Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Se piippaa taas  1

Herätyskellon ääni ei ole yleensä mikään mukava vaikka sentään yleensä sen joutuu itse ajastamaan. Paljon pahempi on jääkaapin hälytin kolme kertaa keskellä yötä.

Ei oikein tullut työnteosta mitään järkevää. Toki vesijohto on nyt oikealla paikallaan ja kuorikkeet kaverin pihassa levällään, mutta enemmänkin olisi aikaan saanut paremmilla yöunilla.

Jääkaapin lisäksi myös puhelin on temppuillut.


Siemeniä, rakkoja ja pankkinaisia  1

12.22 Timanttiset tiiriö- luulin nähneeni entisen missin. Todennäköisesti oli joku muu tai voi tietysti olla tulevakin jos päättää osallistua. Oli ilmeisesti kelloa vailla.

Pitäisi kai asioida useammin pankissa. Heti aamulla ensimmäisessä aallossa yrityskassalla oli mies ilmeisesti katsonut liian pitkään sitä kaunotarta silmiin ja unohti sitten laukkunsa tiskille ja käveli melkein ulos asti ennen kuin virkailija sai huudettua perään. Eipä sinne nurkan takana olevalle sivutiskille juuri tule vilkuiltua, mutta nyt odottelin jotain tulostetta ja olisi saattanut sattua omallekin kohdalle jos sattuisi joskus olemaan sille tiskille asiaa. Saman pankin punastelevaa lakinaista jo kehuinkin.

Töihin pääsi vasta paljon myöhemmin. Illalla suoritettu putkien nouto mahdollisti salaojan jatkamisen melkein perille asti. Pätkä vielä ja sitten kaivo. Huomennna täytyy yrittää houkutella putkimies sujauttamaan vesijohto oikealle reitille- tietenkin edellyttäen että onnistuu suihkukaapin kanssa. Taitaa olla pakkokin patistella että menee lattiavalussa oikeaan kohtaan.

Välihommana piti korjata painepesuria. Vanhempi villoittaja kehtasi väittää ettei se imenyt, eikä tehnyt painetta.... Oli väärässä molemmissa. Ei siis riittänyt että oli vieressä jatkoletku ilman pistoolia ja lähellä varapistooli letkun kanssa vaan minun piti avaimella ottaa pistooli irti letkusta, ruuvata suutin irti ja porata se puhtaaksi ruostemönjästä. Kyllä pitäisi aikuisen ihmisen tajuta mikä ero on löysällä ja jäykällä letkulla vaikkei ketään olla siittämässä.

Mutta sitten nuo rakot. En tiedä millainen insinööri on ollut puutarhajyrsimen kahvoja suunnitelemassa. Sen tiedän että tuon vanhan paukkuvan Partner keksinnön aisa ei pysy lukittuna ja otekahvoista tulee rakko per tankillinen vaikka olisi paremmatkin hanskat. Aisassa saisi olla vapaaliikettä kahteenkin suuntaan ettei hakkaisi käsille, mutta kun se perkele täytyy jäykistää että sen saa käännettyä.

En ole mikään puutarhaihminen, mutta kylvin nyt kuitenkin jotain sinne suurella vaivalla raivattuun savikkoon. Jos ei mitään kylvä niin ei voi mitään korjatakaan.

Ainoa mikä näytti elinvoimaiselta oli raparperi ja naapurin lahjoittamista maisseista yksi. Mistään muusta ei pysty sanomaan tuleeko mitään satoa tai itääkö edes. Maissin suhteen en ole kovin luottavainen.

On vaan niin toivotonta yrittää kylvää pikkiriikkisiä siemeniä tasajaolla. Loput mitä jäi heitin tuulen mukana ja ajoin jyrsimellä yli. Jos edes 10 % itää niin se on paremmin kuin edelliset parikymmentä härkäpapua.


Mikä minä olen teitä neuvomaan  1

Vaihdoin tänään yhden kaivon. Se onkin niitä harvoja itse maahan laittamiani putkilinjoja- itse asiassa taitaa olla tasan kolmas syystä tai toisesta vaihtoon mennyt. Ei tuossakaan mitään akuuttia vikaa ollut- oli vaan niin että uudesta osasta tuli vanha ja vanhasta uusi. Näin ollen se vanha piti saada riittävän syvälle, vesijohtoa varten suojaputki ja tietenkin se uusi keltainen muovikaivo.

Meni ihan kivuttomasti siitäkin huolimatta että jouduin vähän aikataulua muuttamaan, osia hakemaan ja väistymään betoniauton tieltä. Betonin osalta valuporukka toivoi sorapatjalle lisää leveyttä. Osien puutteen vuoksi en voinut sitä turvallisesti tehdä. Sen sijaan anturaan tehtiin pieni porras nyt se siellä vauhdilla- ehkä liiankin vauhdilla kuivaa.

Joku lapsukainen kertoi maastopyöränsä ulkolämpömittarin näyttäneen +34 ja risat. Valtran ajotietokone näytti varjossa, + 33 ja ilmeisesti virallisetkin mittauksen rikkoivat 30 rajan monin paikoin. Hyttysiäkin oli illalla ihan kamalasti.


Rakentajia odotellessa  1

Varmaan fiksumpi olisi tähän aikaan päivästä nukkumassa. Valvon kuitenkin luottaen siihen ettei minua kaivata aamulla.

Miksi kaivattaisiin- no siksi kun saneerauskohteessa on samalla suoralla seinällä sokkelia kolmessa syvyydessä. Parhaassa tapauksessa valavat huomenna, pahimmassa aletaan tekemään jatkoja tai vahvikkeita maan alle.

Jos rakennus olisi oma vahvistaisin ainakin yhden nurkan. Päivän päätteeksi rakennuttaja totesi ettei heillä ole vesiletkua tai edes vesipistettä- siis käytännössä varauduttava ottamaan uppopumpulla rengaskaivosta tai rakennutettava vesiposti.

Viemäreitä sentään on kaksin kappalein ja läpivientiputki odottamassa vesimittarin telinettä. Kaksin kappalein, koska toinen järjestelmä on tullut tuulettuvan alapohjan läpi ja toinen maavaraisen lattian alta. Suunitelman mukaan ne pitäisi saataa yhteen tarkistuskaivoon.



Homeunelmia  1

Kannatti taas hätäillä ja puurtaa koko päivä. Lopputuloksena kanaalia monta metriä ja vasta 1/3 pohjaa täytettynä. Näin siksi kun ylellisyyssiiven purkamisen jälkeen paljastunut seinä onkin alhaalta laho ja kellarin seinässä oli melkoisesti tasoitettavaa.

Tasoite ei puolessa vuorokaudessa kuivanut, joten huomenna uusi yritys.

361 onkin mielenkiintoinen projekti- en tiedä koska siihen ehtii paneutumaan vai tuleeko siitä vain pelkkä paikallismoottori. On ilmeisesti seissyt niin kauan että joko hammaspyörässä tai laakerissa on ruostetta, tai ainakin sellainen on vaihteison äänimaailma.


Stoppi  1

Huonosti nukutun yön jälkeen piti hoitaa ikävä virastoasia.

Sen perään ostin kannullisen bensaa että pääsisin kokeilemaan onko vanhempi villoittaja onnistunut korjaamaan puutarhajyrsimen.

No eihän se saakelin keksintö tälläkään kertaa käynyt kunnolla- huomaa kuinka paskaa on pumppubensa sellaisessa veehkeessä millä ajetaan kerran vuodessa. Kaasuttimen kalvo ihan muodoton ja oli kyllä ottanut vanhan pois, hakenut kaupasta uuden osan, mutta ei ollut sitten kasausvaiheessa laittanut uutta kannen alle.

Nyt on sitten pihassa vähän reilumpi jyrsimen moottori tyypiltään 361. Ehkä ei ollut järkevä ostos, mutta eiköhän sillekin jotain käyttöä löydy.


Piileekö sinunkin taloyhtiössäsi kaappaushuone?  3

Miltä kuulostaisi asua rapiat kaksi vuotta talossa käymättä yhdessä talon huoneista. Tietenkin jos talo on tarpeeksi iso palatsi ja palvelijoita niin sitten sen ymmärtää, mutta jos muutosta yli kahden vuoden päästä yksi huone tavallisessa vanhassa omakotitalossa on kokonaan käymättä niin se on jo aika hassua.

Näin jälkiviisasteluna siihen taloon olisi kannattanut aikoinaan kellarikerros jollakin 2,5 metrin huonekorkeudella kun kuitenkin kellari oli sinne kaikkein kovimpaan moreeniin saatu kaivettua.

Näin jääkaappien aikakaudella moni ei kellaria kaipaa, mutta kyllä se on hyvä olla olemassa silloin kun jääkaappi hajoaa tai tulee kerralla enemmän esimerkiksi mehua tai hilloa.

Tänään osallistuin vielä pieniin pihatalkoisiin. Kaverini portaat ei minnekään olivat kovaa vauhtia rakenteilla ja viereen tuli saada muuri. Muurille uraa mittaamassa oli ensin poika, mutta tyttö hoiti sitten mittaukset loppuun ja kiviä odotellaan.


Pettäjät  6

Narsistin kanssa keskustellessa kuulee mitä ihmeellisimpiä perusteluja esimerkiksi pettämiselle. Jos ei kymmeneen vuoteen ole mitään yhteistä niin sitten on aika pistää lusikat jakoon.

Itseään voi pettää myös rakentaessa kuten tämän päivän perustusesimerkki näytti: Noin 1,2 metriä korkea betonisokkeli oli raudoitettu sekä pystyyn että vaakaan ihan ok, mutta kulmissa ei ollut kuin vajaan viiden senttimetrin koukut. Vaikka yhden nurkan halkeama näkyikin, en silti uskonut lähes 20 cm paksujen seinien kuoriutuvan kuin pahvilaatikko jouluna.

Ehkä narsistikin jossain vaiheessa tajuaa tehneensä väärin, mutta se olisi vaan pitänyt tajuta jo monta vuotta sitten.

Jos olet kyvytön olemaan yksiavioinen tai uskollinen niin kerro se. Jos et pysty mihinkään noista kolmesta olet varma pettäjä- siis edellyttäen että löydät jonkun jota petät ja jonkun jonka kanssa petät.