Suhdeklinikka

KYSYMYS: Tästä tulee pitkä tarina :)

Tapasimme mieheni kanssa netissä viisi vuotta sitten. Molemmat olemme yli nelikymppisiä ja meillä molemmilla on teini-ikäiset lapset.

Minä asuin maaseudulla omassa talossa ja mies on syntyjään kaupunkilainen ja eleli kaupungissa. Mies jotenkin ihastui maalaiselämään ja minuun aivan suunnattomasti ja halusi todella nopeasti muuttaa yhteen. Se tapahtui kuin huomaamatta, muistan ajatelleeni silloin, että oho tämähän meni nopeasti, mutta ajattelin, että katsotaan miten käy. Muistan, etten alussa kokenut mitään jättisuurta rakastumisen tunnetta, hänen kanssaan oli vain hyvä olla.

Alussa jo minua häiritsi kovasti se, että juttelimme paljon, jopa aamuyöhön saakka alkuvaiheessa useasti, mutta suurimmaksi osaksi minä olin kuuntelijana ja kuuntelin hänen tarinoitaan ex-suhteistaan ja naisistaan jne.. Mietin jo silloin, että olenko enemmänkin terapeutti. Mies oli kuitenkin aivan hullaantunut minuun.

Muutimme siis yhteen ja aloimme remontoimaan taloa. Lapset tulivat toimeen ihan ok, vaikkakin kasvatusperiaatteemme olivat aivan erilaiset. Minä ja lapseni olemme äänekkäitä ja näytämme tunteemme avoimesti, itkemme ja nauramme ja hänen perheensä taas on tottunut siihen, että tunteita ei juurikaan näytetä eivätkä lapset saa pitää meteliä.

Menimme kihloihin parin vuoden yhdessäolon jälkeen.

Kun olimme olleet pari vuotta yhdessä, oli mieheni jättänyt vahingossa auki erään nettisivuston ja totta kai vilkaisin sitä ja huomasin, että hän oli käynyt keskustelua naisten kanssa. Petyin kovasti ja meille tuli siitä suuri riita. Jo silloin heräsi epäilys, että minkähänlaista peliä hän mahtaa pelata. Mieheni on ollut minua kohtaan hellä ja kohdellut todella hyvin, mutta usein kun olimme yhdessä ihan missä tahansa, hän pälyili erittäin kiinnostuneena kauniita naisia todella aktiivisesti ja se kieltämättä häiritsi minua. Yhtäkkiä hän innostui uudesta ammatista ja kouluttautui siihen, tässä ammatissa hän saa olla lähes poikkeuksetta tekemisissä naisten kanssa ja hän jatkuvasti minulle kertoikin minkälaisia naisia, minkänäköisiä ja kuinka kivan oloisia siellä on. Hän kertoo välillä yksityiskohtaisesti kuinka joku nainen selvästi yrittää iskeä häntä ja tekee niin ja näin ja häntä naurattaa ja hymyilyttää.

Tuolla koulutuksessa hän tapasi myös naisen, jonka kanssa hänestä tuli hyvä ystävä. Hän alkoi tekstiviestitellä tämän naisen kanssa ja ahkerasti myös Facebookissa käydä keskustelua. He kävivät päiväsaikaan kahvilla ja mies sanoi, että hän vain auttaa tätä naista pääsemään alkuun tässä työssään. Mieheni ei kuitenkaan koskaan ole ollut mikään baareissakävijä, että siitä häntä ei voi syyttää, jos olemme menneet juhlimaan, lähes pääsääntöisesti olemme käyneet yhdessä ja meillä on ollut yleensä hauskaa.

No loukkaannuin jonkin verran, kun sain tietää, että mieheni on aktiivisesti tekemisissä tämän naisen kanssa ja kertoi minulle siitä vasta sitten, kun hänen oli pakko, kun kyselin, kenen kanssa hän niin aktiivisesti Facebookissa kirjoittelee.

Huomasin, että hän alkoi välillä jättää kihlasormuksen kotiin ja sanoi, että se hiertää treenatessa.

Epäilykseni olivat heränneet ja ihan huvikseni eräänä päivänä ryhdyin selailemaan netin deittipalstoja. Löysin mieheni deitti-ilmoituksia kaikilta suomalaisilta deittipalstoilta, pettämissivustoilta sekä yhdeltä seksiseuraa hakevalta sivustolta. Jokaisessa hänellä oli sama nimimerkki, nimimerkki, jota hän käyttää kaikissa muissakin palveluissa ja on minunkin tiedossani. Olin aivan musertunut.

Olin kuitenkin vuosien aikana rakastunut mieheeni syvästi, meillä oli paljon yhteistä, tykkäsimme lomailla yhdessä ja nauroimme joskus paljonkin. Arki oli haastavaa uusperheen arkea, miehellä oli yhden lapsensa kanssa suuria ongelmia ja lastensuojeluviranomaisetkin puuttuneet asiaan.

Mutta olimme hyvin läheiset ja tämä tieto deittipalstoista tuli minulle shokkina. Itkin koko päivän ennen kuin mies tuli kotiin ja päätin, että kerron hänelle heti, että tiedän.

Kerroinkin ja mies toki hätkähti, mutta pokkanaamalla sanoi, että eihän se mitään tarkoita, katselen vain siellä ja etsin uusia ystäviä. Mutta että koskaan, en koskaan, ole pettänyt sinua. Hän vain katselee kuulemma. Siinä kaikki. Hänen mielestään elämä voi jatkua samaan malliin kuin ennekin. Hän on muutenkin sitä mieltä, että se mikä on sallittu miehille ei ole sallittu “akoille”, kuten hän meitä naisia kutsuu. Tasa-arvoa hän ei kannata, vaan miesten pitää saada tehdä miesten juttuja.

Jouduin jälleen kerran painamaan villaisella omat tunteeni. Mies ei ole koskaan kestänyt itkua, vaan lähtee yleensä pois, jos olen joskus itkenyt ja sanoo, että no niin ryhdistäydy.

Jatkoimme yhteiseloa, minulla oli kadonnut luottamus, mutta jatkoin elämää normaaliin tapaan. Itkin usein yksin ja mietin suhteen tulevaisuutta.

Olen elämää nähnyt aikuinen nainen ja siksi koen olevani vahva ja tasapainoinen, joten aloin miettiä olisiko parempi muuttaa pois ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Mies suunnitteli tämän “ongelmalapsensa” muuttoa meille. (Minulta ei kysytty voiko hän muuttaa, vaan ilmoitettiin, että olemme exän kanssa päättäneet, että tyttö muuttaa meille.) Silloin päätin, että nyt tai ei koskaan. Vuokrasin asunnon kotipaikkakunnaltani, josta olimme muuttaneet kaksi vuotta sitten pk-seudulle, koska mies halusi ja minä muutin vain siksi, ettei tulisi eroa, koska mies ilmoitti, että hän muuttaa ja silläsipuli, sinä teet omat ratkaisusi, tule mukaan tai jää tänne. Päätimme, että pidämme kaksi asuntoa, mutta olemme silti yhdessä. Nyt olen asunut puoli vuotta omassa kodissa, jossa viihdyn erinomaisesti. En tiedä olemmeko yhdessä. Emme ole puhuneet asiasta. Mies lopetti täysin kihlasormuken käytön ja kun kysyin siitä, hän ilmoitti, ettei tämä mitään kihloissaolemista ole, kun sinä teit päätöksesi ja muutit pois (hän oli viimeisen vuoden aikana useaan kertaan sanonut, että voithan aina muuttaa takaisin “kotiasi”, jos ei täällä asiat kelpaa).

Välillä soittelemme joka päivä montakin kertaa ja joskus olemme kuulematta toisistamme pariin viikkoon. Mies sanoi, ettei hänellä ole ollut ketään muuta naista, ettei hän jaksa edes alkaa lämmittelemään ketään, kun siinä on oma vaivansa ja sinä oot niin tuttu ja turvallinen ja hän tietää saavansa laatua (seksiä). Mutta edelleen hänellä on ilmoitukset kaikilla deittisivustoilla, Facebook-kavereiksi tulee kokoajan lisää ja lisää naisia ja mies kertoo minulle jatkuvasti naisista, joita hän tapaa työssään ja kuinka moni tulee niiiiiin lähelle ja yrittää iskeä ja häntä edelleen vain naurattaa.

Tässä eräänä päivänä sanoin hänelle, että olemme nyt eronneet ja hän saa tehdä mitä hän haluaa, ettei hänen tarvitse minulle raportoida tekemisistään, mutta että kiva jos voimme olla ystäviä. Hän oli lähdössä illan viettoon ja jotenkin muuttui sen jälkeen, kun olin hänelle tuon sanonut. Hän soitteli minulle usein ja pyysi käymään, vietimme useita viikonloppuja keskenämme ja lasten kanssa yhdessä ja meillä oli mukavaa, mutta seuraavana päivänä hän saattoi olla kylmä ja välinpitämätön, minusta tuntui usein tosi pahalta noiden päivien jälkeen. Tuntuu, että hän haluaa nyt vain seksiä ja läheisyyttä, niin kauan kuin tulee jotain muuta.

Minä olen hauska, omillani toimeentuleva, sporttinen ja nätti nainen ja tiedän, että monet miehet ovat kiinnostuneita minusta, mutta en tiedä, miksi ihmeessä tämä irroittautuminen tästä “exästäni” on niin vaikeaa. Olemme soutaneet ja huovanneet puoli vuotta ja tuntuu, että asia ei vain etene. Haluaisin päästää irti oman otteeni, mutta ne ihanat muistot vuosien varrelta aina houkuttavat pitämään kiinni ja hän on kuitenkin kuin perheenjäsen ja “kuuluu elämääni”. Ja seksi, joka on hänen kanssaan aivan järjettömän mahtavaa :)

Nyt olen taas kerran päättänyt, että minun osaltani tämä saa loppua, mutta annas olla, äsken hän taas soitti, kun tätä kirjoittelin ja kertoi, miten sukulaisensa oli käynyt kylässä hänellä uuden tyttöystävänsä ja tämän siskon kanssa ja kuinka kivoja ja nättejä nämä naiset olivat olleet. Miksi hän kertoilee minulle aina tällaisia? MItä teen?

Aurinko, 42

VASTAUS: Hyvä Aurinko, kirjoitit pitkän tarinan parisuhteestasi, kuten alussa lupasit. Kuvaamasi perusteella yhteinen matkanne on laatuaan sellainen, ettei sitä voikaan tiivistää muutamaan lauseeseen. Hyvä, kun purit sydäntäsi kirjoittamalla auki tunteitasi ja olojasi.

Toteat, että olet ollut alusta asti suhteessanne se kuunteleva osapuoli. Mies kertoi päättyneistä parisuhteistaan. Parin vuoden yhdessäolon jälkeen huomasit hänen olevan aktiivinen nettikeskustelija naisten kanssa. Hän alkoi yhä enemmän kertoilla naisista, jotka ihailevat häntä – ja kuinka hän nauttii siitä. Miehesi eli kaksoiselämää – uusperheen arkea kanssasi kotona ja naisseuraa hakevana kodin ulkopuolella. Hän toisaalta osasi pitää sinut tyytyväisenä ja toisaalta soi itselleen vapauksia sinun silmiltäsi salassa.

Olet tunteinesi kuin narun päässä oleva jojo, jota miehesi heiluttaa: sormeaan heilauttamalla hän saa sinut lähelleen, pitää hetken kiinni – ja pudottaa sitten alas, kunnes taas heilauttaa sormeaan, nostaa lähelleen, ja pudottaa alas…

En yhtään ihmettele, että luottamuksesi mieheesi alkoi rakoilla. Mitä ajattelet: mitä miehesi olisi tehnyt, jos sinä olisit käyttäytynyt vastaavalla tavalla häntä kohtaan? Jos sinä olisit kertoillut miesjutuistasi ja deittaillut netissä? Olisiko hän yhtä ymmärtäväisesti kuunnellut sinua kuin sinä häntä? Olisiko hän suonut sinulle vapauden elää tällaista kaksoiselämää?

Haluaisit lopettaa suhteen, joka ei sinun kannaltasi ole kovinkaan monelta osin tyydyttävä. Olet muuttanutkin jo omaan asuntoon. Mutta vieläkin koet olevasi tunteissasi kiinni miehessä. Se, mikä teillä toimii, on mahtava seksielämä. Miehesi osaa olla mukava, vetoava ja valloittava – hän osaa tehdä sinut onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Mutta usein sen jälkeen hänestä tulee esille sinut hylkäävä, kylmä ja välinpitämätön puoli. Ja se satuttaa. Olet tunteinesi kuin narun päässä oleva jojo, jota miehesi heiluttaa: sormeaan heilauttamalla hän saa sinut lähelleen, pitää hetken kiinni – ja pudottaa sitten alas, kunnes taas heilauttaa sormeaan, nostaa lähelleen, ja pudottaa alas…

Kerrot olevasi vahva ja tasapainoinen nainen – tällaista jojoilua et halua jatkaa. Et vain tiedä, miten päästää irti. Ihanat muistot pitävät kiinni – ja hankalat muistot vievät poispäin. Tilanne tuskin tulee muuttumaan, sinun kannaltasi jojoilu jatkuu. Mieti, haluatko tällaista elämää. Mikä sinut lopulta pitää hänessä kiinni: hyvät hetket vai ne, jolloin hän satuttaa sinua? Mitä elämäsi olisi vaikkapa viiden vuoden päästä, jos suhteenne jatkuu? Millaista se olisi, jos päätät suhteen? Tällaisten asioiden pohtiminen saattaa olla hankalaa yksin. Älä siis epäröi hakea apua, jos tunnet sitä tarvitsevasi.

Pidäthän huolen itsestäsi, ettei Auringon tarvitse olla pilven takana…

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Minä olen pettäjä. Olen se toinen osapuoli tarinassa, jonka mieheni kirjoitti tänne. Ihastuin työkaveriin, juttu kesti pari kuukautta. Siitä kuukauden verran tapailimme, kävimme muutaman kerran kävelyllä ja kahvilla. Sitten jäimme kiinni, kun toisen osapuolen vaimo tutki miehen kännykkää. Minun oli pakko kertoa miehelleni, muuten ihastuksen vaimo olisi tehnyt sen. En jaksa ruotia tähän kaikkea, mitä siitä seurasi. Haluan vain purkaa jonnekin tämänhetkisiä tunteitani.

On niin paha olla. Kaikki tapahtunut oksettaa ja hävettää. En tunne itseäni, niinkuin se olisi ollut joku muu joka sen teki. Olen miettinyt syitä siihen miksi niin kävi. Minulla on hyvä avioliitto, monella tapaa täydellinen. Olisi ymmärrettävää, jos mieheni olisi vaikkapa väkivaltainen tai muuten välinpitämätön. Mutta kun ei ole, meillä on paljon rakkautta. On kahdenkeskistä aikaa ja iloa, huumoria. En keksi pettämiselle muuta syytä kuin että ehkä etsin jotain uutta, jännitystä elämään. Elin jotain neljänkympin kriisiä, tuntui kivalle kun joku muukin kuin oma mies huomasi. Silloin tuntui kuin seisoisin vuoren huipulla ja katselisin taakse elettyä elämääni ja toisaalta eteenpäin ja mietin mitä tulevaisuudelta haluaisin. Poikkesin sivutielle, ei olisi pitänyt. Nyt tiedän mitä haluan ja haluan jatkaa avioliittoani mieheni kanssa.

Pelottaa, että jos mies ei haluakaan enää jatkaa. Ihastukseni syttyi, leimahti ja sammui yhtä nopeasti kun alkoi. Ihastus tekee onneksi töissä pelkkää yövuoroa, joten kohtaamme harvoin. En halua enää jutella hänen kanssaan, huomenta voin sanoa kohteliaasti. En halua hänestä enää mitään. En ole yksi niistä, jotka jatkavat pettämistä. En koskaan enää halua kokea tätä tuskaa enää uudestaan.

Minun pitäisi nyt tukea miestäni kaikin tavoin. Ja parhaani minä yritän. Mutta kuka tukee minua? Minä koen pitäväni kahta ihmistä pystyssä, mutta kuka pitää pystyssä minua? Petetyille kyllä on paljon tukea ja ymmärrystä, mutta pettäjille ei mitään. Ilmeisesti olemme lähtökohtaisesti niin pohjasakkaa, että ei meitä kannata ymmärtää eikä tukea. On niin paha olla, tuntuu kuin joku puristaisi sydäntä nyrkissä. Niinkuin seisoisin kuilun reunalla. Olen niin rikki. Itkettää vain. En oikein jaksa tehdä mitään, en tavata ketään. Olo on arvoton. Voinko koskaan enää olla onnellinen? Kunpa saisin tekemättömäksi kaiken! Niin paljon siitä antaisin.

Nainen, 39 

VASTAUS: Hyvä pettäjä, kiitos koskettavasta pohdinnastasi. Otat esille hyvin tärkeän asian: kuka ymmärtäisi pettäjää. Kuka kuuntelisi sitä pahaa oloa, jota nyt tunnet. Koet, että kaikki ovat petetyn puolella, mutta sinun tuskaasi ja pahaan oloosi ei ymmärrystä heru. Olet yksin tuskasi kanssa.
Otat vastuun teostasi ja toivoisit, että saisit sen tekemättömäksi. Et syytä ketään: et miestäsi, et työkaveriasi, johon ihastuit. Et laita tapahtunutta myöskään olosuhteiden syyksi: sinulla on hyvä suhde puolisosi kanssa, jota et missään nimessä haluaisi menettää. Ainut syy, minkä olet löytänyt, on sinussa itsessäsi: koet eläväsi ikäkriisiä, ehkäpä mietit omaa naiseuttasi ja oman kehon vähittäistä muuttumista. Olet taitekohdassa omassa elämässäsi, realistisesti ajatellen noin elämäsi puolessa välissä: katselet sitä taaksepäin ja arvioit elettyä elämää samalla kun mietit mitä tulevaisuudelta haluaisit. Ehkäpä kaipasit siihen myös ulkopuolista näkökulmaa, jonka työtoverisi tarjosi kiinnostumalla sinusta. Kiinnostuksesta syntyi molemminpuolinen ihastus.  

Ihastumisia tapahtuu elämän varrella riippumatta siitä olemmeko parisuhteessa vai emme. Ihastumiselle emme mitään voi, se on tunne, joka vetää toisen puoleen. Ihastumisessa on kysymys hyväksyvästä ja ihailevasta katseesta.  Se tuntuu hyvältä, se saa aikaan tuntemuksia kehossa ja mielessä, koko olemuksessa. Ihastumisen tunnetta pakoon emme pääse, se valtaa meidät aika ajoin. Silloin haasteeksi tulee se, miten toimimme tuon tunteen kanssa. Ruokimmeko sitä vaikkapa salaisilla viesteillä ja tapaamisilla vai annammeko sen jäädä taaksemme ohimeneväksi hyvän olon tunteeksi. Kohdallasi kävi niin, että  ihastumisen tunne alkoi ohjata käyttäytymistäsi. Se vei sinut tielle, jota jälkeenpäin arvioiden et hyväksy etkä halua kokea uudestaan. Mietit, voitko koskaan enää olla onnellinen.

Ihastumisen tunteesta on vielä matkaa rakastamiseen. Ihastus tulee ja menee, sen vallassa näkee toisesta vain miellyttävät puolet. Rakastaminen on työtä, silmien avaamista sille, että haluaa rakastaa toista sellaisena kuin hän on – silloinkin, kun hän näyttää itsestään puolia, joita on vaikea hyväksyä.

Parisuhteesi kannalta tilanteenne on raastava. Juuri nyt et voi odottaa ymmärrystä mieheltäsi. Yrität tukea häntä samalla kun itseltäsi puuttuu tukija. Sinä taistelet omien syyllisyyden ja häpeän tunteittesi kanssa, miehesi mielessä myllertää pettymys, viha ja riittämättömyyden tunne.

Ehkä miehesi ei juuri nyt pysty kuulemaan, miten pahoillasi olet. Vie aikaa ennen kuin tunteet tasaantuvat sen verran, että voitte puhua tapahtuneesta rauhallisemmin. Silloin olisi hyvä päivittää parisuhteenne tila: mitä toisissanne arvostatte sekä millaisia odotuksia ja toiveita teillä on toisillenne. Pohtikaa myös, millä tavalla rakennatte luottamusta välillenne. Olette nyt kriisissä. Se on uhka suhteenne jatkumiselle, mutta se voi olla myös mahdollisuus johonkin uuteen suhteessanne – sellaiseen, mitä te molemmat kaipaatte ja toivotte hyvältä parisuhteelta.

Näissä tilanteissa auttaa usein ulkopuolinen näkökulma. Ottakaa rohkeasti yhteyttä pariterapeuttiin! Heitä löytyy yksityiseltä puolelta ja kirkon perheneuvonnasta.

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Mietin tässä, miten edetä suhteessa tai tulevissa suhteissa? Vähän aikaa sitten tapailin yhtä miestä, joka tuntui ihan mukavalta. Halusin kuitenkin olla hänen kanssaan varovainen, sillä hän oli lähestynyt minua yhtenä iltana baarissa. Olemme molemmat opiskelijoita, hän kuitenkin paljon pidemmällä kuin minä. Viestittelimme vähän ja sovimme tapaamisia, muuten emme kauheasti kyselleet kuulumisia.

Näimme yhteensä viisi kertaa, kaksi kertaa näistä minun luonani. Yksi aamu mieheltä tulee viesti, että hänestä tuntuu että haluamme eri asioita. Kysyin häneltä johtuuko se siitä ettemme oleet harrastaneet seksiä? Hän vastasi siihen, että kyllä viiden kerran jälkeen minun tulisi jo luottaa häneen sen verran. Sanoin hänelle, ettei ole antanut minulle mahdollisuutta luottaa häneen, sillä tapaamiskertojemme välillä on ollut paljon aikaa ja hän on usein sopinut illaksi vielä muuta menoa. Ehdotin myös hänelle tapamista, mutta hän vastasi ettei tilanne muuttuisi vaikka vielä tapaisimme.


Haukuin tämän jälkeen hänet kusipääksi ja sanoin, että minua suututtaa, jos hän voi ajatella noin. Sen jälkeen hän lähetti viestin, jossa kertoi että olisi voinutkin tavata, jos en olisi reagoinut noin miten reagoin. Kysyin vielä viestillä, mitä hän sitten haluaisi ja soitin hänelle tämän jälkeen, mutta ei hän vastannut. Seuraavana päivänä huomasin, että hän oli poistanut minut kaikista sosiaalisista medioista.



Nyt mietin, mitä minä tein väärin? Olisiko minun pitänyt suostua, vaikka sitä en olisi vielä halunnut? Entäs reaktioni, olisinko voinut sanoa asioita selkeämmin ja kertoa, että tarvitsen hieman enemmän aikaa tutustuakseni? Eniten minua kuitenkin mietityttää, miksi hän katkaisi kaikki välit minuun? Olinko liian riesa hänelle, entäs oliko hänellä jo joku toinen? Mietin nyt itseäni, miten voin koskaan luottaa kehenkään tämän jälkeen ja miten voisin parhaiten kertoa, että haluan tutustua kunnolla.

Kiitos jo nyt vastauksesta ja hyvää kevättä.




VASTAUS: Kiitos paljon kysymyksestäsi. Kuulostaa lupaavalta, että kertomastasi kokemuksesta viisastuneena mietit, miten tulevaisuudessa edetä suhteessa, kun tapaat kiinnostavan ihmisen.

Kyselet itseltäsi, olisiko sinun pitänyt toimia toisin, suostua seksiin, vaikka et sitä halunnut. Näin jälkeenpäin voit kuulostella itseltäsi, mitä sinä halusit tuolta suhteelta? Luin rivien välistä, että olisit halunnut tutustua mieheen, viettää enemmän aikaa yhdessä. Sait häneltä aika yllättävän vastauksen. Hän oikeastaan paljasti, mitä hän haluaa suhteelta. Siinä mielessä hän oli oikeassa; haluatte eri asioita. Arvostan sinua, että kuuntelit itseäsi, toiveitasi ja olit niille uskollinen. Nyt ei tarvitse harmitella, että olisit ollut vain yksi kukkanen miehen puutarhassa.

Nyt sinulla on aikaa kuulostella, mitä ylipäätänsä haluat seurustelusuhteelta. Luota siihen, että tulee vielä joku, joka toivoo samoja asioita. Toiseen ihmiseen voi luottaa vasta, kun tuntee häntä riittävästi. Viisi tapaamiskertaa ei siihen riitä. Se, joka etsii seurustelukumppania tavoitteenaan parisuhde, malttaa kulkea kaikessa rauhassa tutustumisvaiheen. Seksisuhdetta etsivä harvoin tähtää pysyvän parisuhteen löytämiseen. Olet liian arvokas ihminen pelkän seksisuhteen toiseksi osapuoleksi.

Tutustumisvaiheessa on reilua kuulostella, mitä kumppani etsii suhteesta ja kertoa omat toiveet ja periaatteet. Jos toinen perääntyy ja kiinnostus lopahtaa, silloin voi lohduttautua, että tyyppi ei ole minua varten. Olennaista on tunnistaa omat tarpeet ja toiveet ja arvot ja pitää niistä kiinni. Hyvän rakkaussuhteen etsimisessä kannattaa mieluummin kärsiä aika ajoin vaikka yksinäisyyttä ja ikävää kuin ajautua suhteisiin, jotka rikkovat ja jättävät.

Onnea sinulle ja luottamusta siihen, että jossain on joku joka odottaa juuri sinunlaistasi.

Saara, perheneuvoja

KYSYMYS: Vaimoni petti minua työkaverinsa kanssa kahden kuukauden ajan. Hän itse kertoi asiasta pari kuukautta sitten, kun toisen miehen vaimo sai tietää ja olisi muuten kertonut minullekin. Olemme olleet 22 vuotta parisuhteessa, joista naimisissa 18 vuotta. Meillä on kolme lasta, 17-, 16- ja 14-vuotiaat.

Maailma romahti, kun kuulin asiasta. Passitin vaimon pois kotoa muutamaksi päiväksi ja pyysin sitten takaisin keskustelemaan asiasta. Keskustelimme hyvin paljon ja keskustelemme vieläkin välillä asiasta. Jäimme kumpikin sairaslomalle asian tultua ilmi. Olemme käyneet omien työpaikkojen psykologien juttusilla. Vaimo katuu suunnattomasti tapahtunutta ja ei voi ymmärtää, mitä meni tekemään. Eli kuulemma jossain kuplassa ja vain sitä hetkeä, tietäen kumminkin sen olevan väärin.

Elämä on yhtä vuoristorataa edelleen. Välillä menee hyvin ja välillä tosi pohjalla. Emme halua erota kumpikaan, rakastamme toisiamme, seksielämä on ok, hoidamme parisuhdettamme käymällä syömässä, kahviloissa jne...  Olemme varanneet yhteisen hotelliviikonlopun ihan kahdestaan vietettäväksi. Silti asia pyörii mielessäni enemmän tai vähemmän. Tänään tuli sellainen romahdus ja kaikki vyöryi taas mieleen. Ja tuntui ettei tästä tule mitään.

Aika usein viime aikoina on tuntunut siltä, että pitäisikö luovuttaa ja passittaa vaimo pois jatkamaan sitä leikkiä mihin ryhtyi? Sisimmässäni en kuitenkaan halua. Vaimo vähän suuttuu, kun alan muistelemaan ja tonkimaan asiaa ja silloin tuntuu itsestä, ettei jaksa. Olen kertonut vaimolleni tarvitsevani hänen tukea ja lohtua, mutta kun sitä tarvitsen, hän on vain aika huono sitä antamaan. Mitä voisin/voisimme vielä tehdä?

Selviääkö tästä tilanteesta? En haluaisi kuitenkaan luovuttaa. Miten saan asiat jäämään taakse ja suuntaamaan katseeni tulevaan, edes jotenkin..?

Mies 41

Lue Suhdeklinikalta myös kyseisen pettäjän avautuminen.

VASTAUS: Hyvä ystävä, kiitos kirjeestä. Olet ikään kuin myrskyn silmässä. Maailmasi romahti, kun kuulit vaimosi pettäneen sinua työkaverinsa kanssa. Et uskonut, että teille voisi koskaan käydä näin. Kyselet, voiko tästä tilanteesta selvitä, sillä et halua erota. Välillä tunteissasi käy aikamoinen myräkkä ja on vaikea olla vaimon kanssa saman katon alla. Suhdettanne on kohdannut pahin mahdollinen kriisi.

Kuulostaa siltä, että kumpikaan ei halua luovuttaa, mutta tunteet kulkevat vielä vuoristorataa. Se ei ole ihme, koska uskottomuuden paljastumisesta on vasta lyhyt aika. Sinulla on mielessä monia kysymyksiä. Osaan olet saanut vastaukset, mutta silti monet asiat askarruttavat sinua. Pariterapiassa meillä on tapana antaa määräaika esimerkiksi kaksi viikkoa, jolloin petetty osapuoli saa kysyä kaikki mieltä askarruttavat kysymykset ja pettäjä on velvollinen vastaamaan niihin. Tämä ei ehkä ole vaimollesi miellyttävää, sillä hän haluaisi jättää menneet taakseen eikä muistella niitä. Kuitenkin avoimuus on vastuunkantamista siitä, mitä on tapahtunut. Tehdessäsi kysymyksiä harkitse, mitä haluat tietää. Kaikki kuulemasi tallentuu mieleesi, etkä saa niitä enää pois muistoistasi. Kun kysymykset on määräaikana tehty, sen jälkeen suljetaan kysymyslaatikon kansi eikä enää kysellä. Sitten on aika suuntautua eteenpäin. Kummallekaan osapuolelle ei ole hyväksi, jos menneisiin tapahtumiin palataan jatkuvasti kuukausi kuukauden perästä ja vuosi vuoden perästä.

Luottamuksen rakentuminen on seuraava tehtävä. Kuinka moni prosenttisesti luotat tällä hetkellä vaimoosi? Kerro hänelle, mitä hän voisi tehdä sellaista, mikä lisäisi sinun luottamustasi häneen. Kun kyseessä suhde työpaikalla, sinua saattaa kiusata ajatus, että osapuolet tapaavat toisiaan työn merkeissä. Kerro vaimollesi, mikäli toivot hänen kertovan, jos hän tapaa miestä työkuvioissa. Silloin sinun ei tarvitse kysellä. Sopikaa myös, mitä tehdään, jos miehen taholta tulee yhteydenottoja. Kertooko vaimo niistä, näyttääkö viestit? Jos niin päätätte, kertokaa myös miehelle, että vaimo tulee kertomaan yhteydenotoista.

Jossain vaiheessa pääsette ehkä pohtimaan myös kysymystä, mistä oli tullut tilaus ulkopuoliselle suhteelle. Mitä muutoksia voisitte tehdä, että tilaa ulkopuoliselle suhteelle ei syntyisi? Kuulosti hyvältä, kun kerroit, että suhteessanne on paljon hyvää mm seksi toimii ja muutenkin pyritte hoitamaan suhdettanne varaamalla kahdenkeskistä aikaa. Kyselkää toisiltanne, millainen on kummankin mielestä hyvä parisuhde. Tehkää päätöksiä suhteenne parantamiseksi kummankin toivomaan suuntaan.

Teillä kummallakin on tahtoa selvitä kriisistä. Jos nyt kun asia on ajankohtainen, maltatte pysähtyä käsittelemään sitä, selviätte kyllä. Olette kumpikin hakeneet ulkopuolista apua kriisiinne. Se on hyvä. Apua voisi olla myös kirjasta Maria Buchert, Kari Kiianmaa, Tellervo Uljas, Revitty sydän – Voiko uskottomuudesta toipua? (Minerva 2010).

Kevään lämmittämää ja valostuttamaa aikaa suhteeseenne toivoen,
perheneuvoja Saara

Lue Suhdeklinikalta myös kyseisen pettäjän avautuminen.

KYSYMYS: Olen 45-vuotias aviossa ollut mies. Nyt olen joutunut työttömäksi, menettänyt asuntoni ja vaimoni lähti veljeni matkaan. Minulla ei siis mene hyvin ja olen menettänyt täysin oman itsetuntoni ja kunnioitukseni omaa miehisyyttäni kohtaan. Tässä suuressa masennuksessani ja ahdingossani on vain suurena lohtuna poikani, jonka kanssa keskustelemme paljon.

Poikani oli lukenut Neil Straussin Pelimiehen ja ollut pelimiesfoorumeissa. Niissä pojat keskustelevat naisten iskemisistä ja tekniikoista vietellä naisia. Suhtaudun tällaiseen toimintaan varauksella. Toisaalta en halua myöskään loppuelämääni olla yksin. Ongelma on se, että olin niin pitkään parisuhteessa, että en yksinkertaisesti enää muista, miten sillä pyörällä niin sanotusti ajetaan.

Luulin olleeni onnellisessa parisuhteessa, kunnes huomasin ettei se totta ollutkaan. Nyt pitäisi siis palata radalle, mutta lähestymisen suhteen olen pahasti ruosteessa. Mitä siis tehdä?

Poikani on sanonut, että hän voisi ohjata minut johonkin turvalliseen foorumiin joka on hyvin muulta maailmalta piilossa. Ja voisin yhteisön avulla alkaa parantamaan taitojani. Jos nyt muuta en aiokaan tehdä, niin olen alkanut lukea Neil Straussin Pelimiestä.

Haluaisin kuitenkin aikuisen ja asiantuntijan näkemyksen siitä, miten mies, joka on ollut pitkään parisuhteessa ja menettää sen, niin miten hänen pitäisi alkaa toimia, että hän saisi uuden parisuhteen.

Uroskotka

Hyvä Uroskotka!

VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Pohdit sitä, mitä keinoja voisit käyttää löytääksesi uuden suhteen päättyneen parisuhteesi jälkeen. Kysymykseesi on vaikea vastata, koska meillä ihmisillä on niin erilaisia tapoja tutustua toisiimme. Pelimiesfoorumit, joista kirjoitat, tarjoavat useimmiten hiukan stereotyyppisiä neuvoja suhteiden solmimiseen. Käytät itsestäsi nimitystä uroskotka. Pohdin, millaista kuvaa miehisyydestä nimimerkki edustaa. Mikä saa sinut ajattelemaan, että sinun tulisi olla kuin uroskotka? Käsitykseni mukaan monet naiset kaipaavat kuitenkin uroskotkien ja pelimiesten sijaan hyvin toisenlaisiakin miehiä. Niitä, jotka ovat enemminkin kuin varpuset tai hömötiaiset. Kannustaisinkin sinua miettimään, mikä olisi sinulle luontevin tapa, paikka ja aika tutustua naisiin. Onko sinulla esimerkiksi harrastuksia, joiden parissa voisit tavata samanhenkisiä ihmisiä? Yhteiset kiinnostuksenkohteet nimittäin näyttävät liittävän ihmisiä yhteen.

Kirjoitat saaneesi tukea pojaltasi, jonka kanssa keskustelette paljon – myös naisten iskemisestä ja viettelemisestä. Kirjeestäsi välittyy lämmin ja läheinen suhde poikaasi, mitä pidän arvokkaana. Toisaalta ajattelen, että poikasi ei tulisi olla neuvonantajasi parisuhdekysymyksissä, koska silloin lapsen ja vanhemman väliset roolit menevät sekaisin. Edustatte kuitenkin poikasi kanssa eri sukupolvia ja olette eri elämäntilanteissa. Sinulla on paljon enemmän elämänkokemusta ja sen mukanaan tuomaa viisautta, jota ajattelen poikasi tarvitsevan sinulta. Onko sinulla muita läheisiä, joiden kanssa voisit puhua? Löytäisitkö asuinpaikkakunnaltasi jonkin miehille suunnatun ryhmän, jossa voisit keskustella miehenä olemiseen liittyvistä kysymyksistä?

Olet kokenut paljon suuria menetyksiä. On varsin inhimillistä ja ymmärrettävää, että menetyksesi ovat vaikuttaneet itsetuntoosi ja miehisyyteesi, kuten kirjoitat. Et kirjoita siitä, miten kaikki on tapahtunut ja missä järjestyksessä olet kokenut menetyksesi. Oletko esimerkiksi jäänyt ensin työttömäksi, josta on seurannut vaikeuksia, jotka ovat vaikuttaneet avioeroosi? Kannaltasi olisi varmasti tärkeää, että voisit ymmärtää menetystesi syy- ja seuraussuhteita. Toivon, että voisit viipyä riittävän pitkään menetysten äärellä. Menetykset synnyttävät väistämättä erilaisia tunteita: alaviritteisyyttä, vihaa ja esimerkiksi surua. Itsetuntosi romahtaminen kertoo mielestäni siitä, että surutyösi menetysten vuoksi on vielä kesken. Pohdinkin, onko vielä oikea hetki solmia uutta parisuhdetta?

Olet joka tapauksessa elämäsi yhdessä tärkeässä taitekohdassa, johon on hyvä pysähtyä hetkeksi. Parhaimmillaan voit löytää uusia puolia itsestäsi ja elämästä ylipäätään. Joudut samalla arvioimaan mennyttä, mutta suunnittelemaan myös tulevaa. Ajatuksesi uuden parisuhteen mahdollisuudesta kertoo siitä, että sinulla on myös joku toivon näköala. Teologi Martti Lindqvist on kirjoittanut viisaasti: ”Toivo ankkuroituu totuuteen ja toteutuu armon kautta. On tärkeää nähdä elämä sellaisena kuin se on toteutunut, vaikka sen katsominen tekisi kipeää. Toivo on kykyä haluta, että huominen olisi. Minulle ja sinulle. Ja myös meidän jälkeemme.”

Kaikkea hyvää toivottaen,
perheneuvoja Joona

KYSYMYS: Olemme miehen kanssa olleet naimisissa 22 vuotta ja meillä on kolme lasta, kaikki teini-iässä (17, 15, 13v). Keskimmäinen tytär sairastui viime syksynä anoreksiaan. Oireilu alkoi loppukesästä ja eskaloitui nopeasti syömättömyydeksi. Perheen yhteiset ruokahetket muutuivat painostaviksi tilaisuuksiksi, joista kaikki halusivat eroon niin nopeasti kuin suinkin. Sain tyttären lääkäriin ja alkusyksystä hän joutui nopean painon laskun takia sairaalaan, jossa vietti sitten monta kuukautta. Ravitsemustila saatiin korjattua, mutta psyykkinen hoito on vasta alkanut. Nyt tytär on kotona, avohoidossa.



Ongelmanani on se, että KAIKKI on minun harteillani. Olen jäänyt omaishoitajaksi työstäni, jotta pystyisin huolehtimaan tyttären syömiset ja hoidon. Mies on kyllä käynyt hoitoneuvotteluissa, muttei muulla tavoin osallistu tyttären hoitoon. Olen pakottanut hänet lukemaan pari kirjaa syömishäiriöistä. Tytär kieltäytyy syömästä kenenkään muun perheenjäsenen kanssa kuin minun. Sanoo että isä on turha, häntä ei kotona tarvittaisi. Ei halua että isä kuulisi hänen asioistaan. Isää ei ole kuulemma koskaan hänen asiansa kiinnostaneet, miksi siis nyt? Itse koen, että mies on asettunut odottamaan, että minä hoidan asian kuntoon (kuten kaiken muun aina aiemminkin), olenhan nyt “vapaalla”.


Itse olen kuolemanväsynyt, kyllästynyt syömishäiriön minuun (ruokkijaan) kohdistamaan vihamielisyyteen, mutta mistään ei ole konkreettista apua tarjolla. Käyn kyllä työterveyshuollon psykologilla säännöllisesti. Mies ei tee mitään spontaanisti.

Ennenkin asenne avunpyyntöihini on ollut se, että auttaa jos sattuu sopiaan tai huvittamaan sillä hetkellä. En voi itse jäädä vain sivusta seuraamaan, kun tytär kärsii vaan toimin, sainpa apua tai en. Ystävät kyselevät miten jaksan. Pelkään että jossain vaiheessa romahdan, kun en saa mistään tukea. Käymme hoitotahon tarjoamissa "perhetapaamisissa", jossa on käynyt ilmi esim. se että minä olen perheen lohduttaja, mies ei sitä osaa kun ei ole itse koskaan saanut lohdutusta. Käskivät sormella osoittaen miestä hankkimaan meille parisuhdeneuvontaa, mutta mitään ei ole viikkoihin kuulunut. Tuskin kiinnostaa.



Kestän itseeni kohdistuvan välinpitämättömyyden, mutta on vaikeaa antaa anteeksi sitä ettei mies viitsi panostaa lapsiin. Oma napa on niin paljon tärkeämpi. Joskus olen ajatellut, että jos eroaisimme, miehen olisi pakko huomioida lapsiaan edes silloin kun on tapaamisia. Nyt epäilen että osa riittävän vanhoista lapsista ei edes haluaisi isäänsä tavata, kun saisivat itse päättää. Olen taloudellisesti hankalassa tilanteessa, tuloja ei juuri ole, joten eroa en voi nyt harkita. En jaksa enää rakastaa enkä VARSINKAAN kunnioittaa. Miten ihmeessä pystyisin antamaan anteeksi miehelleni sen, ettei edes oman lapsen hätä saa häntä ylös sohvalta?! Jos vihaan syömishäiriötä, niin vihaan miestänikin kun hän ei edes yritä osallistua!



“Se joka hoivaa”, 44


Hei!

VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Riveiltä välittyy suuri hätä tyttären tilanteen takia, mutta myös kiukku ja turhautuminen siihen, että tunnet olevasi tilanteessa aivan liian yksin. Ymmärrän tunteesi.

Lapsen vakava sairastuminen on aina iso kriisi perheessä ja joskus käy niin, että se ennemminkin erottaa, kuin yhdistää vanhempia. Tämä tapahtuu etenkin silloin, kun vanhempien tapa reagoida lapsen sairastumiseen on keskenään erilainen. Näin on nähdäkseni käynyt teilläkin. Olet itse ottanut suuren vastuun tyttäresi hoidosta ja toipumisesta. Miehesi taas, sanojesi mukaan, ei ole kovin sitoutunut tyttäresi parantumiseen. Tilanne vaikuttaa epätasapainoiselta ja epäoikeudenmukaiseltakin. Tyttären sairaus on selkeästi lisännyt jo ennestään sinussa olleita tyytymättömyyden tunteita, tunnet, että miehesi ei ainoastaan laiminlyö sinua, vaan myös lapsianne.

Meidän ihmisten on vaikea kestää yleensäkin sitä, että joku läheinen reagoi eri tavalla kriiseihin, kuin me. Erityisen kipeää tämä tekee silloin, kun kyseessä on lapseemme liittyvä asia. Voin vain arvella, miksi miehesi käyttäytyy, niin kuin kerrot, mutta vaistonvaraisesti ajattelen, että hän kyllä suree tapahtunutta, mutta omalla tavallaan. Ehkä tyttären syömishäiriö on jotain, mitä hänen on vaikea käsittää ja käsitellä. Ehkä hänen on yleensäkin vaikea puhua ja lohduttaa sanoilla.

Teini-ikäinen nuori näkee maailman usein kovin mustavalkoisesti ja hänelle on luontevaa löytää perheestään ystäviä ja vihollisia, pahoja ja hyviä ihmisiä. Monesti hän saattaa kiinnittyä voimakkaasti toiseen vanhempaan ja vastaavasti erkaantua toisesta. Vaikka sinä tunnet olosi turhautuneeksi, olisi kuitenkin tärkeää, etteivät tyttäreen ja isän välit ennestään huononisi. Joko isän tai sinun on välitettävä tyttärelle viesti, että isä tukee ja välittää ja on huolissaan, vaikka ei osaa sitä aina ilmaista.

Olen iloinen, että sekä sinä, että miehesi olette avun piirissä. Kuulostaa hyvältä, että käyt psykologin luona säännöllisesti ja että teillä kahdella on mahdollisuus hoitotahon perhetapaamisiin. Kuten sanottu, lapsen vakava sairastuminen on aina iso kriisi koko perheelle, myös muille sisaruksille. Kerrot, että teille on suositeltu parisuhdeneuvontaa, mutta miehesi ei ole osoittanut kiinnostusta sen suhteen. Ehkä juuri nyt ei ole sen aika. Ehkä tilanne on juuri niin vaativa, kuin kerrot. Ajattelen, että vaikeina aikoina tulisi pitäytyä yksinkertaisissa asioissa ja välttää tekemästä isoja muutoksia tai päätöksiä. Tavallinen arki ja vahvat rutiinit auttavat paisti toipuvaa tytärtänne, myös hänen sisaruksiaan.. Syömishäiriöstä toipuminen vie pitkään, mutta jo se, että tyttärenne on päässyt sairaalasta kotihoitoon, on hyvä merkki. Toipuminen on alkanut.

Sinä olet äiti, mutta myös muuta. Sinun on pidettävä huolta itsestäsi, että jaksaisit , etkä romahtaisi suuren taakkasi alla. Myös hoitaja tarvitsee hoitoa. Jos mieheltäsi et saa tarvitsemaasi tukea ja lohdutusta, niin mieti mitä kautta voit saada sitä. Yritä joka päivä tehdä, jotain, mistä on sinulle iloa ja joka tuottaa mielihyvää.. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä, vaan jotain mikä auttaa sinua kestämään.

Kun pahin kriisi on ohi, voitte tarkastella lähemmin parisuhdettanne. Mitä lapsen sairastuminen siitä näytti? Mitä teidän tulisi tehdä, jotta jatkossa molemmat voisitte tuntea olon tasavertaisiksi ja arvokkaiksi. Voitteko löytää tien takaisin molemminpuoliseen kunnioitukseen ja rakkauteen?

Sinua ajatellen,
perheneuvoja Kati

KYSYMYS: Olen parikymppinen nainen ja minulla on vähän kokemusta seurustelusta. Ainoa ”oikea” suhde kesti noin puoli vuotta ja ymmärtääkseni kaatui miehen itsetunto-ongelmiin.

Irto- ja seksisuhteista minulla on enemmän kokemusta, mutta ei mielestäni mitenkään epätavallisen paljon. Ongelma on, että tunnen itseni jotenkin eriarvoiseksi kuin muut ystäväni. Ilmeisesti en ole miesten mielestä ”vaimomatskua”, koska seurustelukumppaneita ei ole ikinä ollut jonoksi, mutta silti lähes jokaisen kaverini poikaystävä on flirttaillut tai lääppinyt ja ehdotellut minulle seksiä. Tämä johtaa tietysti vaikeisiin tilanteisiin ystävien kanssa, kun mietin, kertoako tilanteista vai ei...
Sama tilanne on toistunut satunnaisten seksikumppaneiden kanssa, kun olen jälkikäteen saanut tietää, että he ovatkin olleet varattuja.

En mielestäni ole edes erityisen hyvännäköinen tai mitenkään erikoinen, mutta jostain syystä miehet tuntuvat pitävän minua jonkinlaisena paheuden jumalattarena, ja he haluavat harrastaa kanssani seksiä, mutta kukaan ei tahdo seurustella, eikä etenkään jättää ”siveydensipuli ”-tyttöystäväänsä vuokseni.

Minulla on ollut aina hyvä itsetunto, mutta nyt alkaa tuntua, että olen joku kakkosluokan nainen. Vaikka olen fiksu, ystävällinen, opiskelen ja pukeudun ja käyttäydyn melko saman lailla kuin ystäväni, satun vain pitämään seksistä ja mielestäni olen oikeutettu turvallisiin irtosuhteisiin 2010-luvulla... Haluaako kukaan minusta koskaan vaimoa?

VASTAUS: Kirjeessä puhut monista asioista, mutta ylitse muun nousee kysymys eriarvoisuudesta. Tunnut vertaavan itseäsi ystäviisi ja muihin naisiin. Jollain tavalla tunnet itsesi erilaiseksi kuin he. Paljastavimmillaan se tulee esiin siinä, miten kerrot tuntemuksistasi ”kakkosluokan naisena”. Ristiriita tuntuu kärjistyvän siinä, miten ystäviesi poikaystävät kohtelevat sinua. Yrität löytää syyt siihen, miksi he toimivat seksuaalisesti suhteessa sinuun. Älä etsi syytä itsestäsi, ajattele asia mahdollisimman yksinkertaisesti. Sinä olet sopiva kohde lähentelyille, koska olet vapaa, etkä seurustele kenenkään kanssa. Sinussa ei ole mitään pahaa tai mitään muutakaan omituista. Olet vain saatavilla ja vapaa, ja joillekin se riittää. Se mitä, sinun tulee tehdä tuollaisessa tilanteessa on asettaa rajat heidän käytökselleen ja ilmaista, ettet ole halukas sellaiseen kanssakäymiseen.

Luulen, että sinun on aika pysähtyä miettimään, mitä itse todella haluat, eikä miettiä sitä, mitä muut sinusta haluavat. Jostain syystä olet eri elämäntilanteessa, kuin ystäväsi. Se ei tee sinusta vähemmän arvokasta. Sinä saat olla erilainen kuin muut ympärilläsi olevat ja käyttäytyä eri lailla, jos se on se mitä, sinä haluat.

Ehkä et halua vielä sitoutua, ehkä et ole vielä kypsä pysyvään suhteeseen. Jos saat tyydytystä irtosuhteista ja sitä kautta nautit seksuaalisuudesta, se on sinun valintasi, kunhan et riko itseäsi tai muita. Jostain syystä nimittäin monen irtosuhteen alla kytee toive johonkin vakavampaan suhteeseen. Siihen viittaa ehkä sinunkin kommenttisi siitä, ettei kukaan halua seurustella kanssasi. Älä turhaan käytä aikaasi varattuihin ihmisiin. Sillä tavoin suojelet itseäsi, jos vaikka haluaisitkin kokea jotain enemmän ja syvempää. Sillä jos toinen elää parisuhdetta jo jossain toisessa suhteessa, jää sinulle vain siitä ylijäävät palat. Sinä tarvitset enemmän. Sillä sinä et ole kakkosluokan nainen, sinä olet samaa ykkösluokkaa, kuin me muutkin. Sinun pitää itse muistaa se, ja piirtää ympärillesi sellaiset rajat, joita itse tarvitset.

Ehkä vastaasi ei ole tullut ihmistä, jota haluaisit rakastaa. Kun sellainen rakastettu joskus tulee kohdallesi, voit olla varma, että hänen silmissään olet varmasti mitä parhainta vaimomatskua.

Kaikkea hyvää elämääsi,
perheneuvoja Kati

KYSYMYS: Olen avosuhteessa, joka on kestänyt kolme vuotta. Miehellä on tupakkariippuvuus. Haluaisin, että hän lopettaisi, sillä haju haittaa keskinäistä suhdettamme. Olen terveellisten elämäntapojen kannattaja, enkä halua, että hän myrkyttää itseään tupakalla.

Hänessä on paljon hienoja ominaisuuksia ja suhde voisi kehittyä ilman tätä riippuvuuta vaikka avioliittoon. Hän yrittää salata polttamistaan, eikä sano rehellisesti, onko hän tosissaan yrittänytkään lopettaa. Kun hän tulee luokseni, koen ensimmäisenä epämiellyttävän tupakan hajun vaatteista. Tulee ristiriitainen olo, kun olisi kiva halata mutta se tupakka on siinä esteeenä.

Miten minä hoitaisin tätä ongelmaa, nimittäin se vie paljon energiaa. Olen yrittänyt lopettaa suhteen useamman kerran, mutta tunne sanoo toisin ja kaipaan hänen läsnäoloaan. Olisin kiitollinen, jos saisin tukea tähän ongelmaan ja ratkaisuihin mitä sitten teenkin suhteen jatkumisen kannalta.

VASTAUS: Kerrot kysymyksessäsi miehesi riippuvuudesta tupakkaan. Riippuvuudet ovat hankalia, niin läheisille, kuin ihmiselle itselleenkin. Viestisi lopussa kysyt neuvoa siihen, miten sinun tulisi hoitaa tätä ongelmaa. Ehkä siinä kysymyksessä piileekin ongelman ydin. Nimittäin se tosiasia, ettemme pysty muuttamaan kumppaniamme ja hänen tapojaan, vaikka kuinka haluaisimme ja yrittäisimme.

On ymmärrettävää, että haluat miehesi pysyvän terveenä ja kannat huolta hänen elämästään. Se on kuitenkin lopulta hänen itsensä varassa. Voisin kuvitella, että hän haluaisi lopettaa tupakanpolton, joko itsensä takia, tai ollakseen mieliksi sinulle. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei hän ole vielä valmis luopumaan tavastaan. Siitä kertoo se, että hän salailee sinulta polttamistaan, eikä ole valmis pohtimaan kanssasi lopettamista. On hyvä muistaa, että mistä tahansa riippuvuudesta on vaikea päästä nopeasti eroon. Ensimmäinen askel on kuitenkin aina oma tahto; halu lopettaa.

Vaikuttaa siltä, että tupakanpoltto on tullut hyvin keskeiseksi asiaksi suhteessanne. Jos olet asettanut tupakoinnin lopettamisen edellytykseksi suhteen jatkumiselle, ei ole ihme, että siitä tulee vakava asia. Se ehkä selittää myös sen, että mies salaa sinulta polttamistaan. Hän ei ilmeisestikään halua, että suhteenne päättyy. Haluatko sinä? Oletko varma, että tupakointi on sinulle niin ylitsepääsemätön asia, ettet voi olla suhteessa mieheen, joka tupakoi? Onko tupakointi esteenä sille, että kykenisit nauttimaan niistä hyvistä asioista, joita suhteessa selvästikin on.

Näitä kysymyksiä sinun täytyy pohtia tosissaan, ei miehesi kanssa, vaan itseksesi. Kirjeessä kuitenkin mainitset hänen hyvät ominaisuutensa, suhteessanne olevan läheisyyden kaipuun ja tunnesiteen. Ne ovat minusta tärkeitä ja hienoja asioita, eivät itsestäänselvyyksiä. Sinun täytyy punnita, mikä on sinulle tärkeää ja arvokasta, ja mistä olisit valmis luopumaan. Oletko valmis luopumaan miehestäsi? Vai oletko valmis hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on, pahoine tapoineenkin?

Se ei tarkoita sitä, että hyväksyisit tupakoinnin vaan ennemminkin, että siedät sitä. Mitä enemmän puutut siihen, tarkkailet ja keskität energiaasi, sitä suuremman tilan tupakointi suhteessanne vie. Viedessään tilan se peittää myös kaikki mahdolliset hyvät asiat. Ja nurinkurista kyllä, mitä enemmän sinä pidät sitä esillä, sen vaikeampi miehen on luultavasti lopettaa. Ehkä tupakoinnin voisi siirtää suhteenne keskiöstä vähän kauemmaksi. Se tuntuu varmasti vaikealta, koska olet huolissasi ja ihan syystäkin. Voit kertoa huolestasi, mutta yritä olla nalkuttamatta ja uhkailematta suhteen loppumisella. Se ei kasvata suhteessanne luottamusta vaan epäluottamusta.

Jos haluat muutosta toisessa, päästä irti muuttamisen tarpeesta ja luovuta; anna toisen muuttua omasta tahdostaan, jos hän niin haluaa ja on siihen valmis. Vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta ei sitä ole. Se on oppi, jota me jokainen opettelemme suhteissamme yhä uudestaan.

Toivottavasti olin avuksi!
perheneuvoja Kati

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla kävimme läpi pettämistä parisuhteessa. Tällä kertaa aiheena on eroaminen.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.

Teksti: Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Parisuhteeseen on turha lähteä kuvittelemalla, että jokainen tuleva päivä on ihanaa harmoniaa.

Perheneuvoja Heikki Kruusin mielestä jokaisessa parisuhteessa on olemassa perusristiriita, joka juontuu kahden ihmisen erilaisesta menneisyydestä. Kumppanit ovat kasvaneet erilaisissa perheissä ja oppineet erilaiset tavat kommunikoida. Riita on yritys sovittaa yhteen kaksi toivetta, tavoitetta ja näkemystä elämästä.

Miten löytää yhteys toiseen ja samalla säilyttää oma itsenäisyytensä ja oma tilansa? Kruusin mukaan kommunikaatio- ja riitelytaitojen opettelulla pari voi löytää tavan toteuttaa unelmansa ja toiveensa. Parisuhde on jatkuvaa tasapainoilua kahden perustarpeen - läheisyyden ja erillisyyden - välillä.

Tiedostamattomat odotukset

”Parien vuorovaikutusta säätelevät tiedostamattomat myytit, fantasiat ja uskomukset, sekä salaiset sopimukset ja käsikirjoitukset, joihin liittyy esimerkiksi utopistisia odotuksia kumppanin suhteen. Hänen odotetaan toimivan omien vanhempien aiheuttamien pettymysten korvaajana ja haavojen parantajana.”

Kruusin mukaan monia yhdistää lapsuudenkokemus omien tunteiden ja tarpeiden huomiotta jättämisestä. Jokaisella on omat lapsuuden haavansa. Vanhemmilta ei ole saatu riittävästi ymmärrystä ja tukea, tai tilaa itsenäistyä. Näitä sitten haetaan kumppanilta korkojen kera.

”Kokemukset näyttävät aluksi vetävän kumppaneita toistensa luo. Myöhemmin selviää, että kipeät lapsuudenkokemukset saattavat toistua myös parisuhteessa. Toki parisuhde voi tarjota korjaavia kokemuksia erilaisiin vaillejäämisiin, mutta toisaalta varsinkin riitojen yhteydessä saattaa tuntua siltä, että kumppani ei pystykään tuomaan parantavaa turvallisuudentunnetta, vaan lapsuudesta tuttu turvattomuus on jälleen totta”, Kruus kuvailee.

”Useinkaan riidassa ei varsinainen ongelma ole asia, josta riidellään, vaan se kuinka turvalliseksi tai turvattomaksi suhde koetaan. Juuri tästä syystä näyttää siltä, että riidoissa ei pysytä asiassa, vaan kaivellaan vanhoja tai mennään henkilökohtaisuuksiin”, Kruus valaisee.

Hämärät valinnat

Kukaan nuori ihminen ei valitse puolisokseen henkilöä, joka pahoinpitelee häntä. Nämä ominaisuudet kulkevat usein yhdessä päinvastaisen ominaisuuden kanssa.

Puolisonvalinnassa voi olla monia tiedostamattomia puolia. Omasta lapsuudesta omaksutut mieltymykset, tottumukset ja pelot voivat johtaa parinvalintaan, jossa ristiriidat korostuvat. Joudutaan ojasta allikkoon.

”Kukaan nuori ihminen ei valitse puolisokseen henkilöä, joka pahoinpitelee häntä, vaan nämä ominaisuudet kulkevat usein yhdessä jonkin toisen, ehkä päinvastaisen ominaisuuden kanssa. Kumppani saattaa aluksi vaikuttaa huomioivalta ja huolehtivalta ja olla myöhemmin väkivaltainen ja mustasukkainen”, Kruus kertoo.

Lapsuudenkodin alkoholistivanhempi voi lisätä riskiä valita omaksi puolisoksi juoppo. Ulkopuolisille voi olla hämmentävää, kun lapsuuden päihdeperheestä päässyt toteuttaa samaa kuviota omassa parisuhteessaan. He eivät aavista, miten tutulta samasta riippuvuudesta kärsivä henkilö tuntuu.

”Jos esimerkiksi isä on alkoholisti, on lapsella tarve parantaa isä. Alkoholistivanhemmassa voi myös olla piirteitä, jotka ovat hyviä selvin päin. Ei kukaan valitse toista sen takia, että tämä käyttää paljon alkoholia, vaan koska tämä on muulloin esimerkiksi turvallinen”, Kruus selittää.

Toistuvat riidat

Kruusin kokemuksen mukaan pareilla on usein neljästä viiteen toistuvaa riidanaihetta.

”Jumiutuneet riidat kulkevat saman kaavan mukaan. Tietyt aiheet toistuvat aina kun jompikumpi ottaa esille asian. Se voi olla yhteinen aika, raha, toisen lapset tai mikä tahansa aihe, joka menee aina samaa kaavaa”, Kruus valottaa.

Voi tulla riitaa esimerkiksi siitä, että kauppaan lähtiessä toinen on sitä mieltä, että tulisi olla tiukka lista, jota noudatetaan, ja toisen mielestä se on tylsää. Terapiassa raaputetaan esiin tuntemusten taustaa. Listanlaatijan tarkkuus voi kummuta lapsuudenkodin niukkuudesta. Jos aina on ollut rahasta pulaa, voivat toisen tuhlailevaisuus ja heräteostokset aiheuttaa kumppanissa turvattomuuden tunnetta. Ihmiset eivät aina halua tai osaa kertoa taustalla olevista tunteistaan tai toiveistaan.

Vakioriidan saa selvitettyä vasta kun jompikumpi tai molemmat älyävät vaihtaa raidetta. Uusi näkökulma tai käsittelytapa aiheeseen voi tuoda ratkaisun.

Perhekulttuurin erot

”Mitä tunteita on ollut sopiva ilmaista? Saako ilmaista esimerkiksi vihaa? Miten vihan tunnetta ilmaistaan?

Jokainen on oppinut lapsuudessaan erilaiset tavat elää. Kruus jakaa perhekulttuurin erot kahteen isoon osa-alueeseen:

1. Perheen tavat toimia

Oman lapsuudenkodin toimintakulttuuri saattaa istua sitkeästi ihmisessä. Henkilö ei välttämättä itse tiedosta, että hänen käsityksensä asioista voi olla aivan erilainen kuin kumppanilla. Kummankaan toimintatapa ei välttämättä ole sinänsä väärä tai oikea.

”Esimerkiksi syödäänkö yhdessä joka päivä, vai vaan sunnuntaisin. Toinen on ehkä elänyt perheessä, jossa jokainen käy erikseen jääkaapilla”, Kruus kertoo.

2. Tunteiden ilmaisu

”Mitä tunteita on ollut sopiva ilmaista? Saako ilmaista esimerkiksi vihaa? Miten vihan tunnetta ilmaistaan? Onko niin, ettei asia jää kellekään epäselväksi? Lentävätkö tavarat? Vai ollaanko viikkotolkulla mykkäkoulussa? Onko lapsena ollut mahdollisimman huomaamaton, sellainen joka ei näytä omia tunteitaan?”, Kruus kysyy.

”Jokaisella perheellä on oma tapansa käsitellä erimielisyyksiä ja oma tyylinsä ilmaista ja olla ilmaisematta tunteita. Riitely ja tunteiden ilmaisu on osa perhekulttuuria. Jokainen parisuhde on tässä mielessä kaksikulttuurinen”, Kruus sanoo.

”Seurusteluaikana tai silloin, kun ei ole lapsia, nämä asiat saattavat olla pinnan alla. Kun tulee lapsi, pinnan alta nousevat usein toiveet ja pelot. Nuorille pareille sanon, että te luotte nyt ihan oman perhekulttuurin ja tavat ja säännöt. Ei ole mahdollista pitää vain omaa kulttuuria sieltä lapsuudenkodista.”

Nalkuttava muija ja mykkä mies?

Usein väitetään miehillä ja naisilla olevan erilaiset tavat riidellä. Kruus on hyvin varovainen nimeämään tiettyjä tapoja naisten tai miesten ominaisuuksiksi.

”Mies tai nainen voi nalkuttaa. Nalkuttaminen on epätoivoista oman asian esille tuomista, kun toinen ei tunnu kuuntelevan”, Kruus valaisee.

”Tietoinen tai tiedostamaton tyytymättömyys suhteessa aiheuttaa sen, että purkaa kiukkua tai pettymystä toiseen. Ihminen voi tihkua kiukkua. Hän voi nalkuttaa, että miksi et tyhjennä astianpesukonetta, tai miksi jätit vaatteet lattialle, vaikka taustalla on jokin isompi asia, jota ei pysty sanomaan.”

”Erimielisyyksien ja riitojen taustalla voi olla myös ajatus, että millä tavalla kumppani auttaa minua toteuttamaan omia unelmiani, ja millä tavalla tämä estää minua”, Kruus paljastaa.

Neljä väärää tapaa riidellä

Kommunikaatiotyyli voi ylläpitää riitaa. Silloin asia ei muutu, vaikka sitä käsittelisi kahden viikon päästä uudestaan.

Kruus esittelee neljä huonoa tapaa riidellä. Ne ovat professori John Gottmanin neljäksi hevosmieheksi nimeämät negatiiviset keinot, joiden ohjaksissa mennään metsään.

1. Repivä kritiikki
2. Ivallinen halveksunta
3. Puolustuskäyttäytyminen
4. Vaikenemisen muuri

Kritiikki ja halveksunta saavat toisen puolustuskannalle tai vastaamaan vihalla ja vastahyökkäyksellä, mikä johtaa ilmiriitaan.

Puolustuskäyttäytyminen ei myöskään ratkaise mitään, sillä poteroon kaivautumalla ei pystytä ottamaan asiasta vastuuta. Vaikeneminen on tutkimusten mukaan hyvin tuhoisaa suhteelle. Toiseen ei viitsitä edes reagoida. Huonot riitelytaidot voivat tulehduttaa parisuhteen jo pienissäkin ongelmissa.

”Kommunikaatiotyyli voi ylläpitää riitaa. Silloin asia ei muutu, vaikka sitä käsittelisi kahden viikon päästä uudestaan”, Kruus kertoo.

Kruusin mukaan tutkimuksissa on ilmennyt, että konflikteista vain noin 30 prosenttia on ratkaistavissa. Riitelyn taitoa on oppia ratkaisemaan ne ongelmat, jotka ylipäätään voidaan ratkaista. Pysyvien ongelmien suhteen pitäisi oppia jakamaan ja käymään dialogia, sekä yksinkertaisesti opetella elämään ongelmien kanssa.

Riidan ja väkivallan ero

”Riita ja väkivalta ovat eri asioita. Riitaan tarvitaan aina kaksi, joista kumpi tahansa voi antaa periksi tai joustaa. Riidan ja väkivallan erottaa toisistaan pelko. Jos on pelkoa, on myös väkivaltaa”, sanoo Kruus 20 vuoden kokemuksellaan väkivaltaisten miesten auttamisessa.

Riitelyn välttäjät

Jotkut parit kehuvat, etteivät koskaan riitele. Onko mahdollista olla aina samaa mieltä ja kivoissa tunnelmissa?

Kruusin mukaan riitelyn välttäminen on usein haitallisempaa kuin riitely.

”Mikä ei tule yhdessä puhutuksi, tulee jonkun kannettavaksi. Perhesalaisuudet saattavat olla myrkyllisiä, jopa vaarallisia”, Kruus varoittaa.

Puhe ei saa kuitenkaan olla mitään jatkuvaa painostusta.

”Vanhojen asioiden ottaminen esille yhä uudestaan on turhaa ja jopa vahingollista. Jos kumppani tietää jo mielipiteeni asiasta, jos on pyydetty ja annettu anteeksi, ja jos asian esille ottaminen ei todennäköisesti tuo mitään uutta, eikä rakenna suhdetta, niin miksi ottaisin asian taas puheeksi? Joidenkin asioiden pitää vaan antaa olla.”

Kruusin mukaan jotkut onnistuvat riitelemään niin sivistyneesti ja turvallisesti, etteivät itse määrittele dialogiaan riitelyksi.

”Ei ole mahdollista, että ollaan aina samaa mieltä. Jotkut parit osaavat vaan ratkaista riidat niin hyvin riitelemällä, ettei se tunnu riidalta”, Kruus valaisee.

Pullamössösukupolvea vai ei?

Vanhemmat ihmiset sanovat usein, että nuoret eroavat liian helposti, tai että ihmiset ovat tottuneet liian helppoon elämään, eivätkä siedä pettymyksiä, myöskään parisuhteessa.

Kruusilla on uusi näkökulma väitteeseen.

”Nykyajan nuoret aikuiset ovat joutuneet kokemaan enemmän pettymyksiä kuin vanhempi polvi. Esimerkiksi monen omat vanhemmat ovat eronneet. 50-luvulla naimisiin menneet ovat pysyneet hyvin naimisissa, mutta nuorten omat vanhemmat eivät. Nuorilla pareilla on taustallaan aiempaa enemmän pettymyksiä ja turvattomuutta”, Kruus kertoo.

Monia nuoria aikuisia voi riitely pelottaa.

”Monella on kokemusta siitä mihin tämmöinen riitaisuus voi johtaa. Riidan pitäisi olla turvallinen. Vaikka nyt riidellään, toinen ei lähde mihinkään. Monilla on sellainen kokemus omista vanhemmista, että riita johtaa eroon”, Kruus valaisee.

Näin riitelet oikein

Kruusin mielestä moni pari ei huomaa, että oma käytös kotona on sellaista, ettei kenellekään tulisi mieleen toimia niin esimerkiksi työpaikalla. Töihin lähtiessä saatetaan yhtäkkiä huudella puolisolle ovenraosta jostain isosta asiasta perään. On selvää, että sellainen nostattaa kiukkua, eikä asiaa edes voida ratkaista silloin.

”Mitä siitä tulisi, jos töissäkin jostain isosta asiasta vaan heitettäisiin käytäväpuheena jotain kiireessä toiselle? Varatkaa isoille asioille aikaa ja sopiva paikka”, Kruus ohjeistaa.

Hyvän riidan ainekset:

1. Alkaa ja loppuu
2. Pehmeä aloitus
3. Minä-viestit
4. Suora tunteen ilmaisu
5. Monologista dialogiin
6. Aikalisä

”Hyvään riitelyyn ei liity väkivaltaa, eikä pelkoa. Hyvällä riidalla on alku ja loppu. Pyritään dialogiin, jossa tavoitteena ei ole saada toista muuttumaan, vaan dialogiin kuuluu toisen kuunteleminen ja mielenkiinto toisen näkemystä kohtaan. Ihminen on valmis oppimaan ja ymmärtämään jotain. Hyvässä riidassa ihminen suostuu siihen, että toinen voi vaikuttaa minuun ja mun mielipiteisiin”, Kruus sanoo.

Kruusin mukaan hyvään riitaan kuuluu suora tunteen ilmaisu. Mykkäkoulu on epäsuoraa tunteen ilmaisua. Hyvässä riidassa kumpikin voi joustaa ja molemmilla on kyky ja halu tehdä kompromissi.

”Jos riidan ainoa tavoite on saada toinen ajattelemaan samalla tavalla kuin minä, johtaa se helposti ivallisuuteen ja tuhoavaan käytökseen. Jos valmiiksi ajattelee, että minä tiedän, mikä on hyvää ja huonoa, oikein ja väärin, ei voi oppia mitään”, Kruus sanoo.

Kruus suosittelee pehmeää aloitusta ja minä-viestintää.

”Joittenkin parien kanssa tätä oikein harjoitellaan. Pehmeä aloitus ilman kritiikkiä on paljon helpompi ottaa vastaan. Toinen reagoi paljon positiivisemmin”, Kruus neuvoo.

”Koskaan sä et järjestä meille yhteistä aikaa!” -syytökseen ja kritiikkiin vastataan yleensä puolustautumalla tai vastahyökkäyksellä.

”Kyllähän mä silloin ja silloin järjestin. Koska ite järjestit mitään kivaa!” on tavallinen vastareaktio.

”Jos esittää asian niin, että voitaisko me järjestää semmonen kiva kahdenkeskinen hetki, kun oli silloin viimeksi niin kivaa, niin kumppanilla on ihan toisenlainen reaktio pyyntöön”, Kruus neuvoo.

Kruus vinkkaa mahdollisuuden käyttää aikalisää.

”Kiihtyneessä tilassa riita on harvoin rakentavaa. Aikalisä on yhdessä sovittu tapa rauhoittaa tilanne. Molempien tulee silloin kunnioittaa sitä. Aikalisän jälkeen molemmat kertovat vielä lyhyesti, mitä tapahtui ja miltä se tuntui”, Kruus selventää.

Nuoret tarvitsevat neuvontaa

”Viime aikoina ihan nuoret ovat löytäneet mahdollisuuden tulla pariterapiaan. Ennen tyypillinen eroava pari oli murrosikäisen tai kotoa pois muuttavan lapsen vanhemmat. Nyt ihan erotilastoissakin näkyy muutos. Eroa harkitsevat eniten pienten lasten vanhemmat”, Kruus sanoo.

Kruus harmittelee ensimmäistä lastaan odottaville suunnattujen perhevalmennusten säästöjä. Nuoria pitäisi valmentaa varautumaan arjen yllätyksiin. Kruusin mukaan jokaiselle ensimmäistä lastaan odottavalle vanhemmalle sopisi luento ”mitä parisuhteelle tapahtuu, kun naisesta ja miehestä tulee äiti ja isä”.

”Paljon on pienen lapsen vanhempia, jotka kaipaavat ihan käytännön ohjeita erilaisista asioista. Tarvitaan tietoa esimerkiksi siitä, mitä väsymys tekee ihmiselle”, Kruus kertoo.

”Nuorille tulee hätä, että itsessä on jokin vika. Tietyt heräävät tunteet ovat ihan tavallisia. Esimerkiksi isän ja äidin rooli tai yksinkertaisesti väsymys voi aiheuttaa sen, että seksi ei kiinnosta juuri nyt. Silti ei pitäisi unohtaa päivittäisiä hellyyden osoituksia. Jokainen pari joutuu vanhemmuuden myötä etsimään uudestaan keskinäistä läheisyyttä ja yhdessä olemisen tapaa”, Kruus lohduttaa.

Ihmisten olisi ehkä hyvä myös tiedostaa, että perhe-elämälle astetut toiveet ovat usein kohtuuttomat.

”Tunnetason odotukset ovat kasvaneet isoiksi. Enää ei riitä se, että me pärjätään ja kasvatetaan lapset. Ennen odotukset olivat käytännöllisempiä. Nyt tunnetason odotukset ovat niin latautuneita, ettei arjessa kestetä. Halutaan säilyttää tietty tunnetaso koko ajan, ei riitä, että puoliso on hyvä vanhempi.”

Kruusin mukaan parisuhteen perusristiriita täytyy joka tapauksessa saada sovittua.

”Jos on parisuhteessa, täytyy luopua jostakin. Jos haluaa elää yksin vapaana, voi hintana olla yksinäisyys.”

Onko pakko puhua?

”Joskus puhuminen ei enää tuo mitään uutta, tai ei rakenna suhdetta mitenkään. Jos toisen mielestä asiaa pitää vielä kuitenkin käsitellä, niin voidaan kysyä: mitä pitäisi tapahtua, että asia olisi mielestäsi loppuun käsitelty?”

Yhteys toiseen on parisuhteen perustarve. Mistä tulee yhteyden tunne? Kruus vastaa:

1. Puhumisesta, siitä että asiat voidaan jakaa verbaalisesti.
2. Tekemisestä yhdessä.
3. Fyysisestä läheisyydestä, kosketuksesta, hellyydestä ja seksistä.

”Yleensä yhteyden tunne tulee kaikista näistä. Jos henkilö kokee, että yhteys tulee ennen muuta verbaalisesta jakamisesta, niin silloin tämän ihmisen kannalta on pakko puhua, jotta voisi kokea yhteyttä”, Kruus selventää.

”Kommunikaatio parisuhteessa on enimmäkseen muuta kuin puhumista, ja hyvä niin. Mutta ristiriidat on selvitettävä puhumalla, koska se jättää vähiten tilaa väärille tulkinnoille.”

KYSYMYS: Hymyilyttää kun vain ajattelenkin tätä ihmistä. Ajattelen hänen hellyttävää hymyään ja niin ihanaa ääntään etten malttaisi odottaa, että näemme taas! Tunnen perhosia vatsassa ja hänen suudelmat tuntuvat valehtelematta varpaissa asti. Hänen tuoksunsa on vastustamaton, hänen halauksessaan tunnen olevani turvassa kaikelta, ihailen hänen ulkomuotoaan suuresti ja luonne kruunaa kaiken. Hän on fiksu, ahkera, kunnianhimoinen ja huomioiva. Seksi on loistavaa, se toimii ja sitä on paljon! Taidan olla, ei, olen silmittömän rakastunut! Ja kaiken lisäksi tunne on molemminpuolinen.

Tämä henkilö on eksäni. Olemme eronneet todella riitaisesti noin puoli vuotta sitten. Mieheni jäi kiinni pitkään jatkuneesta pettämisestä. Emme pitäneet eron jälkeen moneen kuukauteen minkäänlaista yhteyttä toisiimme. Olin niin katkera ja vihainen maailmalle ja hänelle. Mutta jostain kaiken vihan seasta kuitenkin kumpusi valtava kaipuu. Etsin syitä hänen käytökselleen, ensin itsestäni, sitten hänestä. Mitään yksiselitteistä syytä ei edelleenkään ole. Olen jo hyväksynyt faktan; niin vain kävi.

Yhtäkkiä hän otti minuun yhteyttä. Nyt olemme puhuneet asioista paljon, jo viikkoja. Hän on osoittanut kaikin mahdollisin keinoin kuinka pahoillaan on kaikesta ja kuinka paljon merkitsen hänelle. Pienillä teoilla ja asioilla hän on jo pikkuhiljaa saamassa luottamustani takaisin. Ainoa mikä minua pelottaa on, voiko hän todella olla tajunnut tehneensä 'elämänsä virheen'? Intuitioni käskee minun luottaa häneen.
Toisaalta kaikki tuntuu sujuvan kuin itsestään, tunteet ovat edelleen palavat ja tunnen olevani taas 'kokonainen'. Olimmehan kuitenkin yhdessä lähes kuusi vuotta. Mutta jokin pieni ääni päässäni, sekä läheisteni kielteiset mielipiteet, pidättävät minua tekemästä päätöstä.

Olenko todella valmis ottamaan riskin ja yrittämään vielä hänen kanssaan? Voiko suhde onnistua pettämisen jälkeen, jos molemmat tietävät mitä haluavat ja ovat valmiita tekemään kaikkensa saadakseen suhteen taas toimimaan? 
Voiko sellaisesta nöyryytyksestä päästä kokonaan yli?

VASTAUS: Ihan ensimmäiseksi: onnittelut siitä, mitä sinulla on. Kuvailet tunnetta ja suhdetta sellaisella tavalla, joka tuo mieleen vain yhden ajatuksen: pidä tästä kiinni!

Mutta sitten... pettäminen on syvä loukkaus. Varsinkin pitkään jatkunut sellainen. Olit syystäkin katkera ja vihainen. Miksi kukaan tekisi sellaista ihmiselle jota rakastaa? Kerroit, että olet miettinyt sitä. Ehkä olette yhdessäkin miettineet. Ja niinhän se usein on, että mitään yksiselitteistä syytä tai "helppoa" selitystä ei löydy. Pettäessään ihminen tekee valintoja, joiden syvin olemus saattaa jäädä hänelle itselleenkin hämäräksi. Ulkopuolinen suhde on usein ratkaisuyritys johonkin, mutta mitä sillä on yrittey ratkaista? Omaa sisäistä ristiriitaa vai suhteen ongelmaa?

Pettämisen ei tarvitse kuitenkaan olla parisuhteen loppu. Te erositte ja se on ymmärrettävä ratkaisu. Kuitenkin kaiken väärän ja loukkaavan käytöksen takaa alkaa uudelleen hahmottua ja tulla esiin se hyvä, mitä teillä on ollut. Jos molemmat tietävät mitä haluavat ja ovat valmiita panostamaan suhteeseen ei ole mitään estettä, etteikö suhde toimisi nyt ja tulevaisuudessa. Jokainen tekee virheitä. Olennaista on se, mitä niistä oppii. Perheneuvojana ja pariterapeuttina olen tavannut monia pareja, jotka ovat jatkaneet pettämisen jälkeen. Jos pettänyt osapuoli on valmis keskustelemaan asiasta, niin ennuste on hyvä. Monet ovat kertoneet suhteen jopa parantuneen. Ei toki pettämisen ansiosta vaan siksi, että on puhuttu enemmän ja syvemmin kuin aikaisemmin.

Entä läheisten mielipiteet? Läheisesi tarkoittavat varmasti hyvää ja yrittävät suojella sinua. Jos todella ovat ystäviäsi, he tukevat sinua, oli päätöksesi sitten mikä tahansa. Mietit, oletko valmis ottamaan riskin, ja yrittämään vielä? Sanoisin, että suurempi riski on olla yrittämättä. Et koskaan tietäisi, olisiko sittenkin pitänyt. Jos yrität, voit onnistua. Riski on siinä, että petyt uudelleen. Silloin sinun ei tarvitse enää jossitella, vaan päätös on helppo.

Onko hän valmis ottamaan vastuun omasta käyttäytymisestään ja valinnoistaan? Haluatko sinä antaa anteeksi ja opetella taas luottamaan? Jos vastaat näihin kysymyksiin myönteisesti, niin toivotan teille onnea myös tulevaisuudessa!

Perheneuvoja, Heikki