä kotona olin monesti ahdistuksen partaalla. Ystäväni asuivat muualla tai olivat töissä, joten yksin oli oltava paljon.
Riitelymme jälkeen hän ei ole kovinkaan puhunut minulle aloittaen itse keskustelua. Hän ei käy juurikaan vaikka lupasi käydä usein. Ainoa hetki jolloin hän puhuu, on kun hän tarvitsee jotain. Rahaa tai seksiä tai kiihoketta. Viime aikoina kun hän jutteli minulle, hän monesti totesi että juttelee minulle koska hänellä on tylsää ja muut eivät puhu hänelle.
Ongelmani ydin on riippuvuus hänestä. Koen olevani riippuvainen hänestä sillä ajattelen häntä usein, johtuen siitä että elämäni pyöri 1,5vuotta hänen ympärillään koska olin jättänyt pohjoiseen entisen elämäni hänen vuokseen. Kun näen unia, hän on jokaisessa jonka muistan - ihan tosi!
Istun kotona ja mietin mitä hän tekee, katselen koska hän on viimeksi ollut facebookissa paikalla tai whatsappissa, mietin miksei hän juttele minulle enää, kun käyn kaupassa mietin sitä jos hän tulee käymään niin onhan minulla jotain mitä hän voi syödä, ostan alusvaatteita miettien että hän varmaan pitää näistä, en voi kuvitella harrastavani seksiä kenenkään muun kanssa..
En halua olla riippuvainen hänestä. Enää en näe unia hänestä enkä ajattele ihan jatkuvasti. Minulla on deittipalstoilla ilmoituksia ja kuvasivustoilla kuvia, mutta en ole löytänyt ihmistä joka erottuisi edukseen kuten eksäni. Suurin osa on pelkän seksin perässä juoksevia niljakkeita.
Olen hyväksynyt että olemme eronneet ja ettemme palaisi koskaan yhteen, vaikka silti toivon sitä enemmän kuin mitään maailmassa että saisin olla hänen ja tehdä asiat toisella tavalla kuin ennen, mutten voi ketään pakottaa.. Olen yrittänyt olla juttelematta hänelle ja siinä onnistunkin, kunnes hän puhuu minulle. En halua katkaista välejä, koska joudumme tulemaan toimeen jokatapauksessa opiskelujen vuoksi. Enkä halua ottaa laastariksi ketään, koska se on epäkunnioittavaa ketään kohtaan enkä halua seurustella jonkun kanssa jollen ole siihen täysin valmis.
Tarvitsen apua.
Läheisriippuvainenko?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Jo se, että kirjoitat vaiherikkaasta puolestatoista vuodesta entisen kumppanisi kanssa, kertoo hänen merkityksestään elämässäsi. Kerroitkin hänen olevan ensimmäinen ihminen, johon olet (ollut) syvästi rakastunut. Ensimmäinen rakkaussuhde koskettaa meitä erityisesti ja toisaalta sen päättyminen tekee erityisen kipeää.
Kautta kirjoituksesi saan sen käsityksen, että olet varma omista tunteistasi: rakastat häntä, hän on sinulle Se Oikea, tunnet turvallisuutta vain hänen seurassaan, vertaat muita miehiä häneen... Toisaalta viime aikoina olet tunnetasolla jo hieman irrottautunut hänestä. Sen sijaan exäsi tunteet jäävät minulle kuvauksesi perusteella kysymysmerkiksi tai ainakin ne vaikuttavat varsin ristiriitaisilta. Välillä hän viestittää yhteenpaluunne olevan vielä mahdollinen, toisinaan taas ei. Tämän täytyy olla sinulle todella rankkaa. Kirjoitit hänen puhuvan sinulle nykyisin vain silloin kun hän tarvitsee sinulta jotakin: rahaa, seksiä tai kiihoketta. Jäin miettimään, että entä mitä sinä tarvitset? Riittääkö sinulle se, että saat viettää hyviä hetkiä exäsi kanssa silloin tällöin, hänen ehdoillaan? Vai kaipaatko kuitenkin kokonaista ihmissuhdetta, jossa myös sinun tarpeesi tulevat huomioiduksi?
Kirjoitit ongelmasi ytimen olevan riippuvuutesi häneen. Olet jättänyt entisen elämäsi pohjoisessa hänen vuokseen ja koet itsesi uudessa asuinpaikassa yksinäiseksi. Olet etsinyt uutta miesseuraa netistä vaikka toisaalta epäiletkin valmiuttasi ryhtyä vielä uuteen suhteeseen. Jäin pohtimaan kohdallasi enemmänkin itsenäistymisen ja yksin olemisen teemoja kuin (läheis)riippuvuutta. Oletko asunut aiemmin yksin? Ovatko kaikki sukulaisesi ja ystäväsi jääneet pohjoiseen? Onko kontakti heihin säilynyt puhelimen, sähköpostin, ym. kautta? Joskus yksinäisyyden hetkellä puhelinsoitto vanhalle ystävälle voi olla parasta terapiaa. Oletko löytänyt uusia kavereita ja harrastuksia nykyisestä asuinpaikastastasi? Mitä tarvitsisit jotta oppisit nauttimaan myös ajoittaisesta yksin olemisesta? Miten löytäisit turvan itsestäsi?
Mitäpä jos panostaisit tässä vaiheessa omaan hyvinvointiisi ja lähtisit rakentamaan omaa elämääsi uudella paikkakunnalla tutustuen sen tarjoamiin mahdollisuuksiin? Jos saisit muuta ajateltavaa, sinun ei ehkä tarvitsisi enää niin seurata exäsi liikkeitä Facebookissa ja Whatsuppissa tai varautua hänen mahdolliseen vierailuunsa. Kerroit tapaavasi exääsi opintojen puitteissa jatkossakin, mutta voisiko se riittää ainakin tässä vaiheessa? Jotenkin ajattelen niin, että sinä ansaitset enemmän kuin mitä exäsi on tällä hetkellä valmis sinulle antamaan. Itsensä riuhtaiseminen irti vaikeasta ihmissuhteesta voi tehdä aluksi kovin kipeää, mutta pitkällä tähtäimellä se voi kuitenkin olla parempi ratkaisu. Jos vielä myöhemmin haluatte kumpikin pohtia parisuhteen uutta mahdollisuutta, tapahtuisi se sitten nk. puhtaalta pöydältä.
Omien ajatustesi ja tunteittesi selventämiseksi suosittelen sinua hakemaan keskusteluapua opiskelijaterveydenhuollosta. Kuten alussa kirjoitit, olet vasta 18-vuotias ja sinulla on elämää vielä paljon nähtävänä. Ole avoin uusille mahdollisuuksille... kokonaiselle elämälle.
Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla kävimme läpi pettämistä parisuhteessa. Tällä kertaa aiheena on eroaminen.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
Parisuhteeseen on turha lähteä kuvittelemalla, että jokainen tuleva päivä on ihanaa harmoniaa.
Perheneuvoja Heikki Kruusin mielestä jokaisessa parisuhteessa on olemassa perusristiriita, joka juontuu kahden ihmisen erilaisesta menneisyydestä. Kumppanit ovat kasvaneet erilaisissa perheissä ja oppineet erilaiset tavat kommunikoida. Riita on yritys sovittaa yhteen kaksi toivetta, tavoitetta ja näkemystä elämästä.
Miten löytää yhteys toiseen ja samalla säilyttää oma itsenäisyytensä ja oma tilansa? Kruusin mukaan kommunikaatio- ja riitelytaitojen opettelulla pari voi löytää tavan toteuttaa unelmansa ja toiveensa. Parisuhde on jatkuvaa tasapainoilua kahden perustarpeen - läheisyyden ja erillisyyden - välillä.
Tiedostamattomat odotukset
”Parien vuorovaikutusta säätelevät tiedostamattomat myytit, fantasiat ja uskomukset, sekä salaiset sopimukset ja käsikirjoitukset, joihin liittyy esimerkiksi utopistisia odotuksia kumppanin suhteen. Hänen odotetaan toimivan omien vanhempien aiheuttamien pettymysten korvaajana ja haavojen parantajana.”
Kruusin mukaan monia yhdistää lapsuudenkokemus omien tunteiden ja tarpeiden huomiotta jättämisestä. Jokaisella on omat lapsuuden haavansa. Vanhemmilta ei ole saatu riittävästi ymmärrystä ja tukea, tai tilaa itsenäistyä. Näitä sitten haetaan kumppanilta korkojen kera.
”Kokemukset näyttävät aluksi vetävän kumppaneita toistensa luo. Myöhemmin selviää, että kipeät lapsuudenkokemukset saattavat toistua myös parisuhteessa. Toki parisuhde voi tarjota korjaavia kokemuksia erilaisiin vaillejäämisiin, mutta toisaalta varsinkin riitojen yhteydessä saattaa tuntua siltä, että kumppani ei pystykään tuomaan parantavaa turvallisuudentunnetta, vaan lapsuudesta tuttu turvattomuus on jälleen totta”, Kruus kuvailee.
”Useinkaan riidassa ei varsinainen ongelma ole asia, josta riidellään, vaan se kuinka turvalliseksi tai turvattomaksi suhde koetaan. Juuri tästä syystä näyttää siltä, että riidoissa ei pysytä asiassa, vaan kaivellaan vanhoja tai mennään henkilökohtaisuuksiin”, Kruus valaisee.
Hämärät valinnat
Kukaan nuori ihminen ei valitse puolisokseen henkilöä, joka pahoinpitelee häntä. Nämä ominaisuudet kulkevat usein yhdessä päinvastaisen ominaisuuden kanssa.
Puolisonvalinnassa voi olla monia tiedostamattomia puolia. Omasta lapsuudesta omaksutut mieltymykset, tottumukset ja pelot voivat johtaa parinvalintaan, jossa ristiriidat korostuvat. Joudutaan ojasta allikkoon.
”Kukaan nuori ihminen ei valitse puolisokseen henkilöä, joka pahoinpitelee häntä, vaan nämä ominaisuudet kulkevat usein yhdessä jonkin toisen, ehkä päinvastaisen ominaisuuden kanssa. Kumppani saattaa aluksi vaikuttaa huomioivalta ja huolehtivalta ja olla myöhemmin väkivaltainen ja mustasukkainen”, Kruus kertoo.
Lapsuudenkodin alkoholistivanhempi voi lisätä riskiä valita omaksi puolisoksi juoppo. Ulkopuolisille voi olla hämmentävää, kun lapsuuden päihdeperheestä päässyt toteuttaa samaa kuviota omassa parisuhteessaan. He eivät aavista, miten tutulta samasta riippuvuudesta kärsivä henkilö tuntuu.
”Jos esimerkiksi isä on alkoholisti, on lapsella tarve parantaa isä. Alkoholistivanhemmassa voi myös olla piirteitä, jotka ovat hyviä selvin päin. Ei kukaan valitse toista sen takia, että tämä käyttää paljon alkoholia, vaan koska tämä on muulloin esimerkiksi turvallinen”, Kruus selittää.
Kruusin kokemuksen mukaan pareilla on usein neljästä viiteen toistuvaa riidanaihetta.
”Jumiutuneet riidat kulkevat saman kaavan mukaan. Tietyt aiheet toistuvat aina kun jompikumpi ottaa esille asian. Se voi olla yhteinen aika, raha, toisen lapset tai mikä tahansa aihe, joka menee aina samaa kaavaa”, Kruus valottaa.
Voi tulla riitaa esimerkiksi siitä, että kauppaan lähtiessä toinen on sitä mieltä, että tulisi olla tiukka lista, jota noudatetaan, ja toisen mielestä se on tylsää. Terapiassa raaputetaan esiin tuntemusten taustaa. Listanlaatijan tarkkuus voi kummuta lapsuudenkodin niukkuudesta. Jos aina on ollut rahasta pulaa, voivat toisen tuhlailevaisuus ja heräteostokset aiheuttaa kumppanissa turvattomuuden tunnetta. Ihmiset eivät aina halua tai osaa kertoa taustalla olevista tunteistaan tai toiveistaan.
Vakioriidan saa selvitettyä vasta kun jompikumpi tai molemmat älyävät vaihtaa raidetta. Uusi näkökulma tai käsittelytapa aiheeseen voi tuoda ratkaisun.
Perhekulttuurin erot
”Mitä tunteita on ollut sopiva ilmaista? Saako ilmaista esimerkiksi vihaa? Miten vihan tunnetta ilmaistaan?
Jokainen on oppinut lapsuudessaan erilaiset tavat elää. Kruus jakaa perhekulttuurin erot kahteen isoon osa-alueeseen:
1. Perheen tavat toimia
Oman lapsuudenkodin toimintakulttuuri saattaa istua sitkeästi ihmisessä. Henkilö ei välttämättä itse tiedosta, että hänen käsityksensä asioista voi olla aivan erilainen kuin kumppanilla. Kummankaan toimintatapa ei välttämättä ole sinänsä väärä tai oikea.
”Esimerkiksi syödäänkö yhdessä joka päivä, vai vaan sunnuntaisin. Toinen on ehkä elänyt perheessä, jossa jokainen käy erikseen jääkaapilla”, Kruus kertoo.
2. Tunteiden ilmaisu
”Mitä tunteita on ollut sopiva ilmaista? Saako ilmaista esimerkiksi vihaa? Miten vihan tunnetta ilmaistaan? Onko niin, ettei asia jää kellekään epäselväksi? Lentävätkö tavarat? Vai ollaanko viikkotolkulla mykkäkoulussa? Onko lapsena ollut mahdollisimman huomaamaton, sellainen joka ei näytä omia tunteitaan?”, Kruus kysyy.
”Jokaisella perheellä on oma tapansa käsitellä erimielisyyksiä ja oma tyylinsä ilmaista ja olla ilmaisematta tunteita. Riitely ja tunteiden ilmaisu on osa perhekulttuuria. Jokainen parisuhde on tässä mielessä kaksikulttuurinen”, Kruus sanoo.
”Seurusteluaikana tai silloin, kun ei ole lapsia, nämä asiat saattavat olla pinnan alla. Kun tulee lapsi, pinnan alta nousevat usein toiveet ja pelot. Nuorille pareille sanon, että te luotte nyt ihan oman perhekulttuurin ja tavat ja säännöt. Ei ole mahdollista pitää vain omaa kulttuuria sieltä lapsuudenkodista.”
Nalkuttava muija ja mykkä mies?
Usein väitetään miehillä ja naisilla olevan erilaiset tavat riidellä. Kruus on hyvin varovainen nimeämään tiettyjä tapoja naisten tai miesten ominaisuuksiksi.
”Mies tai nainen voi nalkuttaa. Nalkuttaminen on epätoivoista oman asian esille tuomista, kun toinen ei tunnu kuuntelevan”, Kruus valaisee.
”Tietoinen tai tiedostamaton tyytymättömyys suhteessa aiheuttaa sen, että purkaa kiukkua tai pettymystä toiseen. Ihminen voi tihkua kiukkua. Hän voi nalkuttaa, että miksi et tyhjennä astianpesukonetta, tai miksi jätit vaatteet lattialle, vaikka taustalla on jokin isompi asia, jota ei pysty sanomaan.”
”Erimielisyyksien ja riitojen taustalla voi olla myös ajatus, että millä tavalla kumppani auttaa minua toteuttamaan omia unelmiani, ja millä tavalla tämä estää minua”, Kruus paljastaa.
Neljä väärää tapaa riidellä
Kommunikaatiotyyli voi ylläpitää riitaa. Silloin asia ei muutu, vaikka sitä käsittelisi kahden viikon päästä uudestaan.
Kruus esittelee neljä huonoa tapaa riidellä. Ne ovat professori John Gottmanin neljäksi hevosmieheksi nimeämät negatiiviset keinot, joiden ohjaksissa mennään metsään.
Kritiikki ja halveksunta saavat toisen puolustuskannalle tai vastaamaan vihalla ja vastahyökkäyksellä, mikä johtaa ilmiriitaan.
Puolustuskäyttäytyminen ei myöskään ratkaise mitään, sillä poteroon kaivautumalla ei pystytä ottamaan asiasta vastuuta. Vaikeneminen on tutkimusten mukaan hyvin tuhoisaa suhteelle. Toiseen ei viitsitä edes reagoida. Huonot riitelytaidot voivat tulehduttaa parisuhteen jo pienissäkin ongelmissa.
”Kommunikaatiotyyli voi ylläpitää riitaa. Silloin asia ei muutu, vaikka sitä käsittelisi kahden viikon päästä uudestaan”, Kruus kertoo.
Kruusin mukaan tutkimuksissa on ilmennyt, että konflikteista vain noin 30 prosenttia on ratkaistavissa. Riitelyn taitoa on oppia ratkaisemaan ne ongelmat, jotka ylipäätään voidaan ratkaista. Pysyvien ongelmien suhteen pitäisi oppia jakamaan ja käymään dialogia, sekä yksinkertaisesti opetella elämään ongelmien kanssa.
Riidan ja väkivallan ero
”Riita ja väkivalta ovat eri asioita. Riitaan tarvitaan aina kaksi, joista kumpi tahansa voi antaa periksi tai joustaa. Riidan ja väkivallan erottaa toisistaan pelko. Jos on pelkoa, on myös väkivaltaa”, sanoo Kruus 20 vuoden kokemuksellaan väkivaltaisten miesten auttamisessa.
Riitelyn välttäjät
Jotkut parit kehuvat, etteivät koskaan riitele. Onko mahdollista olla aina samaa mieltä ja kivoissa tunnelmissa?
Kruusin mukaan riitelyn välttäminen on usein haitallisempaa kuin riitely.
”Mikä ei tule yhdessä puhutuksi, tulee jonkun kannettavaksi. Perhesalaisuudet saattavat olla myrkyllisiä, jopa vaarallisia”, Kruus varoittaa.
Puhe ei saa kuitenkaan olla mitään jatkuvaa painostusta.
”Vanhojen asioiden ottaminen esille yhä uudestaan on turhaa ja jopa vahingollista. Jos kumppani tietää jo mielipiteeni asiasta, jos on pyydetty ja annettu anteeksi, ja jos asian esille ottaminen ei todennäköisesti tuo mitään uutta, eikä rakenna suhdetta, niin miksi ottaisin asian taas puheeksi? Joidenkin asioiden pitää vaan antaa olla.”
Kruusin mukaan jotkut onnistuvat riitelemään niin sivistyneesti ja turvallisesti, etteivät itse määrittele dialogiaan riitelyksi.
”Ei ole mahdollista, että ollaan aina samaa mieltä. Jotkut parit osaavat vaan ratkaista riidat niin hyvin riitelemällä, ettei se tunnu riidalta”, Kruus valaisee.
Pullamössösukupolvea vai ei?
Vanhemmat ihmiset sanovat usein, että nuoret eroavat liian helposti, tai että ihmiset ovat tottuneet liian helppoon elämään, eivätkä siedä pettymyksiä, myöskään parisuhteessa.
Kruusilla on uusi näkökulma väitteeseen.
”Nykyajan nuoret aikuiset ovat joutuneet kokemaan enemmän pettymyksiä kuin vanhempi polvi. Esimerkiksi monen omat vanhemmat ovat eronneet. 50-luvulla naimisiin menneet ovat pysyneet hyvin naimisissa, mutta nuorten omat vanhemmat eivät. Nuorilla pareilla on taustallaan aiempaa enemmän pettymyksiä ja turvattomuutta”, Kruus kertoo.
Monia nuoria aikuisia voi riitely pelottaa.
”Monella on kokemusta siitä mihin tämmöinen riitaisuus voi johtaa. Riidan pitäisi olla turvallinen. Vaikka nyt riidellään, toinen ei lähde mihinkään. Monilla on sellainen kokemus omista vanhemmista, että riita johtaa eroon”, Kruus valaisee.
Kruusin mielestä moni pari ei huomaa, että oma käytös kotona on sellaista, ettei kenellekään tulisi mieleen toimia niin esimerkiksi työpaikalla. Töihin lähtiessä saatetaan yhtäkkiä huudella puolisolle ovenraosta jostain isosta asiasta perään. On selvää, että sellainen nostattaa kiukkua, eikä asiaa edes voida ratkaista silloin.
”Mitä siitä tulisi, jos töissäkin jostain isosta asiasta vaan heitettäisiin käytäväpuheena jotain kiireessä toiselle? Varatkaa isoille asioille aikaa ja sopiva paikka”, Kruus ohjeistaa.
Hyvän riidan ainekset:
1. Alkaa ja loppuu
2. Pehmeä aloitus
3. Minä-viestit
4. Suora tunteen ilmaisu
5. Monologista dialogiin
6. Aikalisä
”Hyvään riitelyyn ei liity väkivaltaa, eikä pelkoa. Hyvällä riidalla on alku ja loppu. Pyritään dialogiin, jossa tavoitteena ei ole saada toista muuttumaan, vaan dialogiin kuuluu toisen kuunteleminen ja mielenkiinto toisen näkemystä kohtaan. Ihminen on valmis oppimaan ja ymmärtämään jotain. Hyvässä riidassa ihminen suostuu siihen, että toinen voi vaikuttaa minuun ja mun mielipiteisiin”, Kruus sanoo.
Kruusin mukaan hyvään riitaan kuuluu suora tunteen ilmaisu. Mykkäkoulu on epäsuoraa tunteen ilmaisua. Hyvässä riidassa kumpikin voi joustaa ja molemmilla on kyky ja halu tehdä kompromissi.
”Jos riidan ainoa tavoite on saada toinen ajattelemaan samalla tavalla kuin minä, johtaa se helposti ivallisuuteen ja tuhoavaan käytökseen. Jos valmiiksi ajattelee, että minä tiedän, mikä on hyvää ja huonoa, oikein ja väärin, ei voi oppia mitään”, Kruus sanoo.
Kruus suosittelee pehmeää aloitusta ja minä-viestintää.
”Joittenkin parien kanssa tätä oikein harjoitellaan. Pehmeä aloitus ilman kritiikkiä on paljon helpompi ottaa vastaan. Toinen reagoi paljon positiivisemmin”, Kruus neuvoo.
”Koskaan sä et järjestä meille yhteistä aikaa!” -syytökseen ja kritiikkiin vastataan yleensä puolustautumalla tai vastahyökkäyksellä.
”Kyllähän mä silloin ja silloin järjestin. Koska ite järjestit mitään kivaa!” on tavallinen vastareaktio.
”Jos esittää asian niin, että voitaisko me järjestää semmonen kiva kahdenkeskinen hetki, kun oli silloin viimeksi niin kivaa, niin kumppanilla on ihan toisenlainen reaktio pyyntöön”, Kruus neuvoo.
Kruus vinkkaa mahdollisuuden käyttää aikalisää.
”Kiihtyneessä tilassa riita on harvoin rakentavaa. Aikalisä on yhdessä sovittu tapa rauhoittaa tilanne. Molempien tulee silloin kunnioittaa sitä. Aikalisän jälkeen molemmat kertovat vielä lyhyesti, mitä tapahtui ja miltä se tuntui”, Kruus selventää.
Nuoret tarvitsevat neuvontaa
”Viime aikoina ihan nuoret ovat löytäneet mahdollisuuden tulla pariterapiaan. Ennen tyypillinen eroava pari oli murrosikäisen tai kotoa pois muuttavan lapsen vanhemmat. Nyt ihan erotilastoissakin näkyy muutos. Eroa harkitsevat eniten pienten lasten vanhemmat”, Kruus sanoo.
Kruus harmittelee ensimmäistä lastaan odottaville suunnattujen perhevalmennusten säästöjä. Nuoria pitäisi valmentaa varautumaan arjen yllätyksiin. Kruusin mukaan jokaiselle ensimmäistä lastaan odottavalle vanhemmalle sopisi luento ”mitä parisuhteelle tapahtuu, kun naisesta ja miehestä tulee äiti ja isä”.
”Paljon on pienen lapsen vanhempia, jotka kaipaavat ihan käytännön ohjeita erilaisista asioista. Tarvitaan tietoa esimerkiksi siitä, mitä väsymys tekee ihmiselle”, Kruus kertoo.
”Nuorille tulee hätä, että itsessä on jokin vika. Tietyt heräävät tunteet ovat ihan tavallisia. Esimerkiksi isän ja äidin rooli tai yksinkertaisesti väsymys voi aiheuttaa sen, että seksi ei kiinnosta juuri nyt. Silti ei pitäisi unohtaa päivittäisiä hellyyden osoituksia. Jokainen pari joutuu vanhemmuuden myötä etsimään uudestaan keskinäistä läheisyyttä ja yhdessä olemisen tapaa”, Kruus lohduttaa.
Ihmisten olisi ehkä hyvä myös tiedostaa, että perhe-elämälle astetut toiveet ovat usein kohtuuttomat.
”Tunnetason odotukset ovat kasvaneet isoiksi. Enää ei riitä se, että me pärjätään ja kasvatetaan lapset. Ennen odotukset olivat käytännöllisempiä. Nyt tunnetason odotukset ovat niin latautuneita, ettei arjessa kestetä. Halutaan säilyttää tietty tunnetaso koko ajan, ei riitä, että puoliso on hyvä vanhempi.”
Kruusin mukaan parisuhteen perusristiriita täytyy joka tapauksessa saada sovittua.
”Jos on parisuhteessa, täytyy luopua jostakin. Jos haluaa elää yksin vapaana, voi hintana olla yksinäisyys.”
Onko pakko puhua?
”Joskus puhuminen ei enää tuo mitään uutta, tai ei rakenna suhdetta mitenkään. Jos toisen mielestä asiaa pitää vielä kuitenkin käsitellä, niin voidaan kysyä: mitä pitäisi tapahtua, että asia olisi mielestäsi loppuun käsitelty?”
Yhteys toiseen on parisuhteen perustarve. Mistä tulee yhteyden tunne? Kruus vastaa:
1. Puhumisesta, siitä että asiat voidaan jakaa verbaalisesti.
2. Tekemisestä yhdessä.
3. Fyysisestä läheisyydestä, kosketuksesta, hellyydestä ja seksistä.
”Yleensä yhteyden tunne tulee kaikista näistä. Jos henkilö kokee, että yhteys tulee ennen muuta verbaalisesta jakamisesta, niin silloin tämän ihmisen kannalta on pakko puhua, jotta voisi kokea yhteyttä”, Kruus selventää.
”Kommunikaatio parisuhteessa on enimmäkseen muuta kuin puhumista, ja hyvä niin. Mutta ristiriidat on selvitettävä puhumalla, koska se jättää vähiten tilaa väärille tulkinnoille.”
Moi!! Tarvitsen neuvoa parisuhdejutussa.. Poikaystävä ei enää huomioi minua niin kuin ennen. Loukkaa vaan jatkuvasti. Hänellä on kolme kissaa ja ne ovat tärkeämpiä kuin mä ja on tietyt kellonajat, kuinka kauan voi olla mun luona!
Tilanne on tosi hankala, eikä poikaystävä soita koskaan mulle :(
Mitä mun pitäs tehdä? Nainen, 30
Hyvä ystävä,
Kuulen viestissäsi, että olet huolissasi, surullinen ja ahdistunut siitä, että poikaystäväsi on alkanut käyttäytymään sinua kohtaan eri tavalla kuin ennen. Kuulostaa sitä, että sinusta tuntuu, että poikaystäväsi ei jostain syystä tavoittele sinua, halua sinua. Se tuntuu ymmärrettävästi pahalta.
Kirjeesi on lyhyt, joten joudun vastaamaan yleisellä tasolla ja monin kysymyksin.
Kysyt mitä sinun pitäisi tehdä. Ensimmäisenä mieleeni tulee vastaus: Kysy häneltä suoria kysymyksiä ilman syyttelyä ja suuttumista. Malta ja uskalla kuunnella hänen vastauksensa syyttämättä ja suuttumatta. Kerro hänelle omista ajatuksistasi ja siitä, miltä nykyinen tilanteenne sinusta tuntuu, edelleen suuttumatta ja syyttämättä.
Haluaako poikaystäväsi edelleen olla kanssasi vai onko tämä välttely hänen tapansa sanoa, että ei enää halua yhteistä suhdetta? Rohkenisitko kysyä tätä? Jos näin olisi, niin mitä se sinulle merkitsisi? Rohkeneeko hän kertoa sinulle, jos näin olisi?
Haluaako hän siirtyä suhteessanne uuteen vaiheeseen rakastumisvaiheen jälkeen? Usein suhteen alussa kumpikin haluaa tiivistä yhdessä oloa. Vähitellen jommankumman tarve erillisyyteen eli tarve saada omaa aikaa ja tehdä myös omia juttuja, voimistuu. Se saattaa näkyä yhteydenpidon vähenemisenä tai myös ärtyisyytenä. Usein toinen kumppaneista hätääntyy tästä ja hänelle tulee tarve palauttaa entinen, ihana yhteys. Valitettavasti usein hätä ja huoli toisen menettämisestä ja siitä, ettei ole toiselle tärkeä, näkyy syyttelynä, vaatimisena, takertumisena. Tämä lisää entisestään toisen tarvetta ottaa etäisyyttä. Näin parin välille alkaa syntyä takertumisen ja vetäytymisen riitaisa kehä joka työntää heitä kauemmas toisistaan ja johtaa helposti eroon. Onko siis aika kysyä, minkälaista rakastumisvaiheen jälkeistä parisuhdetta kumpikin teistä haluaa elää? Miten sovitetaan yhteen kummankin toiveet ja unelmat ja ovatko ne yhteen sovitettavissa? Jos toinen ei tiedä mitä haluaa, on kuitenkin tärkeää miettiä mitä itse haluaa ja onko itselle tärkeitä asioita, mahdollista saada toteuttaa tässä parisuhteessa. Se, että yrittää pakottaa toisen omien toiveiden kaltaiseksi on yleensä huonoin, vaikkakin hyvin yleinen, vaihtoehto.
Kolmantena asiana minulle tulee mieleen sinä itse. Onko sinulla elämässäsi muitakin tärkeitä ihmisiä ja asioita kun poikaystäväsi? Parisuhteessa tarvitaan sekä kykyä läheisyyteen että kykyä erillisyyteen. Jos parisuhteessa ei ole riittävästi erillisyyttä se johtaa helposti eräänlaiseen hapettomaan tilaan, jossa myös läheisyys alkaa kuolla. Siksi on tärkeää, että yhteisten juttujen lisäksi kummallakin on myös omia juttuja. Se estää sitä, että parisuhteesta tulee liian tiivis ja huonolla tavalla riippuvuussuhde.
Toivon, että nämä muutamat ajatukset auttaisivat sinua lähtemään selvittämään tilannettanne.
