Suhdeklinikka

KYSYMYS: Olen viisi vuotta sitte eronnut ja meillä on 7 vuotias lapsi yhteishuollossa.

Mikäpä neuvoksi.....

Pakahtunut, 39

VASTAUS: Kerrot viestissäsi, että olet eronnut miehestäsi lapsenne ollessa 2-vuotias. Sen jälkeen sinulla on ollut monenlaisia parisuhdeyrityksiä. Eräs niistä on vahvana mutta ristiriitaisena jäänyt elämään mieleesi. Kertomasi mukaan tällä miehellä on myös ollut matkan varrella keskeneräisiä suhdekuvioita. Nyt olet seurustellut kesästä asti kivan miehen kanssa, jonka suhteen olet epävarma. Edellinen miesystäväsi elää edelleen mielessäsi ja lähestyy sinua siitäkin huolimatta, että molemmat teistä ovat tahoillaan suhteissa. Tunteesi ovat ristiriitaisia ja ”lentelevät laidasta laitaan”. Et oikein tiedä mitä ja ketä haluat.

Olet kieltämättä ollut aikamoisessa suhdepyörityksessä viimeiset vuodet mikä ilman muuta on raskasta sinulle. Tämän kaiken keskellä sinun pitäisi jaksaa olla turvallinen vanhempi myös pienelle lapsellesi. Jäin miettimään sinua itseäsi ja sitä, mikä mahtaa olla selitys sille, että löydät itsesi kerta toisensa jälkeen tilanteesta, jossa sinun on vaikea kiinnittyä tai löytää ihmistä johon voisit kiinnittyä. Kun löydämme itsemme pyörimässä samankaltaisena toistuvista ihmissuhdekuvioista, on usein hyödyllistä pysähtyä, ryhtyä tarkastelemaan erityisesti itseään ja esittää itselleen kysymyksiä. Monissa elämämme pyörityksissä kyse on viime kädessä itsestämme, niistä valinnoista joita itse teemme. Usein on vielä hedelmällisempää jos joku ulkopuolinen ihminen kysyy näitä kysymyksiä. Yritän nyt muutamalla kysymyksellä toimia tällaisena ulkopuolisena kysyjänä ja toivon, että nämä kysymykset johdattaisivat sinua itsetutkiskelun alkuun ja sitä kautta auttaisivat osaltaan sinua rauhoittamaan elämääsi ja löytämään vastauksia.

Minkälainen on oma historiasi? Oletko omassa taustassasi, lapsuudessa ja aiemmassa elämässäsi voinut turvallisesti kiinnittyä läheisiin ihmisiisi? Ovatko he kiinnittyneet sinuun? Oletko voinut luottaa heidän huolenpitoon ja turvaan? Onko sinulla kokemuksia menetyksistä, hylätyksi tulemisesta tai liian yksin jäämisestä? Olet jo 39-vuotias eli voisi sanoa, että olet jo aika aikuinen. Se saa minut miettimään, että onko tapahtunut jotain sellaista, joka on tuonut elämääsi sellaista epävakautta, joka estää sinua asettumasta rauhassa elämääsi? Kuinka pitkä ja millainen oli suhde lapsesi isään? Kumpi teistä halusi erota lapsenne ollessa vielä kovin pieni? Oletko jossain vaiheessa asunut ja elänyt ilman parisuhdetta? Jos, niin miten koit tämän? Miltä tuntuisi nyt olla jonkin aikaa yksin, ilman yhtään parisuhdekuviota? Mitä sinä erityisesti kaipaat, tarvitset parisuhteelta, voidaksesi hyvin?

Nämä kysymykset voivat tuntua oudoilta ja kaukaa haetuilta. Usein kuitenkin nykyisissä suhteissamme näyttäytyy koko suhdehistoriamme, lapsuudesta saakka. Jos olemme saaneet kokea turvaa, vakautta ja hyvää tunneyhteyttä, niin se ennustaa usein hyvää parisuhdetta. Jos taustassamme on turvattomuutta ja pettymyksiä niin ne johtavat usein siihen, että nämä teemat tulevat tavalla tai toisella ratkaistavaksi myöhempiin suhteisiimme. Juuri siksi olisi tärkeä löytää vastaus kysymykseen mitä oman elämäni, historiani teemaa olen parisuhteissani ratkaisemassa?

En ota kantaa tämän hetkisen elämäsi miehiin. Ajattelen, että löydät vähitellen itse oikeat ratkaisut kun pystyt rauhoittamaan elämääsi. Voi olla hyödyllistä löytää itselleen ammattilaisen apua joka auttaa sinua pohtimaan elämääsi ja kysyy niitä kysymyksiä jotka auttavat sinua asettumaan sellaiseen elämään jota tarvitset.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää!
perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Hei, elän tällä hetkellä monimutkaisia aikoja. Ajauduimme "ex" naiseni kanssa erilleen monestakin syystä vaikka mitää oikeaa syytä ei ollut (kasvukipuja ja itsemme kadottaminen). Parhaimillaan suhde oli UPEAA. Pitkään jahkailimme ja yhteydenotot toivat vaan kipua ja tuskaa ettei voi olla toisen vierellä. Emme kuitenkaan palanneet yhteen.

VASTAUS: Yritetäänpä purkaa monimutkaista tilannettasi. Suhde ex-naisesi kanssa on ollut parhaimmillaan upeaa isoilla kirjaimilla. Eron syiksi nimeät kasvukivut ja itsenne kadottamisen. Mitähän tarkoitat tuolla viime mainitulla? Elittekö niin tiiviisti ja läheisesti yhdessä, että kummankin oma yksilöllisyys, yksityisyys ja omat tarpeet eivät saaneet riittävästi tilaa? Yleensä suhteen alussa on symbioottinen vaihe, jossa me-kokemus on niin vahva, että yksilöllisyys voi tallautua sen jalkoihin. Olisiko eronne tapahtunut tuollaisessa suhteen kasvukohdassa, jossa olisi pitänyt antaa tilaa erillisyydelle ja itsenäisyydelle eli etsiä tasapainoa läheisyyden ja me-hengen sekä kahden omilla jaloillaan seisovan yksilön tarpeiden välille? Jos oli kyse jostakin tämän tyyppisestä prosessista, voisi kuvitella, että eron syyt nousivat elämään kuuluvista kasvukivuista. Ei siis ihme, että kumpikin teistä miettii tahollaan mahdollisuutta palata yhteen.

Olen kuulevinani kysymyksestäsi, että tunteesi exää kohtaan olisivat vahvemmat kuin nykyistä naisystävääsi kohtaan. Exän kanssa oli upeaa, nykyisen kanssa vain menee hyvin.

Kukaan ei tietenkään voi kertoa, kumpi suhde sinun kannattaisi valita. Kuten sanot, takuita ei ole. Parisuhde on ennen kaikkea tunnesuhde, joten sikäli ajattelen, että sydämen ääntä ei kannata sivuuttaa. En tiedä, mitä kaikkea tarkoitat tässä yhteydessä järjellä. Sitäkö, että kun uusi suhde menee ihan kivasti ja matka on varattu, tietä takaisin päin ei ole? Mielestäni järkevää olisi antaa itselleen riittävästi aikaa selvittää tunteensa. Vahvasti järkisyihin perustuvat suhteet ovat alttiita ulkopuolisille ihastuksille, jos ne eivät kykene vastaamaan kummankin puolison tunne-elämän tarpeisiin. Jos siis alat vahvasti kokea, että entinen suhde kutsuu enemmän - ja jos exä on samaa mieltä - teidän ehkä kannattaisi antaa suhteellenne uusi mahdollisuus ja kokeilla, miten paljon olette kasvaneet ihmisinä ja miten kestävää tunne välillänne on. Tämä valinta merkitsee kuitenkin sen tiedostamista ja hyväksymistä, että paluuta nykyiseen suhteeseesi tuskin on.

Millaiset tunteet sinulla on nykyistä naisystävääsi kohtaan? Rakastatko häntä? Onko hän itsessään sellainen persoona, jonka kanssa näkisit ihanan yhteisen tulevaisuuden, jos exä ei olisi noussut sekoittamaan päätäsi? Anna itsellesi aikaa kuulostella tunteitasi, mutta älä vedätä ketään. Kun päätät lähteä jompaankumpaan suuntaan, hyväksy se, että toinen vaihtoehto jää.

Itsetuntemusta ja viisaita askeleita!
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen ollut noin vuoden nykyisen mieheni kanssa parisuhteessa, ennen suhdetta olimme monia vuosia ystäviä. Ennen kuin päädyimme suhteeseen minulla oli pientä seksuaalista romanssia hänen lapsuuden ystävänsä kanssa ja asia vaivaa häntä yhä. Rakastamme kummatkin toisiamme todella paljon ja haluamme rakentaa yhteisen tulevaisuuden yhdessä mutta hän ajattelee tuota asiaa aamuin ja illoin. Olemme yrittäneet miettiä miten hän saisi rauhan ja unohtaisi asian mutta tuloksetta, hän on ahdistunut asian takia lähes koko ajan. Emme halua erota mutta hänen päänsä ei kestä mennyttä, eikä hän saa mielenrauhaa. Suhteemme kärsii tapahtuneen takia todella paljon. Miten voimme toimia jotta hän unohtaisi menneen eikä enään miettisi sitä? Olen sanonut hänelle että turha ajatella menneitä että hän on ainoa jonka kanssa haluan jakaa tulevaisuuteni mutta mikään vaan ei tunnu auttavan...

Kiitos jo etukäteen vastauksesta!

Tytsi, 20v.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kirjoitat seurustelusuhteestasi, jota varjostaa ennen seurusteluanne tapahtunut asia. Kirjoitat, että sinulla on ollut nykyisen miehesi lapsuudenystävän kanssa pientä seksuaalista romanssia. Poikaystäväsi on ahdistunut tästä ja miettii asiaa päivittäin. Kuvailet jopa, että poikaystäväsi pää ei kestä, eikä hän saa mielenrauhaa.

Pidän ymmärrettävänä, että poikaystäväsi miettii myös niitä asioita, jotka ovat tapahtuneet ennen seurusteluanne. On inhimillistä kiinnostua puolin ja toisin seurustelukumppanin elämänhistoriasta. Toisaalta ajattelen, että ette voi olla vastuussa toisillenne siitä, mitä on tapahtunut ennen nykyistä suhdettanne. Yhteinen vastuunne toisillenne alkaa sen sijaan hetkestä, jolloin olette aloittaneet seurustelunne.

Kirjettäsi lukiessani minua mietityttää se, että sinä kannat vastuuta myös poikaystäväsi puolesta. Etsit apua ennen kaikkea poikaystäväsi kärsimykseen. Toki ymmärrän, että seurustelukumppanina joudut osalliseksi myös poikaystäväsi ahdistuksesta. Pohdin kuitenkin, kuinka motivoitunut poikaystäväsi on etsimään apua myös itse. Tuntuisiko sinusta luontevalta kannustaa häntä keskustelemaan asiasta jonkun toisen, luotettavan ja turvallisen aikuisen kanssa. Mietin jopa, voisiko poikaystäväsi kääntyä omien vanhempiensa, tai jonkun muun aikuisen puoleen. Kokemukseni mukaan aiemmilla sukupolvilla on paljon ymmärrystä ja arkista elämänviisautta myös parisuhteisiin liittyen. Parhaimmillaan hän voisi saada näkökulmia siihen, kuinka hänen omat läheisensä ovat selvinneet kenties vastaavan luonteisten kysymysten kanssa.

Tarvittaessa poikaystäväsi voisi varata ajan myös oman alueenne perheasian neuvottelukeskuksesta. Perheneuvojan tuella hän voisi yrittää ymmärtää, mitä kaikkea hänen ahdistukseensa kätkeytyy. Aavistelen, että poikaystäväsi ahdistuksen taustalla voi olla kovin monenlaisia tunteita – esimerkiksi epävarmuutta ja pelkoa siitä, että hän menettäisi sinut. Tällaisten tunteiden tavoittaminen ja sanoittaminen voi olla joskus vaikeaa ilman ulkopuolista apua.

Kirjoitat kirjeessäsi koskettavasti, että rakastatte toisianne, ettekä tahtoisi erota. Mietit myös, kuinka poikaystäväsi voisi unohtaa menneen? Ajattelen, että mennyttä ei voi oikeastaan unohtaa, koska kannamme aina elettyä elämänhistoriaa mukanamme monin eri tavoin. Menneen kanssa voi unohtamisen sijaan oppia elämään, niin ettei se vaivaa koko ajan mieltä. Näen seurustelussanne paljon mahdollisuuksia ja onnistumisen edellytyksiä, koska voitte vaikuttaa paljon siihen, millaisen yhteisen rakkaustarinan kirjoitatte tästä eteenpäin.

Kaikkea hyvää sinulle ja poikaystävällesi.
Joona, perheneuvoja

KYSYMYS: Hei meillä on 1v ja 8kk tytär ja 1kk poika. Itse olen 27 ja mieheni 24 vuotta. Olemme olleet yhdessä 4 vuotta. Mieheni on koko suhteen aikana pelanut tietokone pelejä ja en enää kestä. Nykyään riitelemme kokoajan. Mies valmistui juuri koulusta ja nyt ollut pariviikkoa kotona. Aamut alkaa tapelulla. tapelemme siitä kuka syöttää lapset tai laittaa tiskit. En kestä että mies on kotona. Miehen mielestä hänen ei tarvitse tehdä mitää tai hoitaa asioita koska tahtoo olla koneella. Kaupassakin pitää käydä nopeasti koska mies tahtoo koneelle. Mies huorittelee minua jos yritän kieltää pelaamista tai koneella oloa. Lapset itkee ku mies huutaa ja haukkuu minua. Onko ainut mahdollisuus että mies muuttaa pois ? On selvästi sanonut että pelaa mielummin kuin valitsee minut. Itse olen ihan rikki miehen takia kadun että teimme toisen lapsen. En tahdo että lapseni kuulevat äidin huorittelua ynm millä mies minua haukkuu. mies ei suostu lopettamaan pelaamista.

Väsynytkö

VASTAUS: Hei ja kiitos viestistäsi ja luottamuksestasi. Kirjoitat nimimerkillä Väsynytkö. Viestisi koskettaa minua, koska siitä välittyy hyvin väsymyksesi, yksinäisyytesi, huolesi ja turvattomuutesi. Elämäntilanteenne on monin tavoin kuormittava. Teillä on pienet lapset - nuorempi aivan vastasyntynyt. Jo toipuminen raskausajasta, synnytyksestä ja elämä pienten lasten kanssa voi olla väsyttävää. Sinä kirjoitat kuitenkin myös siitä, miten väsymykseesi vaikuttaa se, että päivänne täyttyvät monenlaisesta riitelystä. Riitelette lastenhoidosta, kotitöistä ja miehesi tietokoneella pelaamisesta. Lisäksi miehesi huorittelee sinua, mikä on haavoittavaa sinulle, mutta myös lapsille. Kirjoitatkin lasten itkevän miehesi haukkuessa sinua. Lastenne itku riitatilanteissa on vahva viesti siitä, että he tarvitsevat teitä vanhempia rauhoittamaan, lohduttamaan ja auttamaan riitojen herättämien tunteiden käsittelyssä.

Pidän tilannettanne monin tavoin huolestuttavana. Jatkuva vanhempien riitely, mutta myös vastuiden epätasainen jakautuminen väsyttää ja kuormittaa teitä kaikkia. Parhaimmillaan voisitte jakaa vanhemmuuden ja arjen haasteet yhdessä. Hyvään vanhemmuuteen kuuluu myös ennen kaikkea kyky siirtää omat tarpeet – esimerkiksi pelaaminen tietokoneella sivuun ja vastuunottaminen. Ajattelen, että pienillä lapsillanne tulisi olla kasvurauha, oikeus turvallisiin, vastuuta kantaviin ja huolta pitäviin aikuisiin. Kertomasi perusteella tällainen kasvurauha ei kuitenkaan toteudu tällä hetkellä perheessänne, mikä väsyttää ymmärrettävästi sinua ja luo turvattomuutta lapsillenne. Mietin myös sitä, mitä kaikkea miehesi yrittää tuoda esiin poissaolevuuden ja nimittelyn kautta. Aavistelen, että myös hän kärsii nykyisestä tilanteestanne.

Viestisi perustella koko perheenne tarvitsisi apua ja tukea. Rohkaisen teitä olemaan yhteydessä oman alueenne perheneuvolaan tai perheasiain neuvottelukeskukseen ulkopuolisen avun saamiseksi. Ajattelen teidän tarvitsevan tukea riitatilanteisiin, vanhemmuuteen ja ylipäätään arkielämäänne. Olen iloinen siitä, että olet lähtenyt etsimään apua. Se kertoo minulle myös siitä, että et ole menettänyt väsymyksesi keskellä täysin toivoasi.

Voimia haastavaan elämäntilanteeseenne koko perheellenne!
Joona, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen seurustellut ja ollut avoliitossa mieheni kanssa n. 1,5v., olemme kuitenkin tunteneet kohta jo kuusi vuotta. N. neljä vuotta välimme olivat harmaalla alueella; asuimme eri kaupungeissa koko ajan mutta näimme satunnaisesti. Olimme läheisiä, ja harrastimme seksiä. Seurustelu ei vaan tullut kysymykseen ennen kuin 1,5v. sitten. Salaa halusin sitä kuitenkin koko ajan aiemminkin. Tämän neljän vuoden aikana kun emme olleet yhdessä tapahtui kaikenlaista, hyvässä ja pahassa. Molemmilla oli muita tapailuyrityksiä ja pettymyksiä muiden, sekä toistemme kanssa. Minä otin kaiken todella raskaasti, ja luottamus kärsi. Kun 1,5v sitten aloimme seurustelemaan, käsittelimme asiat pikkuhiljaa suhteen edetessä ja sain luottamuksen herätettyä miestäni kohtaan. Nyt hiljattain kuitenkin löysin erään sosiaalisen median kautta mieheni kirjoittaman yksityiskommentin jollekin hänellekin tuntemattomalle naiselle, jossa hän kehui naista kauniiksi ja viittasi haluavansa mahdollisesti tavata. Otin asian puheeksi mieheni kanssa mutta perustelua käytökselle en saanut. Hän sanoi tykkäävänsä minusta ja haluavansa olla minun kanssa, ja että kommentti oli hänelle mitätön, eikä oikeasti olisi mennyt naista näkemään. Hän myös pyysi anteeksi. Lisäksi hän sanoi, että ei tulisi kysymykseenkään että hän pettäisi minua. Hän oli sillä hetkellä ollut työttömänä jonkin aikaa, ja hän sanoi myös että kotona olemisen aiheuttama masentunut olo, ja antamani huomion vähyys sai hänet hakemaan huomiota väärällä tavalla. Yritinkin tämän jälkeen lisätä huomion antamista.

Miten voisin käsitellä asian mieheni kanssa ilman, että hän hermostuisi? Kuinka voisin saada luottamuksen takaisin ja mistä voin saada varmuuden, että hän ei tee selkäni takana mitään väärää netissä? Kuinka voisin saada hänet ilmaisemaan kaikenlaisia tunteita rehellisesti ja kertomaan, jos hänestä kaikki ei ole hyvin? Rakastan häntä todella paljon ja en haluaisi yhden kommentin pilaavan suhdettamme. Haluaisin vain varmuuden että tämä on ainut kerta kun näin on käynyt/tulee käymään.

Rakastan niin että sattuu

VASTAUS: Kiitos pitkästä kirjeestäsi! Kirjoitat nimimerkillä ”Rakastan niin että sattuu”. Rakkautesi miesystävääsi kohtaan välittyy kaikesta kirjoittamastasi. Kirjeestäsi välittyy myös kuva niistä asioista, jotka satuttavat sinua suhteessanne. Kirjeesi keskeinen kysymys liittyy luottamukseen. Kuvaat puhuttelevasti sitä, miten suhteessanne on ollut oikeastaan alusta alkaen epävarmuutta: olette asuneet eri kaupungeissa, välillänne on ollut fyysistä läheisyyttä, mutta ette ole kuitenkaan seurustelleet. Tapailitte myös muita. Aavistelen, että jo tällainen suhteenne lähtökohta on kenties herättänyt kysymyksen luottamuksesta. Kirjoitatkin ottaneesi kaiken todella raskaasti ja luottamuksen kärsineen, mikä on ymmärrettävää.

Tämänhetkinen välimatkanne lisää yhä edelleen epävarmuuttasi. Luottamustasi on ymmärrettäväsi murentanut myös miesystäväsi viesti tuntemattomalle naiselle. Ymmärrän kirjeestäsi, että sinulle on syntynyt parisuhteen haava, joka ei parane, ennen kuin pääsette keskustelemaan riittävän perusteellisesti peloistasi. Kirjoitat keskustelua hankaloittavan sen, että miehelläsi on taustalla koulukiusaamista ja hänen on vaikea ottaa kritiikkiä vastaan. Pidän luottamuksen syntymisen kannalta tärkeänä, että voisitte keskustella puolin ja toisin kritisoimatta ja syyllistämättä. Parisuhteen haavojen paraneminen edellyttää keskustelua kasvotusten, rauhallisessa ja myönteisessä ilmapiirissä.

Miltä sinusta tuntuisi ottaa puheeksi nimenomaan tämä pelkosi ja epävarmuutesi kritisoimatta miestäsi? Olisiko miehesi helpompi keskustella kanssasi, jos ette käsittelisikään miehesi lähettämää viestiä, vaan nimenomaan pelkoasi ja epävarmuuttasi, joka on luottamuksen kannalta olennainen asia? Uskon, että myönteisessä ilmapiirissä miehesi olisi paljon helpompi keskustella kanssasi hermostumatta. Parhaimmillaan voisitte yhdessä jakaa pelkosi ja epävarmuutesi. Uskoakseni miehesi olisi helpompi olla haavoittamatta sinua lisää, jos hän ymmärtäisi myös tuntemustesi taustoja. Tavoitatkin hyvin, että aiemmissa suhteissasi nuorempana on ollut pettymyksiä parisuhteiden päätyttyä yllättäen. Haastan sinua pohtimaan ja sanoittamaan yhdessä miehesi kanssa, kuinka nämä kokemuksesi vaikuttavat myös nykyisessä suhteessasi luottamukseen? Parhaimmillaan miesystäväsi voi eläytyä siihen, miten epävarma ja peloissasi olet. Hänessä voi syntyä myös tällaisen ymmärryksen kautta tarve pyytää anteeksi viestittelyään. Ihannetilanteessa voisit hyväksyä miehesi anteeksipyynnön ja kertoa hänelle, mitä olisi tarvinnut aiemmin ja mitä tarvitsisi yhä edelleen voidaksesi luottaa häneen. Tällaisen keskustelun kautta haavasi voi parantua, niin että sinun olisi helpompi luottaa puolisoosi.

Rohkaisen sinua ottamaan puheeksi miehesi kanssa tämän luottamuskysymyksen, epävarmuutesi ja pelkosi. Toisinaan tällaista luottamusta synnyttävänä ja parisuhdehaavaa hoitavaa keskustelua voi olla vaikea käydä kaksin. Siksi kannustan teitä ottamaan yhteyttä alueenne perheasiain neuvottelukeskukseen, jossa voisitte pysähtyä yhdessä perheneuvojan kanssa parisuhteenne kysymysten äärelle.

Kaikkea Hyvää toivottaen, Joona, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen ollut sinkkuna viimeiset kymmenen vuotta, jos kuukauden-parin muutamaa juttua ei lasketa. Olen ihan kaunis, töissä käyvä (kylläkin rakennusalalla esimiehenä, mitä en enää kerro heti alkuun edes kysyttäessä, koska joko sitä ei uskota tai sitten mies häipyy nopeasti paikalta), hyvin luotettava niin ystävänä kuin parisuhteessa jne. Olen toisaalta naisellinen ja toisaalta kykenevä tekemään paljon perinteisiä "miestentöitä", kuten tämä sinkkuus edellyttää. Olen hyvä kuuntelemaan ja keskustelemaan. Olen sopivan spontaani ja toisaalta vastuuntuntoinen. Minulla ei ole lapsia.

En haluaisi, että seuraavatkin kymmenen vuotta menee samanlailla, joten neuvoja kaivataan.

Ei yksinäistä tulevaisuutta, kiitos

VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Kirjoitat kysymyksestä, jota varsin moni miettii tänä päivänä: Kuinka löytää seurustelukumppani? Pidän kysymystäsi tärkeänä, koska ihmisenä olemiseen kuuluu tarve löytää toinen ihminen, rakastettu, jonka kanssa voi jakaa elämänkysymyksiään. Näyttää kuitenkin siltä, että yhä useamman on vaikea löytää seurustelukumppania. Myös sinä kirjoitat olleesi viimeiset kymmenen vuotta sinkkuna. Pohdit, voisiko esimiestyösi rakennusalalla ja se, että monet miehet kokevat sinut vahvaksi naiseksi vaikeuttaa puolison löytymistä.

Kokemukseni mukaan hyvin erilaiset ihmiset, riippumatta työtehtävästä, luonteenpiirteistä tai ulkonäöstä löytävät parisuhteisiin. Tämän vuoksi pidän realistisena, että myös sinä löytäisit itsellesi puolison, jolle juuri sinä olet oikeanlainen kumppani. Oikotietä onneen ei valitettavasti kuitenkaan ole. Puolison löytäminen vaatii tänä päivänä paljon vaivannäköä, mihin viittaat myös kirjeessäsi kirjoittamalla, ettei puoliso tupsahda eteen etsimättä. Haastaisinkin sinua pohtimaan, mikä olisi sinulle luontevin tapa etsiä seurustelukumppania? Useimmiten seurustelukumppanit löytyvät yhteisten kiinnostusten ääreltä, läheltä omaa elämänpiiriä, vaikka kirjoitatkin, ettet tapaa ystäviesi kautta mahdollisia sinkkuja. Tänä päivänä on aiempaa enemmän erilaisia vaihtoehtoja löytää mahdollinen seurustelukumppani aina seuranhakupalveluista lähtien. Mikä olisi sinun tapasi? Tunnet itsesi parhaiten.

Kirjeesi saa minut pohtimaan myös hiukan yleisemmin ilmiötä, jonka olen havainnut yleistyvän. Odotukset seurustelukumppania kohtaan vaikuttavat monesti epärealistisilta. Media luo kuvaa täydellisestä kumppanista, jonka kanssa voisi välttää elämän pettymyksiä. Väitän, että täydellistä – tai ehkä paremminkin virheetöntä – puolisoa ei kuitenkaan ole olemassa. Toisen ihmisen rinnalla elämiseen kuuluu väistämättä myös puolison vaikeiden, itseä ärsyttävien puolien hyväksyminen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö puolisot voisi olla epätäydellisyydessään täydellisiä toisilleen. Kirjeestäsi ei tule vaikutelmaa, että kohdallasi olisi kysymys epärealistisista odotuksista. Päinvastoin. Rohkaisen sinua siis edelleen etsimään, yrittämään ja löytämään.

Kaikkea hyvää toivottaen
Joona, perheneuvoja

KYSYMYS: Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kaksi vuotta. Asumme yhdessä. Suhteessamme on alusta asti ollut tiettyjä ongelmia. Mies ei kykene puhumaan tunteistaan, tai mistään. Esitän samat kysymykset yhä uudelleen saamatta koskaan vastauksia. Haluaisin alkaa miettimään jo vakavasti perheen perustamista, ja olen useasti sanonut, etten näe järkeä tuhlata molempien aikaa, jos lapset eivät hänen suunnitelmiinsa kuulu. Edes näin esitettyyn kysymykseen vastaukseksi en saa kuin välttelevää "katsotaan nyt" -mutinaa.

Tiedän, että teen väärin tasoittelemalla itselleni tulevaisuutta ollessani suhteessa, mutta en pysty vielä lähtemäänkään. Myöskin tämä toinen mies epäilyttää, olisiko hän rinnallani loppuun saakka, kun nytkin salaa toimii samoin kuin minäkin. Onko vika minussa, enkö osaa "tyytyä" "pelkkään" rakkauteen, etsinkö vain rakastumisen tunnetta uudelleen ja uudelleen. Omat suhteeni eivät ole tätä vaihetta pidemmälle kestäneet, molemmilla miehillä on takanaan pitkiä suhteita.
En tiedä, mitä tehdä.

Ahdistunut, 25

VASTAUS: Kirjoitat kaksivuotisesta seurustelusuhteestasi. Asutte yhdessä poikaystäväsi kanssa. Sinua ahdistaa kuitenkin ymmärrettävästi moni asia suhteessanne: puhumattomuus, tulevaisuuden suunnitelmien avoimuus ja esimerkiksi läheisyyden puute. Kirjoitat yrittäneesi ratkaista kysymyksiä keskustelemalla poikaystäväsi kanssa, mitä pidän arvokkaana. Olet joutunut kuitenkin pettymään, koska puhuminen on miehellesi vaikeaa. Et kirjoita tarkemmin siitä, miksi puhuminen on vaikeaa pokaystävällesi. Mietin näkyykö sama vaikeus myös hänen muissa ihmissuhteissaan, vai liittykö se ennemminkin teidän väliseen suhteeseen? Kokemukseni mukaan puhumattomuuden taustalla parisuhteissa on usein pelkoja ja häpeän tunteita, mikä tekee puhumattomuudesta ymmärrettävää. Monet tunteistaan puhumattomat miehet, mutta myös naiset kantavat mukaan haavoittavia kokemuksia. He ovat kenties yrittäneet puhua tunteistaan, mutta eivät ole syystä tai toisesta tulleet kuulluiksi ja vastaanotetuiksi. Kirjeesi saa minut miettimään, millaisia keskustelunne ovat olleet? Kirjoitat olevasi temperamenttinen ja miehesi on luonteeltaan hiljaisempi. Olisiko kohdallanne voinut käydä niin, että ette ole päässeet puhumaan ollenkaan syvemmistä tunteistanne – esimerkiksi miehesi tai sinun peloista? Aavistelen kirjeesi perustella, että olette saattaneet juuttua tuhoaviin keskusteluihin, mikä voisi näkyä esimerkiksi siten, että mitä voimakkaammin tuo esiin pettymystäsi puhumattomuudesta, sitä enemmän poikaystäväsi vetäytyy keskustelusta. Tuhoaville keskusteluille on tavallista, että ne ovat rytmiltään nopeita ja niihin sekoittuu monenlaisia asioita, kuten kinastelua arkiasioista. Usein vielä toinen kumppaneista on korostuneemmin kritisoiva, vaativa ja syyllistävä samalla kun toinen puolustautuu vetäytymällä. Juuttuminen tällaisiin keskusteluihin on turhauttavaa, minkä vuoksi joskus voi käydä myös niin, että kummatkaan eivät yritä enää keskustella, vaan katkaisevat keskusteluyhteyden kokonaan tai kääntyvät jonkun toisen puoleen. Kirjoitat, että sinulle on käynyt myös näin.

Olet löytänyt keskusteluyhteyden toisen miehen kanssa. Sinänsä kaipauksesi tulla kuulluksi omien asioidesi kanssa on ymmärrettävä. Toinen mies vastaakin osaan toiveistasi ja niihin asioihin, joihin olet tyytymätön seurustelusuhteessasi. Teillä on ollut toisen miehen kanssa jo muutaman vuoden jonkinlaista kipinää. Ymmärrän kirjeestäsi, että sinulla on ollut siis koko seurustelusuhteesi ajan ikään kuin kaksi miestä. Toisen kanssa olet seurustellut ja toisen kanssa keskustellut. Pohdit, olisitko onnellisempi tämän toisen miehen kanssa. Kysymykseen on vaikea vastata, koska emme voi tietää etukäteen tulevaisuudesta. Kirjoitat kuitenkin realistisesti, että suhteessasi kummankin miehen kanssa on paljon hyvää, mutta myös haasteita. Olet vakuuttunut, että seurustelukumppanisi rakastaa sinua ja olisi valmis sitoutumaan yhteiseen elämäänne. Tuntemasi miehen kanssa pystyt keskustelemaan.

Kysyt kirjeesi lopussa onko sinussa jotakin vikaa? Vastaan, että ei. Ymmärrän hyvin tarpeesi keskustella ja suunnitella tulevaisuutta. Suurimpana haasteena näen sen, että yrität ratkaista seurustelusuhteessa olevaa kysymystä jonkun toisen kautta. Pidän realistisena, että voisitte oppia keskustelemaan poikaystäväsi kanssa kumpaakin tyydyttävällä tavalla. Tarvisitte siihen kuitenkin apua. Rohkaisen teitä olemaan yhteydessä oman alueenne perheasianneuvottelukeskukseen ja varmaan ajan parineuvotteluun. Voisitte hyötyä keskusteluista, joissa ulkopuolinen keskustelukumppani auttaa teitä ymmärtämään keskusteluidenne taustalla olevia vaikeuksia. Luen kirjettäsi ennen kaikkea toiveikkaana: teillä on poikaystäväsi kanssa paljon mahdollisuuksia niin halutessanne.

Kaikkea hyvää elämäänne!
Joona, perheneuvoja

KYSYMYS: Minulla on ongelma. Olen ollut poikaystäväni kanssa yhdessä nyt 4vuotta, siitä 3,5vuotta olemme asuneet yhdessä. Ihan aluksi keskustelimme miehen kanssa naimisiin menosta ja lapsista ja mies sanoi haluavansa niitä kyllä, mutta ei tietenkään vielä, kun emme olleet ollut kauvaa yhdessä.

VASTAUS: Luin viestistäsi että haluaisit vakiinnuttaa suhteenne ja toivoisit että myös poikaystäväsi ottaisi askeleita suhteenne vakiinnuttamiseksi. Sen pohjalta mitä kerroit, minulle tulee vaikutelma että poikaystäväsi ei oikein osaa päättää. Nähtävästi hänen kulttuurissaan vanhempien hyväksyntä lasten puolison valinnassa on tärkeää. Voiko olla niin että jos hän valitsee sinut, hän menettää yhteyden vanhempiinsa (äitiinsä) kotimaassaan? Ja onko toisaalta myös niin, että jos hän haluaa säilyttää yhteyden vanhempiinsa, hän ei voi mennä naimisiin kanssasi?

Kirjeesi perusteella sain kuvan että olette tärkeitä toisillenne. Kuulostaa myös siltä että olette hankalassa tilanteessa. Jotain olisi kuitenkin tehtävä. Toistuva eroaminen ja yhteen palaaminen uuvuttavat teitä kumpaakin. Eikä ole reilua sinua kohtaan lupailla asioita ja sitten yhä uudelleen perua niitä. Ajattelen että todella tärkeää tässä tilanteessa on puhua avoimesti ja rehellisesti toista kunnioittaen omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Mitä merkitsee kihlautuminen, mitä merkitsee avioliitto? Mitä merkitsee yhteys omiin vanhempiin, mitä sitoutuminen puolisoon? Ovatko ne toisensa pois sulkevia asioita? Miten kulttuurierot ilmenevät tässä asiassa? Myös meille suomalaisessa kulttuuripiirissä kasvaneille on tärkeää, että puolison vanhemmat hyväksyvät meidät (vaikka aina ei näin ikävä kyllä käy) – voisin kuvitella että joissain kulttuureissa suvun yhteisöllisyys on vielä vahvempi. Joutuuko puolisosi oman, rakkaan yhteisönsä hylkimäksi mennessään naimisiin toisesta kulttuurista tulevan ihmisen kanssa? Yhteisön ulkopuolelle joutuminen on iso juttu, kipeä ja rankka kokemus. Onko hänellä muita turvaverkkoja, muita lähiyhteisöjä, joihin samaistua ja liittyä jos hän sinut valitessaan joutuu luopumaan taustayhteisöstään?

Toisaalta onhan sekin mahdollista että hänen äitinsä (ja muut perheenjäsenet) ajan mittaan tottuvat ajatukseen eri kulttuurista tulevaan puolisoon. Se voi olla uusi ilmiö puolisosi suvussa, vaikka se onkin arkipäivää nykyajan monikulttuurisessa maailmassa. Voiko se, ettei kumppanisi äiti hyväksy sinua, johtua puhtaasti tuntemattoman pelosta ja ennakko-oletuksista? Voisitko sinä ja puolisosi edustaa puolisosi suvulle uudenlaista maailmaa, tämän päivän monikulttuurista todellisuutta? Olisitte heidän suvulleen ”edellä kävijöitä”. Tien raivaaminen ei välttämättä ole helppoa, mutta toisaalta jos yhteys ja hyväksyntä aikanaan löytyvät, on se sitäkin palkitsevampaa. Ajattelen kuitenkin, että jos lähdette tälle tielle, on teidän puhuttava toisillenne asioista avoimesti ja syvällisesti.

Tämä mitä minä kirjoitan, on yksi tulkinta teidän tilanteestanne, ja tein sen siltä pohjalta mitä kirjeessäsi kirjoitat. Toivottavasti sait siitä näkökulmia ja uusia ajatuksia. Haluan ajatella että puhumalla rehellisesti ja avoimesti hankalatkin asiat selviävät.

Onnea elämääsi!

Olli, perheneuvoja

KYSYMYS: Haluaisin kuulla näkökulmia tilanteeseeni. Olen 1-vuotiaan vauvan äiti. Elämme avoliitossa vauvan isän kanssa ja olemme seurustelleet 3 vuotta. Vauva-aika on toki ollut haastavaa, mutta silti myös todella ihanaa. Mieheni osallistuu todella paljon vauvan hoitoon ja tällä hetkellä hän on kotona vauvan kanssa kun minä vuorostaan menin töihin. Parisuhteen kokemani hankaluudet eivät johdu siis siitä, etteikö mies osallistuisi arjessa. Jaettuun vanhemmuuteen olen erittäin tyytyväinen. Kyse on enemmänkin tunnetason yhteydestä parisuhteen osalta. Minä kaipaan enemmän kokemusta siitä, että olen haluttu, rakastettu ja että suhteemme on tärkeä. Koko vauvavuoden ja jo ennenkin sitä mies on ollut haluttomampi esimerkiksi seksin suhteen ja itse koen tulevani liian usein torjutuksi niin emotionaalisen kuin fyysisenkin läheisyyden osalta. Keskusteluyhteys meillä on ja voin puhua kaikesta tästä miehelleni. Ilmaisen itseäni joskus voimakkaasti ja vaatien, mutta toisaalta olen myös se, joka rakentaa yhteyttä, aloittaa keskustelut, pyytää että tekisimme suhdetta elävöittäviä asioita (esim. järjestää yhteistä aikaa, haluaa keskustella seksistä, kysyy mitä toinen haluaisi jne.).

Mieheni on tunneilmaisultaan suppea, mutta hän on myös todella kärsivällinen ja empaattinen sekä sanoo olevaansa suhteeseen tyytyväinen näin miten se on. Hän on kertonut, että kun ilmaisen itseäni voimakkaasti hän pelkää minua. Toisinaan häntä ahdistaa kun kysyn mitä hän tuntee, koska hän ei osaa sanoa. Tuolloin minua on helpottaanut jo se, että hän ilmaisee että pelkää tai kokee ahdistusta. Silloin koen yhteyttä. Monesti keskustelua käydään aloitteestani pitkään ennen kun hän on valmis puhumaan tunteistaan suoraan. Tunnen surua ja yksinäisyyttä suhteessa, koska usein en saa häneen minulle elintärkeää tunneyhteyttä. Parhaiten yhteys onnistuu fyysisen läheisyyden kautta, sillä hän osaa olla hellä. Itselläni on vaikea isäsuhde taustalla jonka vuoksi olen käynyt aikaisemmin (ennen tätä suhdetta) terapiassa sekä harjoitellut monia vuosia kurssien yms. kautta tunteiden ilmaisua ja vuorovaikutusta. Tunnen pelkoa ja surua, sillä suhteemme näyttää toistavan samaa kuviota: minä kaipaan läheisyyttä, teen esim. keskustelualoitteita tai tule fyysisesti lähelle, mies torjuu minut, minä petyn ja suutun ja ahdistun, koska en tiedä miten voin olla suhteessa jossa tulen jatkuvasti torjutuksi. Lopulta mies tulee vastaan koska ei kestä vihaisuuttani. Hän suostuu keskusteluun tai läheisyyteen. Jonkin aikaa kaikki sujuu mukavasti, kunnes koen, että läheisyys ja tunneyhteys alkaa taas katoamaan ja kaikki alkaa alusta. Onko kyse siitä, että en koe itseäni riittävästi rakastettavaksi ja siksi tunnen jatkuvasti puutetta läheisyydessä?

Toisaalta mietin, että odotukseni eivät ole kovin kummoisia: suukko muutaman kertaa päivässä, vierekkäin makoilua sohvalla ja omista ajatuksista ja tunteista puhumista muutaman kerran viikossa ja seksiä silloin tällöin. Haluaisin mennä pariterapiaan, mutta se ei ole tällä hetkellä mahdollista, sillä vauva ei ole valmis jäämään hoitoon (voimakas vierastaminen). Mies olisi valmis pariterapiaan. Miten jaksaisin tätä vaihetta eteenpäin? Miten sietäisin omaa turvattomuuden tunnettani silloin kun en saa mieheeni tunneyhteyttä ja koen tulevani torjutuksi?

VASTAUS: Kiitos yhteydenotostasi! Tuntuu, että olet hienosti tavoittanut itsesi osalta sen, mitä ja kaipaat ja tarvitset parisuhteessa. Puhut sinulle elintärkeästä tunneyhteydestä. Kerrot kaipaavasi enemmän kokemusta siitä, että olet haluttu, rakastettu ja että suhteenne on tärkeä. Löydät paljon hyviä puolia miehestäsi. Hän on sitoutunut vanhemmuuteen, jakaa sen kanssasi. Hän on kärsivällinen, empaattinen ja tyytyväinen suhteeseenne. Hän on hellä rakastellessanne ja silloin tunnet vahvimmin olevasi tunneyhteydessä häneen. Sanot voivasi kertoa hänelle kaikesta, mikä mielestäni kertoo luottamuksestasi häneen ja siitä, että pystyt turvautumaan häneen. Kerrot kärsineesi isäsuhteestasi ja käyneesi terapiassa, jossa olet harjoitellut tunteiden ilmaisua ja vuorovaikutustaitoja. Näin olet ilmeisesti miestäsi edistyneempi keskustelemaan avoimesti ja ilmaisemaan tunteitasi. Vaikka miehesi ei ole yhtä pystyvä ja nopea sanoittamaan tunteita, hän kuitenkin saanut kerrottua sinulle pelon ja ahdistuksen tunteistaan sinun kysellessäsi hänen tuntemuksistaan. Hänelle tulee sellainen olo, että hän ei osaa sanoa. Kun hän puhuu näin, tunnet jälleen yhteyttä häneen. Sellaista oloa kirjoitustasi lukiessa ei tule, että teillä ei olisi tunneyhteyttä. Yhteydessänne on hetkittäisiä katkoksia kuten parisuhteissa yleensäkin.

Tunnistat hyvin kaavan, jota tahtomattanne toistatte. Sinä tulet miehesi lähelle, hän torjuu sinut, sinä petyt, suutut ja ahdistut. Tätä voisi jatkaa keskustellen tutkimalla kanssanne miten hän reagoi sinun reaktioosi. Vetäytyykö, suuttuuko hän sinulle vai jotain muuta? Sinulta voisi tarkentaa miltä sinusta tuntuu, kun hän torjuu sinut. Kerrot ettet tunne itseäsi riittävän rakastettavaksi. Ja kun tunnet näin, sinulla on tapana pettyä, suuttua ja ahdistua. Tässä hetkessä et saakaan häneltä turvaa, vaan ehkä tunnet, ettet kelpaa tai riitä hänelle. Tähän on tärkeä pysähtyä! Voi olla, että kokemus on sinulle paljon vahvempi ja pulmallisempi kuin miehellesi. Kysyt viisaasti miten voisit sietää omaa turvattomuuden tunnettasi, kun koet itsesi torjutuksi. Tilanteessa on hyvä muistaa, että on kyse sinun ajatuksestasi ja tunteestasi, joka on olettamuksesi ja käsityksesi hänen ajatuksistaan ja tunteistaan. Voisitko jotenkin pehmeästi ja lempeästi tuoda olosi esiin? Kun tiedät, että hän voi pelästyä reaktiosi vahvuutta, kuinka pystyisit pysymään rauhallisena tilanteessa? Voiko sinua koskettaa? Voitko sinä koskettaa miestäsi? Tutun kaavan rikkominen on akuutissa tilanteessa erittäin haastavaa. Mutta jos edes toinen osapuoli pystyy pitämään itsensä rauhallisena ja tekemään jotain eri tavalla, vuorovaikutuskaavanne muuttuu. Tunnekeskeisessä pariterapiassa pari alkaa vähitellen nähdä kaavan (jota tunnekeskeiset pariterapeutit kutsuvat kehäksi) vihollisekseen toistensa sijaan. Yhteinen vihollinen yhdistää; aletaankin taistella kehää vastaan, joka aiheuttaa katkoksen tunneyhteydessä.

Olette olleet yhdessä kolme vuotta. Alkuhuuman aikana olet tullut raskaaksi ja lapsi on ollut kanssanne vuoden. Parisuhteenne on väkisinkin muuttunut vauvan myötä. Parisuhteessa on vaiheita, joissa toinen on turvattomampi ja tarvitsevampi kuin toinen. Nyt on selvästi se vaihe, jolloin sinä tarvitset kumppaniltasi paljon. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että toisaalta et pyydä paljoa eli olisit pienistä hellyydenosoituksista, sohvalla sylikkäin makoilusta ja keskusteluhetkistä. Miehesi sanoo olevansa tyytyväinen parisuhteeseenne. Miehet usein ovat naisia tyytyväisempiä. Heille riittää tavallinen hyvä arki ja riittävä läheisyys kumppanin kanssa. Aina parisuhteessa seksuaaliset halut eivät kohtaa. Usein äidin ja isän rooliin asettuminen ja vauvan hoitoon liittyvä kaikki uuden oppiminen ja jatkuva univaje voivat aiheuttaa seksuaalisten halujen katoamisen joksikin aikaa. Mietin voisiko miehesi ottama koti-isän rooli tällä hetkellä vaikeuttaa myös hänen heittäytymistään seksielämään ja parisuhteeseen panostamiseen? Jos on niin, että hänellä ei yksinkertaisesti nyt ole voimia muuhun kuin vauvaan liittyviin asioihin? Painaako hänen mieltään jokin muu asia elämässään?

Toisaalta kuvaat tilanteen olleen näin jo ennen vauvaa. Ilmeisesti hän on sinuun verrattuna aina ollut passiivisempi teidän yhteisten menojen järjestämisen suhteen. Kyse on varmaan osittain temperamenttieroista aktiivisuuden ja aloitteellisuuden suhteen. Joskus puolison on helppo asettua passiiviseen rooliin, koska toinen hoitaa aina kaiken tehokkaasti. Joskus passiivisempi osapuoli kokee, että hänen mielipiteillään ja ehdotuksillaan ei kuitenkaan olisi vaikutusta käytäntöön. Toista ei voi muuttaa haluamakseen, minkä varmasti hyvin tiedät. Jos kumppanillasi on tahtoa ja voimia, hän voi toki kiinnittää huomiota asioihin, joita toivot. Ehkä hän on jo yrittänytkin. Ehkä hänelläkin on sellainen olo, että hän ei riitä tai kelpaa sinulle. Miten voisit ilmaista tuntemuksiasi niin, etteivät ne kuulosta vaatimuksilta? Silloin hän ei ahdistuisi ja pelästyisi reaktioitasi, vaan voisi antaa sinulle tarvitsemaasi turvaa.

Jos tilanteenne ei kotikonstein helpotu, pariterapia on hyvä vaihtoehto. Ajattelet, että pariterapia ei käytännön syistä onnistu tällä hetkellä. Voisiko se kuitenkin onnistua myös vauvan päiväunien aikana? Keskimäärin pari-istunnot kestävät 1 h 15 minuuttia. Vauva voi olla mukana tai uskaltaisitteko jättää hänet hoitoon päiväunien ajaksi? Vauva-aika ja pikkulapsiaika ovat haastavia aikoja parisuhteelle. Parisuhteeseen panostaminen kannattaa, monen vuoden ajan jatkunut kahdenkeskisen ajan puute on vaikeampi korjata myöhemmin. Pariterapian avulla tunneilmaisultaan niukatkin ihmiset ovat oppineet sanoittamaan tunteitaan. Ilmaisia parisuhdepalveluja tarjotaan perheasiain neuvottelukeskuksissa ja pikkulapsiperheille perheneuvoloissa, maksullisia tarjoavat muun muassa yksityiset terapeutit. Jos lukeminen on sinulle tai teille molemmille tässä elämäntilanteessa mahdollista, voisitte lukea Sue Johnsonin tunnekeskeiseen pariterapiaan liittyviä kirjoja (Kunpa sinut tuntisin paremmin ja Suojelen sinua kaikelta). Näistä kirjoista jokainen pari varmasti löytää ajattelemisen arvoisia uusi näkökulmia omaan parisuhteeseen.

Tilanteen helpottumista toivoen,

Perheneuvoja Nina

KYSYMYS: Olen 29-vuotias nainen. Minulla on 10vuotta kestäneestä parisuhteesta 8-vuotias lapsi. Olemme lapsen isän kanssa edelleen hyvissä väleissä. Suhteemme päättyi,koska emme kyenneet puhumaan vaikeista asioista, vaan ne lakaistiin maton alle ja niistä tuli isoja henkisiä möykkyjä. Olen ex-mieheni kanssa tekemissässä lähes päivittäin, niin yhteisen lapsemme kuin myös työhöni liittyvien asioiden takia. Ex-mieheni on suhteemme aikana auttanut minua työssäni yrittäjänä paljon ja auttaa edelleen. Ex-mieheni on mukava ihminen, tulee toimeen lasten kanssa sekä on kiltti.Parisuhdettamme me emme vaan saaneet enää toimimaan, olin aina surullinen ja pettynyt. Orastavassa kolmenkympinkriisissäni olisin vihdoin halunnut naimisiin, mutta riitelimme siitä aina avioehdon vuoksi. Mies kosi minua jo v.2007 ja olimme kihloissa 5vuotta, kihlaus päättyi vaikka yhteiselo jatkui. Toinen kiistakapula oli myös toinen lapsi, jonka olisin halunnut, mieheni ei enää ollut asiasta innostunut vaikka lapsemme ollessa pieni olisi halunnut lisää (kieltäydyin silloin työmäärään vedoten). Exäni on siis kaikinpuolin "täydellinen", hyvä isä ja kiltti (varakas)mies, mutta täysin kykenemätön konflikti tilanteiden ratkaisuun, hän ei koskaan "hoitanut suhdettamme", joten koin suhteemme raskaaksi ja epätyydyttäväksi.En kokenut saavani arvostusta suhteessani. Eroprosessimme kesti yli 2vuotta, lopullisesti tiemme erosivat viime kesänä.

Itse olen vakuuttunut että haluan vielä naimisiin ja lapsia, mutta taidan olla väärän ihmisen kanssa suhteessa?

Mii29v

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Oli ilo huomata, miten positiivisesti kerrot ex-miehestäsi. Surulliselta tuntui taas se, että pitkä liittonne päättyi eroon, vaikka siinä oli paljon myönteisiä elementtejä. Esimerkiksi hyvä arki ei monessakaan parisuhteessa ole mitenkään itsestäänselvyys. Erityisen tärkeää on kuitenkin, että olette ystävällisissä ja lämpimissä väleissä exäsi kanssa. Yhteinen toimiva ja sopuisa vanhemmuutenne ehkäisee lastanne psyykkisiltä haavoittumisilta.

Sinulla on uusi orastava rakkaussuhde. Kerrot viihtyväsi hänen seurassaan loistavasti. Samalla pohdit, onko yhteinen tulevaisuus mahdollinen ja realistinen. Kohtaavatko henkilökohtaiset tarpeenne ja toiveenne toisensa? Kuulostaa siltä, että nykyinen seurustelukumppanisi ei ole päässyt vielä täysin irti edellisestä suhteestaan. Onko sinulla ollut tarpeeksi aikaa työstää omaa eroasi? Oletko itse mielestäsi valmis sitoutumaan tuoreeseen parisuhteeseen kokonaisvaltaisesti?

Oletko puhunut epäilyksistäsi ja mieltäsi askarruttavista isoista kysymyksistä seurustelukumppanillesi? Avoimuus ja asioiden päivittäminen tässä kohtaa voisi helpottaa sekä selventää teidän molempien oloa. Varmaa on, että parisuhteessa toinen ei voi koskaan täyttää kaikkia tarpeitamme.

Läheisilläsi ja ystävilläsi on omanlaisensa mielipiteensä siitä, mikä on sinulle hyväksi. Se on kovin luonnollista. He toivovat sinun onneasi. Mutta kuuntele itseäsi rauhassa. Sinä tiedät parhaiten, mitä oikeasti tarvitset ja haluat, millä on aidosti merkitystä. Toivon, että et yrittäisi mennä aikaasi edelle. Asioilla on tapana järjestyä - näin uskon. Kun jaksat elää parisuhdettasi tässä hetkessä; tutustua, tunnustella, kysellä ja nauttia kiirehtimättä, niin silloin aika on puolellasi. Ja aika tuo myös vastauksen.

Kaikkea sitä hyvää mitä tarvitset!

Perheneuvoja Elisabeth