KYSYMYS: Mistä ja mitenkä pääsisin alkuun purkamaan näitä avioliiton solmuja?
kerttu
VASTAUS: Kysyt, missä ja miten pääsisit purkamaan avioliiton solmuja.
Paikkakunnaltasi tai lähietäisyydeltä voisi löytyä yksityisiä pariterapeutteja. Niitä kannattaa katsella netistä. Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksissa on perheneuvojia, jotka ovat erikoistuneita parisuhteen kysymyksiin. Myös nämä yhteystiedot löytyvät netistä.
Asioita ei kannata jäädä pohtimaan turhan pitkään kaksin. Ulkopuolinen näkökulma avaa usein parisuhteen solmuja ja tietä eteenpäin.
Toivon, että löydätte teille sopivan keskustelupaikan.
KYSYMYS: Aloitus tuntuu hankalalta, sillä minulla ei ole tarkkaa kysymystä, jonka osaisin heti muotoilla. Aloitankin siis alusta.
Muutin pois vanhempieni luota muutama vuosi sitten (olen nyt 21-vuotias). Tapasin opiskelujen alkaessa mahtavan uuden miehen: opiskelemme samaa alaa ja meillä on paljon yhteistä. Nautimme aluksi toistemme seurasta vain ystävinä, mutta vanhan ja melko teatraalisen teiniaikaisen parisuhteeni päätyttyä, kerroin hänelle avoimesti tunteistani. Aloimme pian seurustella, enkä ollut ikinä tuntenut itseäni niin onnelliseksi. Tunsin olevani tällä kertaa rauhallisessa, turvallisessa ja kypsässä parisuhteessa täydellisen miehen kanssa. Tällä saralla mikään ei olekaan muuttunut sinänsä: olemme juuri muuttaneet yhteiseen asuntoon ja meillä on kaikki hyvin. Elämä osaa kuitenkin yllättää, myös ikävästi. Kun oma elämäni asettui uomiinsa sekavien ja huonossa parisuhteessa vietettyjen teinivuosien jälkeen, ja koin vihdoin olevani todella onnellinen omaan elämääni, vanhempani ilmoittivat yllättäen erostaan.
Olen aina ollut melko läheinen vanhempieni kanssa ja arvostan heitä suuresti. He ovat hoitaneet eronsa todella kauniisti, ilman riitoja tai hankaluuksia. Myös nuoremmat sisarukseni, jotka asuvat kotona, eivät ainakaan tunnu oireilevan juurikin vanhempieni kypsän suhtautumisen ansiosta. Itselleni eron hyväksyminen on ollut kuitenkin kovin vaikeaa. En kykene jostakin syystä käsittelemään näitä vanhempieni eron aiheuttamia tunteita. Surun, pettymyksen ja vihan, sekä toisaalta myös hyväksynnän ja ymmärryksen tunteet kiertyvät solmuksi, jonka avaaminen ei tunnu mahdolliselta. Toisaalta en haluaisi puhua koko asiasta etenkään vanhempieni kanssa, koska en asu enää heidän kanssaan ja ero ei käytännön tasolla vaikuta paljoa elämääni. Myös vanhempani, erityisesti äitini, tuo erosta keskusteltaessa esiin juuri tämän: heillä on oikeus omiin valintoihinsa ja muut eivät voi niihin vaikuttaa, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Itsekin ymmärrän tämän, enkä haluaisi purkaa tunteitani heille, sillä eron he ovat hoitaneet niin siististi kuin mahdollista, ja ymmärrän, ettei elämä aina suju, kuten on suunniteltu.
Nyt nämä ristiriitaiset tunteet, joita en saa avattua, heijastuvat parisuhteeseeni. Poikaystäväni on yhtä ihana kuin ennenkin. Olen itse kuitenkin lukossa ja koen uskoni parisuhteisiin ja avioliittoon särkyneen. Ennen luotto yhdessä pysymiseen oli vahva, enkä epäillyt suhdettamme. Nyt osan ajasta tunnen oloni vain hyvin tyhjäksi ja yksinäiseksi erityisesti, koska poikaystäväni perhe on ehjä, enkä kykene oikein puhumaan erosta hänelle. Hän tuntuu aina sanovan ne väärät, minua loukkaavat sanat, koska ei ymmärrä tunteitani, vaikka yrittääkin. Muillekin puhuminen on vaikeaa. Sukulaisille en voi avautua, koska en halua heidän sekaantuvan eroon ja tiedän sen loukkaavan vanhempiani vaikeassa tilanteessa. Ystävilläni on myös suurella osalla ehjät perheet. Muutamien "erolapsien" (vaikka en tähän ryhmään täysin kuulukaan) kanssa olen keskustellut ja tämä onkin hetkeksi auttanut.
Miten saisin tätä lukkoa avattua? Se heijastuu suhteeseeni, enkä halua, että vanhempieni epäonnistunut avioliitto johtaa oman suhteeni epäonnistumiseen. Toisaalta tämä pelko saa minut työntämään poikaystävääni yhä kauemmas, jolloin epäonnistuminen on vain todennäköisempää. Mistä löytäisin apua omien tunteiden käsittelyyn?
Tunnelukossa
VASTAUS: Hyvä nimimerkki "Tunnelukossa". Kerrot eläväsi kaikin puolin antoisassa parisuhteessa, jota varjostaa vanhempiesi yllättävä ero. Se on aiheuttanut sinussa tunnemylläkän, jonka kanssa joudut nyt työskentelemään samalla kun rakennat omaa parisuhdettasi. Toivot, että voisit selvittää sinussa olevia tunnesolmuja, niin etteivät ne heijastuisi vahingollisella tavalla parisuhteeseesi.
Vanhempien ero tuli sinulle yllätyksenä. He ovat mahdollisesti kuitenkin itse tienneet jo pidemmän aikaa eron olevan tulossa. He ovat ehkä käsitelleet omaa kriisiään niin että teille erosta kertoessaan he olivat jo päässeet pahimman tunnemylläkän yli. Nyt sinä heidän aikuisena lapsenaan olet tuon tunnemyrskyn silmässä.
Äitisi on kyllä oikeassa siinä, että vanhemmillasi on oikeus omiin valintoihinsa, eivätkä muut voi niihin vaikuttaa. He ovat päättäneet erota, ja se on heidän asiansa. Heidän valinnallaan on kuitenkin väistämätön vaikutus läheisiin ihmisiin, ennen kaikkea teihin lapsiin. Vaikka olet jo aikuinen ja itsenäistynyt omasta kasvuperheestäsi, on vanhempien ero myös sinulle kriisi. Vaikka vanhempasi ovat hoitaneet eronsa tyylikkäästi, sillä ei voi välttää niitä tunteita, joita ero sinussa heidän lapsenaan herättää. Sinun kannaltasi se, mitä olet vanhempiesi suhteessa arvostanut ja pitänyt tärkeänä, on nyt saanut kovan kolauksen. Ei ihme, että sinua omassa suhteessasi pelottaa: entä jos meille käy samalla tavalla, entä jos tämä kaikki hyvä vain yhtenä päivänä hajoaa? Ei ihme, että tässä pelossasi työnnät poikaystävääsi pois, vaikka sydämessäsi toivot, että saisit olla turvassa hänen sylissään. Ristiriitainen käyttäytymisesi kuvaa koskettavasti sitä tunnemaailmaa, jossa tällä hetkellä elät.
Osaat eritellä hyvin tunteitasi ja tiedät paljon siitä, mistä tässä tunnemylläkässä on kysymys. Ristiriitaisten tunteiden kanssa eläminen ei ole mukavaa, mutta niitä ei myöskään tarvitse pelätä. Niitä voi rauhassa tutkia. Niille voi tehdä kysymyksiä. Esimerkiksi näin: Tunnistat olevasi vihainen, pettynyt ja surullinen. Kenelle tai mille olet vihainen ja miksi? Vanhemmillesi vai heidän yllättävälle eropäätökselleen, kun asiat näyttivät olevan hyvin? Mistä pettymyksen tunne tulee? Oletko pettynyt vanhempiisi vai kenties itseesi, kun et ole saanut heitä pysymään yhdessä? Entä suru; suretko vanhempiesi eroa vai särkyneitä unelmiasi ikuisesta rakkaudesta? Toisaalta tunnet myös ymmärrystä vanhempiasi kohtaan ja hyväksyt heidän ratkaisunsa. Mikä tekee heidän ratkaisunsa mielessäsi hyväksyttäväksi ja ymmärrettäväksi?
Mietit, miten ja missä voisit avata näitä tunnesolmuja. Poikaystäväsi yrittää auttaa sinua, mutta koet, ettei hän ymmärrä tunteitasi. Saman kokeneiden kanssa puhuminen on jonkin verran helpottanut. Ulkopuolisen asiantuntijan kanssa keskustelu varmasti auttaisi sinua eteenpäin tunteiden käsittelyssä. Se myös voisi vähentää jännitteitä parisuhteessasi sekä vanhempien ja muiden läheisten kanssa. Voisit lähteä hakemaan keskusteluapua opiskelijaterveydenhuollon kautta. Myös kirkon perheasiain neuvottelukeskuksen palvelut ovat käytössäsi.
On hyvä muistaa, että jokainen parisuhde on ainutlaatuinen. Niin myös sinun ja poikaystäväsi suhde on eri asia kuin vanhempiesi parisuhde. Te kaksi päätätte, millainen teidän suhteenne on ja millaiseksi se tulevaisuudessa muodostuu. Pitäkää hyvää huolta suhteestanne, niin että voitte rakastaa, arvostaa ja kunnioittaa toisianne.
Toivon, että löydät sopivan avun tunnelukkojesi avaamiseksi!
KYSYMYS: Olen 33-vuotias nainen enkä ole koskaan seurustellut vakavasti. Miehiä pyörii kyllä ympärillä, mutta tapanani on ihastua saavuttamattomiin miehiin. Lähes kaikissa suhteissani olen ollut se toinen nainen.
Lapsuudenperheeni on pitänyt aikamoisia kulisseja yllä aikaisemmin. Toinen vanhemmistani kärsi hillittömästä peliongelmasta ja toinen vanhemmista laski mihin rahat riittävät. Peliongelmainen vanhempi on lisäksi onnistunut ainakin jollain tasolla tuhoamaan itsetuntoni, sillä en ole koskaan kelvannut hänelle tai ollut tarpeeksi hyvä. Tiedän kyllä nykyään, että minä riitän omana itsenäni, mutta välillä sitä on vaikea uskoa. Pystymme nykyään jollain tasolla keskustelemaan lapsuudenperheeni kesken aikaisemmista ongelmista, mutta välillä minusta tuntuu, että olen ainoa kuka ei osaa päästää lopullisesti asiasta irti.
Olen pohtinut sitä, että etsinkö tietoisesti ihmissuhteita sellaisten miesten kanssa, joista tiedän heti alkuunsa, ettei suhteesta muodostu koskaan vakavaa. Olen koko elämäni tottunut varmistelemaan asioita ja ainakin jollain tasolla pelkään antautua ihmissuhteeseen sen takia, että pelkään sitä, etten tulekaan riittämään ja kelpaamaan toiselle osapuolelle.
Asia on alkanut ahdistaa minua. Tunnen itseni yksinäiseksi ja haluaisin kovasti oman perheen. Olen tapaillut muutamien kuukausien aikana erästä miestä, joka on vapaa. Tämän lisäksi hän on turvallinen, mukava, huomaavainen, ystävällinen ja sosiaalinen. Ongelmana on se, ettei minusta tunnu hänen kanssaan miltään. En ole kokenut mitään rakastumisen tai ihastumisen tunteita. Seksi hänen kanssaan ei oikeastaan luonnistu lainkaan, suureksi osaksi varmasti sen vuoksi, etten halua häntä fyysisessä mielessä.
Nyt pohdinkin sitä, että onko minulla vääristynyt kuva rakkaudesta ja kuinka sen saa korjattua? Riittääkö parisuhteen pohjaksi se, että toisen kanssa on mukava viettää aikaa, vai tulisiko minun kokea jotain suuria, elokuvissa esiteltyjä huuman tunteita? Ja kuinka vanhoista käyttäytymismalleista voisi opetella ulos? Kuinka saan itseni ymmärtämään sen, etteivät hetken huumat yleensä kestä loppuelämää ja noiden hetkien sijaan minun pitäisi etsiä sitä tasapainoisuutta ja turvallisuutta? Kuinka pääsen ja päästän irti siitä varatusta miehestä joka tarjoaa aina silloin tällöin sitä hetken huumaa, muttei mitään muuta? Eniten minua pelottaa se, että jään yksin. Entä jos en koskaan osaa ja uskalla pariutua kenenkään kanssa. Olen 33-vuotias enkä halua, että elämä on tätä samaa yksinäisyyttä vielä seuraavat 50 vuotta!
Aina yksin
VASTAUS: Hyvä ystävä ”Aina yksin”. Kiitos sähköpostistasi, jossa pohdit vaikeuttasi solmia sitoutunutta parisuhdetta. Toteat, että ympärilläsi on miehiä, mutta ihastut vain saavuttamattomiin miehiin. Mainitset myös suhteesta varattuun mieheen ja vaikeudesta päästä hänestä irti. Yksinjääminen pelottaa, mutta nykyistä tilannetta et koe hyvänä.
Olet pohtinut oman lapsuudentaustasi vaikutusta itsetuntoosi ja siihen, miten miessuhteesi muotoutuvat. Minulle tuli vaikutelma, että olet oivaltanut monia merkittäviä asioita; isäsi peliongelmaan liittyvä perheen häpeä, riittämättömyyden tunne isän silmissä ja sen vaikutus itseluottamukseesi, kontrollointi ja varmistelutaipumuksesi, pelkosi sitoutua ja epävarmuus riittävyydestäsi miessuhteissa. Olette jopa keskustelleet perheesi kanssa yhteisistä kokemuksista ja pohtineet niiden vaikutuksia. Nykyiset vaikeutesi eivät ole sattumaa, vaan niillä on taustansa niin kuin olet itsekin oivaltanut.
Samalla kun teet työtä tunteaksesi itseäsi paremmin ja ymmärtääksesi reagointitapaasi, kaipaat jo omaa perhettä. Nykyinen seurustelusuhteesi hämmentää sinua. Viihdyt miehen seurassa, mutta tunteesi ovat viileät. Kerrot tapailevasi toista miestä ilmeisesti seksin merkeissä. Ehkä tunteesi ovat kiinni hänessä ja hetken huumassa, niin kuin tapaamisianne kuvaat. Ehkä alitajuisesti koet ristiriitaa kahdesta rinnakkaisesta suhteesta, joista asianosaiset eivät ilmeisesti tiedä.
Mietit, onko sinulla vääristynyt kuva rakkaudesta. Pohdit, tulisiko sinun kokea jotain suuria, elokuvissa esiteltyjä huuman tunteita, vai riittääkö se, että toisen kanssa on mukava viettää aikaa. Tiedät, että rakastumisen tunteen palo kestää rajallisen ajan. Mitä itse vastaat, riittääkö sinulle parisuhteen pohjaksi hyvä ystävyys, ilman ihastusta ja vetovoimaa?
Olet pohtinut, etsinkö tietoisesti ihmissuhteita sellaisten miesten kanssa, joista tiedät heti alkuunsa, ettei suhteesta muodostu koskaan vakavaa. Tämän oivallettuasi voit muuttaa suuntaa. Jos pohjimmiltasi haluat sitoutua ja saada perheen, anna tilapäisten ja pinnallisten seurustelusuhteiden olla. Ne eivät ole sinua varten. Tiedät jo, että ne jättävät sinut yksinäiseksi edelleen. Voit olla reilusti liikkeellä etsien vakavaa seurustelusuhdetta ”tositarkoituksella”.
Kuulosti hyvältä kun totesit, että nykyään tiedät, että riität omana itsenäsi. Itsetuntosi on vahvistunut sitten lapsuusaikojen. Sinun ei tarvitse tyytyä toisen naisen osaan. Sinun on saatava olla ainoa, tärkein ja rakkain. Sen sinä ansaitset.
Toivon sinulle lisääntyvää itseymmärrystä ja sen tiedostamista, mitä haluat ja tarvitset. Toivon sinun löytävän rakkauden, jossa ei tarvitse pelätä ja jossa myös sinä voit tuntea, että tämä se on.
KYSYMYS: Olen 28 v. nainen ja tapasin n. 1,5 kk sitten 33-vuotiaan miehen, jonka kanssa kaikki sujui heti tosi luontevasti. En koskaan aiemmin ole tavannut miestä, jonka kanssa haluaisin suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Mies on myös selkeästi ilmaissut kiinnostuksen minua kohtaan. Suhde ei kuitenkaan tunnu etenevän mihinkään suuntaan, vaan jatkuu 1-2 x viikossa tapailuna. Olemme tästä yhdessä keskustelleet ja mies on sanonut, ettei tiedä mitä haluaa, eikä pysty juuri nyt mihinkään vakavampaan epävarman elämäntilanteen takia. Olen itsekin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen ainakin toistaiseksi, mutta haluaisin vastauksia siihen onko tällä suhteella tulevaisuudessakaan mahdollisuutta edetä mihinkään. Jos mies ei nyt halua mitään vakavampaa, onko edes mahdollista, että mielipide tästä asiasta muuttuu? Jotenkin tuntuu, että vaikka tästä asiasta on pystytty keskustelemaan, en ole silti saanut mieltäni rauhoittavia vastauksia. En tiedä olenko vain sokeutunut sille, kuinka parisuhteen "kuuluu" edetä. Lähipiirissä kun tuntuu olevan enenevissä määrin pariskuntia, joiden suhde on edennyt hyvinkin nopeasti. Heidän juttujaan kuunnellessa tulee olo, että koska mies ei vielä ole valmis vakavampaan suhteeseen ei hän voi oikeasti olla minusta kiinnostunut. On se kumma, että aikuinen nainen muuttuu teinitytöksi näissä tilanteissa :D
Tiia-Maria
VASTAUS: Hyvä Tiia-Maria, kiitos pohdiskelevasta kirjeestäsi. Olet tapaillut pari kuukautta miestä, johon olet vakavasti ihastunut, sillä hänessä on paljon sellaista, mistä pidät ja voisit kuvitella yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan. Toivoisit, että suhde etenisi nopeammin etenkin kun olet nähnyt joidenkin tuttaviesi suhteiden etenevän joutuisasti.
Jokaisella suhteella on kuitenkin oma aikataulunsa. Se etenee juuri sitä vauhtia, mihin kyseiset kaksi henkilöä ovat valmiita. Sinulla olisi valmiutta joutuisampaan etenemiseen, mutta mies jarruttelee. Olette puhuneet. Mies ei vielä tiedä mitä haluaa eikä pysty mihinkään vakavampaan epävarman elämäntilanteensa takia.
Suhteenne on nuori, ettekä vielä tunne toisianne riittävästi, jotta voisitte varmuudella tietää tulevaisuudesta. Rakastuneena helposti ajattelee rohkeasti, että tässä on alkamassa elämän pituinen onni. Miten voisit levollisesti rauhoittua ja antaa tilaa toisen selkiyttää, mitä hän haluaa? Kiirehtiminen pikemminkin karkottaa kuin lähentää, jos toinen on epävarma.
Toisaalta ymmärrän myös mieltäsi kalvavaa huolta; mitä jos mies vain haluaa tapailla silloin tällöin eikä hän edes mieti vakavampaa suhdetta. Toivottavasti voitte puhua avoimesti kummankin tavoitteet, jotta voitte rauhassa antaa tilaa tutustumiselle ja suhteen kehittymiselle kumpaan suuntaan tahansa. Ennustan, että puolen vuoden sisällä tiedätte, tuleeko teistä seurusteleva pari vai miten elämänne jatkuu.
QUESTION: Please, I had soo bad feeling every i am soo sad every crying alone really I feel soo depressed. I lived with my wife over 12 years for some resaon my left home now over 1,5 month. I try call her send her sorry, real is I really I loved her so much. Please do you have any help or suggestions what I do?.. Regards.
ANSWER: I am sorry for what you wrote. You loved your wife and she left you after 12 years relation. You do not tell a word what she has told about the reason. Was she unhappy but you did not know it? What was missing in your relation, when she wanted something else? Or were there something too difficult in your relation that it was too hard to live together? I do not have answers to these guestions, you do have, I guess.
But you are unhappy just now, you cry and feel lonely. You are almost desperate. Do you have any friend to whom you could share your feelings and who could listen to you, understand you and support you? During this kind of time we need friends.
You have called your wife and said sorry. Did you tell her what are you sorry for. Did you ask her what is the change she expects that she could come back?
God bless you. I pray for you. Hope the sun will shine some day.
KYSYMYS: Nyt tulee asiaa pitkän kaavan mukaan, sillä en halua asiasta kenenkään kanssa jutella, mutta pakko avautua.
En ole ollut täysin uskollinen. Tiesin, ja kai halusin sitä jo kauan. Toista naista, jonka kanssa juttu jäi todella alkutekijöissään kesken useita vuosia sitten, ennen kuin nykyiseni edes tapasin. Toinen nainen asuu maailman toisella puolen ja oli tulossa käymään Suomessa. Hän tiesi, että olen seurustellut yli 5 vuotta nykyiseni kanssa. Nykyinen itse on työkomennuksella ulkomailla, ollut jo usean kuukauden ajan.
Lähtökohdat olivat petollisen hyvät siihen, että toisen naisen kanssa saimme viettää yhdessä aikaa. Toivoin tavallaan, että hän seurustelisi itsekin jonkun kanssa tai että häneltä en saisi mitään kiinnostuksen merkkiä, sitä mitä kauan aikaa sitten häneltä sain. Halusin olla täydellinen mies omalle naiselleni. Olen tyytyväinen parisuhteeseeni, elämme hyvää arkea, olemme kestäneet aikaisemmat ulkomaan komennukset ja muut vaikeudet. En vain ole koskaan halunnut kihloihin tai miettinyt naimisiin menoa. Nuorempana nämä asiat olivat jopa ajatuksen tasolla helpompia, mutta nainen itse torppasi ne jo silloin. Silti tuntuu, että haluan yhä olla hänen kanssaan, koska meillä on niin paljon yhteistä, ja ennen kaikkea, rakastamme toisiamme.
Ensimmäiset päivät vanhan tuttuni kanssa tuntuivat hyviltä. Olihan vanhaa kaveria kiva nähdä. Välillämme kuitenkin oli jotain, niin kuin oli ollut vuosia sitten. Sitä ei pystynyt estämään. Hänen reissunsa viimeistä edellisenä päivänä, tai, yön tunteina kesäyössä kävellessämme se tapahtui. Puhuimme menneisyydestämme ja olimme lähekkäin. Muistelu tuntui mukavalta. Perhosia oli vatsassa. Suutelimme. Niin kuin olisi pitänyt tehdä silloin viime vuosikymmenellä, nuorena poikana. Niin kuin se silloin jäi tekemättä ja odotti vain aikaansa milloin se tapahtuisi. Nyt se tapahtui, kun minulla on hyvä parisuhde. Vatsassani ei ollut enää perhosia, vaan kokonainen eläintarha. Hän sanoi, että suuteleminen oli virhe, koska hän toivoi sen olevan huonoin suudelma koskaan ikinä. Ei kuulemma ollut, vaan päinvastoin. Se oli virhe, koska nyt tunteet olivat todellisia. Molemminpuolin. Mutta sen hetken. Hän poistui maasta ja todennäköisesti en häntä taaskaan moneen vuoteen näe.
Kävimme tämän jälkeen melko paljon vielä keskustelua asiasta ja tunteistamme. Niitä toden totta oli. Voisin osaltani puhua ihastuksesta. Molemmat vain tietävät, että se on elämäntilanteidemme takia mahdotonta. Minulla on tyttöystävä, jota rakastan. Ja vaikkei olisi, välimatka olisi todennäköisesti este. Koska tiesin etten tule tätä toista naista todennäköisesti lähes koskaan näkemään, olin valmis tekemään teon. Halusin ehkä, että ympyrä sulkeutuisi.
Minua ei vaivaa asia, sillä jollain vinoutuneella mielellä koin sen olevan oikein. Nautin siitä tunteesta. Kukapa ei, kun kihelmöinnin tuntee päästä varpaisiin? Koin, ettei asia voi jäädä häiritsemään minua, sillä kun hän on poissa silmistä, on hän myös poissa mielestä. Vastapuoli tuntuu olevan, epätoivoinen, sillä hän kokee, että mikään täydellinen ei voi hänen kohdallaan vain toimia. En tiedä mitä ajatella, koska häntä tunteiden nouseminen pintaan vaivaa selvästi enemmän.
Tosiasioita ovat, että tyttöystäväni tulee pian takaisin. En halua häntä satuttaa, joten en todennäköisesti aio kertoa tapahtuneesta. Tällöin toista sattuu. Mitä voin hänelle sanoa? Mitään en voi hänelle luvata, eikä se olisi edes inhimillistä. Tiedän kuitenkin, kuka olisi sydämessäni, jos joskus yksin jäisinkin. Onko normaalia ajatella näin? Miksi en voi olla nykyiselle naiselleni se täydellinen mies, joka ei koskaan olisi tehnyt tuota tekoa eikä koskaan ajattelisi toisesta näin? Häntä kuitenkin rakastan, ja tiesin sen ennen sekä jälkeen tapahtuneen.
Miki, 26
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Hienoa, että halusit luottaa meihin ja jakaa tämän tärkeän tapahtuman. Nuoruudessa eri syistä kesken jääneet suhteet jäävät usein jollakin tavoin kummittelemaan. Kun arkitodellisuus ei ole päässyt niitä pilaamaan, ne jäävät fantasioiden varaan ja näin ollen pysyvät aina kauniina ja ihanina, mahdollisuutena onneen. Monesti vanhan ihastuksen myöhemmin tavatessaan saattaa huomata, että sitä muistojen ihanaa tyttöä/poikaa ei enää olekaan, vaan tilalla on vanhentunut, aika arkinen nainen tai mies. Mutta toisinkin voi käydä, niin kuin kerroit. Kipinä onkin säilynyt yli vuosien ja leimahtaa uudelleen, kun siihen on mahdollisuus. Teille kävi niin ja se sai molemmat hämmennyksen valtaan.
Jotenkin luen riviesi välistä, ettei se ehkä kuitenkaan tullut kummallekaan ihan yllätyksenä.
Kerroit, että olet itse halunnut sitä jo kauan ja niin kenties tämä nainenkin, kun oli halukas sinua tapamaan. Helpompaa teille molemmille olisi varmasti ollut, jos tapaamisemme olisi ollut pettymys, niin kuin nainen sen ilmaisi: olisi ollut ”huonoin suudelma koskaan, ikinä”. Nyt hyvältä tuntunut yhdessäolo huipentuen ihanaan suudelmaan ja valtaisaan kihelmöintiin loi taas pohjaa uusille fantasioille, joita jäätte eri puolilla maapalloa kantamaan.
Jotenkin saan silti sellaisen kuvan, että sinä olet tapahtuneen kanssa varsin ok. Niin kuin kirjoitit, koit ympyrän sulkeutuneen ja tapaaminen tuntui olevan jollain tapaa oikein. Onkohan niin, että enemmän kuin itseäsi ja omia tunteitasi, mietit nyt näitä kahta naista ja heidän tunteitaan. Toista naista asia vaivaa enemmän kuin sinua ja kuvasit hänen oloaan epätoivoiseksi. Ilmeisesti hänellä ei oikein ole ollut onnea miessuhteissaan. Eikä ole siis nytkään, kun ihastui varattuun mieheen maailman toisella puolella. Sinun kannattaa varmaan nyt miettiä, kuinka paljon vaiko ollenkaan kannattaa pitää häneen yhteyttä. Kannattaako lyödä vettä kiukaalle, kun ei kuitenkaan ole mahdollista saunoa?
Tässä kohtaan viimeistään astuu kuvaan nykyinen tyttöystäväsi. Kerrotko hänelle tapahtuneesta vai et, se sinun täytyy itse ratkaista. Se koskee siis jo tapahtunutta. Toinen asia koskee tulevaa, eli tuo mistä jo edellä mainitsin. Tyttöystäväsi palaa pian kotiin. Suosittelen lämpimästi, että keskityt silloin häneen etkä enää ylläpidä suhdetta mannerten yli tuohon toiseen.
Se, että tunnet syyllisyyttä suhteessa tyttöystävääsi, kertoo minulle, että olet kunnon mies. Rakastat häntä ja haluat olla hänelle täydellinen mies. Kuulostaa tosi kauniilta. Pidä se. Elämä ei aina mene suoraviivaisesti ja ilman mutkia matkassa. Muitakin viehättäviä ihmisiä tulee vastaan ja ihastumisia tapahtuu, se on ihan normaalia. Itse kuitenkin teet valinnan, mitä polkua lähdet seuraamaan.
Tässä kohdin mieleeni nousee niin vahvasti eräs Tommy Tabermannin runo, että haluan jakaa sen kanssasi:
”Voit valita
tuhansista teistä.
Voit valita
ja voit erehtyä.
Kunhan vain valitset oikein
mihin kohtaan, kenen syliin,
painat lopulta pääsi.”
Toivon sinulle viisautta valita oikein ja paljon onnea ja rakkautta sillä tiellä!
KYSYMYS: Olen nelikymppinen avioliitossa elävä nainen. 14 vuoden yhdessäolon jälkeen mieheni kertoi että on tutustunut ja rakastunut chatin kautta naiseen, jolta saa kaipaamaansa myötätuntoa ja ystävyyttä. Samalla hän kertoi, ettei ole ollut kanssani onnellinen enää moneen vuoteen. Tieto oli minulle järkytys, vaikkakin olen epäillyt, ettei kaikki ole kunnossa. Olen yrittänyt monesti aiemmin kysellä mieheni tuntoja, mutta tyypillisenä miehenä hän ei ole minulle avautunut, suhteen alkuaikoina pystyimme puhumaan kaikesta, ja niitä aikoja kaipaan vieläkin. Selkeänä seurauksena ennen niin vilkas seksielämämme on kuihtunut viimeisen vuoden aikana olemattomiin, ja yritykseni helliä on torjuttu melko tylysti. Meistä on tullut sisko ja sen veli.
Keskustelimme alkushokin jälkeen ja minulle selveni että mieheni on jopa tavannut kyseisen naisen, mutta keskustelua pidemmälle suhde ei ole edennyt ainakaan vielä. ”Suhteessa” on enemmän kaveruutta ja henkistä tukea, kuin niinkään seksuaalisuutta. Sen verran sain selville että kyseinen nainen elää myös parisuhteessa. Avioerostakin keskustelimme, mutta yhteiset vuodet ja tunteet ovat kuitenkin jollain asteella painamassa vaa'assa. Vielä.
Nyt on menossa taantumajakso ja mietimme mitä kumpikin haluamme. Mieheni on sekaisin siitä että miten on mahdollista että hänellä on tunteita toista naista kohtaan - vaikka välittää minustakin, kuitenkaan olematta onnellinen. Kuten varmaan ymmärrät, minun tunteeni ovat myllerryksessä. Rakastan miestäni, mutta samalla minun on vaikeaa sulattaa ”toista naista suhteessamme”. Miehelleni hän on ystävä josta hän ei aio luopua, ja minä tunnen olevani kolmas pyörä. Sisäinen suojeluvaistoni käskee erota, mutta sydän sanoo että yritä vielä.
Vaikeaa.
To be forty
VASTAUS: Olet saanut tietää, että miehesi ei ole ollut onnellinen moneen vuoteen. Hän olisi kaivannut suhteestanne myötätuntoa ja ystävyyttä. Olet nähnyt, että kaikki ei ole hyvin mutta et saanut vastausta vaikka yritit kysyä. Miehesi ei jostain syystä pystynyt sinulle aikaisemmin kertomaan näistä tarpeistaan. Entä sinä, olitko sinä tyytyväinen, onnellinen? Jos et, niin mitä sinä kaipasit? Kaipasitteko molemmat mahdollisesti samanlaisia asioita?
Kirjeesi luettuani jäin miettimään kaikkea sellaista mistä et kertonut kirjeessäsi. Minkälaisessa kohdassa elämäänne te muuten olette? Onko tapahtunut jotain asioita, johon miehesi tai mahdollisesti te molemmat olisitte kaivannut enempi myötätuntoa ja tukea toisiltanne. Usein näet nämä kohdat, joissa ihmiset löytävät jonkun ulkopuolisen suhteen, osuvat yhteen jonkun muun uuden elämänvaiheemme kanssa ja alkavat niiden aikana tai jälkeen. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi työttömyys, rahahuolet, omien vanhempien sairastuminen, tmv. Nämä ovat myös kohtia, joissa puolisot saattavat huomaamattaan ajautua eri kurssille. Joskus pelkästään oma ikääntymisemme tekee meidät tietoisemmaksi omista tarpeitamme. Tällöin on vaarana se, että lähdemme hakemaan näitä asioita parisuhteemme ulkopuolelta vaikka parhaimmillaan niiden jakaminen puolisolle saattaisi mahdollistaa uudenlaisen yhteyden löytymisen parisuhteeseen.
Kirjeessäsi on muutama kohta mikä saa minut ajattelemaan, että teillä on miehesi kanssa monella tapaa ollut suhteessanne hyvää. Te olette joskus alkuaikoina osanneet keskustella asioista. Seksielämänne on ollut hyvää. Teillä on edelleen keskinäistä kiintymystä sekä tunteita toisianne kohtaan, ja yhteiset vuodet liittävät teitä yhä yhteen. Tämä kaikki kertoo, että suhteessanne on hyvää pohjaa, jolle mahdollisesti voisi lähteä rakentamaan uudenlaista yhteyttä. On myös hyvä muistella niitä tilanteissa, joissa teillä on ollut hyvää. Mitkä tekijät olivat mukana vaikuttamassa niiden syntymiseen? Mitä me tuolloin teimme oikein?
On aika iso juttu päättää 14 vuotta kestänyt parisuhde, jossa edelleen on keskinäistä tunnetta. On hienoa, että olette alkujärkytyksen jälkeen pysähtyneet miettimään mitä haluatte. Valitettavasti tämä miettiminen ei kummankaan osalta yleensä toimi kovinkaan hyvin jos toinen pitää aktiivisesti yllä rinnakkaissuhdetta. Siitä seuraa usein loukkauksia ja riitoja, jotka rikkovat parisuhdetta tavalla jota voi olla hankala korjata. Jos edelleen mietitte yhteiseen parisuhteeseenne jäämistä, niin voisiko miehellesi olla mahdollista, että tämän miettimisen ajaksi hän laittaa sivusuhteensa tauolle? Se ei aina ole helppoa mutta kokemukseni mukaan se yleensä rauhoittaa parhaiten tilanteen ja mahdollistaa miettimisen sekä yhdessä että erikseen.
Kuulostaa siltä, että olette molemmat myllerryksessä ja ahdistuneita tilanteestanne. Voisiko teitä auttaa, että selventäisitte tilannettanne ulkopuolisella avulla joko yhdessä tai erikseen? En usko, että ulkopuolisen suhteen "salliminen" toisi mitään hyvää kenellekään osapuolelle. On tärkeää määritellä omat rajansa ja pitää niistä kiinni.
Teillä on pitkä yhteinen parisuhde joka nyt on joutunut kriisiin. Näin parisuhteille tapahtuu, ihan hyvillekin parisuhteille. Tällöin tullaan kohtaan, jossa ei voida jatkaa vauhdilla suoraan eteenpäin vaan pitää hidastaa, rauhoittaa, ajaa varovasti, kunnes löytyy uusi tie -yhteinen tie tai sitten kummallekin omansa näköinen.
Toivotan Sinulle paljon voimia tähän elämäsi kohtaan!
Avioerojen yleistyttyä uusperheet ovat tulleet yhä tavallisemmiksi. Nuorena eronneet eivät halua enää elää loppuelämäänsä yksin.
Tilastokeskuksen mukaan jo lähes kymmenes perheistä on uusperheitä, eli perheitä, joissa vähintään toisella aikuisella on alaikäisiä lapsia jo edellisestä liitosta. Perheneuvojan mukaan uusperheestä voi kasvaa hyvinvoiva poppoo, jos uuspari hyväksyy sen, ettei perheestä tule koskaan ydinperhettä, ja jos kumppanit kestävät tiiminä kaikki ympäristön paineet.
”Monet uusperheet hakevat nykyisin apua jo suhteen alkumetreillä”, kertoo perheneuvoja ja psykologi Outi Lepistö.
”Uusperheen muodostaminen tai purkautuminen koskettaa niin monien ihmisten elämää, että tämä on mielestäni plussaa. Monet uusparin ongelmat ovat ennaltaehkäistävissä. Jo tieto siitä, että uusperheellä on omat kehitysvaiheensa, rakenteensa, rajansa ja sääntönsä, ehkäisee turhia eroja”, kertoo Lepistö.
Lepistön mukaan uusperheet elävät kovissa ristipaineissa. Ne rakentuvat erojen pohjalta, ja perheen vakiintuminen vie jopa vuosia.
”Aikuisten on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä, ettei uusperheestä tule ydinperheen kaltainen. Uusperheen perustaminen on harvoin oikotie onneen, vaan se vaatii paljon työtä, sitoutumista ja kärsivällisyyttä sekä monien vaikeuksien voittamista. Lapset toivovat usein, että heidän biologiset vanhempansa palaisivat yhteen, ja ex-puolisot saattavat toivoa, etteivät heidän entiset puolisonsa onnistuisi uusissa parisuhteissaan”, Lepistö kuvailee.
”Kokemukseni mukaan monet uusperheelliset elävät kuitenkin onnellista elämää, jopa elämänsä loppuun asti. Mitä he tekevät oikein?”
Lepistön mukaan uusperheen luonnollisten vaiheiden tietäminen helpottaa siinä elämistä.
Uusperheen vaiheet
1. Alkusykli (kesto noin 2-3 vuotta)
- Rakastunut pari katsoo suhdettaan vaaleanpunaisten lasien läpi.
- Puolison lapset otetaan avosylin vastaan.
- Uskotaan, että kaikki tulevat uusperheessä onnellisiksi.
- Syklin loppupuolella alkavat unelmat kariutua ja kielteiset tunteet nousta pintaan.
- Äiti-/ isäpuolet tuntevat itsensä pettyneiksi ja voivat huonommin.
- Esiintyy lojaliteettiristiriitoja.
2. Keskivaihe (kesto noin 1-3 vuotta)
- Täysrähinä- tai poterovaihe päällä. Paineet alkavat purkautua.
- Pinkit lasit sumenevat ja kumppani alkaa vaikuttaa ihan normaalilta ihmiseltä vahvuuksineen ja puutteineen.
- Biologiset sukulaiset saattavat liittoutua. Isä- tai äitipuoli jää helposti yksin, ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi.
- Exät saattavat yrittää säätää uusperheen elämää. Tarvitaan rajoja.
- Tunteita selvitellään, ehkä riidellään reippaasti.
- Ratkaisuja aletaan työstää. Tarvitaan uusia pelisääntöjä.
3. Myöhäisvaihe
- ”Meidän lauma” on muodostunut.
- Parisuhteella on vankka perusta.
- Uusperheen sisäiset ja ulkoiset roolit vahvistuvat.
- Avoimuus ja läheisyys lisääntyvät.
- Aikuiset toimivat enemmän yhteisenä rintamana.
- Odotukset uudesta perheestä ovat aiempaa realistisempia, ja tyytyväisyys lisääntyy.
Ero vaikuttaa aina uuteen suhteeseen. Uusperheen erityispiirteenä on vähintään toisen osapuolen runsas elämänkokemus. Suhde ei ala ”alusta”, koska vähintään toinen kumppaneista on jo kokenut perheen perustamisen ja vanhemmaksi tulon riemun (ja riesan).
”Perinteistä kahdenkeskistä seurusteluvaihetta ei ole. Kahdenkeskinen aika voi olla käytännössä niin harvinaista herkkua, että siihen latautuu valtavasti odotuksia. Ja sitten petytään ja turhaudutaan, jos nämä odotukset eivät toteudukaan. Elämisen eron jälkeen sanotaankin olevan uusi kansalaistaito, joka on opeteltava itse alusta alkaen”, Lepistö kuvailee.
Lepistön mukaan jotkut onnistuvat eroamaan melko sopuisasti. Hekään eivät välty tunteiden heittelyltä ja ikäviltä tuntemuksilta. Jättäjä kokee yleensä syyllisyyttä ja jätetty hylätyksi tulemisen tunteita.
”Useinhan on niin, että toinen parisuhteen osapuolista on enemmän vastuussa suhteen lopettamisesta kuin toinen. Eron jälkeinen sopeutumisprosessi onkin erilainen jättäjälle ja jätetylle. Jätetty voi tuntea katkeruutta, varsinkin jos uusparisuhde on alkanut jo edellisen parisuhteen aikana tai pian sen jälkeen. Jos ex-kumppani ei ole vielä ehtinyt toipua erosta, voi eronneiden kumppaneiden kitkerä suhde heijastua koko uusperheen elämään”, Lepistö varoittaa ja jatkaa:
”Vanhemmat voivat riidellä verisesti, tai vältellä toistensa kohtaamista ja käyttää lapsia viestinviejinä. Lasten tehtävänä ei koskaan tulisi olla aikuisten välisten erimielisyyksien selvittäminen.”
Selvittämätön ristiriita ja jatkuva taistelu voivat jatkua, vaikka uusperheellisen luulisi olevan nyt viimein onnellinen.
”Uudet kumppanit saatetaan imaista mukaan tähän vihanpitoon. Joskus uuspari tarvitsee yhteisen vihollisen, eli exän, jolloin voidaan sulkea silmät oman parisuhteen ongelmilta”, Lepistö paljastaa.
Opettele olemaan yksin
Lepistö suosittelee eron jälkeen yksin tai lasten kanssa elämistä. Uusien suhteiden metsästys kannattaa aloittaa vasta kun on toipunut edellisestä.
”Olisi tärkeää muodostaa ensin rakkaussuhde kaikkein lähimpään ihmiseen - itseensä, ja vasta ajan myötä hakeutua uuteen parisuhteeseen. Pikaisesti aloitettu uusi suhde johtaa helposti siihen, että entisen suhteen tunnelasti vaikuttaa uuteen suhteeseen. Pikarakastuminen saattaa liittyä enemmän yksinäisyyden pelkoon kuin aitoon lämpöön toista ihmistä kohtaan. Pian eron jälkeen solmitut suhteet ovat usein yrityksiä parantaa rakkauden haavaa”, Lepistö valaisee.
Lepistö varoittaa laastarisuhteista. Ne eivät välttämättä paranna mitään, vaan saattavat päättyessään olla vielä tuskallisempia kuin aiempi ero.
Uuden parisuhteen kannalta olisi tärkeää käydä edellisen suhteen eroprosessi loppuun ja purkaa tunneyhteys ex-puolisoon.
”Yksi hyvä mittari on se kun jonakin päivänä huomaa, ettei ex-kumppani enää herätä voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen. Vaikka ex provosoisi, ei enää hermostu, vaan pystyy itse pysymään kommunikoinnissa asiatasolla. Vasta kun eronnut pystyy näkemään aiemman suhteen hyvät ja huonot puolet, kun kykenee suremaan ja antamaan anteeksi itselle ja exälle, on eroa riittävästi käsitelty, eikä se enää vaikeuta uuden suhteen luomista”, Lepistö tiivistää.
Syyllinen tilauksessa
Lepistön mukaan perheen hajoaminen on monelle kuoleman jälkeen raskain mahdollinen elämänkokemus, vaikka haluaisi itse erota. Suru, viha, syyllisyys, pettymys ja epäonnistumisen tunne hyökyvät päälle.
”Usein niin eronneen pariskunnan kuin ulkopuolistenkin on löydettävä syyllinen, tai joku konkreettinen ”syy” ymmärtääkseen ja selviytyäkseen tilanteesta eteenpäin. Monia kalvaa eron jälkeen huonommuuden tunne. Suhteen laatu ja se, onko toinen osapuoli voinut aavistaa suhteen loppumisen, vaikuttavat siihen, miten menetys koetaan. Selviytymiseen vaikuttavat myös taloudellinen tilanne, asumisjärjestelyt, tukiverkostot tai näiden puuttuminen, ja esimerkiksi henkilökohtainen sopeutumiskyky muutostilanteissa”, Lepistö kertoo.
Uuteen parisuhteeseen ei mennä tuorein sydämin, vaan toisella tai molemmilla voi olla kateuden, syyllisyyden, vihan, mustasukkaisuuden ja loukkaantumisen tunteita. Epäonnistumisen tai hylätyksi tulemisen pelko voi olla myös voimakas.
”On tärkeää tunnistaa asiat, joiden suhteen on itse herkillä. Tunteenpurkaukset kun menevät usein väärään osoitteeseen, eli exän sijaan nyxälle. Uuden kumppanin tehtävänä ei kuitenkaan ole palomiehenä, terapeuttina tai tuomarina toimiminen”, Lepistö huomauttaa.
”Uusperheessä ainakin toinen kokee, ettei hän ole ensimmäinen, jonka kanssa nykyinen kumppani on jakanut kodin ja perustanut perheen. Joskus toinen aikuisista muuttaa edellisen perheen kotiin ja joutuu konkreettisesti keskelle toisen entistä elämää. Olisi ihanteellista, jos voitaisiin rakentaa yhteinen kotipesä ilman menneisyyden painolastia”, Lepistö suosittelee.
”Erityisesti sinkkuelämää viettäneet uusperheelliset saattavat kokea itsensä toiseksi parhaaksi, sillä onhan oma kumppani jo rakastunut ja perustanut perheen ennen häntä. Kumppanin lapset saattavat olla jatkuva muistutus tästä. Kokemukseni mukaan on ratkaisevaa kuinka ex-puoliso kykenee ja haluaa kunnioittaa uutta parisuhdetta. Tämän asenteen hän saattaa välittää myös lapsilleen. Pahimmillaan ex-kumppanit tekevät kiusaa uudelle perheelle vuositolkulla. Parhaimmillaan uusperhe saa exiltä hyväksynnän ja rauhan. Aika on tässä paras lääke”, Lepistö lohduttaa.
Lepistön mukaan uusperheessä painolastia tuovat muistot ja kokemukset sekä entisten kumppaneiden jatkuva läsnäolo ja vaikutus elämässä. Kaikkea ei voi enää aloittaa kokonaan alusta. Lapset sitovat narun lailla ex-kumppanit toisiinsa. Uusperhe elää usein kuin akvaariossa: jatkuvan tarkkailun alaisena.
”Tämä voi olla uudelle kumppanille katkeraa kalkkia. Jos asiasta ei puhuta riittävän avoimesti, voivat katkeruus, mustasukkaisuus, kateus ja ulkopuolisuuden tunne alkaa nakertaa uutta suhdetta”, Lepistö varoittaa.
Lepistön mukaan rakastuneen uusparin voi olla vaikea muistaa, etteivät lapset rakastu uuteen perheeseen, mutta onneksi he voivat kiintyä siihen pikku hiljaa.
Kokemuksen hyödyt
Lepistö näkee uusperheiden runsaiden haasteiden lisäksi uusintakierroksen edut.
”Ainakin toinen osapuolista on jo käynyt melkoisen parisuhdekoulun. Entinen liitto ja siitä eroaminen ovat opettaneet hänelle jotakin oleellista itsestä ja parisuhteesta. Uudessa suhteessa ei haluta tehdä ainakaan samoja virheitä kuin edellisessä. Kokemus voi antaa uutta perspektiiviä, ja ehkä armollisuuttakin itseä ja toista kohtaan. Monet ovat kertoneet, että heillä on aiempaa suurempi ymmärrys ja halu panostaa parisuhteeseen. Siten uusperhe on aidosti uusi mahdollisuus”, Lepistö kertoo.
”On hyvä tiedostaa, että uusparit ovat erilaisia kumppaneita toisilleen kuin mitä he olivat aikaisemmissa suhteissaan. Jokainen parisuhde on omanlaisensa, kahta samanlaista ei ole. Jokainen parisuhde muokkaa meitä ihmisenä ja toisaalta me itse muokkaamme jokaista parisuhdettamme”, Lepistö muistuttaa.
Tiukkaa rajavalvontaa
Vanhan maailman raunioille perustetut uudet valtiot tarvitsevat selvät rajat. Myös uusperheet joutuvat usein laittamaan raja-aitaa uteliaiden ja röyhkeiden ihmisten eteen.
”Uuden parin ensimmäisenä ja tärkeimpänä tavoitteena on rauhoittaa uusperheen sisäinen maailma ulkopuolisilta. Avoin keskustelu ja kyky kompromisseihin saattavat osoittautua arvokkaiksi uudistuneen ihmissuhdeverkon keskellä. Uusparin on hyvä tuoda korostetusti esiin, että heidän parisuhteensa kestää ja sen mitätöiminen ei auta”, neuvoo Lepistö.
Lepistö varoittaa uusperheen ”bonuksista”: ulkopuoliset henkilöt, kuten uussukulaiset, naapurit ja ystävät haluavat usein tulla sörkkimään perheen asioita pyytämättä ja yllättäen.
”Uusparisuhteessa on keskeistä vaalia parisuhdeaikaa ja suojella parisuhdetta ulkopuolisilta paineilta. On tärkeää suojella sukupolvien välistä rajaa, etteivät omat vanhemmat pääse liiaksi puuttumaan elämään. Lapsille tulee viestiä selvästi, että parisuhde on uusperheen kantava voima. Se on edellytys toimivalle perhe-elämälle ja sen myötä lapsi saa olla lapsi. On tärkeää myös suojella uusperheen rajaa ex-kumppaneihin. Perheen vakiintuessa voidaan tiukkaa rajanvetoa ehkä hellittää”, sanoo Lepistö.
Isovanhempien on hyvä pysytellä uusperheiden tukena takakatsomossa.
”Toimivassa parisuhteessa tarvitaan kykyä irtautua tunneperäisistä siteistä lapsuudenperheeseen, kykyä sitoutua uuteen suhteeseen ja halua tutustua kumppanin uuteen perheeseen. Toimiva parisuhde edellyttää siis riittävää aikuisuutta. Jommankumman liian riippuvaiset suhteet kasvuperheeseen voivat kilpailla liikaa parisuhteen kanssa. Ratkaisut tehdään neuvottelemalla ensin oman kumppanin kanssa, eikä esimerkiksi omien vanhempien kanssa”, Lepistö muistuttaa.
Hullut exät?
Lepistön mukaan jokainen on kuullut tarinoita mahdottomista existä.
”Välillä mietin, että eivät kai kaikki exät voi olla juuri niitä hankalia tyyppejä? Usein uusperheen alkuvaiheeseen liittyviä ongelmia aiheuttavat pikemmin tilanne kuin siihen liittyvät henkilöt. Eroprosessi tuottaa harvoin voittajia, mutta sen sijaan eri tavoin loukattuja ja haavoitettuja ihmisiä sitäkin enemmän. Uudessa parisuhteessa selvitään paremmin, jos uusperheen aikuiset oppivat tunnistamaan exän mahdollisen hankalan käytöksen taustalla olevia vaikeita tunteita, kuten surua, yksinäisyyttä ja avuttomuutta”, Lepistö symppaa.
”Tapaan usein työssäni uusperheellisiä aikuisia, jotka kokevat oman tai toisen exän ensisijaisesti kilpailijana, riesana tai välttämättömänä pahana. Eroperheen ja uusperheen välille syntyy herkästi ristiriitoja. Osa riidoista pohjautuu keskeneräiseen eroprosessiin, mutta osa ristiriidoista voi olla tietoista exän uuden elämän hankaloittamista, esim. sovituista asioista lipsumista ja jatkuvaa säätämistä vaikka lasten tapaamisaikojen suhteen”, Lepistö kertoo.
”Tärkeää olisi, ettei lähtisi tällaiseen peliin itse mukaan, vaan pitäisi osaltaan sovituista asioista kiinni ja sitkeästi edellyttäisi tätä myös toiselta osapuolelta”, Lepistö neuvoo.
Lepistö kannustaa hakemaan ulkopuolista apua nopeasti, jos exä ei suostu järkevään käytökseen.
”Mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Ja mieluummin perheneuvonnasta kuin käräjiltä. Ennemmin laiha sopu kuin lihava riita!”, Lepistö vakuuttaa.
Parisuhde on uusperheen ydin
Uusperhe pysyy kasassa kumppaneiden rakkauden voimalla.
”Parisuhde on uusperheen sydän ja siksi on tärkeää löytää aikaa kahdenkeskisyydelle. Rakkaus antaa voimaa parisuhteelle, mutta myös ympäristöön. Rakkaus on myös tahdon asia, eli sen eteen on tehtävä töitä ainakin alkuhuuman laimennuttua. Hyvän huomaaminen ja myönteinen palaute ylläpitävät rakkautta. Rakkaus lisääntyy tuhlaamalla!”, Lepistö kannustaa.
Uusperheessä korostuu kompromissien teon tärkeys ja joustamisen tarve. Lepistö kehottaa luomaan uuden perheen omat jutut, muistot ja perinteet, mielellään jo suhteen alkuvaiheessa.
”Uutta voi tulla vain, jos kykenee luopumaan vanhasta.”
”Yhteiset muistot syntyvät elämällä. Uusperheen omia juttuja voivat olla pizza-perjantai tai leffa-sunnuntai, säännölliset perhepalaverit, valokuvat, yhteiset harrastukset ja reissut, jotka tuovat mukavia muistoja mieleen silloinkin kun arki takkuaa”, Lepistö vinkkaa.
”Parisuhdetta ja sen hyvinvointia tukevat yhteiset pelisäännöt, joista kumppaneilla on yhteinen näkemys. Jokaisen uusperheen jäsenen on tärkeää löytää paikkansa ja roolinsa”, Lepistö sanoo.
”Parin saadessa yhteisiä lapsia, on parisuhde kyettävä muuttamaan myös vanhemmuussuhteeksi. On tärkeää huomioida omaa kumppaniaan pikkulapsivaiheessakin myös miehenä ja naisena, ei vain isänä ja äitinä. Yksi hyvä mittari on, että muistaa puhutella toista edelleen etu- tai hellittelynimellä. Kukapa haluaisi olla kumppanilleen vain äippä tai iskä? Tämä on tärkeää, jotta intiimiys ja seksuaalisuus pysyvät suhteessa elävinä. Niin kuin parisuhteessa yleensäkin, toimiva seksielämä on yksi toimivan uusparisuhteen mittari. Uusperheessä voi olla haasteellista löytää kahdenkeskistä tilaa ja aikaa, mutta sitä kannattaa raivata tavalla tai toisella. Arkihellyydelläkin pärjää toki pitkälle ruuhkavuosina”, Lepistö korostaa.
Muista huolto ja katsastus
Lepistö kehottaa uuspareja tekemään suhteen säännölliset määräaikaishuollot vähintään puolen vuoden välein. Parit voivat päivittää fiiliksiään vaikka saunassa tai olohuoneen sohvalla, jos ei ole mahdollisuutta matkustaa romanttiselle lomalle muualle.
Mitä sinulle kuuluu? on tärkeä kysymys. Omat ja toisen tarpeet, toiveet ja pettymyksetkin on hyvä pyrkiä huomioimaan. Aikuismainen rentous auttaa. Ihan niuhot eivät pärjää toisella kierroksella kovin hyvin.
”Uusperheelliseltä vaaditaan huonoa kuuloa, lyhyttä muistia ja laajaa sydäntä”, Lepistö tiivistää.
____________________________________________________________________________
Outi Lepistön suositukset:
- www.supli.fi
- Vuokko Malinen & Pekka Larkela: Parisuhde – uusperheen ydin. Väestöliitto 2011.
- Minna Murtorinne-Lahtinen: Hyvä paha äitipuoli: uusperheen arjessa. Kirjapaja 2013.
- Kaisa Raittila & Päivi Sutinen: Huonetta vai sukua – elämää uusperheessä. Kirjapaja 2008.
KYSYMYS: Olen kolmikymppinen ja onnellisesti naimisissa perus-heteromiehen kanssa. Seksinkin suhteen halut ja nautinnot osuvat enimmäkseen yksiin.
Viime vuosien aikana olen muutamien elämäntapahtumien ohjaamana huomannut, että transihmisyys on minua konkreettisesti koskettava asia. Tähän asti olen ollut ei-niin-tyttömäisistä asioista pitävä nainen, ja yrittänyt venyttää naisen roolia maskuliinisempaan suuntaan. Nyt lasten saamista pohdiskellessamme ja kokeillessamme puolisoni kanssa huomasin, että en oikeastaan koe olevani nainen, enkä koe kykeneväni lisääntymään naisten tapaan, vaikka fyysisesti se olisikin mahdollista. Jos en ole nainen, mitä sitten olen? Pohdiskelen omaa sukupuoltani nyt viimein tietoisesti.
En ole aina tiennyt olevani mies tai toivonut olevani poika, kuten monissa transsukupuolisten ihmisten kertomuksissa kuulee. Kyse ei ole kuitenkaan vain pukeutumisesta tai vain käyttäytymisrooleista tai tasa-arvoisesta toiminnasta maailmassa. Kun olen alkanut sallia itselleni ajatukset trans-ihmisyydestä, olen huomannut iloitsevani sellaisesta yllättävästä ajatuksesta kuin “mitä jos minulle kasvaisi parta”, ja pidän urheilun mukanaan tuomasta lihasmassasta. Tällaiset ajatukset ovat mielessäni olleen niitä, joita ei kuulu miettiä tai joita ei ainakaan kuulu sanoa ääneen. Ennemminkin kuuluu pyrkiä sopeutumaan olemaan tavallinen nainen. Mitä jos se ei minulta enää onnistu?
Olen toki lukenut lehdistä vaikkapa Marja-Sisko Aallosta. Asia on silti sellainen jonka ei kuvittelisi sattuvan omalle kohdalleen. Tuntuu siltä, että opin nyt tuntemaan oman itseni uudestaan. Se on paitsi hauskaa, myös jännittävää ja pelottavaa. En olekaan sellainen kuin olen kuvitellut. Jos saan valita omista lähtökohdistani, mitä teen ja millainen olen, en toimikaan enää kuten olen tottunut ja kuten naisilta odotetaan. Konkreettisesti en meikkaa, käytän välillä kauluspaitaa, valitsen kaupasta boksereita. Vielä enemmän kyse on sisäisestä tunteesta. Kuka olen? Mitä parisuhteelleni käy? Toivon voivani olla minä, vaikken vielä ihan tiedä mitä se tarkoittaa. Rakastan puolisoani. Seksuaalisuuteni en ole kokenut muuttuvan, vaan tunne että olen kiinnostunut nimenomaan miehistä (ja varsinkin puolisostani) on pysynyt samana. Mitä voin tehdä, jotta myös parisuhteemme pysyy edelleen hyvänä?
VASTAUS: Hyvä kysyjä! Kylläpä viestisi teki minut iloiseksi ja sydämeni täyttyi riemullisesta myötätunnosta! Toivon, että vastaukseni ei kuullosta tilannettasi vähättelevältä, mutta toisaalta et itsekään kuvaile viestissäsi ahdistusta tai hätää, enemmän kiinnostusta, uteliaisuutta ja ehkä hämmennystä. Onneksi olkoon, voin tuskin kuvitella parempaa näkökulmaa omaan sukupuoleensa ja identiteettiinsä! Voin vain rohkaista sinua jatkamaan samalla linjalla ja ehkä hakeutumalla keskusteluihin muiden samoja asioita pohdiskelevien kanssa. Heitä löytyy vaikkapa SETA:n kautta.
On kadehdittavaa, kuinka hienosti tunnut suhtautuvan persoonasi rikastumiseen. Olet löytänyt uusia puolia itsestäsi ja pohdit miten niihin suhtautua ja niiden kanssa elää. Valitettavasti elämme heteronormatiivisessa maailmassa, jossa värit ovat pääasiassa selkeitä ja pysyviä. Mietit mitä tehdä, kun palettiisi kuluu laajempi skaala sateenkaaren eri värejä. Toivon, että voit värittää maailmasi omilla väreilläsi ja piirtää siitä oman näköisesi. Realiteetti on kuitenkin se, että aina se ei ehkä ole helppoa.
Kysyt mitä sitten olet, jos et ole nainen? Toivoisin, että vastaukseksi riittäisi jossain vaiheessa, että sinä olet sinä. Ja hyvä niin. Erilaisia nimikkeitä ja kategorioita on laadittu tekemään vaikeat asiat helpoiksi. Mutta elämä on äärettömän rikas ja monimuotoinen. Ei se mahdu normeihin eikä rajoihin. Itse ymmärrän, että yksi elämän tarkoitus on jatkuva muuntelu. Elämä tuottaa jatkuvasti uusia kokeiluja, versiota ja muotoja kehittyäkseen/kulkeakseen eteenpäin. Miksi sukupuoli tekisi
tästä poikkeuksen?! Elämä on rikas, toivon, että voit antaa itsellesi luvan nauttia sen antimista.
Seuraava kysymyksesi tuntuisikin liittyvän siihen, miten elämänkirjo kohtaa kulttuurin. Koet, että sinulta odotetaan sopeutumista ja vaikenemista ennemmin kuin omaperäisyyttä ja rehellisyyttä. Kysyt, mitä jos se enää onnistukaan?! Voinko kuulla tuossa jo enemmänkin, mitä jos et enää edes tahdo ojentautua normin mukaisesti? Onko sinulla oikeus omanlaiseesi elämään, onko sinullakin oikeus olla oma itsesi, eikä vain "normiheteroilla"?! Kysynkin ketä säästelet, itseäsi vai muita? Näihin pohdintoihin voit löytää apua ja tukea paitsi SETAsta myös SEXPOsta.
Kipeimmältä tuntuva kysymyksesi liittyy siihen, miten säilyttää hyvä suhde mieheesi. Yksinkertaisimmillaan kysymys on kai rakkaudesta. Jos rakkaus riittää, eikö se ylitä sellaiset kysymykset kuin sukupuoli? Tämä on kirkollisen toimijan tarjoama palvelu. Kristillisen etiikan ydin on rakkaus, joka voittaa kaiken ja seisoo pystyssä vielä kun kaikki muu on tuhoutunut. Kristityt uskovat, että jokainen on hyvä ja Jumalan rakastama sellaisenaan. Toivon, että te miehesi kanssa voitte rakentaa keskinäisen rakkautenne, luottamuksen ja turvallisuuden varaan. Noihin verrattuna kysymys sukupuoli-identiteetistä on kuitenkin aika pieni.
Tämä maailma ei kaadu tai seiso sukupuoli-identiteetin varassa, vaan sen varassa, missä määrin kykenemme rakastamaan ja kunnioittamaan toinen toisiamme.
Olet suurten kysymysten äärellä ja se vetää mielen hiljaiseksi ja nöyräksi. Toivon sinulle aikaa ja rauhaa pohdiskella näitä ja kaikkia eteen tulevia kysymyksiä. Sinä tunnet miehesi ja läheisesi ja tiedät, mikä on paras tapa jakaa heidän kanssaan uusia kysymyksiäsi ja oivalluksiasi. Ehkä itse toivoisin vastaavassa tilanteessa, että asiasta puhuttaisiin minun kanssani rauhassa, salailematta, mutta vain sopivan kokoisina annoksina. Itse toivoisin, että myös minun kysymyksille, ahdistukselle ja hämmennykselle olisi tilaa. Voi olla hyvä tietää, että SETA ja SEXPO tarjoavat pareille apua myös tällaisissa tilanteissa. Myös jotkut perheneuvojat ja yksityiset terapeutit ovat harjaantuneita auttamaan ihmisiä ja pareja kuvaamasi kaltaisissa tilanteissa. Kysymys kuitenkin kannattaa ottaa esiin heti ajanvaraamisen yhteydessä, jotta vältyt/vältytte mahdollisilta turhilta pettymyksiltä.
Kysymys raskaudesta ja mahdollisesta lapsesta on sekin oma iso aiheensa, johon en puutu tämän kirjoituksen puitteissa sen enempää kuin, että mielestäni sinulla on oikeus lapsen hankintaan, vaikka kokisit itsesi umpimieheksi, tai vaikka tuntisit olevasi suloisin nainen, sinun ei tarvitse haluta lapsia. Iästäsi päätellen sinulla on vielä aikaa pohtia kysymystä. Toivottavasti voit osallistaa myös miehesi tähän keskusteluun aikanaan.
Toivon sinulle hyvää, kiinnostavaa ja värikylläistä elämää!
Iiris perheneuvoja
Lopuksi vielä videoleike, josta toivon olevan apua ja iloa sinulle.
KYSYMYS: Minulla ja miehelläni on takana 27 vuotta avioliittoa. 1 1/2 vuotta sitten sain selville, että miehelläni oli suhde toiseen naiseen. Tieto musersi mun maailmani täysin, mutta päätimme kuitenkin jatkaa avioliittoamme.
Sain kuitenkin selville että miehelläni jatkui yhteys tähän toiseen naiseen. Siitä huolimatta halusimme jatkaa ja yrittää uudestaan. Vuosi sitten mieheni muutti kuitenkin asumaan tämän toisen naisen luo ja on siellä ollut viime syksystä asti. Vähän väliä hän on kuitenkin haikaillut kotiin. Päätimme nyt yrittää vielä kerran uudelleen, koska rakastamme toisiamme, mutta pelkään niin hirveästi miten meidän käy! Miten ajattelet, onko meillä enää mahdollisuuksia, mikä on todennäköisyys selvitä tässä ja mihin kannattaisi keskittyä kaiken tämän jälkeen? Tuntuu että sellainen kipinä puuttuu tai että se ei ole vielä löytynyt uudestaan.
Fanni
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kyselet onko teillä enää mahdollisuuksia ja mihin keskittyä vaikean tilanteenne ratkaisemiseksi. Sanottakoon, että aika vaikea on minun lähteä arvioimaan viestisi perusteella onnistumisenne estimaatteja, mutta sen voin sanoa, että melkein mikä tahansa on parisuhteissa mahdollista, jos molemmat sitä haluavat. Se kuitenkin tarkoittaa, että molemmat oikeasti haluavat sitä ja ovat sitoutuneita sen toteuttamiseen.
Lähtisinkin siitä, että ensin tutkailet itseäsi, mitä todella haluat elämältäsi ja läheisiltä suhteeltasi. Tähän pohdintaan kannattaa käyttää hetki aikaa ja pohtia sitä myös ystävien ja läheisten kanssa. Näin siksi, että keskustelut luotettavien toisten kanssa voi tuoda esiin uusia näkökulmia ja samalla keskustelut voivat haastaa sinut ajattelemaan monipuolisemmin ja rohkeasti. Samalla sinulle voi kirkastua, mikä sinulle on kaikkein tärkeintä ja luovuttamatonta.
Seuraavaksi on syytä keskustella samasta teemasta miesystäväsi kanssa. Ovatko elämänsuunnitelmanne riittävän samanlaiset, vai onko teillä ylitsekäymättömiä ristiriitoja sen suhteen, mitä tahdotte elämältänne. Joutunette pohtimaan myös millaisia intiimejä suhteita haluatte elämältänne. Onko toiveissanne parisuhde vain yhden ihmisen kanssa vai haluatteko jotain muuta. Onko suunnitelmissanne vaikkapa ns. polyamorinen suhde tai jokin muu vaihtoehto? Jos riittävä yhteisymmärrys löytyy, oletteko te toinen toisillenne ne henkilöt, joiden kanssa tätä suunnitelmaa lähdette rakentamaan?
Merkittävä kysymys lienee myös, missä määrin haluatte sitoutua tarvittavaan työhön. Yhteiseen työhön tuskin pystytte ilman, että ensin käsittelette kärsimänne loukkaukset ja pettymykset. Kokemukseni mukaan pahoja loukkaantumisia ei voi ohittaa parisuhdetta rakentaessa. Miellyttävä kävely ei onnistu, jos kiveä ei ota kengästä pois. Kyselet, mihin keskittyä kaiken tämän jälkeen. Yleensä ihmiset kokevat hyvän suhteen kulmakiviksi luottamuksen, läheisyyden ja turvallisuuden. Noiden ehtojen varmaankin pitäisi riittävässä määrin toteutua myös teidän välillä. Sinä olet sen mittari, mikä sinulle on riittävästi.
Pohdit ja pelkäät miten teidän käy. Minä mietin, miten sinun käy! Rohkaisenkin sinua rehellisesti ja avoimesti pohtimaan sitä, mitä todella tahdot ja tarvitset, mitä siedät ja mitä et. Miten haluat tulla kohdelluksi ja miten itse kohtelet itseäsi? Oletko itsellesi kiltti ja ystävällinen vai jotain muuta? Ihmiset kokevat epämääräiset tilanteet yleensä rasittavina ja vaikeina. Usein selkeä päätös johonkin suuntaan helpottaa oloa, vaikka se olisikin vaikea.
Jos ympärilläsi ei ole riittävästi turvallisia läheisiä, joiden kanssa haluat jakaa mietteitäsi ja huoliasi, suosittelen sinua kääntymään psykoterapeutin puoleen. Ollenkaan huonona vaihtoehtona en myöskään pitäisi sitä, että yhdessä miesystäväsi kanssa lähtisitte pariterapiaan.
