Contour

Eilen oli tappiopäivä. Monta vuotta palvellut ja toki jo usemman vuoden kaapissa seisonut salibändymaila tuli tiensä päähän. Lapa murtui ja jouduin turvautumaan varamailaan. Se kesti melkein 20 minuuttia, mutta sitten siitä irtosi pää ja grippi.

Olipahan yöllä satanut vettä. Tänään tulikin nähtyä kokolailla kaikki veden olomuodot. Höyry tosin vasta kiukaalle löylyä heittäessä.

Oli aika suuri muoviputki käytettävissä. Niis suuri että sauman pääsi konttaamalla tarkistamaan sisäpuolelta. Valmistajan logiikka oli ollut että 12 metriä kahdessa pätkässä maksaa enemmän kuin yksi kymmenmetrinen.

Viima oli sellainen ettei teepussia meinannut saada osumaan mukiin, räntää vihmoi vaakatasossa ja tietysti valtaojan vesi oli kylmää.

Päivän anti ei ollut kovin kummoinen. Puolen päivän tienoilla selvisi että maasturista oli muutakin rikki kuin kallistuksenvakaajan pystytangon haarukka. Oli yksi akseliin tulevista ruuveista pettänyt ja sen vuoksi vakaaja piti kiinnittää rautalangalla. Ei sen puuttuminen paljon ajettavuuteen vaikuttanut kun jäykempi vakaaja on etuakselilla.

Korjaaminen vaan ei olekaan taas mikään pikkujuttu kun ruuvi veti kierteet mukanaan.

Odotin että aamulla olisi satanut rankasti. Ei satanut kotona kai koko päivänä, mutta työmaalle vettä oli tullut ukkosen kera.

Sadepäivän päätteeksi sain turvekuorman. Eiköhän sillä saa kovankin saven kuohkeammaksi.

Huoneessa on noin kymmenen miestä joista osalla on päällään pelkät pyyhkeet, osalla vähän enemmän. Huoneen oveen koputetaan ja sen perään nuori kaunis nainen kysyy saisiko käyttää vessaa.

Nainen kävelee huoneen läpi ilman että kukaan edes katsoo pitkään, puhumattakaan että edes soisi hänelle hymyn.

No tietenkään nainen ei ollut alaston tai suomalainen, mutta jotain oli ilmeisesti seuraavassa talossa tapahtunut, koska nainen piti kädessään punaisia pikkuhousuja jotka ilmeisesti oli lähtöhässäkässä unohtunut laittaa päälle.

Joitain asioita menneestä kaipaa. Yksi niistä on aika ajoin tietokoneriippuvaisuus ja aika monilla vieläpä puhelimeen laajennettu sellainen.

Pitäisi opetella käyttämään kahta uutta sovellusta+ uusia kaksi ohjelmaa ja sitten niitä uusia sovelluksia pitäisi käyttää kahdesti viikossa ja muistaa taas uusia tunnuksia ja salasanoja. Jossain vaiheessa tulee vastaan hetki jolloin pää sanoo "kiitos ei"

Varmasti kumpikin noista sovelluksista on ihan hyödyllinen jollekin, mutta tällä työmäärällä mun tarvis palkata itselleni sihteeri, keittiöapulainen, mekaanikko, ammattirakentaja, autonkuljettaja ja vielä joku tekemään talvisesongin hommat. Sitten olisi kenties aikaa opetella useampikin uusi juttu.

Tänäänkin jäi näkemättä kotona sellainen ihme kuin päivänvalo. Toki eilistä olisi voinut vähän venyttää, mutta johonkin kohtaan on vaan vedettävä raja.

Tänään oli ohjelmassa ojan siirto ja putkitus. En tiedä tuliko siitä linjasta hyvä, mutta uskon että tulee toimimaan.

Joillain ihmisillä on tapana tappaa kaikki huonekasvit, eikä puutarhassakaan mikään menesty. Toisilla taas linnut istuttavat viinimarjatkin valmiiksi katseilta suojaan ja maa lannoittuu kuin itsestään

Nyt ne pensaat vaan olivat vähän väärässä paikassa. Toivotaan että uudessa osoitteessa edes osa selviää talven yli.

Jos pitäisi yksi asia tästä päivästä jättää pois niin se olisi tuo puhelin. Toki se helpottaa elämää, mutta myös tekee valittamisesta aivan liian helppoa.

Ehkä huomenna laitankin puhelimen äänettömälle ja keskityn kaikessa rauhassa kuran lappamiseen.

Tämän päivän aterioista paistoi vaatimattomuus. Aamupalaksi oli vain tähteet, lounas ehti lähes loppumaan ja illalla ei kertakaikkiaan jaksanut muuta kuin pistää koipireidet riisin kanssa uuniin ja salaatiksi oman maan minikokoisia porkkainoita.

Joskus huoltoasemilla ja marketeissa olen ihmetellyt kenellä on oikeasti varaa ostaa pieniä polttopuukasseja. Suursäkki on vielä jollain muotoa ymmärrettävä myyntierä, mutta tänään tuli vastaan kuivatushäkki jolla on kuivattu ja kuljetettu jo ainakin 6 kertaa klapit melkein liiankin lähelle.

Suursäkki ei kestä väärinkäyttäö, eikä puusta tehty häkki sitä että trukkipiikin toisen sarven työntää tukea vasten sen lattiasta läpi ja toisen seinän kannatinta päin. Näköjään häkki ei myöskään kestä ottaa puita lajittelukouralla sisältä pois. Ilta ehti sen verran pimetä että en vielä saanut selville kuinka paljon pohjaa puuttuu, mutta rikkinäisyydestä ja kuljetusmatkasta huolimatta ehjä häkki tuli kokolailla täyteen.

Ei näin. Olin kokolailla saanut metsäalustaisen kuntoon kun muistin että esiohjauksen päälinjassa on yksi kostea letku. Juuri kun sain sen vaihdettua tuli avunpyyntö läheiseltä pellolta.

Siinä vaiheessa kun pyyntö tuli ehdotin että otetaan sammutusvälineet ja hitsauskone mukaan ja varmistetaan ettei kiinnityksistään liikahtamaan päässyt taka-akseli karkaa pois paikoiltaan. Sain vastauksen ettei se mihinkään pääse kun on omassa kolossaan.

Kardaanin rippeet saatiin pienellä vaivalla poistettua ja kone pois pellolta, mutta siinä vaiheessa kun hinaus päättyi kävi sellainen ihmeellisyys jota tuskin edes myytinmurtajissa on nähty eli pyörä pysähtyi ja banjo pyörähti reilut 180 astetta rikkoen mennessään kaiken mitä akselin ja ohjaamon välissä oli.

Voi suoraan sanoa että tänään olis ollut parempi nukkua pitkään ja keskitty huoltamiseen / korjaamiseen ja antaa sen koneen seistä pellolla vaikka seuraavaan kevääseen.

Koko aamupäivän edessäni istui nuori kaunis nainen. En tiedä hänen nimeään tai osoitettaan ja voi olla että en tunnista kohdatessa. Sieltä sitten pääsin näköalapaikalle syömään.

Ehkäpä pastaa syönyt ja kirjaa lukenut nainen terassin pöydässä ei tahallaan vähentänyt vaatetuksestaan mustaa paitaa jotenkin kaulan ympärille kietoen. Ehkä se kirjan sankarin halaus mitä kaipasi kaulansa ympärille ja kyllä niillä pitseillä ja sillä ulkonäöllä ainakin minun huomioni sai kiinnittymään vaikka ruokailinkin lasin toisella puolella ja useamman pöydän päässä.

Tänään olin varannut reilun puolentoista tunnin matkalle ajoaikaa 2,5 tuntia. Koska alla oli hitaasti kiihtyvä painava auto meinasin ettei tarvitse ketään ohittaa. No sumussa kun näkyvyyttä oli 1-2 valotolppien väliä ja eteen sattui kaksi traktoria ei mennyt paljon aikaa hukkaan kun kumpikin kääntyi aika pian pois reitiltäni.

Mutta sitten kun tie parani ja sumu hälveni sain eteeni viininpunaisen farkkuvolvon tyypiltään V40 classic. Jos olisin ollut poliisin olisin puhalluttanun sen autoilijan ensimmäisen kilometrin seuraamisen jälkeen ja viiden kilometrin jälkeen olisin todennut että ajo-oikeus ei enää sen auton kuskille kuulu. Kun en kuitenkaan poliisi ole ja vaikka auto edessä ajoikin monin paikoin 20- 30 kilometriä tunnissa alle voimassa olevan rajoituksen ja taas paikoin lähestulkoon rajoituksen mukaisesti, mutta en päässyt missään turvalliseen ohituspaikkaan koska volvokuski ajoi keskellä tietä tai vastaantulevien kaistalla kaikissa niissä paikoissa missä näkyvyys olisi riittänyt turvalliseen ohitukseen.

Ilmisesti Volvon vakiovarustukseen ei kuulu peilejä, toimvaa nopeusmittaria. Lopulta tunnin sen perävaloja katseltuani totesin että joko on pysähdyttävä tai ohitettava, koska sillä oikomisen määrällä seuraava vastaantuleva tukkirekka osuu volvoon ja vaikka olisin Volvoon nähden turvallisella etäisyydellä olisin törmäyksen sattuessa perävaunun tulilinjalla.

Koko ajoaika tuli siis käytettyä ja nyt tiedän minne kaikkialle voin lupia koittaa ostaa ja pyydyksiä jättä, samoin myös sen että jos joka ruudun kävisi soutuveneellä kiertämässä ympäri olisi hankaimet rasvottava useampaan otteeseen.