KYSYMYS: Minulla on jäänyt trauma suhteessa mieheeni koska alkutapaaminen meillä oli on-off monia vuosia. Itse olin rakastunut mutta mies kävi läpi ex-rakkauttaan avautuen minulle. Yritin laittaa suhteen poikki jolloin mies loukkaantui ja harrasti muita suhteita. Hän usein sanoi ettei koe suuria tunteita minua kohtaan. Lopulta mies tasaantui ja sitouduimme toisiimme. Silti minä koen että tunnetasolla en pääse suhteessa eteenpäin ollenkaan. Syvä turvallinen luottamus ei ole koskaan rakentunut välillämme. Tapahtui paljon henkistä väkivaltaa ja torjumista hänen puolelta. Meillä on aika kaverillinen suhde koska olen joutunut jäädyttämään tunteeni ja tarpeeni romanttiseen suhteeseen koska tässä on hoidettu hänen hyvinvointiaan ja selviytymistä usealla tasolla. Tämä suhde ei ole vielä ollut sellainen kuin haluaisin, välillä tulee rakastumisen tunteita mutta välittömästi tulee viha, mustasukkaisuus ja pelko että toinen taas torjuu eikä rakasta. Olemme molemmat väsyneet riitelyyn, tavallaan emme pääse eroon toisistamme. Suhde on varmasti riippuvuuden oloinen. Itse olen katkera koska olen antanut saamatta paljonkaan minun tarpeisiini. Kysynkin voiko tällaisesta parantua vielä luottamaan toiseen ihmiseen yleisesti? Tämä suhde tuntuu jo toivottomalta, koemme vihaa ja kipua emmekä pysty iloitsemaan suhteesta mustasukkaisuuksien vuoksi. Mies on välillä myös väkivaltainen eikä pystytä kommunikoimaan rakentavasti vaikeista asioista.
Miten eteenpäin?
VASTAUS: Hei, kiitos viestistäsi, jossa kirjoitat seurustelusuhteestasi ja sen herättämistä tunteista: vihasta, pelosta, mustasukkaisuudesta ja katkeruudesta. Kuvailet suhdetta, jossa on ollut alusta alkaen paljon haasteita – esimerkiksi epävarmuutta yhdessäolosta, ulkopuolisuuden kokemuksia, emotionaalista etäisyyttä ja jopa väkivaltaa. Kirjoitatkin, ettei syvä ja turvallinen luottamus ole rakentunut koskaan välillenne. Suhteenne on kaverillinen, etkä ole tyytyväinen siihen. Pidän ymmärrettävänä, että odotat parisuhteelta kaveruutta enemmän. Parhaimmillaan parisuhde on kuin turvasatama, jossa on syvää yhteyttä, emotionaalista ja fyysistä läheisyyttä, mutta myös tilaa erillisyydelle, kuten omille harrastuksille tai ystävyyssuhteille.
Luen kirjeestäsi, että suhteessanne on paljon vaikeuksia, mutta jokin pitää teitä riippuvuuden tavoin yhdessä. Jäin miettimään, mitä kaikkea riippuvuuteen liittyy. Ymmärrykseni mukaan toisinaan on niin, että turvatonta seurustelusuhdetta turvattomampaa olisi yksinjääminen. Voisiko riippuvuudessa kohdallanne olla kysymys myös jostakin tämän kaltaisesta? Haastaisin sinua tutkimaan nimenomaan kysymystä riippuvuudesta. Mikä kaikki teitä pitää yhdessä? Mihin tarvitsette toisianne, kun toisaalta kirjoitat teidän molempien tuntevan ilon sijaan vihaa ja kipua suhteestanne.
Kysyt viestisi lopussa olennaisen ja monia askarruttavan kysymyksen: voiko kuvaamasi kaltaisesta suhteesta parantua luottamaan toiseen ihmiseen yleisesti. Mielestäni vastaus kysymykseesi on kyllä. Uskon siihen, että kaikki haavat, jotka ovat syntyneet ihmissuhteissa voivat myös parantua toisten ihmisten lähellä. Toisinaan turvattomassa seurustelusuhteessakin voi tapahtua merkittävää parantumista ja luottamuksen rakentumista. Tämä edellyttää sitä, että molemmilla seurustelukumppaneista on halua ymmärtää ja sanallistaa omaa osallisuuttaan suhteen vaikeuksista. Joskus parien vaikeudet ovat sen kaltaisia, että yrittämisestä huolimatta yhdessä jatkaminen on vaikeaa. Sinäkin kirjoitat, että nykyinen suhteesi tuntuu toivottamalta. Päätät kirjeesi kysymällä: miten eteenpäin? Kokemukseni mukaan useimmat parit hyötyvät toivottomalta tuntuvassa tilanteessa pariterapiasta, jossa on mahdollista tutkia parisuhteen mahdollisuuksia ja rajoja turvallisessa tilanteessa. Rohkaisen teitä hakeutumaan alueenne perheasian neuvottelukeskukseen, mistä ajattelen teidän saavan seurustelusuhteenne tilanteeseen riittävää tukea.
Voimia, rohkeutta ja uskallusta ottaa askeleita eteenpäin! Joona, perheneuvoja
KYSYMYS: Tapasin vuonna 99 miehen ja meistä tuli heti lähes erottomattomat ja vuonna seurustelimme sitten. ja tänään kääntyi sitten kääntyi kelkka ja ja tuo mies sanoi puhelimessa että menen rakastelemaan toista naista ja se sattui syvälle sisimpääni.
VASTAUS: Kirjoituksesi on kovin lyhyt eikä siinä oikeastaan kysytä mitään. Vastaan kuitenkin sen herättämiä ajatuksia kertoen. Olet tavannut miehen vuonna 1999 eli 17 vuotta sitten. Kerrot, että teistä tuli erottamattomat ja aloitte seurustella. Kirjoituksesta ei käy ilmi oletteko kenties asuneet yhdessä ja onko teillä lapsia. Kirjoittaessasi olet juuri saanut kuulla mieheltäsi, että hän aikoo mennä rakastelemaan toista naista. Kerrot, että se sattui syvälle sisimpääsi. Eikä ihme! Olet varmaan shokissa yllättävästä puhelusta.
Luottamuksen pettäminen on niitä eniten satuttavampia asioita parisuhteessa. Se, että hän kertoi sinulle asian puhelimessa, herättää mietteitä. Toisaalta voisi ajatella, että hän ainakin rehellisesti kertoi mitä aikoo tehdä. Toisaalta asian ilmoittaminen tuolla tavalla tuntuu kovin julmalta. Mietin oliko se hänen tapansa lopettaa suhteenne. Joka tapauksessa toivon, että pystytte vielä selvittämään asiaa. Olisi kovin surullista, jos pitkä suhteenne päättyisi tällaiseen eroilmoitukseen (jos se oli eroilmoitus).
Tässä tilanteessa on tärkeää, että sinulla on läheisiä ja ystäviä tukenasi! Myös ammattiauttajaan on hyvä ottaa yhteyttä, jos läheisten tuki tuntuu riittämättömältä. Jos jatkat yhdessä miehesi kanssa, hyötyisitte varmasti pariterapiasta. Yksilöllistä tukea ja tukea parisuhteeseen löydät esim. paikkakuntasi perheasiain neuvottelukeskuksesta.
KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä viisi vuotta. Lapsi tuli maailmaan 2 vuotta sitten ja viime vuonna rakennettiin yhteinen talo. Päällepäin kaiken luulisi olevan hyvin.
Mutta nykyään entistä enemmän minua on alkanut vaivaamaan mieheni alkoholin käyttö. Ei hän joka päivä juo, vaan hyvin monena viikonloppuna. Eikä hän itse siinä mitään pahaa näe. Mielestäni ei enää tässä vaiheessa elämän tulisi olla enää pelkkää juhlintaa, sen sijaan voisi iloita siitä lapsesta joka meille on suotu..
Arkenakaan hän ei juuri osallistu lapsen- saati kodinhoitoon. Koen itse hiljalleen väsyväni siihen, että hoidan omaa vuorotyötä, koiran, lapsen ja kodin aina itse, ja hän puuhailee enemmän omiaan niin arkena kuin viikonloppuna, tai sitten vain makaa sohvalla. Olin toki rakennusajankin yksin, kun hän oli rakennustyömaalla, mutta se oli helpompi jaksaa, kun ei ollut vaihtoehtoja. Olen yrittänyt sanoa, että en pidä siitä, jos hän juo lapsemme nähden, lapsen ei mielestäni tarvitse nähdä vanhempiaan humalassa, koska se voi olla pelottavaa pienelle ihmiselle. Itse rakastan olla lapseni kanssa, iloita hänen kanssaan ja nähdä lapsen suunnaton riemu kaikista uusista asioista joita koetaan. Tämäkään ei tunnu miestäni kiinnostavan. Välillä olen niin pahoillani lapsen puolesta, kun hän yrittää isälleen selittää jotain, eikä isi kuuntele. Niinkuin ei kuuntele nykyään minuakaan.. Tämä on varsin sekavaa selostusta, mutta niin on ajatuksetkin. Pitääkö sitä vain hyväksyä tämä, ja tehdä kaikki itse.
Haaveilen toisesta lapsesta, mutta olen alkanut miettimään onko toista lasta enää järkeä tuoda tähän, jos yhdenkään kanssa mies ei jaksa touhuta. Itse hän on myös ollut samoilla linjoilla toisen lapsen suhteen..
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Sinulla ja miehelläsi on kaksivuotias lapsi ja olette rakentaneet viime vuonna talon. Olet huolissasi miehesi alkoholinkäytöstä ja siitä, että hän ei osallistu arjen askareisiin ja ole läsnä sinulle ja lapselle. Mietit myös yhdessä suunnittelemanne toisen lapsen hankinnan järkevyyttä tähän tilanteeseen.
Teille on viidessä vuodessa tapahtunut isoja asioita. Vauvan tulo on luonnollisesti iso muutos elämässänne. Talonrakennusvaihe on pikkulapsiperheissä hyvin koettelevaa aikaa. Usein mies kokee olevansa yksin vastuussa talonrakentamisesta ja nainen taas kodista ja lapsista. Joskus raskaan talonrakennusprosessin jälkeen valmiissa kauniissa talossa ei asukaan onnellinen perhe. Yksi unelma on käynyt toteen, mutta siitä ei pystytäkään iloitsemaan kuten alun perin kuviteltiin. Joskus puolisot ovat hyvin väsyneitä prosessin jälkeen. Pienet keskeneräiset asiat talossa voivat stressata eikä niitä saada tehtyä loppuun. Tai kaikki on valmista, mutta siitä ei osatakaan iloita, koska prosessi on vienyt voimat. Kerrot, että rakennusvaihe oli helpompi jaksaa, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa. Pidit erilleen oloa miehestäsi välivaiheena, mutta nyt se tuntuukin jatkuvan.
Kuvaat miehesi puuhastelevan omiaan tai makaavan sohvalla arkena ja viikonloppuna. Kotityöt, koiran- ja lapsenhoito kasaantuvat sinulle. Lisäksi teet vuorotyötä. Olet ilmeisen hyvä arjen pyörittäjä! Miehesi tavaksi on tullut rentoutua alkoholin avulla viikonloppuisin. Ilmeisesti hän juo itsensä humalaan asti, koska mietit, että et halua lapsesi näkevän vanhempiaan humalassa. Mieleeni tulee paljon kysymyksiä. Millaista miehesi alkoholinkäyttö on ollut aiemmin? Oletteko keskustelleet siitä, mikä saa hänet juomaan viikonloppuisin? Näkeekö hän ristiriitaa suhteessa humalahakuiseen juomiseen, kun lapsi on läsnä? Millainen on sinun oma suhteesi alkoholiin? Oletko joutunut esimerkiksi lapsuudessa kärsimään läheisten alkoholiongelmista? Ylipäätään mietin kuinka miehesi voi tällä hetkellä? Kuinka kuormittunut hän on työelämästä ja kuinka väsynyt rakennusajasta? Koet ettei hän nauti lapsen kanssa olemisesta eikä iloitse hänen kehityksensä seuraamisesta, joista itse saat nautintoa. Mietin tunteeko hän itsensä jotenkin ulkopuoliseksi suhteessa sinuun ja lapseen? Miten ensimmäinen vuosi lapsenne kanssa mahtoi mennä, oliko hän silloin täysipainoisesti ja innoissaan mukana vauvan hoidossa?
Kirjoituksestasi ei ilmene kuinka paljon olette keskustelleet parisuhteenne tilasta ja toisen lapsen hankinnasta. Onko puolisosi huolissaan parisuhteestanne? Jos et ole uskaltanut tuoda kaikkia mietteitäsi ilmi, nyt olisi hyvä aika siihen! Keskustelemalla rauhallisesti tilanteesta asiat varmasti selkiytyvät teille molemmille. Kuinka voisit tuoda asiat esiin mahdollisimman pehmeästi, niin ettei miehesi koe sinun syyttelevän häntä? Pehmeä tapa voisi olla sinun tuntemuksistasi ja huolestasi puhuminen. Myös hänen toiveidensa kyseleminen perhe- ja parisuhteenne suhteen voisi toimia. Parisuhteenne ja perhe-elämänne hyvät puolet eivät myöskään tule esiin kertomastasi. Hyviä hetkiäkin toivottavasti on. Kuinka voisitte lisätä näitä hetkiä? Mitä olette tehneet yhdessä ennen vauvan syntymää? Mitä voisitte tehdä nyt lähentyäksenne toisianne?
Kysyt tarvitseeko sinun vain hyväksyä tilanne ja tehdä kaikki itse. Mielestäni ei, koska silloin vaarana on katkeroituminen. Ota rohkeasti asiat keskusteluun puolisosi kanssa! Jos tarvitsette ulkopuolista keskusteluapua, voitte ottaa yhteyttä esimerkiksi kotipaikkakuntanne perheasiain neuvottelukeskukseen.
Rakentavia keskusteluja ja suhteenne lähentymistä toivoen perheneuvoja Nina
KYSYMYS: Tapasin nykysin miesystäväni hieman vajaa vuosi sitten Tinder seuranhakupalvelun kautta. Olemme nelikymppisiä ja elämmme töidemme takia etäsuhteessa. Suhteemme alku toimi chättäilyn kautta mutta jo muutaman viikon kuluttua verkkotapaamisestamme tapasimme kasvotusten.
Olimme sopineet vain seksisuhteesta, mutta kesän kuluessa tunteet syvenivät ja aloimme nauttia toistemme seurasta myös emotionaalisella tasolla. Minulle suhde häneen syveni nopeampaa ja jouduin kärsimään kesän mustasukkaisuudesta, koska hänellä oli vielä muita rinnakkaissuhteita eikä hän kokenut niitä yhtä häiritsevänä kuin minä. Poukkoilin itsekin kahden vaiheilla: Odottaako miehen rauhoittumista vai antaako takaisin samalla mitalla. Pystyin jälkimmäiseen kesän loppuun saakka, mutta tämän jälkeen muiden kanssa makaaminen alkoi tuntua fyysisesti ja psyykkisesti iljettävältä.
Paljastin nämä seikkailuni hänelle vasta lokakuun alussa ja hän loukkaantui valehtelustani. Hänhän oli ollut avoin minulle ja kertonut - minun kysyessäni - muista naisista. Kesän aikana hän osoitti mustasukkaisuutta siinä määrin että koin paremmaksi poistaa entisiä seurustelukumppaneita tai puolituttuja miehiä facebookistani. Ajattelin teon osoittavan minun sitoutumistani häneen. Syyskuun alusta sovimme että suhteeseemme ei kuulu muut, se on vain meidän kahden välinen.
Koitti seesteinen aika, joka kuitenkin alkoi rakoilla hänen vieraillessa luonani marraskuun alussa. Hän osoitti fyysistä arvaamattomutta heittämällä puhelimensa nurkkaan vihapäissään. Selllainen saa niskakarvani pystyyn, koska lapsuudenkodissani isäni oli väkivaltainen juopuneena enkä todellakaan halua kokea aikuisiällä enää samaa uudelleen.
Suhteemme aikana äitini myös sairasti ja nyt keväällä hän kuoli pitkällisen sairauden murtamana. Tämä kaikki on vienyt voimiani ja keskittymiskykyäni moniin asioihin, esim parisuhteeseeni.
Vuoden 2016 alkukvartaali on mennytkin ylä-ja alamäkeä. Kohtaamisiamme on sävyttänyt raivokas riitely, jossa syytellään ja syyllistetään. Nyt aivan viimeisellä kerralla mies meni persoonalliselle ja intiimitasolle väittäen että mielenterveyteni ei ole kunnossa ja että hän on kyllästynyt seksin vähyyteen ja siihen etten enää halua rakastella hänen kanssaa niin paljon. Sain kuulla myös omaan pukeutumiseeni ja olemukseeni liittyviä arvosteluja. Kaikki tämä syyttely ja arvostelu on tapahtunut aina alkoholin vaikutuksen alaisena. Myös viimeisin tavaroiden heittely on tapahtunut alkoholin vaikutuksen alaisena. Tuntuu että silloin hänen kanssaan olisi oltava aina samaa mieltä ja jos näkemykseni poikkeaa hänen näkemyksestään, voi räjähtää. En osaa miellyttää enkä haluakaan, jos miellyttämisen perusteluna on riidan välttäminen eikä rakkauden lisääminen.
Tilanne on pahentunut kuukauden aikana paljon. Luin kuukausi sitten (ja kerroin hänelle lukeneeni!) hänen kännykäänsä ja löytäneeni epäilyttävää chättäilyä ja hän myönsi tavanneensa erästä naista vielä syys-lokakuussa, kun luulin että olimme sopineet jo monogaamisesta suhteestamme. Kaikki tämä satuttaa valtavasti. Tuntuu että molemmilla on pettymyksiä jotka nousevat pintaan juuri niinä hetkinä kun pitäisi nauttia toisten seurasta aikuismaisesti. Nyt tuntuu että leikkikehässä on kaksi lasta, molemmat syytellen vuorotellen toisiaan.
Molempien menneisyydessä on suuria menetyksiä varhaislapsuudessa tai perheen sisäistä alkoholismia ja läheisriippuvuutta. Viimeksi mainittu koskettaa minun lapsuuttani ja nuoruuttani ja mieheni on joutunut painamaan suuren varhaisen lapsuuden lähisuhteen menetyksen ikään kuin maton alle. Minusta me tarvitsemme kolmannen osapuolen löytämään kanssamme ratkaisuja ja avaamaan vyyhtiä, jossa taitaa olla meidän kahden lisäksemme myös monia muita asioita ja ihmisiä: itsetunnon heikkous, menetyksen pelko, mustasukkaisuus jne..
Meillä on tahtoa jatkaa yhdessä mutta tarvitsemme ilmiselvästi apua. Tässä tarinamme lyhykäisyydessään.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Vajaan vuoden ikäiseen suhteeseenne mahtuu erilaisia vaiheita. Alussa sovitte vain seksisuhteesta ja jatkoitte myös muiden ihmmisten tapailua. Kerroit, että se alkoi aika pian tuntua sinusta hankalalta. Hyvä, että tunnistit sen, mikä sopii sinulle ja mikä ei tunnu sinusta hyvältä. Puolisen vuotta sitten sovitte toisiinne sitoutumisesta. Viimeisinä kuukaisina suhteeseenne on tullut, niinkuin sitä kuvasit, raivokasta riitelyä.
Riitely voi kertoa siitä, että olette alkaneet nyt todella tutustua toisiinne. Kun suhde syvenee, haavoittuvaisuus kasvaa. Niin kauan kun pysyttelee riittävän etäällä toisesta, on turvassa kaikilta niiltä tunteilta, jotka läheiseen parisuhteeseen liittyvät. Kun välittää toisesta paljon ja kiinnittyy häneen tunnetasolla, tulee samalla itse haavoittuvaiseksi. Altistuu sille, että voi tulla loukatuksi, petetyksi, hylätyksi. Pysyttelemällä irtosuhteissa välttää kaiken tämän. Mutta jää myös vaille tunnetta aidosta kohtaamisesta, hyväksytyksi tulemisesta kaikkine puutteineen ja mahdollisuudesta todelliseen rakkauteen.
On tärkeää, että olette molemmat selvillä omista haavoistanne ja herkistä kohdistanne. Silloin kun on tietoinen siitä, mitä itsessä tapahtuu, pystyy myös vaikuttamaan itseensä ja omiin reaktioihinsa. Joskus tähän itsetuntemuksen opetteluun tarvitaan psykoterapian apua. Samalla kun parisuhteessa opetellaan tuntemaan toista, tutustutaan myös hänen haavoihinsa ja herkkiin kohtiinsa. Opitaan tietämään, mikä saa hänet tuntemaan turvattomuutta tms. Se voi viedä vuosia, mutta voi olla myös antoisa matka kohti omaa ja toisen sielunelämää.
Haluan vielä muistuttaa siitä, että tavaroiden hajottaminen lasketaan yhdeksi lähisuhdeväkivallan muodoksi. Tee selväksi, ettet voi sellaista hyväksyä. Vahvoja tunteita voi ja saakin olla, mutta on tärkeää opetella niiden hallintaa. Muuten suhteeseen tulee helposti pelkoa ja se estää molemminpuolisen avoimen tunteiden ilmaisun ja aidon läheisyyden ja luottamuksen. Teidän kannattaisi ehkä miettiä, tuoko alkoholin käyttö suhteeseenne enemmän hyvää vai pahaa.
Kun teillä on tahtoa jatkaa yhdessä, kannattaa ilman muuta hakeutua parisuhdeterapiaan. Siellä voitte kohdata toisenne turvallisesti tunnetasolla ja yhdessä opetella rakentavia tapoja selvittää asioita.
Onnellista ja rakkaudellista tulevaisuutta teille toivoen, Paula, perheneuvoja
KYSYMYS: Mistä voisi johtua, että aina kun itse lähestyn jotain naista tai nainen lähestyy minua niin mokaan jutun aina niin, että siitä ei tulekkaan sitten mitään. Olen ensinnäkin ujo ja sitten ilmeisesti sanon jotain typerää mikä takia nainen lähtee menemään. Ujoutenin takia myös jouksen usen naisia karkuun kun ne lähestyy minua. Ikävää on se, että jää aina epäselväksi, se mitä nainen halusi oikeasti sillä, muutamia juttuja on ollut taas sellaisia, että vaikka nainen on lähestynyt minua niin se ei ole ollut minusta oikeasti kiinnostunut vaan tullut jostain muusta syystä jutteleen. Yksikään ei ole kertonut minulle totuutta, että minkä takia on tullut jutteleen. Nämä siksi, kun olen rojennut kymään, että mistä on oikein kyse oikeasti.
VASTAUS: Ihmettelet viestissäsi miksi suhteesi naisiin päättyvät usein jo ennen kuin ne varsinaisesti alkavatkaan. Mietit johtuuko se ujoudestasi ja mahdollisesti siitä, että tahtomatta ja tarkoittamatta sanot jotain, joka saa heidät perääntymään.
Saatat sillä tavalla olla oikeilla jäljillä, että jos olemme kovin epävarmoja itsestämme, se välittyy helposti myös ulospäin muille ihmisille käyttäytymisenä, jota muut saattavat pitää outona. Se saa heidätkin epävarmaksi ja he perääntyvät. Kun tällaiset tilanteet ja kokemukset toistuvat, se usein lisää epävarmuutta ja huonontaa mahdollisuuksia ihmissuhteisiin ennestään. Suhteiden aloittaminen on aina vähän jännittävää ja epävarmaa. Joudumme laittamaan itsemme alttiiksi. Suurimmalla osalla meistä on kokemuksia torjutuksi tulemisesta. Ne eivät koskaan tunnu mukavilta. Kuitenkin ne kuuluvat osana siihen ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja toisiimme liittymiseen.
Ihmissuhteissa on aina hyödyksi se, että tunnemme itseämme. Mitä enemmän olemme sinut itsemme kanssa, sitä luontevammin osaamme ottaa kontaktia muihin. Mitä vakaammin seisomme omilla jaloillamme, sitä paremmin pysymme pystyssä kun ihmissuhteen väistämättä meitä horjuttavat. Siksi on hienoa, että olet pysähtynyt pohtimaan itseäsi ja niitä puolia itsessäsi jotka mahdollisesti vaikuttavat siihen, että ihmissuhteesi eivät pääse alkamaan. Mietin, millä tavalla voisit lisätä tätä itsetuntemustasi ja sitä kautta myös itseluottamustasi.
Olisiko mahdollista, että menisit juttelemaan jonkun ulkopuolisen ihmisen kanssa esimerkiksi Kirkon perheneuvontaan? Hän voisi yhdessä sinun kanssasi auttaa sinua tekemään havaintoja itsestäsi ja noista tilanteista, joihin joudut. Entä onko sinulla ystävää, mies- tai naispuolista, jonka kanssa voisit pohtia tätä kysymystä ja mahdollisesti myös kuulla heidän kokemuksiaan tai havaintojaan?
Toivon sinulle, että jonain päivänä joku näistä kohtaamisista johtaa ihmissuhteeseen joka puolestaan opettaa sinulle taas lisää itsestäsi.
KYSYMYS: Olen ollut tyttöystäväni kanssa yhdessä noin seitsemän vuotta, joista viimeiset viisi ovat olleet täysin seksittömiä. Kun otan asian esille, tyttöystävä ilmaisee halunsa asian muuttamiselle, mutta en usko, että hän täysin ymmärtää tilannetta. Hänellä ei vain ole tarpeeksi seksiviettiä, vaan hän on jonkin asteinen aseksuaali.
Seksi, silloin kun sitä vielä oli, oli aina suunnitelmallista ja järjestelmällistä. Jos hän saisi valita, hän mieluiten tyydyttäisi minut aina suullaan. Kaikki asetellaan valmiiksi ja käsikirjoituksesta ei poiketa. Välillä saan suihkukomennuksen, minkä toisaalta ymmärrän, varsinkin suihinoton kohdalla, mutta se tappaa tunnelman ja viimeisetkin halut harrastaa seksiä. Käyn suihkussa kuitenkin päivittäin, sekä joskus vielä lisäksi salilla, joten en ole niin likainen.
Ennen kuukautisia pidetään reilu varoaika (viikko), samoin kuin jälkeen. Tämä kaikki on hänen sanojensa mukaan minun suojelemiseksi, niinkuin seksi olisi muuten jotenkin hygieenistä. Minun mielipiteelläni tässä asiassa ei ole mitään merkitystä. Todellisuudessa se tuntuu vain tekosyyltä kieltäytyä.
Minusta kuvaus yläpuolella ei kerro ihmisestä, joka himosta ja kiihottuneisuudesta harrastaa seksiä, vaikka se hänelle jonkin asteista mielihyvää voi tuottaakkin. Koko asetelma tekee selväksi sen, että se on palvelus minulle. Tilanne ei kasva luonnostaan läheisyydestä yhteiseksi nautinnon hetkeksi, vaan sitä pitää erikseen pyytää.
Muuten suhteemme on todella hyvä, ja olisi sääli erota yhden osa-alueen toimimattomuuden vuoksi. En vaan näe, miten voisimme kohdata tässä asiassa. Hänen luonteensa tuskin sallii avointa suhdetta, eikä painostaminen tähän asiaan tunnu mielekkäältä. Jos hän suostuisi, hän tekisi sen luultavasti menettämisen pelosta. Myös hänen seksuaalisuuden puutettaan on kunnioitettava, joten ratkaisu tuskin löytyy suhteen sisältäkään.
Vahvuutemme kuitenkin on se, että pystymme keskustelemaan ja sopimaan asioista. Silti en tiedä miten tämä ongelma voisi ratketa niin, että molempien tarpeet tulee huomioiduksi. Tyttöystävä ei pysty ymmärtämään eroja tilanteidemme välillä, koska ei koe itse samaa paloa. Kokonaiskuvan muodostamiseksi kerron alla vielä joitain omia näkemyksiä, jotka saattavat järkyttää heikompia. Haluan kuitenkin vielä huomauttaa, että en ole pettänyt, enkä hae lupaa pettää, vaan haluan kestävän kaikkia kunnioittavan ratkaisun.
Itse olen pitänyt yksiavioisuutta luonnottomana ja mustasukkaisuutta nykyisen omistavan parisuhteen seurauksena. Olen tyytynyt merkitykselliseen yksiavioiseen parisuhteeseen, koska idiootti nykyihminen ei pysty erottelemaan emotionaalista ja seksuaalista suhdetta toisistaan. Olen hyväksynyt yksiavioisuuden normina, koska kuulun vähemmistöön. Kuulun, joko niihin jotka ovat poikkeavia tai niihin, jotka uskaltavat hyväksyä totuuden sellaisena, kuin se on. Uskallan hyväksyä myös puolison liiton ulkopuolelle kohdistuvat ajatukset (niinkuin se maton alle lakaisemalla korjaantuisi), sekä sen että kahden ihmisen välillä tapahtuvat asiat eivät ole itseltä pois.
Se että lähes kaikki ihmiset ovat tieteellsten tutkimusten mukaan tyytymättömiä seksielämäänsä, avioerojen määrä sekä pettämisen yleisyys kaikki kertovat omaa kieltään siitä, että nykyinen yksiaviojärjestelmä ei ole luonnonmukainen tai toimiva. Tämä vielä puolustuksena omille "poikkeaville" näkemyksilleni, jotta "yksiavioiset" eivät vedä liikaa herneitä nenään.
Eroamisen lisäksi puhuminen lienee ainoa tapa, mutta mahdollisuus tyydyttävään kompromissiin on mielestäni olematon. Tällä hetkellä taktiikkani on nostaa asia välillä pöydälle ja yrittää puhua, mutta mitään edistystä ei ole tapahtunut. Olenko liian itsekäs? Onko jotain itsestäänselvää jäänyt huomaamatta? Onko joku näkökulma, mitä en ole osannut ottaa huomioon?
Aseksualistettu
VASTAUS: Kerrot viestissäsi seitsemän vuotta kestäneestä parisuhteestanne jonka kuvaat muutoin olevan todella hyvä mutta jota varjostaa seksittömyys ja teidän erilainen suhtautumisenne seksiin. Viimeiset viisi vuotta suhteenne on ollut täysin seksitön. Sitäkin ennen seksi oli suunnitelmallista ja järjestelmällistä. Jos ymmärsin oikein, niin silloinkin vailla spontaaniutta ja heittäytymistä seksuaaliseen leikkiin ja läheisyyteen.
Tämä kaikki on saanut sinut ajattelemaan, että tyttöystävälläsi ei ole tarpeeksi seksiviettiä ja että hän on aseksuaali. Onko hän myös itse määritellyt itsensä noilla sanoilla? Viestisi luettuani minua alkoi kiinnostaa, että mitenköhän tyttöystäväsi olisi kuvannut tilannettanne jos hän olisi kirjoittanut viestin. Miten hän olisi kuvannut omaa tai sinun tai parisuhteenne seksuaalisuutta? Kärsiikö hän tilanteestanne tai omasta seksuaalisen halun puutteestaan? Haluaisiko hän haluta? Sanot, että vahvuutenne on, että pysytte keskustelemaan ja sopimaan asioista. Koskeeko tämä myös seksuaalisuutta? Tunnetteko ja tiedättekö toistenne seksuaali- ja läheisyyshistoriaa tai seksiin liittyviä ajatuksia, tunteita? Minkälaisia kokemuksia tyttöystävälläsi on taustassaan? Hyviä vai huonoja? Mielestäni seksuaalisuus ei ole tyttöystävällesi neutraali asia vaan jollain tapaa asia, joka herättää aika vahvojakin tunteita ja ajatuksia mm. seksin epähygieenisyydestä, likaisuudesta, jostain joka täytyy pitää säännöillä ja suunnitelmilla kurissa? Se saa minut miettimään, että onko kyse aseksuaalisuudesta vai jostain muusta, joka tulee esteeksi haluamiselle ja seksuaalisuuteen heittäytymiselle.
Entä sinä tässä tilanteessa? Miten olet ratkaissut seksuaalisuutesi kun seksuaalisten tarpeiden ei ole mahdollista toteutua parisuhteessanne? Sanot, että et ole pettänyt etkä näe sitä ratkaisuna? Siinä ajattelet viisaasti. Käytätkö pornoa? Oletteko puhuneet tästä ja miten tyttöystäväsi kokee sinun tapasi toteuttaa seksuaalisia tarpeitasi?
Etsit ymmärrettävästi monenlaista selitystä ja ymmärrystä tilanteellenne. Eräs tällainen selityksesi on pohdintasi yksiavioisuuden luonnottomuudesta. Asiasta voidaan varmaankin olla kovin montaa mieltä. Itse kuitenkin uskon siihen, että parisuhde, jossa kumpikin on sitoutuneita toisiinsa, on paitsi mahdollinen, myös paras paikka toteuttaa parisuhteen seksuaalisuutta. Turvallisuus ja luottamus mahdollistavat seksuaalisen heittäytymisen, leikkimisen sekä rohkeuden tutustua omaan ja toisen seksuaalisuuteen.
Yksiavioisuus ei tarkoita sitä, että ulkopuoliset ihmiset eivät koskaan virittäisi meitä seksuaalisesti. Tietenkin virittävät mutta viriäminen on eri asia kun se, että seuraamme näitä tuntemuksiamme. Parisuhteen seksuaalisuus tarvitsee turvallisuutta ja luottamusta mutta myös riittävästi erillisyyttä, joka tuo happea suhteeseen. Hyvässä parisuhteessa nämä viriämisen tunteet kanavoituvat parhaillaan oman parisuhteen seksin inspiroijiksi. Huonossa parisuhteessa ne rikkovat luottamusta ja turvallisuutta, tulevat parin väliin ja näin heikentävät parisuhteen seksuaalisuutta.
Oletteko yhdessä puhuneet siitä, mitä suhteellenne tapahtuu, jos ette löydä yhteistä ratkaisua tilanteeseen? Onko niin, että tällaisenaan jatkuessaan suhteenne tulee päätymään eroon? Jos, niin tietääkö tyttöystäväsi tämän? En ajattele, että olet ajatuksinesi tai toiveinesi itsekäs. Päinvastoin. Minua puhuttelee ja koskettaa se, miten kovasti yrität sekä ymmärtää että löytää ratkaisuja. Mutta yritätkö sinä yksin? Eikö tämä ole yhteinen huolenne ja surunne? Miten tästä asiasta voisi tehdä yhteisen?
Mieleeni tulee, että etsisitte itsellenne seksuaalisuuteen perehtyneen pariterapeutin, jonka avulla pääsisitte yhdessä keskustelemaan tästä yhteisestä asiasta ja siitä, mitä kaikkea vielä näkymätöntä mahtaa olla sen takana. Minun kokemukseni mukaan seksuaalisuuteen liittyvissä vaikeuksissa on harvoin kyse vain seksistä. Joskus ulkopuolisen ihmisen avulla on helpompi päästä käsiksi näihin muihin parin väliseen seksiin vaikuttaviin asioihin. Tällaisen terapeutin voi löytää esim. Kirkon perheneuvonnasta. Parin välinen seksi on usein erilaisten tarpeiden ja toiveiden yhteensovittamista. Kenenkään ei kuitenkaan pitäisi joutua kokonaan sulkemaan pois seksuaalisuuttaan parisuhteessaan.
KYSYMYS: Olemme keski-ikäisiä, 4 vuotta olleet yhdessä ja koko aika on ollut yhtä vuoristorataa, etenimme hyvin nopeasti ja alku oli erittäin hankalaa; mieheni joi ja oli masennuksen vuoksi sairaslomalla. Olin tuntenut mieheni jo kaveripohjalta yli kymmenen vuotta joten nähdessäni hänen ahdingon minun oli pakko auttaa ja meillä oli ja on edelleen mieletön intohimo toisiamme kohtaan, seksin suhteen olemme kuin huumetta toisillemme.
Ongelmat alkavat kun sängystä noustaan, kaikilla muilla elämän osa-alueilla on erimielisyyttä ja riitaa päivittäin...rahasta, uusioperheemme lapsista, ajankäytöstä, alkoholista, kotitöistä, huomioimisesta, mustasukkaisuudesta, luottamuksesta, valehtelusta, politiikasta, lemmikeiden kasvatuksesta, kaupassa käynnistä jne. just name it ja riita on valmis. Olemme joka toinen päivä eroamassa ja joka toinen päivä kuin vastarakastuneet, todella raskasta ja kuluttavaa. Kaikki läheisemme ovat eron kannalla, kukaan ei jaksa meitä enää...
Apua olemme hakeneet pariterapiasta yksin ja yhdessä, tuloksetta. Teemme kirjallisia sopimuksia, vannomme toimia toisin...tilanne on ollut alusta asti tämä, tosin hyvin paljon on arki parantunut ja edistynyt mutta edelleen on/off. Asumuseroakin kokeilimme muttemme voi olla toisistamme erossa, muttei yhdessäkään ilman riitaa josta kärsii kaikki. Olemme molemmat tulisia ja temperamenttisia, pitäisikö vain hyväksyä tälläinen elämä ja oppia elämään vuoristoradalla ja nauttia toimivasta seksielämästä? vai luopua kumppanista joka on täydellinen fyysisellä tasolla ja tyytyä vähempään kunhan arki toimisi? en usko että voisin tasapaksua kumppaniakaan rakastaa? hiooko aika särmät? mitä pitäisi tehdä?
Matti ja Mervi
VASTAUS: Intohimo vs sujuva arki? Kumman ottaisit? Voiko olla molemmat vai pitääkö valita? Mieluiten ottaisit molemmat, mutta näyttää siltä, että valita täytyy. Postisi otsikko jo kertoo, että olet paljon parisuhdettanne ja omia tunteitasi pohtinut. Kysymys on vaikea ja ristiriitainen. Miten noita nyt sitten voi laittaa vastakkain? Jos olisi parisuhde, josta puuttuu intohimo kokonaan, niin miten siinä sitten olisi. Toisaalta jos arki ei suju, niin yhtä sietämättömältä sekin voi tuntua. Pitäisi todella löytää jokin tasapaino näiden välistä. Miten voisitte olla suhteessa niin, että olisi välillä sopivasti intohimoa, mutta samaan aikaan pääsääntöisesti toimiva arkikin.
Jäin miettimään, että kysymyksesi on oivaltava ja viisas, mutta voisiko samoja asioita miettiä jotenkin toisin. Voiko kysymystä vaihtaa ja muokata niin, että se ei ole ”toinen hyvä asia vs. (vastaan) jokin toinen hyvä”. Sekin elämässä on kyllä hyvä viisaus, että kaikkea ei voi saada. Parisuhteessa on aina suostumista siihen, että kaikki ei mene minun toiveiden mukaan. Silti tekisi mieli vaihtaa kysymys. Tai keksiä lisää uusia.
Olette keski-ikäisiä ja tunteneet toisenne jo aika kauan. Yhdessä olette nyt parina menneet neljä vuotta. Neljässä vuodessa jo huomaa itsestä ja toisesta kaikenlaista. Mielessäni kysyin, että minkälainen oli suhteenne alku. Kerrot suhteen alkaneen halustasi auttaa. Siinä ei ole mitään väärää, että haluaa auttaa toista, mutta parisuhde ei pidemmän päälle voi hyvin, jos siinä jatkuu auttaja- autettava asetelma. Totta kai esimerkiksi omaishoitajat todella hoitavat parisuhteessa kumppania, mutta sekin asetelma muuttaa parisuhdetta.
Kerrot, että miehesi joi ja kaiketi edelleen juo mielestäsi liikaa? Alkoholin käytön suhteen kumppani voi todella vetää rajoja ja tukeakin lopettamaan, mutta itse siitä on vastuu otettava. Siinä mielessä toista ei voi ”rakastaa kuntoon.” Miehesi on kamppaillut masennuksen ja alkoholin kanssa. Kuulostaa, että nämä vaikeudet näkyvät parisuhteenne arjessa edelleen. Et kerro kovin tarkasti juomisesta, mutta on syytä pohtia vakavasti miten iso asia se teidän välillä on.
Toimiva seksi ja läheisyys on iso asia. Siitä voitte olla iloisia ja kiitollisia toisillenne. Tuo kuulostaa ihmeelliseltä, että seksi on noin mukavaa, vaikka lähes kaiken muun kuvaat hyvin hankalaksi. Seksi on vähän niin kuin erillinen saareke teidän suhteessanne. Seksin satamaan menette nauttimaan toisistanne, mutta kun sängystä nousette, rähinä on valmis.
Kuulostaa todella siltä, että kärsitte kumpikin ja tilanne kuluttaa. Teidän kahden ohella heräsi huoli lapsista. Et kerro minkä ikäisiä lapsia teillä on. Uusperheen arki on rikasta ja moninaista, mutta lapset ovat varmaan välillä aika ihmeissään perhearjesta, jos he katsovat teidän vuoristorataelämää vierestä.
No olette todella jo havahtuneet tähän, että näin ei kannata jatkaa. Tuntuu toiveikkaalta ja viisaalta, että olette yhdessä lähteneet hakemaan apua ja vinkkejä. Olette kokeilleet monen laisia käytännön toimia. Erillään asumista, kirjallisia sopimuksia ja sen vannomista, että toimitte toisin. Arki on parantunut. Noihin asioihin kannattaa silloin palata. Miten olette toimineet toisin silloin, kun tapahtui jokin myönteinen muutos. Tulee mieleen sekin, että onko molemmat todella oikeasti henkisesti mukana, kun olette isoja päätöksiä tehneet.
En usko, että pelkkä aika toimii kovin hyvin särmien tasoittajana. Voi vaatia aika kovia vaiheita jos odottelette, että aika hoitaa tilanteet. Käytännön päätöksien lisäksi voisitte vielä etsiä syvempää tunneyhteyttä. Voisitteko puhua siitä miltä tuntuu, kun toinen juo, riitelee rahasta ja on mustasukkainen. Samalla tavalla myönteinen on tärkeää. Miltä tuntuu, kun toinen ottaa syliin ja toimii joskus niin, että toiseen voi luottaa.
Jotenkin pitäisi löytää uusi taso puhua. Sellainen jossa voisi olla aidompi yhteys. Seksin kautta syntyvä yhteys on varmasti lämmintä, mutta tuntuu myös paolta tai väistämiseltä. Ettei tarvitse kohdata omia ja toisen tunteita oikeasti. Teitä on kaksi vastuullista aikuista ratkaisemaan tilanne teidän kahden ja lasten parhaaksi. Olette jo päättäneet monta kertaa toimia toisin. Mitä se oikeasti nyt vaatisi?
Joskus jotakin alkaa tapahtumaan jos toinen muuttaa ”pelisääntöjä”. Mitäs jos et vastaa ensi kerralla riidassa samalla mitalla? Jos kuvainnollisesti lasket ”aseet maahan”. Silloin toisen hankala käytös voi muuttua. Huumoriakin teillä tuntuu olevan. Meneekö nauruksi, jos toinen jatkaa huutamista, mutta toinen ei suostukaan samaan leikkiin enää mukaan? En tiedä, mutta tuotakin voisit kokeilla?
KYSYMYS: En ole seurustellut kertaakaan vakavasti. Sen sijaan minulla on ollut pari "säätöä" muutaman kuukauden ajan kerrallaan. Näissäkin olen ollut ns. "laastarina" ja hyväuskoisuuttani ja sinisilmäisyyttäni on käytetty hyväksi. Olen hyvin tunteellinen ihminen muutenkin ja aina "suhteeseen" päästyäni, olenkin hyvin nopeasti kehittänyt voimakkaita tunteita toista osapuolta suhteen, vaikka toinen on edennyt huomattavasti kylmemmin tunteiden ja suhteen osalta. Olen ollut aina hieman hissukka ja näin myös kavereidenkaan kanssa ei ole koskaan tullut juteltua pojista tai seurustelusta. En ole siis tiennyt millainen on "oikea" suhde ja miten käyttäytyä sellaisessa. Olenkin siis mennyt usemmiten suhteessa pojan tahtiin.
Ensimmäisen laastari-suhteeni jälkeen ihastuin ns. pahaan poikaan. Hän harrasti väkivaltaisia lajeja ja oli harrastanut yhden yön suhteita. Hän kuitenkin koki ihastuneensa minuun aivan toisenlaisella tavalla ja piti minusta todella. Suhteen alussa hän kuitenkin valehteli minulle itsestään, mutta sinisilmäisenä annoin anteeksi. Poika oli myös mustasukkainen ja sanoikin usein baarissa tarkkailevansa minua ja jopa uhkasi hakkaavansa kenet vain pojan kuka lähentelisi minua. Huumaannuin kuiteenkin emotionaalisesti siitä tunteesta, että joku pitäisi minua omanansa ja että minulla on joku todella. Olen muutenkin tunnettu hyvin kilttinä tyttönä ja sitä olenkin. Menetin neitsyyteni edelliselle suhteelleni, joten seksi oli minulle uusi asia. Kun tämä viimeisin poika sai minut houkuteltua luokseen ja harrastamaan seksiä hänen kanssaan, ajattelin kaiken sujuvan hyvin normaalisti. Lopulta asiat menivät siihen, että hän soitti minulle keskellä yötä pyytäen hakemaan baarista ja tulemaan yöksi hänet luokseen. Hyväuskoisuuttanikin aina nousin hänen vuoksensa yöllä kuskaamaan häntä. Hän ei koskaan tehnyt minun eteeni mitään. Aamuisin nousisin kaula purtuna ja alapää kipeänä, luullen että kaikki on hyvin. Tapailemisemme oli lähinnä kyseisen kaltaista. Usein myönnyin haluistani huolimatta seksiin. Hän ei ollut kovinkaan hellä aktin aikana ja se tuntuikin. Kestin tätä hajanaista tapailua puoli vuotta, kunnes totesin itselleni, ettei tämä ole oikein. Varsinkaan kun en ole luonnostaan kovinkaan seksuaalinen henkilö. Taukoa kesti muutaman kuukauden verran, kunnes hän alkoi juttelemaan minulle uudestaan. Hän yritti antaa itsestään paremman kuvan kuin olikaan ja meninkin uskomaan sen. Äsken kertomani tyyppinen tapailu jatkui. Pian kuitenkin eräällä kerralla hän kesken seksin ryhtyi dominoivaksi ja kovakouraiseksi. Lähdettyäni tajusin virheeni ja tilanteeni. Itkin koko illan kuinka säikähdin hänen kyseistä puoltaan. Varsinkin kun tiedän hänen olevan poliisillekkin ja portsareillekkin tuttu väkivaltaisuudestaan. Sain voimat lopettaa suhteen, mutta siitä lähtien olen tuntenut itseni hyvin häpäistyksi ja mielikuvat akteista saavat minut häpeämään ja tuntemaan itseni vastenmieliseksi.
Tapahtumasta on jo kaksi vuotta, enkä edelleenkään ole päässyt eroon ajatuksista. Olen jopa uskaltautunut puhumaan kahdelle kaverilleni pintapuolisesti asiasta, mutta sekään ei ole helpottanut. Purskahdan edelleen itkuun, jos näen hänet yöelämässä. Ajatus seksistä ahdistaa, eikä todellakaan viehätä kaiken tämän jälkeen edelleenkään. Varsinkaan kun olin vastikään uudessa suhteessa "laastarina", eikä poika käyttänyt minua muuhun kuin seksiin, eikä tehnyt mitään hyväkseni. Olen päättänyt jättää tapailun, sillä en halua enää ajautua vastaavanlaisiin suhteisiin sinisilmäisyyteni vuoksi. Mitä voin tehdä, jotta saisin paremman mielikuvan itseni ja seksuaalisuuteni suhteen?
Epävarma, 20
VASTAUS: Hei Epävarma. Nimimerkkisi kertoo paljon siitä mitä tunnet nyt. Kerrot myös, että olet tunteellinen ihminen. Se ei ole mikään vika ihmisessä. Tunteellinen tarkoittaa minusta sitä, että sinulla on kyky tuntea ja se on tärkeä asia.
Seurustelusuhteissasi on nyt tapahtunut monen laista. Kerrot miten sinua on kohdeltu huonosti. Seurustelukumppanisi ei osannut ottaa sinun tarpeitasi ja tunteitasi huomioon. Kerrot myös kuinka sinua on käytetty toisen tarpeiden tyydyttämiseen. Vastavuoroisuus jäi puuttumaan.
Olet tehnyt isoja ja tärkeitä päätöksiä ja oivalluksia. Surullisten kohtien keskellä teki mieli hurratakin, kun kerrot miten huomasit, että toinen yrittää omistaa ja kahlita. Sait voimat ja teit päätöksen lähteä suhteesta. Sait poikki ihmissuhteen, joka alkoi tuntua aivan mahdottomalta.
Aina ihmissuhteiden katkaisu ei käy helposti, vaikka kokee, että niissä pysyminen on tuhoisaa. Sinä löysit itsestäsi voimat ja keinot. Monikin asia voi kietoa pitkäksi aikaa suhteisiin, joista on vaikeaa päästää tai päästä irti. Kuulen kertomuksesi niin, että nyt sinä pääsit jostakin kuristavasta vapaammille vesille.
Ei ole ihme, että jälkeenpäin on paljon sekavia tunteita ja miettimistä. Tuollaisen suhteen jälkeen on varmasti monta juttua mielessä ja eteenpäin kulkeminen mietityttää.
Kuulen paljon myönteistä ja toiveikasta. Olet myöntänyt itsellesi mitä on tapahtunut. Tosiasioiden myöntäminen ei ole helppo tai pieni askel. Tämä vaikea suhde oli ja on ollut totta. Siitä jäi jäljelle paljon arpia, mutta tärkeää on, että voi sanoa itselle suoraan, että tästä nyt selvisin. Silloin olet jo matkalla eteenpäin.
Yksi keino jäsentää tapahtunutta on se, että hahmotat elämääsi jaksoihin. Kaikki ei ole yhtä ja samaa ”pötköä.” Nyt sinun elämässä on alkanut uusi vaihe. Menneestä jäi monenlaisia epävarmuuden ja häpäistyksi tulemisen tunteita. Ehkä häpeän ja epäonnistumisen tunteitakin. Sitten kun jaksat, saattaa olla hyödyllistä vielä miettiä mistä kaikesta vaikeimmat tunteet nousevat. Voi olla tarpeen myös muistuttaa itsellesi, että sinä halusit toimia avoimesti, mutta sinua ei ole kunnioitettu. Tämä toinen on toiminut väärin sinua kohtaan. Toivoit, että suhde muuttuisi. Tämä suhde ei olisi ollut yksin sinun korjattavissa. Olisit tarvinnut kumppanin.
Joskus näistä raskaista vaiheista jää jäljelle jokin syyttävä tai moittiva ääni, joka moittii myös itseä. Rivien välistä olen kuulevinani, että moitit itseäsi hyväuskoisuudesta, virheistä ja liiasta kiltteydestä. Nämä ajatukset täytyy varmaankin käydä läpi. Mutta jos keksisin nopean keinon, jolla voisit jättää moitteet ja syyttävät äänet pois matkastasi, niin kertoisin heti.
Joitakin keinoja on varmasti olemassa. Jotkut kirjoittavat päiväkirjaa, toiset maalavat kuvia tai kertovat luotettaville ystäville raskaista vaiheista, kuten sinä. Monia tapoja purkaa tapahtunutta voi olla ja kannattaa kokeilla. Hiljalleen voit huomata, että sinä itse olet yhä ainutlaatuinen, arvokas ja tärkeä. Sinä itse ja elämäsi on paljon enemmän, kuin nämä raskaat tapahtumat, jotka nyt on tapahtunut. Jotakin tällaista välimatkaa voit koittaa etsiä ja miettiä. Kaikki hyvä ja tulevat mahdollisuudet eivät kuitenkaan hautautuneet näiden suhteiden alle.
Sitten voi olla paikallaan joskus etsiä ammattiapua. Miltä tuntuu, auttaisiko sinua terapeutin kanssa keskustelu. Kuulutko jonkun opiskelija- tai työterveyden piiriin tai kävisitkö jossakin muualla, vaikka lääkärissä, kysymässä tukea? Nämä kertomasi asiat voivat muodostua ahdistaviksi, ja niin voisi käydä kenelle vaan, siksi kannattaa joskus hakeutua ammattiavun piiriin, kun huomaa, että samat ajatukset vaivaavat pidempään.
Oma ajatuksesi jatkosta vaikuttaa olevan aivan viisas. Mitä jos todella pidät vähän aikaa taukoa parisuhteista, kun kerran tuntuu, että olet niissä ”laastarina.” Mietit rauhassa itseäsi, elämääsi ja seksuaalisuuttasi, niin kuin aiot tehdäkin. Sitten kun tuntuu, että olet selvinnyt ja tulevaisuuden kuvat alkavat hahmottua, lähdet liikkeelle.
Kiltteys ei ole ihmisessä mikään vika. Joskus kiltit ihmiset jäävät elämässä röyhkeiden jalkoihin. Kiltteydestä on kirjoitettu kirjoja ja sitä on aika paljon pohdittu. Kirjoissa on muitakin viisauksia, mutta yksi kiteytys on, että jos oma kiltteys alkaa vaivata, toimivin vastaus ei ole se, että kiltti rupeaa pahaksi tai tuhmaksi.
Oikea kiltteys on lempeyttä, mutta myös lujuutta puolustaa itseä, elämää ja kaikkea herkkää ja haavoittuvaa. Joku neuvoi kerran, että voisi olla hyväksi kaikille kilteille opetella olemaan yhtä aikaa lempeä, mutta luja. Sinusta voi kasvaa tässä kaikessa kestävä ja elämääsi arvostava nainen. Sitten ne suunnatkin aikanaan hahmottuvat. Epävarmuutta ei kaikkea voi voittaa. Sitä kuuluu terveiden ihmisten elämään aina. Toisia huomioivat ihmiset pohtivat asioita monelta kantilta. Saat olla siis epävarmakin. Tuntuu, että siitä olet nyt varma, että sinua ei saa kohdella huonosti. Se onkin tärkeää.
KYSYMYS: Otsikko kertoo erittäin hyvin tämän hetkisen olotilani. Taustana se, että lapseni isä jätti meidät täysin yllättäen viime kesänä sekavissa merkeissä selittäen, että on paha olla kotona ja kokee valehtelevansa itselleen eikä pysty tähän enää. Rakkaus oli kuulema vain loppunut.
Olimme yhdessä yli 4 vuotta ja yhteinen lapsemme on syntynyt vuoden seurustelun jälkeen. Tähän entinen mieheni vetoaakin, että oltiin liian vähän aikaa kahdestaan ja hän ikävöi vahvasti aikaa ennen lapsemme syntymää. En käsitä hänen sanomaansa koska lapsi oli suunniteltu ja harkittu ja itse olin aivan varma että juuri tuo mies on se kenen kanssa ollaan lopun elämää yhdessä ja perheenä. Tietenkin ymmärrän, että mieli voi muuttua eikä ketään voi pakottaa olemaan suhteessa ja olihan lapsen syntymän myötä parisuhde muuttunut ja toisillemme jäänyt vähemmän aikaa.
Tässä eropäätöksessään hän on ollut vahva ja esittänyt reipasta aina nähdessänme ja puhunut paljon minulle, että tietää minun vielä löytävän uuden ihmisen elämääni jne. Entisen kumppanini kaverit ja läheiset ovat myös pohtineet mitä oikein tapahtui ja monen on ollut vaikea käsittää tilannetta.
Nyt kun erosta on kulunut yli puoli vuotta on tilanne se, että koen päässeeni jo pahimman yli ja pystynkin elämään omaa elämääni lapsemme kanssa. Kuitenkin pohdin lähes päivittäin miksi emme onnistuneet ja haikailen vanhaa. lapseni isä elää uudessa parisuhteessa työkaverinsa kanssa ja suhde on käsittääkseni käynnistynyt melko pian eron jälkeen. Itse sain kuulla totuuden ihan äskettäin vaikka vahva intuitio asiasta on ollut jo useamman kuukauden. Hän salaa suhteen myös omalta perheeltään ja läheisiltään.
Juttelimme ensimmäisen kerran eron jälkeen kunnolla muista kuin lapseemme liittyvistä asioista vähän aikaa sitten ja sain sanottua ex-kumppanilleni asioita mitä olemme käyneet läpi psykologini kanssa liittyen parisuhteessa tapahtuneisiin muutoksiin, omaan käytökseeni ja niihin asioihin mitkä minusta oli eron syitä. Jokatapauksessa tämän keskustelun aikana kävi ilmi, että ex-kumppanini pohtii paljonkin meidän elämään liittyneitä asioita ja muistelee niitä myös. hän alkoi jopa itkemään kertoessaan puhuneensa ystävälleen miten hienoa aikaa se oli kun me on tavattu ja alettu pitää yhtä.
Nyt haluaisinkin järkevyyttä tilanteeseen, kun minulla on yhä edelleen vahva intuitio siitä ettei hän vaan ole sellainen ihminen joka tekee näin ja että hän itsekin jossain määrin tuntee vetoa takaisin uudesta suhteesta huolimatta. Kysyinki häneltä suoraan, mitkä on ne merkit mistä tietää että on todella uudessa suhteessa eikä vain toista vanhaa uuden parin kanssa niin hän ei osannut vastata kysymykseeni muuta kuin että jos on jonkun aikaa ollut ja tuntuu siltä, että kannattaa olla niin kyllä siinä sitten on jotain.
Vahvasti uskon omaan tulevaisuuteen, mutta en uskalla myöskään täysillä jatkaa koska koen että elämäni mies on nyt vain tuuliajolla ja tajuaa kyllä joku päivä sen itsekin. Kuulostaa aivan hullulta, tiedän.
Pilallako?
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Olet varmasti kokenut aikamoisen järkytyksen kun olet kuullut ex-miehesi päätöksestä lähteä suhteesta. Oli kuitenkin hyvä kuulla, että tilanteesta huolimatta olet nyt toipumaan päin. Viestisi perusteella olet saanut tukea sekä läheisiltäsi että ammattilaisilta.
Pohdit, onko teillä mahdollisuutta vielä palata yhteen ex-miehesi kanssa, vaikka hän on aloittanut uuden seurustelusuhteen työkaverinsa kanssa. Sinun on vaikeaa jatkaa eteenpäin elämässäsi ennen kuin tiedät, että kaikki kortit on katsottu lapsesi isän kanssa varmasti. Miten tähän asiaan voisi käytännössä tulla selvyyttä - voi olla ehkä liian uskaliasta ja riskialtista kysyä hänen tunteistaan sinua kohtaan suoraan? Mitä siitä seuraisi, jos joutuisit toteamaan, ettei suhteen uudelleen lämmittämiselle ole olemassa todellisia edellytyksiä toiveistasi huolimatta? Viestisi perusteella minulle jäi vielä hieman epäselväksi, miten paljon olette tällä hetkellä tekemisissä ja miten jaatte hoitovastuuta lapsestanne?
Olet kokenut, että miehelläsi on lämpimiä tunteita suhdettanne kohtaan. Lisäksi ajattelet hänen tehneen eropäätöksensä jollakin tavalla harkitsemattomasti ja vastoin perimmäisiä toiveitaan. Toisaalta tuot esille, että ex-miehesi on ollut "vahva" eropäätöksessään ja kehottanut sinuakin jollain tavalla jatkamaan elämään pohtiessaan ääneen tulevaa kumppaniasi.
Mietin sitä, että miten paljon tiedät niistä syistä, jotka vaikuttivat eroon miehesi mielessä - kaikki syyt eivät välttämättä liity suhteeseenne. Kertomasi perusteella miehesi on jäänyt kaipaamaan lapsen syntymää edeltänyttä aikaa ja hän on syystä tai toisesta kokenut pahaa oloa - mistä tässä pahassa olossa on mahtanut olla oikeastaan kysymys? Minkälaista keskustelua kävitte aikoinaan esim. siitä, että hankitte yhdessä lapsen, missä määrin lapsen myötä eteen tullut todellisuus poikkesi siitä, mitä oli kuvitellut? Jos vielä palaisitte yhteen, niin minkä asioiden pitäisi ehkä muuttua suhteessanne, että voisitte voida siinä molemmat paremmin?
En ihan tavoittanut, mitä tarkoitat viestisi lopussa olevalla kysymyksellä - "pilallako?" En ainakaan itse näe mitään vikaa siinä, että haluaa olla varma siitä, että suhde on todella katsottu loppuun ennen kuin itse alkaa rakentamaan jotakin uutta. Jos suhteen jatkaminen ei onnistu, niin tietenkin on hyvä jossain vaiheessa luopua siitä myös tunnetasolla niin pitkälle kun se nyt ylipäätänsä on mahdollista. Toivon, että saat pian tilanteeseesi kaipaamasi järkevyyttä ja selkeyttä.
KYSYMYS: Olemme pian 9 vuotta yhdessä ollut avopari. Jo aika varhain suhteemme alussa mieheni kysyi jos lähtisin tukemaan häntä kun hän perustaa oman yrityksen. Yhteistä aikaa tulisi olemaan vähän ja hänen työpäivät tulisivat olemaan pitkiä, ainakin aluksi. Tuolloin hän sanoi tekevänsä tätä meille. Minä suostuin ja uskoin hänen onnistuvan ja tietysti ajattelin, että hän todella tekee tämän meille. Aika venyi ja hoitelin lähes kakki kotityöt yksin, apua häneltä pyytämättä noin 7,5 vuoden ajan, huolimatta siitä, että myös itse olen työelämässä. Ostimme myös yhdessä talon jonka saneerasimme täysin. Molemmat olimme näissä hommissa mukana tasapuolisesti ja silloin oli olemassa vielä "me-henki#. Saimme ihanan ison hienon kodin ja kotitöiden määrä moninkertaistui, mutta jatkoin edelleen vielä vuosia ahertamista yhteisen hyväksi. Mies keskittyi edelleen firmansa pyörittämiseen.
Nyt tilanne on viimeisen vuoden aikana muuttunut radikaalisti. Miehen firma menestyy ja hän on jättäytynyt kotiin, tarvetta tehdä enää itse töitä ei ole ja hän käyttää aikansa kaikkeen mukavaan. Aika ajoin tosin joutuu hieman seuraamaan firman tilannetta mutta aika vähän. Jossain vaiheessa hän lupasi alkavansa tässä tilanteessa sitten tekemään enemmän kotitöitä ja että pääsisin valmiiseen ruokapöytään kun tulen töistä kotiin. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut kuin harvoin. Nyt mies on minulle ilmoittanut, ettei minulla ole osaa eikä arpaa ollut hänen menestykseensä. Mitätöinyt kaiken sen työn jolla olen mahdollistanut hänelle häiriöttömän keskittymisen firman perustamiseen ja pyörittämiseen. Tämän hän on nyt minulle toistanut useamman kerran. Tuntuu kuin matto olisi vedetty alta! Olemme asiasta ottaneet yhteen useamman kerran, mutta hän pysyy kannassaan. Seksielämämme kuihtui jo alkumetreillä miehen haluttomuuteen, jo vuosia olen turhaan kaivannut vipinää makuuhuoneeseen. Tästäkin asiasta olemme riidelleet ja myönnän, että pahastikin olen sanonut, mutta en todellakaan ole valmis luopumaan seksuaalisuudestani vielä alle 50 vuotiaana ja tuskin vielä pitkään aikaan sen jälkeenkään. Tuntuu kuin naiseutenikin olisi tuhoutunut tässä suhteessa. Mies ei halua kuitenkaan erota ja on valmis lähtemään terapiaan ja uskon vielä hänen minua rakastavan. Luulen myös, että loukkauksien taustalla on ehkä kuitenkin hänen seksuaaliset ongelmansa ja hän haluaa näin varmistaa, että mikäli ero tulee niin voi selittää läheisilleen kuinka olen ollut hyödytön yms. Voisiko näin olla?
Minulla on edelleen tunteita häntä kohtaan, rakkauttakin. En ole varma kuitenkaan pystynkö pääsemään näistä loukkauksista yli edes terapian avulla. Olenko törkeän hyväksikäytön uhri? Vai onko raha sekoittanut miehen pään? Hellyyttä meillä on kuitenkin ollut koko suhteen ajan ja rakastan-sanaa on viljelty paljon. Kannattaako terapia vai onko tilanne toivoton? Olenko törmännyt narsistiin?
Hyväuskoinen hölmö
VASTAUS: Kerrot viestissäsi 9 vuotta kestäneestä parisuhteestanne joka on viimeisen vuoden aikana muuttunut radikaalisti. Aiempina vuosina olette me-hengessä panostaneet yhteiseen elämäänne. Miehesi on tehnyt pitkää päivää yrityksessään ja sinä olet puolestasi kantanut vastuun kodistanne. Nyt olette tulleet elämässänne muutosvaiheeseen ja tämä on aiheuttanut kriisin myös parisuhteeseenne.
Elämä on usein luonteeltaan sellaista, että tietty aikakausi, vaihe tulee kuljetuksi loppuun ja ihminen joutuu pysähtymään ja hakemaan uuden suunnan elämälleen. Nämä vaiheet eivät välttämättä ole huonoja vaikkakin ne usein aiheuttavat kriisin ja riitoja myös parisuhteeseen. Tällaisen kohdat elämässämme tarjoavat meille usein mahdollisuuksia löytää jotain uutta itsestämme, myös puolisostamme ja parisuhteestamme. Ne auttavat myös näkemään siitä asioita, jotka ovat ehkä jostain syystä jääneet sivuun, varjoon.
Viestissäsi kuulen paljon hyvää ja sellaista mikä antaa toivoa. Kuulostaa hyvältä, että miehesi on osannut hypätä pois raskaasta yritysmaailmasta ja haluaa nyt nauttia sen hedelmistä ja laajemminkin elämästä. On myös ymmärrettävää, että vuosien raskaan työnteon jälkeen kaipaa vain olemista vailla suuntaa. Ymmärrän myös hyvin sinua, joka koet tilanteen epäreiluna mutta myös epävarmana. Mikä on sinun roolisi tässä muuttuneessa tilanteessa? Ottaako miehesi sinut mukaasi ”uuteen elämään” jossa voisitte nauttia yhteisen työnne tuloksista yhdessä? Kuulostaa myös hyvältä se, että miehesi sanoo, että hän ei halua erota ja on jopa valmis lähtemään kanssasi pariterapiaan. Se saa minut ajattelemaan, että hänkin haluaa että löytäisitte tässä uudessa elämänvaiheessanne uuden tavan olla yhdessä.
Kaikesta yhteisestä huolimatta, jostain syystä seksuaalinen läheisyys ei ole toiminut välillänne näinä vuosina. Miksiköhän ei? Olisiko tämä sellainen asia suhteessanne, jonka äärelle voisitte mahdollisesti nyt rauhassa pysähtyä. Kerrot, että olette riidelleet asiasta. Sanot sanoneesi miehellesi pahastikin näissä riidoissa. Hän puolestaan on omalta osaltaan loukannut sinua riidoissanne nykyisestä tilanteestanne. Olisiko niin, että kumpikin teistä on sanoillaan satuttanut ja aiheuttanut turvattomuutta toisillenne? Parisuhteessa tulee silloin tällöin tilanteita, joissa puolustautuessamme tai epätoivoissamme sanomme rumiakin asioita, joita emme välttämättä pohjimmiltaan tarkoita, jotta saisimme toisen pysähtymään tai kuulemaan itseämme. Nämä sanotut asiat ovat joskus sellaisia, että ne aiheuttavat parisuhteeseen haavoja, joita aika ei paranna. Niiden käsittely on kuitenkin tärkeää, jotta turvallisuus suhteeseen voisi palautua. On hyvin todennäköistä, että miehesikin kärsii siitä, että teillä ei ole seksiä. On myös mahdollista, että hän ei kuitenkaan täysin ymmärrä mistä ongelmassa pohjimmiltaan on kyse eikä myöskään ole osannut sitä ratkaista. Seksuaalinen haluaminen ei ole jotain jonka voisimme muuttaa vain päättämällä haluta. Moni haluton haluaisi haluta.
Minusta kuulostaa hyvältä idealta, että hakisitte yhdessä ulkopuolista apua jonka avulla voisitte ehkä päästä uudenlaisiin keskusteluihin parisuhteestanne. Kuulostaa myös siltä, että välillänne on ollut paljon hyvää sekä edelleen myös välittämistä ja tunteita toisianne kohtaan. Uskon, että teillä on hyvät mahdollisuudet löytää suhteeseenne uudenlaista läheisyyttä jotta voisitte yhdessä nauttia vuosien yhteisen työn tuloksista.
Toivotan teille hyvää matkaa takaisin toistenne luo! perheneuvoja Helena
