Höpsähtäminen osa 2

En muista montako vuotta siitä on aikaa kun juttelin yhden serkkutytön kanssa. Niitä riittää, joten joten samaan keskusteluun saattoi liittyä muutama muukin sen suunnan sukulainen.

Yksi serkkutytöistä puursi silloin yliopistossa ja heille oli siellä kerrottu erinäisiä asioita siltä saralta kun ihmisen muisti ja muutenkin kontrolli alkaa pettää. Koskapa senkin suunnan isovanhemmat olivat vahoja ja sodankin nähneitä ei liene yllätys että erinäisiä tarinoita tuli ilmi.

En minä, mutta pojat- niinhän sitä sanotaan. Enhän minä mitään lehtiä tilannut tai polttanut osakekirjoja tai varsinkaan rahoittanut jonkun virolaisen kattoprojektia. Eihän sitä höpsähtämisen edetessä muista kuinka montaa sairaanhoitajaa on yrittänyt kosia ja mitä ostanut kulkukauppiaalta. Edes sitä ei muista minne tai kenelle on antanut eläkkeensä ja vähän sen ylikin tai varsinkaan miksi.

Jossain vaiheessa kuitenkin ehkäpä noin 10 vuotta sitten ohimennnen mainitsin että ei yhden turistin tarvitse ruokkia koko Viroa tai varsinkaan koko Espanjaa. Vähän myöhemmin kysyin pystyykö nimeämään yhdenkin onnistuneesti Viroon sijoittaneen yrittäjän. Lähinnä siis tarkoittaen että turismi on sijoitus omaan itseensä- näkee paikkoja, syö toivottavasti muutakin kuin kaurapuuroa, kenties ostaa ylihintaisia tuliaisia, mutta ei sitä että sinne pitäisi kylvää silmittömästi rahaa, eikä varsnkaan mennä ostamaan lomaosakkeita tai takaamaan kenenkään lainoja.

Sitten kun on höpsähtäminen menossa voi näköjään tapahtua ihan mitä tahansa.